Kirjaltaja 5 / 1901
Pronssipainos on hankalimpia töitä mitä kirjapainossa saattaa esiintyä, varsinkin ellei ole tähän tarkotukseen sopivia laitoksia ja jos painon väestö on tämmöiseen työhön harjaantumaton. Varsin luonnollisista syistä ei pronssipainos enää nykyään ole niin yleisesti käytännössä kuin ennen muinoin, tämmöinen painos kun kohottaa painamishintaa hyvinkin tuntuvasti. Tarkoituksemme on tässä lyhyesti ottaa muutamia siihen kuuluvia seikkoja käsittelyn alaiseksi.
Pääasiana on pidetty saada pronssipainokseen niin voimakas kiilto kuin suinkin mahdollista, sillä mitä kiiltävämpi painos on, sitä paremmalta se näyttää. Toinen asia on se, että pronssipulveri tarttuu hyvin kiinni, ja ettei pääse värin kuivettua kovimmallakaan hankaamisella siitä pois. Kun nämä kaksi ominaisuutta ovat saavutetut, ei jääne toivomuksille minkäänlaista varaa.
Pronssipainoksen pohjaväriksi on otettava vaaleaa keltaväriä, hopea- eli aluminiumipainokseen lisäämällä vähän sinkkivalkosta. Tämmöinen väri on ohennettava vernissalla melkein yhtä ohueksi kuin tavallinen painoväri, kuitenkin lisäämällä siihen hieman kiiltovernissaa sekä muutamia pisaroita fiksatiivia, jotta pronssipulveri siihen paremmin tarttuisi sekä kuivuisi pikemmin. Jos pronssiväri on painettava n. k. vasikannahkapaperille, on edullisempi jos fiksatiivin asemasta sekotetaan vähän n. k. kuivauspulveria. Isommat kuviot, laatat y. m. vaativat jotenkin kovaa painoa, sillä pohjavärin täytyy hyvin peittyä, jota vastoin pienemmät kirjakkeet, viivat ja ylimalkaan hienommat kuviot on edullisempi painaa niin heikolla painolla kuin suinkin, sillä jos painos on painunut syvälle paperiin, ei pronssipulveri pääse joka kohtaan kiinnitarttumaan, vaan karisee kuivaksi hangatessa siitä pois. Kovanlainen hankaaminen on aivan välttämätöntä jos mieli saada painokseen hyvän kiillon. Myöskin on huomioon otettava, ettei pohjapainokseen käytetä liikaa väriä, sillä se ehkäsee hyvän kiillon saantia.
Kun pronssipulveri on tarpeeksi kuivunut ja pehmeällä flanellirievulla puhdistettu, on painotuote, jos pronssin päälle on vielä jollakin muulla värillä painettu (kuten mitaleihin, vaakunoihin y. m), taikka jos työ muuten vaatii erikoista kiiltoa, hierottava magneesia pulverilla pehmeän harjan eli villarievun avulla. Saattaa myöskin hyvällä menestyksellä pronssin ylitse painaa kiiltovernissalla, joka tekee pronssin kiiltävämmäksi, sekä vaikuttaa niin, että mahdollisesti päälle painettava väri tarttuu siihen paremmin. Kuitenkin on tässä yksi varjopuolikin, nimittäin se, että työ vaatii pitemmän aikaa kuivuakseen, ennenkuin siihen saattaa mitään päälle painaa.
Värin, jota käytetään pronssin päälle painettaissa, tulee olla vahvaa ja voimakasta, jotta se peittää hyvin. Saadakseen värin paremmin tarttumaan, sekoitetaan joukkoon hieman fiksatiivipulveria, joka vaikuttaa myöskin sen, että se pikemmin kuivuu. Ei pidä milloinkaan yrittääkään pronssilaatasta leikata päälle painettavat kohdat pois, sillä se tuskin milloinkaan onnistuu niin hyvin, ettei toista kehilöä päällepainettaissa siinä näkyisi joko valkeita juovia tahi sitten vaaleampia kohtia, kun pronssi on sattunut jäämään alle. Luonnollisesti vaikuttaa tämä hyvin häiritsevästi, joten kenties muuten hyvinkin onnistunut työ näiden juovien kautta pilaantuu.
30.3.13
29.3.13
Naisten kotiteollisuudesta eri maissa.
Koti ja yhteiskunta 10 / 1905
Matkakertomus naisten kotiteollisuudesta Saksassa, Itävallassa, Hollannissa ja Tanskassa.
Kirj. Alexandra Gripenberg.
(Loppu.)
Viime aikoina on Itävallan valtio yhä enemmän alkanut tilauksilla kannattaa kotikudontaa. Tässä noudatetaan seuraavaa menettelytapaa. Ensin tehdään luettelo esim. sairashuoneiden ja houruinhoitolaitosten tarpeista seuraavaksi vuodeksi ja tämä toimitetaan paikkakunnan kotiteollisuusyhdistysten nähtäväksi. Jonkun ajan kuluttua nämä kutsutaan kokoon ja pyydetään tietoa siitä kuinka paljon tavaroita kukin yhdistys voipi toimittaa. Valtio sitoutuu ostamaan ilmoitetut määrät. Mitä puuttuu, se tilataan sitten suurilta kotiteollisuusliikkeiltä, esim. Regenhart und Raymann'ilta Freiwaldausta, tahi myös tehtaista. Itävallasta viedään ulos suuret määrät kotiteollisuuden tuotteita. Niinpä mainitaan 1901 painetuissa tiedonannoissa, että edellisenä vuotena oli viety Englantiin 3 miljoonan kruunun edestä palttinakankaita.
Syynä siihen että Saksan ja Itävallan kotitekoisilla kankailla on kaupassa niin suuri menekki, on se että ne, samalla kuin ne ovat värien ja mallien puolesta perin vaihtelevaisia, ovat hyvin valkaistuja ja silotettuja. Aina muinaisajoista asti on kankaita valkaistu ulkosalla. Sen valkaisutavan olivat Hollannin, Böömin ja Schlesian kutojat kehittäneet suurimpaan täydellisyyteen, ja sitä käytettiin 1700 luvun loppuun asti. Sen jälkeen kuin Berthollet 1785 keksi klooriveden ja 1792 kloorikalisuolan sekä Tennant Glasgow'issa 1798 keksi kloorikalkin, ruvettiin vähitellen käyttämään muita valkaisutapoja. Nämä joutuivat pian huonoon huutoon, sillä ne heikonsivat kangasta. Vasta aikojen kuluttua kun nämä uudet valkaisutavat kehittyivät täydellisyyteensä, ruvettiin yleisesti puuvillakankaita valkaistessa käyttämään uudenaikaisia keinoja; palttinakankaita alettiin vasta myöhemmin valkaista uuteen tapaan. Nykyään ollaan sitä mieltä, ettei kloori, jos sitä vaan käytetään oikealla tavalla, laisinkaan vahingoita kangasta; mutta kaikkialla, esim. Schlesiassa, käytetään vielä vanhaa ulkosalla valkaisua uusien valkaisutapojen ohessa, sillä uudenaikaisia keinoja ei voi käyttää, ellei ole monellaisia koneita. Puuvillakankaat saavat uudempien valkaisutapojen mukaan olla kosteina, kunnes niissä alkaa käyminen (koska siten puuvillassa olevat terveydelle vahingolliset ainekset haihtuvat). Sitten niitä liotetaan kalkkivedessä, virutetaan senjälkeen puhtaiksi, liotetaan miedossa suolahappoliuoksessa, virutetaan puhtaiksi, pestään sooda- tai hartsisaippualiuoksessa, virutetaan taas, liotetaan miedossa kloorikalkkiliuoksessa ja jätetään sen jälkeen raittiin ilman vaikutuksen alaisiksi. Sitten ne pestään, liotetaan miedossa suolahappoliuoksessa, pestään hyvin tarkoin, ja virutetaan
lopuksi miedossa soodaliuoksessa. Valkeat kankaat sinistetään ultramariinilla. Senjälkeen kuivataan ja silotetaan kankaat vääntö-, puristus- ja silotuskoneilla. Tällaiseen valkaisu- ja silotusmenettelyyn lasketaan tarvittavan 5 päivää ja menettää kangas sen kautta 5 prosenttia painostaan.
Pellavakankaille ei kalkkia voida käyttää, koska se niitä heikontaa. Niin kutsutun irlantilaisen menettelytavan mukaan puolivalkaistaan pellavalankaa seuraavalla tavalla: lanka keitetään soodaliuoksessa, virutetaan, väännetään, liotetaan suolahappoliuoksessa, huuhdotaan, liotetaan klooriliuoksessa, huuhdotaan. Kankaita valkaistaessa menetellään muutoin samalla tavalla, paitse että menettelyä usein keskeytetään levittämällä kankaat valkaisua varten ulkosalle, jolloin niitä kuitenkin on pidettävä hyvästi kosteina. Pellavakankaat menettävät valkaistaessa 20-25 prosenttia painostaan. Hamppua valkaistaan harvoin, ja silloin samalla tavoin kuin pellavaa. Juutekankaita liotetaan vesilasiliuoksessa, sitten kloorialahapokkeissa natroniliuoksessa, huuhdotaan, liotetaan miedossa suolahappoliuoksessa, johon on sekoitettu vähän rikkihappoa, huuhdotaan ja kuivataan. Villat sisältävät paljon epäpuhtaita aineksia, kuten esim. lampaiden hiestyksestä jäänyttä rasvaa. Sen vuoksi on niitä valmistavan pesun jälkeen pesukoneessa liotettava sooda- tai saippualiuoksessa, joka poistaa rasvan; kone hämmentelee villoja aina samaan suuntaan, muuten ne kutistuisivat ja tulisivat huopaisiksi. Yleensä on lipeäaineita käytettävä hyvin varovaisesti, niiden kun katsotaan vahingollisesti villoihin vaikuttavan; paras on käyttää saippuata tai ligroinia. Villakankaiden pesuun käytetään erityistä konetta (Breitwaschmaschine) ja niitä valkaistaan kaasumaisilla rikkiyhdistyksillä, jotka eivät vioita värejä.
Sielläkin missä valkaisu tapahtuu ulkosalla, käytettänee kaikkialla silotus- eli n. k. kalanterikoneita, joiden omistajana on joko työnantaja, kyläkunnan kutojat yhteisesti tai joku osuustoiminnallinen yhdistys. Tämän koneen muodostavat yksi tai useampi pari teloja, joista yhden aina täytyy olla kiinteätä, taipumatonta ainetta, toisen taas juostavaa (esim. puristettua paperimassaa). Kangas saa kuivaakseen ja silottuakseen kulkea telojen välitse. Erittäin tärkeä on n. k. kiiltokalanteri, joka antaa kankaalle kauniin, kirkkaan kiillon. Kalanterin vieressä on konevyyhdin, joka kierii silotetun kankaan somiin taitteihin.
*) Yllämainitut toiminimet hankkivat koneet 9-10 viikossa. 1/3 hintaa suoritetaan tilatessa, 1/3 lähettäessä, 1/3 kolmen kuukauden kuluessa. Tilausta tehdessä vaaditaan tarkat tiedot niiden kankaiden laadusta, mitä varten kone on aiottu, sekä niiden leveydestä. Osoite on C. G. Haubold junior, Chemnitz, Sachsen, ja Rudolph et Köhne, Beusselstrasse 44, d, Berlin N. W.Toiminimi C. G. Haubold junior, Chemnitz'issä, Saksissa, jolta schlesialainen kotiteollisuusyhdistys tilaa koneensa, hankkii n. s. Roll-Calander'eita 1,908 Saksan markan hinnasta. Nämä koneet ovat varustetut kolmella telalla, ylin ja alin ovat paperimassasta ja läpimitaltaan 30 senttimetriä, keskimäinen on valuraudasta ja läpimitaltaan 18 senttimetriä. Viimemainitun, joka on ontto, voi hehkuvilla raudoilla kuumentaa, ellei konetta höyryllä käytetä. Telojen leveys on 80 senttimetriä ja koneeseen puristettavan kankaan leveys saa olla 75 senttimetriä. Berliniläisellä toiminimellä Rudolph et Kiihne on samantapaisia kalantereita myytävänä. Ne ovat aiotut höyryllä käytettäviksi ja ovat ne leveämpiä kankaita varten. Niiden hinta on 2,800 Saksan markkaa. Vanutuskoneet maksanevat noin 1,200 Saksan markkaa.*) Muutamat pitävät että ainoastaan höyryllä käytetyt kalanterit ja vanutuskoneet tekevät kelvollista työtä. Sitä varten löytyy pieniä 5-6 hevosvoimaisia höyrykoneita kaupaksi.
[--- loppu puuttuu]
Matkakertomus naisten kotiteollisuudesta Saksassa, Itävallassa, Hollannissa ja Tanskassa.
Kirj. Alexandra Gripenberg.
(Loppu.)
Viime aikoina on Itävallan valtio yhä enemmän alkanut tilauksilla kannattaa kotikudontaa. Tässä noudatetaan seuraavaa menettelytapaa. Ensin tehdään luettelo esim. sairashuoneiden ja houruinhoitolaitosten tarpeista seuraavaksi vuodeksi ja tämä toimitetaan paikkakunnan kotiteollisuusyhdistysten nähtäväksi. Jonkun ajan kuluttua nämä kutsutaan kokoon ja pyydetään tietoa siitä kuinka paljon tavaroita kukin yhdistys voipi toimittaa. Valtio sitoutuu ostamaan ilmoitetut määrät. Mitä puuttuu, se tilataan sitten suurilta kotiteollisuusliikkeiltä, esim. Regenhart und Raymann'ilta Freiwaldausta, tahi myös tehtaista. Itävallasta viedään ulos suuret määrät kotiteollisuuden tuotteita. Niinpä mainitaan 1901 painetuissa tiedonannoissa, että edellisenä vuotena oli viety Englantiin 3 miljoonan kruunun edestä palttinakankaita.
Syynä siihen että Saksan ja Itävallan kotitekoisilla kankailla on kaupassa niin suuri menekki, on se että ne, samalla kuin ne ovat värien ja mallien puolesta perin vaihtelevaisia, ovat hyvin valkaistuja ja silotettuja. Aina muinaisajoista asti on kankaita valkaistu ulkosalla. Sen valkaisutavan olivat Hollannin, Böömin ja Schlesian kutojat kehittäneet suurimpaan täydellisyyteen, ja sitä käytettiin 1700 luvun loppuun asti. Sen jälkeen kuin Berthollet 1785 keksi klooriveden ja 1792 kloorikalisuolan sekä Tennant Glasgow'issa 1798 keksi kloorikalkin, ruvettiin vähitellen käyttämään muita valkaisutapoja. Nämä joutuivat pian huonoon huutoon, sillä ne heikonsivat kangasta. Vasta aikojen kuluttua kun nämä uudet valkaisutavat kehittyivät täydellisyyteensä, ruvettiin yleisesti puuvillakankaita valkaistessa käyttämään uudenaikaisia keinoja; palttinakankaita alettiin vasta myöhemmin valkaista uuteen tapaan. Nykyään ollaan sitä mieltä, ettei kloori, jos sitä vaan käytetään oikealla tavalla, laisinkaan vahingoita kangasta; mutta kaikkialla, esim. Schlesiassa, käytetään vielä vanhaa ulkosalla valkaisua uusien valkaisutapojen ohessa, sillä uudenaikaisia keinoja ei voi käyttää, ellei ole monellaisia koneita. Puuvillakankaat saavat uudempien valkaisutapojen mukaan olla kosteina, kunnes niissä alkaa käyminen (koska siten puuvillassa olevat terveydelle vahingolliset ainekset haihtuvat). Sitten niitä liotetaan kalkkivedessä, virutetaan senjälkeen puhtaiksi, liotetaan miedossa suolahappoliuoksessa, virutetaan puhtaiksi, pestään sooda- tai hartsisaippualiuoksessa, virutetaan taas, liotetaan miedossa kloorikalkkiliuoksessa ja jätetään sen jälkeen raittiin ilman vaikutuksen alaisiksi. Sitten ne pestään, liotetaan miedossa suolahappoliuoksessa, pestään hyvin tarkoin, ja virutetaan
lopuksi miedossa soodaliuoksessa. Valkeat kankaat sinistetään ultramariinilla. Senjälkeen kuivataan ja silotetaan kankaat vääntö-, puristus- ja silotuskoneilla. Tällaiseen valkaisu- ja silotusmenettelyyn lasketaan tarvittavan 5 päivää ja menettää kangas sen kautta 5 prosenttia painostaan.
Pellavakankaille ei kalkkia voida käyttää, koska se niitä heikontaa. Niin kutsutun irlantilaisen menettelytavan mukaan puolivalkaistaan pellavalankaa seuraavalla tavalla: lanka keitetään soodaliuoksessa, virutetaan, väännetään, liotetaan suolahappoliuoksessa, huuhdotaan, liotetaan klooriliuoksessa, huuhdotaan. Kankaita valkaistaessa menetellään muutoin samalla tavalla, paitse että menettelyä usein keskeytetään levittämällä kankaat valkaisua varten ulkosalle, jolloin niitä kuitenkin on pidettävä hyvästi kosteina. Pellavakankaat menettävät valkaistaessa 20-25 prosenttia painostaan. Hamppua valkaistaan harvoin, ja silloin samalla tavoin kuin pellavaa. Juutekankaita liotetaan vesilasiliuoksessa, sitten kloorialahapokkeissa natroniliuoksessa, huuhdotaan, liotetaan miedossa suolahappoliuoksessa, johon on sekoitettu vähän rikkihappoa, huuhdotaan ja kuivataan. Villat sisältävät paljon epäpuhtaita aineksia, kuten esim. lampaiden hiestyksestä jäänyttä rasvaa. Sen vuoksi on niitä valmistavan pesun jälkeen pesukoneessa liotettava sooda- tai saippualiuoksessa, joka poistaa rasvan; kone hämmentelee villoja aina samaan suuntaan, muuten ne kutistuisivat ja tulisivat huopaisiksi. Yleensä on lipeäaineita käytettävä hyvin varovaisesti, niiden kun katsotaan vahingollisesti villoihin vaikuttavan; paras on käyttää saippuata tai ligroinia. Villakankaiden pesuun käytetään erityistä konetta (Breitwaschmaschine) ja niitä valkaistaan kaasumaisilla rikkiyhdistyksillä, jotka eivät vioita värejä.
Sielläkin missä valkaisu tapahtuu ulkosalla, käytettänee kaikkialla silotus- eli n. k. kalanterikoneita, joiden omistajana on joko työnantaja, kyläkunnan kutojat yhteisesti tai joku osuustoiminnallinen yhdistys. Tämän koneen muodostavat yksi tai useampi pari teloja, joista yhden aina täytyy olla kiinteätä, taipumatonta ainetta, toisen taas juostavaa (esim. puristettua paperimassaa). Kangas saa kuivaakseen ja silottuakseen kulkea telojen välitse. Erittäin tärkeä on n. k. kiiltokalanteri, joka antaa kankaalle kauniin, kirkkaan kiillon. Kalanterin vieressä on konevyyhdin, joka kierii silotetun kankaan somiin taitteihin.
*) Yllämainitut toiminimet hankkivat koneet 9-10 viikossa. 1/3 hintaa suoritetaan tilatessa, 1/3 lähettäessä, 1/3 kolmen kuukauden kuluessa. Tilausta tehdessä vaaditaan tarkat tiedot niiden kankaiden laadusta, mitä varten kone on aiottu, sekä niiden leveydestä. Osoite on C. G. Haubold junior, Chemnitz, Sachsen, ja Rudolph et Köhne, Beusselstrasse 44, d, Berlin N. W.Toiminimi C. G. Haubold junior, Chemnitz'issä, Saksissa, jolta schlesialainen kotiteollisuusyhdistys tilaa koneensa, hankkii n. s. Roll-Calander'eita 1,908 Saksan markan hinnasta. Nämä koneet ovat varustetut kolmella telalla, ylin ja alin ovat paperimassasta ja läpimitaltaan 30 senttimetriä, keskimäinen on valuraudasta ja läpimitaltaan 18 senttimetriä. Viimemainitun, joka on ontto, voi hehkuvilla raudoilla kuumentaa, ellei konetta höyryllä käytetä. Telojen leveys on 80 senttimetriä ja koneeseen puristettavan kankaan leveys saa olla 75 senttimetriä. Berliniläisellä toiminimellä Rudolph et Kiihne on samantapaisia kalantereita myytävänä. Ne ovat aiotut höyryllä käytettäviksi ja ovat ne leveämpiä kankaita varten. Niiden hinta on 2,800 Saksan markkaa. Vanutuskoneet maksanevat noin 1,200 Saksan markkaa.*) Muutamat pitävät että ainoastaan höyryllä käytetyt kalanterit ja vanutuskoneet tekevät kelvollista työtä. Sitä varten löytyy pieniä 5-6 hevosvoimaisia höyrykoneita kaupaksi.
[--- loppu puuttuu]
28.3.13
Suomen Käsityön Ystävien johtokunnan kokouksessa
Koti ja yhteiskunta 2 / 1909
Suomen Käsityön Ystävien johtokunnan kokouksessa, joka pidettiin kuluvan helmikuun 1:nä päivänä, käsiteltiin useampia Ystävien toimintaa koskevia kysymyksiä.
Ensi syksynä, noin syyskuun puolivälissä päätettiin panna toimeen näyttely jossain maaseutukaupungissa. Ajateltiin Turkua, vaan paikkakunnan lopullinen määrääminen jäi kuitenkin riippuvaksi huoneuston saannista y. m.
Kevätkesällä päätettiin panna toimeen kasvivärjäyskurssit maaseudulla vanhan, värjäystaidon elvyttämiseksi, joka päätös on ilolla tervehdittävä, sillä tunnettuahan on, että kasviväreillä värjätyt langat omaavat kauniin, pehmoisen värin ja kiillon, jota muilla aineilla värjätyt langat kaipaavat. Kasviväreillä värjätyt langat eivät myöskään auringon vaikutuksesta muutu niinkuin muut.
Esimerkkinä muualta mainittakoon, että Norjasta, jossa kasvivärjäystä on ruvettu paljonkin käyttämään, viedään täten värjättyä villalankaa sen korkeammasta hinnasta huolimatta ulkomaillekin m. m. Saksaan, jossa sitä käytetään taidekudoksiin.
Kokouksessa päätettiin myöskin kansan kaunoaistin kohottamiseksi entistä enemmän koettaa levittää taidekudontamalleja. Jotta myöskin vähempivaraiset tulisivat tilaisuuteen saamaan arvokkaita malleja, päätettiin vuokrata sellaisia entistä halvemmasta vuokrasta. Näitä malleja lainataan nyt kahdeksi viikoksi 2:sta markasta korkeampiin hintoihin.
Tällainen tilaisuus olisi varsinkin kutomaemäntäkoulu- ja kansanopisto-opettajien huomioon otettava, sillä täten saadaan kymmenien jopa yli sadankin markan arvoisia mallia 2-4 markasta. Näihin ryijy, kuvakudonta y. m. malleihin saadaan Suomen Käsityön Ystäviltä ostaa kasviväreillä värjättyjä villalankoja, mutta vuokraaja saa myöskin käyttää omia aineitaan.
