Kysymys Suomen lipusta.

Suomalainen 127, 19.12.1917

Kysymys Suomen lipusta on herättänyt kaikkialla maassa wilkasta wielipiteitten waihtoa, mikä onkin warsin luonnollista, koska asia on siksi tärkeää laatua, että se kannattaa pohtimista, jotta saisimme lipun, joka woisi tyydyttää koko Suomen kansaa ja olisi wapaa kaikista syrjätarkoituksista.

Niinpä oli asia toissa tiistaina keskusteltawana Helsingin suomalaisen seuran kokouksessa. Kysymyksen oli pyynnöstä ottanut alustaakseen waltionarkeologi, tri Hj. Appelgren-Kiwalo. Hän huomautti aluksi, miten kansalliswärit owat aikaisemmin syntyneet. Hallitsewan suwun waakuna-wärit owat tulleet yleensä maan wäreiksi. Ranskan wallankumouksen jälkeen kansalliswäreihin pantiin waltiollis-symboolinen merkitys. M. m. sininen tuli merkitsemään wapautta. Sitten siirtyi puhuja tekemään selkoa niistä eri ehdotuksista, joita Suomen lipuksi on ollut. W. 1863 ehdotti "Dagblad", että lipun wärit olisiwat: sininen ja walkoinen sekä Ruotsin lipusta keltainen ja Venäjän lipusta punanen. Tämä ehdotus kuitenkin pian kuoli pois ja Topeliuksen ehdotuksesta tuli siniwalkoinen tawalliseksi juhlamarsalkkain nauhoissa ja lipuissa wieläpä aateliswaakunoissa, joissa kansallista kantaa on tahdottu painostaa. M.m. Snellmanin waakuna todistaa, että siniwalkonen käsitettiin kansalliswäriksi. W. 1885 ehdotti nyk. waltionarkistonhaitaja R. Hausen punasta ja keltaista waakunallisista syistä. Tämä ehdotus synnytti sanomalehdissä wastawäitteitä. M. m. Topelius näytti, että on yhtä monta maata, joiden kansalliset wärit owat toiset kuin waakunan. "Hufwudstadsbladetin" perustaja ja toimittaja Aug. Scahuman [Schaumann - ed. huom.] todisti, että sininen w. 1800 on ollut erityinen suomalainen kansalliswäri. Sitä on käytetty m.m. Porwoon waltiopäiwillä, maamarsalkan sauwassa ia kuuluttajain puwuissa, sotilaspuwuissa w:lta 1817, sotalipuissa, Suomen kadettien puwuissa w:een 1840 ja Suomen kaartin puwuissa on aina sinistä ja hopeaa. Matkustaessaan Suomessa w. 1856 Aleksanteri 2 lisäsi pukuunsa sinisiä osia tunnustuksenosoitukseksi suomalaisille kansalliswäreille, jota myös maassa käsitettiin kohteliaisuudeksi Suomea kohtaan. Suomalaisen meriwäen, ruotuwäen, tarkka-ampujain ja rakuunain wirkapuwuissa on ollut sinistä. "Sininen lanka", sanoo Schauman, "juoksee siis niin sanoakseni koko historiamme läpi jälkeen w:n 1809. Sininen wäri on ollut maan wäri - sitä ei woi kieltää - tunnettu ja hiljaisuudessa tunnustettu sekä kansan että hallitsijain puolesta". Kun w:na 1895 Taiteilijaseuran Joululehteen kerättiin lausuntoja asiasta maan merkkihenkilöiltä, oli 28:sta julkaistun wastauksen antajasta 18 siniwalkoisen puolella. Yleensä huomautetaan, että on suuri ero wirallisen waakunan wärien ja sellaisten wärien wälillä, joita kansa itse waistomaisesti on ottanut kansalliswärikseen ja jotka owat sitte tulleet rakkaiksi. Ja erikoisesti huomauttaa E. G. Palmen, että sininen wäri meillä jo karolinien ajasta asti on ollut kansallinen ja että "Suomi tällä (wiime) wuosisadalla on parhaat ilonsa wieltänyt siniwalkoisen lipun suojassa" sekä lisää: "Sellaista todistusta ei pysty kuwaamaan heraldiikki, jos onkin helmalapsena tuoreesta kilwestä riemuitsewille sekä niille, joilla on tulewaisuutensa takanaan".

Tämän jälkeen puhuja koetti wetää esiin lippuasiasta käytettyjen wäittelyjen tuloksen. Ei woi kieltää, että punakeltainen on jonkun werran tullut käytäntöön lipuissa etupäässä kaupungeissa ja niiden lähistöllä, mutta eristettynä waakunasta welkein yksinomaan ruotsal. puolueen wärinä. Suomalainen kansa maaseudulla niitä ei käytä eikä niiden prameutta ymmärrä. Se wiettää juhlansa niinkuin ennenkin siniwalkoisen lipun suojassa. Puhujasta olisi suuri erehdys, jos nyt kun Suomi on julistautunut itsenäiseksi waltakunnaksi, nämä wanhat, kansan suurimmalle osalle rakkaat kansalliswärit poistettaisiin Suomen kansallislipusta. Niiden suojassa on meidän kansallinen historiamme luotu. Niille owat meidän kansalliset suurmiehemme antaneet kansallisen merkityksen, jota ei mikään puoluewimma oikealta eikä wasemmalta saa häwittää. Mutta silti ei punainen ja keltäinen wäri saa tästä lipusta puuttua. Älköön niitä kuitenkaan käytettäkö eristettyinä itse waakunasta. Puhujan mielestä pitäisi itsenäisen Suomen lipun wäreissään ja eduskuwissaan mikäli mahdollista yhdistää kaikki tärkeimmät waltiolliset ja kulttuurimuistot historiassamme ja sen ohessa sisältää merkin waltiollisesta itsenäisyydestämme. Puhuja ehdotti sen wuoksi Suomen lipuksi walkoisen pystöristin sinisellä pohjalle ja ristin keskelle Suomen waakunan, jonka pääwärit owat punainen ja keltainen. Tämmöisenä luuli puhuja lippumme olewan täysiarwoisen eduskuwan yhdistyneen Suomen waltiollisista ja kulttuuriharrastuksista.

Alustuksen johdosta syntyi wilkas ja pitkä keskustelu, jossa siniwalkoista lippua lämpimästi puolustettiin, ja kannatettiin alustajan ehdottamaa lippumuotoa. Yksimielisesti päätti kokous kääntyä asiassa senaatin puoleen kirjelmällä, jossa siniwalkoisten wärien rakkautta suurelle osalle Suomen suomalaista kansaa terotetaan ja sopiwana lippuehdotuksena esitetään tri Appelgren-Kiwalon ehdottamaa. Lippuasia olisi otettawa uuden walmistelun alaiseksi ja olisi siihen kutsuttama eri mielipideryhmäin edustajia. Erikoisesti päätti kokous huomauttaa, että sellaisen henkilön kuin taiteilija Akseli Gallen-Kallelan puoleen olisi ollut käännyttäwä. Myös naisille päätti kokous huomauttaa olewan tarpeen antaa sanoa sanottawansa lippukysymyksessä. Kokouksen puolesta sen päätöksen esittämään senaatille walittiin senaattorinrouwa Anna Paasikiwi, tohtori K. A. Franssila ja johtaja Hannes Myllylä.