Hienon siannahan valmistuksesta.

Suomen nahkurilehti 8, 1914

On olemassa nahkalajeja, joiden valmistuksessa ei saa säästää mitään parkitsemisaineen valintaan ja määrään nähden eikä parkitsemisessa ja valmistuksessa kysymykseen tuleviin töihin nähden, vaan joiden suhteen tulee käyttää kaikkia tarjona olevia keinoja hyvän tuloksen saavuttamiseksi. Tällaisia ovat ne nahkalajit, joissa paitsi nahan varsinaista laatua myös sen ulkomuoto ja ennen kaikkea vaalea, ja puhdas väri tulevat kysymykseen. Näihin nahkalajeihin kuuluu myös parempi siannahka. Tämä nahka näyttää erikoisen ulkomuotonsa, mutta myös suuren tensä kestävyy- vuoksi jo muinaisina aikoina olleen hyvin suosittua; niiltä ajoilta säilyneet, siannahasta valmistetut pergamenttitaulut, vanhojen kirjojen siannahkakannet ja useat muut, tuosta nahasta valmistetut, nykyaikaan, säilyneet esineet todistavat siitä selvästi. Mutta vielä meidän päivinämmekin 60 pidetään hienoa siannahkaa erittäin tärkeänä ja mieltäkiinnittävänä tuotteena uudemmassa nahkateollisuudessa. Hienoimmat satulat ja muut siiat, siroimmat, nahasta tehdyt jahti- ja urheilutarpeet, kiväärivyöt, säärystimet y. m. valmistetaan siannahasta. Viime aikoina ovat nahkurit uudelleen kiinnittäneet huomiota tämän nahan valmistamiseen. Tämän johdosta olisi kenties usean mielestä hauskaa tietää jotain hienon siannahan valmistuksesta ja mitä sen suhteen nykyään vaaditaan, s. o. oppia tuntemaan niitä etuja, joita tämän nahkalajin valmistelu tarjoo. Seuraavassa erotetaan nämät edut toisistaan: siannahka eroaa muista nahkateollisuudessa käytetyistä eläinten nahoista muutamien erikoisten omituisuuksien kautta. Näitä omituisuuksia on runsas rasvakerrostuma nahan sisä- ja ulkopuolella, sen kankea, kamarainen laatu ja pintapuolen omituinen muoto. Runsas rasvakerrostuma tietenkin on esteenä parkitsemisessa. Hienoa siannahkaa valmistettaessa täytyy siis ensinnä mahdollisimman tarkkaan poistaa rasva nahasta; sitten täytyy poistaa liian suuri kiinteys ja yllämainittu kamarainen luonne toisin sanoin tehdä nahkasäikeet vastaavalla tavalla kuohkeiksi ja lopuksi täytyy tarkasti säilyttää pintapuolen omituinen muoto ja jos mahdollista saattaa se vielä selvemmin esiintyväksi. Hyvin tärkeää hienon siannahan valmistelussa on myöskin moitteettoman vaalean ja tasaisen värin saavuttaminen. Molemmat ensimainitut tarkoitukset saavutetaan, edellytettynä, että nahkaa on koneellisesti perinpohjin valmistettu, oikean ja ja tarkoituksenmukaisen, erityisen väkevän kalkinnan sekä perinpohjaisen parkitsemisen kautta, jälkimäiset samoin sekä perinpohjaisen puhdistuksen, värien tarkoituksenmukaisen käsittelyn, sopivien parkitsemisaineiden ja parkitsemisen lopulla valkaisuaineiden käyttämisen kautta. Siannahkoja parkitsemiseen valmistettaessa ei riitä, että ne yllämainitulla tavalla kunnollisesti pehmitetään, että rasva mahdollisimman tarkasti poistetaan ja että kudos sopivalla tavalla tehdään kuohkeaksi, vaan nahkaa täytyy myös paisuttaa, jotta se tulisi kyllin