Toisia malleja, joihin värien valinta on erittäin tärkeätä, vuokrataan ainoastaan sillä ehdolla, että Suomen Käsityön Ystäviltä myöskin ostetaan niihin tarvittavat langat. Viimemainittujen mallien vuokra vaihtelee 2:sta markasta 20:neen markkaan, ainoastaan muutamien, erittäin arvokkaitten kuvakudosten vuokra on kalliimpi.
Suomen Käsityön Ystävien johtokunnan kokouksessa, joka pidettiin kuluvan helmikuun 1:nä päivänä, käsiteltiin useampia Ystävien toimintaa koskevia kysymyksiä.
Ensi syksynä, noin syyskuun puolivälissä päätettiin panna toimeen näyttely jossain maaseutukaupungissa. Ajateltiin Turkua, vaan paikkakunnan lopullinen määrääminen jäi kuitenkin riippuvaksi huoneuston saannista y. m.
Kevätkesällä päätettiin panna toimeen kasvivärjäyskurssit maaseudulla vanhan, värjäystaidon elvyttämiseksi, joka päätös on ilolla tervehdittävä, sillä tunnettuahan on, että kasviväreillä värjätyt langat omaavat kauniin, pehmoisen värin ja kiillon, jota muilla aineilla värjätyt langat kaipaavat. Kasviväreillä värjätyt langat eivät myöskään auringon vaikutuksesta muutu niinkuin muut.
Esimerkkinä muualta mainittakoon, että Norjasta, jossa kasvivärjäystä on ruvettu paljonkin käyttämään, viedään täten värjättyä villalankaa sen korkeammasta hinnasta huolimatta ulkomaillekin m. m. Saksaan, jossa sitä käytetään taidekudoksiin.
Kokouksessa päätettiin myöskin kansan kaunoaistin kohottamiseksi entistä enemmän koettaa levittää taidekudontamalleja. Jotta myöskin vähempivaraiset tulisivat tilaisuuteen saamaan arvokkaita malleja, päätettiin vuokrata sellaisia entistä halvemmasta vuokrasta. Näitä malleja lainataan nyt kahdeksi viikoksi 2:sta markasta korkeampiin hintoihin.
Tällainen tilaisuus olisi varsinkin kutomaemäntäkoulu- ja kansanopisto-opettajien huomioon otettava, sillä täten saadaan kymmenien jopa yli sadankin markan arvoisia mallia 2-4 markasta. Näihin ryijy, kuvakudonta y. m. malleihin saadaan Suomen Käsityön Ystäviltä ostaa kasviväreillä värjättyjä villalankoja, mutta vuokraaja saa myöskin käyttää omia aineitaan.
Toisia malleja, joihin värien valinta on erittäin tärkeätä, vuokrataan ainoastaan sillä ehdolla, että Suomen Käsityön Ystäviltä myöskin ostetaan niihin tarvittavat langat. Viimemainittujen mallien vuokra vaihtelee 2:sta markasta 20:neen markkaan, ainoastaan muutamien, erittäin arvokkaitten kuvakudosten vuokra on kalliimpi.
27.3.13
(Ilmoitus) Suomen Käsityön Ystävien johtokunnan kokouksessa...
Koti ja yhteiskunta 5 / 1910
Suomen Käsityön Ystävien johtokunnan kokouksessa t. k. 8 p. päätettiin kevätkesällä järjestää kasvivärjäyskursseja Impilahdella, Joroisissa, Karttulassa, Vesannolla, Paraisissa ja Nauvossa.
Suomen Käsityön Ystävien johtokunnan kokouksessa t. k. 8 p. päätettiin kevätkesällä järjestää kasvivärjäyskursseja Impilahdella, Joroisissa, Karttulassa, Vesannolla, Paraisissa ja Nauvossa.
26.3.13
Kansallispuvuista II. Miksi ei kansallispukujen käyttö ole meillä tullut yleisemmäksi?
Käsiteollisuus, 2 / 1910
Koetin viime kirjoituksessani alkusanoiksi vakuuttaa, että pukukuosilla meilläkin on ollut oma kansallinen kehityksensä, mutta, että siinä on vahvasti muukalaisille va'oille vieraannuttu. Kuulostin eikö näin ollen olisi syytä tämä asia ottaa kansallista käsiteollisuuttamme harrastavan yleisön kesken puheiksi, vanhat puku-aitat ja arkut entistä huolellisemman tarkastuksen alaisiksi. Kun ne, joilta "Käsiteollisuuden" toimituksen kautta olen saanut terveisiä, ovat kehoittaneet jatkamaan näitä mietelmiäni, niin siirryn edelleen, toivossa että useammalta taholta saan apua voidakseni asiassa esittää kyllin valaisevia näkökohtia.
Kuosi-vaihtelu on naismaailmassa paljon yleisempi kuin pukimien muotojen muuttelu virasto-kaavamaisuuteen piintyneitten miesten keskuudessa. Meidänkin syrjäisessä maassamme saattavat naiset tuontuostakin esiintyä mitä ihmeellisimmissä ruumiin verhotuksissa, kunhan ne vain osapuilleenkaan jäljittelevät äskettäin Pariisin tai Berliinin hienoston armoihinsa ottamia leikkely-ja kirjailutapoja. Toisinaan ovat nämä uudet pukimet kauttaaltaan - ja usein vallan nerokkaastikin - hetkellisesti keksittyjä, toisinaan taasen on otettu jonkin historiallisen aikakauden hauska ja tyypillinen pukukuosi perusaiheeksi.
Yksilöllisyyttä tukahuttava, nykyajan ajatussuunta on saanut tämän kansainvälisen pukumuodin seuraamisen naisten keskuudessa niin yleiseksi, että huomattavaa siveellistä rohkeutta tarvitaan, jos mieli muotilehtien meneillään olevista määräyksistä poiketa. Kaikkein enimmän oudoksutaan sitä, jos joku omin päinsä ottaa aiheeksi pukuunsa jonkin ennen vanhaan käytetyn kuosin. - Kerrassaan pahennusta pelätään monissa piireissä sen voivan herättää, jos ilman erikoista aihetta ottaisi esiintyäkseen aivan "kansallispuvussa."
Itsenäisempään ja oman kansan aiheiseenkin pukeutumiseen halukkaat naiset eivät meillä ole liittyneet yhteistuumin mekkoaan muuttamaan, joten yhteistä "makua" on ollut yksilöittenkin noudattaminen.
Sillä välin ovat kansan naisetkin yltyneet "herrasmuoteja" seuraamaan. Siten on yhä vähempiin supistunut se omintakeinen maalaiskuosi, jolta oman puolen pukumuodot olisivat luontevimmin kehitettävissä. Ja jos maaseudulla vieläkäytetäänkin niin yksinkertaisen hauskoja löysiä röijyjä (esim. Savossa ja Karjalassa) tai ryntäiltä riippuvia olkahameita (esim. Raja-Karjalassa), niin eivät säätyläisnaisemme ole oivaltaneet tältä, jo olevalta pohjalta lähteä kansallisia pukimia kehittämään.
Se, että on yhtäkkiä siirrytty käyttämään aivan vieraiksi jääneitä vanhoja pukimia, on asettanut monasti tielle kompastuskiviä. Usein on jääty tietämättömiksi vanhojen pukujen alkuperäisen kauniista väreistä ja ompelu-innossa on puvut monasti liian runsaiksi kirjailtu. Enimmän on tässä ehkä syntiä tehty n. k. Aino-puvun suhteen. Tämä hautalöytöinen aihe voi olla hyvinkin arvokasta perua, mutta käytettyjen väriensä räikeyden ja monihelyisyytensä kautta ei se kuitenkaan ole tehnyt kansallispukuaatteelle maassamme hyvää palvelusta.
Kun näitä, monasti aiheettoman kirjavia pukuja on lisäksi etupäässä käytetty vain valiotilaisuuksissa, on siitä aiheutunut teaatterille vaikuttava tunnelma. Se on tympäissyt monia tälle aatteelle muuten myötätuntoisia,
m. m. taiteilijoitamme. Ja varsinkin heitä sekä muitakin kauniita väriyhdistelmiä suosivia ja kansanelämäämme
rakastavia lähimmäisiä tarvitsemme kosolti mukaan, jos mielimme saada kansallispukumme yleisemmin ja oikealla tavalla jälleen käytäntöön.
Tässä esitetyt, alkujaan oivalliset karjalaispuvut ovat semmoisia, joita varsinkin on paljon väärin jäljennetty. Nämäkin tyttöset ovat liiaksi "teaatteria pelaavat", he kun eivät ole tätä kirjoitustani lukeneet.
Koetin viime kirjoituksessani alkusanoiksi vakuuttaa, että pukukuosilla meilläkin on ollut oma kansallinen kehityksensä, mutta, että siinä on vahvasti muukalaisille va'oille vieraannuttu. Kuulostin eikö näin ollen olisi syytä tämä asia ottaa kansallista käsiteollisuuttamme harrastavan yleisön kesken puheiksi, vanhat puku-aitat ja arkut entistä huolellisemman tarkastuksen alaisiksi. Kun ne, joilta "Käsiteollisuuden" toimituksen kautta olen saanut terveisiä, ovat kehoittaneet jatkamaan näitä mietelmiäni, niin siirryn edelleen, toivossa että useammalta taholta saan apua voidakseni asiassa esittää kyllin valaisevia näkökohtia.
Kuosi-vaihtelu on naismaailmassa paljon yleisempi kuin pukimien muotojen muuttelu virasto-kaavamaisuuteen piintyneitten miesten keskuudessa. Meidänkin syrjäisessä maassamme saattavat naiset tuontuostakin esiintyä mitä ihmeellisimmissä ruumiin verhotuksissa, kunhan ne vain osapuilleenkaan jäljittelevät äskettäin Pariisin tai Berliinin hienoston armoihinsa ottamia leikkely-ja kirjailutapoja. Toisinaan ovat nämä uudet pukimet kauttaaltaan - ja usein vallan nerokkaastikin - hetkellisesti keksittyjä, toisinaan taasen on otettu jonkin historiallisen aikakauden hauska ja tyypillinen pukukuosi perusaiheeksi.
Yksilöllisyyttä tukahuttava, nykyajan ajatussuunta on saanut tämän kansainvälisen pukumuodin seuraamisen naisten keskuudessa niin yleiseksi, että huomattavaa siveellistä rohkeutta tarvitaan, jos mieli muotilehtien meneillään olevista määräyksistä poiketa. Kaikkein enimmän oudoksutaan sitä, jos joku omin päinsä ottaa aiheeksi pukuunsa jonkin ennen vanhaan käytetyn kuosin. - Kerrassaan pahennusta pelätään monissa piireissä sen voivan herättää, jos ilman erikoista aihetta ottaisi esiintyäkseen aivan "kansallispuvussa."
Itsenäisempään ja oman kansan aiheiseenkin pukeutumiseen halukkaat naiset eivät meillä ole liittyneet yhteistuumin mekkoaan muuttamaan, joten yhteistä "makua" on ollut yksilöittenkin noudattaminen.
Sillä välin ovat kansan naisetkin yltyneet "herrasmuoteja" seuraamaan. Siten on yhä vähempiin supistunut se omintakeinen maalaiskuosi, jolta oman puolen pukumuodot olisivat luontevimmin kehitettävissä. Ja jos maaseudulla vieläkäytetäänkin niin yksinkertaisen hauskoja löysiä röijyjä (esim. Savossa ja Karjalassa) tai ryntäiltä riippuvia olkahameita (esim. Raja-Karjalassa), niin eivät säätyläisnaisemme ole oivaltaneet tältä, jo olevalta pohjalta lähteä kansallisia pukimia kehittämään.
Se, että on yhtäkkiä siirrytty käyttämään aivan vieraiksi jääneitä vanhoja pukimia, on asettanut monasti tielle kompastuskiviä. Usein on jääty tietämättömiksi vanhojen pukujen alkuperäisen kauniista väreistä ja ompelu-innossa on puvut monasti liian runsaiksi kirjailtu. Enimmän on tässä ehkä syntiä tehty n. k. Aino-puvun suhteen. Tämä hautalöytöinen aihe voi olla hyvinkin arvokasta perua, mutta käytettyjen väriensä räikeyden ja monihelyisyytensä kautta ei se kuitenkaan ole tehnyt kansallispukuaatteelle maassamme hyvää palvelusta.
Kun näitä, monasti aiheettoman kirjavia pukuja on lisäksi etupäässä käytetty vain valiotilaisuuksissa, on siitä aiheutunut teaatterille vaikuttava tunnelma. Se on tympäissyt monia tälle aatteelle muuten myötätuntoisia,
m. m. taiteilijoitamme. Ja varsinkin heitä sekä muitakin kauniita väriyhdistelmiä suosivia ja kansanelämäämme
rakastavia lähimmäisiä tarvitsemme kosolti mukaan, jos mielimme saada kansallispukumme yleisemmin ja oikealla tavalla jälleen käytäntöön.
Tässä esitetyt, alkujaan oivalliset karjalaispuvut ovat semmoisia, joita varsinkin on paljon väärin jäljennetty. Nämäkin tyttöset ovat liiaksi "teaatteria pelaavat", he kun eivät ole tätä kirjoitustani lukeneet.
25.3.13
Neuvojen osasto: Maalaus: Väri-aineitten myrkyllisyys.
Käsiteollisuus, 2 / 1910
Sekä aikasemmin kerrotun värien sekoituksen kuin myös kittien valmistuksenkin aikana joutuu tekijä niin likeiseen kosketukseen väri-aineitten kanssa, että myrkkypitoiset ainekset voivat vaikuttaa terveyttä vahingoittavasti. Nykyiset pulveriseeratut, pölymäiset väriaineet tupsahtavat helposti pilveksi ilmaan, jos niitä varomattoman äkkiä kaadetaan maali-astiaan. Silloin joutuu myrkkypölyä helposti hengityselimiin. Sekä maalausta toimitettaessa että varsinkin kittiä muokatessa joutuvat kädet usein mitä lähimpään tekemiseen maali-aineen kanssa. Jos ei käsiä tällöin ennen syömistä hyvästi pestä, voi myrkkyä painua alas ruuansulatuselimiin. Huomatuimpia meillä esiintyvistä myrkyllisistä väreistä ovat lyijyvalkoinen ja mönjä, jotka tulevat eräissä kiteissä käytäntöön, sekä sinooperi ja useimmat viheriät värit sekä halvimmat lajit kroomi-keltaista.
Sekä aikasemmin kerrotun värien sekoituksen kuin myös kittien valmistuksenkin aikana joutuu tekijä niin likeiseen kosketukseen väri-aineitten kanssa, että myrkkypitoiset ainekset voivat vaikuttaa terveyttä vahingoittavasti. Nykyiset pulveriseeratut, pölymäiset väriaineet tupsahtavat helposti pilveksi ilmaan, jos niitä varomattoman äkkiä kaadetaan maali-astiaan. Silloin joutuu myrkkypölyä helposti hengityselimiin. Sekä maalausta toimitettaessa että varsinkin kittiä muokatessa joutuvat kädet usein mitä lähimpään tekemiseen maali-aineen kanssa. Jos ei käsiä tällöin ennen syömistä hyvästi pestä, voi myrkkyä painua alas ruuansulatuselimiin. Huomatuimpia meillä esiintyvistä myrkyllisistä väreistä ovat lyijyvalkoinen ja mönjä, jotka tulevat eräissä kiteissä käytäntöön, sekä sinooperi ja useimmat viheriät värit sekä halvimmat lajit kroomi-keltaista.
24.3.13
Työnhäiritsemistä vastaan.
Käsityö- ja teollisuuslehti 5, 25.5.1910
Suomen rakennusmestariliiton Helsingin osasto kokoontui 23. 4. 10 ylimääräiseen kokoukseen keskustelemaan, mihin tehokkaampiin toimenpiteihin olisi ryhdyttävä estämään muurareita, rappareita ynnä muita rakennustyöläisiä häiritsemästä maalareita heidän työssään. Kokous päätti, että asianomainen rakennusmestari on velvollinen heti erottamaan ne työläiset, jotka tekevät itsensä sanottuun rikkomukseen syyllisiksi.
Suomen rakennusmestariliiton Helsingin osasto kokoontui 23. 4. 10 ylimääräiseen kokoukseen keskustelemaan, mihin tehokkaampiin toimenpiteihin olisi ryhdyttävä estämään muurareita, rappareita ynnä muita rakennustyöläisiä häiritsemästä maalareita heidän työssään. Kokous päätti, että asianomainen rakennusmestari on velvollinen heti erottamaan ne työläiset, jotka tekevät itsensä sanottuun rikkomukseen syyllisiksi.
23.3.13
Naismaalarimestari Tanskassa
Käsityö- ja teollisuuslehti 6, 25.6.1910
Naismaalarimestari Tanskassa on äskettäin perustanut oman liikkeen Kööpenhaminaan, suoritettuaan hyvät kisälli- ja mestarinäytteet. Hänen liikkeensä menestyy mainiosti.
Naismaalarimestari Tanskassa on äskettäin perustanut oman liikkeen Kööpenhaminaan, suoritettuaan hyvät kisälli- ja mestarinäytteet. Hänen liikkeensä menestyy mainiosti.
22.3.13
Frimurarne. (Osa)
Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning, 12 / 1860
[---]
Ur lärlingames katekes.
Fråga: Hvad söker Ni här?
Svar: Att öfvervinna mina lidelser,lära mig styra min vilja och göra nya framsteg i mureriet.
Fr. Hvårföre blef Ni frimurare?
Sv. Emedan jag vandrade i mörkret och önskade se ljuset.
Fr. Hvad betyder detta ljus?
Sv. Kännedomen och sammanfattningen af alla dygder; också är det en symbol af verldens stora byggmästare.
Fr. Hvad gaf man er?
Sv. Man gaf mig ett hvitt förkläde,ett par mans- och ett par fruntimmershandskar af samma färg.
Fr. Hvad betyder detta förkläde?
Sv. Det är en sinnebild af arbetsamheten. Den hvita färgen tyder på renhet i hjertat och sederna.
Fr. Hvarföre gaf man er hvita handskar?
Sv. För att lära mig, att en murare aldrig bör orena sina händer genom orena handlingar.
Fr. Hvarföre gaf man er fruntimmershandskar?
Sv. För att lära den upptagne, att man bör älska sin maka, och att man intet ögonblick, utan att handla orätt,kan förgäta henne.
[---]
Ur lärlingames katekes.
Fråga: Hvad söker Ni här?
Svar: Att öfvervinna mina lidelser,lära mig styra min vilja och göra nya framsteg i mureriet.
Fr. Hvårföre blef Ni frimurare?
Sv. Emedan jag vandrade i mörkret och önskade se ljuset.
Fr. Hvad betyder detta ljus?
Sv. Kännedomen och sammanfattningen af alla dygder; också är det en symbol af verldens stora byggmästare.
Fr. Hvad gaf man er?
Sv. Man gaf mig ett hvitt förkläde,ett par mans- och ett par fruntimmershandskar af samma färg.
Fr. Hvad betyder detta förkläde?
Sv. Det är en sinnebild af arbetsamheten. Den hvita färgen tyder på renhet i hjertat och sederna.
Fr. Hvarföre gaf man er hvita handskar?
Sv. För att lära mig, att en murare aldrig bör orena sina händer genom orena handlingar.
Fr. Hvarföre gaf man er fruntimmershandskar?
Sv. För att lära den upptagne, att man bör älska sin maka, och att man intet ögonblick, utan att handla orätt,kan förgäta henne.
21.3.13
Mathilda Langlet: Om håret.
Lördagsqvällen, 5.8.1893
Hårets färg och beskaffenhet bero i allmänhet pä klimatiska förhållanden. I de varma länderna blir håret svart och krusigt, i de tempererade brunt eller svartbrunt, i de kalla blondt, ljusbrunt eller rödt. IItalien finner man jämte det svarta också det röda eller rödblonda håret, ialla fall hos landtfolket, kanske sista spåren efter longobardorna. Ute på landsbygden möter man i nordligare länder ofta barn mod lingult, nästan hvitt hår, som egendomligt sticker af mot den solbrynta hyn. Solon, som åstadkommer bägge delarne, värkar på olika sätt på hårets och hyns cellväfnader.
Långt och kort hår hado hos do gamla folken en viss betydelse. Grekerna hade i allmänhet mycken smak för konstiga frisyrer och brukade många sätt att upplägga håret; blott do återhållsamma spartanskorna uppfäste flätan i en enkel knut i nacken. En ganska klädsam grekisk frisyr, bestående däri att håret omlindas med tre guldband eller guldskenor och ett par långa lockar uppfästas med en kam, förekommer nu för tiden här och där. Dock passar den icke så väl med nutidens dräkter och gestalter: en fin form på hufvudet och detta hufvud väl uppburet, lugna drag och själfmedveten
hållning fordras därtill.
Romarne upptogo grekernas moder i fråga om frisyr och på bilder från don tiden se vi håret upplagdt i konstiga flätningar och ganska ofta prydt af nålar, så som ännu i dag do italienska bondkvinnorna bruka.
Romarinnornas förkärlek för löshår är känd. Synnerligen högtskattade de alemannernas rödblonda hår ooh buro peruker af sådant, sedan de afklippt sitt eget. Buro de eget hår, färgade de dot ofta i andra färger, till och med blått. Äfven löshåret färgades, och de romerska modedockorna bytte om peruk till och med flere gånger om dagen, när det föll dem in eller do funno don ena ellor andra färgen passande.
Senare svärmade venetianskorna för rödblonda peruker och försökte åstadkomina sådan färg på sitt egot hår. Alun, svafvel och honung upplöstes och blandningen destillerades med vatten. Damerna satte sig i solskenet på de platta hustaken, fuktade håret med donna vätska, och då håret måsto torka i solen satte do på sig bredbrättade hattar, på hvilka kullen borttagits, och hängdo håret utöfver brättona.
Att färga håret brukas för öfrigt än i dag hos många folk. Både gamla och unga män i Persien, till oxompel, färga hår och skägg, ibland en gång i veckan.
För icke så länge sedan var äfven bland europeiska damer mod att färga håret. Icke blott att svärta det grå håret för att so ung ut - sådana narraktigheter äro gamla som gatan utan att gifva dot on annan färg än den naturliga, vanligen rödblondt oller guldbrunt. Samtidigt hade bruket af löshår urartat till en smaklöshet, som numera förefaller otrolig. Det var en nästan ursinnig täflan om hvem som kunde på sitt hufvud upptorna do största massor den! Där detta ej förslog, tillgrep man af hår - som växt på andras hufvu - s. l. valkar, dels tagelsuddar, dels sydda af svart siden och stoppade med bomull. Och huru ofta bände det ej, att det egna, tunna håret icke förmådde skyla dessa tillställningar, utan mellan de naturligt eller färgadt blonda hårstriporna stack fram en svart botten, eller tittade ut en mörk tagelsudd! En och annan gång var underlaget ej väl fäst utan trillade ut ur uppläggningen och ned på golfvet, till fasa för ägarinnan och till åtlöje för alla förståndiga människor. Måtte aldrig detta afskyvärda mod att belasta hufvudet med andra människors hår mera uppkomma! Och om det så gör, mätte då de unga flickorna hafva mod att trotsa modet och kläda sig efter smakens naturliga lagar och icke efter de moderna nyckernas onaturliga påbudI
Medgifvas måste, att dot icke är angenämt att i klädsel och uppträdande skilja sig från flertalet. Men det finnes en medelväg. När modet fordrar t. ex. att håret skall uppläggas högt på hufvudet, bär man det så, antingen det är stort eller litet, och när andra sätta det långt ned i nacken, gör man lika så. Men därför bohöfver man ej skarfva till det, så att dot blir lika stort, lika högt och vidt och bredt, som andras.
