Historiallinen Aikakauskirja 2, 1927
1) Egmont Zechlin, Schwarz Rot Gold und Schwarz-Weiss Rot in Geschichte und Gegenwart. Deutsche Verlagsgesellschaft für Politik und Geschichte m. b.H. in Berlin. 1926. Siv. 75.Saksan valtakunnan lipusta on ollut viime vuosina siellä kiivas kiista, niinkuin sanomalehtiamme lukeneet tietänevät. Mutta omasta puolestani en ole nähnyt niissä riittävää selitystä siitä, mikä itse asiassa on ollut kiistan syynä ja jakanut kansalaiset jyrkästi siten kahtia, että toisella puolen ovat olleet mustapunakeltaisen lipun kannattajat ja toisella ne, jotka ovat tahtoneet valtakunnan väreiksi mustavalkopunaista. Tätä kysymystä selvittää Egmont Zechlin pienehkössä teoksessaan "Schwarz Rot Gold und Schwarz Weiss Rot in Geschichte und Gegenwart".1 Saksalaisella perinpohjaisuudella, ja mielestäni liiankin tarkoin hän siinä kertoo, kuinka mustapunakeltainen väriyhdistelmä tuli saksalaiskansallisen mielen tunnukseksi vapaussotien ja v. 1817 pidetyn Wartburgin juhlan ajoilta lähtien ensinnä Burschenschaft-liittoon kuuluvien ylioppilaiden keskuudessa, kuinka se sitten levisi, varsinkin 1830-luvulla, yleisesti tunnustetuksi kansallismielisyyden ja vapaamielisyyden merkiksi, kuinka tämä mieliala sai ik. virallisen vahvistuksen v:n 1848 vallankumousliikkeeltä ynnä sen laitoksilta, mutta kuinka jo seuraavana vuonna alkanut yleinen peräytyminen ja taantuminen ulottui näihinkin asioihin, niin että mustapunakeltainen jalleen katosi käytännöstä, paitsi äärimmäismielisten keskuudessa, kunnes tuli v. 1866 Itävallan aika erota muusta Saksasta ja Pohjois-Saksan Liitto syntyi. Sen väreiksi silloin määrättiin, Bismarckin tehtyä valintansa, brandenburgilais-preussilais-hansalaisten värien yhdistelmä mustavalkopunainen. Ne siirtyivät myös v. 1871 muodostuneelle Saksan keisarikunnalle. Mutta kun tämän aika oli loppunut ja valtakunta v. 1918 muuttunut tasavallaksi, nousi taas kiista valtakunnan väreistä, sillä uudet mielialat ja valtakunnalliset käsitykset etsivät tässäkin kohdin uudenmuotoista ilmaisuansa. Tätä ovat lähinnä vaatineet ne, jotka myösnäin ovat tahtoneet korostaa, ettei enää ole Saksalla monarkiaa eikä kansaa holhoavaa keisarivaltaa, sekä heidän rinnallaan myös ne, jotka ovat luulleet Saksan hädänalaisen tilan pelastukseksi uudelleen auenneen tilaisuuden koko saksalaisen kansan, s. o. Saksan ja Itävallan yhtymiselle, siis lähinnä sosialidemokraatit ja suuursaksalaiset, minkätähden he yhteisesti ovat pitäneet sopivimpana vanhan kansallismielisyyden ja vapaamielisyyden lippua, mustapunakeltaista. Sensijaan toiset ovat heitä vastaan kannattaneet käsitystä, että valtakunta edelleenkin, huolimatta sitä kohdanneista ja vasta ehkä kohtaavista muutoksista, on pohjaltaan sama, joka monen vaivan, vastuksen ja runsaasti vuodatetun veren jälkeen oli perustettu v. 1871. Heistä siis ei ole ollut sopivaa antaa sille edes tälläkään hetkellä mitään uutta ulkonaista tunnusmerkkiä, ja näinollen he ovat kannattaneet valtakunnan vanhan väriyhdistelmän, mustavalkopunasen, säilyttämistä edelleenkin: Weimarin kansalliskokouksessa vv. 1918—1919 nämä mielipiteet törmäsivät jyrkästi toisiaan vastaan. Mutta kun siellä ei riitaa ratkaistu selvästi eikä täydellisesti, jatkui kiihkoutumista ja yhä ärtyneitä erimielisyyksiä tässä kohden siinä määrin, että Saksan valtakunnanhallituksen täytyi ottaa viime vuonna tämä kysymys kokonaisuudessaan ja lopullisesti valtiopäiväin päätettäväksi. Ratkaisu tehtiin samana kesänä. Siinä kuljettiin välitietä: vaakunan ja valtakunnan väreiksi tulivat mustapunakeltainen ja kauppalipun väreiksi mustavalkopunanen, minkä lisäksi sen vasemmanpuolinen yläkulma oli varustettava valtakunnan väreillä. Ulkomaisille Saksan lähetystöille, varsinkin niille joiden asemapaikkana on joku satamakaupunki, annettiin sitäpaitsi oikeus käyttää näitä kumpaakinlippua. Että näin on laita, sen ovat ennättäneet jo muutaman kerran nähdä myös helsinkiläiset.
- U. L. L.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti