Oulun Wiikko-Sanomia 12, 26.3.1853
Kummi-lakka on pihkamaista nestettä, joka tihkuu muutamain Itä-Intiassa kaswawain puitten kuoresta, kun eräs hyöntöläinen (eli insekti) siihen kaiwelee reikiä, niihin muniaksensa. Pienimmät haarat ja oksat tulewat sillä tawoin usein kuin karstanneelle kummi-lakka-aineesta, joka kuoritaan eli karistetaan pois ynnä siihen tarttuneitten työntöläisten kanssa, ja sitte puhdistetaan myytäwäksi. Sikäli kuin se on roskaisempaa taikka puhtaampaa, on sillä kaupassa eri nimensä: roska lakka (ruots. stocklack), kryynilakka (kornlack) ja sellakka (schellack, tafellack), joka on puhtainta ja tawallisinta.
Sitä täytetään monenlaisiin tarpeisiin: wernissoihin, kirjalakkoihin, kitteihin j. n. e., joista ehkä toiste tulemma kirjoittamaan.
Se puu, josta mainitut hyöntöläiset enimmäksi osaksi kummi-lakka-ainetta kaiwawat, kuuluu fiikunapuun sukuun, ja Nerbuddan joen rannalla Itä-Intiassa kaswaa yksi hirwiän iso semmoinen puu, jonka suuruus kyllä on siitäkin arwattawa, kun vn laskettu 7000 miestä sen warjon alla sijansa saawan. *) Sen jälkeen mitä kirjassa: Lehrbuch der Naturgeschichte von C. H. v. Schubert siitä kerrotaan.Sitä luullaan samaksi puuksi, jota Suuren Aleksanderin seurassa kulkema Nearchus jo 330 wuotta ennen Kristuksen syntymää kummiksensa katseli, ja sikäli olisi se jo hywinkin 3000 wuotta paikallansa seisonut*).
Harmillista on wärjätä kotona (mainos)
Kokkolan Lehti 41, 13.10.1885
Harmillista on wärjätä kotona, kun ei wärjäys menesty. Koeta sen wuoksi Fäborgin erinomaisia wärejä. Tarkka selitys seuraa mukana. Wärjättäwä aine on kotona punnittawa, ennenkuin wärejä ostetaan. Fäborgin kauniita ja oikeita paineita eli wärejä myy ainoastaan
Ch. Chydenius
Kunnioitettawalle yleisölle... (mainos, maalari)
Uusi Suometar 32, 17.3.1873
Kunnioitettawalle yleisölle saan minä allekirjoittanut täten ilmoittaa, että minä wastaan-otan kaikenlaisia maalaus-töitä huokeaan hintaan niin hywin täällä Helsingissä kuin maaseuduilla. Asunto: Estnäsin katu n:o 12. Jälkeen 1 päiwä kesäkuuta on asuntoni Wladimirin katu n:o 19.
Ystävällinen kirje H—lan- T—lan ja P—jän- s—men neitosille Maaningalla.
Tapio 37, 11.9.1869
"Hyvät neidot! nyt kirjoitan muutamia sanoja teidän nykyisestä elämänne riennosta, sillä nuoruudenne hempeys näyttää olevan ikäänkuin verratointa, että se ansaitsee, ei ainoastansa yksityisten, vaan myös yleisön huomiota.
Aikomiseni on sanoa sitä, kuin nykyjään olette viihtyneet suosimaan koreutta niin ylellisesti, että jo menette sivutse kohtuuden rajan, kahtomata säätynne todellista ansiota: sillä te olette tahtoneet kiivetä ylemmäksi muita koristusten hankkimisessa, luullen sen kautta pääsevänne korkeimmalle arvon ja kunnian kukkulalle. Vaan katsokaa hyvät neidot, että siinä olette erehtyneet, sillä eipä kukaan ymmärtävä ja sivistynyt ihmis-arvon ja kunnian puolustaja tahdo talonpojan säädyssä hyväksyä liijallista, ja vielä etenki — jos niin lienee — velka-rahoilla koristeltua käytöstä.
Siis eipä lienekkään kumma jos nuorukaisetki, nähdessään teidät, ovat teistä vähän epäilleet: he ovat luulleet teidän olevan niiden puolelta, jotka ovat ihmisyytensä jättäneet ja kunniansa menettäneet koreus-himojensa uhrikhi. Myös ovat he sanoneet senlaisen käytöksen ei ansaitsevan ymmärtävän nuorukaisen rakkautta. Sentähden elkää toki hyvät neidot uhalla eläkö mailmassa, sillä nykyset uudet pukunne eivät anna teille mitään kunniaa, vaan ainoastansa ylenkatsetta ja pilkkaa.
En siis tahdo kanssanne pitkiin puheisiin enkä myös ole tahtonut näilläkään vähillä puheillani loukata säätyllistä arvoanne. Tarkoituksena oli ainoastansa lupaukseni täyttäminen. Suotuisalla lemmellä olen aina teille ystävällinen.
Nuorukainen.
- Jälkimaine
Tältä Nuorukaisen kirjeeltä emme tahtoneet kieltää tilaa lehdessämme koska se on koottu noin levollisella mielellä ja hyvässä tarkoituksessa;vaikka — jos oikeen tuntemme — emme ole mitään kallista eli ylöllistä huomanneet tässä sorrettuin neitojen uudessa pukimessa. Tiettyä on, että kallis siniväri vaatteissa on enemmän tuhlawaista ja siis ylöllistä kuin semmoinen vaatteus mikä näillä neitosilla on nähtynä, joka vielä sen lisäksi on hyvin sovelias kesäaikana.
Toim.
"Hyvät neidot! nyt kirjoitan muutamia sanoja teidän nykyisestä elämänne riennosta, sillä nuoruudenne hempeys näyttää olevan ikäänkuin verratointa, että se ansaitsee, ei ainoastansa yksityisten, vaan myös yleisön huomiota.
Aikomiseni on sanoa sitä, kuin nykyjään olette viihtyneet suosimaan koreutta niin ylellisesti, että jo menette sivutse kohtuuden rajan, kahtomata säätynne todellista ansiota: sillä te olette tahtoneet kiivetä ylemmäksi muita koristusten hankkimisessa, luullen sen kautta pääsevänne korkeimmalle arvon ja kunnian kukkulalle. Vaan katsokaa hyvät neidot, että siinä olette erehtyneet, sillä eipä kukaan ymmärtävä ja sivistynyt ihmis-arvon ja kunnian puolustaja tahdo talonpojan säädyssä hyväksyä liijallista, ja vielä etenki — jos niin lienee — velka-rahoilla koristeltua käytöstä.
Siis eipä lienekkään kumma jos nuorukaisetki, nähdessään teidät, ovat teistä vähän epäilleet: he ovat luulleet teidän olevan niiden puolelta, jotka ovat ihmisyytensä jättäneet ja kunniansa menettäneet koreus-himojensa uhrikhi. Myös ovat he sanoneet senlaisen käytöksen ei ansaitsevan ymmärtävän nuorukaisen rakkautta. Sentähden elkää toki hyvät neidot uhalla eläkö mailmassa, sillä nykyset uudet pukunne eivät anna teille mitään kunniaa, vaan ainoastansa ylenkatsetta ja pilkkaa.
En siis tahdo kanssanne pitkiin puheisiin enkä myös ole tahtonut näilläkään vähillä puheillani loukata säätyllistä arvoanne. Tarkoituksena oli ainoastansa lupaukseni täyttäminen. Suotuisalla lemmellä olen aina teille ystävällinen.
Nuorukainen.
- Jälkimaine
Tältä Nuorukaisen kirjeeltä emme tahtoneet kieltää tilaa lehdessämme koska se on koottu noin levollisella mielellä ja hyvässä tarkoituksessa;vaikka — jos oikeen tuntemme — emme ole mitään kallista eli ylöllistä huomanneet tässä sorrettuin neitojen uudessa pukimessa. Tiettyä on, että kallis siniväri vaatteissa on enemmän tuhlawaista ja siis ylöllistä kuin semmoinen vaatteus mikä näillä neitosilla on nähtynä, joka vielä sen lisäksi on hyvin sovelias kesäaikana.
Toim.
Peculiarities of Color and Temperature of the Ocean.
Scientific American 6, 16.10.1858
It is a commonly observed fact that the usual color of the ocean is a bluish green, of a darker tint at a distance from land, and clearer towards the shores. According to Dr. Scoresby, the hue of the Greenland sea varies from ultramarine blue to olive green, and from the purest transparency to great opacity. The surface of the Mediterarnean, in its upper part, is said to have, at times, a purple tint. In the gulf of Guinea the sea sometimes appears white, about the Maldive islands black, and near California it has a reddish appearance. Various causes must, of course, co-operate to produce this diversity of tint. The precailing blue color is generally ascribed to the greater refrangibility of the blue rays of light, which, by reason of that property, pass in greatest abundance through the water. The other colors are ascribed to the existence of vast numbers of minute animalculae - to marine vegetables at or near the surdace - to the color of the soil - the infusion of earthy substances - and very frequently the tint is modified by the aspect of the sky. The phosphorescent, or slimy appearance of the ocean, which is a common phenomenon, is also ascribed to animalculae and to semiputrescent matter diffused through the water.
The temperature of the ocean also exhibits some peculiar and interesting phenomena. Within the tropics the mean temperature at the surface is about 80° Fah., and generally ranges between 77° and 94deg;. At great depths the temperature is probably nearly the same under every latitude. In the torrid zone it is found to diminish with the depth, while in the polar seas it increases with the depth; and about the latitude of 70° it is nearly constant at all depths. But the small number of observations which have yet been made on this subject do not indicate any uniform law, according to which the variations of temperature at different depths is regulated.
-Ex.
It is a commonly observed fact that the usual color of the ocean is a bluish green, of a darker tint at a distance from land, and clearer towards the shores. According to Dr. Scoresby, the hue of the Greenland sea varies from ultramarine blue to olive green, and from the purest transparency to great opacity. The surface of the Mediterarnean, in its upper part, is said to have, at times, a purple tint. In the gulf of Guinea the sea sometimes appears white, about the Maldive islands black, and near California it has a reddish appearance. Various causes must, of course, co-operate to produce this diversity of tint. The precailing blue color is generally ascribed to the greater refrangibility of the blue rays of light, which, by reason of that property, pass in greatest abundance through the water. The other colors are ascribed to the existence of vast numbers of minute animalculae - to marine vegetables at or near the surdace - to the color of the soil - the infusion of earthy substances - and very frequently the tint is modified by the aspect of the sky. The phosphorescent, or slimy appearance of the ocean, which is a common phenomenon, is also ascribed to animalculae and to semiputrescent matter diffused through the water.
The temperature of the ocean also exhibits some peculiar and interesting phenomena. Within the tropics the mean temperature at the surface is about 80° Fah., and generally ranges between 77° and 94deg;. At great depths the temperature is probably nearly the same under every latitude. In the torrid zone it is found to diminish with the depth, while in the polar seas it increases with the depth; and about the latitude of 70° it is nearly constant at all depths. But the small number of observations which have yet been made on this subject do not indicate any uniform law, according to which the variations of temperature at different depths is regulated.
-Ex.
Myytäwänä. (mainos)
Tampere 74, 30.6.1883
Iso warasto maalarien tarwetawaroita n.k. Lyijywalkeaa (Blyhwitt), Sinkkiwalkeaa (Zinkhwitt), Keltaokraa, Liitua, Kimröökiä, Punamultaa, Mönjaa, ynnä muita Wärejä joka laatua, kuiwia ja öljyn kanssa hierottuna.
Lakkafernissaa lattioille, huonee- ja ajokaluille y. m. y. m. Pellawa- ja Liinöljyä, Tärpättiä, Liinöljyfernissa, hywin kuiwawaa; Maalarin pensseliä, joka lajia ja suuruutta, tukussa ja wähittäin.
Huom.! Öljywäriä on myöskin 1, 2, 4 ja 7 naulan purkeissa joka wärisiä, walmiiksi sekoitettun käytettäwäksi
W:m Sandberg'lla.
Iso warasto maalarien tarwetawaroita n.k. Lyijywalkeaa (Blyhwitt), Sinkkiwalkeaa (Zinkhwitt), Keltaokraa, Liitua, Kimröökiä, Punamultaa, Mönjaa, ynnä muita Wärejä joka laatua, kuiwia ja öljyn kanssa hierottuna.
Lakkafernissaa lattioille, huonee- ja ajokaluille y. m. y. m. Pellawa- ja Liinöljyä, Tärpättiä, Liinöljyfernissa, hywin kuiwawaa; Maalarin pensseliä, joka lajia ja suuruutta, tukussa ja wähittäin.
Huom.! Öljywäriä on myöskin 1, 2, 4 ja 7 naulan purkeissa joka wärisiä, walmiiksi sekoitettun käytettäwäksi
W:m Sandberg'lla.
On Artificial Ultramarine.
Scientific American 14, 26.12,1846
Till within the last twelve or fifteen years the only source of this beautiful pigment was the rare mineral, lapis lazuli. The price of the finest ultramarine was then so high as 5 guineas the ounce. Since the mode of making it artificially has been discovered, however its price has fallen to a few shillings the ounce. Artificial ultramarine is now manufactured to considerable extent on the Continent, but as far as I can learn, none has yet been made in Great Britain. The chief French manufactories of ultramarine are situated in Paris; and the two largest ones in Germany are those of Messein in Saxony, and of Nuremberg in Franconia. Three kinds of ultramarine occur in commerce, the blue, the green, and the yellow. The first two are only true ultramarines, that is, sulphur compounds: the yellow is merely the chromate of baryta.
Both native and artificial ultramarine have been examined very carefully by several eminent chemists, who, however, have been unable to throw much light upon their true nature. Chemists have undoubtedly ascertained that ultramarine always consists of silica, alumina, soda, sulphur;and a little oxide of iron; but no two specimens, either of the native or artificial ultramarine, contain these ingredients in at all similar proportions. In fact, the discrepancies between the analyses are so great as to render it impossible to deduce from them any formula for the constitution of ultramarine; if indeed it does possess any definite composition. The following are a few specimens of these analyses, and others equally discordant might easily be added.
Lapis Lazuli.
By Clement and Desormes.
Soda : 23.2
Alumnia : 24.8
Silica : 35.8
Sulphur : 3.1
Carbonate lime : 3.1
Lapis Lazuli.
By Varentrap.
Soda : 9.09
Alumnia : 31.67
Silica : 45.50
Sulphur : 0.95
Lime : 3.52
Iron : 0.86
Chlorine : 0,42
Sulp. Ac. : 5.89
Water : 0.12
Artificial Ultramarine.
Parisian.
By C. G. Gmelin.
Soda and potash : 12,863,
Lime : 1,546
Alumina : 22 000
Silica : 47.396
Sulphuric Acid : 4.679
Resin, Sulp. & Loss : 12.218
Artificial Ultramarine.
Meissen.
By Varentrap.
Soda and potash : 21.47
Lime : 1.75
Alumina : 0.02
Silica : 23.30
Sulphuric Acid : 45.00
Resin, Sulp. & Loss : 3.83
Iron : 1.063
The last chemist who has examined ultramarine is Dr. Elsner, who has published a very elaborate paper upon it in the 23d number of Erdmann's Journal for 1841. The first part of Dr. Elsner's paper is historical, and contains an account of the accidental discovery of artificial ultramarine by Tassart and Kuhlman in 1814, and of the labors of subsequent chemists. He then gives a detailed account of his own experiments, which have been very numerous, and from these he deduces the following conclusions: 1st, That the presence of about one per cent of iron is indispensable to the production of ultramarine; he supposes the iron to be in a state of sulphuret. 2d, That the green ultramine is first formed, and that as the heat is increased it passes by degrees into the blue. The cause of this change is, he affirms, that part of the sodium absorbs oxygen from the atmosphere, as tine operation is conducted in only partially closed vessels, and combines with the silica, while the rest of the odium passes into a higher degree of sulphurization. Green ultramarine, therefore, contains simple sulphurets, and blue, polsulphurets.
Dr Elsner's paper does not, however, furnish any details by which ultramarine could be manufactured succesfully in the great scale. Thus, for example, in regard to the necessary degree of heat, perhaps the most important circumstance in the process, he gives no directions whatever. We know, however, from other sources, that it should be a low red heat, as at much higher temperatures both native and artificial ultramarine soon become colorless. Dr. Elsner, indeed does not affirm that he was able to procure ultramarine in quantity of a uniform color. In fact, the process of Robiquet, published nearly ten years ago, is the best which scientific chemists possess, though undoubtedly, the manufacturers have greatly improved upon it. Robiquet's process consists in heating to low redness a mixture of one part porcelain clay, one and a half sulphur, and one and a half parts anhydrous carbonate of soda, either in an earthenware retort or covered crucible, so long as vapors are given off. When opened the crucible usually contains a spongy mass of a deep blue color, containing more or less ultramarine mixed with the excess of sulphur employed, and some unaltered clay and soda. The soluble matter is removed by washing, and the ultramarine separated from the other impurities by levigation. It is to be regretted, however, that the results of Robiquet's process are by no means uniform: one time it yields a good deal of ultramarine of excellent quality, and perhaps, at the very next repetition of the process in circumstances apparently similar, very little ultramarine is obtained, and that of an inferior quality.
The fabrication of ultramarine is a subject which well deserves the attention of English chemical manufacturers, as it could be carried on with peculiar advantage in this country.- The chief expense of the process is the fuel required, which can be purchased in Great Britain for less than half the money it would cost in France or Germany.
- Lon. Mec. Mag.
Till within the last twelve or fifteen years the only source of this beautiful pigment was the rare mineral, lapis lazuli. The price of the finest ultramarine was then so high as 5 guineas the ounce. Since the mode of making it artificially has been discovered, however its price has fallen to a few shillings the ounce. Artificial ultramarine is now manufactured to considerable extent on the Continent, but as far as I can learn, none has yet been made in Great Britain. The chief French manufactories of ultramarine are situated in Paris; and the two largest ones in Germany are those of Messein in Saxony, and of Nuremberg in Franconia. Three kinds of ultramarine occur in commerce, the blue, the green, and the yellow. The first two are only true ultramarines, that is, sulphur compounds: the yellow is merely the chromate of baryta.
Both native and artificial ultramarine have been examined very carefully by several eminent chemists, who, however, have been unable to throw much light upon their true nature. Chemists have undoubtedly ascertained that ultramarine always consists of silica, alumina, soda, sulphur;and a little oxide of iron; but no two specimens, either of the native or artificial ultramarine, contain these ingredients in at all similar proportions. In fact, the discrepancies between the analyses are so great as to render it impossible to deduce from them any formula for the constitution of ultramarine; if indeed it does possess any definite composition. The following are a few specimens of these analyses, and others equally discordant might easily be added.
Lapis Lazuli.
By Clement and Desormes.
Soda : 23.2
Alumnia : 24.8
Silica : 35.8
Sulphur : 3.1
Carbonate lime : 3.1
Lapis Lazuli.
By Varentrap.
Soda : 9.09
Alumnia : 31.67
Silica : 45.50
Sulphur : 0.95
Lime : 3.52
Iron : 0.86
Chlorine : 0,42
Sulp. Ac. : 5.89
Water : 0.12
Artificial Ultramarine.
Parisian.
By C. G. Gmelin.
Soda and potash : 12,863,
Lime : 1,546
Alumina : 22 000
Silica : 47.396
Sulphuric Acid : 4.679
Resin, Sulp. & Loss : 12.218
Artificial Ultramarine.
Meissen.
By Varentrap.
Soda and potash : 21.47
Lime : 1.75
Alumina : 0.02
Silica : 23.30
Sulphuric Acid : 45.00
Resin, Sulp. & Loss : 3.83
Iron : 1.063
The last chemist who has examined ultramarine is Dr. Elsner, who has published a very elaborate paper upon it in the 23d number of Erdmann's Journal for 1841. The first part of Dr. Elsner's paper is historical, and contains an account of the accidental discovery of artificial ultramarine by Tassart and Kuhlman in 1814, and of the labors of subsequent chemists. He then gives a detailed account of his own experiments, which have been very numerous, and from these he deduces the following conclusions: 1st, That the presence of about one per cent of iron is indispensable to the production of ultramarine; he supposes the iron to be in a state of sulphuret. 2d, That the green ultramine is first formed, and that as the heat is increased it passes by degrees into the blue. The cause of this change is, he affirms, that part of the sodium absorbs oxygen from the atmosphere, as tine operation is conducted in only partially closed vessels, and combines with the silica, while the rest of the odium passes into a higher degree of sulphurization. Green ultramarine, therefore, contains simple sulphurets, and blue, polsulphurets.
Dr Elsner's paper does not, however, furnish any details by which ultramarine could be manufactured succesfully in the great scale. Thus, for example, in regard to the necessary degree of heat, perhaps the most important circumstance in the process, he gives no directions whatever. We know, however, from other sources, that it should be a low red heat, as at much higher temperatures both native and artificial ultramarine soon become colorless. Dr. Elsner, indeed does not affirm that he was able to procure ultramarine in quantity of a uniform color. In fact, the process of Robiquet, published nearly ten years ago, is the best which scientific chemists possess, though undoubtedly, the manufacturers have greatly improved upon it. Robiquet's process consists in heating to low redness a mixture of one part porcelain clay, one and a half sulphur, and one and a half parts anhydrous carbonate of soda, either in an earthenware retort or covered crucible, so long as vapors are given off. When opened the crucible usually contains a spongy mass of a deep blue color, containing more or less ultramarine mixed with the excess of sulphur employed, and some unaltered clay and soda. The soluble matter is removed by washing, and the ultramarine separated from the other impurities by levigation. It is to be regretted, however, that the results of Robiquet's process are by no means uniform: one time it yields a good deal of ultramarine of excellent quality, and perhaps, at the very next repetition of the process in circumstances apparently similar, very little ultramarine is obtained, and that of an inferior quality.
The fabrication of ultramarine is a subject which well deserves the attention of English chemical manufacturers, as it could be carried on with peculiar advantage in this country.- The chief expense of the process is the fuel required, which can be purchased in Great Britain for less than half the money it would cost in France or Germany.
- Lon. Mec. Mag.
28.11.08
Wirallisia ja laillisia julistuksia (patenttianomus, Maalari Theodor Brenson)
Suomalainen Wirallinen Lehti 167, 20.7.1888
Suomen Teollisuushallitus
Tekee tiettämäksi: Teollisuushallitutselta on Maalari Theodor Brenson anonut patenttia keksimällensä kalkkiseokselle kaikellaisten esinetten maalaamista warten; jossa tarkoituksessa myös on sisäänannettu selitys keksinnöstä ja tällä seoksella maalatut näytteet.
Tämän hakemuksen johdosta on Teollisuushallitus nähnyt hyväksi täten myöntää hakijalle Theodor Brenson'ille patentin puheena olewalle keksinnölle wiideksi wuodeksi eli 1 p:ään Kesäkuuta 1893, jolloin tämä patenttioikeus loppuu, niin että hakija mainituna aikana saakoon muita poissulkemalla yksin tahi muiden kautta, kaikkialla Suomenmaassa samaa keksintöä käyttää täällä Suomesta walmistamalla ja kaupaksi pitämällä sitä wärimassaa, jota patentti koskee; jonka suhteen hakijan tulee noudattaa woimassa olewia asetuksia.
Patentinhaltija on welmollinen, patenttioikeuden menettämisen uhalla
1:ksi olemaan kahden kuukauden kuluessa tämän jälkeen, kukin kuukausi kolmeksikymmeneksi päiwäksi luettuna, julkisesti kuuluttanut tämän patenttikirjan sen panemisella kolme kertaa Suomen wirallisiin suomalaisiin ja ruotsalaisiin sanomalehtiin ynnä selityksen kanssa, joka on yhtäläinen kuin patenttihakemukseen liitettykin; ja pitää se sanottujen sanomalehtien numero, jossa patenttikirje on kolmannen kerran julkaistuna, suorastaan Teollisuushallitukselle annettaman;
2:ksi kahden wuoden kuluessa tämän jälleen Teollisuushallitukselle toteen näyttämään, että hakija ylempänä määrätyllä tawalla täydellisesti käyttää patentillista keksintöänsä; ja
3:ksi sittemmin joka wuosi koko patenttiaikana samoin Teollisuushallitukselle todistamaan, että keksintö edelleen on käytännössä.