Det fans en tid - nu långt borta då det ej ansågs "anständigt" att i finare sällskap uppträda med opudradt hår och utan löslockar. Vi le däråt och finna det ytterligt löjligt. Må vi akta oss, att icke efterkommande få andedling att med lika stora skäl göra våra frisyrer till föremål för åtlöje! Den ständigt stigande kulturen och det altjämt vidgade fältet för kvinnobildningen ålägger oss den bestämda plikten att icko genom fåfänga och modoslafvori utsätta oss för berättigadt åtlöje.
-Mathilda Langlet.
Hårets färg och beskaffenhet bero i allmänhet pä klimatiska förhållanden. I de varma länderna blir håret svart och krusigt, i de tempererade brunt eller svartbrunt, i de kalla blondt, ljusbrunt eller rödt. IItalien finner man jämte det svarta också det röda eller rödblonda håret, ialla fall hos landtfolket, kanske sista spåren efter longobardorna. Ute på landsbygden möter man i nordligare länder ofta barn mod lingult, nästan hvitt hår, som egendomligt sticker af mot den solbrynta hyn. Solon, som åstadkommer bägge delarne, värkar på olika sätt på hårets och hyns cellväfnader.
Långt och kort hår hado hos do gamla folken en viss betydelse. Grekerna hade i allmänhet mycken smak för konstiga frisyrer och brukade många sätt att upplägga håret; blott do återhållsamma spartanskorna uppfäste flätan i en enkel knut i nacken. En ganska klädsam grekisk frisyr, bestående däri att håret omlindas med tre guldband eller guldskenor och ett par långa lockar uppfästas med en kam, förekommer nu för tiden här och där. Dock passar den icke så väl med nutidens dräkter och gestalter: en fin form på hufvudet och detta hufvud väl uppburet, lugna drag och själfmedveten
hållning fordras därtill.
Romarne upptogo grekernas moder i fråga om frisyr och på bilder från don tiden se vi håret upplagdt i konstiga flätningar och ganska ofta prydt af nålar, så som ännu i dag do italienska bondkvinnorna bruka.
Romarinnornas förkärlek för löshår är känd. Synnerligen högtskattade de alemannernas rödblonda hår ooh buro peruker af sådant, sedan de afklippt sitt eget. Buro de eget hår, färgade de dot ofta i andra färger, till och med blått. Äfven löshåret färgades, och de romerska modedockorna bytte om peruk till och med flere gånger om dagen, när det föll dem in eller do funno don ena ellor andra färgen passande.
Senare svärmade venetianskorna för rödblonda peruker och försökte åstadkomina sådan färg på sitt egot hår. Alun, svafvel och honung upplöstes och blandningen destillerades med vatten. Damerna satte sig i solskenet på de platta hustaken, fuktade håret med donna vätska, och då håret måsto torka i solen satte do på sig bredbrättade hattar, på hvilka kullen borttagits, och hängdo håret utöfver brättona.
Att färga håret brukas för öfrigt än i dag hos många folk. Både gamla och unga män i Persien, till oxompel, färga hår och skägg, ibland en gång i veckan.
För icke så länge sedan var äfven bland europeiska damer mod att färga håret. Icke blott att svärta det grå håret för att so ung ut - sådana narraktigheter äro gamla som gatan utan att gifva dot on annan färg än den naturliga, vanligen rödblondt oller guldbrunt. Samtidigt hade bruket af löshår urartat till en smaklöshet, som numera förefaller otrolig. Det var en nästan ursinnig täflan om hvem som kunde på sitt hufvud upptorna do största massor den! Där detta ej förslog, tillgrep man af hår - som växt på andras hufvu - s. l. valkar, dels tagelsuddar, dels sydda af svart siden och stoppade med bomull. Och huru ofta bände det ej, att det egna, tunna håret icke förmådde skyla dessa tillställningar, utan mellan de naturligt eller färgadt blonda hårstriporna stack fram en svart botten, eller tittade ut en mörk tagelsudd! En och annan gång var underlaget ej väl fäst utan trillade ut ur uppläggningen och ned på golfvet, till fasa för ägarinnan och till åtlöje för alla förståndiga människor. Måtte aldrig detta afskyvärda mod att belasta hufvudet med andra människors hår mera uppkomma! Och om det så gör, mätte då de unga flickorna hafva mod att trotsa modet och kläda sig efter smakens naturliga lagar och icke efter de moderna nyckernas onaturliga påbudI
Medgifvas måste, att dot icke är angenämt att i klädsel och uppträdande skilja sig från flertalet. Men det finnes en medelväg. När modet fordrar t. ex. att håret skall uppläggas högt på hufvudet, bär man det så, antingen det är stort eller litet, och när andra sätta det långt ned i nacken, gör man lika så. Men därför bohöfver man ej skarfva till det, så att dot blir lika stort, lika högt och vidt och bredt, som andras.
Det fans en tid - nu långt borta då det ej ansågs "anständigt" att i finare sällskap uppträda med opudradt hår och utan löslockar. Vi le däråt och finna det ytterligt löjligt. Må vi akta oss, att icke efterkommande få andedling att med lika stora skäl göra våra frisyrer till föremål för åtlöje! Den ständigt stigande kulturen och det altjämt vidgade fältet för kvinnobildningen ålägger oss den bestämda plikten att icko genom fåfänga och modoslafvori utsätta oss för berättigadt åtlöje.
-Mathilda Langlet.
20.3.13
Allmännyttigt - Gula läderskor
Lördagsqvällen, 5.8.1893
Gula läderskor, som nu äro allmänt i bruk, putsas med en linnelapp fuktad med citronsaft. Skorna gnidas först ordentligt med den fuktade lappen och sedan med en torr "klut".
Gula läderskor, som nu äro allmänt i bruk, putsas med en linnelapp fuktad med citronsaft. Skorna gnidas först ordentligt med den fuktade lappen och sedan med en torr "klut".
19.3.13
Klorofyllistä.
MDS, 10 / 1911
Album a candidatis pharmacie consociatis editum.
Helsingforsiæ MCMXI
Klorofylli esiintyy, niinkuin tunnettu, kaikissa itsenäisesti yhteyttävissä kasveissa. Tosin löytyy sitä myös vähässä määrässä eläinkunnassakin niinkuin esimerkiksi Spongilla fluviatiliksessa ja vihreissä Vorticelleissa. Se saa aikaan hiilihapon fotokemiallisen yhteyttämisen auringon valossa. Sitä löytyy klorofyllihiukkasissa, kloroplasteissa, protoplasman seinäkerroksissa. Näinät ovat erästä lajia kromatoforeja, jotka ovat syntyneet alkiollisissa soluissa löytyvistä muodostuksista, kondriosomeista, joila aivan äsketläin on havaittu myös kasvien soluissa aivan samanlaisina kuin eläintenkin. Klorofyllihiukkaset syntyvät toisistaan jakautumalla ja ovat eri kasveilla usein erilaisia.
Miten tämä väriaine klorofylli tai väriaineet ovat sijoittuneet klorofyllihiukkasiin, siitä ovat eri tutkijat eri mieltä. Pringsheimin mukaan ovat klorofyllihiukkaset rakenteellaan huokoisia pesusienen tapaisia ja väriaine kostuttaa nämät öljymäisenä liuoksena. Schimper taas sanoo, että klorofyllihiukkasilla on väritön stroma, jossa on lukuisia vihreän paksun nesteen täyttämiä vakuoleja. Nykyään pidetään klorofyllihiukkasten perusainetta värittömänä ja siinä on lukuisia värillisiä rakeita (grana).
Klorofyllillä on se merkillinen ja erittäin tärkeä tehtävä, että se syntetisoi ne elimelliset aineet, joila kasvi- ja eläinkunta tarvitsee. Ilman sitä ei voida ajatella elollista elämää maan päällä. Kuitenkaan emme tiedä varmaan, miten tämä suuri työ tapahtuu. Se on vain selvä, että klorofylli vaikuttaa fysiologisesti yhdessä elävien kloroplastien ja protoplasman kanssa. Yhteyttämisen kulusta on erilaisia hypoteseja. Koska yhteyttämismaksimi ja klorofyllin aiheuttama pääabsorptiojuova spektrissä ovat samalla värillä, ovat useat tiedemiehet olleet sitä miellä, että klorofylli vaikuttaa kemiallisesti sensibilisaattorien tavalla. Molisch väittää, että koska jokainen yksinäinen absorptiokykyinen valonsäde saa klorofyllimolekylissä aikaan punaisen fluoresoinlisvärin spektrin punaisessa osassa, ja kun juuri tämä valo on yhteyttämisessä vaikuttavin, niin käytetään täten vihreään kasviin tunkeutuva valo mahdollisimman ekonomisesti. Klorofylliä voidaan siis pitää tehtaana, jossa valmistetaan punaista valoa.
Marchlewskin mukaan syntetisoi klorofylli optillisesti aktivisia aineita. Koska aklivinen molekyli E. Fischerin mukaan synnyttää toisen, niin otaksuu Marchlewski, että klorofyllimolekyli on asymmetrinen ja voi siis helposti saada aikaan sellaisia asymmetrisiä yhdistyksiä kuin glukosit ovat. Uusin otaksuma yhteyttämisestä on R. Willstätterin, joka pitää sitä samanlaisena prosessina kuin Grignardin syntesi, koska klorofylli aina sisältää magnesiumia.
Klorofyllin kemiallinen tutkiminen alkaa v. 1782. Siitä alkaen ovat useat tiedemiehet yrittäneet päästä selville sen kemiallisesta kokoomuksesta. Kuitenkaan ei nytkään vielä ole tutkimukset sitä täysin selvittäneet, vaikka jo ollaan hyvin likellä päämäärää. Tähän hitaaseen edistymiseen ovat olleet syynä ne suuret vaikeudet, jotka klorofyllin tutkiminen tuottaa. Sen eristäminen on hyvin vaikeaa siitä syystä, että sen suuri molekyli on erittäin herkkä kaikille reagensseille. Nyt tiedetään jo, että siihen vaikuttaa hajoillavasli jo sellaisetkin liuottimet kuin alkoholi; ennen luultiin, että suolahappokaan ei sitä hajoittanut. Kaikkien vanhempien tutkijoitten eristämä klorofylli olikin kaikkia muuta kuin puhdasta. Niin esimerkiksi Berzeliuksen puhdas klorofylli on sekoitus hajaantumistuloksia. Vähitellen on saatu selville klorofyllin ominaisuuksia ja opittu poistamaan niitä epäpuhtauksia, jotka aina esiintyvät klorofylliuutoksissa. Sellaisia ovat ne keltaiset väriaineet, jotka ennen luultiin kuuluvan klorofyllimolekyliin, ja sitäpaitsi paljon värittömiä aineita.
Nykyään pidetään klorofyllinä niitä kahta vihreää väriainetta, jotka löytyvät vihreässä alkoholi-uutoksessa. Willstätterin mukaan sisältää tämänlainen uutos epäpuhtauksia klorofyllin kuusikerlaisen määrän. Jos klorofylli siirretään metylialkoholisesta uutoksesta petrolieetteriin, niin on sillä tässä, kolorimetristen tutkimuksien perusteella, enää vain puolet epäpuhtauksia. Jos on lehtiä ennen uutoksen valmistumista, pesty benzolilla, niin löytyy liika-aineita vaan enää puolitoista kertaa klorofyllimäärä. Kun sitten saatua petrolieetteristä liuosta pestään useita kertoja metylialkoholilla, niin saadaan liuoksesta noin 70 prosentista klorofylliä. Kun liuoksesta pestään alkoholi pois niin saostuu väriaine hienoina hiukkasina. Nämät liuolelaan alkoholiin ja suodetaan pois sekä eroitetaan useampia kertoja eetteristä petrolieetteriin. Näin saadaan hienoa puhdasta klorofyllipulveria, jossa on kaksi eri komponenttia sinivihreä a ja kellanvihreä b.
Yhteen aikaan luultiin, että klorofylli oli lesitini, koska siitä oli saatu fosforia, kolinia ja glyseriniä. Myös on ennen luultu sen sisältävän rautaa. Mutta v. 1906 kumosi Willstätter nämät harhaluulot ja hän keksi, että klorofylli aina sisältää metallisista aineista vain magnesiumia, joka on kompleksisesti typpeen sidottu. Klorofyllin empirinen kaava on hänen mukaansa: C55H72N4 O6Mg. Se on esteri, jossa on kolme karboksyliä. Näistä yksi on metyliryhmän esteröimä, loinen fytolin, joka on tyydyttämätön alifaattinen alkoholi: C20H39OH, esteröimä ja kolmas on laktamin muodossa. Tuo uusi alkoholi, fytoli, poistuu alkoholisessa liuoksessa, erään entsymin, klorofyllasin vaikutuksesta ja sen sijaan tulee, jos etylialkoholia on käytetty, etylialkoholia, jolloin muodostuu kauniita vihreitä kiteitä, joita ennen sanottiin kiteytyväksi klorofylliksi, nyt etyliklorofyllidiksi. Nämät kiteet huomasi I. Borodin jo vuonna 1881 mikroskooppisessa laitteessa, vaikka vasta nykyään on saatu niiden synty ja kokoomus selville.
Koska klorofylli on esteri, niin saippuoivat alkalit sen helposti ja tällöin pääsevät eri karboksylit eri pian vapaiksi muodostaen ensin trikarbonihappoja ja jos käytetään korkeampaa lämpötilaa, niin saadaan di- ja monokarbonihappoja. Näiden kollektivinen nimi on fyllinit. Kumpaisestakin klorofyllin komponentista saadaan eri sarjat fyllinejä, niin esimerkiksi komponentista a saadaan glauko-, rodo ja pyrrofyllinejä. Rodofyllinin kaava esim. on: [C31H32N3Mg] (COOH)2. Kaikista fyllineistä voidaan magnesiumi poistaa heikkojen vetyjonien avulla ja silloin saadaan porfyrineja, jolka myös ovat karbonihappoja.
Jos hapot vaikuttavat klorofylliin, niin poistuu magnesiumi ja molekyli on vielä tämän jälkeen esteri, fytylifäoforbidi eli fäofytini. Jos tätä saippuoidaan alkalilla, niin saadaan, paitsi fytolia, typpipitoisia hajaantumistuloksia, fytoklorineja ja fytorodineja, pää-asiallisesti fytoklorinia e: C34H34O5N4 ja fytorodinia g: C34H34O7N4. Nämät molemmat ovat laktameja tai myös laktamihydraatteja.
Jos klorofyllin derivaatteja hapetetaan, niin saadaan etylimetylimaleinimidiä ja hämatinihapon imidiä. Näistä jälkimäistä saadaan myös hämoglobinin derivaatteja hapettamalla. Muuten ovat klorofylli ja hämoglobini likeisiä sukulaisia. Sen on Marchlevvski lodistanut esimerkiksi spektroskooppisesti, ja myös valmistaen samanlaisia yhdistyksiä kummastakin.
Tämä sukulaisuus ei olekkaan muutamien tutkijoitten mielestä ihmeteltävää. Niin sanoo esimerkiksi Nencki, että Darvinin teoria lajien syntymisestä on perustettu ominaisuuksien muuttumiseen taistelussa olemassaolosta, mutta elimistöjen erilaisuus ei riipii ainoastaan elimien muodosta ja rakenteesta, vaan myös niistä kemiallisista yhdistyksistä, joista sen solut ovat kokoon pannut. Näitten yhdistyksien luonnosta taas riippuu ainevaihto ja tästä laas solujen muoto ja eri elimien erilaistuminen. Yhdensuuntaisesti ulkonaisten olosuhteiden muutoksien kanssa muuttuu ei ainoastaan solujen muoto, vaan myös niiden kemiallinen laatu ja niiden ainevaihto. Siis ymmärtääksemme syvemmin elimistöjen kehityshistoriaa, tulee meidän myös verrata solujen kemiallista kokoonpanoa ja ainevaihtoa, eikä vain ulkonaisia muotoja.
Useat tutkijat muiden muassa Willstätter pitävät Nenckin mielipiteitä perusteettomina. Willstätter väittää, että jo se hänen keksimänsä tosiasia, että kasvit elävät synteettisesti magnesiumin avulla, jota vastoin eläimet hajoittavasti raudan avulla, kumoo yllämainitut mielipiteet. Kuitenkin löytyy muita todistuksia, joten tämä mieltäkiinnittävä asia, veri- ja lehliväriaineen sukulaisuus voidaan pitää varmana.
S. S.
Album a candidatis pharmacie consociatis editum.
Helsingforsiæ MCMXI
Klorofylli esiintyy, niinkuin tunnettu, kaikissa itsenäisesti yhteyttävissä kasveissa. Tosin löytyy sitä myös vähässä määrässä eläinkunnassakin niinkuin esimerkiksi Spongilla fluviatiliksessa ja vihreissä Vorticelleissa. Se saa aikaan hiilihapon fotokemiallisen yhteyttämisen auringon valossa. Sitä löytyy klorofyllihiukkasissa, kloroplasteissa, protoplasman seinäkerroksissa. Näinät ovat erästä lajia kromatoforeja, jotka ovat syntyneet alkiollisissa soluissa löytyvistä muodostuksista, kondriosomeista, joila aivan äsketläin on havaittu myös kasvien soluissa aivan samanlaisina kuin eläintenkin. Klorofyllihiukkaset syntyvät toisistaan jakautumalla ja ovat eri kasveilla usein erilaisia.
Miten tämä väriaine klorofylli tai väriaineet ovat sijoittuneet klorofyllihiukkasiin, siitä ovat eri tutkijat eri mieltä. Pringsheimin mukaan ovat klorofyllihiukkaset rakenteellaan huokoisia pesusienen tapaisia ja väriaine kostuttaa nämät öljymäisenä liuoksena. Schimper taas sanoo, että klorofyllihiukkasilla on väritön stroma, jossa on lukuisia vihreän paksun nesteen täyttämiä vakuoleja. Nykyään pidetään klorofyllihiukkasten perusainetta värittömänä ja siinä on lukuisia värillisiä rakeita (grana).
Klorofyllillä on se merkillinen ja erittäin tärkeä tehtävä, että se syntetisoi ne elimelliset aineet, joila kasvi- ja eläinkunta tarvitsee. Ilman sitä ei voida ajatella elollista elämää maan päällä. Kuitenkaan emme tiedä varmaan, miten tämä suuri työ tapahtuu. Se on vain selvä, että klorofylli vaikuttaa fysiologisesti yhdessä elävien kloroplastien ja protoplasman kanssa. Yhteyttämisen kulusta on erilaisia hypoteseja. Koska yhteyttämismaksimi ja klorofyllin aiheuttama pääabsorptiojuova spektrissä ovat samalla värillä, ovat useat tiedemiehet olleet sitä miellä, että klorofylli vaikuttaa kemiallisesti sensibilisaattorien tavalla. Molisch väittää, että koska jokainen yksinäinen absorptiokykyinen valonsäde saa klorofyllimolekylissä aikaan punaisen fluoresoinlisvärin spektrin punaisessa osassa, ja kun juuri tämä valo on yhteyttämisessä vaikuttavin, niin käytetään täten vihreään kasviin tunkeutuva valo mahdollisimman ekonomisesti. Klorofylliä voidaan siis pitää tehtaana, jossa valmistetaan punaista valoa.
Marchlewskin mukaan syntetisoi klorofylli optillisesti aktivisia aineita. Koska aklivinen molekyli E. Fischerin mukaan synnyttää toisen, niin otaksuu Marchlewski, että klorofyllimolekyli on asymmetrinen ja voi siis helposti saada aikaan sellaisia asymmetrisiä yhdistyksiä kuin glukosit ovat. Uusin otaksuma yhteyttämisestä on R. Willstätterin, joka pitää sitä samanlaisena prosessina kuin Grignardin syntesi, koska klorofylli aina sisältää magnesiumia.
Klorofyllin kemiallinen tutkiminen alkaa v. 1782. Siitä alkaen ovat useat tiedemiehet yrittäneet päästä selville sen kemiallisesta kokoomuksesta. Kuitenkaan ei nytkään vielä ole tutkimukset sitä täysin selvittäneet, vaikka jo ollaan hyvin likellä päämäärää. Tähän hitaaseen edistymiseen ovat olleet syynä ne suuret vaikeudet, jotka klorofyllin tutkiminen tuottaa. Sen eristäminen on hyvin vaikeaa siitä syystä, että sen suuri molekyli on erittäin herkkä kaikille reagensseille. Nyt tiedetään jo, että siihen vaikuttaa hajoillavasli jo sellaisetkin liuottimet kuin alkoholi; ennen luultiin, että suolahappokaan ei sitä hajoittanut. Kaikkien vanhempien tutkijoitten eristämä klorofylli olikin kaikkia muuta kuin puhdasta. Niin esimerkiksi Berzeliuksen puhdas klorofylli on sekoitus hajaantumistuloksia. Vähitellen on saatu selville klorofyllin ominaisuuksia ja opittu poistamaan niitä epäpuhtauksia, jotka aina esiintyvät klorofylliuutoksissa. Sellaisia ovat ne keltaiset väriaineet, jotka ennen luultiin kuuluvan klorofyllimolekyliin, ja sitäpaitsi paljon värittömiä aineita.
Nykyään pidetään klorofyllinä niitä kahta vihreää väriainetta, jotka löytyvät vihreässä alkoholi-uutoksessa. Willstätterin mukaan sisältää tämänlainen uutos epäpuhtauksia klorofyllin kuusikerlaisen määrän. Jos klorofylli siirretään metylialkoholisesta uutoksesta petrolieetteriin, niin on sillä tässä, kolorimetristen tutkimuksien perusteella, enää vain puolet epäpuhtauksia. Jos on lehtiä ennen uutoksen valmistumista, pesty benzolilla, niin löytyy liika-aineita vaan enää puolitoista kertaa klorofyllimäärä. Kun sitten saatua petrolieetteristä liuosta pestään useita kertoja metylialkoholilla, niin saadaan liuoksesta noin 70 prosentista klorofylliä. Kun liuoksesta pestään alkoholi pois niin saostuu väriaine hienoina hiukkasina. Nämät liuolelaan alkoholiin ja suodetaan pois sekä eroitetaan useampia kertoja eetteristä petrolieetteriin. Näin saadaan hienoa puhdasta klorofyllipulveria, jossa on kaksi eri komponenttia sinivihreä a ja kellanvihreä b.
Yhteen aikaan luultiin, että klorofylli oli lesitini, koska siitä oli saatu fosforia, kolinia ja glyseriniä. Myös on ennen luultu sen sisältävän rautaa. Mutta v. 1906 kumosi Willstätter nämät harhaluulot ja hän keksi, että klorofylli aina sisältää metallisista aineista vain magnesiumia, joka on kompleksisesti typpeen sidottu. Klorofyllin empirinen kaava on hänen mukaansa: C55H72N4 O6Mg. Se on esteri, jossa on kolme karboksyliä. Näistä yksi on metyliryhmän esteröimä, loinen fytolin, joka on tyydyttämätön alifaattinen alkoholi: C20H39OH, esteröimä ja kolmas on laktamin muodossa. Tuo uusi alkoholi, fytoli, poistuu alkoholisessa liuoksessa, erään entsymin, klorofyllasin vaikutuksesta ja sen sijaan tulee, jos etylialkoholia on käytetty, etylialkoholia, jolloin muodostuu kauniita vihreitä kiteitä, joita ennen sanottiin kiteytyväksi klorofylliksi, nyt etyliklorofyllidiksi. Nämät kiteet huomasi I. Borodin jo vuonna 1881 mikroskooppisessa laitteessa, vaikka vasta nykyään on saatu niiden synty ja kokoomus selville.
Koska klorofylli on esteri, niin saippuoivat alkalit sen helposti ja tällöin pääsevät eri karboksylit eri pian vapaiksi muodostaen ensin trikarbonihappoja ja jos käytetään korkeampaa lämpötilaa, niin saadaan di- ja monokarbonihappoja. Näiden kollektivinen nimi on fyllinit. Kumpaisestakin klorofyllin komponentista saadaan eri sarjat fyllinejä, niin esimerkiksi komponentista a saadaan glauko-, rodo ja pyrrofyllinejä. Rodofyllinin kaava esim. on: [C31H32N3Mg] (COOH)2. Kaikista fyllineistä voidaan magnesiumi poistaa heikkojen vetyjonien avulla ja silloin saadaan porfyrineja, jolka myös ovat karbonihappoja.
Jos hapot vaikuttavat klorofylliin, niin poistuu magnesiumi ja molekyli on vielä tämän jälkeen esteri, fytylifäoforbidi eli fäofytini. Jos tätä saippuoidaan alkalilla, niin saadaan, paitsi fytolia, typpipitoisia hajaantumistuloksia, fytoklorineja ja fytorodineja, pää-asiallisesti fytoklorinia e: C34H34O5N4 ja fytorodinia g: C34H34O7N4. Nämät molemmat ovat laktameja tai myös laktamihydraatteja.
Jos klorofyllin derivaatteja hapetetaan, niin saadaan etylimetylimaleinimidiä ja hämatinihapon imidiä. Näistä jälkimäistä saadaan myös hämoglobinin derivaatteja hapettamalla. Muuten ovat klorofylli ja hämoglobini likeisiä sukulaisia. Sen on Marchlevvski lodistanut esimerkiksi spektroskooppisesti, ja myös valmistaen samanlaisia yhdistyksiä kummastakin.
Tämä sukulaisuus ei olekkaan muutamien tutkijoitten mielestä ihmeteltävää. Niin sanoo esimerkiksi Nencki, että Darvinin teoria lajien syntymisestä on perustettu ominaisuuksien muuttumiseen taistelussa olemassaolosta, mutta elimistöjen erilaisuus ei riipii ainoastaan elimien muodosta ja rakenteesta, vaan myös niistä kemiallisista yhdistyksistä, joista sen solut ovat kokoon pannut. Näitten yhdistyksien luonnosta taas riippuu ainevaihto ja tästä laas solujen muoto ja eri elimien erilaistuminen. Yhdensuuntaisesti ulkonaisten olosuhteiden muutoksien kanssa muuttuu ei ainoastaan solujen muoto, vaan myös niiden kemiallinen laatu ja niiden ainevaihto. Siis ymmärtääksemme syvemmin elimistöjen kehityshistoriaa, tulee meidän myös verrata solujen kemiallista kokoonpanoa ja ainevaihtoa, eikä vain ulkonaisia muotoja.
Useat tutkijat muiden muassa Willstätter pitävät Nenckin mielipiteitä perusteettomina. Willstätter väittää, että jo se hänen keksimänsä tosiasia, että kasvit elävät synteettisesti magnesiumin avulla, jota vastoin eläimet hajoittavasti raudan avulla, kumoo yllämainitut mielipiteet. Kuitenkin löytyy muita todistuksia, joten tämä mieltäkiinnittävä asia, veri- ja lehliväriaineen sukulaisuus voidaan pitää varmana.
S. S.
18.3.13
En stjärnbetraktelse.
MDS, 10 / 1911
Album a candidatis pharmacie consociatis editum.
Helsingforsiæ MCMXI
Anblicken af stjärnhimmelen fyller i allmänhet människans sinne med beundran. Denna känsla tillväxer i samma man som man lär känna stjärnvärldens faktiska storhet, hvilken är så utomordentlig, att verkligheten här vida öfverträffar den djärfvaste fantasis alster. Kanske därför en liten betraktelse från detta område ej vore utan allt intresse.
De allra flesta synliga stjärnor äro s. k. fixstjärnor, hvilka, såsom kändt, äro själflysande himlakroppar eller solar. Det är om dessa, på nästan ofattbara afstånd från oss genom världsrymden ilande ljussfärer, som vi här vilja nämna några ord.
Redan sedan forntiden ha stjärnorna ansetts oräkneliga till antalet. Dock är detta icke fallet hvad beträffar de med blotta ögat synliga stjärnorna, ty dem ha astronomerna för länge sedan räknat och funnit deras antal på hela himmelen uppgå till omkring 5,000. I tuber synas däremot ojämförligt flere stjärnor. Ju större förstoring ett sådant instrument äger, desto talrikare är äfven den skara af lysande himlakroppar, som medels detsamma kan ses. I nutidens starkaste teleskop äro sålunda öfver hela himmelen åtminstone 100 miljoner fixstjärnor synliga. Men antalet af de stjärnor, som öfverhufvud existera, det känner ingen människa.
Då man betraktar en fixstjärna genom en tub, synes den visserligen äga större ljusstyrka, än då den ses med blotta ögal, men däremot synes densamma i tuben ingalunda större, utan hällre mindre, än med obeväpnadt öga. Till och med i de största teleskop te sig fixstjärnorna blott såsom lysande punkter, oaktadt de i verkligheten äro solar, hvilka i många fall äro ofantligt mycket större än vår sol. Hvarför se de då så små ut äfven vid flere tusen gångers förstoring? Därför att de afstånd, som skilja dem från oss, äro så oerhördt stora.
För att vi skola få en föreställning om dessa distanser, vilja vi här taga i betraktande en af de vinklar, som astronomerna uppmäta för att kunna beräkna afståndel mellan jorden och en fixstjärna, nämligen den vinkel, under hvilken jordbanans radie skulle synas, om den betraktades från den ifrågavarande stjärnan. Denna vinkel är naturligtvis desto mindre, ju större stjärnans afstånd från jorden är. Men äfven för den närmaste fixstjärnan är den nämnda vinkeln mindre än 1". För att inse, huru liten en vinkel af 1" är, skola vi betänka, att en sträcka af 1 mm längd synes under denna vinkel på en distans af omkr. 206 m. Och då man nu tager i betraktande, att jordbanans radie ej är 1 mm, utan öfver 148 miljoner kilometer, så kan man kanske få en aning om det afstånd, som skiljer oss från den närmaste fixstjärnan.
Äfven på ett annat sätt skola vi försöka bilda oss en föreställning om det sistnämnda afståndet. Vi veta, att ljusstrålarna genomila världsrymden med en hastighet af ungefär 300,000 km i sek., d. v. s. en sådan stråle fortskrider på 1 sek. en vagsträcka, som är 7 ½ gånger så lång som jordens ekvator. Med denna hastighet behöfver ljuset för att från solen nå jorden en lid af cirka 8 ½ minuter, men från den närmaste fixstjärnan hinner detsamma till oss - först efter omkr. 4½ år. Denna fixstjärna är vår sols närmaste granne i världsrymden. Till de andra äro afstånden mycket större. Från den klaraste af alla fixstjärnor, nämligen Sirius, erfordrar ljuset ungefär 9 och från Capella omkr. 37 år för att nå oss. Och dock äro dessa afstånd nästan försvinnande små i jämförelse med de största sådana, som astronomerna utforskat. I universum är icke brist på utrymme!
Af det anförda framgår, att det ljus vi nu se från fixstjärnorna, utstrålat från dem för flera år sedan. Skulle t. ex. Polstjärnan plötsligt försvinna, så skulle vi ej märka någonting däraf förrän flere tiotal år därefter, och sjömännen skulle under dessa år, lika säkert som tidigare, kunna styra sina fartyg efter blotta strålarna af en stjärna, som icke mera existerade.
Benämningen fixstjärnor angifver, att dessa stjärnor vore fasta eller orörliga i världsrymden. Så är dock ingalunda fallet. Rörelsen är all tillvaros yttersta princip, utan densamma funnes ingen förändring, ingen utveckling. Detta gäller äfven om himlakropparna. Fixstjärnorna erhöllo denna sin benämning under tider, då de astronomiska observationsmetoderna ännu ej voro så utvecklade, att dessa stjärnors rörelser kunde iakttagas. Numera har man, dels genom observationer af dessa himlakroppars inbördes lägen dels genom spektroskopisk undersökning af det ljus de utsända, konstaterat, att äfven de röra sig framåt i världsrymden. De skilda fixstjärnornas rörelser äro olika både till riktning och hastighet. Dock äro samtliga dessa hastigheter, jämförda med jordiska sådana, mycket stora, ity att de uppgå till flere tiotal kilometer i sekunden. Huru förhåller det sig i detta afseende med vår sol? Står den ensam stilla i rymden? Ingalunda. Man har funnit, att den jämte hela den skara af planeter och drabanter, som omkretsar densamma, ilar fram mot en punkt i stjärnbilden Herkules med en hastighet af omkr. 30 km i sek.
En framstående vetenskapsman har en gång yttrat, att om det också lyckas människorna att beräkna afstånden till andra himlakroppar samt dessas storlek och rörelser, så skall det väl dock aldrig blifva möjligt att utforska de öfriga himlakropparnas kemiska sammansättning. Och dock har äfven detta blifvit möjligt. Med tillhjälp af spektralanalysen har man nämligen funnit, att åtskilliga af de kemiska element, som förekomma här på jorden, också utgöra beståndsdelar af solen och äfven af fixstjärnorna. Sålunda har man hos andra himlakroppar upptäckt åtminstone följande enkla ämnen: H, Fe, Ni, Mn, Cr, Co, C, Ca, Mg, Na, Si, Ba, Al, Cd, Zn, Cu, Äg, Sn, Pb, K.
Emellertid skilja sig olika fixstjärnors spektra i allmänhet mer eller mindre från hvarandra. Detta utvisar, att äfven deras kemiska sammansättningar äro olika. Äfven torde temperaturerna hos dessa stjärnor vara betydligt olika. Af skiljaktigheterna i dessa två afseenden förklaras, att rymdens fjärran solar utsända ljus af mycket olika utseende. Sålunda stråla en del af dem med rent hvitt ljus, andra åter med ljus af röd, gul, grön eller blå färg. Fixstjärnorna erbjuda sålunda, isynnerhet då de skådas genom en större tub, en synnerligen praktfull anblick. De skönaste af alla stjärnor äro dock dubbelstjärnorna. Dessa utgöras af tvänne solar, hvilka i förhållande till afståndet från oss befinna sig så nära hvarandra, att de endast medels tuber kunna ses såsom skilda. Också dessa äro ofta af olika färg, och erbjuda då den sällsamma anblicken af tvänne solar af olika färg synliga tätt invid hvarandra. Bland dessa solpar finnas t. ex. sådana, där den ena solen är hvit och den andra blå, den ena röd och den andra gul, den ena orangefärgad och den andra smaragdgrön, den ena purpurröd och den andra azurblå.
I likhet med vår sol omkretsas med all sannolikhet äfven de öfriga solarna af planeter och dessa af månar. Låtom oss nu antaga, att äfven de nyssnämnda dubbelsolarna, at hvilka den ena är purpur- och den andra azurfärgad, äga sina system af planeter och drabanter. Hurudana äro då ljusförhållandena på en af dessa planeter?
Medan planeten befinner sig mellan båda solarna, följa blå och purpurfärgade dagar nästan omedelbart efter hvarandra. En blå sol skrider fram på den indigo- eller violettfärgade himmelen och gifver naturen en sällsam belysning af ljusare och mörkare blå färgnyanser. Dessa färgtoner bli allt mörkare och mörkare, ju lägre solen sänker sig mot horisonten, och efter solnedgången insvepes hela naturen i en magisk violett skymning. Men detta blott för en kort stund, ty snart bebådas den röda solens uppgång af en niorgonrodnad, hvilken lik en oerhörd brand tyckes antända hela lirmamentet. Den röda solen går upp - och berg och fäll bada i ett omätligt haf af purpur och guld. Skapelsen synes under några minuter ha undergått den fullständigaste förvandling.
Ju mera planeten fortskrider i sin bana, desto mera synas de bada sn lamas inbördes lägen förändras. Dagar och nätter omväxla nu med hvarandra. Åtminstone under en del af dagen lysa båda solarna, den ena röd och den andra blå, samtidigt på himmelen och åstadkomma de sällsammaste färgspel både på firmamentel och på planetens yta. Men hurudana äro aftnarna och nätterna härstädes, om denna planet, i likhet med vissa till vårt solsyslem hörande, ledsagas af flere månar? Där lyser en fullmåne med blå skifva och en fin purpurstrimma i ena kanten, där en annan med ena hälften röd och den andra blå, där en tredje med öfvervägande röd skifva och en bred blå kant. Afspeglas nu dessa månar också i klara alfvar och lugna vikar, hvad äro då våra månskensaftnar mot dessa trollska scenerier, som naturen upprullar där borta i rymdens fjärran ängder!
Också tre-, fyr-, femdubbla stjärnor finnas. Ja, man har t. o. m. observerat 16 solar, hvilka ständigt förblifvande i hvarandras närhet gemensamt färdas genom rymden. Äfven finnas stjärnsamlingar, där de enskilda stjärnorna visserligen icke äro lika nära hvarandra som i de nyssnämnda grupperna, men där i stället antalet stjärnor uppgår till flere tusen, ja t. o. m. miljoner.
En sådan stjärnsamling är den s. k. vintergatan. Denna ter sig som ett ljust bälte, hvilket sträcker sig omkring hela himmelen. I detta ser man ett stort antal både större och mindre stjärnor, men dessutom innehåller detsamma ljusa partier, hvilka likna svagt lysande moln. I starka tuber visa sig dessa i allmänhet utgöras af stora grupper af mycket aflägsna stjärnor. Enligt en framstående astronom (W. Herschel) består hela vintergatan af omkr. 20 miljoner solar, bland hvilka vår sol utgör en anspråkslös medlem. Vidare har man funnit, alt denna gigantiska stjärnsamlings utsträckning är så enormt stor, att ljusstrålen behöfver för att från dess aflägsnaste stjärnor nå oss minst 4,000 år. Hvilken majestätisk värld bildar icke vintergatan! Man vore benägen att tro, det densamma omfattade hela universum.
Så är likväl icke fallet. Fjärran bortom vintergatans yttersta gränser visar teleskopet små töckenartade ljusfläckar, hvilka benämnas nebulosor. Många af dessa ha befunnits vara liknande samlingar af stjärnor som vår vintergata. De synas oss så ytterst små, emedan de befinna sig på så ofattbara afstånd från oss. Antagas dessa nebulosor ha ungefär samma utsträckning som vår vintergata, så skulle ljuset från de aflägsnaste kända nebulosorna hinna till oss först efter flere miljoner år! Och hvarför vore väl dessa de aflägsnaste, som öfverhufvud existera? Icke därför, att vi ej sett aflägsnare. Nej, där borta, där det skarpaste teleskops genomträngande öga sviker, där fortfar ännu den Allsmäktige att utströ sina världar i rymden och där fortfar ännu skapelsen att vittna om Hans makt och Hans storhet!
J. D.
Album a candidatis pharmacie consociatis editum.
Helsingforsiæ MCMXI
Anblicken af stjärnhimmelen fyller i allmänhet människans sinne med beundran. Denna känsla tillväxer i samma man som man lär känna stjärnvärldens faktiska storhet, hvilken är så utomordentlig, att verkligheten här vida öfverträffar den djärfvaste fantasis alster. Kanske därför en liten betraktelse från detta område ej vore utan allt intresse.
De allra flesta synliga stjärnor äro s. k. fixstjärnor, hvilka, såsom kändt, äro själflysande himlakroppar eller solar. Det är om dessa, på nästan ofattbara afstånd från oss genom världsrymden ilande ljussfärer, som vi här vilja nämna några ord.
Redan sedan forntiden ha stjärnorna ansetts oräkneliga till antalet. Dock är detta icke fallet hvad beträffar de med blotta ögat synliga stjärnorna, ty dem ha astronomerna för länge sedan räknat och funnit deras antal på hela himmelen uppgå till omkring 5,000. I tuber synas däremot ojämförligt flere stjärnor. Ju större förstoring ett sådant instrument äger, desto talrikare är äfven den skara af lysande himlakroppar, som medels detsamma kan ses. I nutidens starkaste teleskop äro sålunda öfver hela himmelen åtminstone 100 miljoner fixstjärnor synliga. Men antalet af de stjärnor, som öfverhufvud existera, det känner ingen människa.
Då man betraktar en fixstjärna genom en tub, synes den visserligen äga större ljusstyrka, än då den ses med blotta ögal, men däremot synes densamma i tuben ingalunda större, utan hällre mindre, än med obeväpnadt öga. Till och med i de största teleskop te sig fixstjärnorna blott såsom lysande punkter, oaktadt de i verkligheten äro solar, hvilka i många fall äro ofantligt mycket större än vår sol. Hvarför se de då så små ut äfven vid flere tusen gångers förstoring? Därför att de afstånd, som skilja dem från oss, äro så oerhördt stora.
För att vi skola få en föreställning om dessa distanser, vilja vi här taga i betraktande en af de vinklar, som astronomerna uppmäta för att kunna beräkna afståndel mellan jorden och en fixstjärna, nämligen den vinkel, under hvilken jordbanans radie skulle synas, om den betraktades från den ifrågavarande stjärnan. Denna vinkel är naturligtvis desto mindre, ju större stjärnans afstånd från jorden är. Men äfven för den närmaste fixstjärnan är den nämnda vinkeln mindre än 1". För att inse, huru liten en vinkel af 1" är, skola vi betänka, att en sträcka af 1 mm längd synes under denna vinkel på en distans af omkr. 206 m. Och då man nu tager i betraktande, att jordbanans radie ej är 1 mm, utan öfver 148 miljoner kilometer, så kan man kanske få en aning om det afstånd, som skiljer oss från den närmaste fixstjärnan.
Äfven på ett annat sätt skola vi försöka bilda oss en föreställning om det sistnämnda afståndet. Vi veta, att ljusstrålarna genomila världsrymden med en hastighet af ungefär 300,000 km i sek., d. v. s. en sådan stråle fortskrider på 1 sek. en vagsträcka, som är 7 ½ gånger så lång som jordens ekvator. Med denna hastighet behöfver ljuset för att från solen nå jorden en lid af cirka 8 ½ minuter, men från den närmaste fixstjärnan hinner detsamma till oss - först efter omkr. 4½ år. Denna fixstjärna är vår sols närmaste granne i världsrymden. Till de andra äro afstånden mycket större. Från den klaraste af alla fixstjärnor, nämligen Sirius, erfordrar ljuset ungefär 9 och från Capella omkr. 37 år för att nå oss. Och dock äro dessa afstånd nästan försvinnande små i jämförelse med de största sådana, som astronomerna utforskat. I universum är icke brist på utrymme!
Af det anförda framgår, att det ljus vi nu se från fixstjärnorna, utstrålat från dem för flera år sedan. Skulle t. ex. Polstjärnan plötsligt försvinna, så skulle vi ej märka någonting däraf förrän flere tiotal år därefter, och sjömännen skulle under dessa år, lika säkert som tidigare, kunna styra sina fartyg efter blotta strålarna af en stjärna, som icke mera existerade.
Benämningen fixstjärnor angifver, att dessa stjärnor vore fasta eller orörliga i världsrymden. Så är dock ingalunda fallet. Rörelsen är all tillvaros yttersta princip, utan densamma funnes ingen förändring, ingen utveckling. Detta gäller äfven om himlakropparna. Fixstjärnorna erhöllo denna sin benämning under tider, då de astronomiska observationsmetoderna ännu ej voro så utvecklade, att dessa stjärnors rörelser kunde iakttagas. Numera har man, dels genom observationer af dessa himlakroppars inbördes lägen dels genom spektroskopisk undersökning af det ljus de utsända, konstaterat, att äfven de röra sig framåt i världsrymden. De skilda fixstjärnornas rörelser äro olika både till riktning och hastighet. Dock äro samtliga dessa hastigheter, jämförda med jordiska sådana, mycket stora, ity att de uppgå till flere tiotal kilometer i sekunden. Huru förhåller det sig i detta afseende med vår sol? Står den ensam stilla i rymden? Ingalunda. Man har funnit, att den jämte hela den skara af planeter och drabanter, som omkretsar densamma, ilar fram mot en punkt i stjärnbilden Herkules med en hastighet af omkr. 30 km i sek.
En framstående vetenskapsman har en gång yttrat, att om det också lyckas människorna att beräkna afstånden till andra himlakroppar samt dessas storlek och rörelser, så skall det väl dock aldrig blifva möjligt att utforska de öfriga himlakropparnas kemiska sammansättning. Och dock har äfven detta blifvit möjligt. Med tillhjälp af spektralanalysen har man nämligen funnit, att åtskilliga af de kemiska element, som förekomma här på jorden, också utgöra beståndsdelar af solen och äfven af fixstjärnorna. Sålunda har man hos andra himlakroppar upptäckt åtminstone följande enkla ämnen: H, Fe, Ni, Mn, Cr, Co, C, Ca, Mg, Na, Si, Ba, Al, Cd, Zn, Cu, Äg, Sn, Pb, K.
Emellertid skilja sig olika fixstjärnors spektra i allmänhet mer eller mindre från hvarandra. Detta utvisar, att äfven deras kemiska sammansättningar äro olika. Äfven torde temperaturerna hos dessa stjärnor vara betydligt olika. Af skiljaktigheterna i dessa två afseenden förklaras, att rymdens fjärran solar utsända ljus af mycket olika utseende. Sålunda stråla en del af dem med rent hvitt ljus, andra åter med ljus af röd, gul, grön eller blå färg. Fixstjärnorna erbjuda sålunda, isynnerhet då de skådas genom en större tub, en synnerligen praktfull anblick. De skönaste af alla stjärnor äro dock dubbelstjärnorna. Dessa utgöras af tvänne solar, hvilka i förhållande till afståndet från oss befinna sig så nära hvarandra, att de endast medels tuber kunna ses såsom skilda. Också dessa äro ofta af olika färg, och erbjuda då den sällsamma anblicken af tvänne solar af olika färg synliga tätt invid hvarandra. Bland dessa solpar finnas t. ex. sådana, där den ena solen är hvit och den andra blå, den ena röd och den andra gul, den ena orangefärgad och den andra smaragdgrön, den ena purpurröd och den andra azurblå.
I likhet med vår sol omkretsas med all sannolikhet äfven de öfriga solarna af planeter och dessa af månar. Låtom oss nu antaga, att äfven de nyssnämnda dubbelsolarna, at hvilka den ena är purpur- och den andra azurfärgad, äga sina system af planeter och drabanter. Hurudana äro då ljusförhållandena på en af dessa planeter?
