M. G. H.
Undersökning, om Nyland och Tavastehus län, i anseende til dess, läge, vidd, climat, våhr-floder, sjöar och vatuleder, naturs förmåner och brister, näringar, folkrikhet, politie och cameral författningar.
Andra delen. Med Philosophiske Facultitens Bifall, Under Chemic Professoren, Plantage-Direkfeuren i Finland, Riddaren af Kgl, Wafa Orden, Ledamoten af Kongl. Svenska Vetenskaps-Academien Kejserligt Oeconomiske Societeten i Pettersburg, Lärdoms -Socicteterne i Upsala, Lund, Götheborg m. m.
Herr Pehr Adrian Gadds Inseende,
Utgifven och Förvarad För Lagerkrantsen Af Samuel Gabriel Mellenius
Norr. Finne.
I Åbo Acad. Öfre Lärosal före m. den 14 Junii 1789.
Tryckt in Frenckellska Boktryckeriet.
Ehuru hafskuften til ej ringa del utgör landet af Nyland, finnes hår dock til ång och höbol, af hafvets uplandning ganska så marschländer. Uti Siundo, Caris samt Ingo fokn och Eknås skåren, kunna dock några så sådana stållen träffas, hvilka åro af ringa utrymme. Igenom de i Björneborgs län vid Cuokala forss, år 1761 och 1762 skedde strömrensningar, vant 6 á 7 soknar uti negden ikring Tavastehus vid Vanajanvesi och Säxmäki siöarne flere 1000:de åhmars höslag och ängsmark. I Hattula, Våno, Säxmäki, Tammela, Vichtis och sotr Lojo soknar förekomma annors, nu för tiden de vidsträktaste rymden för ångskötsel; äfven som, i fall Appia och Valkiakoski forsfar samt Iharis ström, något framdeles uprensas, så kan derigenom, för Cuhmalax, Sahalax, och de vidsträkte Längelmäki och Orihvesi soknarne, beredas vidlyftig ängsmark. Af Krono ängsparker finnes i detta Landhöfdingedömme en enda, och det uti Tammela sokn, Kojo Nitu kallad, och hvilken i äldre tider varit skattlagd till 60 parmars höslag. Under namn af gräsgåld har Kronan i flere tider endast igenom årliga arrenden, deraf haft en ringa penninge inkomst; intil dels den, såsom mycket skoglupen, för 10 á 12 år sedan, blef efter föregången refning, skattlagd och fördelt ni några na hemman, hvilka af Kronan sedermera blifvit uplåtne, åt det interesentskap, som åtagit sig at utdika och upodla, den så mycket frostvulna stora Tärrå mässan i Tammela sokn. För det största hinder vid Landtbrukets upkomst här i Landhöfdindedömmer, anmärker jag med skål, at emellan äng och åker hvarken i förra tider varit, eller ännu bibegplles någon behörig proportion. På et helgårds hemman eller af 1 Mantal, kan per medium räknas här på orten vid pass 20 Tunneland åker, hvaraf altid nästan hälften hvart är ligger i tråde. När för de 10 tunneland, som åröigen skola häfdas, giodas och redas till såde, vederbörligen beräknas 5 tunneland äng emot 1 tunneland åker, borde deremot vid et helgårds hemman äfven vara äng, åtmistone til 50 åhmars höslag: men af alt det som kunnat inhemtas af Landtmåtare förrättningar och hemmans ågo-refningar här i länet, finnes det, at såsom et medeltal belöper sig här uppå 1 mantals hemman, intet mera än högst 30 åhmars höslag, hvaraf altså är lätt at finna, det så ringa tilgång på hö, hvarken förslår år nödiga dragare för 10 tunnelands årligt åkerbruk, och dess rätta görande, och än mindre till en nödig ladugårds underhållande. Högst nödigt blifver det altså, at i desse landsorter, man framdeles igenom nya upodlingar, mera har afseende på, at öka ängen, än åkern.
Medicinal Växter, som vildt i myckenhet växa i landet, desse äro til antalet 118 stycken, af hvilka de förnämsta, som i Pharmacien, är dageligen nyttias, följande här anmärker, såsom:
Veronica Officinalis
Valeriana Officinalis
Primula Veris.*
Verbaseum Thapsus.
-"- Nigrum, Nyl.
Hyoscyamus Niger.
Solanum Dulcamara.
Ribes Rubrum, Tav.
-"- Nigrum.
Asclepias Vincetoxicum.
Ulmus Campestris.
Gentiana Alba.
-"- Centaureum N. Sk.
Angelica Archangelica, Tavast.
-"- Sylvestris.
Cicuta Virosa.
Carum Carvi.
Pimpinella Saxifraga.
Acorus Calamus.*
Secum Acre.
Agrimonia Eupatoria.
Euphorbia Palustris, Tav.
Rosa canina.
Rubus Idæus.
Fragraria Vesca.
Tormentilla Erecta,
Chelidonium Majus.
Nymphæa Alba.
Tilia Euroæa.
Ranunculus Ficaria.
Betonica Officinalis, Nyl
Mentha Crispa.
Thymus vulgaris,
Erysimum Officinale.
-"- Alliaris.
Fumaria Officinalis.
Ononis Spinosa nyl.*
Trifolium Menyanthes.
Vel - Aquaticum.
Hypericum Perforatum.
Lentodon Taracacum.
Archium Lappa.
Tanacetum Vulgare.
Artemisia Vulgaris.
-"- Absinthium.
Polypodium Filix mas.
Lichen Islandicus.
Om de jordlägen och ställen, hvarest i större eller mindre myckenhet af desse medicial växter finnes, samt om de hus curer hvilka allmgen af dem tilreder, derom kan närmare jemföras Professorens Herr Carl Niclas Hellenii, lärde och rönrika afhandling om Finska Medicinal växter, tryckt i Åbo 1773; af den samma kan och finnas, at allmogen i Tavastland nyttia Valeriana officinalis, kokad till Decoct, såsom et Laxer medel. Angelike roten anses såsom et Polycrest at hålla magen i ordning, samt at underhålla en nödig Transpiration. Vid pläga af Diagræ, brukas med förmän Cummin och Boletus igniaricus m. m. Äfven som af min Herr Præses jag blifvit underrättad, at emot frossan, Bönderne äfven med mycken nytta bruka pulveriserad Aspebark. Den inre eller medlersta barken af Asp, bör tagas härtil; hvilken afskalas om hösten, af grofva och frodväxta Aspar, emedan den då åger en bäsk smak, och skal vara mäst Tonisk. Af flere berömmes i synnerhet denna bark, som ock barken af Ask och Hägg, at med förmän kunna nyttias i stället för Chinchina; om härmed dock så förvetter, det förtiente, at närmare utrönas vid något Lazarett.
Färge växter som växa vilda i Nyland och Tavastland, och af hvilka allmogen med förmän äfven kunde göra samling til afsalu, anmärker hufvudsakeligen.
(a) Svenska Vettenskaps Acad. Handling. 1753. pag. 123.
1:mo Til svart färg.
Lycopus Europæus.
Arbutus miölonris (a).
och Actea Spicata, dess bär,
(b) Svenska Vettenskaps Acad. Handling. för år 1757 pag. 2016. Melampyrum, Coma Coerulea, som växer i skärgården, tyckes vara än tienligare.2:o Til Gul färg.
Cherophyllum.
Chelidonium Majus.
Thalictrum.
Salix pentendra.
Hieraceum Umbellatum.
Bidens Tripartita.
Matricaria Camomilla.
Eupatorium Cannabinus (b).
Athemis Tinctoria.
Centaurea Jacea.
Lycopodium.
Hypnum.
3:o Till Blå färg.
Isatis Tinctoria.
Melampyrum Arvense (b).
Barken af Aske trädet.
Empetrum Nigrum.
(c) Herr Profess. Kalms Bohusländska Refa. pag. 177.4:o Til Röd färg.
Barken af Brakved (c)
Ribes Nigrum.
Tormentilla.
Galium, rötterne.
... Lichen tartareus N:o 1.
.... Digitatus N:o 2.
.... Pusstulatus N:o 3.
.... Saxatilis N:o 4.
5:o Till Grön färg.
Wippor af Svingel.
Bromus, Åkerhven.
Agrostis, och rör vippor af Arundo Phragmites.
Tanacetum, vildrenfana.
Stabiosa Succisa.
Anchusa Officinalis.
Rhamnus, Brakved.
Paris Quadrifolia, Trollbär.
Trifolium Rödväpling.
Till Svart färg på Linne, är Lycopus af våra vilda växter den, som gifver en god och fast färg. Cingalerne eller Tartarerne som vilja likna Ægyptier, bestryka sig i ansigtet med dess saft, at de må se svarta ut. Isatis Veidet, utgör en allmä färgestoft vid färgerier, och lägger grunden til många slags färgor; På et och annat ställe i Nyland emot hafs kanten, har min Herr PræMfes funnit den växa vild, hvilken ock af 30 års förfarenhet rönt, at den omplanterad, aldrig blifvit skadd af finska Climatets köld. Vid Erfurt, och annorstädes i Tyskland, får bonden allment uti åkern den, till skiftes med annat våhr fäde. Af en hop Lichenes eller laf arter, finnes i Tavastland såsom en skogsbygd, äfven ymnig tilgång: men i synnerhet förtiente det, att allmogen lade sig vinning om, at samla af laf arterne N:o 1, 2, 3, 4, emedan de alla gifva dels en vacker purpur röd, än och en annan högröd färg. Af lichen N:o 1 plägar ifrån Götheborg och några andra siö Städer, årligen utskeppas ansenliga quantiteter. Efter regn är det lättast, at afskrapa desse laf och skenmässor, af stenar och berg, emedan de då bäst låssa ifrån stenarne; särpå tårkas de något, läggas sedan i vatn, hvaruti de omröres, at mull och stengrus, samt annan orenlighet, som hänger vid dem, må kunna afsköljas och falla nid til botn. Därefter uptages desse stenmåssor derifrån; vatnet utryftes af dem, och de läggas på berg eller annat tort ställe, at torka i luften, och när de blifvit torra, söndermalas de til mjöl, och inpackas i Fastager til afsalu.
(a) Carl Vilhelm Pörners chymisc, versuche zum nutzen der färbekunst Vol. 1. pag. 523.
(b) Vol. 2. pag. 599.
(c) Volum. 3. pag. 572.Många af våra vilda färge växter, kunna framdeles också blifva betydande handels Exporter, allenast våra städers färgare blifva mera uplyste och vane, at nyttia dem, i tilblandning med utländska färgestofter. Af desse må har anmärkas Camomilla, hvarmed, om deraf tahes 2 del. Gall äplen 2 delar, och 3 del. grön Jern Victril, så fås en ganska beständig och lyster svart färg; det samma sker äfven när et färgesäd tilredes af del ahlbark, 1 del gall äplen och 2:ne delar jern vicrtil, samt blifver denne svarta färg, vackrare och mera varaktig, än då med lika delar gall äplen och jern victril svart färgas (a). 2 delar ahlbark och 1 Indigo Tincture, gifva en mycket vacker och beständg blå färg (b). Til Scharlakans rödt kan nyttias 3:ne delar af Hypocheris då färge säden förut blifvit tilred af en del Coccionel, 4:ra delar ten solution och 4:ra delar Cremor Tartari, samt blifver denne färg ganska varaktig i luften. Varaktig mörk Purpur röd färg, kan utan Coccionel tilredas af en del Veide eller Isatis. 2 delar Brasilia och 2 delar jern victril (c). Af färgestofter til gul färg, borde allmogen til våra färgerier, kunna samla och afsätta lispundtals, i stället för ängskär och Vauen, Centaureum Jacea och Phrygia, hvilka så mycket växa i Tavastland, som ock af Solidago viragurea, Anthemis tinctoria. Thalictrum, Hieraceum umbellatum jemte lycopodium; flere andra at förtiga.
30.11.15
29.11.15
Korolenko: Sokea soittaja. (Luku 5.)
Kansan Toveri 22, 15.11.1899
Kirj. Vladimir Korolenko
Venäjänkielestä suomensi Jalmari Aalberg.
(Jatk. viime n:oon.)
Ja tasainen kellonsoitto vyöryi soittimen kielistä.Se oli alussa vilkasta ja räikeää, pysytellen korkeissa äänissä, mutta äänet kävivät vähitellen yhä matalammiksi ja pehmeämmiksi. Olisi voinut luulla kuulevansa korkeaan luokkaan kiinnitettyjen kellojen soivan uhkean kolmivaljakon livistäessä pitkin tomuista tietä ja kadotessa illan salaperäiseen hämyyn. Kellojen ääni kajahtelee hiljaa ja tasaisesti ja mitä kauvemmaksi hevoset etenevät sitä hiljaisemmaksi se käy, kunnes se vihdoin häipyy yksitoikkoisen aron hiljaisuuteen.
—Kas niin, juuri niin! — sanoi Maksim. — Käsititkö eroituksen. Vielä pienenä ollessasi äitisi kerran koetti —selittää sinulle värejä äänien avulla.
— Sen kyllä muistan. Miksi silloin kielsit äitiä jatkamasta opetustaan? Kenties olisin siten saanut asiasta selvän.
— En luule sitä, - vastasi ukko miettiväisen näköisenä. — Siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Muuten luulen jokaisen syvätunteisen ihmisen ilman opetustakin tuntevan, ettei äänien ja värien välillä voi olla sanottavaa eroitusta, sillä ne tekevät kumpikin saman vaikutuksen. Jostakin ihmisestä sanotaan, että hän katselee kaikkea surunpunaisessa valossa. Se merkitsee, että hän on iloisella mielellä. Aivan sama mieliala voi hänessä herätä kuunnellessaan määrättyjä ääniä. Äänet ja värit ovat yleensä samanlaisten sieluntunnelmain symbooleja.
Ukko sytytti piippunsa ja loi tutkivan katseen Pekkaan. Sokea istui liikkumattomana ja näkyi suurella huomiolla Kuuntelevan Maksimin sanoja. "Jatkankohan," ajatteli ukko itsekseen. Hetken kuluttua hän kuitenkin oli tehnyt päätöksensä ja alkoi jälleen puhua aivan kuin ajatusten virta olisi vastoin hänen tahtoansa temmannut hänet mukaansa.
— Niin, niin! Kummalliset ajatukset risteilevät aivoissani ...Lieneeköhän se ainoastaansattuman oikku, etta veremme on punaista. Katsos ...Kuu joku ajatus herää aivoissasi, kun näet sellaista uuta, ettii herättyäsi itket ja vapiset tai kun intohimo valtaa sydämesi, — niin silloin veri syöksähtää sydämestäsi voimakkaammin kuin tavallisesti ja juoksee punaisilta puroina aivoihin. Niin, veremme on punaista ...Punaista ja kuumaa — virkkoi nuorukainen miettivästi.
—Aivan niin, - punaista ja kuumaa. Ja punainen väri, samoin kuin punaiset äänetkin, herättävät sielussamme innostusta ja intohimoja. Toisilla väreillä on aivan toisenlainen vaikutus. Taivas esimerkiksi on sininen ja sininen väri herättää meissä mielteen selvästä ja kirkkaasta.
Maksim imi piipustaan muutamia paksuja savupilviä, jotka miltei kokonaan peittivät hänet näkyvistä, ja jatkoi:
—Jos huitaset kättäsi pääsi päällä, niin sen kulkema tie muodostaa puoliympyrän. Kuvitteleppa nyt mielessäsi, että kätesi on loppumattoman pitkä, jos että silloinkin voit tehdä sillä saman liikkeen, niin tulet piirtäneeksi sillä puoliympyrän äärettömään avaruuteen.Yhtä kaukana päämme päällä me näemme taivaan kuperan laen se on tasainen, ääretön ja sininen ...Katsellessamme sitä sellaisena tunnemme rauhaa ja sopusointua sielussamme. Kun taas ajelehtivat synkät pilvet ja peittävät laivaan, niin sielumme sopusointukin katoaa ja epämääräinen levottomuus valtaa sen. Sinähän tunnet, milloin ukkospilvi lähenee ... — Niin, minusta tuntuu kuin joku tuntematon voima tekisi sieluni levottomaksi. —Olet aivan oikeassa. Me odotamme hartaasti, että taivaan tumma sini tulisi jälleen näkyviin pilvien takaa. Ukkospilvet ajelehtivat ja mylleröivät, mutta taivaan sininen kansi niiden yläpuolella pysyy muuttumattomana. Ne tiedämme sen ja senvuoksi odotamme levollisesti kunnes rajuilma on talttunut. Niin, taivas on siis sininen ... Meri on myöskin sininen tyynenä ollessaan. Ja äidin ja Kvelinan silmät ovat niinikään siniset, samoin kuin taivas ja meri.
—Ne ovat siniset kuin taivas — virkkoi nuorukainen hellästi.
— Aivan niin. Sinisien silmien sanotaan olevan levollisen, sopusointuisen sielun merkkinä. — Nyt puhun viheriästä väristä. Muutama aika sitte meillä oli kevät ... nyt on kesä ja viheriä ruoho peittää miltei kaikkialla maan. Maa itsessään on musta ja samoin ovat puiden rungot keväällä mustia ja kosteita, mutta viheriä ruoho nousee vähitellen maasta ja viheriät lehdet puhkeavat puissa auringon lämpimien säteiden vaikutuksesta. Viheriöidäkseen ne tarvitsevat kohtuullisesti valoa ja lämpöä. Vihreyteen on yhdistettynä lämpöä ja kosteaa viileyttä, ja se herättää meissä rauhallisen tyytyväisyyden ja terveyden tunteen, vaan ei intohimoa eikä sitä tunnetta, jota ihmiset kutsuvat onnellisuudeksi ...käsititkö minun ajatukseni?
—E - en ... aivan täydellisesti, mutta jatkahan kuitenkin, tee hyvin.
—No, mitäpä sille mahtaa! ... Kuuntele siis edelleen. Mitä kuumemmaksi kesä käy, sitä enemmän vihreys kuihtuu, se näkyy sairastuvan elämän voiman yltäkylläisyydestä; puiden lehdet riippuvat hervottomina ja jollei sateen kostea viileys auringon hellettä vaimenna, niin vihreys katoaa kokonaan ja kellastuu. Syksyllä hedelmät taas täyttävät puut ja kelluvat punertavina väsyneiden lehtien lomissa. Hedelmä on aina punaisempi puolelta, johon lämpöon päässyt enemmän vaikuttamaan; koko elämän voima on yhdistynyt siilien, koko kasvimaailman mehu ja intohimo uhkuu siitä. Tässäkin on siis, kuten huomaat, punainen väri intohimon väri, sen symhooli. Se on hekuman ja hurmauksen, synnin ja vihan — tyydyttämättömän kostonhimon tunnusväri. Siksipä intohimojensa valtaan joutunut kansanjoukko aina valitsee tunteittensa tunnusmerkiksi punaisen lipun, joka tulenliekin lailla liehuu sen yläpuolella. Mutta pelkään, ettet jälleen ymmärrä minua.
—Mitä siitä, jatkahan kuitenkin!
— Sitte tulee syksy. Hedelmat käyvät yhä raskaammiksi, irtaantuvat oksista ja putoavat maahan ... Hedelmä näivettyy ja kuolee, mutta siihen kätketty siemen elää ja uusi puu tuuheine lehtineen ja uusine hedelmineen kasvaa siitä. Siemen hautaantuu maahan, kylmä aurinko kohoaa ainoastaan hiukan taivaanrannan yläpuolelle, kolakka tuuli syleilee maata ja harmaat pilvet ajelehtivat taivaalla ...Elämä ja intohimo katoavat vähitellen ja huomaamatta luonnosta; maa käy yhä tummemmaksi. Pian alkaa miljoonia lumihiutaleita putoilla autiolle ja yksitoikkoiselle, aivan kuin leskeksi jääneelle maalle, ja se peittyy tasaisen, yksivärisen, kylmän ja ... valkean lumivaipan alle. Valkea —on kylmän lumen ja korkealla kylmässä avaruudessa liitelevien piivien, — sekä samalla mahtavien, hedelmättömien vuorenhuippujen vari ... Se on levollisuuden ja kylmän pyhyyden, tulevan hedelmättömän elämän tunnusväri. Mutta —entä musta vari sitte ...
—Sen tiedän, — keskeytti sokea nuorukainen. —Se merkitsee — äänettömyyttä,hiljaisuutta ...yötä.
—Niin on, ja siksi se onkin kuoleman tunnusväri...
Pekka vavahti ja virkkoi kolealla äänellä: Sanoit sen olevan kuoleman värm, mutta minullehan kaikki on mustaa ... aina ja joka paikassa näen ainoastaan pimeyden ympärilläni.
—Se ei ole totta, — sanoi Maksim vilkkaasti,— sinähän kuulet äänet ja muiden liikkeet sekä tunnet lämmön...
—Niinpä kyllä, — vastasi nuorukainen miettivästi. — Se on totta, minä voin nyt eroittaa toisistaan punaiset, siniset ja ylpeän juhlalliset valkeat äänet, jotka vyöryvät jossakin äärettömässäkorkeudessa. Mutta surun mustat säveleet tunnen kaikkein lähimpänä itseäni, tunnen niiden aaltoilevan matalalla, lähellä maan pintaa. Tiedäthän, etten soittaessani iloitse, vaan itken.
—Kuulehan Pekka, — sanoi ukko vakavasti nousten paikaltansa. — Saavuttamatonta hapuillessasi sinä unohdat sen, mikä on sinua lähinnä ja joka on muuta paljoa kalliimpi. Muista, että hellyys ja rakkaus ympäröivät sinua ... Sinä et huomaa sitä ja kärsit noin kauheasti siksi, että liian itsekkäästi antaudut surusi valtaan. . .
— Aivan niin! — huudahti Pekka kiihkeästi. — Mutta tahtomattanikin joudun sen valtaan. Enhän mitenkään voi päästä siitä erilleen, kun se seuraa minua kaikkialle.
—Jospa voisit ymmärtää, etta maailmassa löytyy surua, joka on sata vertaa raskaampi sinun suruasi, — surua sellaista, johon verrattuna sinun huoleton elämäsi, johon koko ympäristösi ottaa osaa, on autuutta...niin silloin...
—Se on valetta! — keskeytti sokea vihaisella ja intohimosta väräjävällä äänellä. — Minä vaihtaisin mielelläni elämäni köyhimmän kerjäläisen kohtaloon, sillä hän on paljoa onnellisempi minua. Sitä paitsi ei sokeista saa pitää liiallista huolta ...Usein olen ajatellut sitä. Sokeita tulee viedä tielle ja jättää heidät sitte oman onnensa varaan ja antaa heidän kerjätä. Jos olisin kerjäläinen, olisin paljoa onnellisempi. Heti aamusta alkaen ajattelisin ainoastaan sitä, mistä saada päivällistä, laskisin jokaisen saamani rovon ja polkaisin aina, että ne eivät riitä. Illan tullen iloitsisin hyvästä saaliista ja rupeoisin etsimään sopivaa yösijaa. Jollen onnistuisi, saisin kärsiä vilua ja nälkää ...Nämä jokapäiväisen elämän pikku huolet veisivät kaiken aikani enkä ehtisi ajatella muuta, eivätkä kaikki puutteet tuottaisi minulle lähimainkaan niin suuria kärsimyksiä kuin nykyinen elämäni...
—Luuletko niin? — kysyi Maksim kylmästi ja katsahti Evelinaan. Surkuttelu ja osanotto kuvastui ukon katseessa. Tyttö istui vakaana ja kalpeana paikallaan.
—Olen vakuutettu siitä, — vastasi Pekka jäykällä, itsepintaisella äänellä.
—En rupea väittelemään kanssasi, — sanoi ukko yhtä kylmästi kvin ennenkin, — kenties olet oikeassa. Mutta jos kohta elosi olisikin huonompaa, sinä olisit itse sensijaan parempi. Nykyään sinä olet suorastaan itsekäs.
Ukko loi vielä kerran tyttöönsäälivän katseen ja poistui sitte huoneesta kolauttaen kainalosanvojaan lattiaan.
Kirj. Vladimir Korolenko
Venäjänkielestä suomensi Jalmari Aalberg.
(Jatk. viime n:oon.)
Ja tasainen kellonsoitto vyöryi soittimen kielistä.Se oli alussa vilkasta ja räikeää, pysytellen korkeissa äänissä, mutta äänet kävivät vähitellen yhä matalammiksi ja pehmeämmiksi. Olisi voinut luulla kuulevansa korkeaan luokkaan kiinnitettyjen kellojen soivan uhkean kolmivaljakon livistäessä pitkin tomuista tietä ja kadotessa illan salaperäiseen hämyyn. Kellojen ääni kajahtelee hiljaa ja tasaisesti ja mitä kauvemmaksi hevoset etenevät sitä hiljaisemmaksi se käy, kunnes se vihdoin häipyy yksitoikkoisen aron hiljaisuuteen.
—Kas niin, juuri niin! — sanoi Maksim. — Käsititkö eroituksen. Vielä pienenä ollessasi äitisi kerran koetti —selittää sinulle värejä äänien avulla.
— Sen kyllä muistan. Miksi silloin kielsit äitiä jatkamasta opetustaan? Kenties olisin siten saanut asiasta selvän.
— En luule sitä, - vastasi ukko miettiväisen näköisenä. — Siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Muuten luulen jokaisen syvätunteisen ihmisen ilman opetustakin tuntevan, ettei äänien ja värien välillä voi olla sanottavaa eroitusta, sillä ne tekevät kumpikin saman vaikutuksen. Jostakin ihmisestä sanotaan, että hän katselee kaikkea surunpunaisessa valossa. Se merkitsee, että hän on iloisella mielellä. Aivan sama mieliala voi hänessä herätä kuunnellessaan määrättyjä ääniä. Äänet ja värit ovat yleensä samanlaisten sieluntunnelmain symbooleja.
Ukko sytytti piippunsa ja loi tutkivan katseen Pekkaan. Sokea istui liikkumattomana ja näkyi suurella huomiolla Kuuntelevan Maksimin sanoja. "Jatkankohan," ajatteli ukko itsekseen. Hetken kuluttua hän kuitenkin oli tehnyt päätöksensä ja alkoi jälleen puhua aivan kuin ajatusten virta olisi vastoin hänen tahtoansa temmannut hänet mukaansa.
— Niin, niin! Kummalliset ajatukset risteilevät aivoissani ...Lieneeköhän se ainoastaansattuman oikku, etta veremme on punaista. Katsos ...Kuu joku ajatus herää aivoissasi, kun näet sellaista uuta, ettii herättyäsi itket ja vapiset tai kun intohimo valtaa sydämesi, — niin silloin veri syöksähtää sydämestäsi voimakkaammin kuin tavallisesti ja juoksee punaisilta puroina aivoihin. Niin, veremme on punaista ...Punaista ja kuumaa — virkkoi nuorukainen miettivästi.
—Aivan niin, - punaista ja kuumaa. Ja punainen väri, samoin kuin punaiset äänetkin, herättävät sielussamme innostusta ja intohimoja. Toisilla väreillä on aivan toisenlainen vaikutus. Taivas esimerkiksi on sininen ja sininen väri herättää meissä mielteen selvästä ja kirkkaasta.
Maksim imi piipustaan muutamia paksuja savupilviä, jotka miltei kokonaan peittivät hänet näkyvistä, ja jatkoi:
—Jos huitaset kättäsi pääsi päällä, niin sen kulkema tie muodostaa puoliympyrän. Kuvitteleppa nyt mielessäsi, että kätesi on loppumattoman pitkä, jos että silloinkin voit tehdä sillä saman liikkeen, niin tulet piirtäneeksi sillä puoliympyrän äärettömään avaruuteen.Yhtä kaukana päämme päällä me näemme taivaan kuperan laen se on tasainen, ääretön ja sininen ...Katsellessamme sitä sellaisena tunnemme rauhaa ja sopusointua sielussamme. Kun taas ajelehtivat synkät pilvet ja peittävät laivaan, niin sielumme sopusointukin katoaa ja epämääräinen levottomuus valtaa sen. Sinähän tunnet, milloin ukkospilvi lähenee ... — Niin, minusta tuntuu kuin joku tuntematon voima tekisi sieluni levottomaksi. —Olet aivan oikeassa. Me odotamme hartaasti, että taivaan tumma sini tulisi jälleen näkyviin pilvien takaa. Ukkospilvet ajelehtivat ja mylleröivät, mutta taivaan sininen kansi niiden yläpuolella pysyy muuttumattomana. Ne tiedämme sen ja senvuoksi odotamme levollisesti kunnes rajuilma on talttunut. Niin, taivas on siis sininen ... Meri on myöskin sininen tyynenä ollessaan. Ja äidin ja Kvelinan silmät ovat niinikään siniset, samoin kuin taivas ja meri.
—Ne ovat siniset kuin taivas — virkkoi nuorukainen hellästi.
— Aivan niin. Sinisien silmien sanotaan olevan levollisen, sopusointuisen sielun merkkinä. — Nyt puhun viheriästä väristä. Muutama aika sitte meillä oli kevät ... nyt on kesä ja viheriä ruoho peittää miltei kaikkialla maan. Maa itsessään on musta ja samoin ovat puiden rungot keväällä mustia ja kosteita, mutta viheriä ruoho nousee vähitellen maasta ja viheriät lehdet puhkeavat puissa auringon lämpimien säteiden vaikutuksesta. Viheriöidäkseen ne tarvitsevat kohtuullisesti valoa ja lämpöä. Vihreyteen on yhdistettynä lämpöä ja kosteaa viileyttä, ja se herättää meissä rauhallisen tyytyväisyyden ja terveyden tunteen, vaan ei intohimoa eikä sitä tunnetta, jota ihmiset kutsuvat onnellisuudeksi ...käsititkö minun ajatukseni?
—E - en ... aivan täydellisesti, mutta jatkahan kuitenkin, tee hyvin.
—No, mitäpä sille mahtaa! ... Kuuntele siis edelleen. Mitä kuumemmaksi kesä käy, sitä enemmän vihreys kuihtuu, se näkyy sairastuvan elämän voiman yltäkylläisyydestä; puiden lehdet riippuvat hervottomina ja jollei sateen kostea viileys auringon hellettä vaimenna, niin vihreys katoaa kokonaan ja kellastuu. Syksyllä hedelmät taas täyttävät puut ja kelluvat punertavina väsyneiden lehtien lomissa. Hedelmä on aina punaisempi puolelta, johon lämpöon päässyt enemmän vaikuttamaan; koko elämän voima on yhdistynyt siilien, koko kasvimaailman mehu ja intohimo uhkuu siitä. Tässäkin on siis, kuten huomaat, punainen väri intohimon väri, sen symhooli. Se on hekuman ja hurmauksen, synnin ja vihan — tyydyttämättömän kostonhimon tunnusväri. Siksipä intohimojensa valtaan joutunut kansanjoukko aina valitsee tunteittensa tunnusmerkiksi punaisen lipun, joka tulenliekin lailla liehuu sen yläpuolella. Mutta pelkään, ettet jälleen ymmärrä minua.
—Mitä siitä, jatkahan kuitenkin!
— Sitte tulee syksy. Hedelmat käyvät yhä raskaammiksi, irtaantuvat oksista ja putoavat maahan ... Hedelmä näivettyy ja kuolee, mutta siihen kätketty siemen elää ja uusi puu tuuheine lehtineen ja uusine hedelmineen kasvaa siitä. Siemen hautaantuu maahan, kylmä aurinko kohoaa ainoastaan hiukan taivaanrannan yläpuolelle, kolakka tuuli syleilee maata ja harmaat pilvet ajelehtivat taivaalla ...Elämä ja intohimo katoavat vähitellen ja huomaamatta luonnosta; maa käy yhä tummemmaksi. Pian alkaa miljoonia lumihiutaleita putoilla autiolle ja yksitoikkoiselle, aivan kuin leskeksi jääneelle maalle, ja se peittyy tasaisen, yksivärisen, kylmän ja ... valkean lumivaipan alle. Valkea —on kylmän lumen ja korkealla kylmässä avaruudessa liitelevien piivien, — sekä samalla mahtavien, hedelmättömien vuorenhuippujen vari ... Se on levollisuuden ja kylmän pyhyyden, tulevan hedelmättömän elämän tunnusväri. Mutta —entä musta vari sitte ...
—Sen tiedän, — keskeytti sokea nuorukainen. —Se merkitsee — äänettömyyttä,hiljaisuutta ...yötä.
—Niin on, ja siksi se onkin kuoleman tunnusväri...
Pekka vavahti ja virkkoi kolealla äänellä: Sanoit sen olevan kuoleman värm, mutta minullehan kaikki on mustaa ... aina ja joka paikassa näen ainoastaan pimeyden ympärilläni.
—Se ei ole totta, — sanoi Maksim vilkkaasti,— sinähän kuulet äänet ja muiden liikkeet sekä tunnet lämmön...
—Niinpä kyllä, — vastasi nuorukainen miettivästi. — Se on totta, minä voin nyt eroittaa toisistaan punaiset, siniset ja ylpeän juhlalliset valkeat äänet, jotka vyöryvät jossakin äärettömässäkorkeudessa. Mutta surun mustat säveleet tunnen kaikkein lähimpänä itseäni, tunnen niiden aaltoilevan matalalla, lähellä maan pintaa. Tiedäthän, etten soittaessani iloitse, vaan itken.
—Kuulehan Pekka, — sanoi ukko vakavasti nousten paikaltansa. — Saavuttamatonta hapuillessasi sinä unohdat sen, mikä on sinua lähinnä ja joka on muuta paljoa kalliimpi. Muista, että hellyys ja rakkaus ympäröivät sinua ... Sinä et huomaa sitä ja kärsit noin kauheasti siksi, että liian itsekkäästi antaudut surusi valtaan. . .
— Aivan niin! — huudahti Pekka kiihkeästi. — Mutta tahtomattanikin joudun sen valtaan. Enhän mitenkään voi päästä siitä erilleen, kun se seuraa minua kaikkialle.
—Jospa voisit ymmärtää, etta maailmassa löytyy surua, joka on sata vertaa raskaampi sinun suruasi, — surua sellaista, johon verrattuna sinun huoleton elämäsi, johon koko ympäristösi ottaa osaa, on autuutta...niin silloin...
—Se on valetta! — keskeytti sokea vihaisella ja intohimosta väräjävällä äänellä. — Minä vaihtaisin mielelläni elämäni köyhimmän kerjäläisen kohtaloon, sillä hän on paljoa onnellisempi minua. Sitä paitsi ei sokeista saa pitää liiallista huolta ...Usein olen ajatellut sitä. Sokeita tulee viedä tielle ja jättää heidät sitte oman onnensa varaan ja antaa heidän kerjätä. Jos olisin kerjäläinen, olisin paljoa onnellisempi. Heti aamusta alkaen ajattelisin ainoastaan sitä, mistä saada päivällistä, laskisin jokaisen saamani rovon ja polkaisin aina, että ne eivät riitä. Illan tullen iloitsisin hyvästä saaliista ja rupeoisin etsimään sopivaa yösijaa. Jollen onnistuisi, saisin kärsiä vilua ja nälkää ...Nämä jokapäiväisen elämän pikku huolet veisivät kaiken aikani enkä ehtisi ajatella muuta, eivätkä kaikki puutteet tuottaisi minulle lähimainkaan niin suuria kärsimyksiä kuin nykyinen elämäni...
—Luuletko niin? — kysyi Maksim kylmästi ja katsahti Evelinaan. Surkuttelu ja osanotto kuvastui ukon katseessa. Tyttö istui vakaana ja kalpeana paikallaan.
—Olen vakuutettu siitä, — vastasi Pekka jäykällä, itsepintaisella äänellä.
—En rupea väittelemään kanssasi, — sanoi ukko yhtä kylmästi kvin ennenkin, — kenties olet oikeassa. Mutta jos kohta elosi olisikin huonompaa, sinä olisit itse sensijaan parempi. Nykyään sinä olet suorastaan itsekäs.
Ukko loi vielä kerran tyttöönsäälivän katseen ja poistui sitte huoneesta kolauttaen kainalosanvojaan lattiaan.
28.11.15
Notes on Foreign Inventions and Discoveries. New Pigment for Painting in China.
Scientific American 14, 5.4.1862
T. Cobley, of Meerholz, Germany, has taken out a patent for manufacturing fluo-silicate of tin as a new pigment. He makes it by dissolving the oxide of tin in fluo-silicic acid, or by decomposing a solution of the comon salt of tin, by fluo-silicic acid. The fluo-silicate thus obtained is heated with the sulphide of ammonium or sulphureted hydogen, and forms the sulphide which is used as a pigment, and also as a glaze for porcelain.
T. Cobley, of Meerholz, Germany, has taken out a patent for manufacturing fluo-silicate of tin as a new pigment. He makes it by dissolving the oxide of tin in fluo-silicic acid, or by decomposing a solution of the comon salt of tin, by fluo-silicic acid. The fluo-silicate thus obtained is heated with the sulphide of ammonium or sulphureted hydogen, and forms the sulphide which is used as a pigment, and also as a glaze for porcelain.
27.11.15
Käynti kasvivärjäyskursseilla.
Kaleva 130, 8.6.1912
Sen monipuolisen kasvattawan tiedon ja taidon ohessa, jota "Suomen käsityönystäwät" kansan keskuuteen levittäwät, on yhtenä tärkeimpänä pidettäwä taitoa wärjätä waatetta ja lankaa "ilman wäriä", s. t. s. ilman myrkyllisittä "pussiwäreittä".
Oulun I. Kotiteollisuusyhdistyksen avustuksella on Käsityönystävät järjestänyt tällaiset wärjäyskurssit Kempeleessä Juusolan talossa. Minua huwiiti kurkistaa siihen huoneeseen missä tuota merkillistä wärjäystä toimitettiin ja on minulla ilo siitä kertoa muuan sana.
Ensimäisenä kääntyi huomioni "pusseihin", joita oli iso kasa latttialla. Kurssien johtajatar neiti Wallin, riensi selittämään, että ne owat juuri niitä "wäripusseja", waikka owatkin noin suuria. Mitä niissä sitten oli? Joo, yksinkertaisesti niitä aineita, joita meillä on yllin, kyllin. Pussien siwuissa luin kirjoitetuksi: Koiwun kuorta, Tuomen kuorta, jäkälää ja sammalta, kortetta, heiniä, liekoja ja naawoja - siitä warmaan eiwät poromiehet oikein "tykänneet", sillä tuota poron talwista herkkua kuusen naawoja, eiwät soisi noin waan haaskattawan.
Mitä noilla kaikilla saa aikaan? Johtajatar wiittasi toiseen paikkaan huonetta, johon oli asetettu näytteille työn tuloksia. Siellä oli mitä kaunein näyte eri wärisiä lankoja. Kaikista mahdollisista wäriwiwahduksista oli siellä näytteitä. Mikä wielä erinomaista, owat wärit kaikki järjestään taiteellisesti hillittyjä, sopusuhtaisia.
Ne owat lujimpia kuin kemialliset wärit, pussiwärit, eiwät tartu käsiin niitä käsitellessä.
Siirryin katsomaan itse wärjäystä. Wärinesteet olvat melkein wärittömiä, eiwät tartu lainkaan wärjääjän käsiin, mitä woi pitää erinomaisena etuna tuon inhoittawan pussiwärjäyksen rinnalla.
Oppilaita oli kursseille saapunut 15 ja jokaisella näytti olewan iloa tutustuessaan tässäkin suhteessa entisiin hywiin tapoihin, taitoon tulla kauwimpanakin sydämailla toimeen kotoisilla aineilla, mitkä eiwät maksa enempää kuin waiwan niitä koota. Näillä saa mitä kauneimpia ja lujia wärejä, jotka hiwelewät silmää ja tuowat hauskuutta majaan matalinpaankin.
Kun neuwot owat ilmaisia, luulisi kansan enempikin oppia haluawan kuin näyttää olewan.
Jätin hywästi ja kiitin näkemistäni.
o—k—o.
Sen monipuolisen kasvattawan tiedon ja taidon ohessa, jota "Suomen käsityönystäwät" kansan keskuuteen levittäwät, on yhtenä tärkeimpänä pidettäwä taitoa wärjätä waatetta ja lankaa "ilman wäriä", s. t. s. ilman myrkyllisittä "pussiwäreittä".
Oulun I. Kotiteollisuusyhdistyksen avustuksella on Käsityönystävät järjestänyt tällaiset wärjäyskurssit Kempeleessä Juusolan talossa. Minua huwiiti kurkistaa siihen huoneeseen missä tuota merkillistä wärjäystä toimitettiin ja on minulla ilo siitä kertoa muuan sana.
Ensimäisenä kääntyi huomioni "pusseihin", joita oli iso kasa latttialla. Kurssien johtajatar neiti Wallin, riensi selittämään, että ne owat juuri niitä "wäripusseja", waikka owatkin noin suuria. Mitä niissä sitten oli? Joo, yksinkertaisesti niitä aineita, joita meillä on yllin, kyllin. Pussien siwuissa luin kirjoitetuksi: Koiwun kuorta, Tuomen kuorta, jäkälää ja sammalta, kortetta, heiniä, liekoja ja naawoja - siitä warmaan eiwät poromiehet oikein "tykänneet", sillä tuota poron talwista herkkua kuusen naawoja, eiwät soisi noin waan haaskattawan.
Mitä noilla kaikilla saa aikaan? Johtajatar wiittasi toiseen paikkaan huonetta, johon oli asetettu näytteille työn tuloksia. Siellä oli mitä kaunein näyte eri wärisiä lankoja. Kaikista mahdollisista wäriwiwahduksista oli siellä näytteitä. Mikä wielä erinomaista, owat wärit kaikki järjestään taiteellisesti hillittyjä, sopusuhtaisia.
Ne owat lujimpia kuin kemialliset wärit, pussiwärit, eiwät tartu käsiin niitä käsitellessä.
Siirryin katsomaan itse wärjäystä. Wärinesteet olvat melkein wärittömiä, eiwät tartu lainkaan wärjääjän käsiin, mitä woi pitää erinomaisena etuna tuon inhoittawan pussiwärjäyksen rinnalla.
Oppilaita oli kursseille saapunut 15 ja jokaisella näytti olewan iloa tutustuessaan tässäkin suhteessa entisiin hywiin tapoihin, taitoon tulla kauwimpanakin sydämailla toimeen kotoisilla aineilla, mitkä eiwät maksa enempää kuin waiwan niitä koota. Näillä saa mitä kauneimpia ja lujia wärejä, jotka hiwelewät silmää ja tuowat hauskuutta majaan matalinpaankin.
Kun neuwot owat ilmaisia, luulisi kansan enempikin oppia haluawan kuin näyttää olewan.
Jätin hywästi ja kiitin näkemistäni.
o—k—o.
26.11.15
Beautiful Varnish.
Scientific American 14, 21.12.1850
Gents.
I noticed in your most excellent paper of the 2nd of NOv. last, that some gentleman had seeen a fine specimen of enamel varnish on some Talbotypes, and wishes to have a good varnish of a similar kind. For the benefit of the readers of the Scientific American I furnish the following original recipe for a vanish, which, when spread over any picture or painting, will preserve the same better than anything else I have ever seen: it is as follows:
Take honey, 1 pint; the qwhites of two dozen fresh hens eggs; 1 ox. of good clean isinglass; 20 grains of hydrate of potassium; ½ oz. of chloride of sodium - mix together over a gentle heat of 80 and 90 degs. Fahr.; be careful not to let the mixture remain long enough to coagulate the albumen of the eggs; stir the mixture thoroughly, then bottle; it is to be applied as follows - one table-spoonful of good oil of turpentine, spread on the picture as soon as mixed.
J. P. Henderson, M. D.,
Editor of the Era.
Gents.
I noticed in your most excellent paper of the 2nd of NOv. last, that some gentleman had seeen a fine specimen of enamel varnish on some Talbotypes, and wishes to have a good varnish of a similar kind. For the benefit of the readers of the Scientific American I furnish the following original recipe for a vanish, which, when spread over any picture or painting, will preserve the same better than anything else I have ever seen: it is as follows:
Take honey, 1 pint; the qwhites of two dozen fresh hens eggs; 1 ox. of good clean isinglass; 20 grains of hydrate of potassium; ½ oz. of chloride of sodium - mix together over a gentle heat of 80 and 90 degs. Fahr.; be careful not to let the mixture remain long enough to coagulate the albumen of the eggs; stir the mixture thoroughly, then bottle; it is to be applied as follows - one table-spoonful of good oil of turpentine, spread on the picture as soon as mixed.
J. P. Henderson, M. D.,
Editor of the Era.
25.11.15
Hiusten harmaantuminen.
Jokamiehen viikkolehti 29, 20.7.1912
Synkkä on ihmismieli, ja varsinkin sykähtää oudosti kauniimpaan sukupuoleen lukeutuvan jäsenen sydän, milloin ennen tummien hiusten joukkoon on ilmestynyt yksi tai useampia harmaita tai hopeankarvaisia hapsia. Ja tuohon suruun on kyllä syytäkin tarpeeksi. Silloin ihminen tietää alkavansa vanhentua, aavistaa tuon harmaan hiuksen merkitsevän "lopun alkua".
Sellaiset tunteet liikuttavat joka ihmisen mieltä. Mutta tiede katselee tätä, niinkuin muitakin ilmiöitä, kylmin, tutkivin silmin: se pyrkii saamaan selville tuon omituisen ilmiön alkusyyt. Niinpä on kuuluisa tutkija Metschnikoff ottanut tarkatakseen hiustenharmaantumisprosessia ja huomannut tällä olevan paljon yhtäläisyyttä muutamien eläinkunnassa tavallisten värinmuuttumisilmiöiden, esim. jäniksen valkenemisen kanssa.
Pitkät ajat elettiin siinä luulossa, että hiuksen harmaantumisen aiheuttaa hiustiehyeeseen s. o. tuohon hienon hienoon, läpi hiuskarvan kulkevaan putkiseen tunkeutuva ilma, kun muka tämän ilman vaikutuksesta väriä sisältävät pikkuhiukkaset kutistuvat ja häviävät. Tämän mukaan olisi siis tuo niin monelle tuskaa tuottava värinmuutos vältettävissä siten, että tukittaisiin jollakin tavoin hiustiehyeitten ulkopuoliset päät. Tätä erinomaisen "vetelevää" selitystä näkyy joskus käytettävänkin muutamien "patenttilääkkeiden" "prospekteissa" s. o. suosituksissa ja selityksissä, ja asiaan perehtymättömästä se tuntuukin hyvin todennäköisestä. Mutta useiden tutkijoiden mielestä tuo ilmiö tapahtuu toisella ja vähän yksinkertaisemmalla tavalla, joten tuota katsantotapaa, että ero harmaiden ja vielä entisen värinsä säilyttäneiden hiusten välillä johtuu väriaineen olemassaolosta tai puutteesta, pidetään jo vanhanaikuisena. Sen voi jo huomata siitäkin, että hiusten väri voi hyvin äkkiä muuttua. Monet henkilöt ovat ankaran mielenliikutuksen takia nähneet hiustensa muuttuvan lumivalkeiksi. — Äsken mainitsemamme tohtori Metschnikoffin tutkimusten mukaan on hiustiehyessä muutamia soluja, jotka eräiden, vielä tuntemattomien kiihotusten niihin vaikuttaessa vetävät lähellä olevat värihiukkaset luokseen alkulima (protoplasma) ulottimillaan 1. lisäkkeillään ja yhdistävät ne kokonaan itseensä 1. "nielevät" ne. Sen jälkeen ne kuljettavat nuo hiukkaset läheiseen ihoon tai poistavat ne muuten hiuksista. Siksipä voikin usein nähdä ihossa, lähellä sellaisia hiuksia, jotka alkavat väriään muuttaa, paljon väriaine 1. pigmentti-soluja s. o. värillisiä hiukkasia, joita ei ole ennen voinut huomata niillä paikoin. Noita värihiukkasia poistavia soluja nimitetään tieteessä chromofaagisiksi s. o. väriähävittäviksi soluiksi. Toiset niistä saapuvat aina päänahkaan saakka, toiset taas pudottavat hiuksen ulkopintaa kulkiessaan värihiukkaset pois.
Jo vuonna 1867 oli italiainen luonnontutkija Vittorio Fazio tarkannut erästä lintua, joka muuttaa ensimmäisenä keväänään, sulkiaati muuttamatta, väriään. Tällöin oli hän huomannut vaaleanruskeaa jauhoa muuttumassa olevien sulkien ulkopinnalla ja erittäin selvänä, tiiviinä kerroksena sellaisissa paikoissa, missä siivet olivat melkein valkeiksi muuttuneet. — Saadakseen selville ne lait, joista tämä värinmuuttumisilmiö riippuu, on tohtori Metschnikoff alkanut tutkia eläinkunnassa tavallista värinmuutosta. Kaikkien mainitun tiedemiehen tutkittavina olleitten eläinten karvoissa on ollut suuria, värihiukkasia sisältäviä soluja, jotka rakenteeltaan ja vaikutukseltaan ovat aivan niiden chromofaagisten solujen kaltaisia, joita on tavattu harmaaksi muuttuvien ihmishiusten sekä uiko- että sisäpinnalla.
Siis noiden toistensa vastustajien, väriämuodostavien ja väriähävittävien solujen (jotka kumpikin ovat hyvin herkkätuntoisia ja yhtä liikuntakykyisiä) keski- naisesta suhteesta riippuu tuo onneton hiusten harmaantuminen. Sinä päivänä, jolloin voidaan hillitä jälkimäisten solujen vaikutusta, on myöskin samalla ratkaistu probleemi, miten voidaan tehokkaasti välttää hiusten harmaantumista, ja tuona samana päivänä voivat myöskin kaikellaisten hiusvärjäysaineiden ja muiden "patentti-hiuslääkkeiden" valmistajat sulkea kauppojensa ja tehtaittensa ovet.
Synkkä on ihmismieli, ja varsinkin sykähtää oudosti kauniimpaan sukupuoleen lukeutuvan jäsenen sydän, milloin ennen tummien hiusten joukkoon on ilmestynyt yksi tai useampia harmaita tai hopeankarvaisia hapsia. Ja tuohon suruun on kyllä syytäkin tarpeeksi. Silloin ihminen tietää alkavansa vanhentua, aavistaa tuon harmaan hiuksen merkitsevän "lopun alkua".
Sellaiset tunteet liikuttavat joka ihmisen mieltä. Mutta tiede katselee tätä, niinkuin muitakin ilmiöitä, kylmin, tutkivin silmin: se pyrkii saamaan selville tuon omituisen ilmiön alkusyyt. Niinpä on kuuluisa tutkija Metschnikoff ottanut tarkatakseen hiustenharmaantumisprosessia ja huomannut tällä olevan paljon yhtäläisyyttä muutamien eläinkunnassa tavallisten värinmuuttumisilmiöiden, esim. jäniksen valkenemisen kanssa.
Pitkät ajat elettiin siinä luulossa, että hiuksen harmaantumisen aiheuttaa hiustiehyeeseen s. o. tuohon hienon hienoon, läpi hiuskarvan kulkevaan putkiseen tunkeutuva ilma, kun muka tämän ilman vaikutuksesta väriä sisältävät pikkuhiukkaset kutistuvat ja häviävät. Tämän mukaan olisi siis tuo niin monelle tuskaa tuottava värinmuutos vältettävissä siten, että tukittaisiin jollakin tavoin hiustiehyeitten ulkopuoliset päät. Tätä erinomaisen "vetelevää" selitystä näkyy joskus käytettävänkin muutamien "patenttilääkkeiden" "prospekteissa" s. o. suosituksissa ja selityksissä, ja asiaan perehtymättömästä se tuntuukin hyvin todennäköisestä. Mutta useiden tutkijoiden mielestä tuo ilmiö tapahtuu toisella ja vähän yksinkertaisemmalla tavalla, joten tuota katsantotapaa, että ero harmaiden ja vielä entisen värinsä säilyttäneiden hiusten välillä johtuu väriaineen olemassaolosta tai puutteesta, pidetään jo vanhanaikuisena. Sen voi jo huomata siitäkin, että hiusten väri voi hyvin äkkiä muuttua. Monet henkilöt ovat ankaran mielenliikutuksen takia nähneet hiustensa muuttuvan lumivalkeiksi. — Äsken mainitsemamme tohtori Metschnikoffin tutkimusten mukaan on hiustiehyessä muutamia soluja, jotka eräiden, vielä tuntemattomien kiihotusten niihin vaikuttaessa vetävät lähellä olevat värihiukkaset luokseen alkulima (protoplasma) ulottimillaan 1. lisäkkeillään ja yhdistävät ne kokonaan itseensä 1. "nielevät" ne. Sen jälkeen ne kuljettavat nuo hiukkaset läheiseen ihoon tai poistavat ne muuten hiuksista. Siksipä voikin usein nähdä ihossa, lähellä sellaisia hiuksia, jotka alkavat väriään muuttaa, paljon väriaine 1. pigmentti-soluja s. o. värillisiä hiukkasia, joita ei ole ennen voinut huomata niillä paikoin. Noita värihiukkasia poistavia soluja nimitetään tieteessä chromofaagisiksi s. o. väriähävittäviksi soluiksi. Toiset niistä saapuvat aina päänahkaan saakka, toiset taas pudottavat hiuksen ulkopintaa kulkiessaan värihiukkaset pois.
Jo vuonna 1867 oli italiainen luonnontutkija Vittorio Fazio tarkannut erästä lintua, joka muuttaa ensimmäisenä keväänään, sulkiaati muuttamatta, väriään. Tällöin oli hän huomannut vaaleanruskeaa jauhoa muuttumassa olevien sulkien ulkopinnalla ja erittäin selvänä, tiiviinä kerroksena sellaisissa paikoissa, missä siivet olivat melkein valkeiksi muuttuneet. — Saadakseen selville ne lait, joista tämä värinmuuttumisilmiö riippuu, on tohtori Metschnikoff alkanut tutkia eläinkunnassa tavallista värinmuutosta. Kaikkien mainitun tiedemiehen tutkittavina olleitten eläinten karvoissa on ollut suuria, värihiukkasia sisältäviä soluja, jotka rakenteeltaan ja vaikutukseltaan ovat aivan niiden chromofaagisten solujen kaltaisia, joita on tavattu harmaaksi muuttuvien ihmishiusten sekä uiko- että sisäpinnalla.
Siis noiden toistensa vastustajien, väriämuodostavien ja väriähävittävien solujen (jotka kumpikin ovat hyvin herkkätuntoisia ja yhtä liikuntakykyisiä) keski- naisesta suhteesta riippuu tuo onneton hiusten harmaantuminen. Sinä päivänä, jolloin voidaan hillitä jälkimäisten solujen vaikutusta, on myöskin samalla ratkaistu probleemi, miten voidaan tehokkaasti välttää hiusten harmaantumista, ja tuona samana päivänä voivat myöskin kaikellaisten hiusvärjäysaineiden ja muiden "patentti-hiuslääkkeiden" valmistajat sulkea kauppojensa ja tehtaittensa ovet.
24.11.15
Brunfärgning af järn och stål
Industri-vännen 7, 1.4.1891
Brunfärgning af järn och stål tillgår sälunda att järnet eller stålet öfverdrages med ett likformigt utbredt tunt lager af järnrost, hvilket lager sedan genom ingnidning med vax eller schellak-fernissa göres halfglansande. I Wrens arsenal anvandes för detta ändamål en del silfvernitrat (salpetersyrädt silfver) löst i 500 delar destilleradt vatten, hvarefter föremålet ställes i fria luften utsatt för direkt påfallande solljus ocn bearbetas, sedan det torkat, med en krats borste samt öfverdrages därpå med vax- eller schellakfernissa. Ett annat sätt är att med en lösning af 2 delar kopparsulfat (kopparvitriol) 1 del salpetersyra, 1 del utspädd ammoniak och 2 delar vinsprit i 64 delar regnvatten, hvartill sedan sättes 2 delar jär[n]cloridlösning af 1,5 spec vigt. Sedan järnet blifvit poleradt med torr kalk, påpenslas lösningen och, sedan föremålen torkat, putsas de med kratsborste och bestrykas åter med lösningen, tills man fått den färg som önskas. Sedan man på detta sätt bekommit lagom brun färg, tvättas alltsamman väl af med varmt vatten, torkas och poleras på vanligt sätt. Pag-ska vätskan, med tillhjelp af hvilken man frambringar den gulbruna s. k. engelska bössfärgen består af 4.45 delar järnvitriol (järnoxidulsulfat) 99.55 delar vatten samt spår af ether och salpetersyrlighet.
W. Z.
Brunfärgning af järn och stål tillgår sälunda att järnet eller stålet öfverdrages med ett likformigt utbredt tunt lager af järnrost, hvilket lager sedan genom ingnidning med vax eller schellak-fernissa göres halfglansande. I Wrens arsenal anvandes för detta ändamål en del silfvernitrat (salpetersyrädt silfver) löst i 500 delar destilleradt vatten, hvarefter föremålet ställes i fria luften utsatt för direkt påfallande solljus ocn bearbetas, sedan det torkat, med en krats borste samt öfverdrages därpå med vax- eller schellakfernissa. Ett annat sätt är att med en lösning af 2 delar kopparsulfat (kopparvitriol) 1 del salpetersyra, 1 del utspädd ammoniak och 2 delar vinsprit i 64 delar regnvatten, hvartill sedan sättes 2 delar jär[n]cloridlösning af 1,5 spec vigt. Sedan järnet blifvit poleradt med torr kalk, påpenslas lösningen och, sedan föremålen torkat, putsas de med kratsborste och bestrykas åter med lösningen, tills man fått den färg som önskas. Sedan man på detta sätt bekommit lagom brun färg, tvättas alltsamman väl af med varmt vatten, torkas och poleras på vanligt sätt. Pag-ska vätskan, med tillhjelp af hvilken man frambringar den gulbruna s. k. engelska bössfärgen består af 4.45 delar järnvitriol (järnoxidulsulfat) 99.55 delar vatten samt spår af ether och salpetersyrlighet.
W. Z.
23.11.15
On Tanning Leather. - Preparation of Hides.
Scientific American 22, 16.2.1850
For the Scientific American.
(Continued from page 168.)
Tawing, Currying and Leather Dressing
Saffian Leather.
A valuable Saffian or dyed Maroquin leather, almost equal to that of Turkey, is prepared Astrancan, and in other parts of Asiatic Russia. Buck and goat skins are the only ones used for this purpose, and the favourite colours are red and yellow. The general method of preparing the pelt is the same as used in this Country for the dyed Morocco leather: that is, by lime, dog's dung, and bran. Honey also is used after the branning; it is dissolved in warm water, and some of the liquor poured on each skin, spread out on wooden trays, till it has imbibed the whole of the hoey after which it is permitted to ferment for about three days, and then salted in a strong brine and hung up to dry. The skin is then ready to receive the dye, which for red is made with cochineal and the Salsola ericoides, and alkaline plant growing plentifully on the Tartarian salt deserts, and the colour is finished with alum. When dried, the skins are generally tanned with sumach, but for the very finest reds a quantity of sorrel is used with the cochineal bath, and the subsequent tanning is given with galls instead of sumach, which render the colour as durable as the leather itself. The roughness always observed on the surface of the skin is given by a heavy kind of iron rake with blunt points. The yellow Saffians are dyed with the berries of a species of rhamnus, (the Avignon berry would answer the same purpose, and is used in other Countries,) or with the flowers of the wild camomile.
Shagreen Leather.
This singular and valuable leather is a manufacture almost peculiar to Astracan, where it is prepared by the Tartarsand Armenians. For making shagreen only horses' or asses' hides are taken: and it is only a small part, from the crupper along the back, that can be usef for this purpose, which is cut off immediatelly above the tail in a semicircular from, about 34 inches upon the crupper, and 28 along the back. These pieces are first soaked in water till the hair is loose and can be scraped off, and the skin, after being again soaked, is scraped so thin as not to exceed a wetted hog's bladder in thickness, and till all the extraneous matter is got out, and only a clean membraneous pelt remains. The piece is then stretched tight on a frame, and kept occasionally wetted, that no part may skrink unequally. The frames are then laid on a floor with the flesh side of the skin undermost, and the grain side is strewed over with the smooth black hard seeds of the Ala lenta or goose foot, and a felt is then laid upon them, and the seed trodden deeply into the soft moist skin, which gives the peculiar mottled surface for which shagreen is distinguished. The frames, with the seed still sticking to the skin, are then dried slowly in the shade, till the seeds will shake off without any violence, and the skin is left a hard horny substance with the grain side deeply indented. It is then laid on a solid block covered with wool, and strongly rasped with two or three iron isntruments, till the whole of the grain side is shaved, so that the impression of the seeds is very slight and uniform: the skins are then softened first with water and then with a warm alkaline ley, and are heaped warm and wet on each other, by which means the parts intented by the impression regain much of their elasticity, and, having lost none of their substance by paring, rise up fully to the level of the shaved places, and thus form the grain or granular texture peculiar to the shagreen. The skin is then salted and dyed.
The beautiful colour is given by soaking the inner or flesh side of the akin with a staturated solution of sal ammoniac, streqing it over with copper filings, rolling it up with the flesh side inwards, and pressing each skin with a considerable weight for about 24 hours, in which time the sal ammoniac absorbs enough of the copper to penetrate the skin with an equable sea-green color. This is repeated a second time to give the color more body. Blue shagreen is dyed with indigo, dissolved in an impure soda by means of lime and honey.
Black shagreen is dyed with galls and vitriol: they are in each case finished with oil or suet.
For the Scientific American.
(Continued from page 168.)
Tawing, Currying and Leather Dressing
Saffian Leather.
A valuable Saffian or dyed Maroquin leather, almost equal to that of Turkey, is prepared Astrancan, and in other parts of Asiatic Russia. Buck and goat skins are the only ones used for this purpose, and the favourite colours are red and yellow. The general method of preparing the pelt is the same as used in this Country for the dyed Morocco leather: that is, by lime, dog's dung, and bran. Honey also is used after the branning; it is dissolved in warm water, and some of the liquor poured on each skin, spread out on wooden trays, till it has imbibed the whole of the hoey after which it is permitted to ferment for about three days, and then salted in a strong brine and hung up to dry. The skin is then ready to receive the dye, which for red is made with cochineal and the Salsola ericoides, and alkaline plant growing plentifully on the Tartarian salt deserts, and the colour is finished with alum. When dried, the skins are generally tanned with sumach, but for the very finest reds a quantity of sorrel is used with the cochineal bath, and the subsequent tanning is given with galls instead of sumach, which render the colour as durable as the leather itself. The roughness always observed on the surface of the skin is given by a heavy kind of iron rake with blunt points. The yellow Saffians are dyed with the berries of a species of rhamnus, (the Avignon berry would answer the same purpose, and is used in other Countries,) or with the flowers of the wild camomile.
Shagreen Leather.
This singular and valuable leather is a manufacture almost peculiar to Astracan, where it is prepared by the Tartarsand Armenians. For making shagreen only horses' or asses' hides are taken: and it is only a small part, from the crupper along the back, that can be usef for this purpose, which is cut off immediatelly above the tail in a semicircular from, about 34 inches upon the crupper, and 28 along the back. These pieces are first soaked in water till the hair is loose and can be scraped off, and the skin, after being again soaked, is scraped so thin as not to exceed a wetted hog's bladder in thickness, and till all the extraneous matter is got out, and only a clean membraneous pelt remains. The piece is then stretched tight on a frame, and kept occasionally wetted, that no part may skrink unequally. The frames are then laid on a floor with the flesh side of the skin undermost, and the grain side is strewed over with the smooth black hard seeds of the Ala lenta or goose foot, and a felt is then laid upon them, and the seed trodden deeply into the soft moist skin, which gives the peculiar mottled surface for which shagreen is distinguished. The frames, with the seed still sticking to the skin, are then dried slowly in the shade, till the seeds will shake off without any violence, and the skin is left a hard horny substance with the grain side deeply indented. It is then laid on a solid block covered with wool, and strongly rasped with two or three iron isntruments, till the whole of the grain side is shaved, so that the impression of the seeds is very slight and uniform: the skins are then softened first with water and then with a warm alkaline ley, and are heaped warm and wet on each other, by which means the parts intented by the impression regain much of their elasticity, and, having lost none of their substance by paring, rise up fully to the level of the shaved places, and thus form the grain or granular texture peculiar to the shagreen. The skin is then salted and dyed.
The beautiful colour is given by soaking the inner or flesh side of the akin with a staturated solution of sal ammoniac, streqing it over with copper filings, rolling it up with the flesh side inwards, and pressing each skin with a considerable weight for about 24 hours, in which time the sal ammoniac absorbs enough of the copper to penetrate the skin with an equable sea-green color. This is repeated a second time to give the color more body. Blue shagreen is dyed with indigo, dissolved in an impure soda by means of lime and honey.
Black shagreen is dyed with galls and vitriol: they are in each case finished with oil or suet.
22.11.15
Cochineal in India.
Scientific American 22, 30.11.1861
An Indian correspondent of the London Globe, has recently pointed out that the cochineal insect - the dye of which is at present, with the exception of a small quantity imported from Madeira, entirely derived from South America - is found over a vast tract of country in British India. It was introduced in 1801, when the lac insect was unknown, and cochineal was worth $7 a pound, by a gentleman of the name of Dawson, tempted by a prize offered by the East India Company. The cactus, on which alone the insect flourishes, grows profusely throughout the southwestern provinces of the Indian peninsula. Within a very short time, the cochineal extended over 800 miles of country; but, as no persons who understood how to prepare the article for market had been introduced with the cochineal insect, the commercial speculation completely failed. In the course of time, the cochineal insect extended from Fort St. George, where it was landed, 4,000 miles inland. Here it is now found in a wild state, but natives have not yet learned how to use it for coloring silk and wool.
An Indian correspondent of the London Globe, has recently pointed out that the cochineal insect - the dye of which is at present, with the exception of a small quantity imported from Madeira, entirely derived from South America - is found over a vast tract of country in British India. It was introduced in 1801, when the lac insect was unknown, and cochineal was worth $7 a pound, by a gentleman of the name of Dawson, tempted by a prize offered by the East India Company. The cactus, on which alone the insect flourishes, grows profusely throughout the southwestern provinces of the Indian peninsula. Within a very short time, the cochineal extended over 800 miles of country; but, as no persons who understood how to prepare the article for market had been introduced with the cochineal insect, the commercial speculation completely failed. In the course of time, the cochineal insect extended from Fort St. George, where it was landed, 4,000 miles inland. Here it is now found in a wild state, but natives have not yet learned how to use it for coloring silk and wool.
21.11.15
Färgämne. Chica.
Årsberättelser om Vetenskapernas Framsteg 1825. Organisk Chemie. A. Vextchemie.
Årsberättelser om Vetenskapernas Framsteg,
afgifne af Kongl. Vetenskaps-Academiens Embetsmän
D. 31. Mars 1825.
Stockholm, P. A. Norsted & Söner, 1825.
*) Annales de Chimie et de Physique T. XXVII. 315. Americanarne bruka att färga huden röd med en vextfärg, kallad chica, som fås af löfven på en parasitvext, Bignonia chica. Dessa löf kokas i vatten hvarvid ett rödt 'ämne utdrages, som fäller sig ur vattnet, upphämtas och torrkas i form af kakor. Boussignault har undersökt detta färgämne.* Det är olöslig i vatten, smälter icke, utan förstöres och kolas af en högre temperatur, utan att sprida någon lukt likt qväfhaltiga ämnen som brännas. Det löses af alkohol och af ether och erhålles efter deras afdunstning oförändradt. Caustica och kolsyrade alkalier lösa det och det fälles derur oförändradt om fällningen sker snart, men dröjer man så har det undergått en förändring. Chlor bleker den. Salpetersyra ger oxalsyra och bitterämne. Vildarne färga sig dermed på det sätt att chica utblandas med fettet af caiman, Crocodilus auctus, hvarmed de sedan bestryka kroppen.
Årsberättelser om Vetenskapernas Framsteg,
afgifne af Kongl. Vetenskaps-Academiens Embetsmän
D. 31. Mars 1825.
Stockholm, P. A. Norsted & Söner, 1825.
*) Annales de Chimie et de Physique T. XXVII. 315. Americanarne bruka att färga huden röd med en vextfärg, kallad chica, som fås af löfven på en parasitvext, Bignonia chica. Dessa löf kokas i vatten hvarvid ett rödt 'ämne utdrages, som fäller sig ur vattnet, upphämtas och torrkas i form af kakor. Boussignault har undersökt detta färgämne.* Det är olöslig i vatten, smälter icke, utan förstöres och kolas af en högre temperatur, utan att sprida någon lukt likt qväfhaltiga ämnen som brännas. Det löses af alkohol och af ether och erhålles efter deras afdunstning oförändradt. Caustica och kolsyrade alkalier lösa det och det fälles derur oförändradt om fällningen sker snart, men dröjer man så har det undergått en förändring. Chlor bleker den. Salpetersyra ger oxalsyra och bitterämne. Vildarne färga sig dermed på det sätt att chica utblandas med fettet af caiman, Crocodilus auctus, hvarmed de sedan bestryka kroppen.
20.11.15
Värme. Prismatiska färgornes olika värmande förmåga.
Årsberättelser om Vetenskapernas Framsteg 1825. Physik och Chemie.
Årsberättelser om Vetenskapernas Framsteg,
afgifne af Kongl. Vetenskaps-Academiens Embetsmän
D. 31. Mars 1825.
Stockholm, P. A. Norsted & Söner, 1825.
*) Scrweiggers Journal N. R. 10.129. Herschel upptäcke år 1800, icke allenast att de olika färgade strålarna i den prismatiska färgbilden hafva en olika uppvärmande föråga, utan och att denna är störst ett litet stycke utanför det röda ljuset. Detta motsades genast af en, för sina physiska rön öfver strålande ljus och värme, mycket berömd physicus Leslie, som tillät sig att emot den förthente Astronomen använda det bekanta latinska ordsrpåket: ne sutor. Herschels försök styrktes dock af Englefield, men hafva sedan icke blifvit vidare pröfvade med någon skarp noggranhet, till des Seebeck i Berlin deröfver anställde en kadja af rön, som ej allenast bekräftade Herschels resultat, utan upplyste äfven åtskilliga andra ämnen som dermed stå i gemenskap. Ehuru Seebecks försök anställdes för flera år sedan, hafva det likväl först under loppet af förledet år kommit till den större allmänhetens kunskap*. Resultaten af dessa "försök" är, att
a) i alla prismatiska färgbilder uppkommer värme som begynner blifva märkbar i yttersta gränsen af violett, hvilket derifrån går i beständigt tilltagande till den röda ändan, fortsätter derutom och färsvinner på ett afstånd af 2 till 4 tum ifrn den väl begränsade kanten af rödt.
b) Stället för maximum af temperatur-upphöjningen äfvensom det afstånd till hvilket den äger rum utom det röda beror mycket af det nyttjade prismets natur.
Med prismer af blyhaltigt glass (flintglas) faller det utom det röda ljusets väl begränsade ända och räcker längst der utom. Med prismer af kronglas och af vanligt glas faller det i det fllt röda; med prismer, fyllda med vatten, spiritus eller terpentinolja, infaller det i det gula, och med prismer fyllda med upplösningar af qvicksilfversublimat eller af salmiak, eller med concentrerad svafvelsyra, faller det på gränden emellan gult och rödt. På ett prisma af vanlight glass, der den ena sidan mattslipades, föll maximum af värme utom det röda, och då den sedan polerades, föll det tillbaka in i det röda. Såsom ett hufvudresultat af sina försök anser Seebeck: "att den vanliga färgspegelns gränsor icke, såsom man vanligen antager, inskränker sig till de lifligare färgornes gräns, eller till den frans af svagare ljus, som omger fem, utan att den sträcker sig derutom, och till det minsta utöfver det ställe der högsta temperaturuphöjningen inträffar, om också ögat der icke skulle upptäcka någon eller endast en svag färg."
Årsberättelser om Vetenskapernas Framsteg,
afgifne af Kongl. Vetenskaps-Academiens Embetsmän
D. 31. Mars 1825.
Stockholm, P. A. Norsted & Söner, 1825.
*) Scrweiggers Journal N. R. 10.129. Herschel upptäcke år 1800, icke allenast att de olika färgade strålarna i den prismatiska färgbilden hafva en olika uppvärmande föråga, utan och att denna är störst ett litet stycke utanför det röda ljuset. Detta motsades genast af en, för sina physiska rön öfver strålande ljus och värme, mycket berömd physicus Leslie, som tillät sig att emot den förthente Astronomen använda det bekanta latinska ordsrpåket: ne sutor. Herschels försök styrktes dock af Englefield, men hafva sedan icke blifvit vidare pröfvade med någon skarp noggranhet, till des Seebeck i Berlin deröfver anställde en kadja af rön, som ej allenast bekräftade Herschels resultat, utan upplyste äfven åtskilliga andra ämnen som dermed stå i gemenskap. Ehuru Seebecks försök anställdes för flera år sedan, hafva det likväl först under loppet af förledet år kommit till den större allmänhetens kunskap*. Resultaten af dessa "försök" är, att
a) i alla prismatiska färgbilder uppkommer värme som begynner blifva märkbar i yttersta gränsen af violett, hvilket derifrån går i beständigt tilltagande till den röda ändan, fortsätter derutom och färsvinner på ett afstånd af 2 till 4 tum ifrn den väl begränsade kanten af rödt.
b) Stället för maximum af temperatur-upphöjningen äfvensom det afstånd till hvilket den äger rum utom det röda beror mycket af det nyttjade prismets natur.
Med prismer af blyhaltigt glass (flintglas) faller det utom det röda ljusets väl begränsade ända och räcker längst der utom. Med prismer af kronglas och af vanligt glas faller det i det fllt röda; med prismer, fyllda med vatten, spiritus eller terpentinolja, infaller det i det gula, och med prismer fyllda med upplösningar af qvicksilfversublimat eller af salmiak, eller med concentrerad svafvelsyra, faller det på gränden emellan gult och rödt. På ett prisma af vanlight glass, der den ena sidan mattslipades, föll maximum af värme utom det röda, och då den sedan polerades, föll det tillbaka in i det röda. Såsom ett hufvudresultat af sina försök anser Seebeck: "att den vanliga färgspegelns gränsor icke, såsom man vanligen antager, inskränker sig till de lifligare färgornes gräns, eller till den frans af svagare ljus, som omger fem, utan att den sträcker sig derutom, och till det minsta utöfver det ställe der högsta temperaturuphöjningen inträffar, om också ögat der icke skulle upptäcka någon eller endast en svag färg."
19.11.15
Kalanpyydysten hoidosta ja värjäämisestä.
Hämeenkyrön Sanomat 25, 22.6.1923
Jaakkiman Sanomat 15, 14.4.1926
Räisälän Sanomat 15, 16.4.1926
Karjalan Ääni 41, 17.4.1926
Jokainen kalastusta harjoittanut henkilö on tullut siihen ikävään kokemukseen, että rihmapyydykset ennen pitkää, varsinkin vedessä ja kosteina kasassa ollessaan, haurastuvat ja lahoavat. Tämän aiheuttavat pienen pienet eliöt, bakteerit ja sienet, joita asustaa kaikissa vesissä ja jotka tunkeutuvat pyydyksien lankasäikeiden sisään ja siellä lisääntyvät. Jollei suojeluskeinoja käytetä ajoissa, tärvelevät ne lyhyessä ajassa täydellisesti paraimmankin lankapyydyksen. Tämän mikroskooppisen eliö-maailman kehitystä edistää lämpö ja sen yhteydessä varsinkin kosteus, josta juuri saa selityksensä se, että kalanpyydykset lahoavat nopeammin kesällä kuin talvella; samasta syystä edistetään näiden vahingollisten eliöiden elinehtoja, kun annetaan pyydyksien olla pitemmän aikaa kasoissa. Mutta erittäinkin vahingoittaa pyydyksiä niihin tarttunut törky, lima ja muut kasvi, ja eläinjätteet, jotka kaikki edistävät bakteerien lisääntymistä.
Jos tahdotaan siis mahdollisessa määrässä ehkäistä pyydysten ennenaikaista lahoamista on ensimmäinen ehto niiden jokapäiväisessä käytössä, että ennenkuin ne levitetään kuivamaan, ne huolellisesti huuhdotaan puhtaiksi. Lima usein myrskysäällä tarttuu verkkoihin niin lujasti, ettei tavallinen huuhtominen auta, vaan täytyy verkot keittää. Jos suinkin mahdollista on, pitäisi pyydykset useasti kuivata, ripustettuina levälleen katoksen alle ilmavaan suojaan, niin ettei auringonpaiste suoranaisesti niihin koskisi.
Merikalastuksilla, kun ei ole tilaisuutta pyydysten kuivaamiseen, tavataan korvata tämä keino siten, että sirotellaan suolaa pyydyskasoihin, jonka avulla myös koetetaan rajoittaa bakteerien viihtymistä.
Pyydysten usein savustaminen on erinomainen vahvistamiskeino, jota käytetäänkin sisävesissämme ja Laatokan rannoilla hyvin yleisesti nuottapyydyksien suhteen varsinkin syksy- ja talvipyydössä ja tapahtuu savustaminen erikoisissa kalasaunoissa.
Nämä tässä mainitut toimenpiteet, paitsi savustaminen, eivät kumminkään yksinään kykene estämään bakteerielotsten hävittävää vaikutusta. Niiden ohella on välttämätöntä erikaltaisilla aineilla lujittaa ja kyllästyttää lanka, jotteivät nuo hävittäjät niin helposti siihen pysty.
Vanhastaan on tunnettua, että eräät kasvikeitokset, kuten kuusen ja koivunparkki, terva ja liinaöljy sekä muutamat epäorgaaniset aineet (esim. kuparivihtrilli ja kromi happoinen kali) huomattavasti lisäävät pyydyksien vastustamiskykyä lahoamista vastaan.
On tehty lukuisia kokeita erilaisilla lujitusaineilla, ja on tultu huomaamaan, että suurin vastustuskyky on semmoisilla aineilla, jotka tekevät langan katnkeammaksi s.o. tunkeutuvat langan säikeisiin ja peittävät koko langan vedenpitävällä kalvolla. Semmoisia lujitusaineita ovat terva, liinaöljy ja karbolineumi. Koska nämä tekevät langan enemmän tai vähemmän jäykäksi, soveltuvat ne lujitusaineeksi vain semmoisiin pyydyksiin, jotka sulkevat kalat sisäänsä, kuten nuottiin rysiin ja mertoihin, mutta ei verkkoihin.
Puutervaa, johon sekoitetaan talia, jotta lanka tulisi pehmeämmäksi, käytetään meillä nuotan ja Suomenlahden rannikolla ison rysän lujittamiseen. Terva täytyy kuumentaa padassa, johon havas kastellaan ja liika terva väännetään pois joko käsin, tai erikoisella vääntimellä "tervauskoneella”. Laite on yksinkertainen niin että sen voi kuka tahansa laatia. Tavallisinta on sentään jättää nuotta kokonaan värjäämättä, sillä oletetaan, ja syystä että vaalean, vedessä hyvin näkyvän nuottaverkon läpi kalat eivät uskalla tunkeutua, vaan pelkäävät sitä ja jäävät nuotan sisään. Joskaan siis nuotan reisiä ei lujitettaisi olisi kallis perä kumminkin aina lujitettava.
Paraimmat tulokset langan säilyt, tämisessä oni saatu keitetyllä pellavaöljyllä. Öljyyn on hyvä sekoittaa talia tai muuta rasvaa ja tämä seko. tus kaadetaan astiaan pyydysten päälle, öljy hierotaan lankaan ja liika puserretaan pois. Kuivaaminen ei saa tapahtua auringonpaisteessa. Pellavaöljy soveltuu erittäinkin rysien ja mertojen lujittamiseen. Silmillä vangitseviin pyydyksiin, verkkoihin, ei näitä jäykistäviä aineita voi käyttää, vaan ainoastaan semmoisilla aineilla voi niitä lujittaa, jotka tunkeutuvat rihmoihin verhoamatta niitä yhteisellä vaikalla.
Sitä paitsi on verkkoja lujitettaessa otettava huomioon, että ne värjääntyvät samalla sopivasti, tullen paremmin pyydystäviksi.
Verkkojen värjäykseen käytetään erilaisten kasvisaineiden vesiliuosta. Sellaisia aineita ovat kuusen, lepän ja koivun kuori, kuusen ja männyn kävyt, joita vanhastaan en meilläkin käytetty, sekä katekuniminen pihka-aine, jota saadaan eräiden itä-intialaisten akaasiakasvien kuoresta. Kaiki nämä aineet sisältävät parkkialuetta, parkkihappaa, joka juuri on lujitusainetta rihmalle, jota paitsi ne antavat myös väriä pyydyksiin. Tätä lujitusainetta, parkkihappoa, on niissä kumminkin hyvin eri määrissä, kuten seuraavasta näemme:
Koivun kuoressa 9,2 pros., kuusen kuoressa 13,2 pros., katkussa 27 pros.
Tästä huomaamme, että paraiten näistä aineista suojelee lankaa kateku, koska siinä on suurin prosentti bakteeria tappavaa parkkihappoa, sitten seuraavat järjestyksessä kuusen kuori ja kävyt sekä koivun kuori.
Kaikilla näillä aineilla voi värittää saman kaavan mukaan, johon välttämättömästi kuuluu pyydysten jälkikäsittely jollain epäorgaanisella aineella, tavallisemmin kuparivihtrillillä ja kromihappoisella kalilla, jonka tarkoituksena on kiinnittää kasviaineksilla saatu väri.
Lujittaminen näillä aineilla tapahtuu seuraavasti:
1. Värjäys käytettäessä kuusen, koivun ja lepän kuorta tahi kuusen käpyjä:
5 puuvillalankakiloa (eli esim. 12—13 pauloitettua tavallista särkiverkkoa) kohden käytetään 4-5 kg. yllämainittuja helposti saatavissa olevia aineita joko erikseen tai sekoitettuna. Kuoret, samoin kuin kävytkin hienonnetaan ennen pataan panemista; kävyt eivät saa olla maassa liuonneita, vaan mieluummin puusta suoraan otettuja ja ilmavassa paikassa säilytettyjä, jolloin ne vanhempinakin kelpaavat. Hienonnetut kuoret ja kävyt liotetaan keittämällä ne 3-4 tuntia n. 25 litrassa vettä sopivassa muuripadassa, jonka jälkeen liuos siivilöidään ja siivilöity neste kaadetaan uudelleen pataan, johon nyt verkot upotetaan kiehuakseen nesteessä 1 tunnin ajan, jona aikana verkkoja silloin tällöin käännetään. Verkkoja ei tämän kiehuttamisen jälkeen oteta väriliuoksesta pois, vaan sittenkun tuli padan alta on sammutettu, annetaan niiden olla padassa siksi kunnes liuos jäähtyy; verkot nostetaan nyt viruttumaan, kunnes ne ovat kuivuneet jälempänä selitettävää jälkikäsittelyä varten.
2. Värjäys kateku-pihkalla Tämä aine on näyttäytynyt kaikkialla yhdeksi kaikkein parhaimmista ja säilyttävimmistä verkkojen värjäysaineista, niin että kun lisäksi sillä värjäys tulee halvaksi, sen käyttö olisi saatava yleisemmäksi, eikä yksin verkkoja varten, vaan on se verraton lujitusaline myöskin pitkäsiimalle, rysille ja marroille, samoinkuin kallisarvoisille nuotanperille, Kateku esiintyy kaupassa ruskeina, isompina tai pienempinä pihkantapaisina kokkareina ja antaa se värjätessä tumman ruskean, hyvin kalastavan värin pumpulibavakselle. Katekuainetta myy esim. Hjelt & Lindgren Oy. niminen laivanvarustus- ja kalastustairpeiden liike. Hinta 13 mk., mutta kilolla voi värjätä 5 kiloa verkkoa, niin että lujittaminen tällä aineella tulee halvaksi. Käsiverkoissa kestää kateku-väri hyvin yhden kesäkauden. Allekir[joit]tanut
voi 10 kesän käytön perusteella suositella seuraavaa käytännöllistä menetelmää katekulla värjättäessä:
5 lankakiloa kohden tarvitaan 1 kg. kateku-ainetta. Väriaine sidotaan harvaan, säkkikankaiseen pussiin, joka ripustetaan kepin varassa riippumaan muurikattilaan, jossa on vettä 25 litraa, kumminkin niin, ettei väripussi ylety padan pohjaan saakka; vähitellen veden kiehuessa kateku liukenee siihen ja sitten kun pussin pohjalle on jäänyt ainoastaan liukenemattomia jätteitä heitetään se pois, verkot pannaan syntyneeseen väriliuokseen ja annetaan, kuten edellisessäkin tapauksessa, kiehua 1 tunnin ajan, verkkojen annetaan hautua padassa liuoksessa siksi kunnes se on jäähtynyt; sitten verkot nostetaan viruttumaan ja annetaan täysin kuivua, ennenkuin ne pannaan värinkiinnityslaitokseen, mistä seuraavassa on selostus.
Jälkikäsittely eli värinkiinnittäminen.
Värin kiinnittäminen on aivan välttämätön toimenpide, jotta edellä selostetusti joko puun kuorella ia kävyllä tai katekulla saatu väri tulisi kestäväksi. Tämän jälkikäsittelyn puute aiheuttaa juuri sen useasti koetun havainnon, että väri ei tahdo verkoissa kestää, joten värin kiinnittämiseen on pantava erikoista huomiota. Se tapahtuu seuraavasti:
5:ttä lankakiloa kohden liuotetaan puisessa astiassa (esim. tavallisessa vesisaavissa) 30 litraan kylmää vettä 100 gr. kuparivihtrilliä ja 75 gr. krombihappoista kalia (kaliumbikromatia), joita kumpiakin halpoja aineita saa rautakaupoista tai ainakin apteekeista ja rohdoskaupoista. Tähän kylmään värinkiinnitysliuokseen pannaan nyt äsken värjätyt ja välillä kuivahtaneet verkot ja annetaan olla siinä, välillä kepillä käännellen, 2 tuntia, jonka jälkeen verkot huuhdotaan hyvin järvessä, tai mikä vielä parempi, pannaan likoamaan sinne esim. yön ajaksi, jolloin ne ovat valmiina käytettäviksi.
Pyydysten värjäys ja lujittaminen on siksi tärkeätä pääoman säästämistä, ettei kalastajien tulisi sitä milloinkaan laiminlyödä. Sillä on lisäksi yleisempikin kansantaloudellinen merkitys. Edellyttäen, että verkot värjäämällä saadaan ehkä kestämään toisen verran kauemmin kuin värjäämättä tai, niinkuin tavallisesti, huonosti värjättyinä, on esim. Ruotsissa täten vuosittain kalasta ja väestölle lankeava säästö laskettu yli 1 milj. kruunuksi.
S.K.- lehdessä V. Jääskeläinen.
Jaakkiman Sanomat 15, 14.4.1926
Räisälän Sanomat 15, 16.4.1926
Karjalan Ääni 41, 17.4.1926
Jokainen kalastusta harjoittanut henkilö on tullut siihen ikävään kokemukseen, että rihmapyydykset ennen pitkää, varsinkin vedessä ja kosteina kasassa ollessaan, haurastuvat ja lahoavat. Tämän aiheuttavat pienen pienet eliöt, bakteerit ja sienet, joita asustaa kaikissa vesissä ja jotka tunkeutuvat pyydyksien lankasäikeiden sisään ja siellä lisääntyvät. Jollei suojeluskeinoja käytetä ajoissa, tärvelevät ne lyhyessä ajassa täydellisesti paraimmankin lankapyydyksen. Tämän mikroskooppisen eliö-maailman kehitystä edistää lämpö ja sen yhteydessä varsinkin kosteus, josta juuri saa selityksensä se, että kalanpyydykset lahoavat nopeammin kesällä kuin talvella; samasta syystä edistetään näiden vahingollisten eliöiden elinehtoja, kun annetaan pyydyksien olla pitemmän aikaa kasoissa. Mutta erittäinkin vahingoittaa pyydyksiä niihin tarttunut törky, lima ja muut kasvi, ja eläinjätteet, jotka kaikki edistävät bakteerien lisääntymistä.
Jos tahdotaan siis mahdollisessa määrässä ehkäistä pyydysten ennenaikaista lahoamista on ensimmäinen ehto niiden jokapäiväisessä käytössä, että ennenkuin ne levitetään kuivamaan, ne huolellisesti huuhdotaan puhtaiksi. Lima usein myrskysäällä tarttuu verkkoihin niin lujasti, ettei tavallinen huuhtominen auta, vaan täytyy verkot keittää. Jos suinkin mahdollista on, pitäisi pyydykset useasti kuivata, ripustettuina levälleen katoksen alle ilmavaan suojaan, niin ettei auringonpaiste suoranaisesti niihin koskisi.
Merikalastuksilla, kun ei ole tilaisuutta pyydysten kuivaamiseen, tavataan korvata tämä keino siten, että sirotellaan suolaa pyydyskasoihin, jonka avulla myös koetetaan rajoittaa bakteerien viihtymistä.
Pyydysten usein savustaminen on erinomainen vahvistamiskeino, jota käytetäänkin sisävesissämme ja Laatokan rannoilla hyvin yleisesti nuottapyydyksien suhteen varsinkin syksy- ja talvipyydössä ja tapahtuu savustaminen erikoisissa kalasaunoissa.
Nämä tässä mainitut toimenpiteet, paitsi savustaminen, eivät kumminkään yksinään kykene estämään bakteerielotsten hävittävää vaikutusta. Niiden ohella on välttämätöntä erikaltaisilla aineilla lujittaa ja kyllästyttää lanka, jotteivät nuo hävittäjät niin helposti siihen pysty.
Vanhastaan on tunnettua, että eräät kasvikeitokset, kuten kuusen ja koivunparkki, terva ja liinaöljy sekä muutamat epäorgaaniset aineet (esim. kuparivihtrilli ja kromi happoinen kali) huomattavasti lisäävät pyydyksien vastustamiskykyä lahoamista vastaan.
On tehty lukuisia kokeita erilaisilla lujitusaineilla, ja on tultu huomaamaan, että suurin vastustuskyky on semmoisilla aineilla, jotka tekevät langan katnkeammaksi s.o. tunkeutuvat langan säikeisiin ja peittävät koko langan vedenpitävällä kalvolla. Semmoisia lujitusaineita ovat terva, liinaöljy ja karbolineumi. Koska nämä tekevät langan enemmän tai vähemmän jäykäksi, soveltuvat ne lujitusaineeksi vain semmoisiin pyydyksiin, jotka sulkevat kalat sisäänsä, kuten nuottiin rysiin ja mertoihin, mutta ei verkkoihin.
Puutervaa, johon sekoitetaan talia, jotta lanka tulisi pehmeämmäksi, käytetään meillä nuotan ja Suomenlahden rannikolla ison rysän lujittamiseen. Terva täytyy kuumentaa padassa, johon havas kastellaan ja liika terva väännetään pois joko käsin, tai erikoisella vääntimellä "tervauskoneella”. Laite on yksinkertainen niin että sen voi kuka tahansa laatia. Tavallisinta on sentään jättää nuotta kokonaan värjäämättä, sillä oletetaan, ja syystä että vaalean, vedessä hyvin näkyvän nuottaverkon läpi kalat eivät uskalla tunkeutua, vaan pelkäävät sitä ja jäävät nuotan sisään. Joskaan siis nuotan reisiä ei lujitettaisi olisi kallis perä kumminkin aina lujitettava.
Paraimmat tulokset langan säilyt, tämisessä oni saatu keitetyllä pellavaöljyllä. Öljyyn on hyvä sekoittaa talia tai muuta rasvaa ja tämä seko. tus kaadetaan astiaan pyydysten päälle, öljy hierotaan lankaan ja liika puserretaan pois. Kuivaaminen ei saa tapahtua auringonpaisteessa. Pellavaöljy soveltuu erittäinkin rysien ja mertojen lujittamiseen. Silmillä vangitseviin pyydyksiin, verkkoihin, ei näitä jäykistäviä aineita voi käyttää, vaan ainoastaan semmoisilla aineilla voi niitä lujittaa, jotka tunkeutuvat rihmoihin verhoamatta niitä yhteisellä vaikalla.
Sitä paitsi on verkkoja lujitettaessa otettava huomioon, että ne värjääntyvät samalla sopivasti, tullen paremmin pyydystäviksi.
Verkkojen värjäykseen käytetään erilaisten kasvisaineiden vesiliuosta. Sellaisia aineita ovat kuusen, lepän ja koivun kuori, kuusen ja männyn kävyt, joita vanhastaan en meilläkin käytetty, sekä katekuniminen pihka-aine, jota saadaan eräiden itä-intialaisten akaasiakasvien kuoresta. Kaiki nämä aineet sisältävät parkkialuetta, parkkihappaa, joka juuri on lujitusainetta rihmalle, jota paitsi ne antavat myös väriä pyydyksiin. Tätä lujitusainetta, parkkihappoa, on niissä kumminkin hyvin eri määrissä, kuten seuraavasta näemme:
Koivun kuoressa 9,2 pros., kuusen kuoressa 13,2 pros., katkussa 27 pros.
Tästä huomaamme, että paraiten näistä aineista suojelee lankaa kateku, koska siinä on suurin prosentti bakteeria tappavaa parkkihappoa, sitten seuraavat järjestyksessä kuusen kuori ja kävyt sekä koivun kuori.
Kaikilla näillä aineilla voi värittää saman kaavan mukaan, johon välttämättömästi kuuluu pyydysten jälkikäsittely jollain epäorgaanisella aineella, tavallisemmin kuparivihtrillillä ja kromihappoisella kalilla, jonka tarkoituksena on kiinnittää kasviaineksilla saatu väri.
Lujittaminen näillä aineilla tapahtuu seuraavasti:
1. Värjäys käytettäessä kuusen, koivun ja lepän kuorta tahi kuusen käpyjä:
5 puuvillalankakiloa (eli esim. 12—13 pauloitettua tavallista särkiverkkoa) kohden käytetään 4-5 kg. yllämainittuja helposti saatavissa olevia aineita joko erikseen tai sekoitettuna. Kuoret, samoin kuin kävytkin hienonnetaan ennen pataan panemista; kävyt eivät saa olla maassa liuonneita, vaan mieluummin puusta suoraan otettuja ja ilmavassa paikassa säilytettyjä, jolloin ne vanhempinakin kelpaavat. Hienonnetut kuoret ja kävyt liotetaan keittämällä ne 3-4 tuntia n. 25 litrassa vettä sopivassa muuripadassa, jonka jälkeen liuos siivilöidään ja siivilöity neste kaadetaan uudelleen pataan, johon nyt verkot upotetaan kiehuakseen nesteessä 1 tunnin ajan, jona aikana verkkoja silloin tällöin käännetään. Verkkoja ei tämän kiehuttamisen jälkeen oteta väriliuoksesta pois, vaan sittenkun tuli padan alta on sammutettu, annetaan niiden olla padassa siksi kunnes liuos jäähtyy; verkot nostetaan nyt viruttumaan, kunnes ne ovat kuivuneet jälempänä selitettävää jälkikäsittelyä varten.
2. Värjäys kateku-pihkalla Tämä aine on näyttäytynyt kaikkialla yhdeksi kaikkein parhaimmista ja säilyttävimmistä verkkojen värjäysaineista, niin että kun lisäksi sillä värjäys tulee halvaksi, sen käyttö olisi saatava yleisemmäksi, eikä yksin verkkoja varten, vaan on se verraton lujitusaline myöskin pitkäsiimalle, rysille ja marroille, samoinkuin kallisarvoisille nuotanperille, Kateku esiintyy kaupassa ruskeina, isompina tai pienempinä pihkantapaisina kokkareina ja antaa se värjätessä tumman ruskean, hyvin kalastavan värin pumpulibavakselle. Katekuainetta myy esim. Hjelt & Lindgren Oy. niminen laivanvarustus- ja kalastustairpeiden liike. Hinta 13 mk., mutta kilolla voi värjätä 5 kiloa verkkoa, niin että lujittaminen tällä aineella tulee halvaksi. Käsiverkoissa kestää kateku-väri hyvin yhden kesäkauden. Allekir[joit]tanut
voi 10 kesän käytön perusteella suositella seuraavaa käytännöllistä menetelmää katekulla värjättäessä:
5 lankakiloa kohden tarvitaan 1 kg. kateku-ainetta. Väriaine sidotaan harvaan, säkkikankaiseen pussiin, joka ripustetaan kepin varassa riippumaan muurikattilaan, jossa on vettä 25 litraa, kumminkin niin, ettei väripussi ylety padan pohjaan saakka; vähitellen veden kiehuessa kateku liukenee siihen ja sitten kun pussin pohjalle on jäänyt ainoastaan liukenemattomia jätteitä heitetään se pois, verkot pannaan syntyneeseen väriliuokseen ja annetaan, kuten edellisessäkin tapauksessa, kiehua 1 tunnin ajan, verkkojen annetaan hautua padassa liuoksessa siksi kunnes se on jäähtynyt; sitten verkot nostetaan viruttumaan ja annetaan täysin kuivua, ennenkuin ne pannaan värinkiinnityslaitokseen, mistä seuraavassa on selostus.
Jälkikäsittely eli värinkiinnittäminen.
Värin kiinnittäminen on aivan välttämätön toimenpide, jotta edellä selostetusti joko puun kuorella ia kävyllä tai katekulla saatu väri tulisi kestäväksi. Tämän jälkikäsittelyn puute aiheuttaa juuri sen useasti koetun havainnon, että väri ei tahdo verkoissa kestää, joten värin kiinnittämiseen on pantava erikoista huomiota. Se tapahtuu seuraavasti:
5:ttä lankakiloa kohden liuotetaan puisessa astiassa (esim. tavallisessa vesisaavissa) 30 litraan kylmää vettä 100 gr. kuparivihtrilliä ja 75 gr. krombihappoista kalia (kaliumbikromatia), joita kumpiakin halpoja aineita saa rautakaupoista tai ainakin apteekeista ja rohdoskaupoista. Tähän kylmään värinkiinnitysliuokseen pannaan nyt äsken värjätyt ja välillä kuivahtaneet verkot ja annetaan olla siinä, välillä kepillä käännellen, 2 tuntia, jonka jälkeen verkot huuhdotaan hyvin järvessä, tai mikä vielä parempi, pannaan likoamaan sinne esim. yön ajaksi, jolloin ne ovat valmiina käytettäviksi.
Pyydysten värjäys ja lujittaminen on siksi tärkeätä pääoman säästämistä, ettei kalastajien tulisi sitä milloinkaan laiminlyödä. Sillä on lisäksi yleisempikin kansantaloudellinen merkitys. Edellyttäen, että verkot värjäämällä saadaan ehkä kestämään toisen verran kauemmin kuin värjäämättä tai, niinkuin tavallisesti, huonosti värjättyinä, on esim. Ruotsissa täten vuosittain kalasta ja väestölle lankeava säästö laskettu yli 1 milj. kruunuksi.
S.K.- lehdessä V. Jääskeläinen.
18.11.15
The Colors From Coal Tar. Number III. Blue Colors. Green Colors. Naphthaline Colors.
Scientific American 21, 24.5.1862
Blue Colors.
We have already described the purple, red and crimson color derived from aniline. On the 30th of July, 1861 G. E. C. Delaire, of Paris, France, obtained an American patent for aniline blue and violet. The following is an extract from the patent:
Take ordinary aniline - red- purify and mix it with an equal quantity of pure aniline. This mixture is maintained during several hours at a temperature of 165° Centigrade. It then becomes a violet color, is mixed with water and hydrochloric acid, and is brought to the boiling point. The excess of the red aniline mixture that does not become a violet color is thereby dissolved; the residue that remains is the violet color sought. If this violet residue be boiled successively with hydrochloric acid diluted with a small quantity of water, and then washed in boiling water a preciptate will be produced of a blue color with a copper tinge on its surface.
The claim is for the method described of converting the red of aniline into the blue and violet of aniline, by treating the former with pure aniline, in the manner substantially as set forth.
Blue de Paris is produced by heating, for thirty hours, in a sealed tube, at a temperature of 365°, one part of anhydrous bichloride of mercury with two parts of aniline. This color resists the action of weak acids and alkalies, but it assumes a red hue when acted upon by these agents in a concentrated state. It dyes animal fiers wih facility. This blue was discovered by M. M. Persoz, De Luynes and Salvetat, of Paris.
Wite gum lac in powder, boiled with carbonate of soda and an alcoholic solution of red aniline, forms a bue printing on calicoes.
Green Colors.
Messrs. S. Cliff, C. Lowe and Dr. Calvert, of Manchester, England, obtained a patent June 11, 1860, for producing a green aniline color called emeraldine, on cotton fabrics. The process consists in printing an acid chloride of aniline on cotton cloth which has been prepared with a mordant of chlorate of potash. In a few hours after the aniline is printed on the cloth a beautiful bright green color gradually appears. If this green-colored fabric is then passed through a solution of the bichromate of potash, the color becomes a dark blue, called azurine.
Naphthaline Colors.
That beautiful, colorless solid hydrocarbon naphthaline, has lately been subjected to many experiments, for the purpose of obtaining colors from it, and considerable success has attended these efforts. It unites with nitric acid, forming binitronaphthaline. This is oiled with sulphuric acid, and granulated zinc is added in small portions. The temperature is gradually raised to 392°, and the liquid becomes a deep red color. About eight volumes of water are now added, and the whole allowed to boil for a few moments, then permitted to cool down, when it deposits beautiful red and orange-colored crystals. According to Z. ROussin, a French chemist, it is of nearly of the same nature as alzarine obtained from madder. It colors a red on cotton by using a mordant of alum in preparing the fabric. Purple color can also be obtained from naphthaline by employing oxide of iron for a mordant. Naphthaline colors are but in their infancy, and not yet commercial products, but they amy ultimately supersede many other colors.
Leucoaniline.s
This is a new and perfectly white base, obtained from pure rosaniline, by Fr. Hoffman, of London. Rosaniline is rapidly attacked by hydrogen in a nascent state, r by sulphureted hydrogen, and two equivalents of hydrogen are supplied to it, forming leucaniline. Its composition is C20H21N3; pure rosaniline C20H19N3. Thus, by supplying but two equivalents of hydrogen to the rose-colored substance derived from aniline, a white product is obtained, which is anhydrous, but soluble in alcohol. It is convereted into a chloride when boiled with hydrochloric acid. This salt is of dazzling whiteness. It unites in solution with the bichloride of platinum and forms a salt, the crustals of which are of a brilliant orange color. Leucaniline unites with nitric acid, forming the nitrate of leucaniline, which is a white salt, soluble in water. It unites with a large number of agents, such as bisulphate of carbon, chloride of benzole, &c., forming new compounds. There seems to be a chemical relationship between indigo and these aniline colors. There is, for ecample, white indigo, the composition of which is C16H12N2O2, and blue indigo C16H10N2O2. These two equivalents of hydrogen make the whole difference between white and blue indigo, and two equivalents of hydrogen make the difference between rosaniline and white aniline (laucaniline). By supplying an oxidizing agent to leucaniline it becomes a deep red again. The peroxide of barium, perchloride of iron, and especially the chromate of potash, produce this change. When rosaniline is boiled for a long period with compounds rich in oxugen, it changes into an amorphous powder of a dark brown color. A fulminating compound is produced with the nitrate of leucaniline and the bichloride of platinum.
Blue Colors.
We have already described the purple, red and crimson color derived from aniline. On the 30th of July, 1861 G. E. C. Delaire, of Paris, France, obtained an American patent for aniline blue and violet. The following is an extract from the patent:
Take ordinary aniline - red- purify and mix it with an equal quantity of pure aniline. This mixture is maintained during several hours at a temperature of 165° Centigrade. It then becomes a violet color, is mixed with water and hydrochloric acid, and is brought to the boiling point. The excess of the red aniline mixture that does not become a violet color is thereby dissolved; the residue that remains is the violet color sought. If this violet residue be boiled successively with hydrochloric acid diluted with a small quantity of water, and then washed in boiling water a preciptate will be produced of a blue color with a copper tinge on its surface.
The claim is for the method described of converting the red of aniline into the blue and violet of aniline, by treating the former with pure aniline, in the manner substantially as set forth.
Blue de Paris is produced by heating, for thirty hours, in a sealed tube, at a temperature of 365°, one part of anhydrous bichloride of mercury with two parts of aniline. This color resists the action of weak acids and alkalies, but it assumes a red hue when acted upon by these agents in a concentrated state. It dyes animal fiers wih facility. This blue was discovered by M. M. Persoz, De Luynes and Salvetat, of Paris.
Wite gum lac in powder, boiled with carbonate of soda and an alcoholic solution of red aniline, forms a bue printing on calicoes.
Green Colors.
Messrs. S. Cliff, C. Lowe and Dr. Calvert, of Manchester, England, obtained a patent June 11, 1860, for producing a green aniline color called emeraldine, on cotton fabrics. The process consists in printing an acid chloride of aniline on cotton cloth which has been prepared with a mordant of chlorate of potash. In a few hours after the aniline is printed on the cloth a beautiful bright green color gradually appears. If this green-colored fabric is then passed through a solution of the bichromate of potash, the color becomes a dark blue, called azurine.
Naphthaline Colors.
That beautiful, colorless solid hydrocarbon naphthaline, has lately been subjected to many experiments, for the purpose of obtaining colors from it, and considerable success has attended these efforts. It unites with nitric acid, forming binitronaphthaline. This is oiled with sulphuric acid, and granulated zinc is added in small portions. The temperature is gradually raised to 392°, and the liquid becomes a deep red color. About eight volumes of water are now added, and the whole allowed to boil for a few moments, then permitted to cool down, when it deposits beautiful red and orange-colored crystals. According to Z. ROussin, a French chemist, it is of nearly of the same nature as alzarine obtained from madder. It colors a red on cotton by using a mordant of alum in preparing the fabric. Purple color can also be obtained from naphthaline by employing oxide of iron for a mordant. Naphthaline colors are but in their infancy, and not yet commercial products, but they amy ultimately supersede many other colors.
Leucoaniline.s
This is a new and perfectly white base, obtained from pure rosaniline, by Fr. Hoffman, of London. Rosaniline is rapidly attacked by hydrogen in a nascent state, r by sulphureted hydrogen, and two equivalents of hydrogen are supplied to it, forming leucaniline. Its composition is C20H21N3; pure rosaniline C20H19N3. Thus, by supplying but two equivalents of hydrogen to the rose-colored substance derived from aniline, a white product is obtained, which is anhydrous, but soluble in alcohol. It is convereted into a chloride when boiled with hydrochloric acid. This salt is of dazzling whiteness. It unites in solution with the bichloride of platinum and forms a salt, the crustals of which are of a brilliant orange color. Leucaniline unites with nitric acid, forming the nitrate of leucaniline, which is a white salt, soluble in water. It unites with a large number of agents, such as bisulphate of carbon, chloride of benzole, &c., forming new compounds. There seems to be a chemical relationship between indigo and these aniline colors. There is, for ecample, white indigo, the composition of which is C16H12N2O2, and blue indigo C16H10N2O2. These two equivalents of hydrogen make the whole difference between white and blue indigo, and two equivalents of hydrogen make the difference between rosaniline and white aniline (laucaniline). By supplying an oxidizing agent to leucaniline it becomes a deep red again. The peroxide of barium, perchloride of iron, and especially the chromate of potash, produce this change. When rosaniline is boiled for a long period with compounds rich in oxugen, it changes into an amorphous powder of a dark brown color. A fulminating compound is produced with the nitrate of leucaniline and the bichloride of platinum.
17.11.15
I Finlands flaggfråga.
Hufvudstadsbladet 303, 28.12.1917
En notis i tidningspressen har meddelat, att senaten beslutat ofverlämna till landtdagen proposition om lag angående Finlands flagga samt att nämnda styrelseverk därvid upptagit flaggkommitténs förslag, dock, hvad bandets- och postflaggorna beträffar, mod en viss ändring.
Utgående från sakförhållandet, att ett lands handelsflagga gemenllgen plär sammansättas af hufvudfärgerna i landets statsvapen, samt med anslutning till korsteckningen i de nordiska ländernas flaggor har flaggkommittèn, som bekant, föreslagit, att Finlands handelsflagga skall framte ett stående gult kors i rödt fält och därtill nio hvita rosor i öfre hörnfället mot fanstången - detta sistnämnda för att skilja flaggan från den danska, därest den gula färgen skulle blekna.
Mången såge väl i likhet med undertecknad helst att vår allmänna flagga finge den enklaste samman sättningen: gult kors i rödt fält Ingenting annat. Den från sjöfartshåll gjorda anmärkningen att den gula färgen nKd tiden bleknar och då kan gifva anledning till förväxling med dan danska flaggan, synes icke vaga mycket. Äfven Sverge har ju i sin flagga ett gult kors, men man håller dar sina färger i öra och förnyar vid behof korsets gula färg, så att den städse tydligt gör sig gällande. Men om nödvändigt ett tecken kråfves, som skall skydda en urblekt finsk flagga från förväxling med den danska, tyckes kommittèns förslag med rosorna vara ett val funnet sådant. De nio rosorna hafva stod af statsvapnet och teckning samt förmer aro heraldiskt [] riktiga. Det hade, enligt, undertecknads förmenande, varit lyckligt om senaten häri ej gjort någon ändring. Enligt ofvansagda notis går denna ändring ut på att rosorna slopas såsom varande onödiga, men korsarmarna däremot förses med blå och hvita kanter, den biå färgen representerande "svärdens stålfärg i vapnet".
Senatens tillägg är både öfverflödande och rent af oriktigt: örverflödande så till vida att de flesta länder åtnöja sig med företrädesvis två, högst tre färger i resp. flaggor. Enligt senatens förslag skulle Finlands handelsflagga komma att uppvisa icke mindre än fyra färger: rödt och gult och blått och hvitt - en sammanhopnlng, som med förlof sagdt, ovillkorligen för tanken på sillsallat. Orikligt är det såtillvida att den blå färgen alls icke ingår i statsvapnet, ty svärds- och sabelklingorna där äro sedan gammalt af silfver. Att (såsom stundom sker) gifva dem blå färg, är alt försynda sig mot en af heraldlkens grundregler, som bjuder att färg icke får betaggas med färg, utan blott mod metall, d. v. s. silfver eller guld (resp. hvitt eller gult).
Beträffande lejonfanan såsom statsflagga torde ingen meningsskiljaktighet kunna förekomma. Det är blott att hoppas det landtdagen skall antaga en bestämning, som effektivt gör ett slut på missbruk af såväl statsvapnet som lejonfanan, så att det hädanefter ej må förekomma alt exempelvis statsvapnet användes som skylt eller reklam på alla upptänkliga saker, ända från privata husfasader till porslinsartiklar och papyrossaskar.
R. H—n
En notis i tidningspressen har meddelat, att senaten beslutat ofverlämna till landtdagen proposition om lag angående Finlands flagga samt att nämnda styrelseverk därvid upptagit flaggkommitténs förslag, dock, hvad bandets- och postflaggorna beträffar, mod en viss ändring.
Utgående från sakförhållandet, att ett lands handelsflagga gemenllgen plär sammansättas af hufvudfärgerna i landets statsvapen, samt med anslutning till korsteckningen i de nordiska ländernas flaggor har flaggkommittèn, som bekant, föreslagit, att Finlands handelsflagga skall framte ett stående gult kors i rödt fält och därtill nio hvita rosor i öfre hörnfället mot fanstången - detta sistnämnda för att skilja flaggan från den danska, därest den gula färgen skulle blekna.
Mången såge väl i likhet med undertecknad helst att vår allmänna flagga finge den enklaste samman sättningen: gult kors i rödt fält Ingenting annat. Den från sjöfartshåll gjorda anmärkningen att den gula färgen nKd tiden bleknar och då kan gifva anledning till förväxling med dan danska flaggan, synes icke vaga mycket. Äfven Sverge har ju i sin flagga ett gult kors, men man håller dar sina färger i öra och förnyar vid behof korsets gula färg, så att den städse tydligt gör sig gällande. Men om nödvändigt ett tecken kråfves, som skall skydda en urblekt finsk flagga från förväxling med den danska, tyckes kommittèns förslag med rosorna vara ett val funnet sådant. De nio rosorna hafva stod af statsvapnet och teckning samt förmer aro heraldiskt [] riktiga. Det hade, enligt, undertecknads förmenande, varit lyckligt om senaten häri ej gjort någon ändring. Enligt ofvansagda notis går denna ändring ut på att rosorna slopas såsom varande onödiga, men korsarmarna däremot förses med blå och hvita kanter, den biå färgen representerande "svärdens stålfärg i vapnet".
Senatens tillägg är både öfverflödande och rent af oriktigt: örverflödande så till vida att de flesta länder åtnöja sig med företrädesvis två, högst tre färger i resp. flaggor. Enligt senatens förslag skulle Finlands handelsflagga komma att uppvisa icke mindre än fyra färger: rödt och gult och blått och hvitt - en sammanhopnlng, som med förlof sagdt, ovillkorligen för tanken på sillsallat. Orikligt är det såtillvida att den blå färgen alls icke ingår i statsvapnet, ty svärds- och sabelklingorna där äro sedan gammalt af silfver. Att (såsom stundom sker) gifva dem blå färg, är alt försynda sig mot en af heraldlkens grundregler, som bjuder att färg icke får betaggas med färg, utan blott mod metall, d. v. s. silfver eller guld (resp. hvitt eller gult).
Beträffande lejonfanan såsom statsflagga torde ingen meningsskiljaktighet kunna förekomma. Det är blott att hoppas det landtdagen skall antaga en bestämning, som effektivt gör ett slut på missbruk af såväl statsvapnet som lejonfanan, så att det hädanefter ej må förekomma alt exempelvis statsvapnet användes som skylt eller reklam på alla upptänkliga saker, ända från privata husfasader till porslinsartiklar och papyrossaskar.
R. H—n
16.11.15
Det nyaste flaggförslaget.
Hufvudstadsbladet 303, 28.12.1917
Sannerligen har man icke mera skäl att på detta arma land tilllämpa Moltkes bitande ord om polackerna, att "där två personer äro tillstädes, äro minst tro olika åsikter representerade", Hvarje individ, hvarje korporation, hvarje instans, som tegit sig talan i vår flaggfråga och hvem har icke ansett sig kompetent härtill? - har kommit med ett nytt förslag i saken. "Regnbågsfärgerna" ha gjort ett lysande, brokigt segertfig genom tidnings spalterna och mötesresolutionerna. Det har till slut gått som Juhani Aho berättade under den stora färgstriden för tjugu år sedan: han målade alla de föreslagna färgerna på en snurra och satte den i gång, och det blef en brungrå smörja af alltsammans, det blef Finlands flagga.
Det är att boklags, att icke senaten anslutit sig till flaggkommitténs vackra och goda förslag, utan gjort upp ett alldeles splitternytt, som skall vara en kompromiss mellan alla olika åsikter och smakriktningar. Senaten föreslår i sin proposition till landtdagen att det gula korset skall kantas med tvådubbla ränder, en inre blå ocn en yttre hvit. Det blir icke mycket kvar af de röda ytterfälten. Det hela blir ett lapptöcke, en "sillsallat" enligt alla kökskonstens regler: morötter, rödbetor, potatis i regelbundet omväxlande strimlor och rutor. Det kan vara en illustration till att det nu är tanken på ätbara saker, som fyller allas sinnen. Det är också en illustration till den olyckliga splittringen i detta land; aldrig någonting som man kan någorlunda enas om. Ett helhetsintryck blir det icke däraf; det blir en brokig trasa, men icke en flagga, icke en nationell symbol.
Detta är nu således resultatet af den häftiga opinionskampanj, som satts i gång med insändare och mötesresolutioner och till hvilka herr Appelgren-Kivalo m. lfl. tagit initiativet. Äro de nu nöjda? Vi betvifla det. Nu återstår det för de tvåhundra sakkunniga lagstiftarna i land'dagen att framställa hvart sitt försåg till prof på hvars och ens individuella smak. Det kommer nog att resultera i Juhani Ahos brungrå snurra.
Det finnes en del godt folk, som mena att till en nationalflagga duger "ungefär hvilken trasa som helst". Det finnes en hel del folk, som tycka att flaggan kan tillverkas såsom ett broderimönster, en väggbonad, ea soffkudde, en elegant bordduk, en gungstolsmatta eller hvad som helst, där man tecknar in hvarjehanda prydliga figurer och pittoreska färgsammansättningar, som på armslängd ta sig bra ut för ögat. Men en flagga är icke ett broderi mönster, ej heller ett lapptäcke eller en väggdekoration. Den ar en nationell symbol, det är den duk, som skall föra ett lands namn och färger kring världen och i hvilken ett folk skall känna igen sig själft, det som samlar och enar detsamma i dess täflan med andra.
För flaggan gälla vissa regler som för alla dylika symboler. Den skall vara enkel och lätt igenkännelig, så att den kan tilltala ett enkelt folksinne, vara lätt tillverkad och skönjas på långt hall. De gamla flaggorna äro de enklaste: Sverges blågula kors flagga, Danmarks rödhvita "Dannebrog", Englands röda duk med det lysande unionsmärket, Hollands, Rysslands, senare äfven Frankrikes trikolorer.
En del exotiska republiker ha tillverkat sig mycket brokiga flaggor. Men ingen ens af dem bar ännu fallit på den vansinniga idén att måla hela regnbågen på sin flagga. Flaggor med fyra färger förekomma ingenstädes. Den blå färgen i senatens flaggförslag är en rent fantastisk uppfinning. Den bar icke hemul i landsvapnet, ty svärden i detsamma aro icke blå. Vapenkonsten, heraldiken, har mycket bestämda regler: ett svärd i ett riktigt tecknadt vapen är icke blått, ty huru skulle det te sig exempelvis mot en blå sköldbotten; det har metallens naturfärg, svart, silfver eller guld. Det "blåa stål" och det "röda guld" förekomma endast i Fritjofs saga som en poetisk fantasi. I Finlands vapen äro svärden silfver, d. v. s. hvita, såsom också Eliel Saarinen riktigt återgifver dem i flaggkommitténs förslag.
Skall vårt land, som dock har egna, enkla landsfärger trehundraårig bäfd, ge sig till att flicka ihop en flagga, som i brokig trasgrannlåt öfverträffar till och med de tropiska negerrepublikernas mest fantastiska färgkompositioner?
Flaggkommitténs förslag, den rödgula korsflaggan med de nio hvita rosorna i öfre hörnfältet var så enkelt, så sjömässigt och så vackert. Det sluter sig på ett så lyckligt sätt till de färger, fanor och flaggor, som ensamma hafva en verklig tradition i folkstamningen och vår historia, de fanor, som fört "Finlands gamla färger". Dr U. T. Sirelius, den främsta kännaren af de finska folkdräkterna och har påvisat att dessa färgar äro absolut förhärskande i de dräkter och mönster som de finska folkstammarna själfva uppfunnit och användt. Hvarfor kunna vi icke förena oss om dem?
I flaggkommittén ha suttit personer, som äga den mångsidigaste kännedom om de finska folkens sinne i fråga om färger och mönster, personer med fint färgsinne och sakkunnig insikt om internationellt flaggbruk och flaggornas nationella betydeIse. Den har varit enhällig i sitt förslag, för en gångs skull en kommitté, som varit erhällig. Dess förslag är ock därför synnerligen lyckadt.
De af Eliel Saarinen för kommitténs räkning gjorda flaggutkasten ha varit utställda i Waseniuska bokhandelns fönster. Den som där betraktat dem, har varit i tillfälle att höra allmänhetens mening. Enstämmiga ha de förtjusta yttrandena varit om förslagen: "så skall vår flagga se ut, det gör en glädje att se den".
De blålivita färgerna kunna vara vackra nog som marskalks skärp och vid dekoration inom hus. De stå sig tyvärr illa mot en gråmulen himmel eller en landfond. De stå oss för öfrigt icke längre till buds. Hvit flagga med blått kors, som våra segel föreningar föra, är en rysk national flagga, de ryska jaktklubbarnas flagga, hvilken förts äfven af våra segelföreningar, därför att de internationellt varit ryska jaktklubbar. Blå flagga med hvitt kors kan vid blacknandet ge an ledning till samma förväxling med den svenska som man befarat af den rödgula korsflaggan med den danska. Den är för öfrigt redan antagen som Islands nationalflagga; om också Danmarks regering icke officiellt erkänt den, ha vi ingen rätt att tillegna oss den. Blåhvitstrimmade flaggor föras af Grekland och flere andra stater. Det motivet kuuna vi heller icke längre vanera.
Men för oss återstår den röda flaggan med gult kors, som fiaggkommitten föreslagit, till yttermera åtskillnad från den danska försedd med de nio rosorna i öfra hörnet, ett motiv, som pryder upp den i hög grad och icke näninvärdt försvårar tillverkningen. Saarinen har gifvit en mycket god, enkelt stiliserad form på dem. På stora flaggor äro de lätt påsydda, på små flaggor kunna de anbringas genom tryck såsom stjärnorna i den amerikanska flaggans blå kornfält alltid anbringas.
Fläggkommiténs förslag har våra sjöfarandes mening för sig. Det är de, som främst skola föra den ut i världen. De, som sett alla världens flaggor, som salute rat dern i hamnarna och på haf ven med sina kikare spana efter hvilka färger hvorje mötande seglare för, de måtte väl bättre än någon veta hvad en flagga är och huru den bör se ut. Hvarför har icke senaten aktat på deras mening och enat sig om flaggkommitténs förslag?
Flaggan är nationens igenkänningsmärke bland andra nationer, liksom namngt är den enskilda personens bland andra. Vi ha förlorat sinnet för det enskilda namnets öra och valör; därför hafva vi äfven förlorat det för flaggans och nationens Enhvar tillverkar nu åt sig ett namn, så brokigt klingande som möjligt. Mestadels visar det dälig smak. Nu vilja vi visa en lika dålig smak vid till verkning af en lika brokig flagg trasa. Men de enklaste namnen äro de vackraste och bästa; så är det ock med flaggan.
En bön till våra lagstiftare: låt icke hvarje pärlstickande broderimamsells eller likasinnade måns färgfantasier förvirra sinnet för de enkla, klara symbolerna! Gör oss icke till ett åtlöje för all världen och fäst icke minnet af dagens olyckliga splittring som ett evigt märke på vårt Iands flagga! Gif oss en flagga, som gläder oss, som eldar och höjer oss, som vi omfatta med kärlek och aktning och vilja föra med beder bland världens öfriga folk; gif oss den vackra flagga, som flaggkommittén föreslagit, duken med Finlands gamla färger, att visa och fora som vårt folks märke! Och låt det sedan vara enhvar obetaget att på sin sommarvilla eller festplatserna sätta upp hvilka dekorationsflaggor de behaga, i huru brokiga, strimlade och rutade sammansättningar som helst!
Sannerligen har man icke mera skäl att på detta arma land tilllämpa Moltkes bitande ord om polackerna, att "där två personer äro tillstädes, äro minst tro olika åsikter representerade", Hvarje individ, hvarje korporation, hvarje instans, som tegit sig talan i vår flaggfråga och hvem har icke ansett sig kompetent härtill? - har kommit med ett nytt förslag i saken. "Regnbågsfärgerna" ha gjort ett lysande, brokigt segertfig genom tidnings spalterna och mötesresolutionerna. Det har till slut gått som Juhani Aho berättade under den stora färgstriden för tjugu år sedan: han målade alla de föreslagna färgerna på en snurra och satte den i gång, och det blef en brungrå smörja af alltsammans, det blef Finlands flagga.
Det är att boklags, att icke senaten anslutit sig till flaggkommitténs vackra och goda förslag, utan gjort upp ett alldeles splitternytt, som skall vara en kompromiss mellan alla olika åsikter och smakriktningar. Senaten föreslår i sin proposition till landtdagen att det gula korset skall kantas med tvådubbla ränder, en inre blå ocn en yttre hvit. Det blir icke mycket kvar af de röda ytterfälten. Det hela blir ett lapptöcke, en "sillsallat" enligt alla kökskonstens regler: morötter, rödbetor, potatis i regelbundet omväxlande strimlor och rutor. Det kan vara en illustration till att det nu är tanken på ätbara saker, som fyller allas sinnen. Det är också en illustration till den olyckliga splittringen i detta land; aldrig någonting som man kan någorlunda enas om. Ett helhetsintryck blir det icke däraf; det blir en brokig trasa, men icke en flagga, icke en nationell symbol.
Detta är nu således resultatet af den häftiga opinionskampanj, som satts i gång med insändare och mötesresolutioner och till hvilka herr Appelgren-Kivalo m. lfl. tagit initiativet. Äro de nu nöjda? Vi betvifla det. Nu återstår det för de tvåhundra sakkunniga lagstiftarna i land'dagen att framställa hvart sitt försåg till prof på hvars och ens individuella smak. Det kommer nog att resultera i Juhani Ahos brungrå snurra.
Det finnes en del godt folk, som mena att till en nationalflagga duger "ungefär hvilken trasa som helst". Det finnes en hel del folk, som tycka att flaggan kan tillverkas såsom ett broderimönster, en väggbonad, ea soffkudde, en elegant bordduk, en gungstolsmatta eller hvad som helst, där man tecknar in hvarjehanda prydliga figurer och pittoreska färgsammansättningar, som på armslängd ta sig bra ut för ögat. Men en flagga är icke ett broderi mönster, ej heller ett lapptäcke eller en väggdekoration. Den ar en nationell symbol, det är den duk, som skall föra ett lands namn och färger kring världen och i hvilken ett folk skall känna igen sig själft, det som samlar och enar detsamma i dess täflan med andra.
För flaggan gälla vissa regler som för alla dylika symboler. Den skall vara enkel och lätt igenkännelig, så att den kan tilltala ett enkelt folksinne, vara lätt tillverkad och skönjas på långt hall. De gamla flaggorna äro de enklaste: Sverges blågula kors flagga, Danmarks rödhvita "Dannebrog", Englands röda duk med det lysande unionsmärket, Hollands, Rysslands, senare äfven Frankrikes trikolorer.
En del exotiska republiker ha tillverkat sig mycket brokiga flaggor. Men ingen ens af dem bar ännu fallit på den vansinniga idén att måla hela regnbågen på sin flagga. Flaggor med fyra färger förekomma ingenstädes. Den blå färgen i senatens flaggförslag är en rent fantastisk uppfinning. Den bar icke hemul i landsvapnet, ty svärden i detsamma aro icke blå. Vapenkonsten, heraldiken, har mycket bestämda regler: ett svärd i ett riktigt tecknadt vapen är icke blått, ty huru skulle det te sig exempelvis mot en blå sköldbotten; det har metallens naturfärg, svart, silfver eller guld. Det "blåa stål" och det "röda guld" förekomma endast i Fritjofs saga som en poetisk fantasi. I Finlands vapen äro svärden silfver, d. v. s. hvita, såsom också Eliel Saarinen riktigt återgifver dem i flaggkommitténs förslag.
Skall vårt land, som dock har egna, enkla landsfärger trehundraårig bäfd, ge sig till att flicka ihop en flagga, som i brokig trasgrannlåt öfverträffar till och med de tropiska negerrepublikernas mest fantastiska färgkompositioner?
Flaggkommitténs förslag, den rödgula korsflaggan med de nio hvita rosorna i öfre hörnfältet var så enkelt, så sjömässigt och så vackert. Det sluter sig på ett så lyckligt sätt till de färger, fanor och flaggor, som ensamma hafva en verklig tradition i folkstamningen och vår historia, de fanor, som fört "Finlands gamla färger". Dr U. T. Sirelius, den främsta kännaren af de finska folkdräkterna och har påvisat att dessa färgar äro absolut förhärskande i de dräkter och mönster som de finska folkstammarna själfva uppfunnit och användt. Hvarfor kunna vi icke förena oss om dem?
I flaggkommittén ha suttit personer, som äga den mångsidigaste kännedom om de finska folkens sinne i fråga om färger och mönster, personer med fint färgsinne och sakkunnig insikt om internationellt flaggbruk och flaggornas nationella betydeIse. Den har varit enhällig i sitt förslag, för en gångs skull en kommitté, som varit erhällig. Dess förslag är ock därför synnerligen lyckadt.
De af Eliel Saarinen för kommitténs räkning gjorda flaggutkasten ha varit utställda i Waseniuska bokhandelns fönster. Den som där betraktat dem, har varit i tillfälle att höra allmänhetens mening. Enstämmiga ha de förtjusta yttrandena varit om förslagen: "så skall vår flagga se ut, det gör en glädje att se den".
De blålivita färgerna kunna vara vackra nog som marskalks skärp och vid dekoration inom hus. De stå sig tyvärr illa mot en gråmulen himmel eller en landfond. De stå oss för öfrigt icke längre till buds. Hvit flagga med blått kors, som våra segel föreningar föra, är en rysk national flagga, de ryska jaktklubbarnas flagga, hvilken förts äfven af våra segelföreningar, därför att de internationellt varit ryska jaktklubbar. Blå flagga med hvitt kors kan vid blacknandet ge an ledning till samma förväxling med den svenska som man befarat af den rödgula korsflaggan med den danska. Den är för öfrigt redan antagen som Islands nationalflagga; om också Danmarks regering icke officiellt erkänt den, ha vi ingen rätt att tillegna oss den. Blåhvitstrimmade flaggor föras af Grekland och flere andra stater. Det motivet kuuna vi heller icke längre vanera.
Men för oss återstår den röda flaggan med gult kors, som fiaggkommitten föreslagit, till yttermera åtskillnad från den danska försedd med de nio rosorna i öfra hörnet, ett motiv, som pryder upp den i hög grad och icke näninvärdt försvårar tillverkningen. Saarinen har gifvit en mycket god, enkelt stiliserad form på dem. På stora flaggor äro de lätt påsydda, på små flaggor kunna de anbringas genom tryck såsom stjärnorna i den amerikanska flaggans blå kornfält alltid anbringas.
Fläggkommiténs förslag har våra sjöfarandes mening för sig. Det är de, som främst skola föra den ut i världen. De, som sett alla världens flaggor, som salute rat dern i hamnarna och på haf ven med sina kikare spana efter hvilka färger hvorje mötande seglare för, de måtte väl bättre än någon veta hvad en flagga är och huru den bör se ut. Hvarför har icke senaten aktat på deras mening och enat sig om flaggkommitténs förslag?
Flaggan är nationens igenkänningsmärke bland andra nationer, liksom namngt är den enskilda personens bland andra. Vi ha förlorat sinnet för det enskilda namnets öra och valör; därför hafva vi äfven förlorat det för flaggans och nationens Enhvar tillverkar nu åt sig ett namn, så brokigt klingande som möjligt. Mestadels visar det dälig smak. Nu vilja vi visa en lika dålig smak vid till verkning af en lika brokig flagg trasa. Men de enklaste namnen äro de vackraste och bästa; så är det ock med flaggan.
En bön till våra lagstiftare: låt icke hvarje pärlstickande broderimamsells eller likasinnade måns färgfantasier förvirra sinnet för de enkla, klara symbolerna! Gör oss icke till ett åtlöje för all världen och fäst icke minnet af dagens olyckliga splittring som ett evigt märke på vårt Iands flagga! Gif oss en flagga, som gläder oss, som eldar och höjer oss, som vi omfatta med kärlek och aktning och vilja föra med beder bland världens öfriga folk; gif oss den vackra flagga, som flaggkommittén föreslagit, duken med Finlands gamla färger, att visa och fora som vårt folks märke! Och låt det sedan vara enhvar obetaget att på sin sommarvilla eller festplatserna sätta upp hvilka dekorationsflaggor de behaga, i huru brokiga, strimlade och rutade sammansättningar som helst!
15.11.15
New Coloring Matter.
Scientific American 42, 6.7.1850
M. Garot obtains, by acting upon the root of the rhubarb by nitric acid, a substance which he calls "erythrose." It combines with the alkalies, forming coloring compounds susceptible of application in the arts. The compounds with potash and with ammonia possess, according to M. Garot, a coloring power many times greater than that of cochineal.
[The above we extract from an exhange, and have some doubts about its correctness as a whole. That its nature is different from cochineal, there can be no doubt, as the latter is an animal substance, and does not give out its coloring matter with alkalies. It may, however, be a good substitute for madder, as it gives out its coloring matter in the same way.]
M. Garot obtains, by acting upon the root of the rhubarb by nitric acid, a substance which he calls "erythrose." It combines with the alkalies, forming coloring compounds susceptible of application in the arts. The compounds with potash and with ammonia possess, according to M. Garot, a coloring power many times greater than that of cochineal.
[The above we extract from an exhange, and have some doubts about its correctness as a whole. That its nature is different from cochineal, there can be no doubt, as the latter is an animal substance, and does not give out its coloring matter with alkalies. It may, however, be a good substitute for madder, as it gives out its coloring matter in the same way.]
14.11.15
Ink for Lithographers.
Scientific American 42, 6.7.1850
White soap 25 parts, white wax 25 parts, mutton suet 6 parts, lamp black 6 parts, shell lac 10 parts, mastic 10 parts; mix with heat and proceed as for lithographic ink.
White soap 25 parts, white wax 25 parts, mutton suet 6 parts, lamp black 6 parts, shell lac 10 parts, mastic 10 parts; mix with heat and proceed as for lithographic ink.
13.11.15
12.11.15
11.11.15
Electro Painting.
Scientific American 47, 11.8.1849
The principle of this process consists in the production of an electrotype copper cast of the drawing itself. The drawing is to be made on a perfectly smooth unburnished metal plate, the size of the drawing; German silver is well adapted to the purpose. This plate is not injured by the process, and can be used repeatedly. The pigment employed is thus formed; Two parts of tallow and one of wax are to be well mixed together in a melted state, and blackened wit the finest lamp-black; a small portion of this mass must then be rubbed down with turpentine; but the aid of a palette-knife, to the xonsistency of oil-paint. With this paint, a drawing is to be made with an ordinary paint-brush on the German silver plate. The paint flows readily from the brush, and forms raised touches on the smooth plate; the touches intended to print the darkest being raised the highest.
Various methods of working will suggest themselves to artists. A leather pad is very useful for producing broad flat tints; and good effects may also be obtained by using a leather stump. Even the palette knife may occasionally lend its aid. The artists can judge of the effect of the print from the color of the drawing; the tins of the one corresponding, very closely with the tints of the other. The highest lights are obtained either by leaving the German silver plate bare or by wiping out portions of this paint.
When the drawing is finished the finest French bronze powder (the same as that used for printing gold letters) must be freely dusted over its surface with a large and soft camel's hair brush, care being afterwards taken to brush away all the bronze which does not adhere to the drawing. A drawing with a metallic surface is thus obtained; on which an electrotype copper plate, a perfect cast of the original drawing and of sufficient thickness to bear the pressure of printing, may be readily deposited.
The electrotype plate, when taken off the drawing, must be carefully washed with turpentine to remove any bronze or paint which ay adhere to it, the edges must be cut square, and the back of the plate filed smooth - and it is then ready for the printer.
The principle of this process consists in the production of an electrotype copper cast of the drawing itself. The drawing is to be made on a perfectly smooth unburnished metal plate, the size of the drawing; German silver is well adapted to the purpose. This plate is not injured by the process, and can be used repeatedly. The pigment employed is thus formed; Two parts of tallow and one of wax are to be well mixed together in a melted state, and blackened wit the finest lamp-black; a small portion of this mass must then be rubbed down with turpentine; but the aid of a palette-knife, to the xonsistency of oil-paint. With this paint, a drawing is to be made with an ordinary paint-brush on the German silver plate. The paint flows readily from the brush, and forms raised touches on the smooth plate; the touches intended to print the darkest being raised the highest.
Various methods of working will suggest themselves to artists. A leather pad is very useful for producing broad flat tints; and good effects may also be obtained by using a leather stump. Even the palette knife may occasionally lend its aid. The artists can judge of the effect of the print from the color of the drawing; the tins of the one corresponding, very closely with the tints of the other. The highest lights are obtained either by leaving the German silver plate bare or by wiping out portions of this paint.
When the drawing is finished the finest French bronze powder (the same as that used for printing gold letters) must be freely dusted over its surface with a large and soft camel's hair brush, care being afterwards taken to brush away all the bronze which does not adhere to the drawing. A drawing with a metallic surface is thus obtained; on which an electrotype copper plate, a perfect cast of the original drawing and of sufficient thickness to bear the pressure of printing, may be readily deposited.
The electrotype plate, when taken off the drawing, must be carefully washed with turpentine to remove any bronze or paint which ay adhere to it, the edges must be cut square, and the back of the plate filed smooth - and it is then ready for the printer.
10.11.15
(Mainos) Lyxrosen och Vildrosen (Deweco)
Hufvudstadsbladet 100, 15.4.1923
Av den oansenliga vildrosen har man genom odling och utveckling fått
BLOMMORNAS DROTTNING - LYXROSEN.
På samma sätt har man av de obekväma och besvärliga tidigare hemfärgningsmetoderna uppnått
DEWECO FÄRGTVALEN
och
DEWEGERINGEN.
Ett angenämt, praktiskt och enkelt sätt att emå varje vacker ooh hållbar färgnyans på vare sig siden-, bomulls-, ylle-, linne- eller halvylleplagg och -garn.
DEWECO FÄRGTVALEN har lett hemfärgningen i nya riktningar.
Köp redan i dag av Eder handlande ågra av våra 32 olika fina DEWECO färgtvålar och se noga efter att pä [] står
Av den oansenliga vildrosen har man genom odling och utveckling fått
BLOMMORNAS DROTTNING - LYXROSEN.
På samma sätt har man av de obekväma och besvärliga tidigare hemfärgningsmetoderna uppnått
DEWECO FÄRGTVALEN
och
DEWEGERINGEN.
Ett angenämt, praktiskt och enkelt sätt att emå varje vacker ooh hållbar färgnyans på vare sig siden-, bomulls-, ylle-, linne- eller halvylleplagg och -garn.
DEWECO FÄRGTVALEN har lett hemfärgningen i nya riktningar.
Köp redan i dag av Eder handlande ågra av våra 32 olika fina DEWECO färgtvålar och se noga efter att pä [] står
9.11.15
(Mainos) Färgämnen för hantverk och industri.
Hufvudstadsbladet 100, 15.4.1923
Olje- och fettlösliga färger för färgning av oljor, fett, vaselin, cerecin, paraffin, stearin, vax, bensin, terpentin, petroleum m. m.
Färger för och bonmassa, vatten- och fettlösliga.
Tvålfärger, alkalihållbara, vattenlösllga, ävensom oljelösliga för transparenttvålar.
Livsmedels-, konditor- och limonadfärger, garanterat giftfria, även okänslig- för frukt- och kolsyra.
Träbetsningsämnen, vatten-, sprit- och terpentinoljelösliga
Stå till tjänst med offerter och prover samt utredning av det lämpligaste förfarandet vid färgning genom fackmannaundersökning av varje material.
Infordra våra offerter ooh prover. Engroslager hos
A.-B. C. M. OTTO & C:o, 0.-Y.
Kronbergsg. 3, telef. 3 77.
Olje- och fettlösliga färger för färgning av oljor, fett, vaselin, cerecin, paraffin, stearin, vax, bensin, terpentin, petroleum m. m.
Färger för och bonmassa, vatten- och fettlösliga.
Tvålfärger, alkalihållbara, vattenlösllga, ävensom oljelösliga för transparenttvålar.
Livsmedels-, konditor- och limonadfärger, garanterat giftfria, även okänslig- för frukt- och kolsyra.
Träbetsningsämnen, vatten-, sprit- och terpentinoljelösliga
Stå till tjänst med offerter och prover samt utredning av det lämpligaste förfarandet vid färgning genom fackmannaundersökning av varje material.
Infordra våra offerter ooh prover. Engroslager hos
A.-B. C. M. OTTO & C:o, 0.-Y.
Kronbergsg. 3, telef. 3 77.
8.11.15
(Mainos) Nya Färgeri & kemiska Tvättinr.
Hufvudstadsbladet 100, 15.4.1923
Urblekta paletåer, kappor, kostymer m. m. uppfärgas och rengöras kemiskt. Våra pris äro de billigaste
Abertsg. 14 Telef 1226
Urblekta paletåer, kappor, kostymer m. m. uppfärgas och rengöras kemiskt. Våra pris äro de billigaste
Abertsg. 14 Telef 1226
7.11.15
(Ilmoitus) Yrkesskicklig Färgmästare
Hufvudstadsbladet 100, 15.4.1923
Yrkesskicklig Färgmästare
helst en, som tidigare arbetat i trikåbranschen, får genast eller senare anställning vid färgeriavdelningen i min fabrik.
John Lindgren
Viborg
Yrkesskicklig Färgmästare
helst en, som tidigare arbetat i trikåbranschen, får genast eller senare anställning vid färgeriavdelningen i min fabrik.
John Lindgren
Viborg
Extracts from Fairbairn's Address. Dyes in Coal Tar.
Scientific American 14, 5.10.1861
What would now be the condition of calico-printing, bleaching, dyeing, and even agriculture itself, if they had been deprived of the aid of theoretic chemistry?
For example: - Aniline - first discovered in coal tar by Dr. Hoffman, who has so admirably developed its properties - is now most extensively used as the basis of red, blue, violet and green dyes. This important discovery will probably, in a few years, render this country independent of the world for dye stuffs; and it is more than probable that England, instead of draqing her dye stuffs from foreign countries, may herself become the center from which all the world will be supplied.
It is an interesting fact that at the same time in another branch of this science, M. Tournet has lately demonstrated that the colors of gems, such as the emeral, aqua-marina, amethyst, smoked rock crystal and other, are due to volatile hydro-carbons, first noticed by Sir David Brewster in clouded topaz, and that they are not derived from metallix oxyds as has been hitherto believed.
What would now be the condition of calico-printing, bleaching, dyeing, and even agriculture itself, if they had been deprived of the aid of theoretic chemistry?
For example: - Aniline - first discovered in coal tar by Dr. Hoffman, who has so admirably developed its properties - is now most extensively used as the basis of red, blue, violet and green dyes. This important discovery will probably, in a few years, render this country independent of the world for dye stuffs; and it is more than probable that England, instead of draqing her dye stuffs from foreign countries, may herself become the center from which all the world will be supplied.
It is an interesting fact that at the same time in another branch of this science, M. Tournet has lately demonstrated that the colors of gems, such as the emeral, aqua-marina, amethyst, smoked rock crystal and other, are due to volatile hydro-carbons, first noticed by Sir David Brewster in clouded topaz, and that they are not derived from metallix oxyds as has been hitherto believed.
6.11.15
Naisten palsta. (Vihreä väri. Kasvojen väritys).
Helsingin Sanomat 323, 28.11.1929
[...]
Vihreää väriä ihaillaan suuresti. Se on miltei suosituin väri Parisissa ja Lontoossa tänä talvena, ja nyt ei sitä enää käytetä vain puvuissa, vaan kynsissäkin, jos voi uskoa erääseen englantilaisessa lehdessä olleeseen kirjoitukseen. Vihreisiin pukeutuneet naiset antavat lakeerata kyntensä vihreiksi, jotta ne paremmin sopisivat pukuun. Tähän asti on kynnet lakeerattu kirkkaanpunaisiksi, joka epäilemättä on terveellisemmän näköinen väri kuin jokin kellertävän- tai harmaanvihreä.
***
Kasvojakin aletaan värittää pukujen mukaan. Keltaisiin puettu nainen voi maalata keltaisen pilkun poskeensa, ja kynnet lakeerataan myöskin keltaisiksi. Samoin menetellään, jos puku on jotakin muuta väriä. Mutta miten käy, jos puku onkin kirjava ja kukallinen?
[...]
Vihreää väriä ihaillaan suuresti. Se on miltei suosituin väri Parisissa ja Lontoossa tänä talvena, ja nyt ei sitä enää käytetä vain puvuissa, vaan kynsissäkin, jos voi uskoa erääseen englantilaisessa lehdessä olleeseen kirjoitukseen. Vihreisiin pukeutuneet naiset antavat lakeerata kyntensä vihreiksi, jotta ne paremmin sopisivat pukuun. Tähän asti on kynnet lakeerattu kirkkaanpunaisiksi, joka epäilemättä on terveellisemmän näköinen väri kuin jokin kellertävän- tai harmaanvihreä.
***
Kasvojakin aletaan värittää pukujen mukaan. Keltaisiin puettu nainen voi maalata keltaisen pilkun poskeensa, ja kynnet lakeerataan myöskin keltaisiksi. Samoin menetellään, jos puku on jotakin muuta väriä. Mutta miten käy, jos puku onkin kirjava ja kukallinen?
5.11.15
Punaiset paidat.
Helsingin Sanomat 323, 28.11.1929
Eilisessä lehdessämme jo kerrottiin siitä välikohtauksesta, minkä punaisiin paitoihin pukeutuneet ja Neuvosto-Venäjän kokardeilla koristautuneet Vaasan kommunistinuorukaiset ovat saaneet aikaan Lapualla. Kommunistien mielenosoituksellinen pukeutuminen ja heidän härnäävä esiintymisensä on johtanut siihen, että heidän punaiset mekkonsa ja venäläiset merkkinsä on otettu heiltä pois, kokoustalolta on poistettu punainen lippu, ja talon joitakin ikkunoitakin on särjetty.
Sellainen menettely, johon lapualaiset ovat turvautuneet, ei oikeusvaltiossa ole sallittua. Lain ja laillisen järjestyksen kannalta ei sitä siis ilmeisesti voida puolustaa. Kun isänmaallismielisten kansalaisten oikeudentunne tästä huolimatta ennen kaikkea ja paljon ankarammin tuomitsee kommunistien menettelyn puheenaolevassa tapauksessa, johtuu se luonnollisista syistä.
Kommunistien esiintyminen punaisissa paidoissa on isänmaallisen tunteen loukkaus. Punainen paita on tavallaan venäläisten kansallispuku, mutta juuri siksipä se on Suomessa aina ollut vainolaisen ja sortajan merkki. Kun kommunistit pukeutuvat siihen ja lisäksi koristavat itsensä Neuvosto-Venäjän sotilastunnusmerkillä, tietää se röyhkeää mielenosoitusta, ärsytystä ja uhittelua omaa maata ja kansaa vastaan. Silloin on helposti ymmärrettävissä, että kansallismielisen miehen mieli kuohahtaa ja että hän ryhtyy sellaiseenkin, mihin laki ei oikeuta.
Pantakoon tutkimukset toimeen ja tuomittakoon Lapuan miehet, jos he ovat jotakin lainvastaista tehneet. Mutta kaikkien isänmaallisten kansalaisten moraalinen suuttumus ja inho kohtaa niitä henkilöitä, jotka koristautuvat sen kansan tunnusmerkillä, joka on ollut meidän pahin sortajamme ja on tulevaisuudessakin pahin vaaramme. Häpeä näille heimonsa ja kansallisuutensa unohtaneille punapaltaisille.
Eilisessä lehdessämme jo kerrottiin siitä välikohtauksesta, minkä punaisiin paitoihin pukeutuneet ja Neuvosto-Venäjän kokardeilla koristautuneet Vaasan kommunistinuorukaiset ovat saaneet aikaan Lapualla. Kommunistien mielenosoituksellinen pukeutuminen ja heidän härnäävä esiintymisensä on johtanut siihen, että heidän punaiset mekkonsa ja venäläiset merkkinsä on otettu heiltä pois, kokoustalolta on poistettu punainen lippu, ja talon joitakin ikkunoitakin on särjetty.
Sellainen menettely, johon lapualaiset ovat turvautuneet, ei oikeusvaltiossa ole sallittua. Lain ja laillisen järjestyksen kannalta ei sitä siis ilmeisesti voida puolustaa. Kun isänmaallismielisten kansalaisten oikeudentunne tästä huolimatta ennen kaikkea ja paljon ankarammin tuomitsee kommunistien menettelyn puheenaolevassa tapauksessa, johtuu se luonnollisista syistä.
Kommunistien esiintyminen punaisissa paidoissa on isänmaallisen tunteen loukkaus. Punainen paita on tavallaan venäläisten kansallispuku, mutta juuri siksipä se on Suomessa aina ollut vainolaisen ja sortajan merkki. Kun kommunistit pukeutuvat siihen ja lisäksi koristavat itsensä Neuvosto-Venäjän sotilastunnusmerkillä, tietää se röyhkeää mielenosoitusta, ärsytystä ja uhittelua omaa maata ja kansaa vastaan. Silloin on helposti ymmärrettävissä, että kansallismielisen miehen mieli kuohahtaa ja että hän ryhtyy sellaiseenkin, mihin laki ei oikeuta.
Pantakoon tutkimukset toimeen ja tuomittakoon Lapuan miehet, jos he ovat jotakin lainvastaista tehneet. Mutta kaikkien isänmaallisten kansalaisten moraalinen suuttumus ja inho kohtaa niitä henkilöitä, jotka koristautuvat sen kansan tunnusmerkillä, joka on ollut meidän pahin sortajamme ja on tulevaisuudessakin pahin vaaramme. Häpeä näille heimonsa ja kansallisuutensa unohtaneille punapaltaisille.
4.11.15
Dyeing Catchecu Colors on Cotton.
Scientific American 24, 3.3.1849
To 10 pounds of cotton goods, boil up 2½ pounds shumac, and steep the yarn or cloth (every dyer knows the manner,) in the liquor for 8 or 10 hours, then squeeze or wring them out and run them through a tub of the black oxide of iron at 3°, after which, wring them out and clear with soda ley, then wash, wring up, and put the goods through hot liquor of catchecu, at the rate of 2 pounds to the 10 and 2 pounds of logwood, some more, and some not quite as much; there is a great difference in the quality of this eastern drug. Afterwards, run the goods through a solution of soda ley to blue fown, as the dyer calls it; this is to take away the brown shade of the catchecu.
Catchecu is most extensively used in dyeing browns and drabs. It is an astringent substance, used in chewing with the beteel but, by the Hindoos.
Browns.
To 10 lbs. goods, give 2 lbs. of catchecu as warm as it possibly can be handled, allowing q½ catchecu at each run, or giving the goods two dips and I gill of the nitrate of copper in tubs, at each dip by itself, then run through a solution of the chromate of potash.
Drabs are done in the same manner as the browns; but sometimes, (as the shade is wanted,) get some sulphate of iron in tubs separate, before getting the crome, and they are cleared up, first, by running the goods through a tub in milk warm water in which there is about a gill of muriate acid, then washed and run throygh a tub of soda ley, and then washed and finished.
Madder Black.
The old fast black was done by first immersing in shumac 2½ lbs. to the ten of goods, washing them out and then givig them a dip in the blue vat, afterwards a mordant of the oxide of iron, cleared with soda ley, washed and dyed in a madder bath at the rate of 70 to 80 pounds to the 50 of goods.
To 10 pounds of cotton goods, boil up 2½ pounds shumac, and steep the yarn or cloth (every dyer knows the manner,) in the liquor for 8 or 10 hours, then squeeze or wring them out and run them through a tub of the black oxide of iron at 3°, after which, wring them out and clear with soda ley, then wash, wring up, and put the goods through hot liquor of catchecu, at the rate of 2 pounds to the 10 and 2 pounds of logwood, some more, and some not quite as much; there is a great difference in the quality of this eastern drug. Afterwards, run the goods through a solution of soda ley to blue fown, as the dyer calls it; this is to take away the brown shade of the catchecu.
Catchecu is most extensively used in dyeing browns and drabs. It is an astringent substance, used in chewing with the beteel but, by the Hindoos.
Browns.
To 10 lbs. goods, give 2 lbs. of catchecu as warm as it possibly can be handled, allowing q½ catchecu at each run, or giving the goods two dips and I gill of the nitrate of copper in tubs, at each dip by itself, then run through a solution of the chromate of potash.
Drabs are done in the same manner as the browns; but sometimes, (as the shade is wanted,) get some sulphate of iron in tubs separate, before getting the crome, and they are cleared up, first, by running the goods through a tub in milk warm water in which there is about a gill of muriate acid, then washed and run throygh a tub of soda ley, and then washed and finished.
Madder Black.
The old fast black was done by first immersing in shumac 2½ lbs. to the ten of goods, washing them out and then givig them a dip in the blue vat, afterwards a mordant of the oxide of iron, cleared with soda ley, washed and dyed in a madder bath at the rate of 70 to 80 pounds to the 50 of goods.
3.11.15
Loilu lippujupakasta.
Helsingin kuvalehti 20, 19.5.1917
Riimittänyt Ruupert Kainulainen
Mikä meidän lipuksemme?
siitähän nyt riitelemme!
Mieltä monta niin on siitä
vastaan kohta päät ei riitä:
Jokahinen värit omat
tahtoo siihen, tieten somat
omasta ne mielestänsä:
vaatii sinivalkostansa,
kuka verenväristänsä,
munankeltaa kuka hoki!
Myöskin oma vaakunansa
usealla olla alkaa:
määrää elukkansa kukin,
kuka karhun, kuka pukin,
räätäl- "pukkia" ei toki,
myös ei "karhua" kaksjalkaa...
Etten Pekkaa pahemp' oisi
minäkään, niin kortein kannan
lippu-keloon;
siis sen tekoon
tässä ohjeeni mä annan:
Siihen pankaa
sateenkaaren värit kaikki!
sit' ei silloin Matti, Maikki
vastaan hankaa;
vastustaa ei muutkaan voisi . .
Noan arkki vaakunaksi!
sehän kaiken sisältävi
eläinkunnan, ja niin kävi
jokaiselle mieluisaksi
sekin; yksilöt ja seurat
siihen tyytyy: jalopeurat
siinä kun on, virtahevot,
sudet ahnaat, viekkaat revot,
etanat myös, ja muut möllöt,
apinat on, aasit, pöllöt! —
Riimittänyt Ruupert Kainulainen
Mikä meidän lipuksemme?
siitähän nyt riitelemme!
Mieltä monta niin on siitä
vastaan kohta päät ei riitä:
Jokahinen värit omat
tahtoo siihen, tieten somat
omasta ne mielestänsä:
vaatii sinivalkostansa,
kuka verenväristänsä,
munankeltaa kuka hoki!
Myöskin oma vaakunansa
usealla olla alkaa:
määrää elukkansa kukin,
kuka karhun, kuka pukin,
räätäl- "pukkia" ei toki,
myös ei "karhua" kaksjalkaa...
Etten Pekkaa pahemp' oisi
minäkään, niin kortein kannan
lippu-keloon;
siis sen tekoon
tässä ohjeeni mä annan:
Siihen pankaa
sateenkaaren värit kaikki!
sit' ei silloin Matti, Maikki
vastaan hankaa;
vastustaa ei muutkaan voisi . .
Noan arkki vaakunaksi!
sehän kaiken sisältävi
eläinkunnan, ja niin kävi
jokaiselle mieluisaksi
sekin; yksilöt ja seurat
siihen tyytyy: jalopeurat
siinä kun on, virtahevot,
sudet ahnaat, viekkaat revot,
etanat myös, ja muut möllöt,
apinat on, aasit, pöllöt! —
2.11.15
Indigo Blue - Woad.
Scientific American 13, 28.9.1861
Blue has always bee na favorite color for army and navy cloth. The great demand for cloth of this color at the present time has had a wonderful effect upon the prices of indigo, the best qualities of Bengal and Guatemala having advanced about fifty cents per pound within two months. Blue or woolen cloths is dyed with woad and indigo in vats. All fine blue cloth is colored with these dye drugs, but a great deal of flannel and inferior cloth is colored blue with the ferro-cyanide of potash. The blue color is easily affected, and fades with solar light and exposure to the weather. Indigo and woad applied with alkaline solutions in vats produce fast colors, and no others are suitable for soldiers who are continually exposed to the weather.
The quantity of indigo in our market is very limited at present, and the import will be very small for a year to come, at least. The indigo crop was very light last year in Guatemala, and it was the same in India, owing to disturbances with the ryots in the indigo district.
Woad for coloring blue in the pastil vat was more extensively in use some years since than it is at present; its cultivation has therefore greatly decreased of late years. The hight prices of indigo may induce our farmers to enter upon its cultivation, as it produces a very fast and beautiful color on wool.
Blue has always bee na favorite color for army and navy cloth. The great demand for cloth of this color at the present time has had a wonderful effect upon the prices of indigo, the best qualities of Bengal and Guatemala having advanced about fifty cents per pound within two months. Blue or woolen cloths is dyed with woad and indigo in vats. All fine blue cloth is colored with these dye drugs, but a great deal of flannel and inferior cloth is colored blue with the ferro-cyanide of potash. The blue color is easily affected, and fades with solar light and exposure to the weather. Indigo and woad applied with alkaline solutions in vats produce fast colors, and no others are suitable for soldiers who are continually exposed to the weather.
The quantity of indigo in our market is very limited at present, and the import will be very small for a year to come, at least. The indigo crop was very light last year in Guatemala, and it was the same in India, owing to disturbances with the ryots in the indigo district.
Woad for coloring blue in the pastil vat was more extensively in use some years since than it is at present; its cultivation has therefore greatly decreased of late years. The hight prices of indigo may induce our farmers to enter upon its cultivation, as it produces a very fast and beautiful color on wool.
1.11.15
Harness Blacking.
Scientific American 12, 21.9.1861
Take isinglass, 1/4 oz., indigo in fine powder, 1/4 oz., soft soap, 4 ozs., glue, 5 ozs, logwood, 4 ozs., vinegar, 2 pints, ground black, &frac21; oz., bees-wax, 1 oz. Infuse the logwood in vinegar for some time with gentle heat, and when the color is well extracted strain the liquid and add the other ingredients to it; boil until the glue is dissolved, then put it into stoneware or glass jars. This blacking will be found very convenient for the harness of artillery and other army horses.
Take isinglass, 1/4 oz., indigo in fine powder, 1/4 oz., soft soap, 4 ozs., glue, 5 ozs, logwood, 4 ozs., vinegar, 2 pints, ground black, &frac21; oz., bees-wax, 1 oz. Infuse the logwood in vinegar for some time with gentle heat, and when the color is well extracted strain the liquid and add the other ingredients to it; boil until the glue is dissolved, then put it into stoneware or glass jars. This blacking will be found very convenient for the harness of artillery and other army horses.