Emäntälehti 4/1909
Emäntälehden arvoisalle lukijakunnalle pyydän saada kertoa hiukan kotiteollisuus opintomatkasta, jonka erään toverin seurassa tein. Matkustelimme Kuopion Kotiteollisuusyhdistyksen lähettiläinä Pohjois Savossa ja olimme tilaisuudessa tutustumaan 5 eri pitäjän nim. Karttulan, Vesannon, Rautalammin, Pielaveden ja Keiteleen kotiteollisuusoloihin.
Yleensä vakuutettiin kaikkialla, missä paikallisia oloja tiedustelimme, että kotiteollisuus entiseen verraten on suuresti alaspäin mennyt. Tämä entisiin vertaaminen tarkoittaa kuitenkin pitempää aikamäärää. Aivan viime vuosina on taas huomattavasti otettu askeleita toiseen suuntaan, monet kotiteollisuuden merkityksen oivaltaneet henkilöt ovat näet panneet parastaan saadakseen taas pään käsiin s. t. s. entiset hyvät tavat elvytetyiksi, niin ettei kodissa yhdessäkään miesväen veistelyaseet seinänraoissa ruostuisi, eikä neitosten kangaspuut aitan nurkkiin unohtuisi. Kangaspuihin puututtaessa kuulemme tavallisesti naisilta huomautuksen: kyllä sitä vieläkin kudottaisiin, kun vaan raaka-aineita olisi, mutta kun miesväki on luopunut vaatetuskasvien kasvatuksesta ja vähentänyt lampaitten pitoakin, niin mistäs kutoo. Vastaväitteitä esittämättä myöntävät miehet naisten huomautuksen todenperäisyyden, selitellen samalla syitä miksi asia on kääntynyt sille kannalle, millä se nyt on. Lampaitten pidon leimasivat kannattamattomaksi, samoin tuntuvat saaneen vastenmielisyyttä vaatetuskasvien kasvattamiseen, ei ainoastaan niitten runsaan ravintotarpeen vuoksi, mutta myöskin suurta työhommaa kysyvän muokkaustoimen takia.
Näin ei kuitenkaan ollut kaikkialla; toisin seuduin on lampaitten hoito järkiperäiselle kannalle järjestettynä, huomattu hyvinkin kannattavaksi ja lapsuudesta asti omakutoisiin vaatteisiin tottuneina ei väestö millään ehdolla sano liinan ja pellavan viljelyksestä luopuvansa, niin kauan kun maata omistavat. - Yleensä näyttää siltä kun kotiteollisuus olisi paremmalla kannalla syrjäseuduissa kun kirkonkylissä ja muissa vilkkaamman liikkeen jaloissa sijaitsevilla paikoilla. Onhan luonnollistakin, että siellä missä kaikenmoiset yhdistys-liike y. m. touhut pirstovat rauhallisen kotielämän, ei voi itsenäisellä kotiteollisuudella olla sanottavaa merkitystä.
Poikkeustapauksia tietysti löytyy tässäkin suhteessa. Saattaa sitä semmoisessakin ympäristössä joutua tupaseen, jossa kirveet kalskaa, kankaat helkkyy ja rukit surisee ja joissa silmää hyväilevät, ei ainoastaan asukkaitten arvokkaat lujatekoiset puvut, vaan myöskin aistikkaat kotoiset liinat, matot ja kansanomaiset yksin kertaiset huonekalut. Niitä laatiessa on selvästikin seurattu vanhaa suomalaista ohjetta: parempi suora ja sileä, kun rumasti ruusattu.
Se seikka näyttää kotiteollisuudenkin suhteen paikkansa pitävän, että olkoon paikkakunta vaikka kuin tiheään asuttua ja henkilöt vilkkaassakin vuorovaikutuksessa keskenään, niin tavat ja taipumukset muuttuvat täydellisesti, kun vaan kodista toiseen siirtyy. Siitä syystä on vaikeaa mitään seikkaperäistä selostelua tässä suhteessa antaa, se ei muutoin ole tämän kirjoituksen tarkoituskaan, aikomukseni oli esittää muutamia yleisiä näkökohtia, joita huomasimme.
Yleensä voitanee sanoa, että meillä Savossa pannaan arvoa kotikutoiselle kankaalle, joskin jotkut lapsellisessa turhamaisuudessaan kuvittelevat juhlatilaisuuksissa hienompina esiintyvänsä vapriikki vaatetta käyttämällä. Tuollaisen epäkohdan toivoisi kuitenkin maalaisväestöstämme joka juuri on tilaisuudessa kotikutoista hankkimaan, vähällä häviävän. - Jo yksistään nykyiset ahtaat raha-ajatkin meitä siihen pakoittavat. Monetkin markat säästyvät, jos puvut kotoisen pellon kasvuista ja oman laitumen lampaan villoista valmistetaan. Jos tätä menoa ylellisyys kasvaa ja menot nousevat, tuumi muuankin kovia kokenut maanviljelijä, niin ei siinä pian muu auta, kun kinnasta suolaan kastella. Kaikkia suoranaisia rahamenoja on mahdollisuuden mukaan vältettävä. Kotoisesta kankaasta puhuttaessa ei voitane sivuuttaa värjäystointakaan. Tiedusteluihimme nykyisistä värjäystavoista, saimme tavallisesti kuulla, ettei enää ainakaan suuremmassa määrässä käytetä noita mummon aikuisia väriaineita, joita vapaasti luonnon helmasta saamme kerätä, vaan on tavaksi tullut, että värjätään pussi väreillä, joten aneliinit ja muut myrkyt ovat yleisesti käytännössä. Siinäkin olisi korjattava kohta! Tiedämmehän kaikki ettei Luoja ole mitään ilman tarkoitusta luonut, miksi sitten heittäisimme Hänen lahjansa käyttämättä? (Jatk.)
20.1.12
19.1.12
Villat ja villalangat. *)
Emäntälehti 5/1906
*) Neuvoja kotivärjäykseen, Alina Hellen.
Villat ovat ennen kehräystä lajiteltavat hyvästi niin että pitkät, karkeat villat, jotka peittävät lampaan vatsan ja reidet, kehrätään erikseen. Jos villat kehrätään lajittelematta, tulevat langat värjätessä täplikkäitä, koska väriaine erilailla vaikuttaa pehmeisiin ja karkeisiin villoihin.
Langat, jotka ovat kovasti kehrätyt ja kierretyt, tulevat myöskin helposti värjätessä täplikkäitä, varsinkin yhdistettyjä värejä käytettäissä, siksi on parempi - jos nimittäin tahtoo käyttää hyvin kovasti kierrettyjä lankoja - värjätä villat ennen kehräystä.
Yksilankaiset ja useampilankaiset, kierretyt ja kiertämättömät langat tulevat usein samassa värivedessä erilaisia kirkkauteen ja väriin nähden.
Villojen ja villalankojen peseminen.
Lampaat tulee pestä noin viikkoa ennen keritsemistä ja sen jälkeen pitää sellaisessa paikassa, etteivät uudestaan likaannu. Villoja ei pidä pestä ennen kehräämistä, koska niitä on helpompi käsitellä kun ne sisältävät rasvaa. Lankoja, jotka aiotaan säilyttää pitemmän aikaa, on paras pitää pesemättöminä, kunnes ne käytetään.
Ennen värjäystä ovat sekä villat että langat pestävät hyvästi kolmessa tai neljässä, 40:nasteen lämpimässä vedessä, joka 10 kg lankoja tai villoja varten valmistetaan siten, että
ensimmäiseen veteen pannaan 750 gr soodaa,
toiseen -"- 250 -"- ja 1 kg saippuaa,
kolmanteen -"- ainoastaan 1 kgr saippuaa.
Villoja ja lankoja ei saa hangata.
Villat pestään siten että niitä painetaan ja puserretaan vedessä. Jottei mitään villoista pestäessä menisi hukkaan, voi pitää ne korissa tai tilavassa verkossa, joka pannaan veteen ammeeseen.
On huomattava, että ammeen tai saavin, jossa langat pestään, tulee olla tilava, ja että vettä on siinä niin paljon, että se hyvin peittää langat, noin 250—300 litraa vettä 10 kgr lankoja kohti.
Peseminen tapahtuu seuraavasti: Jokaisen vyyhden ympärille sidotaan höllästi rihma, vyyhdet pujotetaan sileille kepeille, noin 10 kpl. kullekin. Nämä lasketaan soodaveteen noin ¼ tunnin ajaksi. Toisella kädellä puserretaan tai pyyhkäistään kutakin vyyhteä ja toisella käännetään vyyhtiä kepin ympäri. Näin jatketaan kunnes kaikki liuvonnut lika on vyyhdistä puserrettu. Kun kaikkien vyyhtien suhteen on samalla tavalla menetelty, nostetaan kepit lankoineen muutaman kerran ylös ja alas lipeässä ja on tällöin huomattava, ettei lankoja saa lipeässä paljon pudistella, koska ne siitä helposti vanuvat.
Jos langat ovat niin likaisia, ett'eivät ne yllämainitussa kolmessa vedessä vielä ole tulleet täydellisen puhtaiksi, pestäkööt ne uudestaan samalla tapaa useammassa sooda- ja saippuavedessä. Ei pidä kuitenkaan käyttää väkevämpää lipeää, koska langat siitä helposti tulevat keltaisiksi. On myöskin hyvin paha pestä lankoja kiehuvassa vedessä, sillä sen sijaan että saisi ne siitä liasta ja rasvasta, jota ne sisältävät, puhdistetuksi, palavat nämä niihin kiinni, jolloin on hyvin vaikeata saada ne puhtaiksi.
Langat huuhdotaan sitten kahdessa haaleassa vedessä, jonka jälkeen ne saa olla 2 vuorokautta kylmässä vedessä, joka kerran vaihdetaan, jotta kaikki lipeä puhdistuisi langoista. Jos, langat ovat hyvin höllästi kehrätyt ja pehmeät, on niillä taipumus vanua, ja jos sellaisia lankoja värjätään tumman värisiksi, tulee ne pestä ainoastaan sooda-vedessä eikä saippualla, sillä saippuavesi vanuttaa lankoja, sekä senjälkeen huuhtoa puhtaassa, kylmässä vedessä.
Pestyt tehtaanlangat tulee varmuuden vuoksi vieläkin kerran pestä ennen värjäystä.
*) Neuvoja kotivärjäykseen, Alina Hellen.
Villat ovat ennen kehräystä lajiteltavat hyvästi niin että pitkät, karkeat villat, jotka peittävät lampaan vatsan ja reidet, kehrätään erikseen. Jos villat kehrätään lajittelematta, tulevat langat värjätessä täplikkäitä, koska väriaine erilailla vaikuttaa pehmeisiin ja karkeisiin villoihin.
Langat, jotka ovat kovasti kehrätyt ja kierretyt, tulevat myöskin helposti värjätessä täplikkäitä, varsinkin yhdistettyjä värejä käytettäissä, siksi on parempi - jos nimittäin tahtoo käyttää hyvin kovasti kierrettyjä lankoja - värjätä villat ennen kehräystä.
Yksilankaiset ja useampilankaiset, kierretyt ja kiertämättömät langat tulevat usein samassa värivedessä erilaisia kirkkauteen ja väriin nähden.
Villojen ja villalankojen peseminen.
Lampaat tulee pestä noin viikkoa ennen keritsemistä ja sen jälkeen pitää sellaisessa paikassa, etteivät uudestaan likaannu. Villoja ei pidä pestä ennen kehräämistä, koska niitä on helpompi käsitellä kun ne sisältävät rasvaa. Lankoja, jotka aiotaan säilyttää pitemmän aikaa, on paras pitää pesemättöminä, kunnes ne käytetään.
Ennen värjäystä ovat sekä villat että langat pestävät hyvästi kolmessa tai neljässä, 40:nasteen lämpimässä vedessä, joka 10 kg lankoja tai villoja varten valmistetaan siten, että
ensimmäiseen veteen pannaan 750 gr soodaa,
toiseen -"- 250 -"- ja 1 kg saippuaa,
kolmanteen -"- ainoastaan 1 kgr saippuaa.
Villoja ja lankoja ei saa hangata.
Villat pestään siten että niitä painetaan ja puserretaan vedessä. Jottei mitään villoista pestäessä menisi hukkaan, voi pitää ne korissa tai tilavassa verkossa, joka pannaan veteen ammeeseen.
On huomattava, että ammeen tai saavin, jossa langat pestään, tulee olla tilava, ja että vettä on siinä niin paljon, että se hyvin peittää langat, noin 250—300 litraa vettä 10 kgr lankoja kohti.
Peseminen tapahtuu seuraavasti: Jokaisen vyyhden ympärille sidotaan höllästi rihma, vyyhdet pujotetaan sileille kepeille, noin 10 kpl. kullekin. Nämä lasketaan soodaveteen noin ¼ tunnin ajaksi. Toisella kädellä puserretaan tai pyyhkäistään kutakin vyyhteä ja toisella käännetään vyyhtiä kepin ympäri. Näin jatketaan kunnes kaikki liuvonnut lika on vyyhdistä puserrettu. Kun kaikkien vyyhtien suhteen on samalla tavalla menetelty, nostetaan kepit lankoineen muutaman kerran ylös ja alas lipeässä ja on tällöin huomattava, ettei lankoja saa lipeässä paljon pudistella, koska ne siitä helposti vanuvat.
Jos langat ovat niin likaisia, ett'eivät ne yllämainitussa kolmessa vedessä vielä ole tulleet täydellisen puhtaiksi, pestäkööt ne uudestaan samalla tapaa useammassa sooda- ja saippuavedessä. Ei pidä kuitenkaan käyttää väkevämpää lipeää, koska langat siitä helposti tulevat keltaisiksi. On myöskin hyvin paha pestä lankoja kiehuvassa vedessä, sillä sen sijaan että saisi ne siitä liasta ja rasvasta, jota ne sisältävät, puhdistetuksi, palavat nämä niihin kiinni, jolloin on hyvin vaikeata saada ne puhtaiksi.
Langat huuhdotaan sitten kahdessa haaleassa vedessä, jonka jälkeen ne saa olla 2 vuorokautta kylmässä vedessä, joka kerran vaihdetaan, jotta kaikki lipeä puhdistuisi langoista. Jos, langat ovat hyvin höllästi kehrätyt ja pehmeät, on niillä taipumus vanua, ja jos sellaisia lankoja värjätään tumman värisiksi, tulee ne pestä ainoastaan sooda-vedessä eikä saippualla, sillä saippuavesi vanuttaa lankoja, sekä senjälkeen huuhtoa puhtaassa, kylmässä vedessä.
Pestyt tehtaanlangat tulee varmuuden vuoksi vieläkin kerran pestä ennen värjäystä.
18.1.12
Kirjallisuutta (Alina Hellen: Ohjeita kotivärjäykseen kasviaineilla)
Emäntälehti 3 / 1906
Ohjeita kotivärjäykseen kasviaineilla, Suomen Käsityön Ystäväin toimesta laatinut Aliina Hellen. Kansanvalistusseuran kustannuksella. Hinta 75 penniä.
Noin puoli vuosisataa sitten värjättiin kasveilla aivan yleisesti Suomessa. Meidän aikanamme on tämä taito joutunut unohduksiin.
Nyt on tämä vanha värjäämistäpä jälleen käytäntöön otettu, kehitettynä ja monella tavoin parannettuna. Tämä kirjanen sisältää 162 eri värjäysreseptiä. Huomattava on, että kasviaineilla värjätessä tulevat värit kauniimpia ja kestävämpiä kuin pakettiväreillä. Sitäpaitsi ovat ne myrkyttömiä. Toivottava on, että kasviaineilla värjääminen taas rupeaa leviämään maassamme, sillä värjäysaineita on runsaasti saatavina metsistä ja vainioilta. Ja mitä meillä itsellä on, sitä ei meidän pidä ostaa toisilta.
Alli Nissinen.
Ohjeita kotivärjäykseen kasviaineilla, Suomen Käsityön Ystäväin toimesta laatinut Aliina Hellen. Kansanvalistusseuran kustannuksella. Hinta 75 penniä.
Noin puoli vuosisataa sitten värjättiin kasveilla aivan yleisesti Suomessa. Meidän aikanamme on tämä taito joutunut unohduksiin.
Nyt on tämä vanha värjäämistäpä jälleen käytäntöön otettu, kehitettynä ja monella tavoin parannettuna. Tämä kirjanen sisältää 162 eri värjäysreseptiä. Huomattava on, että kasviaineilla värjätessä tulevat värit kauniimpia ja kestävämpiä kuin pakettiväreillä. Sitäpaitsi ovat ne myrkyttömiä. Toivottava on, että kasviaineilla värjääminen taas rupeaa leviämään maassamme, sillä värjäysaineita on runsaasti saatavina metsistä ja vainioilta. Ja mitä meillä itsellä on, sitä ei meidän pidä ostaa toisilta.
Alli Nissinen.
17.1.12
(Pieniä tietoja.) Liinavaatteet tulevat valkoisiksi...
Emäntälehti 2 / 1910
Liinavaatteet tulevat valkoisiksi, jos ne liotetaan kirnumaidossa; karkeammat pidemmän aikaa kuin hienot. Sitten pestään vaatteet haaleassa saippua vedessä.
Liinavaatteet tulevat valkoisiksi, jos ne liotetaan kirnumaidossa; karkeammat pidemmän aikaa kuin hienot. Sitten pestään vaatteet haaleassa saippua vedessä.
Pieniä tietoja: Arkaväristen kankaiden pesu.
Emäntälehti 2 / 1910
Arkavärisiä kankaita, niinkuin kretonkeja ja muita sellaisia, joiden väri helposti lähtee, pestään seuraavalla tavalla: Pehmeätä vettä kuumennetaan tinatussa kattilassa siksi kunnes kättä ei enää voi pitää vedessä; vehnänleseitä sekoitetaan veteen kahdeksasosa pestävien vaatteiden painosta, jonka jälkeen vesi ahkerasti hämmentämällä kiehautetaan. Vesi saa sitte jäähtyä haaleaksi, jonka jälestä toimitetaan pesu. Vaatteet huuhdotaan puhtaassa vedessä ja annetaan kuivaa tavallisessa huoneenlämmössä. Tällä tavalla pesten saadaan pesu yhtä puhtaaksi kuin saippuallakin eikä pesun väri vahingoitu lainkaan.
Arkavärisiä kankaita, niinkuin kretonkeja ja muita sellaisia, joiden väri helposti lähtee, pestään seuraavalla tavalla: Pehmeätä vettä kuumennetaan tinatussa kattilassa siksi kunnes kättä ei enää voi pitää vedessä; vehnänleseitä sekoitetaan veteen kahdeksasosa pestävien vaatteiden painosta, jonka jälkeen vesi ahkerasti hämmentämällä kiehautetaan. Vesi saa sitte jäähtyä haaleaksi, jonka jälestä toimitetaan pesu. Vaatteet huuhdotaan puhtaassa vedessä ja annetaan kuivaa tavallisessa huoneenlämmössä. Tällä tavalla pesten saadaan pesu yhtä puhtaaksi kuin saippuallakin eikä pesun väri vahingoitu lainkaan.
16.1.12
Aili Nissinen: Pakinata illan iloksi III. (Hamppu)
Emäntälehti 4 / 1903
Karkeampia kankaita valmistavat emännät hampusta eli liinasta. Hampulla on miehen pituinen, suora varsi, karkeat, monisormiset lehdet ja pienet vihertävät kukat.
Tästäkin kasvista käytetään varren nilasoluja. Viljellessä ja korjatessa menetellään samoin kuin pellavankin, josta jo olemme kertoneet. Hampunkuidut ovat paljon pitempiä kuin pellavan. Niitä voi olla noin kahdenkin metrin pituisia. Hamppu on verrattoman kestävätä köysiksi ja nuoriksi.
Viljelemättömänä on hamppua tavattu Siperiassa ja Kaspian meren eteläpuolella olevissa maissa. Sieltä se epäilemättä on Eurooppaan tullut. Historiassa mainitaan sitä täällä tavatun noin 1500 vuotta ennen Kristusta. Ensimäisen kerran mainitsee sen historioitsija Herodotos. Hän kertoo, että tämä kasvi menestyy Etelä-Venäjällä. Pian se sieltä tuli Kreikkaankin. Roomalaiset kirjailijat puhuvat hampusta 100 v. e. Kr. Kiinalaisissakin teoksissa se mainitaan 500 v. e. Kr.
Vanhana aikana käytettiin hampputouvia laivojen varustuksissa eri maissa.
Keskiajalla viljeltiin hamppua Ruotsissa ja Norjassa hyvin vähän. Luultavaa on, että asianlaita Suomessa oli sama. Kalevalassa kuitenkin puhutaan jo hampusta. Siellä sanotaan:
Vaka vanha Väinämöinen
Tietäjä iänikuinen
Tuosta tuumille tulevi,
Ajeleikse arveloille
Nuotan liinasen kutoa
Satahisen saautella.
Jopa tuon sanoiksi virkki,
Itse lausui noin nimesi:
Onko liinan kylväjätä
Kylväjätä kyntäjätä j. n. e.
Monessa muussa kohden Kalevalassa on mainittu liinaa, joskus kuitenkin vaihdellen pellavan kanssa, kuten esim.
Siitä silloin taimi nousi,
Pensi pellava peritöin
Liina liitotoin yleni.
Hyvin hauskalla tavalla on Kalevalan 48:ssa runossa kerrottu liinan valmistuksesta.
Meidän maassamme ei liinan viljelys ole erittäin suuressa määrin levinnyt, vaikka Suomen talousseura on kaikella tavoin koettanut sitäkin, kuten pellavan viljelystä edistää. Kauas pohjoiseen asti on sitä kuitenkin saatu levitetyksi. Aina Sodankylässä asti on hampusta saatu kypsiä siemeniä. Yleisenä sääntöehdotuksena pidetään, että hamppua voidaan viljellä yhtä etäällä pohjoisessa kuin ruistakin. Pääasiallisesti viljellään hamppua Kuopion ja Mikkelin lääneissä sekä niiden jälkeen Viipurin ja Vaasan lääneissä. Maamme etelä- ja lounaisosassa viljellään hamppua tuiki vähän. Meidän maamme tarpeiksikaan ei hampun tuotanto riitä, vaan hamppua täytyy tuoda ulkomaalta. Esim. vuonna 1890 tuotiin ulkomaalta noin 300,000 kg. hamppua ja hampuntappuroita eli rohtimia maamme köysitehtaisiin.
Hamppua viljellään muutoin koko Euroopassa. Suurin on sen viljelys kuitenkin Keski- ja Etelä-Venäjällä, josta sitä paljo kuljetetaan muihin maihin.
Erilaisia kankaita kudotaan hampustakin. Vasta kudottuna ovat hamppukankaat jäykkiä ja karkeita, mutta kun ne vanhenevat, on niillä kaunis kiilto, ja taloudessa ne ovat suuresta arvosta. Onnellinen on se emäntä, jonka aitan orrella riippuu pitkä jono kiiltäviä liinalakanoita.
Karkeampia kankaita valmistavat emännät hampusta eli liinasta. Hampulla on miehen pituinen, suora varsi, karkeat, monisormiset lehdet ja pienet vihertävät kukat.
Tästäkin kasvista käytetään varren nilasoluja. Viljellessä ja korjatessa menetellään samoin kuin pellavankin, josta jo olemme kertoneet. Hampunkuidut ovat paljon pitempiä kuin pellavan. Niitä voi olla noin kahdenkin metrin pituisia. Hamppu on verrattoman kestävätä köysiksi ja nuoriksi.
Viljelemättömänä on hamppua tavattu Siperiassa ja Kaspian meren eteläpuolella olevissa maissa. Sieltä se epäilemättä on Eurooppaan tullut. Historiassa mainitaan sitä täällä tavatun noin 1500 vuotta ennen Kristusta. Ensimäisen kerran mainitsee sen historioitsija Herodotos. Hän kertoo, että tämä kasvi menestyy Etelä-Venäjällä. Pian se sieltä tuli Kreikkaankin. Roomalaiset kirjailijat puhuvat hampusta 100 v. e. Kr. Kiinalaisissakin teoksissa se mainitaan 500 v. e. Kr.
Vanhana aikana käytettiin hampputouvia laivojen varustuksissa eri maissa.
Keskiajalla viljeltiin hamppua Ruotsissa ja Norjassa hyvin vähän. Luultavaa on, että asianlaita Suomessa oli sama. Kalevalassa kuitenkin puhutaan jo hampusta. Siellä sanotaan:
Vaka vanha Väinämöinen
Tietäjä iänikuinen
Tuosta tuumille tulevi,
Ajeleikse arveloille
Nuotan liinasen kutoa
Satahisen saautella.
Jopa tuon sanoiksi virkki,
Itse lausui noin nimesi:
Onko liinan kylväjätä
Kylväjätä kyntäjätä j. n. e.
Monessa muussa kohden Kalevalassa on mainittu liinaa, joskus kuitenkin vaihdellen pellavan kanssa, kuten esim.
Siitä silloin taimi nousi,
Pensi pellava peritöin
Liina liitotoin yleni.
Hyvin hauskalla tavalla on Kalevalan 48:ssa runossa kerrottu liinan valmistuksesta.
Meidän maassamme ei liinan viljelys ole erittäin suuressa määrin levinnyt, vaikka Suomen talousseura on kaikella tavoin koettanut sitäkin, kuten pellavan viljelystä edistää. Kauas pohjoiseen asti on sitä kuitenkin saatu levitetyksi. Aina Sodankylässä asti on hampusta saatu kypsiä siemeniä. Yleisenä sääntöehdotuksena pidetään, että hamppua voidaan viljellä yhtä etäällä pohjoisessa kuin ruistakin. Pääasiallisesti viljellään hamppua Kuopion ja Mikkelin lääneissä sekä niiden jälkeen Viipurin ja Vaasan lääneissä. Maamme etelä- ja lounaisosassa viljellään hamppua tuiki vähän. Meidän maamme tarpeiksikaan ei hampun tuotanto riitä, vaan hamppua täytyy tuoda ulkomaalta. Esim. vuonna 1890 tuotiin ulkomaalta noin 300,000 kg. hamppua ja hampuntappuroita eli rohtimia maamme köysitehtaisiin.
Hamppua viljellään muutoin koko Euroopassa. Suurin on sen viljelys kuitenkin Keski- ja Etelä-Venäjällä, josta sitä paljo kuljetetaan muihin maihin.
Erilaisia kankaita kudotaan hampustakin. Vasta kudottuna ovat hamppukankaat jäykkiä ja karkeita, mutta kun ne vanhenevat, on niillä kaunis kiilto, ja taloudessa ne ovat suuresta arvosta. Onnellinen on se emäntä, jonka aitan orrella riippuu pitkä jono kiiltäviä liinalakanoita.
15.1.12
Aili Nissinen: Pakinata illan iloksi I & II. (Pellava)
Emäntälehti 2 / 1903
Emännille huviksi alan minä nyt juttelemaan muutamista kotikasveista eli viljelyskasveista. Varmaa on, että tieto niistä emäntien kesken on hyvin vähäinen, koska eivät isännätkään useammista kasveista näy muuta tietävän kuin sen, että ne kasvavat pellolla - ja sen, miten niitä käytettäväksi valmistetaan.
Aluksi alan kertomaan vaatetuskasveista, joiden luulen emäntiä enimmän huvittavan. Pellava ja hamppu ovat meille täällä Suomessa hyviä tuttuja. Tiedetäänhän pellavaa täällä viljellyn jo 1500-luvulla ja varsinkin 1700- luvulla puhutaan paljo Suomen pellavista. Aikaisin olivat suomalaiset oppineet pellavan tuntemaan. Kalevalassa puhutaan pellavasta useissa paikoin, vaikka siellä varmaan useinkin pellava sekoitetaan hamppuun eli liinaan.
Monella eri tavalla valmistetaan pellavata eri paikoissa, mutta tavallisimmasti on menettely tällainen: Kun pellava on kasvanut, revitään kasvit varovasti käsin maasta, jonka jälkeen ne sidotaan kokoon ja ripustetaan aidoille kuivamaan. Kuta aikaisemmin taimet nyhdetään, sitä hienompata pellavata saadaan. Mutta tavallisesti nyhdetään pellava niin myöhäiseen, että varsien alimmat lehdet alkavat kellastua ja pellavan siemenet ovat melkein kypsiä. Kun pellava on aidanseipäissä hyvin kuivunut, riivitään "sylkyt" eli hedelmät erilleen röhkimällä. Tavallisesti pannaan sitte siemenet talteen kylvösiemeniksi.
Pellavan kuivaamisen perästä seuraa sitte pellavan liottaminen. Se tapahtuu tavallisesti siten, että pellava upotetaan veteen, missä se saa olla noin pari viikkoa. Silloin se rupeaa mätänemään ja varren erilaiset kudokset eroavat toisistaan niin että nilakuidut, eli käytettävät osat pellavasta, helposti eroavat puuosasta ja kuoresta. Liottamisen jälkeen pellava kuivataan avonaisella kentällä ja sitte "loukutetaan" s. o. muokataan sillälailla, että puuosa varressa murtuu, ja täten irtautuneet päistäreet eroitetaan lihtaamalla pellavia puisella kaapimella.
Sitte pellava harjataan, jolloin toisistaan eroavat karkeimmat rohtimet ja hienot kuidut. Hienoista kuiduista kehrätään sitte paras lanka ja siitä kudotaan kaunista pellava-kangasta.
Pellavata käyttivät Epyptiläiset jo ikivanhoina aikoina. He käärivät kuolleensa pellavaisiin kääreisiin. Tällaisia kääreitä on löydetty muinaisista kalliohaudoista ja ovat monet niistä ajalta 3000 vuotta ennen Kristuksen syntymää.
Raamattu kertoo meille, miten Farao antoi pukea Josefin hienoihin liina- eli pellavavaatteisiin ja Epyptin pyramiideissa on kuvia, joista huomaa, että pellavata valmistettiin siihen aikaan samalla tapaa kuin meidän päivinämme.
Emäntälehti 3 / 1903
Raamatussa kerrotaan myöskin Egyptin maanvaivojen seassa, että rakeet turmelivat pellavavainiot. Juutalaisten seassa oli pellavan käytäntö yleinen ja Mesopotamian alangolla on löydetty ikivanhoja luurankoja, jotka ovat olleet pellavakankaisiin käärittyjä.
Italiassa on pellavanviljelys hyvin vanha. Roomalaiset käyttivät pellavata yleisesti. Samoin oli se kreikkalaisten seassa hyvin suosittu kasvi. Mutta jo ennen roomalais-aikaa käytettiin pellavata Keski-Euroopassa. Nykyisessä Ranskassa ja Saksassa käytettiin pellavata jo ennen roomalaisten valloitusta.
Ruotsissa on Mälarijärvessä olevalla Björkön saarella löydetty pellavakangasta 800-luvun loppupuolelta ja Norjassa on löydetty pellavan valmistusaseita noin vuodelta 700. Kun lukee kirjoituksia ensimäiseltä kristityltä ajalta, puhutaan niissä usein pellavakankaista. Näillä kansa suoritti osan veroistaan.
Meidän päivinämme viljellään pellavata melkeinpä koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Venäjä on tullut oikein kuuluisaksi pellavastaan. Mutta korkeimmalla kannalla lienee pellavanviljelys Belgiassa.
Vanha on pellavanviljelys Suomessa, kuten jo on sanottu. Mainitaan jo 1700-luvulla, että Längelmäki ja Orivesi ovat "vanhastaan" kuuluisat pellavastaan. Pellavata kasvatettiin, valmistettiin, kehrättiin ja kudottiin kodeissa talon tarpeeksi. Mutta usein sitä valmistettiin myöskin myytäväksi. Turun ja Karjalan palttina olivat kuuluisia jo 1500-luvulla, eikä niiden maine myöhemminkään näy huonontuneen. Kerrotaan, että Turusta v:na 1736-1739 vietiin muille maille vuosittain 100,000 kyynärätä pellavata.
Maamme pohjois- ja itä-osissa ei näy pellavan tuotanto olleen yhtä suuri. Mutta pellavan viljelys leveni vähitellen ja sen levenemistä edisti suuresti Suomen Talous-Seura. Jo v:na 1798 alkoi seura jakaa palkintoja pellavalangan kehruusta ja palttinan kutomisesta ja myöhemmin koetettiin levittää pellavan ja hampun kylvämistä Savossa ja Karjalassa. Siemeniä jaettiin kansalle halpaan hintaan, jopa aivan ilmaiseksikin. Vuoden 1827 almanakassa on neuvoja pellavan viljelemisessä.
Talous-Seuran vuosikertomuksessa vuosilta 1831-34 mainitaan, että 80 maanviljelijää Saarijärvellä, lisalmella, Pielavedellä ja Lemissä ovat saaneet palkintoja pellavan ja hampun viljelemisestä. - Seuran toimesta on henkilöitä lähetetty ulkomaille tutkimaan pellavan viljelystapaa ja niiden kautta ovat tiedot sitte meille levinneet. Talous-Seura on yhä edelleenkin koettanut vaikuttaa pellavan viljelyksen edistämiseksi antamalla palkintoja langasta ja palttinasta sekä perustamalla käsityökouluja eri seutuihin
maassamme.
Vaikka pellavaa meidän maassamme viljellään koko etelä- ja keski-Suomessa, niin on sen viljelys kuitenkin kaikista suurin Hämeessä. Suuria tuloja on Hämeen talonpojalla pellavan viljelystä. Kesät ja syksyt puuhaa hän pellaviensa kimpussa, mutta talvella hän lähettää suuret pellavakuormat Tampereelle, jossa ne suurissa tehtaissa kehrätään langaksi ja kudotaan hohtavan kauniiksi pellavakankaiksi.
Voimme todellakin sanoa, että pellava on jalo kasvi. Tuskin löytyy kauniimpata kangasta kuin on hyväksi mankeloitu pellavakangas! Oikein tulee mieli iloiseksi, kun sellaista näkee, ja vielä iloisemmaksi, kun tietää, että tuo kaunis kangas on meidän omilla pelloillamme kasvanut, on meidän emäntiemme oman työn ja vaivan tuote.
Emännille huviksi alan minä nyt juttelemaan muutamista kotikasveista eli viljelyskasveista. Varmaa on, että tieto niistä emäntien kesken on hyvin vähäinen, koska eivät isännätkään useammista kasveista näy muuta tietävän kuin sen, että ne kasvavat pellolla - ja sen, miten niitä käytettäväksi valmistetaan.
Aluksi alan kertomaan vaatetuskasveista, joiden luulen emäntiä enimmän huvittavan. Pellava ja hamppu ovat meille täällä Suomessa hyviä tuttuja. Tiedetäänhän pellavaa täällä viljellyn jo 1500-luvulla ja varsinkin 1700- luvulla puhutaan paljo Suomen pellavista. Aikaisin olivat suomalaiset oppineet pellavan tuntemaan. Kalevalassa puhutaan pellavasta useissa paikoin, vaikka siellä varmaan useinkin pellava sekoitetaan hamppuun eli liinaan.
Monella eri tavalla valmistetaan pellavata eri paikoissa, mutta tavallisimmasti on menettely tällainen: Kun pellava on kasvanut, revitään kasvit varovasti käsin maasta, jonka jälkeen ne sidotaan kokoon ja ripustetaan aidoille kuivamaan. Kuta aikaisemmin taimet nyhdetään, sitä hienompata pellavata saadaan. Mutta tavallisesti nyhdetään pellava niin myöhäiseen, että varsien alimmat lehdet alkavat kellastua ja pellavan siemenet ovat melkein kypsiä. Kun pellava on aidanseipäissä hyvin kuivunut, riivitään "sylkyt" eli hedelmät erilleen röhkimällä. Tavallisesti pannaan sitte siemenet talteen kylvösiemeniksi.
Pellavan kuivaamisen perästä seuraa sitte pellavan liottaminen. Se tapahtuu tavallisesti siten, että pellava upotetaan veteen, missä se saa olla noin pari viikkoa. Silloin se rupeaa mätänemään ja varren erilaiset kudokset eroavat toisistaan niin että nilakuidut, eli käytettävät osat pellavasta, helposti eroavat puuosasta ja kuoresta. Liottamisen jälkeen pellava kuivataan avonaisella kentällä ja sitte "loukutetaan" s. o. muokataan sillälailla, että puuosa varressa murtuu, ja täten irtautuneet päistäreet eroitetaan lihtaamalla pellavia puisella kaapimella.
Sitte pellava harjataan, jolloin toisistaan eroavat karkeimmat rohtimet ja hienot kuidut. Hienoista kuiduista kehrätään sitte paras lanka ja siitä kudotaan kaunista pellava-kangasta.
Pellavata käyttivät Epyptiläiset jo ikivanhoina aikoina. He käärivät kuolleensa pellavaisiin kääreisiin. Tällaisia kääreitä on löydetty muinaisista kalliohaudoista ja ovat monet niistä ajalta 3000 vuotta ennen Kristuksen syntymää.
Raamattu kertoo meille, miten Farao antoi pukea Josefin hienoihin liina- eli pellavavaatteisiin ja Epyptin pyramiideissa on kuvia, joista huomaa, että pellavata valmistettiin siihen aikaan samalla tapaa kuin meidän päivinämme.
Emäntälehti 3 / 1903
Raamatussa kerrotaan myöskin Egyptin maanvaivojen seassa, että rakeet turmelivat pellavavainiot. Juutalaisten seassa oli pellavan käytäntö yleinen ja Mesopotamian alangolla on löydetty ikivanhoja luurankoja, jotka ovat olleet pellavakankaisiin käärittyjä.
Italiassa on pellavanviljelys hyvin vanha. Roomalaiset käyttivät pellavata yleisesti. Samoin oli se kreikkalaisten seassa hyvin suosittu kasvi. Mutta jo ennen roomalais-aikaa käytettiin pellavata Keski-Euroopassa. Nykyisessä Ranskassa ja Saksassa käytettiin pellavata jo ennen roomalaisten valloitusta.
Ruotsissa on Mälarijärvessä olevalla Björkön saarella löydetty pellavakangasta 800-luvun loppupuolelta ja Norjassa on löydetty pellavan valmistusaseita noin vuodelta 700. Kun lukee kirjoituksia ensimäiseltä kristityltä ajalta, puhutaan niissä usein pellavakankaista. Näillä kansa suoritti osan veroistaan.
Meidän päivinämme viljellään pellavata melkeinpä koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Venäjä on tullut oikein kuuluisaksi pellavastaan. Mutta korkeimmalla kannalla lienee pellavanviljelys Belgiassa.
Vanha on pellavanviljelys Suomessa, kuten jo on sanottu. Mainitaan jo 1700-luvulla, että Längelmäki ja Orivesi ovat "vanhastaan" kuuluisat pellavastaan. Pellavata kasvatettiin, valmistettiin, kehrättiin ja kudottiin kodeissa talon tarpeeksi. Mutta usein sitä valmistettiin myöskin myytäväksi. Turun ja Karjalan palttina olivat kuuluisia jo 1500-luvulla, eikä niiden maine myöhemminkään näy huonontuneen. Kerrotaan, että Turusta v:na 1736-1739 vietiin muille maille vuosittain 100,000 kyynärätä pellavata.
Maamme pohjois- ja itä-osissa ei näy pellavan tuotanto olleen yhtä suuri. Mutta pellavan viljelys leveni vähitellen ja sen levenemistä edisti suuresti Suomen Talous-Seura. Jo v:na 1798 alkoi seura jakaa palkintoja pellavalangan kehruusta ja palttinan kutomisesta ja myöhemmin koetettiin levittää pellavan ja hampun kylvämistä Savossa ja Karjalassa. Siemeniä jaettiin kansalle halpaan hintaan, jopa aivan ilmaiseksikin. Vuoden 1827 almanakassa on neuvoja pellavan viljelemisessä.
Talous-Seuran vuosikertomuksessa vuosilta 1831-34 mainitaan, että 80 maanviljelijää Saarijärvellä, lisalmella, Pielavedellä ja Lemissä ovat saaneet palkintoja pellavan ja hampun viljelemisestä. - Seuran toimesta on henkilöitä lähetetty ulkomaille tutkimaan pellavan viljelystapaa ja niiden kautta ovat tiedot sitte meille levinneet. Talous-Seura on yhä edelleenkin koettanut vaikuttaa pellavan viljelyksen edistämiseksi antamalla palkintoja langasta ja palttinasta sekä perustamalla käsityökouluja eri seutuihin
maassamme.
Vaikka pellavaa meidän maassamme viljellään koko etelä- ja keski-Suomessa, niin on sen viljelys kuitenkin kaikista suurin Hämeessä. Suuria tuloja on Hämeen talonpojalla pellavan viljelystä. Kesät ja syksyt puuhaa hän pellaviensa kimpussa, mutta talvella hän lähettää suuret pellavakuormat Tampereelle, jossa ne suurissa tehtaissa kehrätään langaksi ja kudotaan hohtavan kauniiksi pellavakankaiksi.
Voimme todellakin sanoa, että pellava on jalo kasvi. Tuskin löytyy kauniimpata kangasta kuin on hyväksi mankeloitu pellavakangas! Oikein tulee mieli iloiseksi, kun sellaista näkee, ja vielä iloisemmaksi, kun tietää, että tuo kaunis kangas on meidän omilla pelloillamme kasvanut, on meidän emäntiemme oman työn ja vaivan tuote.
14.1.12
Tampereen teollisuuskoulun uudet ammattiosastot.
Aamulehti 153, 10.7.1906
Tampereen teollisuuskoululla tehdään nykyään ripeää uutisrakennus- ja muutostyötä. Ensi lokakuussa toimensa alkawat kolme uutta ammattiosastoa eiwät mahtuneet koulun entisiin suojiin ja oli niitä sentähden laajennettava kaksikerroksisella kiwirakennuksella ja entisen koulurakennuksen pohjakerroksella, joka tähän asti on ollut yksityisen yritteliäisyyden huostassa.
Piakkoin wesikattoon joutuwassa kiwirakennuksessa tulee aiwan weres kutomoteollisuusammattiosasto pitämään tyyssijaansa. Se saa siellä kuusi waloisaa huineita käytettäwäkseen, joista warsinaisiksi opetussuojiksi joutunee kaksi, ellemme tahdo näihin lukea awaraa kutomosalia, jossa asianmukaiset kutomiskoneet sekä käsin että woimakonein käywät, antawat oppilaille kätewyyttä jo taitoa sidontaopin salaisuuksien ilmoitte tuomisessa. Kun tähän wielä lisäämme ammattiopettajan suojan, joka warustetaan kaikenlaisilla kutomisammattiin kuuluwilla koetuskojeilla syiden, lankojen ja kudosten kelpoisuus- ja kestäwyystutkimuksia warten, woimme siirtyä wanhan koulurakennuksen pohjakerrokseen, jota ahkerat kädet muowaawat suojiksi myöskin aiwan uusia paperi-, wärjäys- ja wiimeistely- (aoretuuri) ammattiosastoa warten.
Siwuuttaen koulun entisessä sisäänkäytäwästä wasemmalla olewan ammattiopettajien suojan ja oikealla osastojen yhteisen luokkahuoneen joudumme awaran eteisen kautta kahteen kemialliseen laboratoriohuoeeseen. Sanoisimme näitä tämän huoneuston sydämiksi, sillä niissä tulewat osastojen oppilaat saamaan sen kemiallisen "tuntemuksen" ja taidon, joka warsinaisten ammattiaineiden awulla tekee heidät kykenewiksi selwiytymään paperin ja selluloosan walmistuksen ongelmoista, saamaan wärjäyksen ja kankaiden wiimeistelyn nykyaikaisia waatimuksia wastaawiksi.
Kunkin uuden ammattiosaston oppilaika on kaksiwuotinen. Paitsi yleisiä aineita, kuten matematiikkaa, fysiikkaa ja mekaniikkaa, - jotka owat kaikille osastoille yhteisiä, - käsittää ensi wuoden oppimäärä kutomoteollisuusosastolla perustelewina ammattiaineina aines-oppia, kehruuta, kutomotuotteiden teknologiaa, sidontaoppia ja mallienharjoitusta ammattipiirustuksen ja käytännöllisen harjoitusten ohella kutomosalissa. Toisena oppiwuotena laajenewat nämä warsinaisiksi ammattiaineiksi, jolloin oppilas perin juuri saa sywentyä kaikkiin kutomateollisuudessa esiintywiin eri toimialoihin, wieläpä wärjäyksien ja kankaiden wiimeistelyynkin.
Myöskin paperiteollisuusosastossa owat ensi wuoden ammattiaineet waan perustelewaa laatua. Mainittawimpia näistä owat yleinen koneoppi, konepiirustus ja kemia sekä yleisessä että sowellutetussa muodossa paperin ja selluloosan walmistuksessa tarwittawiin eri aineisiin nähden. Wasta toisena wuotena joutuu oppilas paperin ja selluloosan walmistukseen, tässä tarwittavwiin koneisiin ja saatujen tuotteiden koetukseen lähemmin perehtymään.
Wärjäys- ja wiimeistelyosastossa on kemian tutkiminen ensi wuotena etusijassa. Se onkin luonnollista, kun muistaa, että entisajan "opissa käynti" wärjärin ja kankaiden vwiimeistelijän ammatissa ei enään ota leiwille lyödäkseen sen jälkeen kuin tiede kemiallisen tutkimuksen muodossa on alkanut lausua painawat sanansa asiassa. Paitsi kemiaa, kuuluu ensi wuoden oppikurssiin yleinen koneoppi ja konepiirustus, sekä warsinaisia ammattiaineita perustelewina aineina aines- oppi ja kutomotuotteiden teknologia, joka tällöin sisältäisi lyhyen oppimäärän kehräämis- ja kutomismenettelytawoista ja niistä saaduista tuloksista. Kun tälle perustalle sittemmin toisena wuotena tulee sekä tietopuolinen että käytännöllinen taito eri raaka-aineiden wärjäyksessä ja wiimeistelyssä ja kaiken lopuksi wäriaistink ehittäminen tieteen ja taiteen antamien sääntöjen mukaisesti, olemme lyhyessä ja pääpiirteissään esittäneet sen, mitä nämä uudet ja ainoat sen suuntaiset ammattikoulut maassamme tulewat oppilailleen tarjoamaan. Kuten ennen jo mainitsimme, alkawat uudet ammattikoulut toimintansa Tampereen teollisuuskoulun yhteydessä lokak. 1 p:nä. - Lähemmin ilmoituksessa, joka näinä päiwinä tulee lehdessämme julkaistawaksi.
Tampereen teollisuuskoululla tehdään nykyään ripeää uutisrakennus- ja muutostyötä. Ensi lokakuussa toimensa alkawat kolme uutta ammattiosastoa eiwät mahtuneet koulun entisiin suojiin ja oli niitä sentähden laajennettava kaksikerroksisella kiwirakennuksella ja entisen koulurakennuksen pohjakerroksella, joka tähän asti on ollut yksityisen yritteliäisyyden huostassa.
Piakkoin wesikattoon joutuwassa kiwirakennuksessa tulee aiwan weres kutomoteollisuusammattiosasto pitämään tyyssijaansa. Se saa siellä kuusi waloisaa huineita käytettäwäkseen, joista warsinaisiksi opetussuojiksi joutunee kaksi, ellemme tahdo näihin lukea awaraa kutomosalia, jossa asianmukaiset kutomiskoneet sekä käsin että woimakonein käywät, antawat oppilaille kätewyyttä jo taitoa sidontaopin salaisuuksien ilmoitte tuomisessa. Kun tähän wielä lisäämme ammattiopettajan suojan, joka warustetaan kaikenlaisilla kutomisammattiin kuuluwilla koetuskojeilla syiden, lankojen ja kudosten kelpoisuus- ja kestäwyystutkimuksia warten, woimme siirtyä wanhan koulurakennuksen pohjakerrokseen, jota ahkerat kädet muowaawat suojiksi myöskin aiwan uusia paperi-, wärjäys- ja wiimeistely- (aoretuuri) ammattiosastoa warten.
Siwuuttaen koulun entisessä sisäänkäytäwästä wasemmalla olewan ammattiopettajien suojan ja oikealla osastojen yhteisen luokkahuoneen joudumme awaran eteisen kautta kahteen kemialliseen laboratoriohuoeeseen. Sanoisimme näitä tämän huoneuston sydämiksi, sillä niissä tulewat osastojen oppilaat saamaan sen kemiallisen "tuntemuksen" ja taidon, joka warsinaisten ammattiaineiden awulla tekee heidät kykenewiksi selwiytymään paperin ja selluloosan walmistuksen ongelmoista, saamaan wärjäyksen ja kankaiden wiimeistelyn nykyaikaisia waatimuksia wastaawiksi.
Kunkin uuden ammattiosaston oppilaika on kaksiwuotinen. Paitsi yleisiä aineita, kuten matematiikkaa, fysiikkaa ja mekaniikkaa, - jotka owat kaikille osastoille yhteisiä, - käsittää ensi wuoden oppimäärä kutomoteollisuusosastolla perustelewina ammattiaineina aines-oppia, kehruuta, kutomotuotteiden teknologiaa, sidontaoppia ja mallienharjoitusta ammattipiirustuksen ja käytännöllisen harjoitusten ohella kutomosalissa. Toisena oppiwuotena laajenewat nämä warsinaisiksi ammattiaineiksi, jolloin oppilas perin juuri saa sywentyä kaikkiin kutomateollisuudessa esiintywiin eri toimialoihin, wieläpä wärjäyksien ja kankaiden wiimeistelyynkin.
Myöskin paperiteollisuusosastossa owat ensi wuoden ammattiaineet waan perustelewaa laatua. Mainittawimpia näistä owat yleinen koneoppi, konepiirustus ja kemia sekä yleisessä että sowellutetussa muodossa paperin ja selluloosan walmistuksessa tarwittawiin eri aineisiin nähden. Wasta toisena wuotena joutuu oppilas paperin ja selluloosan walmistukseen, tässä tarwittavwiin koneisiin ja saatujen tuotteiden koetukseen lähemmin perehtymään.
Wärjäys- ja wiimeistelyosastossa on kemian tutkiminen ensi wuotena etusijassa. Se onkin luonnollista, kun muistaa, että entisajan "opissa käynti" wärjärin ja kankaiden vwiimeistelijän ammatissa ei enään ota leiwille lyödäkseen sen jälkeen kuin tiede kemiallisen tutkimuksen muodossa on alkanut lausua painawat sanansa asiassa. Paitsi kemiaa, kuuluu ensi wuoden oppikurssiin yleinen koneoppi ja konepiirustus, sekä warsinaisia ammattiaineita perustelewina aineina aines- oppi ja kutomotuotteiden teknologia, joka tällöin sisältäisi lyhyen oppimäärän kehräämis- ja kutomismenettelytawoista ja niistä saaduista tuloksista. Kun tälle perustalle sittemmin toisena wuotena tulee sekä tietopuolinen että käytännöllinen taito eri raaka-aineiden wärjäyksessä ja wiimeistelyssä ja kaiken lopuksi wäriaistink ehittäminen tieteen ja taiteen antamien sääntöjen mukaisesti, olemme lyhyessä ja pääpiirteissään esittäneet sen, mitä nämä uudet ja ainoat sen suuntaiset ammattikoulut maassamme tulewat oppilailleen tarjoamaan. Kuten ennen jo mainitsimme, alkawat uudet ammattikoulut toimintansa Tampereen teollisuuskoulun yhteydessä lokak. 1 p:nä. - Lähemmin ilmoituksessa, joka näinä päiwinä tulee lehdessämme julkaistawaksi.
C. H. Henderson: Cutting Mica.
Manufacturer and builder 7/1893
At the glass-house the mica is put into shape for shipment. The blocks vary greatly in size. One from the Wiseman mine, near Spruce Pine, is reported to have been 6 feet long by 3 wide. Pieces a yard in diameter have been obtained at the Ray mine, in Yancey county, and similarly large plates have been found in Siberia, but these are exceptional. The average block is little larger than the page of a magazine, and is generally less than six inches in thickness. It separates very readily into sheets parallel to the base of the prism. It is estimated that this cleavage may be carried so far that it would take three hundred thousand of the mica plates to make an inch. It is needles to say, however, that such a thickness is not suitable for service in stoves and furnaces. The mica is generally split into plates varying from about 1/8 to 1/64 of an inch in thickness. In preparing these plates for market, the first step is to cut them into suitable sizes. Women are frequently employed in this work, and do it as well as, if not better than men. The cutter sits on a special bench which is provided with a huge pair of shears, one leg of which is firmly fixed to the bench itself, while the movable leg is within convenient grasp. It is requisite that the shears shall be sharp and true, for otherwise they will tear the mica.
The patterns according to which the mica is cut are arranged in a case near at hand. They are made of tin, wood, or pasteboard, according to the preference of the establishment. Generally they are simple retangles, varying in size from about four square inches to eighty.
- C. H. Henderson, in the Popular Science Monthly.
At the glass-house the mica is put into shape for shipment. The blocks vary greatly in size. One from the Wiseman mine, near Spruce Pine, is reported to have been 6 feet long by 3 wide. Pieces a yard in diameter have been obtained at the Ray mine, in Yancey county, and similarly large plates have been found in Siberia, but these are exceptional. The average block is little larger than the page of a magazine, and is generally less than six inches in thickness. It separates very readily into sheets parallel to the base of the prism. It is estimated that this cleavage may be carried so far that it would take three hundred thousand of the mica plates to make an inch. It is needles to say, however, that such a thickness is not suitable for service in stoves and furnaces. The mica is generally split into plates varying from about 1/8 to 1/64 of an inch in thickness. In preparing these plates for market, the first step is to cut them into suitable sizes. Women are frequently employed in this work, and do it as well as, if not better than men. The cutter sits on a special bench which is provided with a huge pair of shears, one leg of which is firmly fixed to the bench itself, while the movable leg is within convenient grasp. It is requisite that the shears shall be sharp and true, for otherwise they will tear the mica.
The patterns according to which the mica is cut are arranged in a case near at hand. They are made of tin, wood, or pasteboard, according to the preference of the establishment. Generally they are simple retangles, varying in size from about four square inches to eighty.
- C. H. Henderson, in the Popular Science Monthly.
11.1.12
Kasviaineilla värjäämisestä.
Emäntälehti 2&3 / 1904
Emäntälehti 2 / 1904
Kasviaineilla värjäämisestä.
Jo muinaisajoista on useissa paikoin maassamme käytetty kasveja lankojen värjäämiseen. Tämä tapa tuli kuitenkin melkein kokonaan pois käytännöstä, kun n. s. "pakettivärit" tulivat liikkeeseen. Ja kuitenkin ovat kasveista saadut värit paljo kestävämpiä ja hienompia kuin pakettivärit.
Monista meidän kasveistamme voidaan saada villan ja puuvillan väriainetta. Ja tällaisia kasveja on runsaasti. On vaan vähäinen vaiva niitä kootessa ja kuivatessa. Värjätä voidaan esim. seuraavilla; kasveilla: tuomi, koivu, kanerva, suomyrtti, suolaruoho ja jäkälä. Muutamista kasveista käytetään kuorta, muutamista lehtiä ja muutamista taaskin koko kasvia.
Ruotsin ja Norjan kankaat ovat viime aikoina saaneet paljo kiitosta kauniista, miellyttävistä väreistään. Ja nämä ovat olleet kasvivärejä. Norjan pääkaupungissa Kristiaaniassa on yhdistyksellä "Den norske Husflidsforening" suuri höyryvärjäyslaitos. Tämän johtaja neiti Hilda Christensen on itse matkustanut maaseudulla ottaakseen maalaisemänniltä selkoa värjäystävasta. Mutta tieto oli kaukaisissa metsäkylissäkin niin hämärtynyt, että oli vaan vähän muistoja siitä, miten ennen aikaan kasveilla värjättiin. Mutta näiden hämärien muistojen pohjalla on neiti Christensen sitte värjäysasiata voinut kehittää.
Neiti Christensenin antamien tietojen mukaan kerromme tässä nyt muutamien lajien värjäämisestä. Neiti C. sanoo, että jokainen emäntä muutamien kuparikattiloiden avulla voipi itse värjätä kaikki langat omiksi tarpeikseen.
Muutamia kasveja voidaan värjäämiseen käyttää vaan tuoreena, koska niistä kuivaessa katoaa paljo väriainetta. Toisia voidaan taas käyttää sekä tuoreina että kuivattuina. Kasvit, joita tuoreina täytyy käyttää, eivät saa näivettyä, vaan ovat käytettävät virkeinä. Ne, joita tallennetaan, täytyy hyvin kuivata varjoisassa paikassa. Niitä täytyy käännellä, etteivät tulisi ruskeiksi eikä homehtuisi. Kun ne ovat oikein kuivia, pannaan ne säkkeihin ja säilytetään kuivassa paikassa.
Kuoret kerätään keväällä, kun mahla on puussa ja kuoret helposti irtautuvat. Aivan nuorten oksien kuori ei ole kyllin voimakasta, eikä myöskään sellainen vanha kuori, jossa on jäkälä päällä.
Lehdet kootaan, silloin kuin ne ovat kerinneet täyteen kokoonsa, mutta ovat vielä nuoria ja meheviä - noin jälkeen Juhannuksen.
Jäkäliä voipi koota läpi vuoden.
Värjäämiseen sopii parhaiten kuparikattila. Joskus erityisissä tapauksissa voipi rautapataa käyttää. Väri ei tule yhtä puhdas ja kirkas, kun se keitetään rautapadassa ja muutamat kasvit muuttavat kokonaan rautapadassa värinsä.
Kuivatut kasvit hakataan tai murennellaan pieniin murusiin, pannaaan likoamaan ja keitetään niin, että niissä on tarpeeksi vettä. Sitte siivilöidään vesi ja värjättävä lanka pannaan siihen. Mutta on pidettävä huoli siitä, että lanka ennen sitä on puhtaaksi pesty ja "peitattu".
"Peittaaminen" tapahtuu siten, että lanka keitetään ½ tuntia alunaseoksessa, jossa on 150 gr. alunaa 30 à 40 litrassa vettä yhtä lankakiloa kohti. Muutamat värit tarvitsevat toisellaisen "peittauksen", muutamat eivät tarvitse minkäänlaista.
Kaikki esimerkit ovat lasketut à 1 kg.
***
Omenankuori. Kuori sisältää voimakasta punakeltasta väriainetta ja sitä voi käyttää sekä tuoreena että kuivattuna. 1 kg kuorta keitetään 1-2 tuntia ja alunassa kiehutettu lanka kiehutetaan sitte valmistetussa vedessä ½-1 tuntia. Silloin saadaan kaunista keItasta. Myöhemmin saadaan samasta keitoksesta vaaleampia värejä.
Paatsama (Rhamnus frangula). Kuoren täytyy kuivaa vuosi ennenkuin sitä voi käyttää. Mutta sitte siitä saa kaunista pronssinruskeata, joka kauvemmin keittäessä muuttuu ruskeaksi. Kuori keitetään 2-3 tuntia ja siivilöidään. Lankaa ei "peitata", mutta alunaa pannaan sama määrä kuin "peitatessa" värjäysveteen silloin kuin lanka sinne lasketaan.
Harmaa leppä (Alnus incana). Kuori kelpaa sekä tuoreena että kuivattuna ja keitetään 3 à 4 tuntia, siivilöidään ja "peitattu" lanka keitetään siinä ½-1 tuntia. Keltaisen harmaata. Jos panee 10-15 gr. rautavihtrilliä
tulee väri harmaampaa, melkein mustaa.
Tuomenkuori on samalla tavalla käytettävä kuin leppäkin. Väri punertavan harmaata. Jollei rautavihtrilliä panna, niin saadaan sameata vaaleanpunasta.
Koivunkuoresta saapi keltaisen harmaata väriä.
Kanerva (Caluna vulgaris). Kun kasviin ilmestyy uusia oksia, leikataan ne ja kuivataan tahi käytetään tuoreena. Oksia voi ottaa kukkimiseen asti. - 3 kg kanervaa keitetään 3-4 tuntia. Peitattu lanka keitetään väriaineessa ¼-2 tuntia, sen mukaan, miten tummaksi väri tahdotaan. Voimakas keltainen väri. Jos uudelleen keittää ja antaa aina langan välillä kuivaa, saapi kaunista pronssinkeltaista väriä. Jos kanerva keitetään rautaisessa padassa, saadaan vaaleata öljymarjanviheriää väriä.
(Jatketaan.)
Emäntälehti 3 / 1904
Kasviaineilla värjäämisestä.
(Jatkoa edell. numeroon).
Suomyrtti (Myrica gale). Juhannuksen aikaan kootaan tämän kasvin uudet oksat. Käytetään sekä tuoreena että kuivattuna. — 2-3 kg. suomyrttiä keitetään 2 tuntia; alunassa peitattu lanka saapi tässä vedessä keitettynä puolen tunnin perästä keltaisen värin, joka tummenee kauemmin keitettäessä. Jos sekaan pannaan vähän rautavihtrilliä tulee väri harmaan viheriää.
[RUOSTEHAPPOMARJA]Karkiainen (Berberis vulgaris). Tuoreet uudet oksat kootaan kukkimisen edellä ja käytetään heti. Keitetään yksi tunti. Alunassa peitattu lanka saapi tässä liemessä kauniin vaaleankeltaisen värin.
Sianpuola (Arctostaphylos Uva ursi). Koko kasvi voidaan käyttää, siksi kunnes siihen tulee marjoja. Kasvi keitetään tuoreena. Alunassa peitattu lanka saapi tässä väriaineessa samean keltaisen viheriän värin. Jos veteen pannaan rautavihtrilliä tulee väri harmaata.
Koiranputki (Anthriscus silvestris). Kasvin varret ja lehdet kootaan aina kukkimisaikaan asti. Käytetään sekä tuoreena että kuivattuna. 5 kg keitetään 1 tunti ja siivilöityym veteen pannaan tavallinen määrä alunaa ja peittaamaton lanka keitetään siinä puoli tai 1 tunti. Saadaan kaunista sitroonan keltaista väriä.
Korte (Equisetum silvaticum, E. arvensis, E. pratensis). Tämän kasvin kaikki kolme lajia voidaan käyttää. Koko kasvi otetaan kun se on täydellisesti kehittynyt ja raittiin viheriä. Kasvi kuivataan. 3 kg keitetään 2-3 tuntia. Alunassa peitattu lanka, joka keitetään siivilöidyssä väriaineessa ½-1 tunti, saapi punertavan värin.
Lieko (Lycopodium alpinum). Kasvi kootaan keväällä ja kuivataan. Kasvi saa olla vedessä 3-4 päivää,
sitte vesi siivilöidään, peittaamaton lanka pannaan siihen; lanka saa olla siinä jälleen 3-4 päivää ja keitetään kerran päivässä. Kaunista harmaankeltaista.
Vesiheinä (Stellaria media). Tämä kasvi voidaan käyttää sekä tuoreena että kuivattuna liekokasvin sijasta.
Suolaheinä (Rumex acetosa). Kasvi käytetään ennen kukkimista. Rautapata täytetään suolaheinällä, joka saa sitte kiehua tunnin. Siivilöidyssä vedessä saapi peittaamaton lanka sitte kiehua tunnin ajan. Harmaanviheriätä. Kun se sitte vielä värjätään bresiljalastulla, saapi lanka lujan mustan värin.
[HANHENTATAR]Keiholehti (Pilört) (Polygonum persicaria). Tuoreet lehdet poimitaan 3:sta kilosta tätä kasvia, pannaan kerroksittain kuparikattilaan alunassa peitatun langan kanssa, keitetään tunti ja saapi jäähtyä kattilassa. Voimakas messingin keltainen väri.
Koivunlehdet. Voidaan käyttää sekä tuoreena että kuivattuna. 2-4 kg kiehutetaan 1-2 tuntia. Alunassa peitattu lanka pannaan siivilöityyn veteen. Saadaan vaaleampia ja tummempia keltaisia värejä. Kun lanka on alunassa peitattu, keitetään se puoli tuntia puhtaassa vedessä, johon on pantu 2-15 gr oliumia. Tätä ainetta saa apteekista ja on se indigon ja rikkihapon sekoitusta. Kun lanka on sinistä keitetään se keltaisessa koivunlehdistä valmistetussa väriaineessa 1-2 tuntia.
Lepän lehdet kootaan ja käytetään tuoreena. Keltaisen viheriää.
Katajan marjat (Juniparus communis). Marjat käytetään tuoreena tahi kuivattuina. 6 litraa marjoja keitetään ensin 2 tuntia, sitte keitetään ne yhdessä peitatun langan kanssa, kunnes marjat ovat hyvin kiehuneita. Marjat siivilöidään pois ja väriaineeseen sekoitetaan 65 gr espanjan viheriää. Lanka keitetään uudelleen tässä ¼ tuntia. eittaamiseen tässä tarvitaan 70 gr viinikiveä, 125 gr alunaa, 70 kuparivihtrilliä ja 50 gr salmiakkia. Olivinruskea.
Ahomatara (Galium borcale). Juuret kootaan ennen kukkimista, puhdistetaan ja kuivataan. Juuret leikellään hienoiksi ja keitetään yhdessä langan kanssa, joka on alunassa peitattu. Kaunista punasta. Saadakseen värin tummemmaksi, täytyy olla sama määrä juuria kuin lankaakin.
Kivisammalta (Parmelia saxatilis) pannaan vuorottain langan kanssa pataan tai kattilaan, sitte paljo vettä, niin että on yltä vedessä. Keitetään 4-6 tuntia ja saapi sitte jäähtyä. Kun useamman kerran kiehutetaan, tulee väri hyvin tumma. Kuparikattilassa keltaisenruskeata, rautapadassa punaisenruskeata.
Poronjäkälää (Cladonia rangiferina). 2 kg jäkälää keitetään 1-2 tuntia. Alunassa peitattu lanka kiehutetaan siivilöidyssä vedessä ½-1 tunti. Harmaankeltaista. Jos pannaan 50 gr rautavihtrilliä ja 50 gr potaskaa niin saadaan harmaata, joka on kuihtuneiden lehtien näköistä.
Kuusennaavaa (Usnea barbata plicata). 1 kg naavaa keitetään, alunassa peitattu lanka kiehutetaan siivilöidyssä vedessä 1-2 tuntia. Keltaista.
Langat tulee värjäämisen jälkeen pestä suopa- tai saippuavedellä ja kuivaa varjoisassa paikassa. Ja ennen värjäämistä tulee lankojen olla hyvin pestyjä.
Kasveilla värjääminen sopii varsinkin maaseudulla ja pienemmissä kaupungeissa, joissa väriaineita voi helposti koota.
Tällaisella värjäämisellä säästetään monet menot. - Tosin muutamat kasvivärit muuttuvat auringossa, mutta pestessä ne kyllä säilyvät.
Kasveilla värjäämisen edut: Halpuus ja kestävyys, kauneus ja hienous. Kasvivärit ovat kaikki myrkyttömiä ja ne useinkin vaan lujentavat lankoja, joita tavalliset pakettivärit useinkin heikontavat.
Emäntälehti 2 / 1904
Kasviaineilla värjäämisestä.
Jo muinaisajoista on useissa paikoin maassamme käytetty kasveja lankojen värjäämiseen. Tämä tapa tuli kuitenkin melkein kokonaan pois käytännöstä, kun n. s. "pakettivärit" tulivat liikkeeseen. Ja kuitenkin ovat kasveista saadut värit paljo kestävämpiä ja hienompia kuin pakettivärit.
Monista meidän kasveistamme voidaan saada villan ja puuvillan väriainetta. Ja tällaisia kasveja on runsaasti. On vaan vähäinen vaiva niitä kootessa ja kuivatessa. Värjätä voidaan esim. seuraavilla; kasveilla: tuomi, koivu, kanerva, suomyrtti, suolaruoho ja jäkälä. Muutamista kasveista käytetään kuorta, muutamista lehtiä ja muutamista taaskin koko kasvia.
Ruotsin ja Norjan kankaat ovat viime aikoina saaneet paljo kiitosta kauniista, miellyttävistä väreistään. Ja nämä ovat olleet kasvivärejä. Norjan pääkaupungissa Kristiaaniassa on yhdistyksellä "Den norske Husflidsforening" suuri höyryvärjäyslaitos. Tämän johtaja neiti Hilda Christensen on itse matkustanut maaseudulla ottaakseen maalaisemänniltä selkoa värjäystävasta. Mutta tieto oli kaukaisissa metsäkylissäkin niin hämärtynyt, että oli vaan vähän muistoja siitä, miten ennen aikaan kasveilla värjättiin. Mutta näiden hämärien muistojen pohjalla on neiti Christensen sitte värjäysasiata voinut kehittää.
Neiti Christensenin antamien tietojen mukaan kerromme tässä nyt muutamien lajien värjäämisestä. Neiti C. sanoo, että jokainen emäntä muutamien kuparikattiloiden avulla voipi itse värjätä kaikki langat omiksi tarpeikseen.
Muutamia kasveja voidaan värjäämiseen käyttää vaan tuoreena, koska niistä kuivaessa katoaa paljo väriainetta. Toisia voidaan taas käyttää sekä tuoreina että kuivattuina. Kasvit, joita tuoreina täytyy käyttää, eivät saa näivettyä, vaan ovat käytettävät virkeinä. Ne, joita tallennetaan, täytyy hyvin kuivata varjoisassa paikassa. Niitä täytyy käännellä, etteivät tulisi ruskeiksi eikä homehtuisi. Kun ne ovat oikein kuivia, pannaan ne säkkeihin ja säilytetään kuivassa paikassa.
Kuoret kerätään keväällä, kun mahla on puussa ja kuoret helposti irtautuvat. Aivan nuorten oksien kuori ei ole kyllin voimakasta, eikä myöskään sellainen vanha kuori, jossa on jäkälä päällä.
Lehdet kootaan, silloin kuin ne ovat kerinneet täyteen kokoonsa, mutta ovat vielä nuoria ja meheviä - noin jälkeen Juhannuksen.
Jäkäliä voipi koota läpi vuoden.
Värjäämiseen sopii parhaiten kuparikattila. Joskus erityisissä tapauksissa voipi rautapataa käyttää. Väri ei tule yhtä puhdas ja kirkas, kun se keitetään rautapadassa ja muutamat kasvit muuttavat kokonaan rautapadassa värinsä.
Kuivatut kasvit hakataan tai murennellaan pieniin murusiin, pannaaan likoamaan ja keitetään niin, että niissä on tarpeeksi vettä. Sitte siivilöidään vesi ja värjättävä lanka pannaan siihen. Mutta on pidettävä huoli siitä, että lanka ennen sitä on puhtaaksi pesty ja "peitattu".
"Peittaaminen" tapahtuu siten, että lanka keitetään ½ tuntia alunaseoksessa, jossa on 150 gr. alunaa 30 à 40 litrassa vettä yhtä lankakiloa kohti. Muutamat värit tarvitsevat toisellaisen "peittauksen", muutamat eivät tarvitse minkäänlaista.
Kaikki esimerkit ovat lasketut à 1 kg.
***
Omenankuori. Kuori sisältää voimakasta punakeltasta väriainetta ja sitä voi käyttää sekä tuoreena että kuivattuna. 1 kg kuorta keitetään 1-2 tuntia ja alunassa kiehutettu lanka kiehutetaan sitte valmistetussa vedessä ½-1 tuntia. Silloin saadaan kaunista keItasta. Myöhemmin saadaan samasta keitoksesta vaaleampia värejä.
Paatsama (Rhamnus frangula). Kuoren täytyy kuivaa vuosi ennenkuin sitä voi käyttää. Mutta sitte siitä saa kaunista pronssinruskeata, joka kauvemmin keittäessä muuttuu ruskeaksi. Kuori keitetään 2-3 tuntia ja siivilöidään. Lankaa ei "peitata", mutta alunaa pannaan sama määrä kuin "peitatessa" värjäysveteen silloin kuin lanka sinne lasketaan.
Harmaa leppä (Alnus incana). Kuori kelpaa sekä tuoreena että kuivattuna ja keitetään 3 à 4 tuntia, siivilöidään ja "peitattu" lanka keitetään siinä ½-1 tuntia. Keltaisen harmaata. Jos panee 10-15 gr. rautavihtrilliä
tulee väri harmaampaa, melkein mustaa.
Tuomenkuori on samalla tavalla käytettävä kuin leppäkin. Väri punertavan harmaata. Jollei rautavihtrilliä panna, niin saadaan sameata vaaleanpunasta.
Koivunkuoresta saapi keltaisen harmaata väriä.
Kanerva (Caluna vulgaris). Kun kasviin ilmestyy uusia oksia, leikataan ne ja kuivataan tahi käytetään tuoreena. Oksia voi ottaa kukkimiseen asti. - 3 kg kanervaa keitetään 3-4 tuntia. Peitattu lanka keitetään väriaineessa ¼-2 tuntia, sen mukaan, miten tummaksi väri tahdotaan. Voimakas keltainen väri. Jos uudelleen keittää ja antaa aina langan välillä kuivaa, saapi kaunista pronssinkeltaista väriä. Jos kanerva keitetään rautaisessa padassa, saadaan vaaleata öljymarjanviheriää väriä.
(Jatketaan.)
Emäntälehti 3 / 1904
Kasviaineilla värjäämisestä.
(Jatkoa edell. numeroon).
Suomyrtti (Myrica gale). Juhannuksen aikaan kootaan tämän kasvin uudet oksat. Käytetään sekä tuoreena että kuivattuna. — 2-3 kg. suomyrttiä keitetään 2 tuntia; alunassa peitattu lanka saapi tässä vedessä keitettynä puolen tunnin perästä keltaisen värin, joka tummenee kauemmin keitettäessä. Jos sekaan pannaan vähän rautavihtrilliä tulee väri harmaan viheriää.
[RUOSTEHAPPOMARJA]Karkiainen (Berberis vulgaris). Tuoreet uudet oksat kootaan kukkimisen edellä ja käytetään heti. Keitetään yksi tunti. Alunassa peitattu lanka saapi tässä liemessä kauniin vaaleankeltaisen värin.
Sianpuola (Arctostaphylos Uva ursi). Koko kasvi voidaan käyttää, siksi kunnes siihen tulee marjoja. Kasvi keitetään tuoreena. Alunassa peitattu lanka saapi tässä väriaineessa samean keltaisen viheriän värin. Jos veteen pannaan rautavihtrilliä tulee väri harmaata.
Koiranputki (Anthriscus silvestris). Kasvin varret ja lehdet kootaan aina kukkimisaikaan asti. Käytetään sekä tuoreena että kuivattuna. 5 kg keitetään 1 tunti ja siivilöityym veteen pannaan tavallinen määrä alunaa ja peittaamaton lanka keitetään siinä puoli tai 1 tunti. Saadaan kaunista sitroonan keltaista väriä.
Korte (Equisetum silvaticum, E. arvensis, E. pratensis). Tämän kasvin kaikki kolme lajia voidaan käyttää. Koko kasvi otetaan kun se on täydellisesti kehittynyt ja raittiin viheriä. Kasvi kuivataan. 3 kg keitetään 2-3 tuntia. Alunassa peitattu lanka, joka keitetään siivilöidyssä väriaineessa ½-1 tunti, saapi punertavan värin.
Lieko (Lycopodium alpinum). Kasvi kootaan keväällä ja kuivataan. Kasvi saa olla vedessä 3-4 päivää,
sitte vesi siivilöidään, peittaamaton lanka pannaan siihen; lanka saa olla siinä jälleen 3-4 päivää ja keitetään kerran päivässä. Kaunista harmaankeltaista.
Vesiheinä (Stellaria media). Tämä kasvi voidaan käyttää sekä tuoreena että kuivattuna liekokasvin sijasta.
Suolaheinä (Rumex acetosa). Kasvi käytetään ennen kukkimista. Rautapata täytetään suolaheinällä, joka saa sitte kiehua tunnin. Siivilöidyssä vedessä saapi peittaamaton lanka sitte kiehua tunnin ajan. Harmaanviheriätä. Kun se sitte vielä värjätään bresiljalastulla, saapi lanka lujan mustan värin.
[HANHENTATAR]Keiholehti (Pilört) (Polygonum persicaria). Tuoreet lehdet poimitaan 3:sta kilosta tätä kasvia, pannaan kerroksittain kuparikattilaan alunassa peitatun langan kanssa, keitetään tunti ja saapi jäähtyä kattilassa. Voimakas messingin keltainen väri.
Koivunlehdet. Voidaan käyttää sekä tuoreena että kuivattuna. 2-4 kg kiehutetaan 1-2 tuntia. Alunassa peitattu lanka pannaan siivilöityyn veteen. Saadaan vaaleampia ja tummempia keltaisia värejä. Kun lanka on alunassa peitattu, keitetään se puoli tuntia puhtaassa vedessä, johon on pantu 2-15 gr oliumia. Tätä ainetta saa apteekista ja on se indigon ja rikkihapon sekoitusta. Kun lanka on sinistä keitetään se keltaisessa koivunlehdistä valmistetussa väriaineessa 1-2 tuntia.
Lepän lehdet kootaan ja käytetään tuoreena. Keltaisen viheriää.
Katajan marjat (Juniparus communis). Marjat käytetään tuoreena tahi kuivattuina. 6 litraa marjoja keitetään ensin 2 tuntia, sitte keitetään ne yhdessä peitatun langan kanssa, kunnes marjat ovat hyvin kiehuneita. Marjat siivilöidään pois ja väriaineeseen sekoitetaan 65 gr espanjan viheriää. Lanka keitetään uudelleen tässä ¼ tuntia. eittaamiseen tässä tarvitaan 70 gr viinikiveä, 125 gr alunaa, 70 kuparivihtrilliä ja 50 gr salmiakkia. Olivinruskea.
Ahomatara (Galium borcale). Juuret kootaan ennen kukkimista, puhdistetaan ja kuivataan. Juuret leikellään hienoiksi ja keitetään yhdessä langan kanssa, joka on alunassa peitattu. Kaunista punasta. Saadakseen värin tummemmaksi, täytyy olla sama määrä juuria kuin lankaakin.
Kivisammalta (Parmelia saxatilis) pannaan vuorottain langan kanssa pataan tai kattilaan, sitte paljo vettä, niin että on yltä vedessä. Keitetään 4-6 tuntia ja saapi sitte jäähtyä. Kun useamman kerran kiehutetaan, tulee väri hyvin tumma. Kuparikattilassa keltaisenruskeata, rautapadassa punaisenruskeata.
Poronjäkälää (Cladonia rangiferina). 2 kg jäkälää keitetään 1-2 tuntia. Alunassa peitattu lanka kiehutetaan siivilöidyssä vedessä ½-1 tunti. Harmaankeltaista. Jos pannaan 50 gr rautavihtrilliä ja 50 gr potaskaa niin saadaan harmaata, joka on kuihtuneiden lehtien näköistä.
Kuusennaavaa (Usnea barbata plicata). 1 kg naavaa keitetään, alunassa peitattu lanka kiehutetaan siivilöidyssä vedessä 1-2 tuntia. Keltaista.
Langat tulee värjäämisen jälkeen pestä suopa- tai saippuavedellä ja kuivaa varjoisassa paikassa. Ja ennen värjäämistä tulee lankojen olla hyvin pestyjä.
Kasveilla värjääminen sopii varsinkin maaseudulla ja pienemmissä kaupungeissa, joissa väriaineita voi helposti koota.
Tällaisella värjäämisellä säästetään monet menot. - Tosin muutamat kasvivärit muuttuvat auringossa, mutta pestessä ne kyllä säilyvät.
Kasveilla värjäämisen edut: Halpuus ja kestävyys, kauneus ja hienous. Kasvivärit ovat kaikki myrkyttömiä ja ne useinkin vaan lujentavat lankoja, joita tavalliset pakettivärit useinkin heikontavat.
Luminous Paints.
Manufacturer and builder 12 / 1891
For Orange Luminous Paint, 46 parts varnish are mixed with 17.5 parts prepared barium sulphate, 1 part prepared India yellow, 1.5 parts prepared madder lake, and 38 parts luminous calcium sulphate.
For Yellow Luminous Paint, 48 parts varnish are mixed with 10 parts of prepared barium sulphate, 8 parts barium chromate, and 34 parts luminous calcium sulphate.
For Green Luminous Paint, 48 parts varnish are mixed with 10 parts prepared barium sulphate, 8 parts chromium oxide green, and 34 parts luminous calcium sulphide.
For Blue Luminous Paint is prepared from 42 parts varnish, 10.2 parts prepared barium sulphate, 6.4 parts ultramarine blue, 5.4 parts cobalt blue, and 46 parts luminous calcium sulphide.
A Violet Luminous Paint is made from 42 parts varnish, 10.2 parts prepared barium sulphate, 2.8 parts ultramarine violet, 9 parts cobaltous arsenate, and 36 parts luminous calcium sulphide.
For Gray Luminous Paint, 45 parts of the varnish are mixed with 6 parts prepared barium sulphate, 6 parts prepared calcium carbonate, 0.5 part ultramarine blue, 6.5 parts gray zinc sulphide.
A Yellowish Brown Luminous Paint is obtained from 48 parts varnish, 10 parts precipitated barium sulphate, 8 parts orpiment, and 34 parts luminous calcium sulphide.
Luminous Colors for Artists' use are prepared by using pure East India poppy oil, in the same quantity, instead of varnish, and taking particular pains to grind the materials as fine as possible.
For Luminous Oil-Color Paints, equal quantities of pure linseed are used in place of the varnish. The linseed oil must be cold-pressed and thickened by heat.
All the above luminous paints can be used in the manufacture of colored papers, etc., if the varnish is altogether omitted, and the dry mixtures are ground to a paste with water.
The luminous paints can also be used as wax colors for painting on glass and similar objects, by adding, instead of the varnish, 10 per cent more of Japanese wax and one-fourth the quantity of the latter of olive oil. The wax colors prepared in this way may also be used for painting upon porcelain, and are then carefully burned without access of air. Paintings of this kind can also be treated with waterglass.
For Orange Luminous Paint, 46 parts varnish are mixed with 17.5 parts prepared barium sulphate, 1 part prepared India yellow, 1.5 parts prepared madder lake, and 38 parts luminous calcium sulphate.
For Yellow Luminous Paint, 48 parts varnish are mixed with 10 parts of prepared barium sulphate, 8 parts barium chromate, and 34 parts luminous calcium sulphate.
For Green Luminous Paint, 48 parts varnish are mixed with 10 parts prepared barium sulphate, 8 parts chromium oxide green, and 34 parts luminous calcium sulphide.
For Blue Luminous Paint is prepared from 42 parts varnish, 10.2 parts prepared barium sulphate, 6.4 parts ultramarine blue, 5.4 parts cobalt blue, and 46 parts luminous calcium sulphide.
A Violet Luminous Paint is made from 42 parts varnish, 10.2 parts prepared barium sulphate, 2.8 parts ultramarine violet, 9 parts cobaltous arsenate, and 36 parts luminous calcium sulphide.
For Gray Luminous Paint, 45 parts of the varnish are mixed with 6 parts prepared barium sulphate, 6 parts prepared calcium carbonate, 0.5 part ultramarine blue, 6.5 parts gray zinc sulphide.
A Yellowish Brown Luminous Paint is obtained from 48 parts varnish, 10 parts precipitated barium sulphate, 8 parts orpiment, and 34 parts luminous calcium sulphide.
Luminous Colors for Artists' use are prepared by using pure East India poppy oil, in the same quantity, instead of varnish, and taking particular pains to grind the materials as fine as possible.
For Luminous Oil-Color Paints, equal quantities of pure linseed are used in place of the varnish. The linseed oil must be cold-pressed and thickened by heat.
All the above luminous paints can be used in the manufacture of colored papers, etc., if the varnish is altogether omitted, and the dry mixtures are ground to a paste with water.
The luminous paints can also be used as wax colors for painting on glass and similar objects, by adding, instead of the varnish, 10 per cent more of Japanese wax and one-fourth the quantity of the latter of olive oil. The wax colors prepared in this way may also be used for painting upon porcelain, and are then carefully burned without access of air. Paintings of this kind can also be treated with waterglass.
Om färgerna (del 1 & 2).
(Del 1) Gutenberg 2-3, 1.5.1893
(Del 2) Gutenberg 4-5, 1.6.1893
Efter H Scheibler.
Färgtryck med boktryckpressar var tidigt kändt. Redan 1499 säges en tysk vid namn Mair hafva levererat i färger tryckta träsnitt. På senaste tid har färgtrycket blifvit allt mer och mer användt. Dertill bidrager isynnerhet de storartade förbättringar snällpressens färgverk undergått och de till mindre färgtryck väl lämpade digeltryckpressarna.
Då färgtryck nu ganska allmänt användes i accidensarbeten, är det af stor vikt för såväl sättare som tryckare att ega kännedom om de olika färgernas behandling och egenskaper samt de allmännaste regler för färgharmoni.
a) Färgernas indelning.
Färgerna indelas i 3 klasser: prima-, sekunda- och tertiafärger.
Primafärger (vanligtvis kallade grundfärger) äro rödt, gult och blått.
Sekundafärger, som bestå af en blandning af två grundfärger, äro orange, grönt och violet.
Tertiafärger, som äro sammansatta af 3 prima eller 2 sekundafärger äro citronfärg, rödbrunt och grått.
Primafärgerna äro rena, naturliga färger och kunna icke framställas genom blandning.
Sekundafärgerna äro också rena, men bestå af följande blandningar:
rödt + gult - orange
gult + blått - grönt
rödt + blått - violet
Tertiafärgerna äro icke rena. De bestå af följande blandningar:
orange + grönt - citronfärg
orange + violet - rödbrunt
grönt + violet - grått
b) Harmonierande färger.
Harmonierande färger kallas de, som ömsesidigt förhöja hvarandras glans och kraft. Ställes två sådana färger bredvid hvarandra, ser man att de reflektera strålar af sina komplementsfärger. Sålunda reflekterar t. ex. rödt gröna och grönt rödaktiga strålar.
Såsom hufvudregel kan man uppställa, att grundfärgerna alltid harmoniera med sina sekundafärger.
Komplementsfärger harmoniera med hvarandra, dock något hårdt ss. rödt och blågrönt, violet och gröngult.
Alla färger, som äro nära beslägtade med hvarandra, harmoniera.
I frågan om färgernas harmonierande sammanställning råder bland olika författare mycket delade meningar. I allmänhet antages dock, att följande sammanställningar äro harmoniska:
Orange, när den är ljus, värkar utmärkt tillsammans med ultramarin; är den däremot mörk, går värkan fullständigt förlorad. Med grönt värkar mörk orange bra; äfven violet är af god effekt i denna förbindelse, isynnerhet när grönt tillagges.
Mönja harmonierar med ljusblått och gulgrönt, i nödfall äfven med gult. Däremot värkar det skrikande med blågrönt.
Guldgult värkar utmärkt med ultramarin; den harmonierar äfven med violet och purpurrödt.
Guld (metallisk guld-brons) värkar utomordentligt med ultramarin, mörkrödt, mörkgrönt och ljusblått; för öfrigt harmonierar det med nästan alla andra färger.
Kanariegult passar bäst med violet, isynnerhet med dess mörka schatteringar, men också med purpur- och karminrödt.
Gräsgrönt tar sig bäst ut med violet och purpurviolet. Det är äfven af stor värkan tillsammans med blått.
I allmänhet värka sammanställningar af två färger mindre tillfredsställande än sammanställningar af tre färger. Den mest effektfulla sammanställning af tre färger är rödt, gult och blått, isynnerhet guld, ultramarin och zinnober. Vid användning af guld i stället för gult böra färgerna vara något kraftigare.
Mörkrödt, grönt och gult utgöra en utmärkt kombination.
Orange, grönt och purpurviolet är också användbart. Till hvar och en af dessa sammanställningar kan fogas svart, guld eller silfver.
Hvitt värkar gynsamt vid sidan af ljusa, men icke vid mörka färger; skrikande är det vid sidan af rödt. Gult fordrar, när det användes bredvid svart, ljusa färger i sin närhet.
Svart tillsammans med mörkgrönt, blått och violet bör icke användas. Däremot värkar svart utmärkt mellan två ljusa färger.
Grått värkar mycket trefligt med rödt, orange, gult; grönt och blått. En storartad effekt frambringar grått i förbindelse med mönja, orange och skarlakansrödt. En grå botten är att föredraga framför en hvit.
Det är af största vikt för en harmonisk värkan att man, om möjligt, använder flere nyanser af en och samma färg.
I ett och samma arbete bör man använda endast få hufvudfärger och behandla de öfriga som bifärger; dessa böra intaga en obetydlig plats. Använder man t. ex. blått-orange, så bör blå vara den förherskande; i annat fall värkar denna förbindelse hårdt. Användes gult vid sidan af violet, så bör violet intaga den större platsen. Komplementsfärger, som stå bredvid hvarandra, och som äro ungefär lika starka, böra åtskiljas med kraftiga svarta, guldbroncerade eller andra konturer. Af stor vikt är det äfven att alltid begagna "varma" och "kalla" färger bredvid hvarandra; ty dessa höja hvarandras glans. Med varma färger menas de, i hvilka rödt och gult är förherskande. Är blått det dominerande i en färg, inträder köldens karaktär.
Smaklösa färgkombinationer bero endera på, att färgerna äro hårda och skrikande eller på, att den ena färgen inverkar på den andra. Sådana kontraster förekomma t. ex. vid sammanställning af mönja och karmosin, blått och violet o. s. v. Sättes rödt bredvid orange, så förefaller denna färg gulaktig, då däremot den röda färgen visar sig blåaktig. Violet synes blåaktigt vid sidan af rödt, medan den röda färgen förefaller gul. Orange synes rödaktig, när det står vid sidan af gult, medan denna sistnämnda färg får ett grönt utseende. När grönt och gult stå tillsamman får den första färgen ett blått och den sistnämnda ett orangefärgadt utseende. Violet emot blått blir rödaktigt och blått grönaktigt. Gult emot blått blir rödaktigt och blått synes violet. Rödt emot blått blir gulaktigt och blått grönt.
Sådana disharmonier kunna lätt undvikas, om man sätter grått emellan dem, t. ex. gult-grått-blått. Därvid erhålla färgerna sitt ursprungliga utseende.
Sättas en ljus och en mörk nyance af samma färg bredvid hvarandra, blir den ljusa ljusare och den mörkamörkare.
(Forts.)
[Gutenberg 4-5, 1.6.1893]
Om färgerna. (Forts.)
c) Färgernas varaktighet.
Vid valet af färger är det af största vikt att veta om färgerna äro varaktiga eller icke. Det finnes färger, som redan dagen efter tryckningen förändra utseende och sädana som icke det minsta tåla solljus. Kagra af de vackraste färgerna äro tyvärr de minst hållbara.
Gula och blåa färger hålla sig i allmänhet bättre än röda. Af de sistnämnda är det egentligen blott zinnober som är varaktig.
I allmänhet anses följande färger vara hållbara: kadmiumgult, kromgult, zinnober, kinesiskt rödt, venetianskt rödt, zinkhvitt, ultramarin, miloriblått, pariserblått, koboltblått, umbra och jakaranda brunt.
De färger, som icke tåla solljus äro: geraniumlack, karmoisinlack, skarlakanlack, gult lack, purpurlack, turkiskt blått, indigo, berlinerblått, patentzinnober och rosenfärger.
Följande färger motstå ljuset, men lida af fukt och oren luft: mönja, kromrödt, orangerödt, mineralgult och grönt lack.
Vid valet af röda färger bör man isynnerhet vara försigtig; ty de äro de dyraste och derför mest utsatta för förfalskning. Äro färgerna blandade med anilin böra de icke användas till tryckning af arbeten, som äro utsatta för
dagsljuset.
Svart färg till arbeten, som en längre tid blifva utsatta för solljuset, böra blandas med litet kinesiskt tusch, emedan färgen eljes blir gulaktig och blek. Tuschen håller sig nemligen i solljus och bevarar färgens styrka.
(Del 2) Gutenberg 4-5, 1.6.1893
Efter H Scheibler.
Färgtryck med boktryckpressar var tidigt kändt. Redan 1499 säges en tysk vid namn Mair hafva levererat i färger tryckta träsnitt. På senaste tid har färgtrycket blifvit allt mer och mer användt. Dertill bidrager isynnerhet de storartade förbättringar snällpressens färgverk undergått och de till mindre färgtryck väl lämpade digeltryckpressarna.
Då färgtryck nu ganska allmänt användes i accidensarbeten, är det af stor vikt för såväl sättare som tryckare att ega kännedom om de olika färgernas behandling och egenskaper samt de allmännaste regler för färgharmoni.
a) Färgernas indelning.
Färgerna indelas i 3 klasser: prima-, sekunda- och tertiafärger.
Primafärger (vanligtvis kallade grundfärger) äro rödt, gult och blått.
Sekundafärger, som bestå af en blandning af två grundfärger, äro orange, grönt och violet.
Tertiafärger, som äro sammansatta af 3 prima eller 2 sekundafärger äro citronfärg, rödbrunt och grått.
Primafärgerna äro rena, naturliga färger och kunna icke framställas genom blandning.
Sekundafärgerna äro också rena, men bestå af följande blandningar:
rödt + gult - orange
gult + blått - grönt
rödt + blått - violet
Tertiafärgerna äro icke rena. De bestå af följande blandningar:
orange + grönt - citronfärg
orange + violet - rödbrunt
grönt + violet - grått
b) Harmonierande färger.
Harmonierande färger kallas de, som ömsesidigt förhöja hvarandras glans och kraft. Ställes två sådana färger bredvid hvarandra, ser man att de reflektera strålar af sina komplementsfärger. Sålunda reflekterar t. ex. rödt gröna och grönt rödaktiga strålar.
Såsom hufvudregel kan man uppställa, att grundfärgerna alltid harmoniera med sina sekundafärger.
Komplementsfärger harmoniera med hvarandra, dock något hårdt ss. rödt och blågrönt, violet och gröngult.
Alla färger, som äro nära beslägtade med hvarandra, harmoniera.
I frågan om färgernas harmonierande sammanställning råder bland olika författare mycket delade meningar. I allmänhet antages dock, att följande sammanställningar äro harmoniska:
Orange, när den är ljus, värkar utmärkt tillsammans med ultramarin; är den däremot mörk, går värkan fullständigt förlorad. Med grönt värkar mörk orange bra; äfven violet är af god effekt i denna förbindelse, isynnerhet när grönt tillagges.
Mönja harmonierar med ljusblått och gulgrönt, i nödfall äfven med gult. Däremot värkar det skrikande med blågrönt.
Guldgult värkar utmärkt med ultramarin; den harmonierar äfven med violet och purpurrödt.
Guld (metallisk guld-brons) värkar utomordentligt med ultramarin, mörkrödt, mörkgrönt och ljusblått; för öfrigt harmonierar det med nästan alla andra färger.
Kanariegult passar bäst med violet, isynnerhet med dess mörka schatteringar, men också med purpur- och karminrödt.
Gräsgrönt tar sig bäst ut med violet och purpurviolet. Det är äfven af stor värkan tillsammans med blått.
I allmänhet värka sammanställningar af två färger mindre tillfredsställande än sammanställningar af tre färger. Den mest effektfulla sammanställning af tre färger är rödt, gult och blått, isynnerhet guld, ultramarin och zinnober. Vid användning af guld i stället för gult böra färgerna vara något kraftigare.
Mörkrödt, grönt och gult utgöra en utmärkt kombination.
Orange, grönt och purpurviolet är också användbart. Till hvar och en af dessa sammanställningar kan fogas svart, guld eller silfver.
Hvitt värkar gynsamt vid sidan af ljusa, men icke vid mörka färger; skrikande är det vid sidan af rödt. Gult fordrar, när det användes bredvid svart, ljusa färger i sin närhet.
Svart tillsammans med mörkgrönt, blått och violet bör icke användas. Däremot värkar svart utmärkt mellan två ljusa färger.
Grått värkar mycket trefligt med rödt, orange, gult; grönt och blått. En storartad effekt frambringar grått i förbindelse med mönja, orange och skarlakansrödt. En grå botten är att föredraga framför en hvit.
Det är af största vikt för en harmonisk värkan att man, om möjligt, använder flere nyanser af en och samma färg.
I ett och samma arbete bör man använda endast få hufvudfärger och behandla de öfriga som bifärger; dessa böra intaga en obetydlig plats. Använder man t. ex. blått-orange, så bör blå vara den förherskande; i annat fall värkar denna förbindelse hårdt. Användes gult vid sidan af violet, så bör violet intaga den större platsen. Komplementsfärger, som stå bredvid hvarandra, och som äro ungefär lika starka, böra åtskiljas med kraftiga svarta, guldbroncerade eller andra konturer. Af stor vikt är det äfven att alltid begagna "varma" och "kalla" färger bredvid hvarandra; ty dessa höja hvarandras glans. Med varma färger menas de, i hvilka rödt och gult är förherskande. Är blått det dominerande i en färg, inträder köldens karaktär.
Smaklösa färgkombinationer bero endera på, att färgerna äro hårda och skrikande eller på, att den ena färgen inverkar på den andra. Sådana kontraster förekomma t. ex. vid sammanställning af mönja och karmosin, blått och violet o. s. v. Sättes rödt bredvid orange, så förefaller denna färg gulaktig, då däremot den röda färgen visar sig blåaktig. Violet synes blåaktigt vid sidan af rödt, medan den röda färgen förefaller gul. Orange synes rödaktig, när det står vid sidan af gult, medan denna sistnämnda färg får ett grönt utseende. När grönt och gult stå tillsamman får den första färgen ett blått och den sistnämnda ett orangefärgadt utseende. Violet emot blått blir rödaktigt och blått grönaktigt. Gult emot blått blir rödaktigt och blått synes violet. Rödt emot blått blir gulaktigt och blått grönt.
Sådana disharmonier kunna lätt undvikas, om man sätter grått emellan dem, t. ex. gult-grått-blått. Därvid erhålla färgerna sitt ursprungliga utseende.
Sättas en ljus och en mörk nyance af samma färg bredvid hvarandra, blir den ljusa ljusare och den mörkamörkare.
(Forts.)
[Gutenberg 4-5, 1.6.1893]
Om färgerna. (Forts.)
c) Färgernas varaktighet.
Vid valet af färger är det af största vikt att veta om färgerna äro varaktiga eller icke. Det finnes färger, som redan dagen efter tryckningen förändra utseende och sädana som icke det minsta tåla solljus. Kagra af de vackraste färgerna äro tyvärr de minst hållbara.
Gula och blåa färger hålla sig i allmänhet bättre än röda. Af de sistnämnda är det egentligen blott zinnober som är varaktig.
I allmänhet anses följande färger vara hållbara: kadmiumgult, kromgult, zinnober, kinesiskt rödt, venetianskt rödt, zinkhvitt, ultramarin, miloriblått, pariserblått, koboltblått, umbra och jakaranda brunt.
