Mitä maalaaminen waikuttaa.

Tapio 14, 2.4.1864

Ehkä tosin monessa Suomen paikkakunnassa on siisteys jo niin paljon wallan päällä, että re'et ja rattaat sekä huoneen kalut, jopa paikon itse huoneetkin maalataan, eikä maalaamattomia kaluja wiljele kuin köyhimmät, jotka eiwät woi, eli jotkut toimettomat, jotka eiwät muistakaan eduistansa paljon huoli. Mutta enempi on wielä niitä paikkakuntia maassamme, joissa ei löydy sanottawaksi mitään maalattua kalua, ei yksin pitäjän pappilassakaan. Senwuoksi ei liene haitaksi, jos tässä mainitsemme muutamalla
sanalla maalaamisen waikutuksista.

Mitäs sitte maalaaminen waikuttaa? Se waikuttaa kahtalaista nimittäin wahwuutta ja kauneutta.

1:ksi Wahwuudesta. Puu on luonnostansa harwaa, eli täytetty pienillä huokosilla tahi reijillä. Nämä reijät owat niitä, joissa mahala eli puun weri liikkui ja waikutti kaswun ajalla. Mutta sitte kuin puu hakataan poikki ja niinmuodoin sen elämä kuoletetaan ja weren (nesteen) juoksu, koko elämän ylläpitäjä, taukoutetaan, kuiwaa se pois ja ne pienet huokoset jääwät awonaisiksi ainoasti ilman waikutuksille. Kuiwa ilma tosin ei waikuta puussa lahoomista, mutta jos siihen waan pääsee sekaan jotakin märkyyttä, joka myös nöyrästi imeiksen puun huokosia myöten sisälle, niin sitte lahouutuu puu wähitellen ja wiimein mätänee kokonansa pilalle.

Mutta jos puun pinta pyyhitään jollakin tiiwiimmällä aineella, joka ei päästä ilmaa eikä märkyyttä niin helposti eli ei ensinkään läpitsensä, niin selkeätä on, että se tulee monta wertaa wahwemmaksi.

Kaikki kaswain-kunnasta saatawat raswaiset aineet, niinkuin pellawa-, hamppuöljy
ja monet muut kaswaimista keitetyt öljyt, terwat ja pihkat owat tähän tarkoitukseen kaikista soweliaimmat. Niillä on kestäwäisyys ilman ja märkyyden waikutuksia wastaan senwuoksi, että ne tiiweytensä wuoksi eiwät päästä näitä läpitsensä; ikään kuin arwellen: "jos täi pääsee turkkiin, niin kyllä siitä sitte kutka syntyy." Näiden raswaisten kaswain-aineiden ilmaa lapitsensä päästämättömyys todistuu useasta seikasta. Esim. kuin kanan eli minkä hywänsä munan kohta munittua öljytään yleensä, eli waan kerta kastellaan öljyssä ja sitte ei sormin pitelemällä pois hiwauteta öljyä mistään kohdasta munan pinnalta, niin se pysyy kauwan pilauntumatta. Tämä tulee siitä, että öljy täyttää ne pienet huokoset munan pinnalla, joten ilma ei pääse niin wapaasti waikuttamaan tawallista turmiotansa munan sisällä. Tähän munain pilaantumisen estämiseen tosin kelpaa eläin-kunnankin raswaiset aineet, niinkuin woi, tali ja sianihra, mutta niiden waikutus on wähempi. Ne owat heikommat ilmaa ja semmenkin märkyyttä wastaan, kuin kaswainkunnan raswat. — Toinen esimerkki on siinä, että kaikki raswaiset (pihkaiset) puut, niinkuin honka, petäjä, kuusi ja kataja owat jo luonnostansa wahwempia mätänemistä wastaan. Waan jos näidenkin pinta wielä erittäin siilataan eli pinta-huokoset täytetään jollakin pihkalla eli öljyllä, niin tulewat ne wielä kestäwämmäksi. — Nähdäänpä se, miten sekään puu, jossa kuoren alla olewa pinta on eheänä ja wiimeisen wuoden kaswu-jälki siihen huokoisten täytöksi kuiwettuneena, ei mätäne niin pian kuin se, josta pinta on pois pilkoittu.

Tästä nähdään miten tarpeellinen on wahwuuden suhteen maalata, semminkin kaikki ne kalut, jotka tulewat ulko-ilmassa ja sateen alla olemaan. Se tahtoo sanoa: ajo-kalut, lauta-katot, puiset seinät, portit, taketti- eli piste-aidat j. m. s.
Wesimaalilla jo woitetaan johonkin määrään samaa tarkoitusta: sillä siihenkin pannaan sellaisia aineita, jotka, niiukuin sanotaan "puree" puuhun kiini itsensä, ettei märkyys niin helposti sitä siihen huokoisten täytöksi pantua maali-ainetta (punamultaa eli muuta sellaista) siitä woi irroiltaa; mutta ilma pääsee kuitenkin sen läpitse, ehkä wähemmässä määrässä, waikuttamaan ja wiepi kostetta myötänänsä, joten puu ei ole täydellisesti warjeltu.

Terwaaminen taas ei ole täydellinen warjellus senwuoksi, että terwa on luonnostansa
kuiwamatoin ja arka lämpimälle, niin että terwattu kalu kylmässä paikassa ollessansa tuntuu kuiwalle, mutta tultua päiwäpaisteesen eli muuhun lämpimään, alkaa se kihota ja pöyhistyä ylös puusta, joten se on sekä tarttuwaiuen, että muutenkin hauduttaa allansa olewan puun, jonkawuoksi pärekattojenkin terwaamista ei kiitetä hywäksi, waan sanotaan enemmän pahentawaiseksi.

Mutta kaikista wahwimmaksi saadaan puu öljymaalilla: sillä se kuin hywästi keitetään wernissaksi kwiwaa kowaksi ja ilman sekä märkyyden ja lämpimän waikutuksia tottelemattomaksi. Muutenkin pitää öljymaalilla maalattu puu itsensä kylmempänä, joka luonnollisesti on suuri este mätänemiselle. Koetapas ihollasi wuorotellen öljymaalilla maalattua ja maalaamatointa puuta yhtäläisessä lämpimässä, niin tulet hawaitsemaan, kuinka suuri eroitus näiden kylmyydellä on. Senwuoksi tuntuwat maalatut huoneen lattiatkin paljoa kylmemmälle paljasta jalkaa wastaan, kuin maalaamattomat.

2:ksi Kauneudesta. Warsin selkeätä on, että maalaamisen kautta myös kaunistetaan
ja siwistetään moni muuten törkeälle näyttäwä paikka. Mutta tiedämme talonpoikaisissa
lukioissamme olewan monta niin kuiwamielistä, jotka wihaawat kaikkea kauneuteen kuuluwata, josta seuraa etteiwät tahdo maalatakaan mitään kalujansa. He ajattelewat ja sanowatkin näin: "mitäpä minä huolin tämän maailman kaunistuksista ja koreuksista kuinhan waan tulewassa elämässä onnelisuuden käsittäisin." Se todella onkin hywä ajatus turhan maailmallisen kopeuden ja siitä seuraawan ylpeyden masentamiseksi; mutta tällä, niinkuin kaikillakin asioilla maailmassa on rajansa ja kohtuutensa. Kaikki koreus ja loistawaisuus on tosin enemmän pahennukseksi kuin hyödytykseksi ihmiselle, emmekä aiwo kehoittaa ketään kopeuteen, waan kiellämme siitä ja muistutamme jokaista katselemaan pyhää Raamattua, jossa koreuden syyt ja waikutukset lukemattoman monessa paikassa selkeästi kuwataan; mutta toista on sowelias siisteys. Ei kristillisyys käske ketään saastaiseen törkeyteen: sillä elämän ulkonainen törkeys woipi waan pahemmin ylläpitää mielen sisänäistäkin pimeyttä ja törkeyttä, mutta sitä wastaan asianmukainen siisteys kristillisesti siwistää ja ylentää mielen ja sielun parempaan toiwoon ja rakkauteen autuuden ihanuudesta.

Maalaamisella tosin kaunistetaan moni paikka taloudessa ja saadaanpa loistawaksikin; mutta ihmisellä ei ole syytä senkautta wieraantua Jumalasta. Jos hän sen tekee, niin sen hän olis yhtä hywästi woinut tehdä törkeydenkin seassa rypeissänsä. Ottakaamme esimerkiksemme pari kirkkoa, joista toinen on soweliailla maalauksilla ja alttari-taululla kaunistettu ja toinen aiwan paljaan puun tahi kiwi-muurin näköinen. Kuinka hartaalla mielellä etkö astu edelliseen, niinkuin taiwaan esikartanoon ja sitäwastaan jälkimäisen laatuisessa istut useimmin kylmänä ja hartauttomnana, juuri kuin omassa pirtissäsi. — Ei tosin paikan rumuus estä, eikä kauneus wälttämättömästi koske ihmistä hartaaseen Jumalan palwelukseen; mutta paljou waikuttawana syynä se kuitenkin on. Koettelemus
sen todistaa.

Ei mikään hywä ja hyödyllinen asia ole senwuoksi kokonaan hyljättäwä eli wihattawa, että moniaat sitä wäärin käyttäwät. Wäärin käytös sopii jos mihin asiaan, kuin waan ihminen itse ei ahkeroi Jumalan pelwosta ja oikeasta kristillisyydestä.

Jos ken luulee mielensä niin heikoksi ja huikentelewaiseksi, eli maailmalliseen ylpeyteen niin kowasti taipuwaiseksi, ettei se ilman waaratta siedä mitään ulkonaista kauneutta, mitä esim. taloutensa kalujen maalaamisellakin aikaan saataisi, niiin älköön maalatko kauniiksi. Wäriä löytyy kaikenlaisia. Tarkoittakoon maalaamisellansa ainoasti wahwuutta ja suurimman törkeyden poistamista. Se on jokaisen kristillinen welwollisuus, eikä siis syntinä pidettäwä.