Medan planeten befinner sig mellan båda solarna, följa blå och purpurfärgade dagar nästan omedelbart efter hvarandra. En blå sol skrider fram på den indigo- eller violettfärgade himmelen och gifver naturen en sällsam belysning af ljusare och mörkare blå färgnyanser. Dessa färgtoner bli allt mörkare och mörkare, ju lägre solen sänker sig mot horisonten, och efter solnedgången insvepes hela naturen i en magisk violett skymning. Men detta blott för en kort stund, ty snart bebådas den röda solens uppgång af en niorgonrodnad, hvilken lik en oerhörd brand tyckes antända hela lirmamentet. Den röda solen går upp - och berg och fäll bada i ett omätligt haf af purpur och guld. Skapelsen synes under några minuter ha undergått den fullständigaste förvandling.
Ju mera planeten fortskrider i sin bana, desto mera synas de bada sn lamas inbördes lägen förändras. Dagar och nätter omväxla nu med hvarandra. Åtminstone under en del af dagen lysa båda solarna, den ena röd och den andra blå, samtidigt på himmelen och åstadkomma de sällsammaste färgspel både på firmamentel och på planetens yta. Men hurudana äro aftnarna och nätterna härstädes, om denna planet, i likhet med vissa till vårt solsyslem hörande, ledsagas af flere månar? Där lyser en fullmåne med blå skifva och en fin purpurstrimma i ena kanten, där en annan med ena hälften röd och den andra blå, där en tredje med öfvervägande röd skifva och en bred blå kant. Afspeglas nu dessa månar också i klara alfvar och lugna vikar, hvad äro då våra månskensaftnar mot dessa trollska scenerier, som naturen upprullar där borta i rymdens fjärran ängder!
Också tre-, fyr-, femdubbla stjärnor finnas. Ja, man har t. o. m. observerat 16 solar, hvilka ständigt förblifvande i hvarandras närhet gemensamt färdas genom rymden. Äfven finnas stjärnsamlingar, där de enskilda stjärnorna visserligen icke äro lika nära hvarandra som i de nyssnämnda grupperna, men där i stället antalet stjärnor uppgår till flere tusen, ja t. o. m. miljoner.
En sådan stjärnsamling är den s. k. vintergatan. Denna ter sig som ett ljust bälte, hvilket sträcker sig omkring hela himmelen. I detta ser man ett stort antal både större och mindre stjärnor, men dessutom innehåller detsamma ljusa partier, hvilka likna svagt lysande moln. I starka tuber visa sig dessa i allmänhet utgöras af stora grupper af mycket aflägsna stjärnor. Enligt en framstående astronom (W. Herschel) består hela vintergatan af omkr. 20 miljoner solar, bland hvilka vår sol utgör en anspråkslös medlem. Vidare har man funnit, alt denna gigantiska stjärnsamlings utsträckning är så enormt stor, att ljusstrålen behöfver för att från dess aflägsnaste stjärnor nå oss minst 4,000 år. Hvilken majestätisk värld bildar icke vintergatan! Man vore benägen att tro, det densamma omfattade hela universum.
Så är likväl icke fallet. Fjärran bortom vintergatans yttersta gränser visar teleskopet små töckenartade ljusfläckar, hvilka benämnas nebulosor. Många af dessa ha befunnits vara liknande samlingar af stjärnor som vår vintergata. De synas oss så ytterst små, emedan de befinna sig på så ofattbara afstånd från oss. Antagas dessa nebulosor ha ungefär samma utsträckning som vår vintergata, så skulle ljuset från de aflägsnaste kända nebulosorna hinna till oss först efter flere miljoner år! Och hvarför vore väl dessa de aflägsnaste, som öfverhufvud existera? Icke därför, att vi ej sett aflägsnare. Nej, där borta, där det skarpaste teleskops genomträngande öga sviker, där fortfar ännu den Allsmäktige att utströ sina världar i rymden och där fortfar ännu skapelsen att vittna om Hans makt och Hans storhet!
J. D.
17.3.13
Kysymyksiä ja vastauksia (punaset värisävyt bromihopeakuville).
Nyblinin tietolipas - tiedonantoja Suomen valokuvaus-kaupasta 3 / 1908
Helmikuun-vihossa v. 1906 löytyy seuraava resepti punasten värisävyjen saamiseksi bromihopeakuville:
I
100 sm3 vettä,
0,5 gr kuparisulfaattia,
0,5 " hiilihapp. ammoniakkia.
II
120 sm3 vettä,
12 gr punasta verisuolaa
Kun sekoitin liuokset, niin muodostui sakkaa. Onko se siivilöittävä pois?
Valotetun kuvan panin suoraa päätä huuhteeseen, saamatta minkäänlaista tulosta. Onko kuva ensin kehitettävä tavallisuuden mukaan, sitten valkaistava ja lopuksi väritettävä mainitussa huuhteessa?
-n-n. Pietarsaari.
Tämä ynnä muut samalla sivulla julkaistut reseptit ovat otetut aikakauskirjasta "Der Photograph", kuten allekirjoituskin osoittaa. Luonnollisesti emme voi taata sellaisen "lainatavaran" arvoa. Ei myöskään ole mahdollista aina koetella reseptin kelvollisuutta, ennenkuin sen julkaisemme.
Nyt olemme kuitenkin koetelleet tuota reseptiä ja tulleet huomaamaan, ettei sekoitus saostu. Te olette laatinut 1 liuoksen väärin, siinä koko syy. Kun samaan veteen on liuotettava useita eri kemikalioita, niin ei ole ajettava kaikkia aineksia siihen yhdellä kertaa, kuten valitettavasti useimmat tekevät, ja sitten pudistettava pulloa, kunnes kaikki ovat liuenneet, vaan on liuotettava suola kerrallaan siinä järjestyksessä, kuin ne esiintyvät reseptissä.
Olemme myöskin koettaneet värittää bromihopeakuvia tässä huuhteessa, mutta se ei osoittautunut juuri kehumisen arvoiseksi. Väri tuli tosin punasta, mutta rähjäistä, voimatonta ja rumaa. Resepti on siis hyljättävä.
Sitäpaitsi olette menetellyt aivan väärin. Valottamisen jälkeen on kuva kehitettävä tavallisuuden mukaan, mutta se on jätettävä heikonlaiseksi, sillä värityshuuhde vahvistaa sitä. Näin on laita kaikkien bromihopean värityshuuhteiden, joissa löytyy verisuolaa. Kehittämisen jälkeen kuva on kiinnitettävä sangen huolellisesti, kernaimmin kahdessa huuhteessa. Ensin se kiinnitetään toisessa ja pannaan sitten uuteen, verekseen kiinnityshuuhteeseen, missä se saa olla noin 10 minuuttia. Niin on aina meneteltävä värjättäviin bromidikuviin nähden.
Sitten kuvaa on virutettava, virutettava oikein perin huolellisesti, sillä jos siihen jää pieninkin määrä kiinnityssuolaa, niin se käy värityshuuhteessa täpläiseksi, ja jos siinä on paljon kiinnitysnatronia, niin ei se väriydy ensinkään.
Yllämainittuja tai samallaisia huuhteita käytettäessä se pannaan tämän jälkeen heti värityskylpyyn, missä se vähitellen muuttuu väriltään. Lopuksi sitä virutellaan eri vesissä 5 à 10 min. verta - ei kauempaa, sillä muutoin värisävy heikkenee! -
Julkaisemme tässä pari bromihopeakuville sopivaa värityshuuhdetta, jotka professori Namias, Milanossa, on tutkinut sekä tietopuolisesti että käytännöllisesti, ja jotka hän pitää paraimpina ja luotettavimpina tätä tarkoitusta varten:
I
1000 sm3 vettä,
100 gr neutralista, sitruunahapp. natronia.
II
1000 sm3 vettä,
20 gr kuparivihtrilliä (kuparisulfaattia).
Juuri ennen käyttöä sekoitetaan sama verta I:tä ja II:ta ja 100 gr tätä sekoitusta lisätään 1 gr punasta verisuolajauhetta. Verisuola on pantava kiinteässä muodossa eikä etukäteen liuotettuna, sillä huuhde säilyy silloin kauemmin. Huuhde synnyttää punasenruskeita värisävyjä.
Eräs toinen resepti on seuraavanlainen:
1000 sm3 vettä,
15 gr uraninitraattia,
12 " suolakehappoa,
2,5 " kloorihapp. kalia,
6 " punasta verisuolaa.
Myöskin tällä huuhteella saa punasia ja sepiaruskeita värisävyjä. Värityshuuhde sinisen värin saamiseksi:
I
1000 sm3 vettä,
50 gr punasta verisuolaa,
50 sm3 ammoniakkia.
Tässä huuhteessa kuva valkistuu (katoaa) kokonaan. Sen tapahduttua kuva virutetaan sangen tarkoin ja pannaan sitten seuraavaan huuhteeseen:
II
1000 sm3 vettä,
20 " tavall. suolahappoa,
5 gr rautakloridia.
Tässä huuhteessa kuva esiintyy jälleen; väri kauniin sininen, valokohdat kirkkaita ja puhtaita.
Helmikuun-vihossa v. 1906 löytyy seuraava resepti punasten värisävyjen saamiseksi bromihopeakuville:
I
100 sm3 vettä,
0,5 gr kuparisulfaattia,
0,5 " hiilihapp. ammoniakkia.
II
120 sm3 vettä,
12 gr punasta verisuolaa
Kun sekoitin liuokset, niin muodostui sakkaa. Onko se siivilöittävä pois?
Valotetun kuvan panin suoraa päätä huuhteeseen, saamatta minkäänlaista tulosta. Onko kuva ensin kehitettävä tavallisuuden mukaan, sitten valkaistava ja lopuksi väritettävä mainitussa huuhteessa?
-n-n. Pietarsaari.
Tämä ynnä muut samalla sivulla julkaistut reseptit ovat otetut aikakauskirjasta "Der Photograph", kuten allekirjoituskin osoittaa. Luonnollisesti emme voi taata sellaisen "lainatavaran" arvoa. Ei myöskään ole mahdollista aina koetella reseptin kelvollisuutta, ennenkuin sen julkaisemme.
Nyt olemme kuitenkin koetelleet tuota reseptiä ja tulleet huomaamaan, ettei sekoitus saostu. Te olette laatinut 1 liuoksen väärin, siinä koko syy. Kun samaan veteen on liuotettava useita eri kemikalioita, niin ei ole ajettava kaikkia aineksia siihen yhdellä kertaa, kuten valitettavasti useimmat tekevät, ja sitten pudistettava pulloa, kunnes kaikki ovat liuenneet, vaan on liuotettava suola kerrallaan siinä järjestyksessä, kuin ne esiintyvät reseptissä.
Olemme myöskin koettaneet värittää bromihopeakuvia tässä huuhteessa, mutta se ei osoittautunut juuri kehumisen arvoiseksi. Väri tuli tosin punasta, mutta rähjäistä, voimatonta ja rumaa. Resepti on siis hyljättävä.
Sitäpaitsi olette menetellyt aivan väärin. Valottamisen jälkeen on kuva kehitettävä tavallisuuden mukaan, mutta se on jätettävä heikonlaiseksi, sillä värityshuuhde vahvistaa sitä. Näin on laita kaikkien bromihopean värityshuuhteiden, joissa löytyy verisuolaa. Kehittämisen jälkeen kuva on kiinnitettävä sangen huolellisesti, kernaimmin kahdessa huuhteessa. Ensin se kiinnitetään toisessa ja pannaan sitten uuteen, verekseen kiinnityshuuhteeseen, missä se saa olla noin 10 minuuttia. Niin on aina meneteltävä värjättäviin bromidikuviin nähden.
Sitten kuvaa on virutettava, virutettava oikein perin huolellisesti, sillä jos siihen jää pieninkin määrä kiinnityssuolaa, niin se käy värityshuuhteessa täpläiseksi, ja jos siinä on paljon kiinnitysnatronia, niin ei se väriydy ensinkään.
Yllämainittuja tai samallaisia huuhteita käytettäessä se pannaan tämän jälkeen heti värityskylpyyn, missä se vähitellen muuttuu väriltään. Lopuksi sitä virutellaan eri vesissä 5 à 10 min. verta - ei kauempaa, sillä muutoin värisävy heikkenee! -
Julkaisemme tässä pari bromihopeakuville sopivaa värityshuuhdetta, jotka professori Namias, Milanossa, on tutkinut sekä tietopuolisesti että käytännöllisesti, ja jotka hän pitää paraimpina ja luotettavimpina tätä tarkoitusta varten:
I
1000 sm3 vettä,
100 gr neutralista, sitruunahapp. natronia.
II
1000 sm3 vettä,
20 gr kuparivihtrilliä (kuparisulfaattia).
Juuri ennen käyttöä sekoitetaan sama verta I:tä ja II:ta ja 100 gr tätä sekoitusta lisätään 1 gr punasta verisuolajauhetta. Verisuola on pantava kiinteässä muodossa eikä etukäteen liuotettuna, sillä huuhde säilyy silloin kauemmin. Huuhde synnyttää punasenruskeita värisävyjä.
Eräs toinen resepti on seuraavanlainen:
1000 sm3 vettä,
15 gr uraninitraattia,
12 " suolakehappoa,
2,5 " kloorihapp. kalia,
6 " punasta verisuolaa.
Myöskin tällä huuhteella saa punasia ja sepiaruskeita värisävyjä. Värityshuuhde sinisen värin saamiseksi:
I
1000 sm3 vettä,
50 gr punasta verisuolaa,
50 sm3 ammoniakkia.
Tässä huuhteessa kuva valkistuu (katoaa) kokonaan. Sen tapahduttua kuva virutetaan sangen tarkoin ja pannaan sitten seuraavaan huuhteeseen:
II
1000 sm3 vettä,
20 " tavall. suolahappoa,
5 gr rautakloridia.
Tässä huuhteessa kuva esiintyy jälleen; väri kauniin sininen, valokohdat kirkkaita ja puhtaita.
16.3.13
En bok med anvisningar för hemfärgning med växtämnen
Pellervo 1 / 1906
En bok med anvisningar för hemfärgning med växtämnen har utgifvits af "Finska Handarbetets Vänner". Vi fästa våra läsarinnors uppmärksamhet på denna lilla bok, hvilken innehåller noggranna beskrifningar på detta färgningssätt samt 162 olika färgningsrecept.
Färgning med växtämnen är icke ny hos oss, ty för ungefär ett hälft århundrade sedan var den ännu allmän här, konsten har blott råkat i glömska efter det de lätt tillgängliga, lysande "paketfärgerna" kommit i bruk. - Nu har det gamla färgningssättet åter upptagits och ytterligare utvecklats. De fördelar, som utmärka växtfärgerna framför paketfärgerna, äro: större skönhet, större varaktighet (garnet blir ej skört af dem) samt giftfrihet.
Det är att hoppas att kvinnorna på landsbygden, där växtämnena kunna insamlas från mark och skog, med intresse skola mottaga den ledning här gifves och återupplifva den gamla goda konst, hvarmed våra mormödrar färgade det hemspunna garnet till väfnader, hvilkas varma, vackra färger vida öfverträffade de granna paketfärgerna.
Bokens fullständiga titel är: Anvisningar i hemfärgning med växtämnen på uppdrag af Finska Handarbetets Vänner utarbetade af Alina Hellèn, den har utkommit på både svenska och finska språket på Folkupplysningssällskapets förlag och kostar 75 penni.
En bok med anvisningar för hemfärgning med växtämnen har utgifvits af "Finska Handarbetets Vänner". Vi fästa våra läsarinnors uppmärksamhet på denna lilla bok, hvilken innehåller noggranna beskrifningar på detta färgningssätt samt 162 olika färgningsrecept.
Färgning med växtämnen är icke ny hos oss, ty för ungefär ett hälft århundrade sedan var den ännu allmän här, konsten har blott råkat i glömska efter det de lätt tillgängliga, lysande "paketfärgerna" kommit i bruk. - Nu har det gamla färgningssättet åter upptagits och ytterligare utvecklats. De fördelar, som utmärka växtfärgerna framför paketfärgerna, äro: större skönhet, större varaktighet (garnet blir ej skört af dem) samt giftfrihet.
Det är att hoppas att kvinnorna på landsbygden, där växtämnena kunna insamlas från mark och skog, med intresse skola mottaga den ledning här gifves och återupplifva den gamla goda konst, hvarmed våra mormödrar färgade det hemspunna garnet till väfnader, hvilkas varma, vackra färger vida öfverträffade de granna paketfärgerna.
Bokens fullständiga titel är: Anvisningar i hemfärgning med växtämnen på uppdrag af Finska Handarbetets Vänner utarbetade af Alina Hellèn, den har utkommit på både svenska och finska språket på Folkupplysningssällskapets förlag och kostar 75 penni.
15.3.13
14.3.13
Suomen Käsityön Ystävien johtokunnan kokouksessa
Pääkaupungin Sanomat 4, 16.4.1910
Suomen Käsityön Ystävien johtokunnan kokouksessa t. k. 8 p. päätettiin kevätkesällä järjestää kasvivärjäyskursseja Impilahdella, Joroisissa, Karhulassa,Vesannolla, Paraisissa ja Nauvossa. - Vuosiarpajaisten arvonta tapahtuu vuosikokouksen yhteydessä huhtik. 29 p. Arpajaisvoitot asetetaan näytteille 16 p.— 3o p. huhtikuuta. Samaan aikaan järjestetään myös kevätnäyttely käsittäen pääasiallisesti kilpailussa tammik. 30 p. palkittujen piirustusten mukaan valmistetut työt.
Suomen Käsityön Ystävien johtokunnan kokouksessa t. k. 8 p. päätettiin kevätkesällä järjestää kasvivärjäyskursseja Impilahdella, Joroisissa, Karhulassa,Vesannolla, Paraisissa ja Nauvossa. - Vuosiarpajaisten arvonta tapahtuu vuosikokouksen yhteydessä huhtik. 29 p. Arpajaisvoitot asetetaan näytteille 16 p.— 3o p. huhtikuuta. Samaan aikaan järjestetään myös kevätnäyttely käsittäen pääasiallisesti kilpailussa tammik. 30 p. palkittujen piirustusten mukaan valmistetut työt.
12.3.13
Auran olemassaolo tieteellisesti todistettu
Spiritisti 28-30, 1911
Paperipussitehdas ja kauppa O.-Y:n kirjapaino, Tampere 1911
Edvin L. Schuman.
Suomennettu "The Chicago Record Herald'ista"
Helmik. 16. p. 1911
T:ri V. J. Kilner, Lontoosta, on New-Yorkissa Rebman Companyn kustannuksella julkaissut erään kirjan nimeltä "Ihmiselimen ilmakehä", jossa hän selvittelee seikkaperäisesti huomioitaan ihmisen aurasta.
Ennen uskoivat tähän ihmistä ympäröivään auraan ainoastaan klärvoajantit ja "humpuukimestarit" n. k. salatieteellisen tutkimuksen alalla, mutta nyt on kuitenkin t:ri Kilner onnistunut kokoomaan koneen, jonka kautta hän ja kaikki ihmiset, joilla on normaalinen näkökunto, voivat todeta auran olemassa olon. Kone on koottu lasilevyistä, jotka ovat kemiallisesti prepareerattuja dicyanilla y. m. aineilla, eräänlaiseksi kiikariksi.
T:ri Kilner väittää, että tutkimukset hänen metoodinsa mukaan ihmisen aurasta, eivät ole sen kummempaa kuin tutkia mikrobeja mikroskopin avulla. Ei voi olla enää epäilystäkään auran olemassa olosta - nyt kun se on saatu näkymään. T:ri Kilner on tehnyt huomioita useammissa henkilöissä, miehissä sekä naisissa, terveissä sekä sairaissa, ja huomannut tämän mukaan monia tärkeitä erilaisuuksia aurassa, minkä johdosta hän myöskin odottaa tästä käsittelystä suurta hyötyä sairautta tarkastaessa.
Yleisenä sääntönä näyttää olevan, että naisen aura on laajempi kuin miehen, toisinaan ulottuu se aina 12 tuumaa ruumiin ulkopuolelle, useimmiten seuraten ruumiin ääriviivoja.
Keskimäärin ulottuu aura naisilla 8-10 tuumaa vyötäisten ympärillä, jossa se on enimmin kehittynyt; miehillä 3&farc12;-4½ tuumaan tavallinen, lapsilla on 2½-3½ keskimääräinen auran ulottuvaisuus. Aurassa tapahtuu suuria muutoksia 13 ja 14 ikävuoden välillä, mutta sitävastoin ei ole voitu huomata vanhuuden vaikuttavan minkäänlaista muutosta auraan.
Aurassa voi eroittaa kolme osaa, sisimmäisen ja ulommaisen auran, sekä keskusauran, jota t:ri Kilner nimittää: "the etheric double" ja joilla kaikilla on erikoiset ominaisuutensa.
Aurojen erilaisuudesta tekee t:ri Kilner tarkasti selkoa. 'Sivumennen kertoo hän silmiensä ensi aikoina kovasti vaivaantuneen prepareeratessaan lasejansa kemiallisesti; vähän aikaa voi hän paljailla silmilläänkin eroittaa auran. Kilner luettelee tapauksia jolloin toisetkin henkilöt ovat hänen kiikarillaan eroittaneet auran sekä selittäneet sen.
Kehittynein aura esiintyy älykkäillä henkilöillä, kuin se sitävastoin yksinkertaisilla ja tyhmillä on vähimmin kehittynyt. Tämä erilaisuus ei näy ainoastaan koko aurassa vaan erikoisesti siinä osassa joka ympäröipi päätä ja joka osa melkein poikkeuksetta on miehillä vahvemmin kehittynyt, vaikkakin aura kokonaisuudessaan on miehillä pienempi kuin naisilla.
Verrattomasti kehittyneimpiä auroja näkee synnynnäisesti älykkäillä naisilla, sellaisilla jotka ovat tunteellisia olematta siltä hermoheikkoisia. Laajuudeltaan suurin aura, jonka t:ri Kilner näihin asti on huomannut, oli eräällä nuorella, täydellisesti terveellä naisella, joka oli tyyniluonteinen, vaikka ei flegmaatinen.
Mieltäkiinnittävää on huomio, että ainoastaan ulommainen aura on muutoksien alainen, kuin sitävastoin sisimmäinen aura melkein aina pysyy samanlaisena. Voidaan melkein aina huomata, että sisin aura on selvempi ja laajempi sellaisilla henkilöillä molemmista sukupuolista, joilla on voimmakas ruumiinrakenne ja ovat terveitä, mutta on sitävastoin heikoilla epäselvä, joka osoittaa, että ne ovat ruumiillisia eikä sielullisia voimia, jotka muodostavat pääasiallisen voimalähteen tälle sisimmän auran osalle.
Miehen ulkonainen aura on tiiviimpää kuin naisen; kun minä todennan tämän", sanoo t:ri Kilner, "niin täytyy minun lisätä, että hienous ja läpinäkyväisyys ovat katsottava korkeammaksi lajiksi kuin tiiveys ja värittömyys.
Mitä harmaampi auran väri on niin sitä hidasluonteisempi ja lahjattomampi sen omistaja on.
Mikä matkaansaattaa tämän "ilmakehän", auran, jota ei voi tarkemmin analyseerata? Mitä se on?
T:ri Kilnerin teoria on se, että aura on voima, jonka ruumis synnyttää, ja joka niinkuin muutkin voimat on näkymätöintä mutta vaikuttaessaan eetteriin eli ilmakehään tulee huomattavaksi ilmiöksi.
"Kiikarinsa" avulla on hän huomannut, että samallainen ilmiö ympäröi magneettia, kuten myöskin ylipäänsä kaikkia radioaktiivisia kokomuksia.
T:ri Kilner todentaa auran omaavan muutamia sähkön ominaisuuksia. Ruumiilla on kyky saada aikaan aura säteitä, joihin voi vaikuttaa samaten kuin auraankin ulkopuoliset vaikutteet.
Jos esim. huomiontekijä pitää kätensä lyhyen matkan päässä potilaan ruumiista, niin näkee hän vähän ajan kuluttua säteen kätensä ja potilaan välillä, näkyen selvemmin käden läheisyydessä.
Tarkastellessa tätä ilmiötä perinpohjin niin huomaa mitenkä molempain aura tulee ensin loistavammaksi sekä selvemmäksi ja hetken perästä tulee aikaan yhteys joka kehittyy täydelliseksi säteeksi.
Tässä lyhyesti tähellisemmät kohdat t:ri Kilnerin kirjasta. Hän kuvaa myöskin laajalti eräässä luvussa auran värejä ja muunnoksia.
*) Tätä ladottaessa saapui tieto, että eräs lääkäri P. o'Donnel on valokuvauksen avulla "keksinyt" auran, jota hän nimittää "Ihmisen elämän tuleksi." Niinkuin huomataan täytyy tieteen tulla mukana *).
Paperipussitehdas ja kauppa O.-Y:n kirjapaino, Tampere 1911
Edvin L. Schuman.
Suomennettu "The Chicago Record Herald'ista"
Helmik. 16. p. 1911
T:ri V. J. Kilner, Lontoosta, on New-Yorkissa Rebman Companyn kustannuksella julkaissut erään kirjan nimeltä "Ihmiselimen ilmakehä", jossa hän selvittelee seikkaperäisesti huomioitaan ihmisen aurasta.
Ennen uskoivat tähän ihmistä ympäröivään auraan ainoastaan klärvoajantit ja "humpuukimestarit" n. k. salatieteellisen tutkimuksen alalla, mutta nyt on kuitenkin t:ri Kilner onnistunut kokoomaan koneen, jonka kautta hän ja kaikki ihmiset, joilla on normaalinen näkökunto, voivat todeta auran olemassa olon. Kone on koottu lasilevyistä, jotka ovat kemiallisesti prepareerattuja dicyanilla y. m. aineilla, eräänlaiseksi kiikariksi.
T:ri Kilner väittää, että tutkimukset hänen metoodinsa mukaan ihmisen aurasta, eivät ole sen kummempaa kuin tutkia mikrobeja mikroskopin avulla. Ei voi olla enää epäilystäkään auran olemassa olosta - nyt kun se on saatu näkymään. T:ri Kilner on tehnyt huomioita useammissa henkilöissä, miehissä sekä naisissa, terveissä sekä sairaissa, ja huomannut tämän mukaan monia tärkeitä erilaisuuksia aurassa, minkä johdosta hän myöskin odottaa tästä käsittelystä suurta hyötyä sairautta tarkastaessa.
Yleisenä sääntönä näyttää olevan, että naisen aura on laajempi kuin miehen, toisinaan ulottuu se aina 12 tuumaa ruumiin ulkopuolelle, useimmiten seuraten ruumiin ääriviivoja.
Keskimäärin ulottuu aura naisilla 8-10 tuumaa vyötäisten ympärillä, jossa se on enimmin kehittynyt; miehillä 3&farc12;-4½ tuumaan tavallinen, lapsilla on 2½-3½ keskimääräinen auran ulottuvaisuus. Aurassa tapahtuu suuria muutoksia 13 ja 14 ikävuoden välillä, mutta sitävastoin ei ole voitu huomata vanhuuden vaikuttavan minkäänlaista muutosta auraan.
Aurassa voi eroittaa kolme osaa, sisimmäisen ja ulommaisen auran, sekä keskusauran, jota t:ri Kilner nimittää: "the etheric double" ja joilla kaikilla on erikoiset ominaisuutensa.
Aurojen erilaisuudesta tekee t:ri Kilner tarkasti selkoa. 'Sivumennen kertoo hän silmiensä ensi aikoina kovasti vaivaantuneen prepareeratessaan lasejansa kemiallisesti; vähän aikaa voi hän paljailla silmilläänkin eroittaa auran. Kilner luettelee tapauksia jolloin toisetkin henkilöt ovat hänen kiikarillaan eroittaneet auran sekä selittäneet sen.
Kehittynein aura esiintyy älykkäillä henkilöillä, kuin se sitävastoin yksinkertaisilla ja tyhmillä on vähimmin kehittynyt. Tämä erilaisuus ei näy ainoastaan koko aurassa vaan erikoisesti siinä osassa joka ympäröipi päätä ja joka osa melkein poikkeuksetta on miehillä vahvemmin kehittynyt, vaikkakin aura kokonaisuudessaan on miehillä pienempi kuin naisilla.
Verrattomasti kehittyneimpiä auroja näkee synnynnäisesti älykkäillä naisilla, sellaisilla jotka ovat tunteellisia olematta siltä hermoheikkoisia. Laajuudeltaan suurin aura, jonka t:ri Kilner näihin asti on huomannut, oli eräällä nuorella, täydellisesti terveellä naisella, joka oli tyyniluonteinen, vaikka ei flegmaatinen.
Mieltäkiinnittävää on huomio, että ainoastaan ulommainen aura on muutoksien alainen, kuin sitävastoin sisimmäinen aura melkein aina pysyy samanlaisena. Voidaan melkein aina huomata, että sisin aura on selvempi ja laajempi sellaisilla henkilöillä molemmista sukupuolista, joilla on voimmakas ruumiinrakenne ja ovat terveitä, mutta on sitävastoin heikoilla epäselvä, joka osoittaa, että ne ovat ruumiillisia eikä sielullisia voimia, jotka muodostavat pääasiallisen voimalähteen tälle sisimmän auran osalle.
Miehen ulkonainen aura on tiiviimpää kuin naisen; kun minä todennan tämän", sanoo t:ri Kilner, "niin täytyy minun lisätä, että hienous ja läpinäkyväisyys ovat katsottava korkeammaksi lajiksi kuin tiiveys ja värittömyys.
Mitä harmaampi auran väri on niin sitä hidasluonteisempi ja lahjattomampi sen omistaja on.
Mikä matkaansaattaa tämän "ilmakehän", auran, jota ei voi tarkemmin analyseerata? Mitä se on?
T:ri Kilnerin teoria on se, että aura on voima, jonka ruumis synnyttää, ja joka niinkuin muutkin voimat on näkymätöintä mutta vaikuttaessaan eetteriin eli ilmakehään tulee huomattavaksi ilmiöksi.
"Kiikarinsa" avulla on hän huomannut, että samallainen ilmiö ympäröi magneettia, kuten myöskin ylipäänsä kaikkia radioaktiivisia kokomuksia.
T:ri Kilner todentaa auran omaavan muutamia sähkön ominaisuuksia. Ruumiilla on kyky saada aikaan aura säteitä, joihin voi vaikuttaa samaten kuin auraankin ulkopuoliset vaikutteet.
Jos esim. huomiontekijä pitää kätensä lyhyen matkan päässä potilaan ruumiista, niin näkee hän vähän ajan kuluttua säteen kätensä ja potilaan välillä, näkyen selvemmin käden läheisyydessä.
Tarkastellessa tätä ilmiötä perinpohjin niin huomaa mitenkä molempain aura tulee ensin loistavammaksi sekä selvemmäksi ja hetken perästä tulee aikaan yhteys joka kehittyy täydelliseksi säteeksi.
Tässä lyhyesti tähellisemmät kohdat t:ri Kilnerin kirjasta. Hän kuvaa myöskin laajalti eräässä luvussa auran värejä ja muunnoksia.
*) Tätä ladottaessa saapui tieto, että eräs lääkäri P. o'Donnel on valokuvauksen avulla "keksinyt" auran, jota hän nimittää "Ihmisen elämän tuleksi." Niinkuin huomataan täytyy tieteen tulla mukana *).
Om smörfärg och färgning af smör.
Tidning för mjölkhushållning 12, 20.3.1903
*) Äfven i smör kan färgens äkthet undersökas genom att smälta det och behandla ett par droppar på ofvan anförda sätt med saltsyra. Färgning af smöret begagnas numera ällmänt för att tillfredställa köpames fordringar att hela året rundt erhålla ett smör, till färgen lika det guldgula sommarsmöret; den önskade färgstyrkan är dock för olika marknaden ganska olika. Färgningen sker genom att före kärningen tillsätta s. k flytande smörfärg, en tjockflytande, starkt brunröd vätska, som beredes genom att i någon lämplig växtolja lösa ett växtfärgämne, orleana, äfven kalladt annatto, hvartill ofta blandas något gurkmeja för att erhålla den passande färgnyansen. På grund af sin oljehalt färgar smörfärgen blott smörfettet, men icke kärnmjölken i nämnvärd grad. På senare åren har emellertid orleanan blifvit alt dyrare, hvarför man i stället för eller jämte densamma börjat använda ett konstgjordt färgämne, en tjärfärg, som kallas "smörgult". Denna färg är i vissa hänseenden öfverlägsen orleanan, särskildt däri, att den icke så hastigt förändras af ljuset, och användes allmänt mångenstädes i utlandet; men då dess fullkomliga oskadlighet är omtvistad, torde våra mejerier göra klokast i att icke begagna smörfärg, som innehåller detta färgämne, emedan det möjligen kan försvaga vårt smörs anseende på världsmarknaden. Huruvida tjärfärger förekomma i en smörfärg, kan lätt utrönas genom att drypa ett par droppar däraf i ett litet profglas, till hälften fyldt med saltsyra, och omskaka, då saltsyran färgas starkt röd, om tjärfärger ingå, under det att den af växtfärgerna meddelas blott en gulaktig färgton.*)
Af en god smörfärg har man att fordra, att den är tillräckligt stark, så att blott ytterst små mängder behöfvas för smörets färgning, alt den i olika sändningar från samma fabrik har konstant styrka, att den är fullkomligt klar, så att inga röda färgprickar i smöret uppstå, att den icke förlänar smöret någon olämplig färgton, såsom dragningen i grönt, rödt, violett o. d, äfven då den tillsättes i större mängder för att gifva smöret starkare färg, samt slutligen att den ej meddelar smöret bismak, s. k. färgsmak. Dylik färgsmak kan uppkomma, om en olämplig olja användts i färgen, men äfven en i och för sig god smörfärg synes kunna undergå förändringar, som framkalla dylik osmak, om en skvätt får stå lång tid i ett stort kärl, så att den längre tid utsattes för luften. Från olika fabriker har smörfärgen rätt olika godhet och styrka hvarför man alltid bör anskaffa densamma från en välrenomerad sådan. - Smörfärgen bör så mycket som möjligt skyddas mot ljuset och luftens invärkan äfvensom mot frysning; af ljuset blekes den, och långvarigare beröring med luften meddelar den understundom osmak, som kan öfvergå på smöret; fryser den, afskiljes en del af färgämnet, hvarigenom den blir svagare, och "grums" kan lätt medfölja vid dess begagnande samt föranleda röda färgprickar i smöret, Färgen bör därför förvaras i en källare eller ett skåp, där den ej kan frysa, på väl tilltäppta och, såvidt de ej dagligen begagnas, väl fyllda trä- eller bleckkärl eller flaskor af mörkt glas.
*) Skulle man någon gång glömma att tillsätta färg före kärningen, kan den införlifvas med smöret tillsammans med saltet. Man utbreder den för saltningen behöfliga saltmängdon i ett tunnt lager, dryper därpå den afmätta färgmängden samt söker härvid sprida den öfver så stor fdel af saltet som möjligt. Därpå omblandas saltet noga, så att hela massan om möjligt blir likformigt färgad, hvarefter saltningen skor därmed på vanligt sätt.Den mängd smörfärg, som skall tillsättas, får rättas efter olika marknaders fodringar på olika färgstyrka och är därjämte beroende af årstid, utfodring, ras m. m. Färgmängden skall alltid beräknas på den mot till kärning föreliggande grädden svarande mjölkmängden, och efter behof användes 1-5 gram pr 100 kg häremot svarande mjölk. Man måste därför i ett mejeri alltid noga utröna den dagligen erhållna gräddmängden och motsvarande mjölkmängd samt beräkna, huru mycket mjöl som svarar mot hvarje kg grädde, så att behörigt afdrag i gräddens mjölkvärde kan göras, i händelse icke all vid skumningen erhållen grädde användes för kärning. Bristande nogrannhet härvidlag är en af vanligaste orsakerna till ojämn färg hos smöret, hvilket mer eller mindre nedsätter dess värde, särskildt om olikfärgade lager förekomma i samma drittel. Den i hvarje särskildt fall erforderliga färgmängden afmätes med ett mätglas. Vid dess tömning kvarhänger alltid något som man vanligen söker aflägsna genom ursköljning med vatten eller grädde, hvilket emellertid blott medför, att glaset nedsmetas, utan att resten aflägsnas. Lämpligare är därföre att en gång för alla bestämma återstodens storlek och afmäta en däremot svarande större mängd färg, så att glaset endast behöfver tömmas för att få med den erfoderliga färgmängden. Då glaset tömmes i kärnan, har man att efterse, att färgen rinner direkt i grädden eller mjölken och icke kommer i beröring med träet, som då suger till sig en del däraf, hvarigenom smöret får för svag färg, och härigenom har man ytterligare en rätt ofta förekommande anledning till ojämn färgning hos smöret.*)
(Ur D:r Engströms Handbok i Mejerihushållning.)
*) Äfven i smör kan färgens äkthet undersökas genom att smälta det och behandla ett par droppar på ofvan anförda sätt med saltsyra. Färgning af smöret begagnas numera ällmänt för att tillfredställa köpames fordringar att hela året rundt erhålla ett smör, till färgen lika det guldgula sommarsmöret; den önskade färgstyrkan är dock för olika marknaden ganska olika. Färgningen sker genom att före kärningen tillsätta s. k flytande smörfärg, en tjockflytande, starkt brunröd vätska, som beredes genom att i någon lämplig växtolja lösa ett växtfärgämne, orleana, äfven kalladt annatto, hvartill ofta blandas något gurkmeja för att erhålla den passande färgnyansen. På grund af sin oljehalt färgar smörfärgen blott smörfettet, men icke kärnmjölken i nämnvärd grad. På senare åren har emellertid orleanan blifvit alt dyrare, hvarför man i stället för eller jämte densamma börjat använda ett konstgjordt färgämne, en tjärfärg, som kallas "smörgult". Denna färg är i vissa hänseenden öfverlägsen orleanan, särskildt däri, att den icke så hastigt förändras af ljuset, och användes allmänt mångenstädes i utlandet; men då dess fullkomliga oskadlighet är omtvistad, torde våra mejerier göra klokast i att icke begagna smörfärg, som innehåller detta färgämne, emedan det möjligen kan försvaga vårt smörs anseende på världsmarknaden. Huruvida tjärfärger förekomma i en smörfärg, kan lätt utrönas genom att drypa ett par droppar däraf i ett litet profglas, till hälften fyldt med saltsyra, och omskaka, då saltsyran färgas starkt röd, om tjärfärger ingå, under det att den af växtfärgerna meddelas blott en gulaktig färgton.*)
Af en god smörfärg har man att fordra, att den är tillräckligt stark, så att blott ytterst små mängder behöfvas för smörets färgning, alt den i olika sändningar från samma fabrik har konstant styrka, att den är fullkomligt klar, så att inga röda färgprickar i smöret uppstå, att den icke förlänar smöret någon olämplig färgton, såsom dragningen i grönt, rödt, violett o. d, äfven då den tillsättes i större mängder för att gifva smöret starkare färg, samt slutligen att den ej meddelar smöret bismak, s. k. färgsmak. Dylik färgsmak kan uppkomma, om en olämplig olja användts i färgen, men äfven en i och för sig god smörfärg synes kunna undergå förändringar, som framkalla dylik osmak, om en skvätt får stå lång tid i ett stort kärl, så att den längre tid utsattes för luften. Från olika fabriker har smörfärgen rätt olika godhet och styrka hvarför man alltid bör anskaffa densamma från en välrenomerad sådan. - Smörfärgen bör så mycket som möjligt skyddas mot ljuset och luftens invärkan äfvensom mot frysning; af ljuset blekes den, och långvarigare beröring med luften meddelar den understundom osmak, som kan öfvergå på smöret; fryser den, afskiljes en del af färgämnet, hvarigenom den blir svagare, och "grums" kan lätt medfölja vid dess begagnande samt föranleda röda färgprickar i smöret, Färgen bör därför förvaras i en källare eller ett skåp, där den ej kan frysa, på väl tilltäppta och, såvidt de ej dagligen begagnas, väl fyllda trä- eller bleckkärl eller flaskor af mörkt glas.
*) Skulle man någon gång glömma att tillsätta färg före kärningen, kan den införlifvas med smöret tillsammans med saltet. Man utbreder den för saltningen behöfliga saltmängdon i ett tunnt lager, dryper därpå den afmätta färgmängden samt söker härvid sprida den öfver så stor fdel af saltet som möjligt. Därpå omblandas saltet noga, så att hela massan om möjligt blir likformigt färgad, hvarefter saltningen skor därmed på vanligt sätt.Den mängd smörfärg, som skall tillsättas, får rättas efter olika marknaders fodringar på olika färgstyrka och är därjämte beroende af årstid, utfodring, ras m. m. Färgmängden skall alltid beräknas på den mot till kärning föreliggande grädden svarande mjölkmängden, och efter behof användes 1-5 gram pr 100 kg häremot svarande mjölk. Man måste därför i ett mejeri alltid noga utröna den dagligen erhållna gräddmängden och motsvarande mjölkmängd samt beräkna, huru mycket mjöl som svarar mot hvarje kg grädde, så att behörigt afdrag i gräddens mjölkvärde kan göras, i händelse icke all vid skumningen erhållen grädde användes för kärning. Bristande nogrannhet härvidlag är en af vanligaste orsakerna till ojämn färg hos smöret, hvilket mer eller mindre nedsätter dess värde, särskildt om olikfärgade lager förekomma i samma drittel. Den i hvarje särskildt fall erforderliga färgmängden afmätes med ett mätglas. Vid dess tömning kvarhänger alltid något som man vanligen söker aflägsna genom ursköljning med vatten eller grädde, hvilket emellertid blott medför, att glaset nedsmetas, utan att resten aflägsnas. Lämpligare är därföre att en gång för alla bestämma återstodens storlek och afmäta en däremot svarande större mängd färg, så att glaset endast behöfver tömmas för att få med den erfoderliga färgmängden. Då glaset tömmes i kärnan, har man att efterse, att färgen rinner direkt i grädden eller mjölken och icke kommer i beröring med träet, som då suger till sig en del däraf, hvarigenom smöret får för svag färg, och härigenom har man ytterligare en rätt ofta förekommande anledning till ojämn färgning hos smöret.*)
(Ur D:r Engströms Handbok i Mejerihushållning.)
11.3.13
Smörets färg.
Tidning för mjölkhushållning 2, 13.1.1895
Då vårt smör, isynnerhet de mindre mejeriernas, alt fortfarande ofta lider af betänkliga färgfel, som föroisaka stora förluster för producenten och hvilka genom omsorg och någon fackkännedom oftast kunna förebyggas, torde en liten vägledning till undvikande af de viktigaste af dessa fel icke vara öfverflödig.
Smörets färg skall vara ren, klar, halmgul och ensarlad altigenoin, sådan som det välbehandlade smörets om sommaren, då korna beta på goda, frodiga ängsmarker. Mjölkens färgämne följer med i fettet och då själfva mjölkens färg i synlig grad växlar med fodret, blir detta i ännu högre grad fallet med smörets färg, hvilken om vintern ibland kan vara så blekgul att den nästan är hvit. Det är de flesta köpares önskan, att smöret i hvarje afseende skall vara ensartadt under hela aret, och då grässmöret tidigare alltid var det hasta smör, sökte man naturligtvis att framställa denna kvalitet hela året igenom. Däraf kom man på tanken alt färga smöret.
Af en god flytande smörfärg fordras, att de på hvarandra följande sändningarna från samma fabrikant alltid hafva samma styrka och färgton. Smöret bör icke af färgen få en grönaktig, rödaktig eller oren skiftning, utan en klar, halmgul färg. En god smörfärg bör icke häller färga kärnmjölken eller smörduken i drittlarne. Vid användandet afpassas mängden efler färgens beskaffenhet, efter "mjölkvärdet" hos det kvantum som skall kärnas och därefter huru mycket man användt dagen förut. Smörfärgen bör skyddas mot ljusets invärkan och så vidt möjligt förvaras i en källare eller på något kyligt ställe, där den dock icke får frysa; ty börjar oljan styfna, afskiljes of!a en större eller mindre del af färgämnet såsom en kornig fällning, som framkallar färgpnckar i smöret. Färg med huru liten bottensats som hälst bör omedelbart kasseras, ty färgprickarne nedsätta smörets värde långt mer än hvad anskaffandet af ny färg kostar.
Såväl naturligt gult som genom konst färgadt smör är alltid något ljusare den dag då det ältats färdigt, än dagen därpå. Färgen synes utveckla sig med fastheten. Utsatt för luftens och ljusels invärkan affärgas smöret småningom; därför bör man aldrig låta solljuset falla på smöret under dess behandling och förvaring i mejeriet.
Alla färgfel hos smöret uppstå icke tillföljd af oriktig färgning eller olämplig smörfärg. Ofta är smör, hvartill als ingen smörfärg användts, behäftadt med mycket svåra färgfel. Om smöret ältats för sista gången innan saltet falt tid att upplösa sig, blir detsamma ojämt till färgen, marmoreradt m. m. De kvarvarande saltkornen vilja fortsätta med bildandet af lake. Den tillslädesvarande vätskan prässas af saltet och fördelas ojämt i smörmassan. Felet kan rättas genom en grundlig omältning af smöret. I mykket ogynsamma fall kan smöret befinnas vara både flottigt och flammigt, hvilket kan härröra däraf, att smöret ältats för tidigt och för mycket på en gång istället för flere mindre ältningar.
En del färgningsfel synas tydligast sedan smöret fått stå någon lid. Tillsättandet af oriktig mängd färg till en kärning gör att smöret af denna kärning blir litet för svagt eller för starkt färgadt, hvilket sedermera yppar sig som aflagringar i dritteln af smör med olika färg. Har färgflaskan innehållit någon bottensats (isynnerhet efter långvarig köld, på slutet af vintern), kan här och där i smöret finnas kringspridda små färgkorn, hvilka möjligen icke märkas vid ältningen, men hvilka vid lagring upplösa sig och framkalla färgprickar.
Då vårt smör, isynnerhet de mindre mejeriernas, alt fortfarande ofta lider af betänkliga färgfel, som föroisaka stora förluster för producenten och hvilka genom omsorg och någon fackkännedom oftast kunna förebyggas, torde en liten vägledning till undvikande af de viktigaste af dessa fel icke vara öfverflödig.
Smörets färg skall vara ren, klar, halmgul och ensarlad altigenoin, sådan som det välbehandlade smörets om sommaren, då korna beta på goda, frodiga ängsmarker. Mjölkens färgämne följer med i fettet och då själfva mjölkens färg i synlig grad växlar med fodret, blir detta i ännu högre grad fallet med smörets färg, hvilken om vintern ibland kan vara så blekgul att den nästan är hvit. Det är de flesta köpares önskan, att smöret i hvarje afseende skall vara ensartadt under hela aret, och då grässmöret tidigare alltid var det hasta smör, sökte man naturligtvis att framställa denna kvalitet hela året igenom. Däraf kom man på tanken alt färga smöret.
Af en god flytande smörfärg fordras, att de på hvarandra följande sändningarna från samma fabrikant alltid hafva samma styrka och färgton. Smöret bör icke af färgen få en grönaktig, rödaktig eller oren skiftning, utan en klar, halmgul färg. En god smörfärg bör icke häller färga kärnmjölken eller smörduken i drittlarne. Vid användandet afpassas mängden efler färgens beskaffenhet, efter "mjölkvärdet" hos det kvantum som skall kärnas och därefter huru mycket man användt dagen förut. Smörfärgen bör skyddas mot ljusets invärkan och så vidt möjligt förvaras i en källare eller på något kyligt ställe, där den dock icke får frysa; ty börjar oljan styfna, afskiljes of!a en större eller mindre del af färgämnet såsom en kornig fällning, som framkallar färgpnckar i smöret. Färg med huru liten bottensats som hälst bör omedelbart kasseras, ty färgprickarne nedsätta smörets värde långt mer än hvad anskaffandet af ny färg kostar.
Såväl naturligt gult som genom konst färgadt smör är alltid något ljusare den dag då det ältats färdigt, än dagen därpå. Färgen synes utveckla sig med fastheten. Utsatt för luftens och ljusels invärkan affärgas smöret småningom; därför bör man aldrig låta solljuset falla på smöret under dess behandling och förvaring i mejeriet.
Alla färgfel hos smöret uppstå icke tillföljd af oriktig färgning eller olämplig smörfärg. Ofta är smör, hvartill als ingen smörfärg användts, behäftadt med mycket svåra färgfel. Om smöret ältats för sista gången innan saltet falt tid att upplösa sig, blir detsamma ojämt till färgen, marmoreradt m. m. De kvarvarande saltkornen vilja fortsätta med bildandet af lake. Den tillslädesvarande vätskan prässas af saltet och fördelas ojämt i smörmassan. Felet kan rättas genom en grundlig omältning af smöret. I mykket ogynsamma fall kan smöret befinnas vara både flottigt och flammigt, hvilket kan härröra däraf, att smöret ältats för tidigt och för mycket på en gång istället för flere mindre ältningar.
En del färgningsfel synas tydligast sedan smöret fått stå någon lid. Tillsättandet af oriktig mängd färg till en kärning gör att smöret af denna kärning blir litet för svagt eller för starkt färgadt, hvilket sedermera yppar sig som aflagringar i dritteln af smör med olika färg. Har färgflaskan innehållit någon bottensats (isynnerhet efter långvarig köld, på slutet af vintern), kan här och där i smöret finnas kringspridda små färgkorn, hvilka möjligen icke märkas vid ältningen, men hvilka vid lagring upplösa sig och framkalla färgprickar.
10.3.13
Punainen wiiwa.
Suur-Savo 149, 28.12.1910
Ken se oli, joka näki weriwihollisen hyökkääwän siihen mökkiin, jota hän omanansa piti, ja jota hän oli elämänikänsä kodiksensa luullut? Jonka syntymäsijan wanhimpaan aittahirteen hänen äitinsä isä oli kylän parhaalla maalarimestarilla piirrättänyt: "Taskisen Aitta 1774 Malasi Gustaf Stinstelius Utgifvet Suomexi?"
Kuka nyt enää wastaa siihen kysymykseen? Nyt sille wain korkeintaan puolisiwistyneesti hymähdetään. Onhan meillä niitä puolisiwistyneitä tarpeeksi...
Tarina kertoo, että se on tarun sankarittaren werta. Taru on taru...
Kangasalan kirkonseinässä aamuaurinkoa terwehtii punainen, weripunainen wiiwa.
Punainen wiiwa...
Se on wedetty siihen wuosisatoja sitten - nykyajan ihminen sitä tuskin huomaakaan. Tuskin huomaa, että se wiiwa itkee merta.
Se wiiwa, se on kansansadun siihen piirtämä punaisella wärillä, mutta satoja wuosia jälkeenpäin tiedemies - tutkija - maalari - intoilija - näkee sen kihelmöiwän werta.
Suomalaista werta...
On se suomalaisen weri joskus wirrannut, on muuallakin kuin sadun sankaritöissä.
Ei se ehtynyt wielä niinäkään aikoina, jolloin wäärentämätön historia lapsillemme jotakin opetti.
Nytkö wärinsä muutti? Joko loppui, joko katosi?
On wielälin punainen wiiwa, hienompi, hiotumpi, on kauniimpi, on sywempi. Kuka weti sen wiiwan?
Ei wedä sitä kehno — hälle se on häwäistys.
Ei wedä weltto — liika waiwa on, rasitus
- Sen wain wetää mies, jonka sydänweri itkee kiwessä salaisten wuotten;
- Sen wetää nainen alta werikyynelitten.
Onko wielä Suomessa wetäjiä punaisen wiiwan?
9.3.13
"Pakanain terweyden" hoitoa.
Oulun Ilmoituslehti 41, 10.4.1901
Me europalaiset olemme jo niin tottuneet siihen ajatukseen, että olemme paljon korkeammalla kehistyskannalla kuin idän kansat, muttayhtä tunnettua on, että muutamat tärkeät terweysopilliset periaatteet owat laajemmalle lewinneet heidän keskuudessaan kuin meillä. Esimerkkinä tahdomme tähän kääntää muutamia intialaisia terweydenhoito-sääntöjä, joista useimmat olisiwat suureksi hyödylsi meillekin, jos niitä waan seurattaisiin. Löytyy kymmenen sellaista terweysopillista käskyä:
1. Pese, jos mahdollista, joka päiwä koko ruumiisi kylmällä wedellä! Wähäweriset woiwat talwella käyttää haaleata wettä, mutta ei millään muotoa kuitenkaan lämmintä. Peson jälleen hangataan ruumis lämpimäksi karkealla pyheliinalla.
2. Älä milloinkaan käytä wärjättyjä aluswaatteita! Waihda aluswaatteitasi ainakin kahdesti wiikossa. Makuuwaateita pitää usein tuulettaa.
3. Älä nauti milloinkaan lihaa, wäkijuomia, madonsyömiä hedelmiä, epäpuhdasta wettä, eli woimakkaita lääkkeitä! Jauhoruuat, palkohedelmät, wihannekset ja maito owat terwellisimmät rawintoaineet.
4. Harjoita joka päiwä tarpeeksi liikuntoa ulkoilmassa, jos sinulla on hiljainen, istualla toimitettawa työ. Liikunta ei saa kuitenkaan wäsyttää. Lewon ja työn täytyy waihdella keskenään. Etsi jalostawaa huwitusta! Älä rasita itseäsi liiaksi, jos woit sitä wälttää.
5. Lewon ja unen täytyy wähintäin kestää 6 tuntia. Mene warhain wuoteeseen, ja nouse aikaisin ylös! Raitis ilma asunnossa on wälttämätön. Lampussa ei saa olla tulta öisin.
6. Oleskele niin paljon kuin mahdollista auringon walossa; karta sen sijaan tulen waloa.
7. Pidä jalkasi aina kuiwina ja lämpiminä, ja pidä huolta että werenkierto on woimakas! Ole säännöllinen elintawoissasi!
8, Ole tyyni, iloinen ja ystäwällinen! Auta lähimmäistäsi niin paljon kuin woit! Etsi sitä, mitä on hywää ja jalostawaa!
9. Tarkastele tieteitä ja omista niiden lopputulokset! Kärkeimmät kohdat terweydenhoito-opissa ja läätetieteessä yleensä owat erittäin tarpeellisia.
10. Älä anna ajatustesi yksinomaan työskennellä aineellisissa asioissa, anna niiden myöskin kohota niihin asioihin, jotka owat aineellisuuden yläpuolella!
Nämä säännöt todistawat suurta käytännöllistä kokemusta terweydenhoito-opissa.
Me europalaiset olemme jo niin tottuneet siihen ajatukseen, että olemme paljon korkeammalla kehistyskannalla kuin idän kansat, muttayhtä tunnettua on, että muutamat tärkeät terweysopilliset periaatteet owat laajemmalle lewinneet heidän keskuudessaan kuin meillä. Esimerkkinä tahdomme tähän kääntää muutamia intialaisia terweydenhoito-sääntöjä, joista useimmat olisiwat suureksi hyödylsi meillekin, jos niitä waan seurattaisiin. Löytyy kymmenen sellaista terweysopillista käskyä:
1. Pese, jos mahdollista, joka päiwä koko ruumiisi kylmällä wedellä! Wähäweriset woiwat talwella käyttää haaleata wettä, mutta ei millään muotoa kuitenkaan lämmintä. Peson jälleen hangataan ruumis lämpimäksi karkealla pyheliinalla.
2. Älä milloinkaan käytä wärjättyjä aluswaatteita! Waihda aluswaatteitasi ainakin kahdesti wiikossa. Makuuwaateita pitää usein tuulettaa.
3. Älä nauti milloinkaan lihaa, wäkijuomia, madonsyömiä hedelmiä, epäpuhdasta wettä, eli woimakkaita lääkkeitä! Jauhoruuat, palkohedelmät, wihannekset ja maito owat terwellisimmät rawintoaineet.
4. Harjoita joka päiwä tarpeeksi liikuntoa ulkoilmassa, jos sinulla on hiljainen, istualla toimitettawa työ. Liikunta ei saa kuitenkaan wäsyttää. Lewon ja työn täytyy waihdella keskenään. Etsi jalostawaa huwitusta! Älä rasita itseäsi liiaksi, jos woit sitä wälttää.
5. Lewon ja unen täytyy wähintäin kestää 6 tuntia. Mene warhain wuoteeseen, ja nouse aikaisin ylös! Raitis ilma asunnossa on wälttämätön. Lampussa ei saa olla tulta öisin.
6. Oleskele niin paljon kuin mahdollista auringon walossa; karta sen sijaan tulen waloa.
7. Pidä jalkasi aina kuiwina ja lämpiminä, ja pidä huolta että werenkierto on woimakas! Ole säännöllinen elintawoissasi!
8, Ole tyyni, iloinen ja ystäwällinen! Auta lähimmäistäsi niin paljon kuin woit! Etsi sitä, mitä on hywää ja jalostawaa!
9. Tarkastele tieteitä ja omista niiden lopputulokset! Kärkeimmät kohdat terweydenhoito-opissa ja läätetieteessä yleensä owat erittäin tarpeellisia.
10. Älä anna ajatustesi yksinomaan työskennellä aineellisissa asioissa, anna niiden myöskin kohota niihin asioihin, jotka owat aineellisuuden yläpuolella!
Nämä säännöt todistawat suurta käytännöllistä kokemusta terweydenhoito-opissa.
8.3.13
Keksintö. (Värjärin keksimä vedenpitävä vaate.)
Oulun Ilmoituslehti 41, 10.4.1901
Wärjäri A. Ahlgrèn Kemin kaupungista on löytänyt keinon laittaa jollakin wäriaineella tawallisen tiheän waatteen wedenpitäwäksi. Waate ei muuta wäriään eikä kowene, waan jää yhtä pehmeäksi kuin ennen wärjäämistään on ollut, mutta wettä wieläpä kuumaakin pitää mainiosti. Eipä edes kostukaan waate eikä wsi siihen tartu, kun sitä pannaan semmoisista waatteesta tehtyyn pussiin. Asiantuntijain lausunnon mukaan pitäisi waatteen kestää wettäpitäwänä useita wuosia. Kun wärjäys ei tullene kowin kalliiksi, niin woipi olla mahdollista että, semmoisia waatteita wastaisuudessa tullaan käyttämään paljonkin palkoweneiden, peittojen, sadetakkien y. m. semmoisten walmistuksessa. Wärisekoituksiaan ei keksijä ole tarkemmin selittänyt. Aikonee hakea keksinnölleen patentin.
- B. B.
Wärjäri A. Ahlgrèn Kemin kaupungista on löytänyt keinon laittaa jollakin wäriaineella tawallisen tiheän waatteen wedenpitäwäksi. Waate ei muuta wäriään eikä kowene, waan jää yhtä pehmeäksi kuin ennen wärjäämistään on ollut, mutta wettä wieläpä kuumaakin pitää mainiosti. Eipä edes kostukaan waate eikä wsi siihen tartu, kun sitä pannaan semmoisista waatteesta tehtyyn pussiin. Asiantuntijain lausunnon mukaan pitäisi waatteen kestää wettäpitäwänä useita wuosia. Kun wärjäys ei tullene kowin kalliiksi, niin woipi olla mahdollista että, semmoisia waatteita wastaisuudessa tullaan käyttämään paljonkin palkoweneiden, peittojen, sadetakkien y. m. semmoisten walmistuksessa. Wärisekoituksiaan ei keksijä ole tarkemmin selittänyt. Aikonee hakea keksinnölleen patentin.
- B. B.
7.3.13
Neuvojen osasto: Kiiltolangat värinpitäviksi.
Käsiteollisuus 9 / 1910
Tummat kiiltolangat, jotka auringossa luopuvat, saadaan jälleen tasaisiksi, kun niitä läpimäräksi kasteltuna pidetään 5 eli 10 min. koivuntuhka lipeävedessä, jonka jälestä ne on hyvin huuhdottava haaleassa vedessä. Mitä tummemmiksi haluaa lankain jäävän sitä vähemmän aikaa on niitä pidettävä lipeässä, siinä ne menettävät jonkun verran väriänsä.
H-e.
Tummat kiiltolangat, jotka auringossa luopuvat, saadaan jälleen tasaisiksi, kun niitä läpimäräksi kasteltuna pidetään 5 eli 10 min. koivuntuhka lipeävedessä, jonka jälestä ne on hyvin huuhdottava haaleassa vedessä. Mitä tummemmiksi haluaa lankain jäävän sitä vähemmän aikaa on niitä pidettävä lipeässä, siinä ne menettävät jonkun verran väriänsä.
H-e.
Neuvojen osasto: Kysymys ulkomaalauksesta
Käsiteollisuus 9 / 1910
Minkä täällä meillä päin olen nähnyt vesivärillä ulkoapäin maalattuja rakennuksia, on niistä sade huuhtonut veden pois jotenkin piloille. Kysyn sen vuoksi, miten olisi semmoinen vesi-väri valmistettavissa, joka pitemmänkin aikaa kestäisi.
Maalainen.
Vastaus.
Tavallisin side-aine vesiväriä varten on suola. Edullisinta on käyttää vanhaa sillivettä ja siihen väriaine sekoittaa. — Tämä yksin ei kuitenkaan vielä aiheuta täysin vahvaa sitoumista. Pieni määrä kuparivihtrilliä saattaa värin aika kiinteäksi. — Varmimpana keinona on muuan kokenut maalari neuvonut meille seuraavan menettelyn. Tehdään veteen ruisjauhoista sakeanlainen liisteri. Sulatetaan sitten yhteen vähän vihtrilliä ja vernissaa. Tämä seos lisätään nyt kuumiltaan edelliseen. Suolaveden avulla sitten ohennetaan liisteriseos tarpeelliseen juoksevuuteen. Vihtrilliä ei pidä käyttää liian paljon, sillä se muuttaa punasenkin värin helposti liian tummaksi. Valkoiseen väriin ei vihtrilli sovi, sillä se muuttaa valkoisen kellertäväksi.
Minkä täällä meillä päin olen nähnyt vesivärillä ulkoapäin maalattuja rakennuksia, on niistä sade huuhtonut veden pois jotenkin piloille. Kysyn sen vuoksi, miten olisi semmoinen vesi-väri valmistettavissa, joka pitemmänkin aikaa kestäisi.
Maalainen.
Vastaus.
Tavallisin side-aine vesiväriä varten on suola. Edullisinta on käyttää vanhaa sillivettä ja siihen väriaine sekoittaa. — Tämä yksin ei kuitenkaan vielä aiheuta täysin vahvaa sitoumista. Pieni määrä kuparivihtrilliä saattaa värin aika kiinteäksi. — Varmimpana keinona on muuan kokenut maalari neuvonut meille seuraavan menettelyn. Tehdään veteen ruisjauhoista sakeanlainen liisteri. Sulatetaan sitten yhteen vähän vihtrilliä ja vernissaa. Tämä seos lisätään nyt kuumiltaan edelliseen. Suolaveden avulla sitten ohennetaan liisteriseos tarpeelliseen juoksevuuteen. Vihtrilliä ei pidä käyttää liian paljon, sillä se muuttaa punasenkin värin helposti liian tummaksi. Valkoiseen väriin ei vihtrilli sovi, sillä se muuttaa valkoisen kellertäväksi.
6.3.13
(Neuvo) Kirjavat pumpulisukat...
Kodin kuvasto 11, 22.7.1911
Kirjavat pumpulisukat kadottavat helposti värinsä pesussa, jollei niitä erityisesti hoideta. Paras keino on panna ne likoomaan yöksi lämpimään veteen, johon on tipahutettu hiukan salmiakkia (16-20 sukkaparia kohden noin 10 pennillä salmiakkia). Seuraavana päivänä pestään sukat, virutetaan puhtaassa vedessä ja pannaan varjoiseen paikkaan kuivamaan. Näin menetellen säilyvät värit kauvan.
Kirjavat pumpulisukat kadottavat helposti värinsä pesussa, jollei niitä erityisesti hoideta. Paras keino on panna ne likoomaan yöksi lämpimään veteen, johon on tipahutettu hiukan salmiakkia (16-20 sukkaparia kohden noin 10 pennillä salmiakkia). Seuraavana päivänä pestään sukat, virutetaan puhtaassa vedessä ja pannaan varjoiseen paikkaan kuivamaan. Näin menetellen säilyvät värit kauvan.
5.3.13
Appelsiinien värjäys.
Kauppalehti 5, 30.1.1901
Joka vuosi kun veriappelsiinejä ilmestyy markkinoille, kuulee myöskin aina tuontuostakin epäiltävän, että monet näistä herkullisen näköisistä hedelmistä olisivat väärennetyt värjäämällä ne punaiseksi väriaineilla, jotka usein voisivat olla myrkyllisiäkin. Ruiskulla toimitettaisiin väriaineiden ruiskutusta hedelmiin. Laajoja tutkimuksia toimitettuaan kaupassa esiintyvillä veriappelsiineilla ja itse tehtyään monipuolisia ja ahkerolta kokeita kirjoittaa "Zeitschrift f. Untersuchungen der Nahrungs- und Genusmittel", että appelsiinien hedelmälihan värjääminen on aivan mahdotonta eikä koskaan tapahdu. Kirjoittaja ei nimittäin ole millään keinoin onnistunut värjäämään appelsiinien hedelmälihaa niin että olisi mahdollista niitä luulla oikeiksi veriappelsiineiksi. Sisään ruiskutettu väriliuos värjäsi vain hedelmässä olevat mehuttomat, ilman täyttämät sienimäiset kudokset, ja siinä, missä hedelmäliha tuli välittömään yhteyteen näiden kanssa, värjäytyi se ainoastaan vähäsen pinnalta, mutta ei koskaan lävitse eikä syvemmältä.
Jos yleensä koeteltaisi appelsiiniä väärentää saattamalla siihen keinotekoinen väri, niin voisi mahdollisesti ainoastaan hedelmän kuori saada sellaisen ulkomuodon, että ostaja saattaisi luulla hedelmää veriappelsiiniksi. Mutta tällaisenkin värjäyksen voi helposti vähän tarkkuutta noudattamalla asiassa äkkinäinenkin keksiä. - Kun siis syöpi veriappelsiinia, jonka hedelmäliha ja neste ovat punaisia, voi tämän mukaan olla vakuutettu, ettei joudu väärennyksen uhriksi.
Joka vuosi kun veriappelsiinejä ilmestyy markkinoille, kuulee myöskin aina tuontuostakin epäiltävän, että monet näistä herkullisen näköisistä hedelmistä olisivat väärennetyt värjäämällä ne punaiseksi väriaineilla, jotka usein voisivat olla myrkyllisiäkin. Ruiskulla toimitettaisiin väriaineiden ruiskutusta hedelmiin. Laajoja tutkimuksia toimitettuaan kaupassa esiintyvillä veriappelsiineilla ja itse tehtyään monipuolisia ja ahkerolta kokeita kirjoittaa "Zeitschrift f. Untersuchungen der Nahrungs- und Genusmittel", että appelsiinien hedelmälihan värjääminen on aivan mahdotonta eikä koskaan tapahdu. Kirjoittaja ei nimittäin ole millään keinoin onnistunut värjäämään appelsiinien hedelmälihaa niin että olisi mahdollista niitä luulla oikeiksi veriappelsiineiksi. Sisään ruiskutettu väriliuos värjäsi vain hedelmässä olevat mehuttomat, ilman täyttämät sienimäiset kudokset, ja siinä, missä hedelmäliha tuli välittömään yhteyteen näiden kanssa, värjäytyi se ainoastaan vähäsen pinnalta, mutta ei koskaan lävitse eikä syvemmältä.
Jos yleensä koeteltaisi appelsiiniä väärentää saattamalla siihen keinotekoinen väri, niin voisi mahdollisesti ainoastaan hedelmän kuori saada sellaisen ulkomuodon, että ostaja saattaisi luulla hedelmää veriappelsiiniksi. Mutta tällaisenkin värjäyksen voi helposti vähän tarkkuutta noudattamalla asiassa äkkinäinenkin keksiä. - Kun siis syöpi veriappelsiinia, jonka hedelmäliha ja neste ovat punaisia, voi tämän mukaan olla vakuutettu, ettei joudu väärennyksen uhriksi.
4.3.13
Mainos: Kaukopaasi
 |
| Julkaisu lehdessä: Kauppalehti 2, 12.1.1910 |
Uusimman tekniikin avulla valmistettuina ne voittavat kaikki ennestään kaupassa löytyvät. Paljoittain myy
F. B. Kaukopaasi Helsinki.
3.3.13
Badham: The Esculent Funguses of England. Kappale: Uses.
Kappale kirjasta: A Treatise of The Esculent Funguses of England, containing an account on their classical history, uses, characters, development, structure, nutritious properties, modes of cooking and preserving, etc.
By
Charles David Badham, M. D.
London: Lovell Reeve & Co., Henrietta Street, Covent Garden.
1863.
[---]
Uses.
*Roques.
*2 Amadou is largely used in Italy, where it is called esca; the Latins likewise knew it by this name, though their more common appellation for it was fomes; the Byzantine Greeks hellenicized esca into [---], which was their word for it; the ancient Greeks called it [---]. Salmasius tells us how it used to be made in his time, which indeed was the same as now: the fungus was first boiled, then beaten to pieces in a mortar, next hammered out to deprive it of its woody fibres, and lastly, being steeped in a strong solution of nitre, was left to dry in the sun. It appears, on the testimony of the anonymous author of the article "Fungo" in the 'Dizionario Classico di Medicina,' that it is also eaten when young; but I cannot speak of it from personal experience: - "In prima età mangiasi colto di fresco affetttato e condito d'ogni modo; specialmente nelle provincie di Belluno ed Udine, o salasi per la quadragesima."The uses to which funguses have been put are various, and, had the properties of these plants been as extensively investigated as those which belong to the phanerogamic classes, they would probably by this time have proved still more numerous: some, as the Polyporus sulphureus, furnish a useful colour for dyeing;* the Agaricus atramentarius makes ink; divers lycoperdons, of which other mention will be made presently when we come to speak of such species as are exculent, have also been employed for stupefying bees, for stancing blood, and for making tinder; their employment in the rist of these capacities, seems to have escaped the observation of the accurate author of 'Les Jardins,' who has mentioned the others:
The 'caillou,' alas, like the poet who struck this spark uout of it, is now obsolete; but amadou is till in vogue, being employed for many household purposes; in addition to which, a medical practitioner of Covent Garden has of late been in the habit of using extensive sheets of it to cover over and protect the backs of those bedridden invalids whose cruel sufferings make such large demands upon our sympathy, - for the alleviation of which so little is to be done! - as it is more elastic than chamois leather, it is less liable to crumple up when lain upon, and on this account has been preferred to it by several of our metropolitan surgeons of eminence; some employ it also as a gentle compress over varicose veins, where it supports the distended vessels without pressing too tightly upon the limb. Gleditsch relates, that the poorer inhabitants of Franconia stich it together, and make dresses of it; and also that the Laplanders burn it in the neighbourhood of their fwellings, to secure their reindeer from the attacks of gadflies, which are repelled by the smoke; thus "good at need," it really deserves the epithet of 'puissant,' given to it by Delille.*2
* "Di questo fungo servavanosene i barbieri in cambio delle strugghie dette più volgaremente codette, atte a far riprendere il perduto filo a loro rasoi."The Polyporus squamosus makes a razor-strop far superior to any of those at present patented, and sold, with high-sounding epithets, far beyond their deserts. To prepare the Polyporus for this purpose, it must be cut from the ash-tree in aurumn, when its juices have been dried and its substance has become consolidated; it is then to be flattened out for twenty-four hous in a press, after which it should be carefully rubbed with pumice, sliced longitudinally, and every slip that is gree from the erosions of insects be then glued upon a wooden stretcher. Cesalpinus knew all this! and the barbers in his time knew it too;* and it is not a little remarkable that so usedul an invention should, in an age of puffing, afvertisement, and improvement, like our own, have been entirely lost sight of. Imperato employed and recommends it as an excellent detergent, with which to brush and comb out the scurf from the hair.
* "This is the 'Moucho more' of the Russians, Kamtchadales, and Koriks, who use it for intoxication; they sometimes eat it dry, but more commonly immersed in a liquor made from the Epolopium, and when they drink this liquor, they are seized with convulsions in all their limbs, followed with that kind of raving which accompanies a burning fever. They personify this mushroom, and, if they are urged by its effects to suicide, or any other dreadful crime, they pretend to obey its commands; to fit themselves for premediated assassination they recur to the use of the Moucho more." - Rees's Cyclopædia, art. "Agaric."
*2 In such cases the minute fungus is probably absorbed in ovo and disseminated with the sap through the plant; as this ascends from the root, it remains undeveloped however till the corn is in ear, at which time it finds in the nascent grain the necessary conditions for its own development.The Agaricus muscarius is largely employed in Kamtchatka, in decoction with the Epilobium angustifolium, as an intoxicating liquor.* The Laplanders smear it on the walls and bedposts of their dwellings, to destroy bugs (Linn.); and Clusious relates, that it is sold extensively in the market at Frankfort, to poison flies; for this purpose, it is either cut into small pieces and thrown about the premises, or else boiled in milk and placed upon the window-sills; in either case it is vastly inferior in efficacy to that celebrated "mort aux mouches," the impure oxide of cobalt, that is, to the arsenic which this contains. The above are a few of the uses, exclusive of the esculent or medical ones, to which funguses have been put; it is fair, however, to notice that they maintain a debtor, as well as a creditor, account with mankind, in which the balance seems to be occasionally quite against us; those that are most injurious generally, as has been already stated, of the microscopic kinds; whereof some attack young plants still underground, emulging them completely of their juices, in consequence of which they perish; others, like the corn-blights, permit the plant to attain maturity before they begin their work of destruction, and destroy it just as it is beginning to fructify.*2 The fearful epidemics to which grain so infected has given rise are well known, though it is still a matter of question whether the ergoted corn owes its unwholesome qualities to the injury which it had sustained from the blight, or to the blight itself. Though the mischief produced by parasitic funguses be unquestionably great, this occasional and very partial evil is more thna compensated by the much greater amount of good accomplished solely by their agency, in the assistance they affor to the decomposition of animal and vegetable tissues, which has procured for them the name, not unaptly applied, of "nature's scavengers."
The mischief thus produced by dry-rot may be arrested by steeping the affected timber in a solution of corrosive sublimate, which, forming a chemical union with the juices of the woody fibre, prevents their being abstracted by the dry-rot, that would else have maintained itself and spread at their expense.This decomposition they effect by assimilating, through the medium of their radicles, the juices of the decaying structure in which they are developed, loosening thereby its cohesion, and causing it to break up into a rapid dissolution of its parts.*
By
Charles David Badham, M. D.
London: Lovell Reeve & Co., Henrietta Street, Covent Garden.
1863.
[---]
Uses.
*Roques.
*2 Amadou is largely used in Italy, where it is called esca; the Latins likewise knew it by this name, though their more common appellation for it was fomes; the Byzantine Greeks hellenicized esca into [---], which was their word for it; the ancient Greeks called it [---]. Salmasius tells us how it used to be made in his time, which indeed was the same as now: the fungus was first boiled, then beaten to pieces in a mortar, next hammered out to deprive it of its woody fibres, and lastly, being steeped in a strong solution of nitre, was left to dry in the sun. It appears, on the testimony of the anonymous author of the article "Fungo" in the 'Dizionario Classico di Medicina,' that it is also eaten when young; but I cannot speak of it from personal experience: - "In prima età mangiasi colto di fresco affetttato e condito d'ogni modo; specialmente nelle provincie di Belluno ed Udine, o salasi per la quadragesima."The uses to which funguses have been put are various, and, had the properties of these plants been as extensively investigated as those which belong to the phanerogamic classes, they would probably by this time have proved still more numerous: some, as the Polyporus sulphureus, furnish a useful colour for dyeing;* the Agaricus atramentarius makes ink; divers lycoperdons, of which other mention will be made presently when we come to speak of such species as are exculent, have also been employed for stupefying bees, for stancing blood, and for making tinder; their employment in the rist of these capacities, seems to have escaped the observation of the accurate author of 'Les Jardins,' who has mentioned the others:
"Ce puissant Agaric, qui du sand épanché
Arrête les ruisseaux, et dont le sein fidèle
Du caillou pétillant recueille l'étincelle."
The 'caillou,' alas, like the poet who struck this spark uout of it, is now obsolete; but amadou is till in vogue, being employed for many household purposes; in addition to which, a medical practitioner of Covent Garden has of late been in the habit of using extensive sheets of it to cover over and protect the backs of those bedridden invalids whose cruel sufferings make such large demands upon our sympathy, - for the alleviation of which so little is to be done! - as it is more elastic than chamois leather, it is less liable to crumple up when lain upon, and on this account has been preferred to it by several of our metropolitan surgeons of eminence; some employ it also as a gentle compress over varicose veins, where it supports the distended vessels without pressing too tightly upon the limb. Gleditsch relates, that the poorer inhabitants of Franconia stich it together, and make dresses of it; and also that the Laplanders burn it in the neighbourhood of their fwellings, to secure their reindeer from the attacks of gadflies, which are repelled by the smoke; thus "good at need," it really deserves the epithet of 'puissant,' given to it by Delille.*2
* "Di questo fungo servavanosene i barbieri in cambio delle strugghie dette più volgaremente codette, atte a far riprendere il perduto filo a loro rasoi."The Polyporus squamosus makes a razor-strop far superior to any of those at present patented, and sold, with high-sounding epithets, far beyond their deserts. To prepare the Polyporus for this purpose, it must be cut from the ash-tree in aurumn, when its juices have been dried and its substance has become consolidated; it is then to be flattened out for twenty-four hous in a press, after which it should be carefully rubbed with pumice, sliced longitudinally, and every slip that is gree from the erosions of insects be then glued upon a wooden stretcher. Cesalpinus knew all this! and the barbers in his time knew it too;* and it is not a little remarkable that so usedul an invention should, in an age of puffing, afvertisement, and improvement, like our own, have been entirely lost sight of. Imperato employed and recommends it as an excellent detergent, with which to brush and comb out the scurf from the hair.
* "This is the 'Moucho more' of the Russians, Kamtchadales, and Koriks, who use it for intoxication; they sometimes eat it dry, but more commonly immersed in a liquor made from the Epolopium, and when they drink this liquor, they are seized with convulsions in all their limbs, followed with that kind of raving which accompanies a burning fever. They personify this mushroom, and, if they are urged by its effects to suicide, or any other dreadful crime, they pretend to obey its commands; to fit themselves for premediated assassination they recur to the use of the Moucho more." - Rees's Cyclopædia, art. "Agaric."
*2 In such cases the minute fungus is probably absorbed in ovo and disseminated with the sap through the plant; as this ascends from the root, it remains undeveloped however till the corn is in ear, at which time it finds in the nascent grain the necessary conditions for its own development.The Agaricus muscarius is largely employed in Kamtchatka, in decoction with the Epilobium angustifolium, as an intoxicating liquor.* The Laplanders smear it on the walls and bedposts of their dwellings, to destroy bugs (Linn.); and Clusious relates, that it is sold extensively in the market at Frankfort, to poison flies; for this purpose, it is either cut into small pieces and thrown about the premises, or else boiled in milk and placed upon the window-sills; in either case it is vastly inferior in efficacy to that celebrated "mort aux mouches," the impure oxide of cobalt, that is, to the arsenic which this contains. The above are a few of the uses, exclusive of the esculent or medical ones, to which funguses have been put; it is fair, however, to notice that they maintain a debtor, as well as a creditor, account with mankind, in which the balance seems to be occasionally quite against us; those that are most injurious generally, as has been already stated, of the microscopic kinds; whereof some attack young plants still underground, emulging them completely of their juices, in consequence of which they perish; others, like the corn-blights, permit the plant to attain maturity before they begin their work of destruction, and destroy it just as it is beginning to fructify.*2 The fearful epidemics to which grain so infected has given rise are well known, though it is still a matter of question whether the ergoted corn owes its unwholesome qualities to the injury which it had sustained from the blight, or to the blight itself. Though the mischief produced by parasitic funguses be unquestionably great, this occasional and very partial evil is more thna compensated by the much greater amount of good accomplished solely by their agency, in the assistance they affor to the decomposition of animal and vegetable tissues, which has procured for them the name, not unaptly applied, of "nature's scavengers."
The mischief thus produced by dry-rot may be arrested by steeping the affected timber in a solution of corrosive sublimate, which, forming a chemical union with the juices of the woody fibre, prevents their being abstracted by the dry-rot, that would else have maintained itself and spread at their expense.This decomposition they effect by assimilating, through the medium of their radicles, the juices of the decaying structure in which they are developed, loosening thereby its cohesion, and causing it to break up into a rapid dissolution of its parts.*
2.3.13
Notices of Botanical Works. & Memoirs of the Wernerian Natural History Society.
Edinburgh Journal of Medical Science, 1826.
Vol II. July 1, 1826 - January 1, 1827
Medical Intelligence - Botany.
IX. Botany.
Notices of Botanical Works.
Greville's Scottish Cryptogamic Flora.
No. 46. - T.226, Polyporus abietinus, Fries. - T.227, Stictis radiata, Pers. - T.228, Himantia candida, Pers. - T.229, Popuporus betulinus, Fries. - T.230. Chætomium elatum, Kunze. New to Gret Britain.
No. 47. - T.231. Protococcus nivalis, Ag. This is the Red Snow about which so great interest has been excited among botanists. Dr Greville has given a correct figure, exhibiting the plant in every stage; and, in the letter-press, besides giving a history of this extraordinary Alga, he has added a translation of the detailed memoir of Professor Agardh on the same subject. The native specimens examined by Dr. Greville were communicated by Captain Carmichael, who discovered them in the Island of Lismore. - T.232, Agyrium rufum, Fries. - T.233, Hysterium varium, Fries. - T.234, Thelephora Padi, Pers. All new to Great Britain. - T.235, Agaricus variabilis, Pers.
No. 48. - T.236, Chætopsis Wauchii, Grev. - T.237, Xylaria polymorpha, Grev. - T.238, Dædalea quercina, Pers. - T.239, Crystosphæ acuta, Grev. and C. doliolum, Grev. - T.240, Halymenia purpurascens, var. crispata A very curious variety.
We observe that Dr Greville has already illustrated no fewer than 112 genera in this work; and we are glad to find that the pressure of the times has proved bo obstacle to its sale.
Memoirs of the Wernerian Natural History Society.
Vol. IV. Part II.
There is an article in this volume by Dr. Greville on the Esculent Fungi of Great Britain: and we are induced to notice it, although it has been published nearly two years, on account of some curious facts related by the author concerning the effects on certain species of Fungi upon the human system.
It may be observed, that the true Fungi are at present put to few uses, if we expect those of a culinary nature. But it is extremely probable they will hereafter be applied to many medicinal and economical purposes. Many species which are rejected as poisonous from their highly acrid properties, may, from the presence of so active a principle, be introduced with advantage into the Materia Medica, when experiment shall have ascertained their exact nature. The Russians have long employed in dyeing, those Boleti which change to a blue colour on being cut; and the Kamtschatdales are in the daily habit of intoxicating themselves with the fly agaric (Amanita Muscaria). It is the curious effects of this fungus, when taken into the stomach, that we proceed to give in Dr. Greville's own words.
"As the plant commonly known by the name of the fly fungus (from its property of destroying flies when steeped in milk) has made some noise of late on the Continent, I must warn those who might feel inclined to try it in this country of the danger they would expose themselves to. It has not been clearly ascertained whether the species which grows in this country, and in the south of Europe, be indeed the same as that which is found in Kamtschatka, and called Amanita Muscaria Kamtschatica. At any rate, our plant is known to be highly poisonour; and the Kamtschaka variety may be another species, or have partly lost its virulence from inhabiting a more northern climate. The properties of this variety are exceedingly curious, and as they are described in a German essay by Dr Langsdord, in Annalen der Wetternanischen Gesellschaft für die gesamente Naturkunde, I trust a concice account of them will not be unacceptable.
"This variety of Amanita Muscaria is used by the inhabitants of the north-eastern parts of Asia, in the same manner as wine, brandy, arrack, opium, &c. is by other nations.
"These fungi are found most plentifully about Wischna Kamptschatka and Milkowa Derewna, and are very abundant in some seasons, and scarce in others. They are collected in the hottest months, and hung up by a string in the air to dry: some dry of themselves on the ground, and are said to be far more narcotic than those artificially preserved. Small deep-coloured specimens, thickly covered with warts, are also said to be more powerful than those of a larger size and paler colour.
"The usual mode of taking the fungus is to roll it up like a bolus, and swallow it without chewing, which the Kamtschatdales say would disorder the stomach. It is sometimes eaten fresh in soup and sauces, and then loses much of its intoxicating property: when steeped in the juice of the berries of Vaccinium uliginosum, its effects are those of strong wine.
"One large or two small fungi is a common dose to produce a pleasant intoxication for a whole day, particularly if water be drunk after it, which augments the narcotic principle.
"The desired effect comes on from one to two hours after taking the fungus. Giddiness and drunkenness result from the fungus, in the same manner as from wine or spirits; cheerful emotions of the mind are first produced; the countenance becomes flushed; involuntary words and actions follow, and sometimes at last an entire loss of consciouness. It renders some remarkably active, and proves highly stimulant to muscular exertion: with two large a dose, violent spasmodic effects are produced.
"So very exciting to the nervous system, in many individuals, is this fungus, that the effects are often very ludicrous. If a person under its influence wishes to step over straw or a stick, he takes a stride or a jump sufficient to clear the trunk of a tree; a talkative person cannot keep silence or secrets; and one fond of music is perpetually singing.
"The most singular effect of the Amanita is the influence it possesses over the urine. It is said that, from time immemorial, the inhabitants have known that the fungus imparts an intoxicating quality to that secretion, which continues for a considerable time after taking it. For instance, a man moderately intoxicated to-day, will, by the next morning, have slept himself sober; but (as is the custom) by taking a tea-cupful of his urine, be more powerfully intoxicated than he was the preceding day by the fungus. It is therefore not uncommon for confirmed drunkards to preserve their urine as a precious liquoe, agains a scarcity of the fungus. This intoxicating property of the urine is capable of being propagated; for every one who partakes of it has his urine similarly affected. Thus, with a very few Amanitæ, a party of drunkards may keep up their debauch for a week. Dr Langsdorf mentions, that, by means of the second person taking the urine of the first, the third that of the second, and so on, the intoxication may be propagated through five individuals."
Vol II. July 1, 1826 - January 1, 1827
Medical Intelligence - Botany.
IX. Botany.
Notices of Botanical Works.
Greville's Scottish Cryptogamic Flora.
No. 46. - T.226, Polyporus abietinus, Fries. - T.227, Stictis radiata, Pers. - T.228, Himantia candida, Pers. - T.229, Popuporus betulinus, Fries. - T.230. Chætomium elatum, Kunze. New to Gret Britain.
No. 47. - T.231. Protococcus nivalis, Ag. This is the Red Snow about which so great interest has been excited among botanists. Dr Greville has given a correct figure, exhibiting the plant in every stage; and, in the letter-press, besides giving a history of this extraordinary Alga, he has added a translation of the detailed memoir of Professor Agardh on the same subject. The native specimens examined by Dr. Greville were communicated by Captain Carmichael, who discovered them in the Island of Lismore. - T.232, Agyrium rufum, Fries. - T.233, Hysterium varium, Fries. - T.234, Thelephora Padi, Pers. All new to Great Britain. - T.235, Agaricus variabilis, Pers.
No. 48. - T.236, Chætopsis Wauchii, Grev. - T.237, Xylaria polymorpha, Grev. - T.238, Dædalea quercina, Pers. - T.239, Crystosphæ acuta, Grev. and C. doliolum, Grev. - T.240, Halymenia purpurascens, var. crispata A very curious variety.
We observe that Dr Greville has already illustrated no fewer than 112 genera in this work; and we are glad to find that the pressure of the times has proved bo obstacle to its sale.
Memoirs of the Wernerian Natural History Society.
Vol. IV. Part II.
There is an article in this volume by Dr. Greville on the Esculent Fungi of Great Britain: and we are induced to notice it, although it has been published nearly two years, on account of some curious facts related by the author concerning the effects on certain species of Fungi upon the human system.
It may be observed, that the true Fungi are at present put to few uses, if we expect those of a culinary nature. But it is extremely probable they will hereafter be applied to many medicinal and economical purposes. Many species which are rejected as poisonous from their highly acrid properties, may, from the presence of so active a principle, be introduced with advantage into the Materia Medica, when experiment shall have ascertained their exact nature. The Russians have long employed in dyeing, those Boleti which change to a blue colour on being cut; and the Kamtschatdales are in the daily habit of intoxicating themselves with the fly agaric (Amanita Muscaria). It is the curious effects of this fungus, when taken into the stomach, that we proceed to give in Dr. Greville's own words.
"As the plant commonly known by the name of the fly fungus (from its property of destroying flies when steeped in milk) has made some noise of late on the Continent, I must warn those who might feel inclined to try it in this country of the danger they would expose themselves to. It has not been clearly ascertained whether the species which grows in this country, and in the south of Europe, be indeed the same as that which is found in Kamtschatka, and called Amanita Muscaria Kamtschatica. At any rate, our plant is known to be highly poisonour; and the Kamtschaka variety may be another species, or have partly lost its virulence from inhabiting a more northern climate. The properties of this variety are exceedingly curious, and as they are described in a German essay by Dr Langsdord, in Annalen der Wetternanischen Gesellschaft für die gesamente Naturkunde, I trust a concice account of them will not be unacceptable.
"This variety of Amanita Muscaria is used by the inhabitants of the north-eastern parts of Asia, in the same manner as wine, brandy, arrack, opium, &c. is by other nations.
"These fungi are found most plentifully about Wischna Kamptschatka and Milkowa Derewna, and are very abundant in some seasons, and scarce in others. They are collected in the hottest months, and hung up by a string in the air to dry: some dry of themselves on the ground, and are said to be far more narcotic than those artificially preserved. Small deep-coloured specimens, thickly covered with warts, are also said to be more powerful than those of a larger size and paler colour.
"The usual mode of taking the fungus is to roll it up like a bolus, and swallow it without chewing, which the Kamtschatdales say would disorder the stomach. It is sometimes eaten fresh in soup and sauces, and then loses much of its intoxicating property: when steeped in the juice of the berries of Vaccinium uliginosum, its effects are those of strong wine.
"One large or two small fungi is a common dose to produce a pleasant intoxication for a whole day, particularly if water be drunk after it, which augments the narcotic principle.
"The desired effect comes on from one to two hours after taking the fungus. Giddiness and drunkenness result from the fungus, in the same manner as from wine or spirits; cheerful emotions of the mind are first produced; the countenance becomes flushed; involuntary words and actions follow, and sometimes at last an entire loss of consciouness. It renders some remarkably active, and proves highly stimulant to muscular exertion: with two large a dose, violent spasmodic effects are produced.
"So very exciting to the nervous system, in many individuals, is this fungus, that the effects are often very ludicrous. If a person under its influence wishes to step over straw or a stick, he takes a stride or a jump sufficient to clear the trunk of a tree; a talkative person cannot keep silence or secrets; and one fond of music is perpetually singing.
"The most singular effect of the Amanita is the influence it possesses over the urine. It is said that, from time immemorial, the inhabitants have known that the fungus imparts an intoxicating quality to that secretion, which continues for a considerable time after taking it. For instance, a man moderately intoxicated to-day, will, by the next morning, have slept himself sober; but (as is the custom) by taking a tea-cupful of his urine, be more powerfully intoxicated than he was the preceding day by the fungus. It is therefore not uncommon for confirmed drunkards to preserve their urine as a precious liquoe, agains a scarcity of the fungus. This intoxicating property of the urine is capable of being propagated; for every one who partakes of it has his urine similarly affected. Thus, with a very few Amanitæ, a party of drunkards may keep up their debauch for a week. Dr Langsdorf mentions, that, by means of the second person taking the urine of the first, the third that of the second, and so on, the intoxication may be propagated through five individuals."
1.3.13
Mainos: Otto Lindgrenin Kemiallinen Pesu- ja Kaunivärjäyslaitos
 |
| Julkaisu lehdessä: Kaleva 216, 18.9.1909 |