Jos tämä patenttioikeus laillisen saannon kautta menee toiselle omaajalle, on se Teollisuushallitukselle ilmoitettawa ja asianlaita toteen näytettäwä; ja tulee, jos uusi omaaja asuu Suonien ulkopuolella, hänen jollekulle täällä asuwalle miehelle, jonka nimi ja koti owat Teolliluushallitulselle ilmoilettawat, antaa waltuuskirja saada, mikä patenttiin tulee, patenttihaltijan puolesta puhua ja wastata.
Lopuksi on Teollisuushallitus tahtonut täten selittää, että älköön luultako tämän patenttikirjan olewan takeena siitä, että keksintö on uusi tahi sitä woidaan edullisesti käyttää.
Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot.
Helsingissä, Teollisuushallitulselta, 1 p:nä Kesäkuuta 1888.
A. E. Arppe.
(Wirkasinetti.)
Lennart Gripenberg.
A. Lilius.
Selitys erään maalarin ja taiteilijan T. J. Brenson'in keksimästä walmisteesta, joka sopii öljywärin sijaan.
Mainitulla walmisteella maalaamiseen kuuluu kaksi massaa eli ainejoukkoa. Ensimmäisenä on
ainoastaan pohjamaalaulsen joukko maalattawaksi aiottuun esineesen, ja toinen sen lopulliseen puhtaaksi-maalaukseen.
Muistutus. Erotuksen tähden on se walmiste, jota käytetään pohjamaalaukseen, nimitetty n:o 1 massaksi ja puhtaaksi-maalaukseen aiottu n:o 2 massaksi. Pohjamaalitsi tarwittawa massa tehdään seuraawalla tawalla:
Tarpeellista on ottaa hywin poltettua kalkkia (kastamatonta) (katso 7 muist.) ja kastella se wedellä
siten, että saadaan sakea puuro; 48 tuntia kalkin jäähtymisen jälkeen sekoitetaan sekaan yksi suntta (Wenäjän naula) uunissa piiminyttä maitoa (ainoastaan piimennys eli juusto) (katso 2
muist.) yhtä kalkin sunttaa kohti, ja sitä sitte sekoitellaan, kunnes tiwiimmät osaset omat liuwenneet, jonka jälkeen tämä seos on siiwilöitäwä hienon sihdin tahi musliinin läwitse. Näin siiwilöityä kaadetaan seos puteleihin, jotka suljetaan hengenpitäwiksi, sillä tuo seos kuiwaa erinomaisen pian. Näin taadaan pohjamaalijoukko.
Muist. 1. Ilman waitutuksesta rapautunut kallki, niin myös semmoinen kalkki, joka on kauemman aikaa ollut kastettuna, on kelpaamatonta.
Muist. 2. Pitää erinomattainkin katsoa, että sanottu piimenne eli juusto on aiwan puhdasta, jolloin massakin pysyy wetelänä. Jos piimenne on wäärennettyä, niinkuin kaupassa usein tawataan, niin silloin walmistettaissa tekeytyy pohjasakkaa, jonka wuoksi seos tulee sakeata, liiwatemaista ja on kelwotonta maalaukseen.
Puhtaaksi-maalaukseen tarwitaan myös kastamatonta kalkkia, joka niin ikään kastetaan siten, että saadaan sakea puuro, johon kalkin jäähdyttyä, s.o, 48 tunnin päästä, sekoitetaan suntta sanottua tuoretta juustoa 3/4 sunttaan kalkkia; ja menetellään tämän seoksen kanssa aiwan yhtäläisesti kuin ensin sanotussa tapauksessa, jonka jälkeen on tarpeellista seisottaa sitä 24 tuntia tarkkaan korkittuna (katso 3 muist.) ja jos ainejoukko pysyy wetelänä, lisätään siinä tapauksessa 24 solotnikia keitettyä öljyä sekä huiskutetaan hywin sekaisin, jotta aineet paremmin yhdistyisiwät; ja näin on puhtaaksi-maalaukseen tarwittawan massan walmistus päättynyt. Tähän kelpaa pellais-, hamppu-, auringonkukka- tahi unikukka-öljö.
Muist. 3. Jos ainejoukko 24 tuntia seisottuansa on käynyt sakeahkoksi, sekoitettakoon lisäksi 1½ ruokalusikallista wettä, josta se jälleen wetelöityy, mutta tällöin on wielä kerta huiskutettawa, että pohjaan painunut kalkki yhdistyisi muiden osasien kanssa.
Johto, mitenkä seosta käytetään.
Rappaukseen eli kalkitukssen pannaan pohjamaaliksi ainejoukkoa n:o 1 wähän raswaisempana,
puulle samaa massaa hiukan kuiwempana, ja raudan päälle myös massaa n:o 1 niin kuiwana kuin
suinkin.
I. Maalia kalkista erikarwaisten wärisekotteiden kanssa.
Puhtaaksi maalaamiseen pitää ottaa 2/3 ylempänä mainittua kalkkia ja siihen sekoitetaan lisäksi, paremman peittämisen tähden, wedessä liotettua liitua, jonka jälkeen tarwitsee lisäksi panna niin paljo sekoitetta n:o 2. kuin täytyy olla semmoisen wetelän aineen saamiseksi, joka on tawallisen öljymaalin kaltaista. Sitte on aine maalattawa niin tasaisesti ja nopeasti kuin suinkin, wälttäen kerrottua siwelyä, s. o. tehdään työ niinkuin öljywärillä, jonkamoisen menettelytawan kukin maalari
tuntee (katso 4 muist)
Muist. 4. Jos esineestä 2 tahi 3 tuntia maalauksen jälkeen wäri lähtee, niin siitä näkee, ettei maali sisällä kyllin paljoa massaa ja että kalkki tahi liitu oli ylen kuiwaa. Uuden lisäksi-panoa pitää ylimalkaan wälttää. Jos näkyisi wälttämättömäksi tehdä maali wetelämmäksi, niin sopii panna lisää tarpeellinen määrä massaa n:o 1.
Maalatessa tulee, kuin ei maalattu esine olisi tullut tasaisesti wärin peittoon, mutta kuiwettutuansa näkyy maali wallan tasaiseksi (katso 5 muist.) aiwan niinkuin liimamaalien laita on, ja sen tähden on tarpeellista saattaa maalaria sekoittamaan maali yhtä sakeaksi kuin öljymaali ja maalaamaan sillä wähemmän juoksewasti. niinkuin liimamärillä.
Muist. 5. Jos kuiwuun perästä hawaittaisiin maalatussa esineessä himmeitä paikkoja tahi kiiltolaikkuja, niin se todistaa, että himmeät paikat owat maalatut kuiwemmin ja kiiltäwät mehukkaammin.
II. Lakierattawien esineitten suhteen menetellään aiwan samoin kuin öljywäriä käytettäissä, jotka
lakalla päällistetään. Ensin pohjataan ainejoukolla n:o 1:llä, maalataan sitte sillä ja liidulla
tarpeeksi wahwaan, tahotaan hohkatimellä ja wedellä, nohjataan uudestaan n:o 1 massalla ja sitte maalataan puhtaaksi. Wiimmeisessä siwellyksessä pitää käyttää sinkki- tahi lyijymutaa kalkin tahi liidun sijaan (katso 6 muist.) ja sitten lakierataan niinkuin tawallisesti.
Muist. 6. Liidun ja kalkin päälle on mahdotonta lakierata.
II. Lattioita maalattaissa ja semmoisissakin maalauksissa, joissa wärejä käytetään ilman kalkin tahi liidun sekaanpanoa, otetaan samaa seosta lisäten siihen neljä solotnikia keitettyä öljyä yhteen sunttaan massaa, jolloin wärit sekoitetaan eli jauhetaan, ei wedellä, waan tällä massalla; ja jos seos näyttäisi liian sakealta maalaukseen, woipi sitä wetelöittää n.o 1 massalla.
Suomen Teollisuushallitus
Tekee tiettämäksi: Teollisuushallitutselta on Maalari Theodor Brenson anonut patenttia keksimällensä kalkkiseokselle kaikellaisten esinetten maalaamista warten; jossa tarkoituksessa myös on sisäänannettu selitys keksinnöstä ja tällä seoksella maalatut näytteet.
Tämän hakemuksen johdosta on Teollisuushallitus nähnyt hyväksi täten myöntää hakijalle Theodor Brenson'ille patentin puheena olewalle keksinnölle wiideksi wuodeksi eli 1 p:ään Kesäkuuta 1893, jolloin tämä patenttioikeus loppuu, niin että hakija mainituna aikana saakoon muita poissulkemalla yksin tahi muiden kautta, kaikkialla Suomenmaassa samaa keksintöä käyttää täällä Suomesta walmistamalla ja kaupaksi pitämällä sitä wärimassaa, jota patentti koskee; jonka suhteen hakijan tulee noudattaa woimassa olewia asetuksia.
Patentinhaltija on welmollinen, patenttioikeuden menettämisen uhalla
1:ksi olemaan kahden kuukauden kuluessa tämän jälkeen, kukin kuukausi kolmeksikymmeneksi päiwäksi luettuna, julkisesti kuuluttanut tämän patenttikirjan sen panemisella kolme kertaa Suomen wirallisiin suomalaisiin ja ruotsalaisiin sanomalehtiin ynnä selityksen kanssa, joka on yhtäläinen kuin patenttihakemukseen liitettykin; ja pitää se sanottujen sanomalehtien numero, jossa patenttikirje on kolmannen kerran julkaistuna, suorastaan Teollisuushallitukselle annettaman;
2:ksi kahden wuoden kuluessa tämän jälleen Teollisuushallitukselle toteen näyttämään, että hakija ylempänä määrätyllä tawalla täydellisesti käyttää patentillista keksintöänsä; ja
3:ksi sittemmin joka wuosi koko patenttiaikana samoin Teollisuushallitukselle todistamaan, että keksintö edelleen on käytännössä.
Jos tämä patenttioikeus laillisen saannon kautta menee toiselle omaajalle, on se Teollisuushallitukselle ilmoitettawa ja asianlaita toteen näytettäwä; ja tulee, jos uusi omaaja asuu Suonien ulkopuolella, hänen jollekulle täällä asuwalle miehelle, jonka nimi ja koti owat Teolliluushallitulselle ilmoilettawat, antaa waltuuskirja saada, mikä patenttiin tulee, patenttihaltijan puolesta puhua ja wastata.
Lopuksi on Teollisuushallitus tahtonut täten selittää, että älköön luultako tämän patenttikirjan olewan takeena siitä, että keksintö on uusi tahi sitä woidaan edullisesti käyttää.
Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot.
Helsingissä, Teollisuushallitulselta, 1 p:nä Kesäkuuta 1888.
A. E. Arppe.
(Wirkasinetti.)
Lennart Gripenberg.
A. Lilius.
Selitys erään maalarin ja taiteilijan T. J. Brenson'in keksimästä walmisteesta, joka sopii öljywärin sijaan.
Mainitulla walmisteella maalaamiseen kuuluu kaksi massaa eli ainejoukkoa. Ensimmäisenä on
ainoastaan pohjamaalaulsen joukko maalattawaksi aiottuun esineesen, ja toinen sen lopulliseen puhtaaksi-maalaukseen.
Muistutus. Erotuksen tähden on se walmiste, jota käytetään pohjamaalaukseen, nimitetty n:o 1 massaksi ja puhtaaksi-maalaukseen aiottu n:o 2 massaksi. Pohjamaalitsi tarwittawa massa tehdään seuraawalla tawalla:
Tarpeellista on ottaa hywin poltettua kalkkia (kastamatonta) (katso 7 muist.) ja kastella se wedellä
siten, että saadaan sakea puuro; 48 tuntia kalkin jäähtymisen jälkeen sekoitetaan sekaan yksi suntta (Wenäjän naula) uunissa piiminyttä maitoa (ainoastaan piimennys eli juusto) (katso 2
muist.) yhtä kalkin sunttaa kohti, ja sitä sitte sekoitellaan, kunnes tiwiimmät osaset omat liuwenneet, jonka jälkeen tämä seos on siiwilöitäwä hienon sihdin tahi musliinin läwitse. Näin siiwilöityä kaadetaan seos puteleihin, jotka suljetaan hengenpitäwiksi, sillä tuo seos kuiwaa erinomaisen pian. Näin taadaan pohjamaalijoukko.
Muist. 1. Ilman waitutuksesta rapautunut kallki, niin myös semmoinen kalkki, joka on kauemman aikaa ollut kastettuna, on kelpaamatonta.
Muist. 2. Pitää erinomattainkin katsoa, että sanottu piimenne eli juusto on aiwan puhdasta, jolloin massakin pysyy wetelänä. Jos piimenne on wäärennettyä, niinkuin kaupassa usein tawataan, niin silloin walmistettaissa tekeytyy pohjasakkaa, jonka wuoksi seos tulee sakeata, liiwatemaista ja on kelwotonta maalaukseen.
Puhtaaksi-maalaukseen tarwitaan myös kastamatonta kalkkia, joka niin ikään kastetaan siten, että saadaan sakea puuro, johon kalkin jäähdyttyä, s.o, 48 tunnin päästä, sekoitetaan suntta sanottua tuoretta juustoa 3/4 sunttaan kalkkia; ja menetellään tämän seoksen kanssa aiwan yhtäläisesti kuin ensin sanotussa tapauksessa, jonka jälkeen on tarpeellista seisottaa sitä 24 tuntia tarkkaan korkittuna (katso 3 muist.) ja jos ainejoukko pysyy wetelänä, lisätään siinä tapauksessa 24 solotnikia keitettyä öljyä sekä huiskutetaan hywin sekaisin, jotta aineet paremmin yhdistyisiwät; ja näin on puhtaaksi-maalaukseen tarwittawan massan walmistus päättynyt. Tähän kelpaa pellais-, hamppu-, auringonkukka- tahi unikukka-öljö.
Muist. 3. Jos ainejoukko 24 tuntia seisottuansa on käynyt sakeahkoksi, sekoitettakoon lisäksi 1½ ruokalusikallista wettä, josta se jälleen wetelöityy, mutta tällöin on wielä kerta huiskutettawa, että pohjaan painunut kalkki yhdistyisi muiden osasien kanssa.
Johto, mitenkä seosta käytetään.
Rappaukseen eli kalkitukssen pannaan pohjamaaliksi ainejoukkoa n:o 1 wähän raswaisempana,
puulle samaa massaa hiukan kuiwempana, ja raudan päälle myös massaa n:o 1 niin kuiwana kuin
suinkin.
I. Maalia kalkista erikarwaisten wärisekotteiden kanssa.
Puhtaaksi maalaamiseen pitää ottaa 2/3 ylempänä mainittua kalkkia ja siihen sekoitetaan lisäksi, paremman peittämisen tähden, wedessä liotettua liitua, jonka jälkeen tarwitsee lisäksi panna niin paljo sekoitetta n:o 2. kuin täytyy olla semmoisen wetelän aineen saamiseksi, joka on tawallisen öljymaalin kaltaista. Sitte on aine maalattawa niin tasaisesti ja nopeasti kuin suinkin, wälttäen kerrottua siwelyä, s. o. tehdään työ niinkuin öljywärillä, jonkamoisen menettelytawan kukin maalari
tuntee (katso 4 muist)
Muist. 4. Jos esineestä 2 tahi 3 tuntia maalauksen jälkeen wäri lähtee, niin siitä näkee, ettei maali sisällä kyllin paljoa massaa ja että kalkki tahi liitu oli ylen kuiwaa. Uuden lisäksi-panoa pitää ylimalkaan wälttää. Jos näkyisi wälttämättömäksi tehdä maali wetelämmäksi, niin sopii panna lisää tarpeellinen määrä massaa n:o 1.
Maalatessa tulee, kuin ei maalattu esine olisi tullut tasaisesti wärin peittoon, mutta kuiwettutuansa näkyy maali wallan tasaiseksi (katso 5 muist.) aiwan niinkuin liimamaalien laita on, ja sen tähden on tarpeellista saattaa maalaria sekoittamaan maali yhtä sakeaksi kuin öljymaali ja maalaamaan sillä wähemmän juoksewasti. niinkuin liimamärillä.
Muist. 5. Jos kuiwuun perästä hawaittaisiin maalatussa esineessä himmeitä paikkoja tahi kiiltolaikkuja, niin se todistaa, että himmeät paikat owat maalatut kuiwemmin ja kiiltäwät mehukkaammin.
II. Lakierattawien esineitten suhteen menetellään aiwan samoin kuin öljywäriä käytettäissä, jotka
lakalla päällistetään. Ensin pohjataan ainejoukolla n:o 1:llä, maalataan sitte sillä ja liidulla
tarpeeksi wahwaan, tahotaan hohkatimellä ja wedellä, nohjataan uudestaan n:o 1 massalla ja sitte maalataan puhtaaksi. Wiimmeisessä siwellyksessä pitää käyttää sinkki- tahi lyijymutaa kalkin tahi liidun sijaan (katso 6 muist.) ja sitten lakierataan niinkuin tawallisesti.
Muist. 6. Liidun ja kalkin päälle on mahdotonta lakierata.
II. Lattioita maalattaissa ja semmoisissakin maalauksissa, joissa wärejä käytetään ilman kalkin tahi liidun sekaanpanoa, otetaan samaa seosta lisäten siihen neljä solotnikia keitettyä öljyä yhteen sunttaan massaa, jolloin wärit sekoitetaan eli jauhetaan, ei wedellä, waan tällä massalla; ja jos seos näyttäisi liian sakealta maalaukseen, woipi sitä wetelöittää n.o 1 massalla.
Spirit Varnishes.
Scientific American 4, 11.10.1851
Almost every workman that uses varnish has his own receipt for making it. These receipts are mostly remarkable for the number of ingredients, some of which are of scarcely any use, and others absolutely hurtful to the wished-for effect.
Brown rosin, gum sandarac, mastic, shell lac, seed lac, dissolved in strong spirit of wine, generally form the basis; Venice or common turpentine is added to prevent the varnish from cracking as it dried; camphor, anime, benzoin, alemi, are occasionally introduced; also gamboge, turmeric, dragon's blood, saffron, and lamp black as coloring ingredients.
The common varnish is made by dissolving 4 ounces of sandarac, and 6 ounces of Venice turpentine, in a pint of spirit of wine.
A harder varnish is made by dissolving 2 ounces of mastic, 1 ounce 1-2 of sandarac, and 1 ounce 1-2 of Venice turpentine in a pint of spirit of wine.
A very hard varnish, much used of late by the same of "French Polish for Furniture," is made by dissolving 3 ounced of shel lac, with 1 ounce each of mastic and shell lac in 2 pints 1-2 of spirit of wine in a gentle heat, making up the loss by ecaporation by adding more spirit at the end of the process.
The plain solution of either mastic or sandarac in the proportion of about three ounces to a pint of spirit of wine makes very good varnish.
Yellow varnishes are used by the name of lacquers to give a golden color to metals, wood, or leather: the following is, perhaps, that most used: color a pint of spirit of wine with three quarter of an ounce of turmeric, and fifteen grains of hay saffron; filter and dissolve in it two ounces each sandarac and elemi, one ounce each dragon's blood and seed lac, and three quarters of an ounce of gamboge.
Black varnish is made for sale by dissolving hald a pound of sandarac, and a quarter of a pound of yellow rosin, in half a gallon of spirit of wine, and then adding two ounces of lamp black to color it. But workmen generally make it by dissolving black sealing wax in spirit of wine.
The making of varnish from copal is a matter of difficulty, as copal is not soluble itself in its raw state in the spirit. One method is to add camphor to a pint of highly rectified spirit of wine until it ceases to be dissolved, and to pour this charged spirit upon dour ounces of copal, keeping up such a heat that bubbles may be counted. When cold pour off the varnish, and if all the copal be not dissolved, add more spirit impregnated with camphor. Another method is to heat the copal and let it drop as it melts into water; a kind of oil separates from it, and it becomes soluble in ardent spirit, and still more so if the melting is repeated.
Almost every workman that uses varnish has his own receipt for making it. These receipts are mostly remarkable for the number of ingredients, some of which are of scarcely any use, and others absolutely hurtful to the wished-for effect.
Brown rosin, gum sandarac, mastic, shell lac, seed lac, dissolved in strong spirit of wine, generally form the basis; Venice or common turpentine is added to prevent the varnish from cracking as it dried; camphor, anime, benzoin, alemi, are occasionally introduced; also gamboge, turmeric, dragon's blood, saffron, and lamp black as coloring ingredients.
The common varnish is made by dissolving 4 ounces of sandarac, and 6 ounces of Venice turpentine, in a pint of spirit of wine.
A harder varnish is made by dissolving 2 ounces of mastic, 1 ounce 1-2 of sandarac, and 1 ounce 1-2 of Venice turpentine in a pint of spirit of wine.
A very hard varnish, much used of late by the same of "French Polish for Furniture," is made by dissolving 3 ounced of shel lac, with 1 ounce each of mastic and shell lac in 2 pints 1-2 of spirit of wine in a gentle heat, making up the loss by ecaporation by adding more spirit at the end of the process.
The plain solution of either mastic or sandarac in the proportion of about three ounces to a pint of spirit of wine makes very good varnish.
Yellow varnishes are used by the name of lacquers to give a golden color to metals, wood, or leather: the following is, perhaps, that most used: color a pint of spirit of wine with three quarter of an ounce of turmeric, and fifteen grains of hay saffron; filter and dissolve in it two ounces each sandarac and elemi, one ounce each dragon's blood and seed lac, and three quarters of an ounce of gamboge.
Black varnish is made for sale by dissolving hald a pound of sandarac, and a quarter of a pound of yellow rosin, in half a gallon of spirit of wine, and then adding two ounces of lamp black to color it. But workmen generally make it by dissolving black sealing wax in spirit of wine.
The making of varnish from copal is a matter of difficulty, as copal is not soluble itself in its raw state in the spirit. One method is to add camphor to a pint of highly rectified spirit of wine until it ceases to be dissolved, and to pour this charged spirit upon dour ounces of copal, keeping up such a heat that bubbles may be counted. When cold pour off the varnish, and if all the copal be not dissolved, add more spirit impregnated with camphor. Another method is to heat the copal and let it drop as it melts into water; a kind of oil separates from it, and it becomes soluble in ardent spirit, and still more so if the melting is repeated.
Kowasti arsenikinsekaiseksi... (uutinen)
Päivän Uutiset 36, 12.2.1888
Kowasti arsenikinsekaiseksi on se wäri huomattu, jolla porwarissäädyn istuntosalin seinät Ateneumissa owat maalatut. Sentähden owat ne tuonnemmaksi wernissalla kiillotetut, jott'ei arsenikki pääsisi ilmaan haihtumaan.
Kowasti arsenikinsekaiseksi on se wäri huomattu, jolla porwarissäädyn istuntosalin seinät Ateneumissa owat maalatut. Sentähden owat ne tuonnemmaksi wernissalla kiillotetut, jott'ei arsenikki pääsisi ilmaan haihtumaan.
Myötävänä: Myrkytöintä Aneliini-Färiä
Savo 146, 14.12.1883
Myötävänä: Myrkytöintä Aneliini-Färiä kotivärjäystä varten, 15 eri väriä, paketeissa, sisältävä aina 1 naulaa väriainetta summissa ja vähittäin
Wanhassa Apteekissa
Kuopiossa
Huom.! Summissa ostajille myönnetään suuri hinnanalennus!
Wärilliset sukat... (uutinen)
Kokkolan Lehti 32, 10.8.1886
Wärilliset sukat owat jotensakin yleiseen käytännössä ei ainoastaan naisilla ja lapsilla waan miehilläkin. Tosin ne saattawatkin olla siewän näköiset ja somat kyllä, mutta eiwät ole aina aiwan waarattomat. Sillä useimmin on niiden wäri myrkkysekaista ja waikuttaa niin haitallisesti jalkojen terweyteen. Sangen usein ilmauntuu jaloissa ihokipuja ja kolotuksia, joista sitten kosteutta, wilustumista, reumatismia y. m. syytetään, arwaamatta että sukkien wäri on koko waiwan waikuttanut. Pidettäköön waan muutamia päiwiä wärittömiä tahi wiattomilla kaswiaineilla wärjättyjä sukkia, niin koko kolotus häwiää aiwän itsestään. Hywin waarallisia ja walitettawasti halwan hintansa wuoksi enimmän käytettyjä owat aneliinisekaiset wärit, joita siis olisi sukissa kaikin mokomin kartettawa, kertoo Inkeri.
Wärilliset sukat owat jotensakin yleiseen käytännössä ei ainoastaan naisilla ja lapsilla waan miehilläkin. Tosin ne saattawatkin olla siewän näköiset ja somat kyllä, mutta eiwät ole aina aiwan waarattomat. Sillä useimmin on niiden wäri myrkkysekaista ja waikuttaa niin haitallisesti jalkojen terweyteen. Sangen usein ilmauntuu jaloissa ihokipuja ja kolotuksia, joista sitten kosteutta, wilustumista, reumatismia y. m. syytetään, arwaamatta että sukkien wäri on koko waiwan waikuttanut. Pidettäköön waan muutamia päiwiä wärittömiä tahi wiattomilla kaswiaineilla wärjättyjä sukkia, niin koko kolotus häwiää aiwän itsestään. Hywin waarallisia ja walitettawasti halwan hintansa wuoksi enimmän käytettyjä owat aneliinisekaiset wärit, joita siis olisi sukissa kaikin mokomin kartettawa, kertoo Inkeri.
Huomaa! (Maalarin ilmoitus)
Oulun Lehti 21, 23.5.1883
Huomaa! Moniaita kelwollisia maalarin työmiehiä saapi työtä, kun ilmottawat itsensä Maalari Kanniaiselle
Oulussa.
Huomaa! Moniaita kelwollisia maalarin työmiehiä saapi työtä, kun ilmottawat itsensä Maalari Kanniaiselle
Oulussa.
The Fair of the American Institute. No. 2.
Scientific American 5, 21.10.1848
[Artikkelissa esitetään useita tuotteita:
Gold Pens.
Telegraph.
Notrh's Spherical Mill.
Rotary Engine.
Dog Powers.
Harness Machine.
Agricultural Improvements.
Washing Maschine.
Gas Apparatus.
Portable Forge and Bellows.
Windglasses.
Cooking Stoves.
A Pill Machine.
Manufactures.
A New Life Preserver.
Iron Planing Machines
]
Another Fire and Waterproof Paint.
Among many substances which have been brought forward for this purpose, we can specially testify that (No.2015) a paint made from transition argilite, and discovered by James M. Albright of Scheneectady, N. Y. is a most excellent and unequalled substance. We have exposed it to heat, air, &c. and it becomes harder and better. It can mix with many paints and is not very dark, and it can be employed for all kinds of painting, it being capable of taking a very fine polish. All wood painted with this, is made Fire Proof and we cannot but consider it to be a most important discovery, for it is cheap and is to be found not confined to one place but scattered throughout our broad land.
[Artikkelissa esitetään useita tuotteita:
Gold Pens.
Telegraph.
Notrh's Spherical Mill.
Rotary Engine.
Dog Powers.
Harness Machine.
Agricultural Improvements.
Washing Maschine.
Gas Apparatus.
Portable Forge and Bellows.
Windglasses.
Cooking Stoves.
A Pill Machine.
Manufactures.
A New Life Preserver.
Iron Planing Machines
]
Another Fire and Waterproof Paint.
Among many substances which have been brought forward for this purpose, we can specially testify that (No.2015) a paint made from transition argilite, and discovered by James M. Albright of Scheneectady, N. Y. is a most excellent and unequalled substance. We have exposed it to heat, air, &c. and it becomes harder and better. It can mix with many paints and is not very dark, and it can be employed for all kinds of painting, it being capable of taking a very fine polish. All wood painted with this, is made Fire Proof and we cannot but consider it to be a most important discovery, for it is cheap and is to be found not confined to one place but scattered throughout our broad land.
Ivory.
Scientific American 5, 21.10.1848
Ivory is the osseous matter of the tusks and teeth of the elephant, the hippopotamus, or morse, &c. The hardest, toughest, whitest, and clearest ivory, has the preference in the market; and the tusks of the sea-horse are considered to afford the best. In these, a rough glassy enamel covers the cortical part, of such hardness, as to strike sparks with steel. The horn of the Narwhal is sometimes ten feet long, and consists of an ivory of the finest description, as hard as that of the elephant, and susceptible of a better polish; but it is not in general so much esteemed as the latter.
Ivory is very apt to take a yellow-brown tint by exposure to air. It may be whitened or bleached, by rubbing it first with pounded pumice-stone and water, then placing it moist under a glass shade luted to the sole at the bottom, and exposing it to sunshine. The moist rubbing and exposure may be repeated several times.
For etching ivory, a groung made by the following receipt is to be applied to the polished surface:- Take of pure white wax, and transparent tears of mastic, each one ounce; asphalt, half an ounce. The mastic and asphalt having been separately reduced to fine powder, and the wax being melted in an earthware vessel over the fire, the mastic is to be first slowly strewed in and dissolved by stirring; and then the asphalt in like manner. This compound is to be poured out into lukewarm water, well kneaded, as it cools, by the hand, into rolls or balls about one inch in diameter. These should be kept wrapped round with taffery. If white rosin be substituted for the mastic, a cheaper composition will be obtained, which answers nearly as well; 2 oz. asphalt, 1 oz. rosin, ½ oz. white wax, being good proportions. Callot's etching ground for copper plates, is made by dissolving with heat 4 oz. of mastic in 4 oz. of very fine linseed oil; filtering the varnish through a rag, and bottling it for use.
Either of the two first grounds being applied to the ivory, the figure is to be traced through it in the usual way, a ledge of wax is to be applied, and the surface is to be then covered with strong sulphuric acid. The effect comes better out with the aid of a little heat; and by replacing the acid, as it becomes dilute by absorption of moisture, with concentrated oil of vitriol. Simple wax may be employed instead of the copperplate engraver's ground; and strong muriatic acid instead of sulphuric. If an acid solution of silver or gold be used for etching, the design will become purple or black, on exposure to sunshine. The wax may be washed away with oil of turpentine. Acid nitrate of silver affords the easiest means of tracing permanent black lines upon ivory.
Ivory may be dyed by using the following prescriptions:-
1. Black Dye. - If the ivory be laid for several hours in dilute solution of neutral nitrate of pure silver, with access of light, it will assume a black color, having a slightly green cast. A still finer and deeper black may be obtained by boiling the ivory for some time in a strained decoction of logwood, and then steeping it in a solution of red sulphate or red acetate of iron.
2. Blue Dye. - When ivory is kept imersed for a longer or shorter time in a solution of indigo (partly saturated with potash), it assumes a blue tint of greater or less intensity.
3. Green Dye. - This is given by dipping blue ivory for a little while in solution of nitro-muriate of tin, and then in a hot decoction of fustic.
4. Yellow Dye is given by impregnanting the ivory first with the above tin mordant, and then digesting it with heat in a stained decoction of fustic. The color passes into orange, if some Brazil wood has been mixed with the fustic. A very fine unchangeable yellow may be communicated to ivory by steeping it 18 or 24 hours in a strong solution of the neutral chromate of potash, and then plungung it for some time in a boiling hot solutionf of acetate of lead.
5. Red Dye - may be given by imbuing the ivory first with the tin mordant, then plunging it in a bath of Brazil wood, cochineal or a mixture of the two. Lac-dye may be used with still more advantage, to produce a scarlet tiat. If the scarlet ivory be plunged for a little in a solution of potash, it will become cherry red.
6. Violet Dye - is given in the logwood bath to ivory previously mordanted for a short time with a solution of tin. When the bath becomes exhausted, it imparts a lilac hue. Violet ivory is changed to purple-red by steeping it a little while in water containing a new drops of nitro-muriatic acid.
With regard to dyeing ivory, it may in general be observed, that the colors penetrate better before the surface is polished than afterwards. Should any dark spots appear, they may be cleared up by rubbing them with chalk, after which the ivory should be dyed once more to produce a perfect uniformity of shade.
On taking it out of the boiling hot dye bath, it ought to be immediately plunged into cold water, to prevent the change of fissures being caused by the heat.
If the borings and chips of the ivory-turner, called ivory dust, be boiled in water, a kind of fine size is obtained.
Ivory is the osseous matter of the tusks and teeth of the elephant, the hippopotamus, or morse, &c. The hardest, toughest, whitest, and clearest ivory, has the preference in the market; and the tusks of the sea-horse are considered to afford the best. In these, a rough glassy enamel covers the cortical part, of such hardness, as to strike sparks with steel. The horn of the Narwhal is sometimes ten feet long, and consists of an ivory of the finest description, as hard as that of the elephant, and susceptible of a better polish; but it is not in general so much esteemed as the latter.
Ivory is very apt to take a yellow-brown tint by exposure to air. It may be whitened or bleached, by rubbing it first with pounded pumice-stone and water, then placing it moist under a glass shade luted to the sole at the bottom, and exposing it to sunshine. The moist rubbing and exposure may be repeated several times.
For etching ivory, a groung made by the following receipt is to be applied to the polished surface:- Take of pure white wax, and transparent tears of mastic, each one ounce; asphalt, half an ounce. The mastic and asphalt having been separately reduced to fine powder, and the wax being melted in an earthware vessel over the fire, the mastic is to be first slowly strewed in and dissolved by stirring; and then the asphalt in like manner. This compound is to be poured out into lukewarm water, well kneaded, as it cools, by the hand, into rolls or balls about one inch in diameter. These should be kept wrapped round with taffery. If white rosin be substituted for the mastic, a cheaper composition will be obtained, which answers nearly as well; 2 oz. asphalt, 1 oz. rosin, ½ oz. white wax, being good proportions. Callot's etching ground for copper plates, is made by dissolving with heat 4 oz. of mastic in 4 oz. of very fine linseed oil; filtering the varnish through a rag, and bottling it for use.
Either of the two first grounds being applied to the ivory, the figure is to be traced through it in the usual way, a ledge of wax is to be applied, and the surface is to be then covered with strong sulphuric acid. The effect comes better out with the aid of a little heat; and by replacing the acid, as it becomes dilute by absorption of moisture, with concentrated oil of vitriol. Simple wax may be employed instead of the copperplate engraver's ground; and strong muriatic acid instead of sulphuric. If an acid solution of silver or gold be used for etching, the design will become purple or black, on exposure to sunshine. The wax may be washed away with oil of turpentine. Acid nitrate of silver affords the easiest means of tracing permanent black lines upon ivory.
Ivory may be dyed by using the following prescriptions:-
1. Black Dye. - If the ivory be laid for several hours in dilute solution of neutral nitrate of pure silver, with access of light, it will assume a black color, having a slightly green cast. A still finer and deeper black may be obtained by boiling the ivory for some time in a strained decoction of logwood, and then steeping it in a solution of red sulphate or red acetate of iron.
2. Blue Dye. - When ivory is kept imersed for a longer or shorter time in a solution of indigo (partly saturated with potash), it assumes a blue tint of greater or less intensity.
3. Green Dye. - This is given by dipping blue ivory for a little while in solution of nitro-muriate of tin, and then in a hot decoction of fustic.
4. Yellow Dye is given by impregnanting the ivory first with the above tin mordant, and then digesting it with heat in a stained decoction of fustic. The color passes into orange, if some Brazil wood has been mixed with the fustic. A very fine unchangeable yellow may be communicated to ivory by steeping it 18 or 24 hours in a strong solution of the neutral chromate of potash, and then plungung it for some time in a boiling hot solutionf of acetate of lead.
5. Red Dye - may be given by imbuing the ivory first with the tin mordant, then plunging it in a bath of Brazil wood, cochineal or a mixture of the two. Lac-dye may be used with still more advantage, to produce a scarlet tiat. If the scarlet ivory be plunged for a little in a solution of potash, it will become cherry red.
6. Violet Dye - is given in the logwood bath to ivory previously mordanted for a short time with a solution of tin. When the bath becomes exhausted, it imparts a lilac hue. Violet ivory is changed to purple-red by steeping it a little while in water containing a new drops of nitro-muriatic acid.
With regard to dyeing ivory, it may in general be observed, that the colors penetrate better before the surface is polished than afterwards. Should any dark spots appear, they may be cleared up by rubbing them with chalk, after which the ivory should be dyed once more to produce a perfect uniformity of shade.
On taking it out of the boiling hot dye bath, it ought to be immediately plunged into cold water, to prevent the change of fissures being caused by the heat.
If the borings and chips of the ivory-turner, called ivory dust, be boiled in water, a kind of fine size is obtained.
27.11.08
Kankuri kutoi langat... (kertomus)
Ilmarinen 52, 5.5.1885
Kankuri kutoi langat waatteeksi omassa pumpuli-loimisessa kankaassaan, waate tuli kaunis-wärista harmaata, wahwaa ja wiiniä, kun mampselin paita. Olin jo ennakolta hywilläni uudesta waatteestani waikka se oli wielä kesken kutomisen. — Waate walmistui wähässä ajassa, sitä en tarkoin muista menikö kutomisessa kaksi, eli kolme päiwää; sen waan muistan, että se tuli kudotuksi.
Waatteen walmiiksi tultua oli luonollisesti ensimmäinen kysymys: wärjätäänkö se, eli pidetäänkö wärjäämättä?
"Wärjättäwä tämä on", sanoi kankuri; — "nyt on kauppiaalla uusia lippu-wäriä, niillä wärjääminen tulee erittäin huokiaksi ja lippu-wärit owat tätänykyä yleisesti käytännössä".
"Mikäs wäri olisi soweliain tälle waatteelle?" kysyin kankurilta.
"Kahwi ruuninen wäri on paras panna miesten waatteelle", wirkkoi kankuri.
Minä en pitemmältä tiedustellut, menin kauppa-puotiin ja ostin sieltä kourallisen! wäri-lippuja; toin ne kankurille ja pyysin waatteen wärjäämiseen.
Kankuri tyhjensi wäri-liput wesi-kattilaan, sitte waatteen wäri-liemeen, puhalteli keitokseensa ja paineli sitä pääreen kappaleella ahkerasti, — huuru nousi padasta paksuna sumuna.
Ei aikaakaan — kankuri sanoi: "nyt se on waate hywä".
»Kyllä ei niin wähässä ajassa tullut hywäksi", wirkoin minä.
— "Hywä se on", wirkkoi kankuri. »Näillä lipuilla on erittäin joutuisa wärjääminen ja tulee puhdas
työ".
Näin sanoen kohotti kankuri waatteen kiehumasta. — No mitä hitsiä! — Waate oli punanen kun wasta päältä päästetty tamman nahka. — Minä murhemielin katselin waatettani ja luontoani hieman karweli, kun en ostaissani saanut semmoisia wärilippuja, joita olin pyytänyt. — Kankuri tarkasti toistamiseen lippuin päällä oleman kirjoutuksen, se oli: "kahwi-ruskeaa". Oli niissä pitemmältäkin kirjoitusta, waan muuta en muista; sillä niin outo tunteinen mieleni kun oli, ei ottanut enempää säilöönsä walheellisia lauseita.
Mietin itsekseni: tehdäkkö paidaksi, eli hameeksi, kun tästä näin hohtawa tuli; nutuksi oli näet ihan
sopimaton.
Kankuri kehoitti uudelleen minua hakemaan kawhi-ruunisia lippuja kauppiaalta; se puhe ei minua enää
miellyttänyt; waan kun oli waatteeni tärwiöllä näinkin, niin suostuin wielä kerran onneani koettamaan. Menin kauppa-taloon ja etsitin usiammastakin laatikosta nuita kau'an ikäwöityjä kahwi-ruunisia lippuja, — tarkastin itsekki jokaisen lipun, wälttääkseni edellistä hairinkoa.
Nyt uudelleen rupesi kankuri wärjäys puuhiin, toimitus oli saman mukainen kun edellä kerroin. — Waate tuli tuota haluttua kahwiruunia; sitä katselin ihastuksella ja unhoitin sillä kertaa kaikki murheeni ja ne monet turhaan menneet kustannukset, joita olin saanut kokea waatteen teettämisessä.
Ensi sunnuntaina oli ylläni uudet waatteet. Minä olin itsestäni pitäwä uusien waatteideni tähden, kun ennen Harjulan paimenpoika uudesta sarka-nutustaan waan ylpeyteni oli murheen edellä. — Ilma musteni pilwistä, tuli sade ja kasteli waatteen — wäri luopui waatteistani ja päiwän paistettua oli nuttuni pahemman näköinen kun wiertomichcn paita. — Häpiällä silmäilin nyt uutta nuttuani ja murhe-mielin muistelin niitä monija markkoja, joita kulutin waatetta puuhatessani.
Nyt muistui mieleeni isäwainajani lausunto: — «Poikani älä anna tärwätä waatettasi huonolla wärillä, äläkä lanka-maalaria usko wähääkään. — Pidä nuttusi luonon lahjoittamalla wärillä, niin et tule nuttusi tähden häpiään!"
Kankuri kutoi langat waatteeksi omassa pumpuli-loimisessa kankaassaan, waate tuli kaunis-wärista harmaata, wahwaa ja wiiniä, kun mampselin paita. Olin jo ennakolta hywilläni uudesta waatteestani waikka se oli wielä kesken kutomisen. — Waate walmistui wähässä ajassa, sitä en tarkoin muista menikö kutomisessa kaksi, eli kolme päiwää; sen waan muistan, että se tuli kudotuksi.
Waatteen walmiiksi tultua oli luonollisesti ensimmäinen kysymys: wärjätäänkö se, eli pidetäänkö wärjäämättä?
"Wärjättäwä tämä on", sanoi kankuri; — "nyt on kauppiaalla uusia lippu-wäriä, niillä wärjääminen tulee erittäin huokiaksi ja lippu-wärit owat tätänykyä yleisesti käytännössä".
"Mikäs wäri olisi soweliain tälle waatteelle?" kysyin kankurilta.
"Kahwi ruuninen wäri on paras panna miesten waatteelle", wirkkoi kankuri.
Minä en pitemmältä tiedustellut, menin kauppa-puotiin ja ostin sieltä kourallisen! wäri-lippuja; toin ne kankurille ja pyysin waatteen wärjäämiseen.
Kankuri tyhjensi wäri-liput wesi-kattilaan, sitte waatteen wäri-liemeen, puhalteli keitokseensa ja paineli sitä pääreen kappaleella ahkerasti, — huuru nousi padasta paksuna sumuna.
Ei aikaakaan — kankuri sanoi: "nyt se on waate hywä".
»Kyllä ei niin wähässä ajassa tullut hywäksi", wirkoin minä.
— "Hywä se on", wirkkoi kankuri. »Näillä lipuilla on erittäin joutuisa wärjääminen ja tulee puhdas
työ".
Näin sanoen kohotti kankuri waatteen kiehumasta. — No mitä hitsiä! — Waate oli punanen kun wasta päältä päästetty tamman nahka. — Minä murhemielin katselin waatettani ja luontoani hieman karweli, kun en ostaissani saanut semmoisia wärilippuja, joita olin pyytänyt. — Kankuri tarkasti toistamiseen lippuin päällä oleman kirjoutuksen, se oli: "kahwi-ruskeaa". Oli niissä pitemmältäkin kirjoitusta, waan muuta en muista; sillä niin outo tunteinen mieleni kun oli, ei ottanut enempää säilöönsä walheellisia lauseita.
Mietin itsekseni: tehdäkkö paidaksi, eli hameeksi, kun tästä näin hohtawa tuli; nutuksi oli näet ihan
sopimaton.
Kankuri kehoitti uudelleen minua hakemaan kawhi-ruunisia lippuja kauppiaalta; se puhe ei minua enää
miellyttänyt; waan kun oli waatteeni tärwiöllä näinkin, niin suostuin wielä kerran onneani koettamaan. Menin kauppa-taloon ja etsitin usiammastakin laatikosta nuita kau'an ikäwöityjä kahwi-ruunisia lippuja, — tarkastin itsekki jokaisen lipun, wälttääkseni edellistä hairinkoa.
Nyt uudelleen rupesi kankuri wärjäys puuhiin, toimitus oli saman mukainen kun edellä kerroin. — Waate tuli tuota haluttua kahwiruunia; sitä katselin ihastuksella ja unhoitin sillä kertaa kaikki murheeni ja ne monet turhaan menneet kustannukset, joita olin saanut kokea waatteen teettämisessä.
Ensi sunnuntaina oli ylläni uudet waatteet. Minä olin itsestäni pitäwä uusien waatteideni tähden, kun ennen Harjulan paimenpoika uudesta sarka-nutustaan waan ylpeyteni oli murheen edellä. — Ilma musteni pilwistä, tuli sade ja kasteli waatteen — wäri luopui waatteistani ja päiwän paistettua oli nuttuni pahemman näköinen kun wiertomichcn paita. — Häpiällä silmäilin nyt uutta nuttuani ja murhe-mielin muistelin niitä monija markkoja, joita kulutin waatetta puuhatessani.
Nyt muistui mieleeni isäwainajani lausunto: — «Poikani älä anna tärwätä waatettasi huonolla wärillä, äläkä lanka-maalaria usko wähääkään. — Pidä nuttusi luonon lahjoittamalla wärillä, niin et tule nuttusi tähden häpiään!"
A New Chrome Yellow.
Scientific American, 2.1.1860
Under the above name a yelloa color has been for some time in commerce which is quite certain to find much favor, although its price is far higher than that of the ordinary chrome yellow. It is of a splendid yellow, and differs essentially in its tint from the best samples of chrome yellow. It is pulverulent, of small specific gravity, loses nothing in weight at a red heat, but becomes transitorily reddish brown, and is partially taken up by water without entirely dissolving in that fluid. It dissolves in muriatic and nitric acids; if the acid is poured over it in a concentrated state, a slight effervescence takes place. When prepared with but little acid the solution is somewhat turbid, but does not leave any considerable portion when filtered. When heated with alcohol, the solution in muriatic acid becomes intensely dark green; if more alcohol and then sulphuric acid be added, a white precipitate is produced. Solution of sulphate of lime does not precipitate the solution of the color in muriatic acid, but this is done by sulphuric acid with or without the addition of alcohol. The reddish-yellow color of the solution in nitric acid changes by heating, with the addition of alcohol, into a beautiful blue. If acetate of lead be added to the dilute solution in nitric acid, a heavy precipitate of the color of chromate of lead makes its appearance. If an excess of lead were added, filtered, the excess of lead and the lime precipitated by sulphuric acid, alcohol added, filtered and evaporated, large quantities gave a residue, which, when dissolved in water and mixed with chloride of platinum with the addition of muriatic acid, furnished octahedra of platino-chloride of potassium. The investigation gave no magnesia or other bases except lime and potash. Of acids, besides the chromic acid, which was undoubtedly present from the preceding experiments, there was only a small quanthy of sulphuric acid.
When the author mixed a hot saturated solution of bi-chromate of potash with a saturated solution of chloride of calcium, a precipitate was produced, which, when washed and dried, was undistinguishable from the Steinbuhl yellow.
The substance gave 3-1 per cent to distilled water after short stirring. With nitrate of silver, the yellow filtrate gave a red precipitate of chromate of silver, which was rapidly converted into white chloride of silver on the addition of a few drops of muriatic acid. Sulphuric acid and alcohol produce a strong turbidity in the filtrate. When boiled with reducing organic matters and muriatic-acid, the yellow filtrate loses its color, without, however, acquiring more than a tinge of green. Acetate of lead precipitates the yellow filtrate with the color of chromate of lead. Chloride of platinum produces a very slight turbidity in the original filtrate. Even in 16 hour no precipitate is deposited.
This yellow consists, therefore, of chromic acid, lime and potash; when stirred for a short time with cold water, it parts with chromate of lime.
The poisonous qualities of chromic acid and its soluble salts, and the circumstance that the color parts with perceptible, although not large quantities of chromic acid to cold water, render this yellow and extremely dangerous coloring matter, the employment of which, in confectionery and similar trades, must not be though of.
- London Chemical Gazette
Under the above name a yelloa color has been for some time in commerce which is quite certain to find much favor, although its price is far higher than that of the ordinary chrome yellow. It is of a splendid yellow, and differs essentially in its tint from the best samples of chrome yellow. It is pulverulent, of small specific gravity, loses nothing in weight at a red heat, but becomes transitorily reddish brown, and is partially taken up by water without entirely dissolving in that fluid. It dissolves in muriatic and nitric acids; if the acid is poured over it in a concentrated state, a slight effervescence takes place. When prepared with but little acid the solution is somewhat turbid, but does not leave any considerable portion when filtered. When heated with alcohol, the solution in muriatic acid becomes intensely dark green; if more alcohol and then sulphuric acid be added, a white precipitate is produced. Solution of sulphate of lime does not precipitate the solution of the color in muriatic acid, but this is done by sulphuric acid with or without the addition of alcohol. The reddish-yellow color of the solution in nitric acid changes by heating, with the addition of alcohol, into a beautiful blue. If acetate of lead be added to the dilute solution in nitric acid, a heavy precipitate of the color of chromate of lead makes its appearance. If an excess of lead were added, filtered, the excess of lead and the lime precipitated by sulphuric acid, alcohol added, filtered and evaporated, large quantities gave a residue, which, when dissolved in water and mixed with chloride of platinum with the addition of muriatic acid, furnished octahedra of platino-chloride of potassium. The investigation gave no magnesia or other bases except lime and potash. Of acids, besides the chromic acid, which was undoubtedly present from the preceding experiments, there was only a small quanthy of sulphuric acid.
When the author mixed a hot saturated solution of bi-chromate of potash with a saturated solution of chloride of calcium, a precipitate was produced, which, when washed and dried, was undistinguishable from the Steinbuhl yellow.
The substance gave 3-1 per cent to distilled water after short stirring. With nitrate of silver, the yellow filtrate gave a red precipitate of chromate of silver, which was rapidly converted into white chloride of silver on the addition of a few drops of muriatic acid. Sulphuric acid and alcohol produce a strong turbidity in the filtrate. When boiled with reducing organic matters and muriatic-acid, the yellow filtrate loses its color, without, however, acquiring more than a tinge of green. Acetate of lead precipitates the yellow filtrate with the color of chromate of lead. Chloride of platinum produces a very slight turbidity in the original filtrate. Even in 16 hour no precipitate is deposited.
This yellow consists, therefore, of chromic acid, lime and potash; when stirred for a short time with cold water, it parts with chromate of lime.
The poisonous qualities of chromic acid and its soluble salts, and the circumstance that the color parts with perceptible, although not large quantities of chromic acid to cold water, render this yellow and extremely dangerous coloring matter, the employment of which, in confectionery and similar trades, must not be though of.
- London Chemical Gazette
26.11.08
Mahogany Stain.
Scientific American 35, 19.5.1849
1. Pure Socotrine aloes 1 oz., dragon's blood ½ oz, rectrified spirit 1 pint, dissolve and apply two or three coats to the surface of the wood; finish off with oil or wax tinged with alkanet.
2. Wash over the wood with strong aquafortis; and when dry apply a coat of the above varnish; polish at last.
3. Logwood 2 oz., madder 8oz., fustic 1 oz., water 1 gallon; boil 2 hours, and apply it to the wood several times boiling hot; when dry slightly brush it over with a solution of pearlash 1 oz. in water 1 quart; dry and polish as before.
1. Pure Socotrine aloes 1 oz., dragon's blood ½ oz, rectrified spirit 1 pint, dissolve and apply two or three coats to the surface of the wood; finish off with oil or wax tinged with alkanet.
2. Wash over the wood with strong aquafortis; and when dry apply a coat of the above varnish; polish at last.
3. Logwood 2 oz., madder 8oz., fustic 1 oz., water 1 gallon; boil 2 hours, and apply it to the wood several times boiling hot; when dry slightly brush it over with a solution of pearlash 1 oz. in water 1 quart; dry and polish as before.
Seinämaalaukset Isokyrön wanhassa kirkossa.
Suupohjan Työmies 61, 7.8.1885
Siitä seinämaalausten tarkastuksesta Isokyrön wanhassa kirkossa, jonka wiime perjantaina ja lauantaina siellä toimitti herra waltionarkeoloogi, professori I. R. Aspelin, josta lehtemme wiime n:rossa olleessa uutisessa lyhyesti mainittiin, kirjoittaa nimimerkki E. A— n Wbl:ille seuraawaa:
Eräässä Isokyrönkirkkoarkiston wanhimmassa käsin kirjoitetussa kirjassa löytyy merkittynä: "Herr Jacob Sigfridsson Geet, Nondalensis, läth med egen bekostnad giöra choret och mala hela kyrckjan." (Herra Jaakko Sigfridinpoika Geet, Nondalensis, antoi omalla kustannuksellaan rakentaa kuorin ja maalata koko kirkon). Herra Geet oli wuodesta 1550 kuolemaansa saakka 1589 prowastina yli koko Pohjanmaan, Hän oli "rikas, komea, aulis ja kuningas Erkki XIV piti hänestä paljon", sanotaan toisessa paikassa tästä miehestä, joka näyttää olleen jonkullainen kirkkoruhtinas näillä tienoin ja jota myöskin rikkaudessa ja armossa hänen kanssaan kilpailewa maallikko Hans Fordell Pietarsaaressa nimitti "Kyrön Suuriruhtinaaksi". Mitenkä sanat "maalala koko kirkon" oliwat ymmärrettäwät, ei tähän saakka ole tiedetty. Wasta nyt woipi päättää, että hänen toimenpiteensä luonne todellakin oli ruhtinaallinen, sillä tarkastuksessa hawaittiin kirkon seinien olleen niin täydellisesti ja runsaasti peitetyt kuwilla, että tuskin mikään Suomen kirkko siinä suhteessa olisi woittanut Isokyrön kirkkoa.
Niin täydellisesti kätketty ja unohdettu on tämä kirkon aikoinaan loistawa koristus kuitenkin ollut, että nyt tahallisestikin pidetyssä tarkastuksessa oli waikea löytää siiä. Ensi aluksi nimittäin ei tawattu kalkituksen alla muuta kuin isoja maalattuja koristuksia akkunain pielillä ja ainoastaan niistä oli wäri sitä ennen sieltä täällä pilkoittanut. Semmoisia koristuksia löytyy useimmissa maamme wanhoissa puukirkoissa. Ne owat tawallisesti edelliseltä wuosisadalta ja omat luonnollisesti kaikkea muuta arwoa wailla. Myöskin Isokyrössä ne oliwat yhtä myöhäisiä ja oikeat maalaukset keksittiin wasta, ikäänkuin sattumalta, woipi sanoa, lännen puolisella seinällä, melkoisesti sywemmältä paksun rappauskerroksen ja wielä sen alla oleman kalkkikerroksen alta.
Millä ajalla 39-wuotisella wirkakaudellaan prowasti Geet antoi tehdä maalaukset, sitä ei toistaiseksi woida sanoa, sillä kaikesta hakemisesta huolimatta ei löydetty mitään kirjoitusta, joka ilmoittaisi siitä. Sitä wastoin keksittiin eräs wajanainen kirjoitus, joka sanoo, milloin ne peitettiin. Näkywät sanat kuulumat: "Denna kyrkia hafwer - - - 1662 - - - hwitliimat 1666" (Tämä kirkko on - - - 1662 - - - kalkittu 1666). Silloin siis peitettiin maalaukset ensimäisellä kalkkikerroksella. Myöhemmin, otaksuttamasti 1700-luwun alussa, jolloin kirkon, epäilemättä myöskin kuwilla peitetty kupukatto otettiin alas ja kirkkoon laiteltiin sen nykyinen lautakatto, toimiteltiin rappaus, joka ½ à 1 tuuman paksulta peittää seiniä, sekä lopullisesti eri aikoina lisättiin sen päälle wielä pari kalkkikerrosta. Niissä Länsi-Suomen kirkoissa, joissa tähän saakka on paljastettu peitettyjä maalauksia, on peitteenä ollut ainoastaan useampi kalkkikerros ja on sen wuoksi ollut paljon helpompi saada niitä päiwän waloon. Isokyrössä ei työ ainoastaan ole waiwalloisempi, waan wahingoittuwat maalauksetkin täällä enemmän, sillä kun usein ainoastaan lujat wasaran iskut woiwat särkeä seinillä olewan kowan rappauksen, niin onhan kyllin selwää, että alla olewa warsin epätasainen ja monissa paikoin ainoastaan ohuen kalkkikerroksen peittämä maalausten pohja samalla särkyy ja putoaa alas niistä lakkaamattomista harwoista kiwistä, joista seinä on tehty.
Sanotuista waikeuksista huolimatta oli tarkastuksen tulos kuitenkin werrattain tyydyttäwä. Sen kahden päiwän ajan, jonka työ kesti, oliwat herra waltionarkeoloogin apulaisina dosentti Eliel Aspelin, maisteri W. Forsman, ylioppilas G. Forsman ja urkuri Peltonen, ja onnistuttiin jokaisella neljällä seinällä paljastaa tarpeellisen suuret alat, niin että jossakin määrin woitiin arwostella maalauksia kokonaisuudessaan.
Maalaukset owat kolmessa riwissä, toinen toisensa päällä, ympäri koko kirkon. Näitä maalaus-riwejä eli sarjoja eroittawat allekirjoitukset toisistaan,
ilmoittaen kunkin kuwauksen merkityksen. Yksityiset kuwat eli ryhmät sijaitsemat jälleen kukin omassa, maalattujen patsaiden rajoittamassa piirissään. Kuwausten sisältö on luonnollisesti otettu raamatusta ja ainakin alin sarja sisältää suoranaisen kuwauksen sunnuntaipäiwien saarnateksteistä, sillä ainekirjoitus ei ainoastaan ilmoita raamatunpaikkaa, waan myöskin sen sunnuntain, jota warten teksti oli määrätty. Toinen sarja sisältää muun muassa Kristuksen piinahistorian, kun ylin sitäwastoin ainakin osaksi on omistettu wanhaa testamenttia warten, joka woitiin päättää siitä, että "Lain ulosantaminen Sinain wuorella" on saanut sijansa mainitussa riwissa läntisellä seinällä. Ellei aineena ole saarnateksti, on sisältö ilmoitettu joko wiittauksella raamattuun tai lyhyellä kirjoituksella, jotka aina näyttäwät alkawan sanalla "Tässä" (tapahtuu se ja se). Nämä ainekirjoitukset owat kyhätyt ruotsinkielellä, ehkä wiittauksilla toisinaan on latinalainen muoto.
Ryhmistä, joita sattumalta tawattiin, mainittakoon, paitse edelläkerrottuja, wielä seuraawat: Jesuksen kiusaus, Jesus ulosajaa perkeleen, Jesus rawitsee 5.000 miestä, Jesus häwäistään. Sen ohessa saateltiin walkeuteen melkein yhtä monta muuta kohtausta, joko täydellisesti taikka osittain, waan ei niitten ainetta woitu wielä warmaan määrätä.
Mitä nyt näiden maalausten taidehistorialliseen arwoon ja tärkeyteen tulee, niin näyttää se olewan suurempi kuin on woitu odottaa. Kuwausten kokoonpanon suhteen muistutettakoon ensin, että ne näyttämät olewan itsenäisen mestarin sepittämiä, sillä, merkillistä kyllä, ei löydetty ainoatakaan ryhmää, jossa olisi tawattu niitä perikuwia, jotka koko keskiajan kuluessa ja myöskin sen jälkeen oliwat tawallisia. Epäilemättä löytyy niiden joukossa semmoisia, jotka wielä säilywät rappauksen peitossa, mutta mitä se nyt jo on saatu walkeuteen, antaa kuitenkin tarpeeksi aihetta otaksua, että maalari on ollut itsenäisesti sepittäwä taiteilija. Sitäpaitse oli sunnuntai-tekstien kuwaaminen semmoinen tehtäwä, joka ei sallinut orjallista seuraamista wanhemman kirkkomaalauksen jäljissä. Aiwan uutta, werratessa 1400-luwun kirkkomaalauksiin, on se, eltä maalarilla on ollut erinomainen halu kuwata kirkkoja ja rakennuksia, jopa kokonaisia kaupunginosia taulujensa periin. Mutta ei ainoastaan kokoonpanon suhteen, waan myöskin muutamissa pienoisosissa näyttää mestari ansaitseman huomiota. Erittäin mainittakoon, että muutamat päät owat aikakauden luonnetta walaisemia ja kauniisti piirustettuja. Niin esim. eräässä ryhmässä eteläisellä seinällä kuorissa, jossa näkee Kristuksen melkein naiseellisesti lempeillä kaswoilla seisowan wastapäätä kahta miestä, joista toisella on pieni, luinen pää lyhyeksi leikatulla punaisella tukalla, ja punainen, kahteen huippuun jaettu parta (selwästi aikakauden luonnetta todistawa kuwa) ja toisella on werewät ja leweät kaswot. Taiteellisuuden suhteen näyttäwät kuwat muuten oleman samasta arwosta kuin meidän wanhoissa keskiajan kirkoissakin. Siwuwiiwat ja heikot warjot, missä niitä löytyy, owat riwakkaasti piirretyt jonkunlaisella wesi- tai liimawärillä, mutta, kuten jo mainittiin, on pohja epätasainen ja huonommin walmistettu kuin Länsi-Suomen kirkoissa. Epäilemättä on useampia maalareita ollut yhtaikaa työssä, sillä kuwat owat armoonsa katsoen waihtelewia. Niin esim. on "lain ulosantaminen" läntisellä seinällä kerrassaan ala-arwoisempi kuwia lähempänä kuoria.
Tässä mainittu on paikoilleen kaikki mitä nykyään woipi sanoa näistä maalauksista. Selwää on, että ne, ollen ensimäiset tähän saakka meillä keksityt kirkkomaalaukset renaissansiaikakaudelta, ansaitsewat tulla kokonaan paljastetuiksi, että niitä woitaisiin lähemmin tutkia ja ainakin osaksi kopioida. Paitse sitä taidehistoriallista hyötyä, jonka maalausten arwon ja luoteen tarkempi arwosteleminen tuottaisi, on niiden täydellinen tutkiminen tärkeä sen mahdollisuuden lähden, että rappaus kätkee jonkun kirjoituksen ja kenties myöskin jonkun historiallisen kuwan. Josko kuwat tulewat entisellensä korjattawiksi, jääpi luonnollisesti toistaiseksi ratkaisematta. Selwää on kuitenkin, ettei niiden täydellinen korjaus saata tulla kysymykseenkään, sillä siksi owat muutamat maalaukset liiaksi turmeltuneita ; mutta toiselta puolen olisi wahinko, ellei ainakin muutamia parhaiten säilyneitä uudistettaisi. Koska keis. senaatti jo tätä ennen on päättänyt, että itse rakennus on perikadosta pelastettawa, niin on otaksuttaman, että myöskin seinämaalaukset, jotka taidehistoriallisessa suhteessa owat miellyttäwämmät kuin kirkko itse, tulewat päätetyssä korjauksessa wetämään huomiota puoleensa. Ellei mitään uudistusta hallituksen toimesta tapahtuisi, niin woisi ehkä Isokyrön kunta olla halukas keräämään kokoon muutaman sataa markkaa, joilla tulewaisuudessa woitaisiin ylentää tuon näillä seuduilla niin harwinaisen ja kunnianarwoisen muistopatsaan arwoa, jonka se nyt omistaa alueellaan.
Siitä seinämaalausten tarkastuksesta Isokyrön wanhassa kirkossa, jonka wiime perjantaina ja lauantaina siellä toimitti herra waltionarkeoloogi, professori I. R. Aspelin, josta lehtemme wiime n:rossa olleessa uutisessa lyhyesti mainittiin, kirjoittaa nimimerkki E. A— n Wbl:ille seuraawaa:
Eräässä Isokyrönkirkkoarkiston wanhimmassa käsin kirjoitetussa kirjassa löytyy merkittynä: "Herr Jacob Sigfridsson Geet, Nondalensis, läth med egen bekostnad giöra choret och mala hela kyrckjan." (Herra Jaakko Sigfridinpoika Geet, Nondalensis, antoi omalla kustannuksellaan rakentaa kuorin ja maalata koko kirkon). Herra Geet oli wuodesta 1550 kuolemaansa saakka 1589 prowastina yli koko Pohjanmaan, Hän oli "rikas, komea, aulis ja kuningas Erkki XIV piti hänestä paljon", sanotaan toisessa paikassa tästä miehestä, joka näyttää olleen jonkullainen kirkkoruhtinas näillä tienoin ja jota myöskin rikkaudessa ja armossa hänen kanssaan kilpailewa maallikko Hans Fordell Pietarsaaressa nimitti "Kyrön Suuriruhtinaaksi". Mitenkä sanat "maalala koko kirkon" oliwat ymmärrettäwät, ei tähän saakka ole tiedetty. Wasta nyt woipi päättää, että hänen toimenpiteensä luonne todellakin oli ruhtinaallinen, sillä tarkastuksessa hawaittiin kirkon seinien olleen niin täydellisesti ja runsaasti peitetyt kuwilla, että tuskin mikään Suomen kirkko siinä suhteessa olisi woittanut Isokyrön kirkkoa.
Niin täydellisesti kätketty ja unohdettu on tämä kirkon aikoinaan loistawa koristus kuitenkin ollut, että nyt tahallisestikin pidetyssä tarkastuksessa oli waikea löytää siiä. Ensi aluksi nimittäin ei tawattu kalkituksen alla muuta kuin isoja maalattuja koristuksia akkunain pielillä ja ainoastaan niistä oli wäri sitä ennen sieltä täällä pilkoittanut. Semmoisia koristuksia löytyy useimmissa maamme wanhoissa puukirkoissa. Ne owat tawallisesti edelliseltä wuosisadalta ja omat luonnollisesti kaikkea muuta arwoa wailla. Myöskin Isokyrössä ne oliwat yhtä myöhäisiä ja oikeat maalaukset keksittiin wasta, ikäänkuin sattumalta, woipi sanoa, lännen puolisella seinällä, melkoisesti sywemmältä paksun rappauskerroksen ja wielä sen alla oleman kalkkikerroksen alta.
Millä ajalla 39-wuotisella wirkakaudellaan prowasti Geet antoi tehdä maalaukset, sitä ei toistaiseksi woida sanoa, sillä kaikesta hakemisesta huolimatta ei löydetty mitään kirjoitusta, joka ilmoittaisi siitä. Sitä wastoin keksittiin eräs wajanainen kirjoitus, joka sanoo, milloin ne peitettiin. Näkywät sanat kuulumat: "Denna kyrkia hafwer - - - 1662 - - - hwitliimat 1666" (Tämä kirkko on - - - 1662 - - - kalkittu 1666). Silloin siis peitettiin maalaukset ensimäisellä kalkkikerroksella. Myöhemmin, otaksuttamasti 1700-luwun alussa, jolloin kirkon, epäilemättä myöskin kuwilla peitetty kupukatto otettiin alas ja kirkkoon laiteltiin sen nykyinen lautakatto, toimiteltiin rappaus, joka ½ à 1 tuuman paksulta peittää seiniä, sekä lopullisesti eri aikoina lisättiin sen päälle wielä pari kalkkikerrosta. Niissä Länsi-Suomen kirkoissa, joissa tähän saakka on paljastettu peitettyjä maalauksia, on peitteenä ollut ainoastaan useampi kalkkikerros ja on sen wuoksi ollut paljon helpompi saada niitä päiwän waloon. Isokyrössä ei työ ainoastaan ole waiwalloisempi, waan wahingoittuwat maalauksetkin täällä enemmän, sillä kun usein ainoastaan lujat wasaran iskut woiwat särkeä seinillä olewan kowan rappauksen, niin onhan kyllin selwää, että alla olewa warsin epätasainen ja monissa paikoin ainoastaan ohuen kalkkikerroksen peittämä maalausten pohja samalla särkyy ja putoaa alas niistä lakkaamattomista harwoista kiwistä, joista seinä on tehty.
Sanotuista waikeuksista huolimatta oli tarkastuksen tulos kuitenkin werrattain tyydyttäwä. Sen kahden päiwän ajan, jonka työ kesti, oliwat herra waltionarkeoloogin apulaisina dosentti Eliel Aspelin, maisteri W. Forsman, ylioppilas G. Forsman ja urkuri Peltonen, ja onnistuttiin jokaisella neljällä seinällä paljastaa tarpeellisen suuret alat, niin että jossakin määrin woitiin arwostella maalauksia kokonaisuudessaan.
Maalaukset owat kolmessa riwissä, toinen toisensa päällä, ympäri koko kirkon. Näitä maalaus-riwejä eli sarjoja eroittawat allekirjoitukset toisistaan,
ilmoittaen kunkin kuwauksen merkityksen. Yksityiset kuwat eli ryhmät sijaitsemat jälleen kukin omassa, maalattujen patsaiden rajoittamassa piirissään. Kuwausten sisältö on luonnollisesti otettu raamatusta ja ainakin alin sarja sisältää suoranaisen kuwauksen sunnuntaipäiwien saarnateksteistä, sillä ainekirjoitus ei ainoastaan ilmoita raamatunpaikkaa, waan myöskin sen sunnuntain, jota warten teksti oli määrätty. Toinen sarja sisältää muun muassa Kristuksen piinahistorian, kun ylin sitäwastoin ainakin osaksi on omistettu wanhaa testamenttia warten, joka woitiin päättää siitä, että "Lain ulosantaminen Sinain wuorella" on saanut sijansa mainitussa riwissa läntisellä seinällä. Ellei aineena ole saarnateksti, on sisältö ilmoitettu joko wiittauksella raamattuun tai lyhyellä kirjoituksella, jotka aina näyttäwät alkawan sanalla "Tässä" (tapahtuu se ja se). Nämä ainekirjoitukset owat kyhätyt ruotsinkielellä, ehkä wiittauksilla toisinaan on latinalainen muoto.
Ryhmistä, joita sattumalta tawattiin, mainittakoon, paitse edelläkerrottuja, wielä seuraawat: Jesuksen kiusaus, Jesus ulosajaa perkeleen, Jesus rawitsee 5.000 miestä, Jesus häwäistään. Sen ohessa saateltiin walkeuteen melkein yhtä monta muuta kohtausta, joko täydellisesti taikka osittain, waan ei niitten ainetta woitu wielä warmaan määrätä.
Mitä nyt näiden maalausten taidehistorialliseen arwoon ja tärkeyteen tulee, niin näyttää se olewan suurempi kuin on woitu odottaa. Kuwausten kokoonpanon suhteen muistutettakoon ensin, että ne näyttämät olewan itsenäisen mestarin sepittämiä, sillä, merkillistä kyllä, ei löydetty ainoatakaan ryhmää, jossa olisi tawattu niitä perikuwia, jotka koko keskiajan kuluessa ja myöskin sen jälkeen oliwat tawallisia. Epäilemättä löytyy niiden joukossa semmoisia, jotka wielä säilywät rappauksen peitossa, mutta mitä se nyt jo on saatu walkeuteen, antaa kuitenkin tarpeeksi aihetta otaksua, että maalari on ollut itsenäisesti sepittäwä taiteilija. Sitäpaitse oli sunnuntai-tekstien kuwaaminen semmoinen tehtäwä, joka ei sallinut orjallista seuraamista wanhemman kirkkomaalauksen jäljissä. Aiwan uutta, werratessa 1400-luwun kirkkomaalauksiin, on se, eltä maalarilla on ollut erinomainen halu kuwata kirkkoja ja rakennuksia, jopa kokonaisia kaupunginosia taulujensa periin. Mutta ei ainoastaan kokoonpanon suhteen, waan myöskin muutamissa pienoisosissa näyttää mestari ansaitseman huomiota. Erittäin mainittakoon, että muutamat päät owat aikakauden luonnetta walaisemia ja kauniisti piirustettuja. Niin esim. eräässä ryhmässä eteläisellä seinällä kuorissa, jossa näkee Kristuksen melkein naiseellisesti lempeillä kaswoilla seisowan wastapäätä kahta miestä, joista toisella on pieni, luinen pää lyhyeksi leikatulla punaisella tukalla, ja punainen, kahteen huippuun jaettu parta (selwästi aikakauden luonnetta todistawa kuwa) ja toisella on werewät ja leweät kaswot. Taiteellisuuden suhteen näyttäwät kuwat muuten oleman samasta arwosta kuin meidän wanhoissa keskiajan kirkoissakin. Siwuwiiwat ja heikot warjot, missä niitä löytyy, owat riwakkaasti piirretyt jonkunlaisella wesi- tai liimawärillä, mutta, kuten jo mainittiin, on pohja epätasainen ja huonommin walmistettu kuin Länsi-Suomen kirkoissa. Epäilemättä on useampia maalareita ollut yhtaikaa työssä, sillä kuwat owat armoonsa katsoen waihtelewia. Niin esim. on "lain ulosantaminen" läntisellä seinällä kerrassaan ala-arwoisempi kuwia lähempänä kuoria.
