Indigo. (osa II)

Kauppalehti 16, 22.4.1903

(Jatk.)

Kemian kilpailu on aiheuttanut sen, että tilanomistajat nykyään panevat kaiken voimansa ja taitonsa liikkeelle parantaakseen maan laatua y. m. ja sen kautta koettavat saavuttaa suurempaa menekkiä. Kuinka paljon hyötyä heillä tästä tulee olemaan, sen tulevaisuus osoittaa.

Vielä nyt on luonnollisen indigon maailman tuotanto niin huomattava, että hyvinkin ansaitsee luoda silmäys sen
kokonaiskuvaan; olkoonpa se vaan katoavan kulttuuripäivän ilta-auringon valaisema. -  Vuosituhansia on katoavaisuuden hautaan vaipunut siitä päivästä kun indigo tuli kansojen käytäntöön. Intia oli se, joka kaukaisessa muinaisuudessa ensimmäiseksi oppi käyttämään sitä. Sanskritin kielellä kutsutaan indigoa nila, joka on sama kuin sininen. Portugalilaiset muodostivat nilasanasta anil, joka onkantasana sanalle anilin.

Ennenkuin käymme selittämään indigon valmistamista, luomme pikaisen silmäyksen sen maailman tuotantoon. Sitä lähetettiin maailman kauppaan v. 1900:
Intiasta 51,000 Dz,
Javasta 6,000 "
Philippineiltä 1,500 "
Siamista 350 "
Venezuelasta 5-800 "
Guatemalasta 20 000 "
San Salvadorista 15,000 "

Japani ja Kina tuottivat tosin myöskin huomattavan määrän, kuitenkin käytettiin  niiden tuotantoa ainoastaan kotimaisiin tarpeisiin.

Intian varsinaiset indigon viljelyskentät sijaitsevat pohjois-Intiassa, pääasiallisesti pyhän Gangesjoen rantamailla. Sadeajan lopussa, kun tuo mahtava virta on laskeutunut takaisin uomaansa, jättäen jälkeensä rannikoille mutaansa, joka on hyvää lannoitusainetta sekä samalla maksutonta, kylvävät tilanomistajat näille rantamaille Indigofera tincto[r]ia, kasvia, joka noin 4-5 kuukauden kuluttua on täydellisesti kehittynyt. Tämä on silloin puolipensas, joka on 1 - 1½ korkea, haivenisilla, sini-vihreillä lehdillä. Kylvön ja tuleentumisen välinen aika on tilanomistajalle huolien aika. Toisinaan liian ankarat sadekuurot, toisinaan liian pitkälliset poudat vahingoittavat viljelystä. Toisinaan voi tulla toukkia, jotka muutamassa päivässä voivat tyyni hävittää indigokentät. Tilanomistaja on silloin pakoitettu uudelleen kylvämään. -  Kun indigo vihdoinkin alkaa kukkimaan, on se niittovalmis. Nyt alkaa ensimmäinen korjuu. Aikaisin aamulla rientää satoja kulija (alhaisin luokka intialaisia) kentälle ja leikkaavat sirpillä kasvin poikki niin korkealta maasta, että siihen jää vielä sivuhaaroja, jotka voivat valmistua toista korjuuta varten. Etelä-Intiassa korjataan useasti yhtä kylvöä kaksi vuotta ja saadaan ensimmäisenä vuonna kaksi ja toisena vuonna kolme korjuuta. - Kasvi viedään useimmiten heti suoraan kentältä tehtaaseen. Näissä, jotka ovat seisoneet 9  kuukautta, alkaa nyt vilkas toiminta.

Tämmöisen tehtaan sisustus on muutamilla viivoilla piirretty. Kuvitelkaamme kolmea muurattua sisäpuolelta huolellisesti sementillä päällystettyä vesiallasta, jotka ovat rakennetut vieretysten niin, että ensimmäisen A:n pohja on korkeimmalla, seuraavan B:n pohja huomattavasti alempana sekä viimeisen C:n alimpana. Tehtaaseen tuotu indigo asetetaan heti ensimmäiseen säiliöön A., joka vetää noin 5,000 kg. Heti säiliön täyttämisen jälkeen kaadetaan kasvien päälle vettä helposti tapahtuvan kuumentumisen välttämiseksi. Veden lämpömäärä asetetaan noin 30-40° C. Nyt alkaa väriaineen liuottaminen, toimitus, jota on väärin nimitetty käymiseksi. Vielä muutamia vuosia takaperin uskottiin nimittäin, että liuottamistoimitus tapahtuisi mikro-organismien kautta, samalla tavalla kuin keskiajan vertavuotava pyhä ehtoollisleipä, hostia, josta todellisesti tippui punanen verentapainen lima, jonka nykyään on huomattu tapahtuneen eräänlaisen sienen vaikutuksesta. Samalla tavalla arveltiin nyt, että sininen väriaines syntyi indigokasvista. Todellisuudessa tapahtuu tämä kemiallisen reaktioonin kautta, joka vaikuttaa, että indicani eroittautuu kuolevasta kasvista. lodicani hapoittuu sittemmin indigosiniseksi. Jos säiliössä ennen liuottumisen päättymistä tapahtuu käyminen, joka hyvinkin helposti voi sattua, on väriaine pilaantunut, ja syntyy siitä vähempiarvoinen tavara. Mutta tilanomistaja huomaa, milloin tämä käyminen alkaa, pinnalle nousevista kuplista, jotka ovat täytetyt mutakaasulla. Tämä on varmin merkki siitä, että liuottaminen nyt täytyy lopettaa. Tähän hetkeen asti ovat kasvit olleet veden alla noin 7-15 tuntia. Vesi on nyt saanut vähitellen kirkkaan tumman keltaisen värin, viheriäisillä vivahduksilla.

(Jatk.)