Voi- ja juustoväristä.

Karjantuote 33, 19.8.1921

Voin ja juuston värjäämiseen käytetään kasviväreistä valmistettuja väriliuoksia, sillä useissa maissa on anilini- eli tervavärien käyttäminen tähän tarkoitukseen kielletty. Anilinivärien käyttämiskielto johtuu siitä, että ne voivat olla myrkyllisiä. Nykyään kuitenkin valmistetaan anilinivärejä, jotka eivät ole myrkyllisiä, mutta siitä huolimatta kielto käyttää niitä edelleen on voimassa. Tärkein, melkein yksinomaan käytetty, kasviväriaine on n. k. orleana. Selostan tässä miten orleanaväriainetta saadaan ja miten voi- ja juustoväriä valmistetaan. Tosin valmistustavat suurimmaksi osaksi ovat tehdassalaisuuksia, joten en tunne yksityisseikkoja.

*) Kutsutaan myös Ruca-, Urucu-, Bixa-, Rocon-puuksi.

**) Orleanaa kutsutaan myöskin annatto'ksi.Orleana väri saadaan orleana*) puun (Bixa orleanan) hedelmistä. Tämä orleana-puu kasvaa villinä Etelä-Amerikassa ja Länsi-Intiassa (Guyana, Antillit, Cayenne), joissa sitä myöskin viljellään. Vielä sitä viljellään Itä-Intiassa. Hedelmät ovat noin luumunkokoisia. Hedelmän sisällä on pehmeä tärkkelyspitoinen massa ja siinä noin 30—40 siementä. Orleanaa valmistettaessa hedelmät ensin kuoritaan, hedelmäliha ja siemenet survotaan hienoksi sekä sekoitetaan veteen. Täten saadun seoksen annetaan käydä 10—14 päivää. Käymisen loputtua siivilöidään neste jaannetaan sen sitten seistä rauhassa, jolloin väriaine laskeutuu pohjaan. Pinnalla oleva kirkas neste kaadetaan pois. Pohjasakka on punainen, taikinamainen. Sitä kuumennetaan lievästi kuparikattiloissa, kunnes se muuttuu suhteellisen kovaksi. Saatu massa peitetään bananin tai pisangpuun lehdillä ja lähetetään sellaisena kauppaan. Toisinaan sen myöskin annetaan kokonaan kuivua ja muovaillaan silloin kakuiksi. Itä-Intiasta, pääasiallisesti Bengaaliasta, kauppaan lähetetty orleana on tavallisesti kuivaa ja laadultaan parempaa kuin Etelä-Amerikalainen, jota lähetetään etenkin Cayenne'stä Bordeaux'iin, Havre'en, Marseilleen ja Lissabon'iin. Tavallinen kostea orleana **) on väriltään punaisen ruskeaa, haju muistuttaa jonkunverran naurista, mutta usein se myös haisee ammoniakille, sillä tuohon käyneeseen orleana-taikinaan pannaan usein virtsaa joukkoon, jotta väri tulisi kauniimman punaiseksi. Kuiva, kakkumainen orleana, joka on laadultaan parempaa ja sisältää enemmän väriainetta, on usein tummanruskeaa, ja haju on hyvin heikko. Luonnostaan on orleanassa korkeintaan noin 10—12% tuhkaa, mutta usein sitä väärennetään lisäämällä tiilijauhetta, okkeria, savimaata y. m., jolloin tietenkin tuhkapitoisuus tulee suuremmaksi. Täten valmistetussa orleanassa on korkeintaan noin 5—8 % väriaineita, loput on vettä, kivennäisaineita ja ei värjääviä aineita, kuten tärkkelystä, kasvissyitä, hartsia y. m. Tärkein väriaine on n. k. "bixin'i". Paitsi bixiniä on orleanassa myös keltaisia väriaineita. Bixini on onnistuttu eristämään puhtaana, mutta sen kokoomus ei ole vielä lopullisesti selvitetty. Puhdas bixini kiteytyy violettisina kiteinä ja sulaa noin 191 asteessa. Se on veteen liukenematonta, mutta liukenee erinäisiin organisiin liuottimiin, kuten alkoholiin, kloroformiin y. m. Vahvat emäkset kuten kali- ja natronilipeä liuottavat bixinin, jolloin muodostuu bixinin suoloja. Myöskin sooda- ja potaskaliuoksiin bixini liukenee. Muiden metallien bixinisuolat sitävastoin ovat veteen liukenemattomia; bixini muodostaa niiden kanssa liukenemattomia aineita, n.k. värilakkoja,  jotka, esim. aluminiumisuoloilla saadut, ovat oranssinvärisiä.

Ennenkuin opittiin valmistamaan kauniita anilinivärejä käytettiin kankaita y. m. tavaroita värjättäessä kasvivärejä. Niinpä orleanaakin käytettiin puuvillan, villan ja silkin värjäämiseen. Nämä se värjää kauniin oranssinpunaisiksi ja väri on pysyvä. Se ei muutu happojen, saippuoiden ja kloorin vaikutuksesta, eikä hangatessa irtaannu. Valossa se sitävastoin vaalenee helposti. Nykyään tuskin ollenkaan käytetään orleanaa kankaiden värjäämiseen. Sitä käytetään melkein yksinomaan juusto- ja voivärien valmistukseen.

Juustoväriä valmistettaessa orleanapuusta poistetaan ensin sopivien menettelytapojen kautta, liika-aineet niin, että orleana jää jälelle, jonka jälkeen puhdistettu orleana liuotetaan kali- tai natronlipeään tai myös sooda- tai potaskaliuokseen, saatu liuos siivilöidään ja juustoväri on valmis. Itse asiassahan valmistus, kuten näkyy, ei ole  kovin monimutkaista, mutta siitä huolimatta hyvän ja tasaisen värin valmistus vaatii suurta huolta ja tarkkuutta sekä joukon työvälineitä.

Voiväriä valmistettaessa puhdistetaan ja kuivataan orleana, jonka jälkeen se liuotetaan johonkin kasvisöljyyn, esim. olivi-, maapähkinä- tai puuvillasiemenöljyyn. Saatu liuos siivilöidään sitten. Joskus liuotetaan orleana myöskin kivennäisöljyyn, mutta sellaista voiväriä käytettäessä tulee voihinkin hiukan kivennäisöljyä, ja koska näitä öljyjä on vaikea puhdistaa niin, että ne ovat vallan hajuttomia ja mauttomia, sattuu helposti, että voi saa voiteluöljyä muistuttavan maun.

Sekä voi- että juustovärin tulee olla kirkkaan eikä siinä saa olla pohjasakkaa. Voiväriin kuitenkin helposti tulee pieni pohjasakka, tai pullon seinille eroittuu hiukan kiinteätä ainetta. Etenkin vanhassa voiväripullossa voi huomata hiukan värieroittumia, jotka kumminkin eivät vaikuttane voivärin käyttökelpoisuuteen. Molempien värien tulee tietenkin olla mahdollisimman voimakkaasti värjääviä, mutta toisaalta värivoimakkuuden tulee aina olla saman. Olen tutkinut muutamia täällä myytyjä värejä ja on niissä kaikissa kutakuinkin sama värivoimakkuus. Muuten on helppoa tarkastaa ovatko eri tehtaiden valmisteet yhtä voimakkaasti värjääviä. Tätä varten laimennetaan väri ensin, sillä  laimeammassa liuoksessa on helpompaa nähdä eroavaisuuksia värissä. Esim. juustoväriä tutkittaessa voi laimentaa 1 cm³ väriä 200 cm³:llä vettä. Voiväriä laimennetaan samoin, mutta veden asemesta on käytettävä jotain mahdollisimman väritöntä öljyä esim. valkoista ompelukoneöljyä tai jotakin muuta öljyä, yhdentekevää onko se kasvi- tai kivennäisöljyä. Voiväriä tarkastettaessa on myöskin tarkastettava, että voiväri ei anna voille vierasta makua.

Nykyään sekä voi- että juustoväri on varsin kallista, johtuen tämä osaksi siitä, että nämä värit ovat tuotettavat ulkomailta, pääasiallisesti Tanskasta ja Ruotsista, mutta myöskin siitä, että orleanan hinta on tuntuvasti kohonnut. Niinpä maksaa kilo parasta orleanaa nykyään Englannissa 5/— naulalta. Kilo siis maksaa noin 131 markkaa.

A. E. Sandelin.