Tässä mainittu on paikoilleen kaikki mitä nykyään woipi sanoa näistä maalauksista. Selwää on, että ne, ollen ensimäiset tähän saakka meillä keksityt kirkkomaalaukset renaissansiaikakaudelta, ansaitsewat tulla kokonaan paljastetuiksi, että niitä woitaisiin lähemmin tutkia ja ainakin osaksi kopioida. Paitse sitä taidehistoriallista hyötyä, jonka maalausten arwon ja luoteen tarkempi arwosteleminen tuottaisi, on niiden täydellinen tutkiminen tärkeä sen mahdollisuuden lähden, että rappaus kätkee jonkun kirjoituksen ja kenties myöskin jonkun historiallisen kuwan. Josko kuwat tulewat entisellensä korjattawiksi, jääpi luonnollisesti toistaiseksi ratkaisematta. Selwää on kuitenkin, ettei niiden täydellinen korjaus saata tulla kysymykseenkään, sillä siksi owat muutamat maalaukset liiaksi turmeltuneita ; mutta toiselta puolen olisi wahinko, ellei ainakin muutamia parhaiten säilyneitä uudistettaisi. Koska keis. senaatti jo tätä ennen on päättänyt, että itse rakennus on perikadosta pelastettawa, niin on otaksuttaman, että myöskin seinämaalaukset, jotka taidehistoriallisessa suhteessa owat miellyttäwämmät kuin kirkko itse, tulewat päätetyssä korjauksessa wetämään huomiota puoleensa. Ellei mitään uudistusta hallituksen toimesta tapahtuisi, niin woisi ehkä Isokyrön kunta olla halukas keräämään kokoon muutaman sataa markkaa, joilla tulewaisuudessa woitaisiin ylentää tuon näillä seuduilla niin harwinaisen ja kunnianarwoisen muistopatsaan arwoa, jonka se nyt omistaa alueellaan.
25.11.08
Lapis Lazuli.
Scientific American 49, 26.8.1848
The following particulars relative to this beautiful blue pigment, were lately published by the Petersburg Academy of Sciences. Lapis Lazuli are found in all the rivers that fall from Khamardaban, but mineralogists have not yet succeeded in finding its flow notwithstanding the minute researches which have been made in divers points. Mr. Moor the mineralogist, who spent two summers on the banks of the Hindianka, succeeded only in discovering the flow of glaucolithe, or calcareous blue spath, - and every attempt since made to ascertain the place of formation of the lapis lazuli has been unsuccessful. The natives affirm that this precious stone is met with after the heavy rains have washed down the pebbles found in the beds of the rivers. Mica, is found in great abundance in the neighborhood of Hindianka, in the form of not very thick flakes, lying upon a bed of soft clay as if it had been deposited upon it. The inhabitants frequently resort to these places to carry of the mica - which they put into their window-frames in place of glass.
The following particulars relative to this beautiful blue pigment, were lately published by the Petersburg Academy of Sciences. Lapis Lazuli are found in all the rivers that fall from Khamardaban, but mineralogists have not yet succeeded in finding its flow notwithstanding the minute researches which have been made in divers points. Mr. Moor the mineralogist, who spent two summers on the banks of the Hindianka, succeeded only in discovering the flow of glaucolithe, or calcareous blue spath, - and every attempt since made to ascertain the place of formation of the lapis lazuli has been unsuccessful. The natives affirm that this precious stone is met with after the heavy rains have washed down the pebbles found in the beds of the rivers. Mica, is found in great abundance in the neighborhood of Hindianka, in the form of not very thick flakes, lying upon a bed of soft clay as if it had been deposited upon it. The inhabitants frequently resort to these places to carry of the mica - which they put into their window-frames in place of glass.
Punamulta-tehdasta... (uutinen)
Suomalainen Wirallinen Lehti 164, 17.7.1888
Punamulta-tehdasta laatii Pitkärannan kuparitehtaan hallitus paraikaa Onkamon kylään, Kiihtelyswaaran ja Tohmajärwen radalle. Siellä Kannusjärwen ranteilla kuuluu löytywän niin hywää punaa, että wiepi woiton kuuluisasta "ruotsin punastakin". Ja kun laitos ei tule kowin kauwas wastaisesta Karjalan radasta, sopinee siitä toiwoa pitemmän aikuista hyötyä paikkakunnalle. (Sawo)
[Juttu on julkaistu alunperin Sawo-lehdessä ja myös:
Tampereen Sanomat 83, 16.7.1888]
Punamulta-tehdasta laatii Pitkärannan kuparitehtaan hallitus paraikaa Onkamon kylään, Kiihtelyswaaran ja Tohmajärwen radalle. Siellä Kannusjärwen ranteilla kuuluu löytywän niin hywää punaa, että wiepi woiton kuuluisasta "ruotsin punastakin". Ja kun laitos ei tule kowin kauwas wastaisesta Karjalan radasta, sopinee siitä toiwoa pitemmän aikuista hyötyä paikkakunnalle. (Sawo)
[Juttu on julkaistu alunperin Sawo-lehdessä ja myös:
Tampereen Sanomat 83, 16.7.1888]
A Red Dye in Chinese Sugar Cane.
Scientific American 26, 22.12.1860
The stalks of the Chinese sorgho contain a coloring matter possessing great tinctorial power. It is prepared by fermenting the stalks of the plant from which the juice has been expressed. At the expiration of fifteen days the coloring matter is developed, and it gives a beautiful brown or red color to the stalks. They are fried to stop the dermentation, and then ground to a fine powder, which is treated with water. This removes a small solution of caustic soda or potassa. The base is neutralized by sulphuric acid, and the carmine is soon deposited under the form of light flakes. The red of teh sorgho is soluble in alcohol, the alkalies and feeble acids. It answers very well for dyeing silk and wool, and it appears to resist the action of light.
The stalks of the Chinese sorgho contain a coloring matter possessing great tinctorial power. It is prepared by fermenting the stalks of the plant from which the juice has been expressed. At the expiration of fifteen days the coloring matter is developed, and it gives a beautiful brown or red color to the stalks. They are fried to stop the dermentation, and then ground to a fine powder, which is treated with water. This removes a small solution of caustic soda or potassa. The base is neutralized by sulphuric acid, and the carmine is soon deposited under the form of light flakes. The red of teh sorgho is soluble in alcohol, the alkalies and feeble acids. It answers very well for dyeing silk and wool, and it appears to resist the action of light.
Invertor's Claims: Rasping Dye Woods.
Scientific American 12, 11.12.1847
By Charles W. Roberts, and John Hambly, of Philadelphia, Pa. Improvement in machinery for Rasping Dye Woods. Patented 21st August 1847. Claim. - Having thus fully described the construction and operation of our improved machine for rasping dye woods, roots, bark, &c, into powder. What we claim therein as new and desire to secure by Letters Patent is the construction of the rasping wheel of a series of parallel circular saws, secured to the shaft in an oblique position thereto, so that their rasping action will operate on the wood to the right during one half the revolution, substantially, in the manner and for the purpose herein set forth.
By Charles W. Roberts, and John Hambly, of Philadelphia, Pa. Improvement in machinery for Rasping Dye Woods. Patented 21st August 1847. Claim. - Having thus fully described the construction and operation of our improved machine for rasping dye woods, roots, bark, &c, into powder. What we claim therein as new and desire to secure by Letters Patent is the construction of the rasping wheel of a series of parallel circular saws, secured to the shaft in an oblique position thereto, so that their rasping action will operate on the wood to the right during one half the revolution, substantially, in the manner and for the purpose herein set forth.
Myrkyllisistä seinä-papereista, kankaista, astioista y. m. huonekaluista.
Savo 11, 25.1.1884
Korkeampi siwistys waatii epäilemättä elämän kaikissa oloissa enemmän warowaisuutta, sillä se tuottaa monen mukawuuden ohessa mukanaan waarojakin, joita luonnon kannalla olema ihminen ei tunne nimeksikään. Edistynyt kauppa ja teollisuus sekä niitten synnyttämät kilpailut owat nimittäin, etenkin myöhempinä aikoina, tuottaneet yhteiskunnalle uuden wihollisen — tawarain wäärentämisen, joka useinkin on mitä waarallisinta lajia, sillä sydämmetöin tehtailija, etenkin semmoinen, joka asuu satojen peninkulmain päässä uhristaan ja jota ani harwoin lain rankaisewa käsi ulettuu kohtaamaan, wäärentää tawaroitaan isoissa määrin myrkyllisillä aineilla, osaksi tarkoituksessa siten saada tawaraa walmistetuksi halwemmalla hinnalla, osaksi antaaksensa sille ostajan silmiä lumoawan kiillon. Tawallisimpia tarpeitamme, joita emme itse walmista aineista, joitten puhtauden tunnemme, täytyy meidän siis epäillen tutkia, eikö siinä piile joku määrällinen wihollinen, joka wähitellen, mutta warmaan tärwelee terweyttämme, wähentää elinwoimamme ja huomaamattamme työntää meidät liian warhain auenneesen hautaan. Haemme apua lääkäreiltä, käymme kylpymatkoilla, koetamme jos jotakin, waan turhaa — wihollinen piilee ehkä huoneemme seinäpapereissa eli seinämaalauksissa, huonekalujemme waatteuksissa, ikkuna-uutimissa, matoissa, jopa sänky- ja pitowaatteissakin.
Tehtailija — joka ehkä asuu jossakin etäällä Wenäjällä tahi Saksanmaalla — on painanut niitä wäreillä, jotka sisältäwät arseniikkia, wäkemimpiä myrkkyjä mitä löytyy. Taikka ne owat oman kylämme wärjärien ja maalarien walmistamat; waan nämät ehkä eiwät ole tienneet, mitä sisältiwät aineet, joista tekewät wäripaineensa. Etenkin metalliwäreissä löytyy usein arseniikkia, jota ei ole tahallaan niihin pantukaan.
Taikka: säilytät ruokiasi laseeratuissa sawiastioissa, etkä tiedä, että tämmöisiä usein laseerataan lyijyllä, mönjällä, lyijykiilteellä (-hopeakiille, lyijyliise) tahi muilla aineilla, joita tehdään lyijystä. Taikka olet ostanut rautakaupasta laseeratun padan eli muun säilytysastian. Sekin woi sisältää myrkkyä, sillä Suomessa ei löydy mitään lakia, joka kieltäisi tämmöisiä aineita myymästä, tahi jota määräisi sakkoja myyjälle, myi hän sitte tieten tahi tietämättään waarallisia aineita. Esim. Saksassa on laki olemassa, joka kieltää semmoisia waarallisia tawaroita Saksassa myymästä; walmistaa kyllä saa ja myydä ulkomaille jos ulkomailla ihmisiä kuolee Saksan tawaroista, siitä ei Saksan hallitus pidä wäliä, kun waan teollisuus kukoistaa ja maksaa weroa. — Käy siis kerran tutkien läpi talouskapineesi — syyn kiwuloisuuteesi, jota ehkä wuosikausia olet potenut, menettäen isoja rahoja lääkäreille ja lääkkeisin!
Taikka olet ostanut lapsillesi joululahjaksi kauniita leluja, ja kun pienet poloset owat ikäwissään, owat kalpeita ja yhä itkeä marisewat, niin ostat heille wieläkin uusia, etkä huomaa, että lapset, pistäessään wiattoman näköisiä leluja suuhunsa, niistä imewät uutta taudin ainetta.
Näitten myrkkyjen waikutus saattaa olla hywin monenlainen. Toisiin ne waikuttawat kowemmin, toiset pääsewät wähemmällä. Vaikutus on joko suora myrkytys: arseniikki tuottaa pyörrytystä, päänkiwistystä, jäsenten kolotusta ja puutumista, suhinaa korwissa, rintatauteja ja lopuksi pitkän kitumisen perästä kuoleman — myrkky tulee näet ruumiisen warsin wähissä määrin ja tappaa siis myöskin wähitellen,; lyijy-myrkyt taasen waikuttawat enimmiten watsaan: ruuan sulatus käy huonoksi, hampaat mustumat, kita, nielu, watsa ja suo let tulistuwat, ääni käy käheäksi — lopuksi tulee wärähdyksiä ja kowaa suonenwetoa, kylmä hiki nousee selkään ja jos ei sairas pian saa apua ja etenkin jos ei taudin alku ja juuri poisteta, niin hän muutaman wuoden kiduttuaan kuihtuu kuin katkennut kukka.
Taikka on myrkyn waikutus niin sanoaksemme epäsuora: ruumis heikkenee yleisesti ja sen wastustus-woima ulkoapäin tulewia tautiaineita wastaan wähenee; pienikin wilustus saattaa silloin olla kylläksi kaatamaan uhrinsa sairaswuoteelle; tahi on lawantauti eli muu rutto liikkeellä, ja nämät tietysti ensiksi korjaawat ne, joitten terweys muista syistä on heikontunut.
Korkeampi siwistys waatii epäilemättä elämän kaikissa oloissa enemmän warowaisuutta, sillä se tuottaa monen mukawuuden ohessa mukanaan waarojakin, joita luonnon kannalla olema ihminen ei tunne nimeksikään. Edistynyt kauppa ja teollisuus sekä niitten synnyttämät kilpailut owat nimittäin, etenkin myöhempinä aikoina, tuottaneet yhteiskunnalle uuden wihollisen — tawarain wäärentämisen, joka useinkin on mitä waarallisinta lajia, sillä sydämmetöin tehtailija, etenkin semmoinen, joka asuu satojen peninkulmain päässä uhristaan ja jota ani harwoin lain rankaisewa käsi ulettuu kohtaamaan, wäärentää tawaroitaan isoissa määrin myrkyllisillä aineilla, osaksi tarkoituksessa siten saada tawaraa walmistetuksi halwemmalla hinnalla, osaksi antaaksensa sille ostajan silmiä lumoawan kiillon. Tawallisimpia tarpeitamme, joita emme itse walmista aineista, joitten puhtauden tunnemme, täytyy meidän siis epäillen tutkia, eikö siinä piile joku määrällinen wihollinen, joka wähitellen, mutta warmaan tärwelee terweyttämme, wähentää elinwoimamme ja huomaamattamme työntää meidät liian warhain auenneesen hautaan. Haemme apua lääkäreiltä, käymme kylpymatkoilla, koetamme jos jotakin, waan turhaa — wihollinen piilee ehkä huoneemme seinäpapereissa eli seinämaalauksissa, huonekalujemme waatteuksissa, ikkuna-uutimissa, matoissa, jopa sänky- ja pitowaatteissakin.
Tehtailija — joka ehkä asuu jossakin etäällä Wenäjällä tahi Saksanmaalla — on painanut niitä wäreillä, jotka sisältäwät arseniikkia, wäkemimpiä myrkkyjä mitä löytyy. Taikka ne owat oman kylämme wärjärien ja maalarien walmistamat; waan nämät ehkä eiwät ole tienneet, mitä sisältiwät aineet, joista tekewät wäripaineensa. Etenkin metalliwäreissä löytyy usein arseniikkia, jota ei ole tahallaan niihin pantukaan.
Taikka: säilytät ruokiasi laseeratuissa sawiastioissa, etkä tiedä, että tämmöisiä usein laseerataan lyijyllä, mönjällä, lyijykiilteellä (-hopeakiille, lyijyliise) tahi muilla aineilla, joita tehdään lyijystä. Taikka olet ostanut rautakaupasta laseeratun padan eli muun säilytysastian. Sekin woi sisältää myrkkyä, sillä Suomessa ei löydy mitään lakia, joka kieltäisi tämmöisiä aineita myymästä, tahi jota määräisi sakkoja myyjälle, myi hän sitte tieten tahi tietämättään waarallisia aineita. Esim. Saksassa on laki olemassa, joka kieltää semmoisia waarallisia tawaroita Saksassa myymästä; walmistaa kyllä saa ja myydä ulkomaille jos ulkomailla ihmisiä kuolee Saksan tawaroista, siitä ei Saksan hallitus pidä wäliä, kun waan teollisuus kukoistaa ja maksaa weroa. — Käy siis kerran tutkien läpi talouskapineesi — syyn kiwuloisuuteesi, jota ehkä wuosikausia olet potenut, menettäen isoja rahoja lääkäreille ja lääkkeisin!
Taikka olet ostanut lapsillesi joululahjaksi kauniita leluja, ja kun pienet poloset owat ikäwissään, owat kalpeita ja yhä itkeä marisewat, niin ostat heille wieläkin uusia, etkä huomaa, että lapset, pistäessään wiattoman näköisiä leluja suuhunsa, niistä imewät uutta taudin ainetta.
Näitten myrkkyjen waikutus saattaa olla hywin monenlainen. Toisiin ne waikuttawat kowemmin, toiset pääsewät wähemmällä. Vaikutus on joko suora myrkytys: arseniikki tuottaa pyörrytystä, päänkiwistystä, jäsenten kolotusta ja puutumista, suhinaa korwissa, rintatauteja ja lopuksi pitkän kitumisen perästä kuoleman — myrkky tulee näet ruumiisen warsin wähissä määrin ja tappaa siis myöskin wähitellen,; lyijy-myrkyt taasen waikuttawat enimmiten watsaan: ruuan sulatus käy huonoksi, hampaat mustumat, kita, nielu, watsa ja suo let tulistuwat, ääni käy käheäksi — lopuksi tulee wärähdyksiä ja kowaa suonenwetoa, kylmä hiki nousee selkään ja jos ei sairas pian saa apua ja etenkin jos ei taudin alku ja juuri poisteta, niin hän muutaman wuoden kiduttuaan kuihtuu kuin katkennut kukka.
Taikka on myrkyn waikutus niin sanoaksemme epäsuora: ruumis heikkenee yleisesti ja sen wastustus-woima ulkoapäin tulewia tautiaineita wastaan wähenee; pienikin wilustus saattaa silloin olla kylläksi kaatamaan uhrinsa sairaswuoteelle; tahi on lawantauti eli muu rutto liikkeellä, ja nämät tietysti ensiksi korjaawat ne, joitten terweys muista syistä on heikontunut.
24.11.08
Calico-Printing and Dyeing.
Scientific American 19, 5.5.1860
On these subjects J. Wiley, of this city, has recently published quite a large and handsome volume, the main part of which is by "an experienced dyer," with a brief supplement by R. Macfarlane. This latter contains almost all that is known regarding those new dyeing materials - aniline and murexide. It also gives the substance of quite a number of American and foreign patents obtained during the past five years; the object being to bring up the art to the present day. The information is conveyed in clear and plain language, so as to render it as thoroughly practical as possible under the circumstances. We quote the following from its columns as interesting to all:-
"A patent was issued to D. F. Grant (England) in July, 1856, for incorporating with inks and colors used for printing, such oderiferous gums or essential oiks as will impart to printed flowers the same odors as the natural flowers which they represent. In the manufacture of artificial flowers such scented oils may be applied to them with a pleasing effect."
The following good advice is given for extractiong the colors of dyewood:-
"When sugar or oils are subjected to a high temperature they acquire a rusty brown color, but exposure to a low temperature, when these substances are undergoing purification, prevents this ecil. In treating dyewoods to obtain extracts of coloring matter, especially for red, crimson, purple, violet, and such colors, it would be a decided improvement to use a vacuum pan and a low temperature, because Brazil wood and logwood yield a brownish coloring matter at a higher temperature than that at which a clear red or violet coloring matter is obtained."
On these subjects J. Wiley, of this city, has recently published quite a large and handsome volume, the main part of which is by "an experienced dyer," with a brief supplement by R. Macfarlane. This latter contains almost all that is known regarding those new dyeing materials - aniline and murexide. It also gives the substance of quite a number of American and foreign patents obtained during the past five years; the object being to bring up the art to the present day. The information is conveyed in clear and plain language, so as to render it as thoroughly practical as possible under the circumstances. We quote the following from its columns as interesting to all:-
"A patent was issued to D. F. Grant (England) in July, 1856, for incorporating with inks and colors used for printing, such oderiferous gums or essential oiks as will impart to printed flowers the same odors as the natural flowers which they represent. In the manufacture of artificial flowers such scented oils may be applied to them with a pleasing effect."
The following good advice is given for extractiong the colors of dyewood:-
"When sugar or oils are subjected to a high temperature they acquire a rusty brown color, but exposure to a low temperature, when these substances are undergoing purification, prevents this ecil. In treating dyewoods to obtain extracts of coloring matter, especially for red, crimson, purple, violet, and such colors, it would be a decided improvement to use a vacuum pan and a low temperature, because Brazil wood and logwood yield a brownish coloring matter at a higher temperature than that at which a clear red or violet coloring matter is obtained."
Intercommunication / Answers: Making Lamp-Black. Standard Colors.
Manufacturer and Builder 6, 1871
[115] Making Lamp-Black. - There are so many modern methods of making lamp-black, and consequently, so many kinds of it, that it is impossible to give a correct account here. Our correspondent will have to wait for the full acoount in our series on paints, after that on the paints made of copper has been finished. We will only remark here that the main point of all methods is an imperfect combustion, under a defficient supply of air, in order to make as much smoke as possible. Only just air enough is admitted to prevent the fire from goin our. The smoke is passed into large brick chambers to cool and deposit the carbon, which is afterward collected in great quantities. Among the materials used are resin, coal-tar, petroleum, refuse matter from the petroleum distilleries, wood, bituminous coal, peat, etc.
[121] Standard Colors. - There are only three primary colors, red, yellow, and blue. The mixture of red and yellow gives orange; of yellow and blue, green; and of blue and red, violet; these are called secondary colors. The rainbow possesses them all in the greatest degree of purity. If, however, you mean by standard colors those used by painters to mix their pigments, then there are many kinds of each of the primary colors used; for instance, for red: vermillion, carmine, Paris red, burnt sienna, etc.; for yellow: ochre, raw sienna, chrome, and cadmium, etc.; for blue: ultra-marine, Preussian blue, cobalt, etc.; all primary colors, but of different tone. Black is no color, and seldom never used in color painting pictures. White is more used in oil-painting than any other pigment. In water-color, however, white is seldom used, as the white paper is sufficient for the lightest tones, if the paint is only put on thin enough. White being a reflection of almost all the luminous waves, and black an almost total absence of all reflection, neither of the two are colors in the proper sense of the word.
[115] Making Lamp-Black. - There are so many modern methods of making lamp-black, and consequently, so many kinds of it, that it is impossible to give a correct account here. Our correspondent will have to wait for the full acoount in our series on paints, after that on the paints made of copper has been finished. We will only remark here that the main point of all methods is an imperfect combustion, under a defficient supply of air, in order to make as much smoke as possible. Only just air enough is admitted to prevent the fire from goin our. The smoke is passed into large brick chambers to cool and deposit the carbon, which is afterward collected in great quantities. Among the materials used are resin, coal-tar, petroleum, refuse matter from the petroleum distilleries, wood, bituminous coal, peat, etc.
[121] Standard Colors. - There are only three primary colors, red, yellow, and blue. The mixture of red and yellow gives orange; of yellow and blue, green; and of blue and red, violet; these are called secondary colors. The rainbow possesses them all in the greatest degree of purity. If, however, you mean by standard colors those used by painters to mix their pigments, then there are many kinds of each of the primary colors used; for instance, for red: vermillion, carmine, Paris red, burnt sienna, etc.; for yellow: ochre, raw sienna, chrome, and cadmium, etc.; for blue: ultra-marine, Preussian blue, cobalt, etc.; all primary colors, but of different tone. Black is no color, and seldom never used in color painting pictures. White is more used in oil-painting than any other pigment. In water-color, however, white is seldom used, as the white paper is sufficient for the lightest tones, if the paint is only put on thin enough. White being a reflection of almost all the luminous waves, and black an almost total absence of all reflection, neither of the two are colors in the proper sense of the word.
Silmien wäri.
Päivän Uutiset 118, 24.5.1888
Viimeisinä aikoina on lääkärien piirissä tehty tutkimuksia silmien wäristä, niiden omistajien sukupuoleen katsoen, sekä siitä missä suhteessa wanhempain silmäwäri waikuttaa lapsissa. Silloin huomattiin että ruskeiden silmäin prosenttiluku on naispuolisissa suurempi kuin miehisissä; jos molemmilla wanhemmilla silmäin wäri on sama, niin on se lapsilla melkein yleisesti 8:12 sama kuin wanhemmilla. Jos wanhemmilla silmäin wäri on erilainen, niin lapsissa silmäin ruskea wäri woitta sinisen suhteisesti 55:stä 45:teen.
Viimeisinä aikoina on lääkärien piirissä tehty tutkimuksia silmien wäristä, niiden omistajien sukupuoleen katsoen, sekä siitä missä suhteessa wanhempain silmäwäri waikuttaa lapsissa. Silloin huomattiin että ruskeiden silmäin prosenttiluku on naispuolisissa suurempi kuin miehisissä; jos molemmilla wanhemmilla silmäin wäri on sama, niin on se lapsilla melkein yleisesti 8:12 sama kuin wanhemmilla. Jos wanhemmilla silmäin wäri on erilainen, niin lapsissa silmäin ruskea wäri woitta sinisen suhteisesti 55:stä 45:teen.
