Nykyaikainen, korkealle kehittynyt kemia, on tehnyt ja tekee tieteelle ja käytännölliselle elämälle suuria palveluksia. Useat luonnosta saadut teknilliset tuotteet ovat saaneet väistyä keinotekoisten tieltä ja kun nämät keinotekoiset ovat paljoa halvempia kuin luonnolliset, niin eipä ole ihmeteltävä jos jälkimmäisten alkuperä joutuu melkein unholaan. Coccionellaa ei nyt tosin ole keinotekoisesti tehty, mutta aniliini-teollisuus on sen kuitenkin jo apteekkien laatikoista karkoittanut vinnien tahi kellarien komeroihin.
Coccionella-hyönteinen tavataan hyvin monenlaisina muunnoksina Meksikossa, mutta "viljellään" sitä Keski-Ameriikassa, Brasiliassa, Perussa, Algierissa ja Länsi-Indian saarilla. Urospuoliset hyönteiset ovat pieniä, väriltään punaisia, naaraat ovat suurempia, selkäpuolelta harmahtavia, mutta muutoin tummanpunaisia. Koiraat elävät vain yhden kuukauden ja lentävät vasta muutamia päiviä aikaisemmin kuolemaansa. Naaraat, jotka eivät osaa lentää ja joita on noin 200 kertaa enemmän kuin urospuolisia, elävät kaksi kuukautta ja kuolevat heti synnytettyään lukemattomat jälkeläisensä. Värin mukaan eroitetaan monta erilaista kauppatuotetta. Löytyy hopeanharmaita, mustia, punertavia ja ruskeita Coccionellia. Mutta kun hopeanharmaita alettiin väärentää, niin ei näitä markkinoilla juuri mielellään kaupata. Huomattava on että ainoastaan naaraat ovat käyttö-arvoisia. Honduras-naaras on kaikista arvokkain ja luonnollisesti kalliimpikin. Väärennykset saadaan muun muassa selville siten, että Coccionellit keitetään vedessä jolloin, jos tavara on väärentämätöntä, hyönteiset paisuvat noin kolme kertaa suuremmiksi ja eri ruumiinosat voi silloin hyvin helposti nähdä. Hager kertoo kerran löytäneensä Coccionellain joukosta pieniä hiekanpalasia, joita oli kasteltu luultavasti talkkiin ja johonkin punertavaan väriaineeseen.
Coccionella elää kaktuskasvin lehdillä, joihin se upottaa pistin- ja imuelimensä, imee täten ravintoa mehevästä lehdestä. Kun hyönteinen on lehdellä syöntihommissa, niin on kaktuksen lehti ikäänkuin pienien paisumien peitossa. Kun nyt eläin on aikansa elänyt, niin on sen ruumis täynnä munia, joista jonkun ajan kuluttua kehittyy poikasia. Vuodessa ennättää kehittyä noin 5-6 sukupolvea. Syyskuussa kerätään tavallisesti ensimmäinen sato, jolloin naaraat ovat jo kuolleita. Tämä sato on vähempiarvoinen, sillä silloin on niissä hyvin vähän väriainetta, jonka takia niitä kerätään. Toinen sato saadaan tammi- tai helmikuussa, jolloin naaraat ovat nuoria ja täysikasvuisia. Ne tukehdutetaan heti kun ovat munineet noin puolet koko munamäärästä ja tämä sato on jo parempaa kuin edellinen. Kaikista parhainta tavaraa saadaan kuitenkin huhtikuun sadosta, jolloinka ne eivät vielä ole munineet, ja näitä kutsutaan kuivattuna "grana"ksi. Tukehduttaminen tehdään joko kuumalla vesihöyryllä tai uunissa lämpimien rautalevyjen päällä. Sitten levitetään ne auringon paisteeseen, jolloin niistä haihtuu noin 2/3 osaa niiden märkyydestä. Aivan kuivaa tavaraa on melkein mahdotonta saada, sillä Coccionellit sisältävät myöskin rasvaa aika lailla, jonka tähden niistä on hyvin vaikea valmistaa pulvis subtilissimusta. Hienontamalla alunan tahi sokerin kanssa saadaan kuitenkin jo aika hienoa pulveria.
Kuten edellisestä näemme, niin viljellään Coccinellaa järkiperäisesti. Monet sadat köyhät edellämainituissa maissa saavat elatuksensa tällaisilla farmeilla, kokoamalla Coccionellihyönteisiä. Elää se myös villinäkin, mutta kokoaminen on hyvin vaivaloista eikä laatukaan ole kehuttavaa.
Coccionellit sisältävät väriainetta, karmiini-happoa, karmiinia. Kaupassa esiintyvä karmiini ei ole ollenkaan puhdasta karmiini-happoa. Sitä valmistetaan siten, että Coccionellakeitos filtreerataan, lisätään alunaa ja annetaan sakan laskeutua pohjalle, joka sitten kuivataan 30° lämmössä.
Tähän liittyvässä kuvassa nähdään hyönteisten kokoojia työssään.
X.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti