Suomi 3, 1890
Helsingissä, Suomen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1888.
s.88 (sanonta)
Moksassa emme olleet tilaisuudessa mitään tämäntapaista huomaamaan, ja omaisuus täällä jaetaan aina tasaisiin osuuksiin, sillä kuulijaisuutta kieltävä poika olisi ulosjaotettu tai mennyt uhkalähtöön jo paljoa aikasemmin. Osuuksien epätasaisuus voi tosin sekä Ersassa että Moksassa syntyä toisestakin syystä, nimittäin siitä, että isä erottaa itselleen myöskin osuuden vanhuutensa varaksi ("siräti sakalti") tai harmaan partansa varalle, niinkuin sanoo moksalainen, ja siirtää tämän osuuden sille pojistaan, jonka luo hän muuttaa asumaan; tämä osa jää, vanhuksen vielä eläessä, ainoastaan hallittavaksi häntä turvaavalle pojalle, ja joutuu kokonaan tämän omistukseen vasta isän kuoltua, joka voi kumminkin, jos poika käyttäytyy häntä vastaan huonosti, siirtää osansa jollekulle muullekin pojistaan, taikka jakaa sen tasan kaikkien poikiensa kesken; tämmöinen tapa tietysti pakottaa kelvottomia poikia kunniotuksella kohtelemaan vanhentuneita vanhempiaan.
S.112-113 (vaatetus)
Ristiäisissä ei anneta kellekkään mitään, paitsi, venäläisten esimerkin mukaan, nenäliina papille ja roponen kirkonpalvelijalle, eikä kätilöin tässä enää ole minään. Ensimmäiset housut pojalle on isoisä velvollinen antamaan, vaan tytölle lahjoittaa mummo paidan heti hänen ensimmäisen aikansa jälkeen; tällöin ei housut eikä paita saa missään tapauksessa olla värillisiä, niinkuin vakuutetaan Moksassa, jotta kaikki näkisivät, että he ovat jo saavuttaneet soveliaan ijän, koska toisella on housut tahraamattomat, toisella paita kantaa neitsyyden merkkiä.
s. 162-165 (mestareista, myös värjäreistä)
Jo vanhastaan on tavaksi tullut, että maata viljelevä mordvalainen ei mielellään rupea muutamiin ammattitöihin ja, päinvastoin, pitkin koko Venäjää ovat taas kuuluisat muutamat kylät erityisistä teollisuuden tuotteistaan; niin esimerkiksi Pensan maakunnan Insarin piirikunnassa kiistellään etevämmyydestä Kimrjatsin ja Buturlinofkan suutarien välillä; Saranskissa kulkee Vorontsovin villanpuhdistajan koillinen raja yhtyen tässä Kasanilaisiin; Ardatovaan asti Nishegorodin ja Simbirskin maakuntaa tulevat Birjutschin ja Oskolskin värjärit. Tämä seikka ei siltä suinkaan osota, että itse Mordvassa kerrassaan puuttuisi yllämainittua teollisuutta, sillä siellä harjoitetaan kaikkia yllämainittuja, vaikka taito niissä ei ole niin kuuluisa, kuin kaikkien noitten isovenäläisten kaupittelijain; huomattava on kumminkin, että Mordvassa jo aletaan tuntea rasitusta siitä rahan menekistä, joka kulkee ikäänkuin vieraihin taskuihin, ja siksi olemmekin usein kuulleet valituksia siitä, että venäläiset mestarit eivät mielellään ota palvelukseensa mordvalaisia lapsia, jotka enimmäkseen sen kautta, etteivät tunne venäjänkieltä, ovat mestareilleen vastukseksi. Ersassa ei tämä ole niin huomattava, vaan Moksassa olemme huomanneet kokeita viekotella venäläisiä mestareita taloon pitemmäksi ajaksi, jolloin niitten väkisinkin täytyy ottaa avukseen ja oppiinsa mordvalaisia lapsia. Me keskustelimme muutamien tämmöisten venäläisten mestarien kanssa ja heidän käsittääkseen ovat mordvalaiset lapset hyvin älykkäitä, aikaa vaan tahtoo paljon mennä venäjänkielen oppimiseen; jollei tämä olisi esteenä, otettaisiin niitä mielellään työhön, sillä ne ovat harvoin vallattomia, aina "kokevat palvella isäntää", ja vihdoin "rakastavat puhdasta työtä". Työt kuljeksiville mestareille samoin kuin omillekin maalaisille annetaan urakalla mitä erilaisimmilla ehdoilla, joille ei tapa ole mitään kaavaa luonut ja joissa kaikki riippuu, sopimuksen laadusta. Yksi ainoa merkillisyys pistää jokaisen puustakatsojan silmiin, nimittäin se, että kaikki tilaukset villanpuhdistajille, räätäleille, kankureille, värjäreille, nahkureille ja suutareille tekee talon vanhin vaimo-ihminen, jonka tehtävänä onkin tarkastaa työn menoa ja yleensä pitää tästä asiasta huolta; tietysti tämä kaikki käypi isännältä edeltäpäin saatujen neuvojen tai suostumuksen mukaan, hän ei kumminkaan sekaannu keskusteluihin ja sopimukseen, eikä sittemmin asian erikoiskohtiin; toinen on asia, kuin alaikäinen annetaan oppiin, koska tässä, niinkuin muuallakin, isännän on taisteleminen ankara taistelu muorien ja tätien kanssa, jotka joko eivät tunnusta oppia hyödylliseksi taikka väittävät lapsen liian heikoksi opetusta kestämään. Useimmiten tavataan näitä töitä annettaessa molemmilla heimoilla semmoinen tapa, että naulasta annetaan palkaksi kahdeksas-osa ja puudasta kahdeksaan naulaan asti; hyvin harvoin maksu suoritetaan rahassa, eivätkä villanpuhdistajat pidäkkään sitä tarpeellisena, sillä heillä on aina maksulaskun varalta vaaka kainalossaan, ja siinä ei kahdeksas-osa etäälle neljänneksestä mene. Entisiin aikoihin oli villojen puhdistamisesta tapana maksaa kourasun (povama) mukaan siten, että mestari sai läjään pannuista villoista kouraista yhdellä tai kahdella kädellä työn vaikeuden ja suuruuden mukaan, taikka sitten ottaa useamman kerran läjästä niin paljon kuin pivolliseen menee; nyt kuin puitakin on ruvettu muutamin paikoin puudoittain myymään, on kourasun sijaan tullut vaaka käytäntöön,joka ei ole kuljeskeleville mestareille ollenkaan mieleen. Kankurit saavat myöskin maksunsa luonnossa ja tämä maksu luetaan arssinalta kahdesta tuumasta kortteliin asti työn vaikeuteen, kudoksen ja mallin laatuun katsoen; muut saavat maksun kappaleesta tai parista ja enimmäkseen rahassa, jotka kuitenkin mieluummin vaihdetaan leipään, voihin, weteen j. n. e. Oppiin lähettäminen tapahtuu Ersassa hiukan toisin kuin Moksassa; edellisessä ei ole vielä nähtävästi ehditty huomaamaan sitä epäedullisuutta, minkä kulkumestarit tuottavat, ja siksi annetaan lapsia sillä ehdolla, että heitä ensimmäisenä vuotena syötetään ja vaatetetaan, ja toisena vuotena vaaditaan jo jotakin maksua, jota vastoin Moksassa annetaan poika kolmeksi vuodeksi syöttämisen ja vaatettamisen ehdolla, eikä vaadita mitään maksua; koska Moksassa kuljeksii enemmän etelänpuoleisia mestareita, niin siellä tavataankin enemmän mordvalaisia oppilaita; samoilla ehdoilla tapasimme kaupungeissa mordvalaisia oppipoikia, ja kerran näimme erään nuorukaisen, joka oli annettu maalarin-oppiinkin eräälle kuljeskelevalle maalarille. Mordvassa hyvin kaivataan teollisuus- ja maanviljelyskouluja ja usein saimme kuulla, että mielellään olisi lapsia niihin annettu, erittäin jälkimmäisiin; pääseminen oppilaiksi valtion meijerilaitoksiin on niin vaikea, että huonosti venättä taitava mordvalainen poika ei tarvitse ajatellakkaan sinne pääsevänsä. Suurimmaksi osaksi ammattityöt tehdään työnantajan talossa; siksi ei olekkaan tarvis varoa, ettei ainekset tulisi oikeen takasinannetuiksi ; jollei sitä vastoin töitä tehdä antajan talossa, niin ainekset pannaan pussiin tai niinimattoon, joitten päälle piirretään isännän merkki. Petokset ja aineksien hukkaamiset ovat jotenkin harvinaisia, mutta kaikissa tapauksissa mestari vastaa asiasta rahassa, jotka häneltä ottaa kunnallisoikeus, jolloin riittää kaksi vierasta miestä asian ratkaisemiseksi pyytäjän eduksi. Koska mestarit käyvät vuosi vuodelta samassa paikassa, mihin ovat kerran mieltyneet, niin ei heille tietysti olisi edullistakaan pilata mainettaan petoksella ja epärehellisyydellä, siksipä semmoiset velkomisjutut ovat kunnallisoikeuksissa ani harvinaiset, jopa muutamin paikoin meille ihmetellen vastattiin: "kuinka se olisi mahdollista? semmoista ei tapahdu!"
s. 178. (palkka, pukeutuminen, sanonta)
Tavanomainen rengin palkka on hyvin epätasanen, koska kaikki riippuu tässä työmiehen kunnollisuuden tai kunnottomuuden maineesta; niinpä tapasimme työmiehiä, joilla oli palkkaa 50, 60, jopa 90:kin ruplaa kesässä, mutta viimeistä palkkaa tavataan kumminkin harvoin ja keskimääräisenä on pidettävä 60 rupi.; paitsi rahapalkkaansa saa renki 5 paria lapikkaita ja valkosen mekon - "ponar", jota mordvalainen käyttää työssään ja rukoillessaan, niinkuin heistä laulussakin lauletaan: "af kileit virs sukun't - Metŝorat Pazindi oznit" (Ei huoju koivut metsässä - mordvalaiset Jumalaansa rukoilevat).
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti