Onko maaseudun kodeissa tarpeeksi aurinkoa ja valoa iloisten värien muodossa? Onko edes vaaleita aurinkoisia seinäpintoja, jotka uudemmassa ulkomaalaisessa sisustustaiteessa ovat tulleet yleisiksi aiheuttaen erilaisten peitevärien valmistuksen korvaamaan useinkin mauttomia tapetteja?
Valitettavasti ei, täytyy vastata. On jo mennyt se aika, jolloin talonpoikaiskulttuuri pystyi luomaan kauniita, eri väreillä maalattuja ovia, kaappeja, arkkuja y.m. Muistoina tuosta hyvän taiteellisen maun ja rohkean värien käsittelyn ajasta on täällä Lounais-Hämeessäkin vielä siellä täällä vanhoissa talonpoikaistaloissa joku kellertävä ovi sinisine peilireunustoineen, kellertävän punainen kaappi heleänkeltaisine listoineen ja kirjoituksineen ja mustikansinisine ovineen. Mutta tästä huolimatta ei liene monikaan maaseudun asukas enää edes tullut ajatelleeksikaan maalauttaa uuden talonsa ovia kahdella, kolmella iloisella värillä ja määrätä ikkunalautoihin ja vesipenkkeihin aurinkoisia kellertävän punaisia värejä. Ei asiaa ole useinkaan edes viitsitty harkita, vaan on se kokonaan jätetty maalarin ratkaistavaksi, maalarin, jolla ei tavallisesti ole aikaa, halua eikä aina taitoakaan sekoittaa muuta kuin kahta kolmea ikuisesti toistuvaa väriä; valkoista ja ruskeata. Edellisellä peitetään talonpoikaistuvassakin, jossa vuosikausia tulee olemaan hirsiseinät peittämättöminä, ovet ja ikkunalaudat, jälkimäisellä lattiat, rappuset, komeroiden ovet j.n.e. Kun lisäksi seiniin ostetaan tavallisesti harmaan ruskeat kukkaiskuviolliset tapetit ja katot joko vernissataan, jos ovat printatuista höylälaudoista, tai peitetään paperilla ja maalataan liidunvalkeiksi niin tulee kotien kokonaisvaikutus kyllin kalseaksi, vaikka ei siltä ensi aluksi voikaan kieltää siisteyden leimaa. Värien sopusointuista leikkiä ei kotiin ole saatu, ei aurinkoa, ei sitä ihmeellistä väreissä taittuvaa valoa, josta luonto sentään meille kertoo joka askeleella, kun vain maltamme sitä tarkkailla.
Niin on nykypolven väriaisti turmeltunut, vaikka tämä sukupolvi tarvitsisi entistä enemmän elämäniloa.
Tätä valitettavaa asiantilaa miettiessäni sattui kuitenkin kulkuni tänä kesänä pienviljelijän luo, joka oli uskaltanut tehdä kodistaan värikylläiset ja -hohtoiset suojat. Vaikutus oli vallan yllättävä. Huoneiden ovet, seinät, katot, parrut, jopa kakluunitkin oli maalattu sateenkaaren kaikilla väreillä, vieläpä sekoitusväreilläkin. Rohkeita vetoja, tulenliekkien kaltaisia kasvikiehkuroita ja välilehtiä näki kaikkialla eteisen, vierashuoneen ja oleskeluhuoneen seinissä ja ovissa pihtipielineen, uunien pinnoissa ja huonekaluissa. Oleskeluhuoneen kattoparrut olivat tummansiniset, lattia mustikansininen, seinänvierustat vaaleammat. Loistavia, lämpimiä värejä oli tuhlailtu pöytään ja penkkeihin, kattoparrujen välisiin pintoihin j.n.e. Ovien vuorilautoihin oli vedetty taitavalla kädellä värikkäitä murtoviivoja ja oleskeluhuoneen ikkunaruuduissakin oli hehkuvia kukkia. Kirjoitukseen liittyvä kuva antanee lukijalle edes jonkinlaisen käsityksen tämän kodin väririkkaudesta. Sadesäälläkin tuntuu näissä huoneissa paistavan värikylläinen ilta-aurinko.
Tämä merkillinen pienviljelijän koti on Urjalan ja Humppilan rajoilla, Nuutajärven maalla, kauniin Sahankosken rannalla. Tilan nimi onkin Saha, isännän nimi Paavo. Maalaukset on suorittanut taiteilija E. Saari, jonka ateljeeri on nousemassa talon lähistöllä. Sahan talon koristelu ei ole vain ulkonaista prameutta, sen huomaa pian sekä asukkaista että talon ympäristöstä. Kodin henki on sopusuhtainen kauniiden suojien kanssa, ja talo on saatu tuottavaksi isäntäväen uutteruuden ja taitavuuden kautta. Kaunis nurmikkopyörylä on talon edustalla, kasvilavat, tomaattipenkit y.m. olivat kesällä rehevät, ja isäntä suunnittelee puutarhansa laajentamista, mihin kosken kauniit rantapengermät tarjoavatkin hyvän tilaisuuden. Talon pellot, joita on alun kolmattakymmentä hehtaaria, ovat voimallisessa viljelyksessä, karja jalostettua, kanala tuottava j.n.e. On hämmästyttävää nähdä, miten lyhyessä ajassa on uutteruudella ja voimakkaalla tahdolla entisestä Nuutajärven kartanon torpasta kehittynyt tällainen mallitila. Vieraasta tuntuukin kuin tähän olisi osansa antanut myös kauniisti sisustettu koti, jossa aina puhtaus ja ilo viihtyvät.
Niin monikirjavasta sisämaalauksesta kuin Sahan Paavon talossa on, saatetaan täydellä syyllä olla erimielisiä. Moni varmaan toivoisi laajempia pintoja, suorempia linjoja, keskitetympää väriasteikkoa. En tahdokaan talon koristelua esittää malliksi talonpoikaiskoteihin. Tuntee selvästi, että tuossa väri- ja muotokyllyydessä on jotakin vierasta, liiaksi kuohahtelevaa meikäläiselle tyynelle ja vaatimattomalle kansanluonteellemme. Mutta pääasia on, että jokukin talonpoika on uskaltanut rikkoa hengettömän ja kalsean maalaustyylin. Ne lukuisat maalarit, jotka maaseudun taloihin vetävät vaikosta ja ruskeata, saisivat mennä ojennusta saamaan Sahan Paavon taloon.
- E. Aaltonen.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti