Syvennysasioita.

Kirjapainotaito 2, 1928

Viimeisimmän kuvapainomenetelmän, syvennyspainon, joita on jo kaksi laitosta meidän maassamme käynnissä, kohottamiseksi ja eteenpäinviemiseksi lienee tarpeellista käyttää hiukan ammattilehtemme palstoja, varsinkin kun yleinen, enimmäkseen ulkolaisten lähteiden mukaan muodostunut, käsitys siitä useassa tapauksessa on vielä harhaanjohtava.

Kun uusia ennen täällä kokeilemattomia laitoksia maahan hankitaan, toivotaan tietysti 'ulkomaisten saavutusten perusteella' päästävän täälläkin mahdollisimman pian kauneisiin saavutuksiin. Tällöin on kuitenkin otettava huomioon, että kauneisiin tuloksiin pääsemisen ensimmäinen ehto on alaan perinpohjainen syventyminen. Ulkomaisten saavutusten mukainen tulos on saatu erikoisesti kouluutetun ammattikunnan myötävaikutuksella. Ja onhan tunnettua, että mitä parempiin tuloksiin jollakin uudella menetelmällä päästään, sitä suuremmat leviämismahdollisuudet sillä on.

Eräs yleinen, mutta määrätyissä tapauksissa harhaanjohtava käsitys on: "Syvennyspainovärin tulee olla mahdollisimman ohutta". Tämä summittainen määritelmä johtaa siihen käsitykseen, kuin syvennyspainoväri olisi aina sitä parempaa, mitä ohuempaa se on. Niin ei kuitenkaan ole laita. Värin vahvuutta määriteltäessä on otettava huomioon monia asiaan ratkaisevasti vaikuttavia seikkoja. Jo se, onko kysymyksessä rotatio- vaiko pikapainin, asettaa huomattavia vaatimuksia värin erilaiseen vahvuuteen nähden. Myöskin paperin laatu ja kuvakesilinterin syövytyksen syvyys vaikuttaa ratkaisevasti asiaan. Ei voida ajatellakaan, että samanvahvuisella värillä voitaisiin painaa sekä huomattavan imukykyiselle että syvennyspainamiseen melko epäkiitolliselle kovaksi liimatulle paperille. Sitäpaitsi eri väreillä on erilaisia ominaisuuksia värin vahvuuteen nähden, sillä eräät värit painavat sitä huonommin, mitä enemmän niitä ohennetaan. Samoin on laita syvän ja matalan syövytyksen.

Hyvin tärkeä seikka on myöskin se, että värin ohennukseen käytetään aina tarkoitukseen sopivia aineita. Tällöin on otettava huomioon, paitsi paperin laatu, myöskin värin kuivausaika ja syövytyksen syvyys. Vähemmän imukykyisille papereille on käytettävä ohennusaineena nopeammin kuivuvia lisäkkeitä kuin imukykyisemmille, joille voidaan käyttää rasvapitoisempia lisäkkeitä. Rasvapitoinen väri antaa sitäpaitsi kuvalle aina täyteläisen ja pehmeän tunnun. Ohuissa papereissa on kuitenkin käytettävä rasvapitoisia lisäkkeitä varovaisesti, vaikka se imukykyisyytensä puolesta sen sallisikin, sillä rasvapitoinen väri voi helposti 'lyödä läpi'. Syövytyksen syvyyteen nähden on otettava huomioon, että jos syövytys on matala, voidaan vähemmänkin imukykyiselle paperille painettaessa käyttää ohennusaineena hiukan rasvapitoisempia lisäkkeitä mikä syvällä syövytyksellä ei ole mahdollista.

Syvennyspainopapereista tavallisesti mainitaan: "paperi mahdollisimman imukykyistä" sillä "paperi painettaessa imee värin itseensä". Tässä ei kuitenkaan ole kysymyksessä, kuten edelläolevanlaisesta maininnasta voitaisiin päätellä, mikään imupainaminen, sillä syvennyspainossahan on painovoima painettaessa paljon suurempi kuin mitä esim. kohopainossa on laita. — Syvennyspainossa, jossa kuvakepinta on pinnan alapuolella, täytyy käyttää paineen tehostamiseksi vielä kimmoisaa peitettä, jotta se kuvakepintaan mukautuvana mahdollisimman perusteellisesti aikaansaisi puristuksen. Rotatiossa käytetään varsinaisen rautaisen painotelan ohella kovalla kumilla päällystettyä painotelaa.

Paperin imukykyisyyden tarkoitus on se, että se painamishetkellä kykenee vastaanottamaan sen pienen värimäärän, mikä kuvapinnan syvennyksissä on. Tarkoituksenmukaisesti imukykyisillä papereilla pääsevät oikeuksiinsa  syövytyksen puolivarjot ja hienoimmatkin tuunit, jotka syvennyspainokuvalle antavat juuri niille ominaisen mehukkuuden ja täyteläisyyden, lmukyvyttömissä, kovaksi liimatuissa papereissa ei ole edellämainittua värin vastaanottokykyä ja niillä helposti tapahtuu ns. värin liukuminen eli helmeileminen kuvan tummimmissa kohdissa. Syvennyspainoväri on sideaineiltaan heikkoa ja jos paperin vastaanottokyky on huono, tapahtuu värin helmeilemistä. Kuva epäonnistuu tällöin muutenkin: sillä hienoimmat vivahdukset jäävät pois ja kuvasta tulee kova ja kaikin puolin  puutteellinen. Ainoa keino asian auttamiseksi on painaa niin sakealla värillä kuin suinkin mahdollista.

Värin helmeilemiseen ei aina ole paperin laatu syynä, vaan siihen voi vaikuttaa myöskin värin laatu, sillä eräät värit helmeilevät imukykyisillekin papereille painettaessa.

Hyvin tärkeä huomioonotettava seikka on paperin pinnan sopivaisuus, sillä siitä riippuu hyvin paljon painoksen onnistuminen. Vallan väärä on luulo, että paperi saa syvennyspainossa olla tavallista huonompaakin ja tulos on silti aina yhtä hyvä. Päinvastoin. Juuri syvennyspainossa paperin ominaisuudet vaikuttavat ratkaisevasti työn laatuun.  Esim. hyvin imukykyinen ja huonopintainen paperi voi helposti vioittaa kuvakesilinterin hienoa pintaa ja silloin koko silinteripinta tulee tuuniseksi josta se taasen painettaessa jää paperille, sillä väriveitsi ei enää tällöin kykene  puhdistamaan kuvakesilinterin pintaa täysin puhtaaksi. Myöskin paperin tulee olla kemiallisesti puhdasta, sillä esim. kuparinen kuvakesilinteri on hyvin altis paperissa mahdollisesti löytyville syövyttäville aineille, jotka voivat tehdä haittaa siinä määrin, että painaminen pahimmassa tapauksessa voi käydä mahdottomaksikin.

Arvoisa lukija on varmaankin pannut merkille, että syvennyspainamisessa käytetään yleensä ruskeata väriä, luullen ehkä sen johtuvan vain sattumalla käytäntöön tulleesta tavasta. Niin ei kuitenkaan ole laita, vaan johtuu ruskean värin yleinen käyttö itse värilaadun sopivaisuudesta syvennyspainomenetelmään sekä myöskin siitä, että  lämminsävyisellä värillä painettaessa kuvat pysyvät kevyinä ja ilmavina, ja tummatkin kohdat, jotka syvennyspainokuvissa helposti vaikuttavat raskailta, ikäänkuin heijastavat läpi. Tällä värillä painettaessa syvennyspainokuvat pääsevät yleensä parhaiten oikeuksiinsa, ja erikoistöissä, joissa yksityistä kuvaa silmälläpitäen ollaan tilaisuudessa valitsemaan sopiva värivivahdus, päästään varsin kauneisiin tuloksiin.

Eräs käytännöllinen seikka joka erittäin tummilla väreillä painettaessa olisi otettava huomioon on se, että diapositiivit tällöin tehtäisiin normaalia vähän heikommat, sillä silloin olisi varmemmin saatavissa syövytyskin heikommaksi, jolloin piirteet kuvassa pysyisivät tummimmissakin kohdin näkyvissä eikä kuva vaikuttaisi raskaalta, joka on hyvin tavallista tummissa väreissä. Tästä asiasta voidaan ehkä olla eri mieltä ja väitellä, että voidaanhan syövytys jättää heikommaksi. Miksi ei, mutta heikko syövytys ei ole yhtä hyvä kuin normaali. Ja syövytyksen perussääntö on:  niinkuin diapositiivi, niin myös syövytys. Kiinnittämällä huomio diapositiivin kuntoisuuteen voidaan syövytyksen epäonnistumista suuresti ehkäistä, kunhan syövyttäjä omalta osaltaan voi täyttää syövytyksen perussäännön. Kun työnsuorituksen kaikissa vaiheissa noudatetaan määrätietoista suunnitelmaa ovat onnistumisen mahdollisuudetkin varmemmat.

M. G. Salminen