täyteliääksi ja mikä on pääasia jotta pinta tulisi selväksi. Siitä syystä on suositeltavaa toimittaa yllämainittu väkevä kalkinta, jo edeltäkäsin hyvin pehmitettyjen ja huuhdottujen siannahkojen suhteen pääasiallisesti tuoreella kalkilla. Käytetään ensin 2—3 päivää vanhempaa kalkkia ja muutetaan sitten nahat tuoreeseen kalkkiin, jossa ne riippuen kalkin voimasta y. m. saavat olla 14—16 päivää. Tämä aika riittää myös tekemään harjaksen kuohkeaksi, niin että sen vaivatta voi poistaa, mikä on sangen tärkeätä, syystä että parkitsemattoman siannahan pinta on hyvin herkkää eikä ainakaan siinä tilassa, jossa nahat heti kalkinnan jälkeen ovat, kestä käsittelyä terävällä raudalla. Karvan poistamisen voi paraiten toimittaa siloituskivellä. Kiillotukseen käytetään kyyhkys- tai koiranlantakiiltoo. Puhdistuksessa käytetään myös siloituskiveä ja sitäpaitsi koetetaan vanuttamalla tai hieromalla haaleassa vedessä kaikin voimin poistaa nahkoihin jäänyt kalseus. On itsestään selvää, että lihapuolia myös täytyy hyvin perinpohjin puhdistaa syystä, että siinä usein on sangen paljon rasvaa. On hyvä jo venytyksessä ottaa huomioon tämä seikka; kiilloituksen ja siloituksen jälkeen on edullista uudelleen karvia vuodat, sen kautta poistetaan vielä jälellä olevat rasvajäännökset ja samalla häviää myös suuri määrä kalkki nahoista. Siannahkojen parkitsemisessa on paras käyttää vanhaa väriparkitsemismenettelytapaa myöhemmällä upotuksella. Alkuväreiksi sopivat kuusenkuorivärit paraiten, koska nahka näiden johdosta hiukan paisuu ja pinta kohoaa yllämainitulla suotavalla tavalla. Edelleen ovat tammenkuorivärit sopivia aikaansaamaan haluttua vienoa pehmeyttä ja tarpeellista vaaleaa väriä. Mahdollisesti voidaan myös käyttää jotain niistä tunnetuista parkitsemisaineyhdistelmistä, joiden pitäisi vastata tammesta vahvistettua parkitsemisainetta. Mutta tämä on ehdottomasti siannahkaan nähden parasta. Upotuksen jälkeen valsataan nahat perinpohjin, senjälkeen ne jälkiparkitaan sumakilla, jomta kautta niiden laatu ja väri paranevat. Siannahkaparkitsemisen tulee olla niin paljon paremman, koska tämä nahka saa sisältää ainoastaan hyvin vähän rasvaa ja koskei tarpeellista pehmeyttä ja joustavaisuutta saavuteta voitelemalla. Huuhtelun jälkeen nahka valmistetaan samoin kuin hienommat, satulasepän työhön käytetyt nahat. Tavallisesti nahka ennen lopullista valmistelua uudelleen valkaistaan, joko siten että se vuorotellen kastetaan heikkoon lyijysokeri - ja rikkihappoliuokseen tai siten että sitä harjataan jälkimäisellä liuoksella ja sitten huuhdotaan. Senjälkeen öljytään nahan pinta- ja lihapuoli kevyesti ja nahka ripustetaan kuivamaan. Hidas, jos mahdollista ulkoilmassa tapahtuva kuivaminen on päävaikuttimia. Valmistelu lopetetaan nahan venyttämisellä sekä pinnan silittämisellä Lopuksi voidaan myös antaa nahalle vielä suurempi kiilto joko käyttämällä niinkutsuttua vahakiiltoa tai sivelemällä pintapuolta maitovedellä ja sitten pusertan nahka koneella.

(Nordisk Garfveri och Lädertidning.)