To Dye Yellow Color.
Scientific American 9, 20.11.1847
There are but three colors in all nature, red, blue and yellow. All other supposed colors, are but combinations of these three, as we shall exhibit and prove as we go along in giving a number of practical receipts on Dyeing.
All goods to be dyed should be well cleansed, this is the true foundation of fine clear colors. To dye yellow on woolen goods, such as cloth, flannel or yarn. Quercitron bark, in quantity 4 oz. to the pound of yarn or flannel, should be scalded with boiling water in a clean vessel; the clear liquor should then be taken and put into a boiler with either a small quantity of alum, or nitro muriate of tin, and the goods boiled for half an hour in this. This process will also dye cotton. Muriate of tin is the best mordant to use with the bark. It is necessary sometimes, especially for dark shades, to give two or three dips, airing the goods well each time.
Silk can be dyed a good yellow by this process, only it should not be boiled, but it is better for a fine rich color on silk, to pass the goods through a strong solution of the annatto of soda, then wash them and put them to steep in a weak solution of alum for about half an hour and then run them through a warm bath of Quercitron bark and a little muriate of tin. The muriate of tin is made by feeding muriatic acid with granulated tin until the acid will take up no more. The acid generally takes up one third of its weight of tin. Fustic will also dye a yellow with alum for a mordant, either on woolen or silk, but it makes a poor color in comparison with the Quercitron, (American yellow oak bark.) Turmeric can also dye a yellow, but it is very fugitive.—Straw weild makes a fine yellow on silk and it is very fast, but it is scarcely known now in the art of dyeing. The best yellow on cotton is dyed with sugar, or nitre of lead and the bichromate of potass. The goods should be handled for about twenty minutes in a solution of sugar (acetate) of lead, pressed out of that and then passed through a solution of the chrome, then aired, passed through the lead and washed and dried. If the goods were dried out of the chrome, they would be full of dark reddish spots. The lead, or mordaunt for chrome colors, should always be about three times the weight of the chrome and 4 oz. of the crystals of the bichromate of potass (chrome,) will dye a very good yellow on cotton. Yellow is one of the simple colors to form a green. Green is a compound color of blue and yellow.
From these receipts any person may dye a yellow color, if they are careful to handle their goods well, the which must be while for this color.
(Our readers will bear in mind that these receipts for coloring are prepared for the "Scientific American," by a practical man, and therefore can be relied on as correct. —En.
There are but three colors in all nature, red, blue and yellow. All other supposed colors, are but combinations of these three, as we shall exhibit and prove as we go along in giving a number of practical receipts on Dyeing.
All goods to be dyed should be well cleansed, this is the true foundation of fine clear colors. To dye yellow on woolen goods, such as cloth, flannel or yarn. Quercitron bark, in quantity 4 oz. to the pound of yarn or flannel, should be scalded with boiling water in a clean vessel; the clear liquor should then be taken and put into a boiler with either a small quantity of alum, or nitro muriate of tin, and the goods boiled for half an hour in this. This process will also dye cotton. Muriate of tin is the best mordant to use with the bark. It is necessary sometimes, especially for dark shades, to give two or three dips, airing the goods well each time.
Silk can be dyed a good yellow by this process, only it should not be boiled, but it is better for a fine rich color on silk, to pass the goods through a strong solution of the annatto of soda, then wash them and put them to steep in a weak solution of alum for about half an hour and then run them through a warm bath of Quercitron bark and a little muriate of tin. The muriate of tin is made by feeding muriatic acid with granulated tin until the acid will take up no more. The acid generally takes up one third of its weight of tin. Fustic will also dye a yellow with alum for a mordant, either on woolen or silk, but it makes a poor color in comparison with the Quercitron, (American yellow oak bark.) Turmeric can also dye a yellow, but it is very fugitive.—Straw weild makes a fine yellow on silk and it is very fast, but it is scarcely known now in the art of dyeing. The best yellow on cotton is dyed with sugar, or nitre of lead and the bichromate of potass. The goods should be handled for about twenty minutes in a solution of sugar (acetate) of lead, pressed out of that and then passed through a solution of the chrome, then aired, passed through the lead and washed and dried. If the goods were dried out of the chrome, they would be full of dark reddish spots. The lead, or mordaunt for chrome colors, should always be about three times the weight of the chrome and 4 oz. of the crystals of the bichromate of potass (chrome,) will dye a very good yellow on cotton. Yellow is one of the simple colors to form a green. Green is a compound color of blue and yellow.
From these receipts any person may dye a yellow color, if they are careful to handle their goods well, the which must be while for this color.
(Our readers will bear in mind that these receipts for coloring are prepared for the "Scientific American," by a practical man, and therefore can be relied on as correct. —En.
Painting on Glass.
Scientific American 9, 20.11.1847
(Concluded from our last.)
The process must have been to melt side by side in the glass house a pot of plain and a pot of red glass; then the workmen, by dipping his rod first into the plain and then into the red glass pot, obtained a white lump of plain glass covered with a coating of red, which, by dexterous management in blowing and whirling, he extended into a plate, exhibiting on the surface a very thin stratum of the desired color. In thus state the glass came into the hands of the glass-painter, and answers most of its purposes, except when the subject required the representation of white or other colors on a red ground; in this case it became necessary to employ a machine like the lapidary's wheel, partially to grind away the colored surface till the white substratum appeared.
The material employed by the old glass-makers to tinge their glass red was the protoxide of copper, but on the discontinuance of the art of glass-printing, the dependant manufacture of red glass of course ceased, and all knowledge of the art become so entirely extinct, that the notion generally prevailed that the color in question was derived from gold. It is not a little remarkable that the knowledge of the coppered should have been so entirely lost, though printed receipts have always existed detailing the whole process. Baptista Porta (born about 1540) gives a receipt in his Magia Naturalis, noticing at the same time the difficulty of success. Several receipts are found in the compilations of Neri Merret and Kunckel, from whence they have been copied into our Encyclopaedias. None of these receipts, however, state to what purposes the red glass was applied, nor do they make any mention of flashing. The difficulty of the art consists in the prone nss of the copper to pass from the state of protoxide into that of peroxide, in which latter state it tinges glass green. In order to preserve it in the state of protoxide these receipts prescribe various deoxygenating substances to be stirred into the melted glass, such as Smith's clinkers, tartar, soot, rotten wood, and cinnibar.
One curious circumstance deserves to be noticed, which is, that glass containing copper when removed from the melting pot sometimes only exhibits a faint-greenish tinge yet in this state nothing more than simple exposure to a gentle heat is requisite to throw out a brilliant red. This change of color is very remarkable, as it is obvious that no change of oxygenation can possibly take place during the recuission.
The art of tinging glass by protoxide of copper and flashing it on crown glass, has of late years been revived by the Tyne Company of England, at Chiosy in France, and in Suabia in Germany, and in I827 the Academy of Arts at Berlin gave a premium for an imperfect receipt To what extent do modern glass makers make use of these new glasses, we are ignorant; the specimens we have seen were so strongly colored as to be in parts almost opaque, but this is a defect, which might no doubt, be easily remedied.
(Concluded from our last.)
The process must have been to melt side by side in the glass house a pot of plain and a pot of red glass; then the workmen, by dipping his rod first into the plain and then into the red glass pot, obtained a white lump of plain glass covered with a coating of red, which, by dexterous management in blowing and whirling, he extended into a plate, exhibiting on the surface a very thin stratum of the desired color. In thus state the glass came into the hands of the glass-painter, and answers most of its purposes, except when the subject required the representation of white or other colors on a red ground; in this case it became necessary to employ a machine like the lapidary's wheel, partially to grind away the colored surface till the white substratum appeared.
The material employed by the old glass-makers to tinge their glass red was the protoxide of copper, but on the discontinuance of the art of glass-printing, the dependant manufacture of red glass of course ceased, and all knowledge of the art become so entirely extinct, that the notion generally prevailed that the color in question was derived from gold. It is not a little remarkable that the knowledge of the coppered should have been so entirely lost, though printed receipts have always existed detailing the whole process. Baptista Porta (born about 1540) gives a receipt in his Magia Naturalis, noticing at the same time the difficulty of success. Several receipts are found in the compilations of Neri Merret and Kunckel, from whence they have been copied into our Encyclopaedias. None of these receipts, however, state to what purposes the red glass was applied, nor do they make any mention of flashing. The difficulty of the art consists in the prone nss of the copper to pass from the state of protoxide into that of peroxide, in which latter state it tinges glass green. In order to preserve it in the state of protoxide these receipts prescribe various deoxygenating substances to be stirred into the melted glass, such as Smith's clinkers, tartar, soot, rotten wood, and cinnibar.
One curious circumstance deserves to be noticed, which is, that glass containing copper when removed from the melting pot sometimes only exhibits a faint-greenish tinge yet in this state nothing more than simple exposure to a gentle heat is requisite to throw out a brilliant red. This change of color is very remarkable, as it is obvious that no change of oxygenation can possibly take place during the recuission.
The art of tinging glass by protoxide of copper and flashing it on crown glass, has of late years been revived by the Tyne Company of England, at Chiosy in France, and in Suabia in Germany, and in I827 the Academy of Arts at Berlin gave a premium for an imperfect receipt To what extent do modern glass makers make use of these new glasses, we are ignorant; the specimens we have seen were so strongly colored as to be in parts almost opaque, but this is a defect, which might no doubt, be easily remedied.
White Hard Spirit of Wine Varnish.
Scientific American 9, 20.11.1847
Put into a bottle five pounds of gum sundarac, and two gallons of spirits of wine, 60 over proof; agitate it until dissolved, recollecting, if washed glass is used, that it is convenient to dip the bottle containing the mixture into a boiler of hot water every ten minutes, the bottle to be immersed only two minutes at a time, which will greatly assist the dissolving of the gum; but be particular to keep a firm hold over the cork of the bottle, or else the rarefaction will blow the cork out with the force of a shot: and an accident might acrue from fire The bottle, every time it is heated, should be carried away from the fire the cork eased a little, m allow the rarified air to escape; then driven tight; and this process should be continued until all the gum is properly dissolved, which is easily known by having an empty tin can to pour the varnish into, until near the last, which is to be poured into a gallon measure; return the whole into the four gallon tin, if the gum is not at all dissolved, and continue the shaking until it is ready to be strained, when everything ready to be used ought to be quite clean and dry, as oily tins, funnels, &c., or anything damp, will spill and spoil the varnish. When it is strained off, put one quart of very pale turpentine varnish, shake and mix the two well together. Spirit varnishes should be kept well corked, and are fit to be used the day after being made.
Put into a bottle five pounds of gum sundarac, and two gallons of spirits of wine, 60 over proof; agitate it until dissolved, recollecting, if washed glass is used, that it is convenient to dip the bottle containing the mixture into a boiler of hot water every ten minutes, the bottle to be immersed only two minutes at a time, which will greatly assist the dissolving of the gum; but be particular to keep a firm hold over the cork of the bottle, or else the rarefaction will blow the cork out with the force of a shot: and an accident might acrue from fire The bottle, every time it is heated, should be carried away from the fire the cork eased a little, m allow the rarified air to escape; then driven tight; and this process should be continued until all the gum is properly dissolved, which is easily known by having an empty tin can to pour the varnish into, until near the last, which is to be poured into a gallon measure; return the whole into the four gallon tin, if the gum is not at all dissolved, and continue the shaking until it is ready to be strained, when everything ready to be used ought to be quite clean and dry, as oily tins, funnels, &c., or anything damp, will spill and spoil the varnish. When it is strained off, put one quart of very pale turpentine varnish, shake and mix the two well together. Spirit varnishes should be kept well corked, and are fit to be used the day after being made.
Konstgjord indigo.
Morgonbladet 4, 7.1.1881
En åtmistone i teoretiskt hänseende mycket märklig upptäck har nyligen blifvit gjort af en tysk kemist prof. Bayer i München, i det han lyckats på konstgjord väg framställa indigo. Härigenom har en ny länk blifvit fogat till den kedja af intressanta arbeten öfver en organiska synthesen, med tillhjelp at hvilka man efter hand lyckats framställa på rent kemisk väg åtskilliga hittills endast som naturprodukter kända ämnen. Som exempel härpå från de senare åren kunna nämnas konstgjord "vanillein" den verksamma principen i vanilj; vidare Liebermanns och Grabes framställning af färgämnet i krapp ur stenkolstjära, en upptäckt, som redan säges ha utöfvat ett visst inflytande op krappodlingen i Frankrike. Liksom detta färgämne, så framställes äfven den konstgjorda indigon ur stenkolstjära eller rättare af den ur tjäran vunna kanelsyran. Man är redan betänkt på att tillgodogöra praktiken denna uppfinning: Bayers patent har blifvit inköpt af en kemisk fabrik i Mannheim, der man ämnar af stenkolstjära i stort framställa kanelsyra för att sedan begagna denna för fabrikationen ag konstgjord indigo.
En åtmistone i teoretiskt hänseende mycket märklig upptäck har nyligen blifvit gjort af en tysk kemist prof. Bayer i München, i det han lyckats på konstgjord väg framställa indigo. Härigenom har en ny länk blifvit fogat till den kedja af intressanta arbeten öfver en organiska synthesen, med tillhjelp at hvilka man efter hand lyckats framställa på rent kemisk väg åtskilliga hittills endast som naturprodukter kända ämnen. Som exempel härpå från de senare åren kunna nämnas konstgjord "vanillein" den verksamma principen i vanilj; vidare Liebermanns och Grabes framställning af färgämnet i krapp ur stenkolstjära, en upptäckt, som redan säges ha utöfvat ett visst inflytande op krappodlingen i Frankrike. Liksom detta färgämne, så framställes äfven den konstgjorda indigon ur stenkolstjära eller rättare af den ur tjäran vunna kanelsyran. Man är redan betänkt på att tillgodogöra praktiken denna uppfinning: Bayers patent har blifvit inköpt af en kemisk fabrik i Mannheim, der man ämnar af stenkolstjära i stort framställa kanelsyra för att sedan begagna denna för fabrikationen ag konstgjord indigo.
Cultivation of American Indigo.
Scientific American 1, 13.9.1856
The sulphate of indigo (chymic) is used in great quantities for coloring silk and woolen goods, and fine sheepskins. It is the principal coloring ingredient for light blues and greens. It is made by dissolving finely pulverized indigo in pure strong sulphuric acid. The very best of indigo is required for its manufacture because inferior indigo requires more sulphuric acid while it gives out far less coloring matter thereby involving a loss of material in condition with an inferior product. All indigo contains more or less lime; but the inferior kind the most; this the reason why it takes up more sulphuric acid to manufacture an inferior chymic.
At the present moment, and for the past two years, the sapply of the first quality of indigo has not been equal to the demand for it, and that demand is constantly increasing. Some very excellent indigo, well adapted for making chymic, used to be obtained from Guatemala, but the kind most esteemed is the first quality of Bengal, for which we are dependent on a colony of Great Britain.— About twelve years ago, the best Bengal indigo could easily be obtained, but at present it is almost unknown in the market. A spurious article, however, much resembling it, is abundent, but it does not possess one half the coloring matter of the genuine, and yet it is sold at a retail price varying from six to fourteen shillings per pound.
Our object is to direct the attention of our southern planters to the cultivation of the indigo plant, and the manufacture of the best kinds of indigo, for inferior kinds are by far too plentiful.
About sixty years ago—and within that period-some a very fine qualities of indigo used to be cultivated in South Carolina; its character was much higher than the finest Guatemala or the best Bengal, but it is now unknown in the arts, to the great regret of calico printers, dyers, and leather dressers.—In the ferment ration of the indigo plant so much oxygen is absorbed that its manufacture was found to be very injurious to the health of the negroes on the plantations; this was one reason for giving up its culture; and another, and perhaps the strongest, was the higher profits derived from the cultivation of cotton. It appears to us now, however, that with the curds a of sufficient care, the health of the negroes may be maintained as well as in the rice culture: also that the price which could now be obtained for it would be very remunerative. There are hundreds of persons in our country who would rather pay two dollars per pound for the best kind of indigo - that quality which was manufactured at one time in South Carolina or the kind that was sold for the best Bengal twelve years ago — than that which is now sold for seventy-five cents per pound. We think these considerations ought to induce some of our planters to engage in the cultivation of the finest qualities of indigo.
Since our planters have best all the efforts of the East India Company to rival them in the cultivation of cotton, it appears to us that their honor is somewhat at stake to regain their lost reputation in the cultivation of indigo.
The sulphate of indigo (chymic) is used in great quantities for coloring silk and woolen goods, and fine sheepskins. It is the principal coloring ingredient for light blues and greens. It is made by dissolving finely pulverized indigo in pure strong sulphuric acid. The very best of indigo is required for its manufacture because inferior indigo requires more sulphuric acid while it gives out far less coloring matter thereby involving a loss of material in condition with an inferior product. All indigo contains more or less lime; but the inferior kind the most; this the reason why it takes up more sulphuric acid to manufacture an inferior chymic.
At the present moment, and for the past two years, the sapply of the first quality of indigo has not been equal to the demand for it, and that demand is constantly increasing. Some very excellent indigo, well adapted for making chymic, used to be obtained from Guatemala, but the kind most esteemed is the first quality of Bengal, for which we are dependent on a colony of Great Britain.— About twelve years ago, the best Bengal indigo could easily be obtained, but at present it is almost unknown in the market. A spurious article, however, much resembling it, is abundent, but it does not possess one half the coloring matter of the genuine, and yet it is sold at a retail price varying from six to fourteen shillings per pound.
Our object is to direct the attention of our southern planters to the cultivation of the indigo plant, and the manufacture of the best kinds of indigo, for inferior kinds are by far too plentiful.
About sixty years ago—and within that period-some a very fine qualities of indigo used to be cultivated in South Carolina; its character was much higher than the finest Guatemala or the best Bengal, but it is now unknown in the arts, to the great regret of calico printers, dyers, and leather dressers.—In the ferment ration of the indigo plant so much oxygen is absorbed that its manufacture was found to be very injurious to the health of the negroes on the plantations; this was one reason for giving up its culture; and another, and perhaps the strongest, was the higher profits derived from the cultivation of cotton. It appears to us now, however, that with the curds a of sufficient care, the health of the negroes may be maintained as well as in the rice culture: also that the price which could now be obtained for it would be very remunerative. There are hundreds of persons in our country who would rather pay two dollars per pound for the best kind of indigo - that quality which was manufactured at one time in South Carolina or the kind that was sold for the best Bengal twelve years ago — than that which is now sold for seventy-five cents per pound. We think these considerations ought to induce some of our planters to engage in the cultivation of the finest qualities of indigo.
Since our planters have best all the efforts of the East India Company to rival them in the cultivation of cotton, it appears to us that their honor is somewhat at stake to regain their lost reputation in the cultivation of indigo.
23.11.08
Sawakkojen ja Äyrämöisten eri-waatteenparsista.
Ilmarinen 39, 27.9.1867
Ilmarisen 36 numerossa oli kirjoitus Sawakoista ja Äyrämöisistä, warsinkin heidän historiallisista keskuksistaan. Lisäykseksi woisi wielä muistuttaa, että "Lähteissä ison wihan historiaan" tawataan ilmoituksia ja wiittauksia menneen wuosisadan alussa tapahtuneesta wäen siirtymisestä Inkeristä Suomehen. — Tähän liitämme nyt muutamia tietoja Sawakkoin ja Äyrämöisten waatteenparsista, niitten muutoksista Walkjärwen pitäjässä. Menneellä wuosisadalla ei ollut warsin suurta eroitusta Sawakkoin ja Äyrämöisten puku-tawassa. Sawakko-naiset tokaan eiwät kostaan pitäneet rekko-paitaa, eikä walkeaa huntua (waan myssyä eli lakkia). *) Hameet owat Äyrämöisillä tykkönään willalangoista; heidän körteissäänpä owat loimet pellawas-rihmoista, kuteet willalangoista. Sawakoilla owat päinwastoin hameitten loimet pellawaista, kuteet willalangoista.Heillä oli myöskin paidan kaulus kirjoituksitta ja sepalus keskellä rintoja; hame oli sininen, sen 2, 3 tuumaa leweä helma punaisesta werasta; körtti*) musta, sen helma punainen; kosteli ihwan waltea, ilman kirjoituksitta; wiitta wallea, lyhyt, kirjoitettu ryntäiltä kahden puolen. Esiliinat oliwat walkeat, mutta niitten reunoihin oli pantu kotona "nyytinkipussilla", walkaisemattomista rihmoista, tehtyjä pitsiä (nyytintejä), joita oli pantu wiiruiksi esiliinan alapuoleenlin. (Äyrämöisetkin pitiwät nyytinki-esiliinaa ja paitsi sitä wielä mainittawaa "kirjawaa"). Tuommoista pitsiä pantiin walkeitten kaulawaatteittenkin reunoihin. Sukat oliwat walkeat tahi sinihiilillä sinisiksi painetut. Talwella pitiwät jaloissa "uulattikenkiä", kesällä waan wirsuja.— Äyrämöisnaisilla oli paidassa, leuan alla, neliskolkkainen rekko; paidan kaulus oli kaita, mutta punaisella langalla kirjoitettu; sepalus wasemmalla puolella, jossa se suljettiin naimottomilta pienellä waskisoljella, naineilta suurella hopeasolki-pätäkällä; heidän hame oli punainen, helma keltainen; tahi sininen, helma pnnainen; körtti punainen (myös kirjawaksi kutsuttu, koska siinä oli joku wiiru mustaa lankaa), sen helma niinikään punainen; tahi musta, helma punainen. Walkeasta sarasta oli heillä liiwi, "tankiksi" kutsuttawa; samaa mallia oli heillä talwella toinen liiwi, nimeltä "rystlappi". Heidän turkkinsa oli,niinkuin kirjoitettu wiittakin, lyhyt, ilman päällyksettä; sen 4 tuumaa leweä kaulus oli rewonkoipinahasta; kynnetkin piti olla näkywissä ja turkin helmaan oli pantu 2 wiirua mustaa, wikaista nahkaa. Olipa turkkiwyökin, 3 tuumaa leweä, punaisen ja walkean tirjawa, jota "wironwyöksi" sanottiin. Muuten pitiwät naiset silloin aina paidan päällä "lappawyötäkin"; se oli nahkainen hihna, waskilappoja täynnään; päissä oli suuret lukot ja wasemmalla puolella rengas, josta weitsi tuppineen ynnä neulapyssy riipattiwat. Äyrämöisten kirjawa esiliina oli yläpuoleltaan wiirukkaaksi kudottu; alapuolessa oli punainen werka-liisto, wielä alempana palanen kirjoitettua waatetta ja sitte punaisesta langasta tehdyt tupsut eli röpyt. Sukat ja kalsut oliwat heillä punaiset. Paitsi uulattitentiä pitiwät myös "kotikkaita". Morsiametkin käwiwät wirsuissa, joita joka lauantai hankittiin uusia, ihotuohesta tehtyjä. Kintaat (sormikkaat) oliwat hywin suuret, walkeat; joka sormen päässä 3 tuumaa pitkät töpyt. Ripillä käwijät tytöt, jotka siihen asti oliwat käyneet lewällä päin, alkoiwat kääriä hiuksensa, punaisen weran wäliin, paksuun tumpuraan niskasta ylöspäin. Werkapalmikon päät jäiwät riippumaan noin kahta waaksaa nistasta hartioille. Tämän käärön päälle pantiin pidättimeksi punaisesta werasta tehty, 2 tuumaa leweä säppäl, jossa oli tinaisia, piikkipäitä nastoja. Tämä käärö ja säppäl kuuluiwat pyhäpukuun; ne oliwattin raskaammat, kuin akkojen yhä pidetty pikkuinen huntu. Silloin naiset eiwät ostaneet muuta waatteisinsa, kuin punaista werkaa helmoihin, wiitan puoltatoista tuumaa leweään kaulukseen, tyttöjen pääkääröön ja säppäleen; muu kaikki tehtiin totona ja hankittiin kotiwaroista. Wäriaineitakiin ei ostettu, senkuin sinihiiliä waan; mustaa saatiin niittylähteistä; mataroita kuotittiin kotipellon pientarista ja saatiin wielä wiljawammalta Räisälästä.— Äyrämöismiesten ja Sawakkomiesten parsissa ei silloinkaan ollut paljon eroitusta, nyt ei sitä ole laisinkaan. Äyrämöismiehillä oli toki, niinkuin Äyrämöisnaisillakin, paidan sepalus wasemmalla puolella, liki olkapäätä; kaulus kaita ja tikattu; Sawakkomiehilläpä oli edellinen kestellä rintaa, jälkimmäinen leweämpi, tikkaamatta. Muinoin miehet eiwät täällä pitäneet paitaa pöksyjen ulkopuolella, niinkuin nykyisin Wenään muodin mukaan. Miehet pitiwät silloin walkeaa, lyhyttä wiittaa, melkein semmoista kuin naisetkin; miehien wiitassa tokaan ei ollut mitään punaista kaulusta; muuten siinä oli samallaisia punalanka-koristuksia, kuin naistenkin wiitassa; säämyskää oli miehien wiitoissa edellä wyötäisiltä aina kaulaan asti, ja säämyskässä oli raitti tinaisia tahi waskisia nappia. Miesten walkea kosteli, päällyksemätön turkki sekä wastamainittu wiitta oliwat niin kaidat edeltä, etteiwät reunat ulottuneet päälletysten. Oli wähän leweämpikin wiittalaji, suhmana wiitta, mutta sekin oli paljoa kaidempi, kuin nykyiset wiitat. Miesten koipia peitti silloin ylhäältä polwiin saakka mustasta sarasta tehdyt polwipöksyt, jotka polwen alapuolella nauhoilla köytettiin kiini; alempana oliwat säärykset eli housut, joita polwipöksyin suun alla nauhoilla kiinitettiin ja joiden yläpäässä oli supistawa soikka, joka oli punalangalla kirjoitettu ja lapatti alas säärien edessä. Taloissa pitiwät miehet wanhaan aikaan jaloissa "upokkaita" (pieksuja) tahi "ruojukenkiä"; jälkimmäiset oliwat muuten saappaan näköisiä, waan warret oliwat takanta auki, joita, niinkuin upokkaitakin, nahkanauhoilla ja waskisirkalla käärittiin säären ympäri kiini. Talwella pidettiin mustia karwahattuja, päällys mustasta sarasta, korwalliset hywin leweät. Oli kalliiimpiakin talwihattuja, joita rällihatuiksi kutsuttiin ja joitten päällyksenä oli mustaa nahkaa tahi samettia; korwallisissa oli ahmanhännän nahkaa. Toista laatua oli "siperska-" ja "pelkkawoi-hattu". Kesällä pidettiin ostetuita huopahattuja, sekä ympyriä-anturaisia että teräwä-anturaisia; niissä oli 6 suurta, tinaista, kullannäköisiksi silattua lappaa, 2 edessä, 2 takana ja 1 kummallakin puolella, mustaan samettinauhaan läwistettyinä. Paraimmat tämmöiset hatut maksoiwat noin 6 ruplaa pankossa. Kun näitä kalliimpia ruwettiin pitämään, oli jo ylpeys waatteenparressa päässyt wallalleen Walkjärwellä. Oli miehillä silloin kallis wyölajikin, Kalmikki-kussakko, joka maksoi 6 ruplan paikoilla. Wuoden 1825 waiheilla alkoi waatteenparsi täällä paljon muuttua ja Äyrämöis- sekä Sawakko-parsien erinäisyys enetä. Kaupungista ruwettiin nyt ostamaan kaitellaisia tarpeita. Äyrämöisnaiset ostiwat werkaa hameisin, kaikellaista kirssilantaa ja silkkiäkin kirjoituksiinsa, kultapitsiä, joita pantiin kirjawiin esiliinoihin koristuksiksi, wieläpä kentiätin ja paitsi sitä wäriä (warsinkin punaista konsselwäriä). Sawakot rupesiwat pitämään wiirukkaita hameita ja sinisestä, ostetusta kankaasta tehtyjä liiwiä, röijyjä, esiliinoja, kaulawaatteita, turkinpäällyksiä ja werkawiittoja. Miehet alkoiwat ostaa saappaitakin kaupungista. Noin w. 1837 asti kesti tätä kallista muotia taukoomatta, mutta silloin alkawat hengelliset herätykset ja kerittiläistuumat häwittiwät wähittäin liiallisia koristuksia naisten puwuista, niin että eroitus Sawakkojen ja Äyrämöisten wälillä taas wäheni; waan kansa oli kerran tottunut ostamaan waate-aineita kaupungista, ja kallista kauppaa yhä jatketaan. Naiset ostiwat ensin nantkia, satinaa ja wihtorinia liiwihin ja röijyihin, nyt pitää olla werkaa heidän palttoihinsa. Miehet pitiwät noin 30 wuotta takaperin paljon "wenäänwiittoja", jotka oliwat pitemmät ja leweämmät, kuin nuot wanhanmuotiset, kirjoitetut, lyhyet Suomen wiitat. Wenäänwiitoissa oli 3 samettinauhaa kummallakin rinta-aukon puolella. Niitä ei enää paljon pidetä, eitä harmaitataan wiittoja niin yleisesti, kuin ennen. Muotia täälläkin syntyy uusia, waikkei jota päiwä, niinkuin Pariisissa, niin toki joka wuosi. Jo 1840 alkoiwat miehet pitää sinisiä, sertukin mukaisiksi tehtyjä Jänterikkiä; sitte muutaman wuoden kuluttua, wähän pitempiä "kuitsaweikkoja"; sitte ostettiin Pietarista ihwan walmiita "Poteuhtoja"; nyt pidetään enimmiten werasta, nantkista ja satinasta tehtyjä palttoja.
Ilmarisen 36 numerossa oli kirjoitus Sawakoista ja Äyrämöisistä, warsinkin heidän historiallisista keskuksistaan. Lisäykseksi woisi wielä muistuttaa, että "Lähteissä ison wihan historiaan" tawataan ilmoituksia ja wiittauksia menneen wuosisadan alussa tapahtuneesta wäen siirtymisestä Inkeristä Suomehen. — Tähän liitämme nyt muutamia tietoja Sawakkoin ja Äyrämöisten waatteenparsista, niitten muutoksista Walkjärwen pitäjässä. Menneellä wuosisadalla ei ollut warsin suurta eroitusta Sawakkoin ja Äyrämöisten puku-tawassa. Sawakko-naiset tokaan eiwät kostaan pitäneet rekko-paitaa, eikä walkeaa huntua (waan myssyä eli lakkia). *) Hameet owat Äyrämöisillä tykkönään willalangoista; heidän körteissäänpä owat loimet pellawas-rihmoista, kuteet willalangoista. Sawakoilla owat päinwastoin hameitten loimet pellawaista, kuteet willalangoista.Heillä oli myöskin paidan kaulus kirjoituksitta ja sepalus keskellä rintoja; hame oli sininen, sen 2, 3 tuumaa leweä helma punaisesta werasta; körtti*) musta, sen helma punainen; kosteli ihwan waltea, ilman kirjoituksitta; wiitta wallea, lyhyt, kirjoitettu ryntäiltä kahden puolen. Esiliinat oliwat walkeat, mutta niitten reunoihin oli pantu kotona "nyytinkipussilla", walkaisemattomista rihmoista, tehtyjä pitsiä (nyytintejä), joita oli pantu wiiruiksi esiliinan alapuoleenlin. (Äyrämöisetkin pitiwät nyytinki-esiliinaa ja paitsi sitä wielä mainittawaa "kirjawaa"). Tuommoista pitsiä pantiin walkeitten kaulawaatteittenkin reunoihin. Sukat oliwat walkeat tahi sinihiilillä sinisiksi painetut. Talwella pitiwät jaloissa "uulattikenkiä", kesällä waan wirsuja.— Äyrämöisnaisilla oli paidassa, leuan alla, neliskolkkainen rekko; paidan kaulus oli kaita, mutta punaisella langalla kirjoitettu; sepalus wasemmalla puolella, jossa se suljettiin naimottomilta pienellä waskisoljella, naineilta suurella hopeasolki-pätäkällä; heidän hame oli punainen, helma keltainen; tahi sininen, helma pnnainen; körtti punainen (myös kirjawaksi kutsuttu, koska siinä oli joku wiiru mustaa lankaa), sen helma niinikään punainen; tahi musta, helma punainen. Walkeasta sarasta oli heillä liiwi, "tankiksi" kutsuttawa; samaa mallia oli heillä talwella toinen liiwi, nimeltä "rystlappi". Heidän turkkinsa oli,niinkuin kirjoitettu wiittakin, lyhyt, ilman päällyksettä; sen 4 tuumaa leweä kaulus oli rewonkoipinahasta; kynnetkin piti olla näkywissä ja turkin helmaan oli pantu 2 wiirua mustaa, wikaista nahkaa. Olipa turkkiwyökin, 3 tuumaa leweä, punaisen ja walkean tirjawa, jota "wironwyöksi" sanottiin. Muuten pitiwät naiset silloin aina paidan päällä "lappawyötäkin"; se oli nahkainen hihna, waskilappoja täynnään; päissä oli suuret lukot ja wasemmalla puolella rengas, josta weitsi tuppineen ynnä neulapyssy riipattiwat. Äyrämöisten kirjawa esiliina oli yläpuoleltaan wiirukkaaksi kudottu; alapuolessa oli punainen werka-liisto, wielä alempana palanen kirjoitettua waatetta ja sitte punaisesta langasta tehdyt tupsut eli röpyt. Sukat ja kalsut oliwat heillä punaiset. Paitsi uulattitentiä pitiwät myös "kotikkaita". Morsiametkin käwiwät wirsuissa, joita joka lauantai hankittiin uusia, ihotuohesta tehtyjä. Kintaat (sormikkaat) oliwat hywin suuret, walkeat; joka sormen päässä 3 tuumaa pitkät töpyt. Ripillä käwijät tytöt, jotka siihen asti oliwat käyneet lewällä päin, alkoiwat kääriä hiuksensa, punaisen weran wäliin, paksuun tumpuraan niskasta ylöspäin. Werkapalmikon päät jäiwät riippumaan noin kahta waaksaa nistasta hartioille. Tämän käärön päälle pantiin pidättimeksi punaisesta werasta tehty, 2 tuumaa leweä säppäl, jossa oli tinaisia, piikkipäitä nastoja. Tämä käärö ja säppäl kuuluiwat pyhäpukuun; ne oliwattin raskaammat, kuin akkojen yhä pidetty pikkuinen huntu. Silloin naiset eiwät ostaneet muuta waatteisinsa, kuin punaista werkaa helmoihin, wiitan puoltatoista tuumaa leweään kaulukseen, tyttöjen pääkääröön ja säppäleen; muu kaikki tehtiin totona ja hankittiin kotiwaroista. Wäriaineitakiin ei ostettu, senkuin sinihiiliä waan; mustaa saatiin niittylähteistä; mataroita kuotittiin kotipellon pientarista ja saatiin wielä wiljawammalta Räisälästä.— Äyrämöismiesten ja Sawakkomiesten parsissa ei silloinkaan ollut paljon eroitusta, nyt ei sitä ole laisinkaan. Äyrämöismiehillä oli toki, niinkuin Äyrämöisnaisillakin, paidan sepalus wasemmalla puolella, liki olkapäätä; kaulus kaita ja tikattu; Sawakkomiehilläpä oli edellinen kestellä rintaa, jälkimmäinen leweämpi, tikkaamatta. Muinoin miehet eiwät täällä pitäneet paitaa pöksyjen ulkopuolella, niinkuin nykyisin Wenään muodin mukaan. Miehet pitiwät silloin walkeaa, lyhyttä wiittaa, melkein semmoista kuin naisetkin; miehien wiitassa tokaan ei ollut mitään punaista kaulusta; muuten siinä oli samallaisia punalanka-koristuksia, kuin naistenkin wiitassa; säämyskää oli miehien wiitoissa edellä wyötäisiltä aina kaulaan asti, ja säämyskässä oli raitti tinaisia tahi waskisia nappia. Miesten walkea kosteli, päällyksemätön turkki sekä wastamainittu wiitta oliwat niin kaidat edeltä, etteiwät reunat ulottuneet päälletysten. Oli wähän leweämpikin wiittalaji, suhmana wiitta, mutta sekin oli paljoa kaidempi, kuin nykyiset wiitat. Miesten koipia peitti silloin ylhäältä polwiin saakka mustasta sarasta tehdyt polwipöksyt, jotka polwen alapuolella nauhoilla köytettiin kiini; alempana oliwat säärykset eli housut, joita polwipöksyin suun alla nauhoilla kiinitettiin ja joiden yläpäässä oli supistawa soikka, joka oli punalangalla kirjoitettu ja lapatti alas säärien edessä. Taloissa pitiwät miehet wanhaan aikaan jaloissa "upokkaita" (pieksuja) tahi "ruojukenkiä"; jälkimmäiset oliwat muuten saappaan näköisiä, waan warret oliwat takanta auki, joita, niinkuin upokkaitakin, nahkanauhoilla ja waskisirkalla käärittiin säären ympäri kiini. Talwella pidettiin mustia karwahattuja, päällys mustasta sarasta, korwalliset hywin leweät. Oli kalliiimpiakin talwihattuja, joita rällihatuiksi kutsuttiin ja joitten päällyksenä oli mustaa nahkaa tahi samettia; korwallisissa oli ahmanhännän nahkaa. Toista laatua oli "siperska-" ja "pelkkawoi-hattu". Kesällä pidettiin ostetuita huopahattuja, sekä ympyriä-anturaisia että teräwä-anturaisia; niissä oli 6 suurta, tinaista, kullannäköisiksi silattua lappaa, 2 edessä, 2 takana ja 1 kummallakin puolella, mustaan samettinauhaan läwistettyinä. Paraimmat tämmöiset hatut maksoiwat noin 6 ruplaa pankossa. Kun näitä kalliimpia ruwettiin pitämään, oli jo ylpeys waatteenparressa päässyt wallalleen Walkjärwellä. Oli miehillä silloin kallis wyölajikin, Kalmikki-kussakko, joka maksoi 6 ruplan paikoilla. Wuoden 1825 waiheilla alkoi waatteenparsi täällä paljon muuttua ja Äyrämöis- sekä Sawakko-parsien erinäisyys enetä. Kaupungista ruwettiin nyt ostamaan kaitellaisia tarpeita. Äyrämöisnaiset ostiwat werkaa hameisin, kaikellaista kirssilantaa ja silkkiäkin kirjoituksiinsa, kultapitsiä, joita pantiin kirjawiin esiliinoihin koristuksiksi, wieläpä kentiätin ja paitsi sitä wäriä (warsinkin punaista konsselwäriä). Sawakot rupesiwat pitämään wiirukkaita hameita ja sinisestä, ostetusta kankaasta tehtyjä liiwiä, röijyjä, esiliinoja, kaulawaatteita, turkinpäällyksiä ja werkawiittoja. Miehet alkoiwat ostaa saappaitakin kaupungista. Noin w. 1837 asti kesti tätä kallista muotia taukoomatta, mutta silloin alkawat hengelliset herätykset ja kerittiläistuumat häwittiwät wähittäin liiallisia koristuksia naisten puwuista, niin että eroitus Sawakkojen ja Äyrämöisten wälillä taas wäheni; waan kansa oli kerran tottunut ostamaan waate-aineita kaupungista, ja kallista kauppaa yhä jatketaan. Naiset ostiwat ensin nantkia, satinaa ja wihtorinia liiwihin ja röijyihin, nyt pitää olla werkaa heidän palttoihinsa. Miehet pitiwät noin 30 wuotta takaperin paljon "wenäänwiittoja", jotka oliwat pitemmät ja leweämmät, kuin nuot wanhanmuotiset, kirjoitetut, lyhyet Suomen wiitat. Wenäänwiitoissa oli 3 samettinauhaa kummallakin rinta-aukon puolella. Niitä ei enää paljon pidetä, eitä harmaitataan wiittoja niin yleisesti, kuin ennen. Muotia täälläkin syntyy uusia, waikkei jota päiwä, niinkuin Pariisissa, niin toki joka wuosi. Jo 1840 alkoiwat miehet pitää sinisiä, sertukin mukaisiksi tehtyjä Jänterikkiä; sitte muutaman wuoden kuluttua, wähän pitempiä "kuitsaweikkoja"; sitte ostettiin Pietarista ihwan walmiita "Poteuhtoja"; nyt pidetään enimmiten werasta, nantkista ja satinasta tehtyjä palttoja.
To Color Cotton Black. (Vääriä ja oikeita ohjeita)
Scientific American 34, 12.5.1849
To Color Cotton Black.
Put clear cold water into a tub, sufficient to cover the goods, then put into it two and a half ounces of chloride of lime, then put in the goods a half an hour—take out and wring, then fill a tub a second time with clear water, put into it two ounces of the sulphate of iron, put in the goods ten minutes, then lake out and wring; then put the sulphate of iron water into your dye kettle, and as much clear water as will cover the goods; then put in four ounces of the extract of logwood, one and a half ounce of the sulphate of copper, then boil in the goods from fifteen to thirty minutes.
NOTE.-After coloring, dip the cotton goods two or three times in the chloride of lime water, then wash well in hot strong soap suds and warm water.
Indigo Blue.—Pulverise two ounces of indigo; put in eight ounces of sulphuric acid, in a pitcher; put the indigo into the acid—a little at a time, and keep stirring it with a stick until all the indigo is in the acid. Let this mixture stand eight hours before you color, then boil water sufficient to cover the goods. Put in the mixture of indigo and acid, then your goods immediately afterwards—let them boil five minutes. This is designed for woolen or silks.—Farmer and Mechanic.
Useful receipts are valuable, if correct, but if they are not correct they may be the means of doing much mischief. We copy the above receipts to point out their errors as some of our readers may chance to read them, and be led astray thereby. There are a great many receipts of a like character, which we see copied into various papers, just because they are receipts. The reason of this is, that there are not many who are sufficiently versed in practical chemistry to detect and point out unscientific errors.
1st—The above receipt, will not color cotton black. The chloride of lime is not used for any purpose in the way of dyeing, it is only used by Physicians and Chemists, in frigorific mixtures to produce intense cold by mixing it with snow.
The way to dye black in cotton is this;- Boil your cotton goods in clear water, then wring them, then let them steep twelve hours in sumach liquor, at the rate of 2½ pounds boiled or scalded for every 10 pounds of cotton goods. After this wring them out of the sumach and handle them evenly in lime water, (hydrate not chloride of lime) for 15 minutes, wring them out of this and handle them well for 15 minutes in a solution of copperas, (sulphate of copper,) at the strength of one pound of copperas to ten pounds of cotton, wring them out of this and air them well, then run them through a weak solution of lime water (very weak) and afterwards wash them well, and wring them—they are then ready for the logwood. A solution of warm boiled logwood, at the rate of 4 pounds (of the kinds now to be got,) should be allowed for every ten pounds of the cotton goods, if yarn. In this liquor they should be handled for halt an hour and afterwards dried.
We warrant this receipt to dye a good black on cotton goods, but there are some little things that can make it much faster, but the previous receipt is a burlesque on practical chemistry. Whoever heard of any person boiling cotton goods to dye a black, and then washing them in hot soap suds. Why the whole receipt is a compound of bleaching and dyeing mixed up together, producing the same effect in Chemistry as it would in practical mechanics to work an engine by raising the steam and then letting it escape without going into the cylinder.
2d.—The Indigo blue produced by the sulphate of indigo (chemic of the dyer,) is a fugitive color, it will not dye cotton, but by neutralizing the acid with chalk, but we warn every person from using it in the manner directed above, no silk goods should be boiled, in dyeing it would spoil the lustre of the silk.
The receipt which we have given for black will be valuable to many of our readers who have small jobs of coloring for home made clothes.
To Color Cotton Black.
Put clear cold water into a tub, sufficient to cover the goods, then put into it two and a half ounces of chloride of lime, then put in the goods a half an hour—take out and wring, then fill a tub a second time with clear water, put into it two ounces of the sulphate of iron, put in the goods ten minutes, then lake out and wring; then put the sulphate of iron water into your dye kettle, and as much clear water as will cover the goods; then put in four ounces of the extract of logwood, one and a half ounce of the sulphate of copper, then boil in the goods from fifteen to thirty minutes.
NOTE.-After coloring, dip the cotton goods two or three times in the chloride of lime water, then wash well in hot strong soap suds and warm water.
Indigo Blue.—Pulverise two ounces of indigo; put in eight ounces of sulphuric acid, in a pitcher; put the indigo into the acid—a little at a time, and keep stirring it with a stick until all the indigo is in the acid. Let this mixture stand eight hours before you color, then boil water sufficient to cover the goods. Put in the mixture of indigo and acid, then your goods immediately afterwards—let them boil five minutes. This is designed for woolen or silks.—Farmer and Mechanic.
Useful receipts are valuable, if correct, but if they are not correct they may be the means of doing much mischief. We copy the above receipts to point out their errors as some of our readers may chance to read them, and be led astray thereby. There are a great many receipts of a like character, which we see copied into various papers, just because they are receipts. The reason of this is, that there are not many who are sufficiently versed in practical chemistry to detect and point out unscientific errors.
1st—The above receipt, will not color cotton black. The chloride of lime is not used for any purpose in the way of dyeing, it is only used by Physicians and Chemists, in frigorific mixtures to produce intense cold by mixing it with snow.
The way to dye black in cotton is this;- Boil your cotton goods in clear water, then wring them, then let them steep twelve hours in sumach liquor, at the rate of 2½ pounds boiled or scalded for every 10 pounds of cotton goods. After this wring them out of the sumach and handle them evenly in lime water, (hydrate not chloride of lime) for 15 minutes, wring them out of this and handle them well for 15 minutes in a solution of copperas, (sulphate of copper,) at the strength of one pound of copperas to ten pounds of cotton, wring them out of this and air them well, then run them through a weak solution of lime water (very weak) and afterwards wash them well, and wring them—they are then ready for the logwood. A solution of warm boiled logwood, at the rate of 4 pounds (of the kinds now to be got,) should be allowed for every ten pounds of the cotton goods, if yarn. In this liquor they should be handled for halt an hour and afterwards dried.
We warrant this receipt to dye a good black on cotton goods, but there are some little things that can make it much faster, but the previous receipt is a burlesque on practical chemistry. Whoever heard of any person boiling cotton goods to dye a black, and then washing them in hot soap suds. Why the whole receipt is a compound of bleaching and dyeing mixed up together, producing the same effect in Chemistry as it would in practical mechanics to work an engine by raising the steam and then letting it escape without going into the cylinder.
2d.—The Indigo blue produced by the sulphate of indigo (chemic of the dyer,) is a fugitive color, it will not dye cotton, but by neutralizing the acid with chalk, but we warn every person from using it in the manner directed above, no silk goods should be boiled, in dyeing it would spoil the lustre of the silk.
The receipt which we have given for black will be valuable to many of our readers who have small jobs of coloring for home made clothes.
Dyeing Home Made Clothes.
Scientific American 34, 12.5.1849
Wine Color. — One half a pound of camwood is required for one pound of cloth. The camwood is to be boiled in water twenty or thirty minutes. Then put in the cloth and keep it thirty minutes scalding hot; take it out and air it, put it in again and keep it in thirty minutes. Then put into the dye a teaspoonful of vitriol; boil and skim the dye. Put in the cloth, and stir it for fifteen or twenty minutes while scalding hot.
To Color Blue. — For nine pounds of yarn dissolve three-fourths of a pound of alum in water in a brass kettle. Keep the yarn in this solution two hours. Boil three pounds of logwood in an iron kettle two hours. Also boil, in a seperate iron kettle, three bushels of purslain, at the eame time. Strain the liquid from the logwood and purslain, and mix it together. Put the yarn into this, and keep it boiling two hours; then wash it in soap suds, and rinse it clean.
Madder Red. — The following articles are required to color one pound of yarn or cloth, viz: one-halt pound of madder, three ounces of alum, one ounce of cream tartar, and one‑half an ounce of stone lime.
Manner of Coloring. — Put five gallons of water into a brass or copper kettle; put into the alum, cream tartar, and the yarn or cloth you intend to color. Boil it two hours; then take it out and rinse it well in clean water. Throw away the alum and cream tartar water, and put five gallons of clean water into the kettle. Put the madder in also; heat it moderately until it becomes as hot as you can bear your hand in it. Then put in your cloth or yarn, stir it one hour and keep it scalding hot; then boil it five minutes. Take it out and rinse it in cold water. Put into the kettle a half a pint of lime water, made with the half ounce of lime, then put in your cloth again, and stir it ten minutes, keeping it still hot. Then take it out, wash it in strong soap suds, and rinse it clean.
[The above is taken from the Maine Farmer and as the season is now at hand when many of our readers will be preparing their wool, we presume, that they will be of some use. With regard to their ability we can confidently assert that the fullest trust may be reposed in them. One thing should always be remembered—have the wool or cloth perfectly free from grease and dirt and well washed before it is put into the dye kettle. The wine color mentioned above would be greatly improved by adding half a pound of fustic to the pound of camwood. Half a pound of camwood and one pound of fustic to two pounds of cloth makes a good brown. A little sumac and logwood with about a quarter of an ounce of copperas should be used for the finishing dip in the camwood kettle. Boil the goods well instead of mere scalding, the colors will be more permanent. The blue mentioned above is not a fast color but the madder red is, and the camwood brown or wine color, is a very durable color. The fustic gives the wine color a rich appearance of which it is devoid by the use of camwood alone.
Wine Color. — One half a pound of camwood is required for one pound of cloth. The camwood is to be boiled in water twenty or thirty minutes. Then put in the cloth and keep it thirty minutes scalding hot; take it out and air it, put it in again and keep it in thirty minutes. Then put into the dye a teaspoonful of vitriol; boil and skim the dye. Put in the cloth, and stir it for fifteen or twenty minutes while scalding hot.
To Color Blue. — For nine pounds of yarn dissolve three-fourths of a pound of alum in water in a brass kettle. Keep the yarn in this solution two hours. Boil three pounds of logwood in an iron kettle two hours. Also boil, in a seperate iron kettle, three bushels of purslain, at the eame time. Strain the liquid from the logwood and purslain, and mix it together. Put the yarn into this, and keep it boiling two hours; then wash it in soap suds, and rinse it clean.
Madder Red. — The following articles are required to color one pound of yarn or cloth, viz: one-halt pound of madder, three ounces of alum, one ounce of cream tartar, and one‑half an ounce of stone lime.
Manner of Coloring. — Put five gallons of water into a brass or copper kettle; put into the alum, cream tartar, and the yarn or cloth you intend to color. Boil it two hours; then take it out and rinse it well in clean water. Throw away the alum and cream tartar water, and put five gallons of clean water into the kettle. Put the madder in also; heat it moderately until it becomes as hot as you can bear your hand in it. Then put in your cloth or yarn, stir it one hour and keep it scalding hot; then boil it five minutes. Take it out and rinse it in cold water. Put into the kettle a half a pint of lime water, made with the half ounce of lime, then put in your cloth again, and stir it ten minutes, keeping it still hot. Then take it out, wash it in strong soap suds, and rinse it clean.
[The above is taken from the Maine Farmer and as the season is now at hand when many of our readers will be preparing their wool, we presume, that they will be of some use. With regard to their ability we can confidently assert that the fullest trust may be reposed in them. One thing should always be remembered—have the wool or cloth perfectly free from grease and dirt and well washed before it is put into the dye kettle. The wine color mentioned above would be greatly improved by adding half a pound of fustic to the pound of camwood. Half a pound of camwood and one pound of fustic to two pounds of cloth makes a good brown. A little sumac and logwood with about a quarter of an ounce of copperas should be used for the finishing dip in the camwood kettle. Boil the goods well instead of mere scalding, the colors will be more permanent. The blue mentioned above is not a fast color but the madder red is, and the camwood brown or wine color, is a very durable color. The fustic gives the wine color a rich appearance of which it is devoid by the use of camwood alone.
Kirjeitä maaseuduilta. (Oikeusjuttu)
Uusi Suometar 277, 26.11.1884
Nurmeksesta marraskuun 14 päiwänä. Täällä eletään ja on eletty wanhan hiljaista Vauhtiamme pienten puutteitten kanssa.
[...]
Toispäiwänä lopetettiin täällä tavalliset syyskäräjät, jotka kestiwät lokaluun alkupäiwistä saaakka, ja tutkittiin niissä muitten juttujen joukossa murhajuttuja. Eräs näistä jo päättyi ja tuomittiin syypäät ansaittuun rangaistukseen. Toinen waimonsa murhajuttu jäi joulukuussa tapahtuwiin wälikäräjiin. Samoin päättyi näissä käräjissä muuan juttu juttuloista parahin: nimittäin lampijuttu, jota jo on jututtu monet lakiajat ja aina senatissatin asti. Asianlaita näet oli semmoinen, että piirikunnan lääkäri, tohtori Collan muutamia wuosia takaperin alkoi aprikoida, että kirkon läheisyydessä olewain Tuupan ja Rekulan lampien wesi saastutetaan pyykin pesulla y. m. niin suureen määrään, että ilmakin kirkonkylässä siitä saastutetaan, sikäli että kaikenlaiset taudit siitä seuraisi, jonka tähden mainittu tohtori kuntakokouksessa anoi sakon haastolla kieltoa mainituissa lampiloissa kaikenlaisten wärjäystuotteitten ynnä muitten waatteitten huuhtomiselle, johon kumminkaan kuntalaiset eiwät yksimielisesti suostuneet. Tästä seurasi walitukset läänin kuvernörin-wirastoon, wesi lampiloissa kemiallisesti tutkittiin ja hawaittiin saastaiseksi, taidettiinpa muistaakseni lampien wesi laittaa lääke-ylihallituksen Helsinkiin tutkittavaksi ja rettelöitiin aina senatissa asti. Waan miten ollakaan: mainittu tohtori sai kuin saikin uhkasakon näitten lampien saastuttamiseen, jota uhkasakon julistamista yleisölle kumminkaan ei laillisessa järjestyksessä tehty, joten moni kuntalainen tämmöisestä kiellosta ei tiennyt mitäkään. Sattuipa wielä niinkin, että muuan wärjäystehtaan työntekijä sattui huuhtomaan wärilankoja tehtaan alla olemassa Rekulan lammissa. Tämän huomasi tohtori ja antoi heti manuun oikeuteen wärjärille ja hänen työntekijällensä, josta seurasi juttu, joka päättyi niin että wärjäriä sakoitettiin. Tästä nyt wärjöri katsomaan, eiköhän muutkin sattuisi samaan erhedykseen, eikä aikaakaan, niin sai selwän tiedon siitä, että uhkasakon hankkijan talonwäki huuhtoiwat waatteita, astioita y.m., jopa uittiwat hewosensakin tohtorin asunnon alla olewassa, saman uhkasakon alaisessa Tuupanlammissa. Nyt haastettiin tohtori vuorostaan oikeuteen ja uusi juttu alkoi. Nähtyänsä sakon alaiseksi joutuwansa ilmoitti tohtori oikeudessa että uhkasakko ei ole laillisesti yleisölle ilmoitettu kuulutuksella kirkossa ja taulupaaluilla lammin rannoilla. Tämä auttoi, tohtori wapautettiin sakosta ja kanne kumottiin. Mistähän tämä konsti mieleen juolahti, koska tämmöinen epäjärjestys uhkasakon julkisuuteen saattamisessa wähääkään ei juolahtanut mieleen saattaessa wärjäriä sakkoon. Kihlakunnan-oikeuden päätöksen wetosiwat niin kantaja kuin wastaaja howi-oikeuteen. Miten sielläkin käynee.
[...]
E.W. H-ja.
Nurmeksesta marraskuun 14 päiwänä. Täällä eletään ja on eletty wanhan hiljaista Vauhtiamme pienten puutteitten kanssa.
[...]
Toispäiwänä lopetettiin täällä tavalliset syyskäräjät, jotka kestiwät lokaluun alkupäiwistä saaakka, ja tutkittiin niissä muitten juttujen joukossa murhajuttuja. Eräs näistä jo päättyi ja tuomittiin syypäät ansaittuun rangaistukseen. Toinen waimonsa murhajuttu jäi joulukuussa tapahtuwiin wälikäräjiin. Samoin päättyi näissä käräjissä muuan juttu juttuloista parahin: nimittäin lampijuttu, jota jo on jututtu monet lakiajat ja aina senatissatin asti. Asianlaita näet oli semmoinen, että piirikunnan lääkäri, tohtori Collan muutamia wuosia takaperin alkoi aprikoida, että kirkon läheisyydessä olewain Tuupan ja Rekulan lampien wesi saastutetaan pyykin pesulla y. m. niin suureen määrään, että ilmakin kirkonkylässä siitä saastutetaan, sikäli että kaikenlaiset taudit siitä seuraisi, jonka tähden mainittu tohtori kuntakokouksessa anoi sakon haastolla kieltoa mainituissa lampiloissa kaikenlaisten wärjäystuotteitten ynnä muitten waatteitten huuhtomiselle, johon kumminkaan kuntalaiset eiwät yksimielisesti suostuneet. Tästä seurasi walitukset läänin kuvernörin-wirastoon, wesi lampiloissa kemiallisesti tutkittiin ja hawaittiin saastaiseksi, taidettiinpa muistaakseni lampien wesi laittaa lääke-ylihallituksen Helsinkiin tutkittavaksi ja rettelöitiin aina senatissa asti. Waan miten ollakaan: mainittu tohtori sai kuin saikin uhkasakon näitten lampien saastuttamiseen, jota uhkasakon julistamista yleisölle kumminkaan ei laillisessa järjestyksessä tehty, joten moni kuntalainen tämmöisestä kiellosta ei tiennyt mitäkään. Sattuipa wielä niinkin, että muuan wärjäystehtaan työntekijä sattui huuhtomaan wärilankoja tehtaan alla olemassa Rekulan lammissa. Tämän huomasi tohtori ja antoi heti manuun oikeuteen wärjärille ja hänen työntekijällensä, josta seurasi juttu, joka päättyi niin että wärjäriä sakoitettiin. Tästä nyt wärjöri katsomaan, eiköhän muutkin sattuisi samaan erhedykseen, eikä aikaakaan, niin sai selwän tiedon siitä, että uhkasakon hankkijan talonwäki huuhtoiwat waatteita, astioita y.m., jopa uittiwat hewosensakin tohtorin asunnon alla olewassa, saman uhkasakon alaisessa Tuupanlammissa. Nyt haastettiin tohtori vuorostaan oikeuteen ja uusi juttu alkoi. Nähtyänsä sakon alaiseksi joutuwansa ilmoitti tohtori oikeudessa että uhkasakko ei ole laillisesti yleisölle ilmoitettu kuulutuksella kirkossa ja taulupaaluilla lammin rannoilla. Tämä auttoi, tohtori wapautettiin sakosta ja kanne kumottiin. Mistähän tämä konsti mieleen juolahti, koska tämmöinen epäjärjestys uhkasakon julkisuuteen saattamisessa wähääkään ei juolahtanut mieleen saattaessa wärjäriä sakkoon. Kihlakunnan-oikeuden päätöksen wetosiwat niin kantaja kuin wastaaja howi-oikeuteen. Miten sielläkin käynee.
[...]
E.W. H-ja.
Aniline Dyes.
Scientific American 10, 9.3.1861
Those beautiful aniline colors on silk and velvet, varying in tone from a crimson to a delicate lilac, and which have been known by the flash names of solferino, magenta, mauve, reseine, violetine, purpurine &c., are the products of an alcohol solution of an organic alkali comined with mineral oxyds. The alkali is aniline, a peculiar substance principally derived from coal tar, but it can also be manufactured from indigo. The production of these colors involves some of the most subtle and intricate processes known in chemistry; a more simple and connected explanation of some of them than has yet been given to the public will therefore be of very general interest.
Organic substances are exceedingly puzzling to chemists, on account of the great variety of products obtained from one general substance, such as bituminous coal. When this is distilled in a retort, one of its products is tar, from which, by distillation and rectification, the following are derived, the first three columns being liquids :—
NEUTRAL.
Water.
Benzole.
Toluol.
Cyanole[?]
Propyle.
Benxyle.[?]
Amyle.
Caproyle.[?]
Hexyline.
He[---]tine.
Oil of tar.
ACIDS.
Rosolie.[?]
Bromolie.[?]
Pheule.
Acetic.
Batyrie.[?]
BASES.
Ammonia.
Methylamine.[?]
Ethylmine.
Aniline.
Quinoline.
Picoline.
Tolouidine.
Guinidine.
Phyrrol.
Pastinine.[?]
GASEOUS PRODUCTS.
Hydrogen.
Carbonated Hydrogen.
Bicarbonated Hydrogen.
Various Hydro-carbides.
Carbonic Oxyd.
Sulphite of Carbon.
Carbonic Acid.
Hydro-sulphuric Acid.
Hydro-cyanic Acid.
SOLID PRODUCTS.
Carbon.
Naphthaline.
Paranaphthaline, or Anthraceine.
Paraffine.
Chrysene.
Pyrene.
There are no less than forty-two different products obtained from coal. Some of these have truly jawbreaking names, and some of them emit the must horrible stench; while others, such as benzole, afford a very pleasant odor. Different coals yield varying quantities of these products in their tar : some contain little benzole and considerable naphthaline, while others contain a preponderating quantify of benzole and phonic acid.
Aniline can be obtained by treating the tar of coal with acids and alkalies, and then distilling it with milk of lime; but the most simple method to obtain it is to operate with benzole, because it is now a common article of commerce. Benzole is a peculiar hydrocarbon fluid, which is employed in some instances for illumination, and for cleansing soiled silk and light colored kid gloves. It dissolves gutta-percha, has an agreeable odor, and, when inhaled, produces intoxication. To Make aniline from benzole, the latter is treated with aquafortis, as follows :-
A certain quantity of nitric acid is placed in a capacious glas vessel surrounded by cold water, and about an equal quantity of cold water is added to it, until two layers of the liquid begin to appear. The glass vessel is then removed from the cold water, and slightly heated, until the two layers of liquid have united: the whole in now thrown into six times its bulk of cold water, when a heavy yellow oil sinks to the bottom. This is nitro-benzole, which is afterwards repeatedly washed with water for use. It possesses an agreeable odor and may be used as a perfume. By saturating a solution of nitro-benzole and alcohol with ammonia, then passing a current of sulphareted hydrogen gas through it, a deposit of sulphur falls to the bottom, and aniline is the other product. Another method of obtaining it is by treating nitro-benxole with nascent hydrogen. Being an alkali, aniline combines with acids, forming salts, and also with various oxyds, forming quite a variety of compounds.
A great number of patents have taken out in England and France for dyeing aniline colors. The first on the list is that of Mr. W. H. Perkins, of London, which was obtained in August, 1856, and was for the celebrated mauve - a deep violet. He took a cold solution of the sulphate of aniline (aniline combined with sulphuric acid, and a similar solution of the bichromate of potash, and mixed them thoroughly together; then allowed it to rest for twelve hours. A black deposit fell to the bottom of the vessel: this was washed with water, then dried, and afterward digested with benzole, which dissolved out all the tarry matter contained in it. It is thus described in Perkin's patent, which shows that he used very impure aniline, because if he had commenced to obtain it with pure benzole, it would not have been combined with tarry matter. The chromate of aniline thus made a rich claret color. but is insoluble in water. To render it fit for dyeing silks, &c., it is dissolved in alcohol or wood spirit; and in this condition, it is now sold to dyers.
The French method of treating aniline to obtain a red color (solferino), is the invention of M. Verguin, a chemist of Lyons, who sold his discovery to M. Renard Freres, who took out a patent in 1859, and gave the color the name of "Fuchsiacine." It is made by mixing ten parts (by weight) of aniline with six of anhydrouschloride of tin, then boiling them for fifteen minutes. The mixture first becomes yellow — then assumes a beautiful red. Considerable water is now added to the solution: then it is boiled for a little while longer, and filtered while hot. The filtered liquor contains the coloring matter in solution. When common salt is added to this solution, the color is deposited; and it may then be separated by decantation, dried, and sold in powder. In this condition it is insoluble in water, and requires to be dissolved in alcohol for common use in silk dyeing. It is sold in both conditions, but most commonly as an alcoholic liquor.
A red color can be obtained with aniline and several anhydrous chlorides - such as bichloride of mercury, perchloride of coppe and perchloride of iron; also, the hydrate of bichloride of tin, bibromide of tin, iodine of tin, and a host of other "ides" and "ates." By the employment of acid and alkalies as alteratives to produce reactions in the dyeing liquors, almost any shale or color can be produced with aniline solutions, from crimson to a deep lavender approaching blue. We have examined ten English patents granted for making aniline colors, and find that most of then have a very close relationship to the first that were issued to Perkins and Renard Freres.
The colors derived from aniline are exceedingly brilliant in hue, and they withstand washing very well: but after having been thoroughly tested, they have failed in one particular feature demanded of all colors exposed to light, viz., they fade when exposed to the beams of the sun. This is one essential point to which the attention of color chemists should be directed in order to discover some oxyds which, when combined with aniline, will not be changed by solar light.
The colors hitherto manufactured from aniline have been chiefly of one class — crimson and purple. But why may not other colors—such as green, blue, brown, &c. - be also obtained from aniline? And cannot the analogues of aniline in the above table be also employed in the manufacture of new coloring compounds? A beginning has just been made by the distinguished English chemist, F. C. Calvert, in this line. He has recently, conjointly with two associates, taken out a patent for an aniline green color, called "emeraldine," which is said to be exceedingly beautiful. We have no doubt but brilliant coloring matters may be obtained from the bases cumidine, toloidine, &c., &c., as well as aniline.
We have given a simple and brief description of the peculiar products of bituminous coal, and how aniline and its beautiful colors are manufactured. These substances are very high in price at present, which affords us good grounds for concluding that there is plenty of room for improvement in the processes now employed to obtain them. The coal fields of America embrace an area of 180,000 square miles; they contain inexhaustible stores of these coloring materials, and there is nothing in the whole range of chemical science opposed to the reasonableness of the conclusion that every color known in the arts may yet be manufactured from the products of coal - yes, and from the very refuse of our gas and coal oil manufactories.
Those beautiful aniline colors on silk and velvet, varying in tone from a crimson to a delicate lilac, and which have been known by the flash names of solferino, magenta, mauve, reseine, violetine, purpurine &c., are the products of an alcohol solution of an organic alkali comined with mineral oxyds. The alkali is aniline, a peculiar substance principally derived from coal tar, but it can also be manufactured from indigo. The production of these colors involves some of the most subtle and intricate processes known in chemistry; a more simple and connected explanation of some of them than has yet been given to the public will therefore be of very general interest.
Organic substances are exceedingly puzzling to chemists, on account of the great variety of products obtained from one general substance, such as bituminous coal. When this is distilled in a retort, one of its products is tar, from which, by distillation and rectification, the following are derived, the first three columns being liquids :—
NEUTRAL.
Water.
Benzole.
Toluol.
Cyanole[?]
Propyle.
Benxyle.[?]
Amyle.
Caproyle.[?]
Hexyline.
He[---]tine.
Oil of tar.
ACIDS.
Rosolie.[?]
Bromolie.[?]
Pheule.
Acetic.
Batyrie.[?]
BASES.
Ammonia.
Methylamine.[?]
Ethylmine.
Aniline.
Quinoline.
Picoline.
Tolouidine.
Guinidine.
Phyrrol.
Pastinine.[?]
GASEOUS PRODUCTS.
Hydrogen.
Carbonated Hydrogen.
Bicarbonated Hydrogen.
Various Hydro-carbides.
Carbonic Oxyd.
Sulphite of Carbon.
Carbonic Acid.
Hydro-sulphuric Acid.
Hydro-cyanic Acid.
SOLID PRODUCTS.
Carbon.
Naphthaline.
Paranaphthaline, or Anthraceine.
Paraffine.
Chrysene.
Pyrene.
There are no less than forty-two different products obtained from coal. Some of these have truly jawbreaking names, and some of them emit the must horrible stench; while others, such as benzole, afford a very pleasant odor. Different coals yield varying quantities of these products in their tar : some contain little benzole and considerable naphthaline, while others contain a preponderating quantify of benzole and phonic acid.
Aniline can be obtained by treating the tar of coal with acids and alkalies, and then distilling it with milk of lime; but the most simple method to obtain it is to operate with benzole, because it is now a common article of commerce. Benzole is a peculiar hydrocarbon fluid, which is employed in some instances for illumination, and for cleansing soiled silk and light colored kid gloves. It dissolves gutta-percha, has an agreeable odor, and, when inhaled, produces intoxication. To Make aniline from benzole, the latter is treated with aquafortis, as follows :-
A certain quantity of nitric acid is placed in a capacious glas vessel surrounded by cold water, and about an equal quantity of cold water is added to it, until two layers of the liquid begin to appear. The glass vessel is then removed from the cold water, and slightly heated, until the two layers of liquid have united: the whole in now thrown into six times its bulk of cold water, when a heavy yellow oil sinks to the bottom. This is nitro-benzole, which is afterwards repeatedly washed with water for use. It possesses an agreeable odor and may be used as a perfume. By saturating a solution of nitro-benzole and alcohol with ammonia, then passing a current of sulphareted hydrogen gas through it, a deposit of sulphur falls to the bottom, and aniline is the other product. Another method of obtaining it is by treating nitro-benxole with nascent hydrogen. Being an alkali, aniline combines with acids, forming salts, and also with various oxyds, forming quite a variety of compounds.
A great number of patents have taken out in England and France for dyeing aniline colors. The first on the list is that of Mr. W. H. Perkins, of London, which was obtained in August, 1856, and was for the celebrated mauve - a deep violet. He took a cold solution of the sulphate of aniline (aniline combined with sulphuric acid, and a similar solution of the bichromate of potash, and mixed them thoroughly together; then allowed it to rest for twelve hours. A black deposit fell to the bottom of the vessel: this was washed with water, then dried, and afterward digested with benzole, which dissolved out all the tarry matter contained in it. It is thus described in Perkin's patent, which shows that he used very impure aniline, because if he had commenced to obtain it with pure benzole, it would not have been combined with tarry matter. The chromate of aniline thus made a rich claret color. but is insoluble in water. To render it fit for dyeing silks, &c., it is dissolved in alcohol or wood spirit; and in this condition, it is now sold to dyers.
The French method of treating aniline to obtain a red color (solferino), is the invention of M. Verguin, a chemist of Lyons, who sold his discovery to M. Renard Freres, who took out a patent in 1859, and gave the color the name of "Fuchsiacine." It is made by mixing ten parts (by weight) of aniline with six of anhydrouschloride of tin, then boiling them for fifteen minutes. The mixture first becomes yellow — then assumes a beautiful red. Considerable water is now added to the solution: then it is boiled for a little while longer, and filtered while hot. The filtered liquor contains the coloring matter in solution. When common salt is added to this solution, the color is deposited; and it may then be separated by decantation, dried, and sold in powder. In this condition it is insoluble in water, and requires to be dissolved in alcohol for common use in silk dyeing. It is sold in both conditions, but most commonly as an alcoholic liquor.
A red color can be obtained with aniline and several anhydrous chlorides - such as bichloride of mercury, perchloride of coppe and perchloride of iron; also, the hydrate of bichloride of tin, bibromide of tin, iodine of tin, and a host of other "ides" and "ates." By the employment of acid and alkalies as alteratives to produce reactions in the dyeing liquors, almost any shale or color can be produced with aniline solutions, from crimson to a deep lavender approaching blue. We have examined ten English patents granted for making aniline colors, and find that most of then have a very close relationship to the first that were issued to Perkins and Renard Freres.
The colors derived from aniline are exceedingly brilliant in hue, and they withstand washing very well: but after having been thoroughly tested, they have failed in one particular feature demanded of all colors exposed to light, viz., they fade when exposed to the beams of the sun. This is one essential point to which the attention of color chemists should be directed in order to discover some oxyds which, when combined with aniline, will not be changed by solar light.
The colors hitherto manufactured from aniline have been chiefly of one class — crimson and purple. But why may not other colors—such as green, blue, brown, &c. - be also obtained from aniline? And cannot the analogues of aniline in the above table be also employed in the manufacture of new coloring compounds? A beginning has just been made by the distinguished English chemist, F. C. Calvert, in this line. He has recently, conjointly with two associates, taken out a patent for an aniline green color, called "emeraldine," which is said to be exceedingly beautiful. We have no doubt but brilliant coloring matters may be obtained from the bases cumidine, toloidine, &c., &c., as well as aniline.
We have given a simple and brief description of the peculiar products of bituminous coal, and how aniline and its beautiful colors are manufactured. These substances are very high in price at present, which affords us good grounds for concluding that there is plenty of room for improvement in the processes now employed to obtain them. The coal fields of America embrace an area of 180,000 square miles; they contain inexhaustible stores of these coloring materials, and there is nothing in the whole range of chemical science opposed to the reasonableness of the conclusion that every color known in the arts may yet be manufactured from the products of coal - yes, and from the very refuse of our gas and coal oil manufactories.