De färger, som icke tåla solljus äro: geraniumlack, karmoisinlack, skarlakanlack, gult lack, purpurlack, turkiskt blått, indigo, berlinerblått, patentzinnober och rosenfärger.
Följande färger motstå ljuset, men lida af fukt och oren luft: mönja, kromrödt, orangerödt, mineralgult och grönt lack.
Vid valet af röda färger bör man isynnerhet vara försigtig; ty de äro de dyraste och derför mest utsatta för förfalskning. Äro färgerna blandade med anilin böra de icke användas till tryckning af arbeten, som äro utsatta för
dagsljuset.
Svart färg till arbeten, som en längre tid blifva utsatta för solljuset, böra blandas med litet kinesiskt tusch, emedan färgen eljes blir gulaktig och blek. Tuschen håller sig nemligen i solljus och bevarar färgens styrka.
Colour in Animals.
The Living Age 1569, 4.7.1874
From Chambers' Journal.
The variety of colouring in animal life is one of the marvels of nature, only now beginning to be studied scientifically. It is vain to say that an animal is beautiful, either in symmetry or diversity of colour, in order to please the human eye. Fishes in the depths of the Indian seas, where no human eye can see them, possess the most gorgeous tints. One thing is remarkable: birds, fishes, and insects alone possess the metallic colouring; whilst plants and zoophytes are without reflectig shades. The mollusca take a middle path with their hue of mother-of-pearl. What is the reason of these arrangements in the animal kindgom? Its is a question which cannot be satisfactorily answered; but some observations have been made which throw light on the subject. One is, that among animals, the part oft he body turned towards the earth is always paler than that which is uppermost. The action of light is here apparent. Fishes which live on the side, as the sole and turbot, have the left side, which answers to the back, of a dark tint; whilst the other side is white. It may be noticed that birds which fly, as it were, bathed in light do not offer the strong contrast of tone between the upper and lower side. Beetles, wasps, and flies have the metallic colouring of blue and green, possess rings equally dark all round the body; and the wings of many butterflies are as beautifully feathered below as above.
On the other hand, mollusca which live in an alsmot closed shell, like the oyster, are nearly colourless; the larvæ of insects found in the ground or in wood have the same whiteness, as well as all intestinal worms shut up in obscurity. Some insects whose life is spent in darkness keep this appearance all their lives; such as the curous little beetles inhabiting the inaccessible crevasses of snowy mountains, in whose depths they are hidden. They seem to fly from light as from death, and are only found at certain seasons, when they crawl on the floowing of the cases like larvæ, without etes, which would be useless in the retreats where they usually dwell.
This relation between colouring and light is very evident in the beings which inhabit the earth and the air; those are the most brilliant which are exposed to the sun; those of the tropics are brighter than in the regions around the North Pole, and the diurnal species than the nocturnal; but the same law does not apparently belong to the inhabitants of the sea, which are of a richer shade where the light is more tempered. The most dazzling corals are those which hang under the natural cornices of the rocks and on the sides of submarine grottoes; while some kinds of fish which are found on the shores as well as in depths requiring the drag-net, have a bright red purple in the latter regions, and an insignificant yellow brown in the former. Those who bring up gold-fish know well that to have them finely coloured, they must place them in a shaded vase, where aquatic plants hide them from the extreme solar heat. Under a hot July sun they lose their beauty.
The causes to which animal colouring is due are very various. Some living substances have it in themselves, owing to molecular arrangement, but usually this is not the case; the liveliest colours are not bound up with the tissues. Sometimes they arise from a phenomenon like that by which the soap-bubble shews its prismatic hues; sometimes there is a special matter called pigment which is united with the organic substance. Such is the brilliant paint, carmine, which is the pigment of the cochineal insect, and the red colour of blood, which may be collected in crystals, separate from the other particles to which it is united.
Even the powder not unknown to ladies of fashion is one of Nature's beautifying means. That which is left on the hands of the ruthless boy when he has caught a butterfly, is a common instance; but there are birds, such as the large white cockatoo, which leave a white powder on the hands. An African traveller speaks of his astonishment on a rainy day too see his hands reddened by the moist plumage of a bird he has just killed. The most ordinary way, however, in which the pigment is found is when it exists in the depths of the tissues, reduced to a very fine particles, best seen under the microscope. When scattered, they scarcely influence the shade; but when close together, they are very perceptible. This explains the colour of the n****: under the very delicate layer of skin which is raised by a slight burn there may be seen abundance of brown pigment in the black man. It is wuite superficial, for the skin differs only from that of the European in tone; it wants the exquisite transparency of fair races. Among these, the colour which impress the eye do not come from a flat surface, but from the different depths of layers in the flesh. Hence the variety of rose and lily tints according as the blood circulates more or less freely; hence the blue veins, which give a false apprearance, because the blood is red; but the skin thus dyes the feep tones which lie beneath it; tattooing with Indian ink is blue, blue eyes owe their shade to the brown pigment which lines the other side of the iris, and the muscles seen under the skin produce the bluish tone well known to painters.
The chemical nature of pigment is luttle known; the sun evidently favours its development in red patches. Age takes it away from the hair when it turns white, the colouring-matter giving place to very small air-bubbles. The brilliant white of feathers is due to the air which fills tem. Age, and domestic habits exchanged for a wild state, alter the appearance of many birds and animals; in some species the feathers and fur grow white every year before falling off and being renewed; as in the ermine, in spring the fur which is so valued assumes a yellow hue, and after a few months, becomes white before winter.
It would, however, be an error to suppose that all the exquisite metallic shades which diaper the feathers of birds and the wings of butterflues arise from pigments; it was a dream of the alchemists to try to extract them. Their sole cause is the play of light, fugitive as the sparkles of the diamond. When the beautiful feathers on the breast of a humming-bird are examined under the microscope, it is astonishing to see none of the shades the mystery of which you would penetrate. They are simply made of a dark-brown opaque substance not unlike those of a black duck. There is, however, a remarkable arrangement; the barb of the feather, instead of being a fringed stem, offers a series of small squares of horny substance placed point to point. These plates, of infinitesimal size, are extremely thin, brown, and, to all appearance, exactly alike, whatever may be the reflection they give. The brilliant large feathers of the peacock are the same; the plates are only at a greater distance, and of less brightness. They have been described as so many little mirrors, but that comparison is not correct, for then they would only give back light without colouring it. Neither do they act by decomposing the rays which pass through them, for then tehy would not lose their iris tints under the microscope. It is to metals alone that the metallic plumage of the humming-birds can be compared; the effects of the plates in a feather are like tempered steel or crystallized bismuth. Certain specimens emit colours very variable under different angles, the same scarlet feather becoming, when turned to ninety degrees, a beautiful emerald green.
The same process which nature has followed in the humming-bird is also found in the wing of the butterfly. It is covered with microscopic scales, which play the part of the feather, arranged like the tiles of a house, and taking to the most elegant forms. They also lose their colour under magnifying power, and the quality of redlection shews that the phenomena are the same as in feathers. There is, however, a difference in the extent of the chromatic scale. Whilst the humming-bird partakes in its colours off the whole of the spectrum from the violet to the red, passing through green, those of the butterflies prefer the more refrangible ones from green to violet, passing through blue. The admirable lilac shade of the Morpho menelas and the Morpho cypris is well known, and the wings of these butterflies have been used by the jewellers, carefully laid under a thin plate of mica, and made into ornaments. A bright green is not uncommon, but the metallic red is rare, excepting in a beautiful butterfly of Madagascar, closely allied to one found in India and Ceylon. The latter has wings of a velvet black with brilliant green spots; in the former, these give place to a mark of fiery red.
There is the same difference between the metallic hues of creatures endowed with flight and the iris shades of fishes, that there is between crystallized bismuth and the soft reflections of the changing opal. To have an idea of the richness of the fish, it is only necessary to see a net landed filled with shad or other bright fish. It is one immense opal, with the same transparency of shade seen through the scales, which afford the only means of imitating pearls. It is due, however, not to the scales, but to extremely thin layers lying below the scales under the skin and round the bloodvessels, which look like so many threads of silver running through the flesh. Réaumur first noticed and described them; sometimes their form is as regular as that of a crystal, and of infinitesimal size and thickness. The art of the makers of false pearls is to collect these plates in a mass from the fish, and make a paste of them with the addition of glue, which is pompously named "Eastern Essence." This is put inside glass beads, and gives them the native whiteness of pearls.
Many observations have been made lately by our naturalists as to the defence which colour supplies to animals: hares, rabbits, stags, and goats possess the most favourable shade for concealing them in the depths of the forest or in the fields. It is well known that when the Volunteer corps were enrolled, and the most suitable colour for the riflemen wasdiscussed, it was supposed to be green. Soldiers dressed in different shades were placed in woods and plains, to try which offered the best concealment. Contrary to expectation, that which escaped the eyes of the enemy was not green, but the fawn colour of the doe. Among hunting quadrupeds, such as the tigerm the leopard, the jaguar, the panther, there is a shade of skin which man has always been anxious to use. The old Egyptian tombs have painting of the n*****s of Sudan, their loins girt with the fine yellow skins for which there is still a great sale. All the birds which prey upon the smaller tribes, and fishes like the shark, are clothed in dead colours, so as to be the least seen by their victims.
There is an animal which, for two thousand years, has excited the curiosity and superstition of man by its change of colour - that is, the chameleon. No reasonable observation was ever made upon it, until Perrault instituted some experiments in the seventeenth century. He observed that the animal became pale at night, and took a deeper colour when in the sun, or when it was teased; whilst the idea that it took its colour from surrounding objects was simply fabulous. He wrapped it in different kinds of cloth, and once only did it become paler when in white. Its colours were very limited, varying from gray to green and greenish brown.
Little more than this is known in the present day: under our skies it soon loses its intensity of colour. Beneath the African sun, its livery is inscessantly changing; sometimes a row of large patches appears on the sides, or the skin is spotted like a trout, the spots turning to the size of a pin's head. At other times, the figures are light on a brown ground, which a moment before were brown on a light ground, and these last during the day. A naturalist speaks of two chameleons which were tied together on a boat in the Nile, with sufficient length of string to run about, and so always submissive to the same influences of light, &c. They offered a contrast of colour, though to a certain degree alike; but when they slept under the straw chair which they chose for their domicile, they were exactly of the same shade during the hours of rest - a fine sea-green that never changed. The skin rested, as did the brain, so that it seemed probable that central activity, thought, will, or whatever name is given, has some effect in the change of colour. The probability is that as they become pale, the pigment does not leave the skin, but that it is collected in spheres too small to affect our retina, which will be impressed by the same quantity of pigment when more extended.
It is undoubtedly the nerves which connect the brain with organs where the pigment is retained. By cutting a nerve, the colouring-matter is paralyzed in that portion of the skin through which the nerve passes, just as a muscle is isolated by the section of its nerve. If this operation be performed on a turbot when in a dark state, and thrown into a sandy bottom, the whole body grows paler, excepting the part which cannot receive cerebral influence. The nerves have, in general, a very simple and regular distribution: if two or three of these are cut in the body of the fish, a black transversal band following the course of the nerve will be seen; whilst, if the nerve which animates the head is thus treated, the turbot growing pler on hte sand, keeps a kind of black mask, which has a very curious effect.
These marks will remain for many weeks, and what may be called paralysis of colour has been remarked in consequence of illness or accident. Such was seen in the head of a large turbot, the body being of a different colour. It was watched, and died after a few days, evidently of some injury which it had received. The subject offers a field of imemnse inquiry: the chemical and physical stury of pigments, the conditions which regulate their appearance, their intensity, and variations under certain influences; the want of them in albinos, and the exaggerated development in other forms of disease. To Mr. Darwin, in England, and to M. Ponchet, in France, the subject is indebted for much research, which will no doubt be continued an occasion offers.
From Chambers' Journal.
The variety of colouring in animal life is one of the marvels of nature, only now beginning to be studied scientifically. It is vain to say that an animal is beautiful, either in symmetry or diversity of colour, in order to please the human eye. Fishes in the depths of the Indian seas, where no human eye can see them, possess the most gorgeous tints. One thing is remarkable: birds, fishes, and insects alone possess the metallic colouring; whilst plants and zoophytes are without reflectig shades. The mollusca take a middle path with their hue of mother-of-pearl. What is the reason of these arrangements in the animal kindgom? Its is a question which cannot be satisfactorily answered; but some observations have been made which throw light on the subject. One is, that among animals, the part oft he body turned towards the earth is always paler than that which is uppermost. The action of light is here apparent. Fishes which live on the side, as the sole and turbot, have the left side, which answers to the back, of a dark tint; whilst the other side is white. It may be noticed that birds which fly, as it were, bathed in light do not offer the strong contrast of tone between the upper and lower side. Beetles, wasps, and flies have the metallic colouring of blue and green, possess rings equally dark all round the body; and the wings of many butterflies are as beautifully feathered below as above.
On the other hand, mollusca which live in an alsmot closed shell, like the oyster, are nearly colourless; the larvæ of insects found in the ground or in wood have the same whiteness, as well as all intestinal worms shut up in obscurity. Some insects whose life is spent in darkness keep this appearance all their lives; such as the curous little beetles inhabiting the inaccessible crevasses of snowy mountains, in whose depths they are hidden. They seem to fly from light as from death, and are only found at certain seasons, when they crawl on the floowing of the cases like larvæ, without etes, which would be useless in the retreats where they usually dwell.
This relation between colouring and light is very evident in the beings which inhabit the earth and the air; those are the most brilliant which are exposed to the sun; those of the tropics are brighter than in the regions around the North Pole, and the diurnal species than the nocturnal; but the same law does not apparently belong to the inhabitants of the sea, which are of a richer shade where the light is more tempered. The most dazzling corals are those which hang under the natural cornices of the rocks and on the sides of submarine grottoes; while some kinds of fish which are found on the shores as well as in depths requiring the drag-net, have a bright red purple in the latter regions, and an insignificant yellow brown in the former. Those who bring up gold-fish know well that to have them finely coloured, they must place them in a shaded vase, where aquatic plants hide them from the extreme solar heat. Under a hot July sun they lose their beauty.
The causes to which animal colouring is due are very various. Some living substances have it in themselves, owing to molecular arrangement, but usually this is not the case; the liveliest colours are not bound up with the tissues. Sometimes they arise from a phenomenon like that by which the soap-bubble shews its prismatic hues; sometimes there is a special matter called pigment which is united with the organic substance. Such is the brilliant paint, carmine, which is the pigment of the cochineal insect, and the red colour of blood, which may be collected in crystals, separate from the other particles to which it is united.
Even the powder not unknown to ladies of fashion is one of Nature's beautifying means. That which is left on the hands of the ruthless boy when he has caught a butterfly, is a common instance; but there are birds, such as the large white cockatoo, which leave a white powder on the hands. An African traveller speaks of his astonishment on a rainy day too see his hands reddened by the moist plumage of a bird he has just killed. The most ordinary way, however, in which the pigment is found is when it exists in the depths of the tissues, reduced to a very fine particles, best seen under the microscope. When scattered, they scarcely influence the shade; but when close together, they are very perceptible. This explains the colour of the n****: under the very delicate layer of skin which is raised by a slight burn there may be seen abundance of brown pigment in the black man. It is wuite superficial, for the skin differs only from that of the European in tone; it wants the exquisite transparency of fair races. Among these, the colour which impress the eye do not come from a flat surface, but from the different depths of layers in the flesh. Hence the variety of rose and lily tints according as the blood circulates more or less freely; hence the blue veins, which give a false apprearance, because the blood is red; but the skin thus dyes the feep tones which lie beneath it; tattooing with Indian ink is blue, blue eyes owe their shade to the brown pigment which lines the other side of the iris, and the muscles seen under the skin produce the bluish tone well known to painters.
The chemical nature of pigment is luttle known; the sun evidently favours its development in red patches. Age takes it away from the hair when it turns white, the colouring-matter giving place to very small air-bubbles. The brilliant white of feathers is due to the air which fills tem. Age, and domestic habits exchanged for a wild state, alter the appearance of many birds and animals; in some species the feathers and fur grow white every year before falling off and being renewed; as in the ermine, in spring the fur which is so valued assumes a yellow hue, and after a few months, becomes white before winter.
It would, however, be an error to suppose that all the exquisite metallic shades which diaper the feathers of birds and the wings of butterflues arise from pigments; it was a dream of the alchemists to try to extract them. Their sole cause is the play of light, fugitive as the sparkles of the diamond. When the beautiful feathers on the breast of a humming-bird are examined under the microscope, it is astonishing to see none of the shades the mystery of which you would penetrate. They are simply made of a dark-brown opaque substance not unlike those of a black duck. There is, however, a remarkable arrangement; the barb of the feather, instead of being a fringed stem, offers a series of small squares of horny substance placed point to point. These plates, of infinitesimal size, are extremely thin, brown, and, to all appearance, exactly alike, whatever may be the reflection they give. The brilliant large feathers of the peacock are the same; the plates are only at a greater distance, and of less brightness. They have been described as so many little mirrors, but that comparison is not correct, for then they would only give back light without colouring it. Neither do they act by decomposing the rays which pass through them, for then tehy would not lose their iris tints under the microscope. It is to metals alone that the metallic plumage of the humming-birds can be compared; the effects of the plates in a feather are like tempered steel or crystallized bismuth. Certain specimens emit colours very variable under different angles, the same scarlet feather becoming, when turned to ninety degrees, a beautiful emerald green.
The same process which nature has followed in the humming-bird is also found in the wing of the butterfly. It is covered with microscopic scales, which play the part of the feather, arranged like the tiles of a house, and taking to the most elegant forms. They also lose their colour under magnifying power, and the quality of redlection shews that the phenomena are the same as in feathers. There is, however, a difference in the extent of the chromatic scale. Whilst the humming-bird partakes in its colours off the whole of the spectrum from the violet to the red, passing through green, those of the butterflies prefer the more refrangible ones from green to violet, passing through blue. The admirable lilac shade of the Morpho menelas and the Morpho cypris is well known, and the wings of these butterflies have been used by the jewellers, carefully laid under a thin plate of mica, and made into ornaments. A bright green is not uncommon, but the metallic red is rare, excepting in a beautiful butterfly of Madagascar, closely allied to one found in India and Ceylon. The latter has wings of a velvet black with brilliant green spots; in the former, these give place to a mark of fiery red.
There is the same difference between the metallic hues of creatures endowed with flight and the iris shades of fishes, that there is between crystallized bismuth and the soft reflections of the changing opal. To have an idea of the richness of the fish, it is only necessary to see a net landed filled with shad or other bright fish. It is one immense opal, with the same transparency of shade seen through the scales, which afford the only means of imitating pearls. It is due, however, not to the scales, but to extremely thin layers lying below the scales under the skin and round the bloodvessels, which look like so many threads of silver running through the flesh. Réaumur first noticed and described them; sometimes their form is as regular as that of a crystal, and of infinitesimal size and thickness. The art of the makers of false pearls is to collect these plates in a mass from the fish, and make a paste of them with the addition of glue, which is pompously named "Eastern Essence." This is put inside glass beads, and gives them the native whiteness of pearls.
Many observations have been made lately by our naturalists as to the defence which colour supplies to animals: hares, rabbits, stags, and goats possess the most favourable shade for concealing them in the depths of the forest or in the fields. It is well known that when the Volunteer corps were enrolled, and the most suitable colour for the riflemen wasdiscussed, it was supposed to be green. Soldiers dressed in different shades were placed in woods and plains, to try which offered the best concealment. Contrary to expectation, that which escaped the eyes of the enemy was not green, but the fawn colour of the doe. Among hunting quadrupeds, such as the tigerm the leopard, the jaguar, the panther, there is a shade of skin which man has always been anxious to use. The old Egyptian tombs have painting of the n*****s of Sudan, their loins girt with the fine yellow skins for which there is still a great sale. All the birds which prey upon the smaller tribes, and fishes like the shark, are clothed in dead colours, so as to be the least seen by their victims.
There is an animal which, for two thousand years, has excited the curiosity and superstition of man by its change of colour - that is, the chameleon. No reasonable observation was ever made upon it, until Perrault instituted some experiments in the seventeenth century. He observed that the animal became pale at night, and took a deeper colour when in the sun, or when it was teased; whilst the idea that it took its colour from surrounding objects was simply fabulous. He wrapped it in different kinds of cloth, and once only did it become paler when in white. Its colours were very limited, varying from gray to green and greenish brown.
Little more than this is known in the present day: under our skies it soon loses its intensity of colour. Beneath the African sun, its livery is inscessantly changing; sometimes a row of large patches appears on the sides, or the skin is spotted like a trout, the spots turning to the size of a pin's head. At other times, the figures are light on a brown ground, which a moment before were brown on a light ground, and these last during the day. A naturalist speaks of two chameleons which were tied together on a boat in the Nile, with sufficient length of string to run about, and so always submissive to the same influences of light, &c. They offered a contrast of colour, though to a certain degree alike; but when they slept under the straw chair which they chose for their domicile, they were exactly of the same shade during the hours of rest - a fine sea-green that never changed. The skin rested, as did the brain, so that it seemed probable that central activity, thought, will, or whatever name is given, has some effect in the change of colour. The probability is that as they become pale, the pigment does not leave the skin, but that it is collected in spheres too small to affect our retina, which will be impressed by the same quantity of pigment when more extended.
It is undoubtedly the nerves which connect the brain with organs where the pigment is retained. By cutting a nerve, the colouring-matter is paralyzed in that portion of the skin through which the nerve passes, just as a muscle is isolated by the section of its nerve. If this operation be performed on a turbot when in a dark state, and thrown into a sandy bottom, the whole body grows paler, excepting the part which cannot receive cerebral influence. The nerves have, in general, a very simple and regular distribution: if two or three of these are cut in the body of the fish, a black transversal band following the course of the nerve will be seen; whilst, if the nerve which animates the head is thus treated, the turbot growing pler on hte sand, keeps a kind of black mask, which has a very curious effect.
These marks will remain for many weeks, and what may be called paralysis of colour has been remarked in consequence of illness or accident. Such was seen in the head of a large turbot, the body being of a different colour. It was watched, and died after a few days, evidently of some injury which it had received. The subject offers a field of imemnse inquiry: the chemical and physical stury of pigments, the conditions which regulate their appearance, their intensity, and variations under certain influences; the want of them in albinos, and the exaggerated development in other forms of disease. To Mr. Darwin, in England, and to M. Ponchet, in France, the subject is indebted for much research, which will no doubt be continued an occasion offers.
Coloring Photographs with Anilin colors
Manufacturer and builder 7 / 1877
It is well known that at present anilin colors are being extensively employed for tinting photographs, and likewise in paintings and water-color drawings. The attention of artists ought to be called to the well-known instrability of these beautiful tints, and artists who desire the permanency of their work should avoid employing them.
It is well known that at present anilin colors are being extensively employed for tinting photographs, and likewise in paintings and water-color drawings. The attention of artists ought to be called to the well-known instrability of these beautiful tints, and artists who desire the permanency of their work should avoid employing them.
On the Selection of Wall Papers.
Manufacturer and builder 7 / 1877
Some people think that if their walls are covered with paper hangings of a showy design, the object of a wall decoration has been attained, and that they have but to select some bright pattern, hightened by a touch or two of gold to prove their taste. It is true many will admire a room so papered, and wonder where the hangings were obtained; and there are those too, who, going to the other extreme, will be amazed that any one could content themselves with it.
That color is essential to our happiness, man in every stage, from the lowest in the scale to the most cultivated, acknowledges. It matters not how degenerate he may be, how far removed from every trace of civilization, of one thing we may be certain - the visage of the savage, wherever found, will be daubed with colors, and his bark canoe and murderous club will be incised with red and yellow ochres. A higher civilization finds expression in a more thorough appreciation of colors, and the examples left us by the Egyptians, the Greeks, and the Pompeiians bear witness to their love of an skill in the decorative arts.
When wall paper first appeared, it was a great advance on the only custom then in vogue - that of decorating with the painter's brush, or covering the walls with tapestry. Both of these methods of decorating were beyond the reach of all but the wealthy; and when it was found that house paper, although loaded down with a burdensome tax, could be produced at a cost not much below that of painting, it at once came into favor, and has continued to be populat.
While we recognize the good wall paper has done, we are not unmindful of its shortcomings, or what it yet has to accomplish.That the manufacturers are not wholly to blame we admit; the public, hungry for display, demand the greatest amount of show for the least money, which has led to bringing out designs intended to catch the eye rather than to appeal to our sense of propriety and the fitness of things.
No man can give rules for selecting house paper, or aid one in that work, if he be not present when the selection is made and has no knowledge of the room in which it is to be hung. To do this successfully, he must know the size of the room, its aspect, its use, and what the paper is to be brought in contact with in the way of carpets, furniture, and pictures. Lacking this information, he cannot say whether the room should have a bright and gay paper, or one plain and subdued. If the ceiling be low, it might require a design calculated to give it apparent hight; or if the ceilings are already too high, something to reduce the apparent hight would be needed. Through a lack of windows, or from being on the shady side of the house, it may be dull and unattractive without some fresh and spirited design on the walls: or, basking in the sunshine, it may need subdued colors to balance and counteract an excess of light. One pattern looks best in the roll; another appears to be better advantage on the walls. A bright bouquet may strike one as pleasant, but repetition of a set pattern makes a wall look blotchy. Figures in the round are not to be tolerated; but some of the flat designs are good, though not all.
We caution all who have this matter at heart, to study it carefully, and not rely too much on their own judgment until they have strengthened it by experience. A woman studies the dress of every other woman, and sees through and through every detail of her intricate make-up. With her it is intuitive, nothing escapes her scrutiny, and even a casual glance enables her to describe dress with an accuracy that attests her skill in unravelling such enigmas. The same amount of attention to the subject under consideration would enable her to make judicious selections when the time came to re-paper her walls and re-furnish her rooms.
Some people think that if their walls are covered with paper hangings of a showy design, the object of a wall decoration has been attained, and that they have but to select some bright pattern, hightened by a touch or two of gold to prove their taste. It is true many will admire a room so papered, and wonder where the hangings were obtained; and there are those too, who, going to the other extreme, will be amazed that any one could content themselves with it.
That color is essential to our happiness, man in every stage, from the lowest in the scale to the most cultivated, acknowledges. It matters not how degenerate he may be, how far removed from every trace of civilization, of one thing we may be certain - the visage of the savage, wherever found, will be daubed with colors, and his bark canoe and murderous club will be incised with red and yellow ochres. A higher civilization finds expression in a more thorough appreciation of colors, and the examples left us by the Egyptians, the Greeks, and the Pompeiians bear witness to their love of an skill in the decorative arts.
When wall paper first appeared, it was a great advance on the only custom then in vogue - that of decorating with the painter's brush, or covering the walls with tapestry. Both of these methods of decorating were beyond the reach of all but the wealthy; and when it was found that house paper, although loaded down with a burdensome tax, could be produced at a cost not much below that of painting, it at once came into favor, and has continued to be populat.
While we recognize the good wall paper has done, we are not unmindful of its shortcomings, or what it yet has to accomplish.That the manufacturers are not wholly to blame we admit; the public, hungry for display, demand the greatest amount of show for the least money, which has led to bringing out designs intended to catch the eye rather than to appeal to our sense of propriety and the fitness of things.
No man can give rules for selecting house paper, or aid one in that work, if he be not present when the selection is made and has no knowledge of the room in which it is to be hung. To do this successfully, he must know the size of the room, its aspect, its use, and what the paper is to be brought in contact with in the way of carpets, furniture, and pictures. Lacking this information, he cannot say whether the room should have a bright and gay paper, or one plain and subdued. If the ceiling be low, it might require a design calculated to give it apparent hight; or if the ceilings are already too high, something to reduce the apparent hight would be needed. Through a lack of windows, or from being on the shady side of the house, it may be dull and unattractive without some fresh and spirited design on the walls: or, basking in the sunshine, it may need subdued colors to balance and counteract an excess of light. One pattern looks best in the roll; another appears to be better advantage on the walls. A bright bouquet may strike one as pleasant, but repetition of a set pattern makes a wall look blotchy. Figures in the round are not to be tolerated; but some of the flat designs are good, though not all.
We caution all who have this matter at heart, to study it carefully, and not rely too much on their own judgment until they have strengthened it by experience. A woman studies the dress of every other woman, and sees through and through every detail of her intricate make-up. With her it is intuitive, nothing escapes her scrutiny, and even a casual glance enables her to describe dress with an accuracy that attests her skill in unravelling such enigmas. The same amount of attention to the subject under consideration would enable her to make judicious selections when the time came to re-paper her walls and re-furnish her rooms.
Finska handarbetets vänner samnantr. i måndags till årsmöte
Hufvudstadsbladet 118, 3.5.1901
Finska handarbetets vänner samnantr. i måndags till årsmöte, hvarvid ordet leddes af artisten V. Blomstedt.
I den upplästa årsberättelsen säges att föreningen till en början användt endast äkta finska mönster, men sedermera, sedan dessa vunnit allmän spridning, begynt använda också friare mönster. Den första åtgärden i denna riktning togs genom deltagande i Pariser världsutställningen, vid hvilken föreningenhade god framgång, såsom synes däraf att föreningen erhöll guldmedalj, och däraf att at utställningsföremålen en stor del försåldes i Köpenhamn såväl till enskilda som till konstmuseer. Gobelinväggbonaden såldes till Antellska samlingarna.
Under året har föreningen föranstaltat undervisning i konstväfnad. Undervisningen har varit fri, d. v. s. för arbetena har ingen bestämd serie varit föreskrifven, utan har hvarje elev fått deltaga i undervisningen så länge han velat och utföra de väfnader han önskat. För att få denna undervisning mera systematiskt ordnad, erfordrades dock större medel.
För att kunna åstadkomma sådana färger, som brukas at folket, bar föreningen träffat aftal med en person, som är kunnig i färgning med växtfärger, och hoppas föreningen i framtiden kunna återuppväcka den gamla konsten attffärga med vackra och hållbara färger.
Föreningens hittils varande lokal har varit för mörk, men detta missförhållande blir afiägsnadt, då butiken den 1 juni flyttar till sitt nya kvarter i hörnet af Unionsgatan och Salutorget.
Under året har föreningen föranstaltat täflingar. Den första ägde rum i september och gälde mönster till mörkt tyg. Fem ritningar inlämnades. De belönades med sammanlagdt 100 mk. Den andra var på våren och gälde skrifmatta, matsals bordduk och dörrdraperi. 40 personer lämnade tiltsammans 60 ritningar. Äfven nu utdelades alla pris, tillsammans 350 mk. För inköp af ritningarnar utgifvits 350 mk. Föreningenhar bekostat tryckningen i 3,500 exx. af en 8 färglagdablad innehållande mönsterbok, at hvilka tidningen Koti- ja Yhteiskunta prenumererat på 3,000 exx. Föreningen har fortfarande åtnjutit ett statsunderstöd af 3,000 mk.
Enligt revisionsberättelsen har föreningen under året haft följande inkomster: behållning från föregående år fmk 703:68, statsunderstöd fmk 3,000, medlemsafgifter fmk 715, af syarbeten fmk 12,619: 16, af väfnadsarbeten fmk 5,448: 15, af metallarbeten fmk 246:95, af trä- och nätverarbeten fmk 171:26, af material fmk 13,043:42, at publikationer m.m. fmk 1,564:97, från ombuden i landsorten fmk 643:51, telefonafgifter fmk 5:45, summa fmk 38,337: 50. Utgifterna hafva varit: för material fmk 14.663:82, arbetslöner tmk 3,924:40, löner fmk 7,559:85, inventarier fmk 125, hyra, värme, belysning och försäkring fmk 2,878:85, öfriga utgifter fmk 3087:65, kassakreditiv skuld fmk behållning fmk 1,047: 93.
På förslag af revisorerna, fru E. Rönnholm och professsor A. O. Kihlman, beviljades bestyrelsen ansvarsfrihet.
Genom lottning bestämdes att från bestyreisen skulle afgå fröknarna Stråhlman och Sahlst n, hvilka återvaldes, hvarjämte i st. f. doktor Th. Schvindt, som afgick, valdes fru H. Bergbom. Till revisorer återvaldes de förra.
Finska handarbetets vänner samnantr. i måndags till årsmöte, hvarvid ordet leddes af artisten V. Blomstedt.
I den upplästa årsberättelsen säges att föreningen till en början användt endast äkta finska mönster, men sedermera, sedan dessa vunnit allmän spridning, begynt använda också friare mönster. Den första åtgärden i denna riktning togs genom deltagande i Pariser världsutställningen, vid hvilken föreningenhade god framgång, såsom synes däraf att föreningen erhöll guldmedalj, och däraf att at utställningsföremålen en stor del försåldes i Köpenhamn såväl till enskilda som till konstmuseer. Gobelinväggbonaden såldes till Antellska samlingarna.
Under året har föreningen föranstaltat undervisning i konstväfnad. Undervisningen har varit fri, d. v. s. för arbetena har ingen bestämd serie varit föreskrifven, utan har hvarje elev fått deltaga i undervisningen så länge han velat och utföra de väfnader han önskat. För att få denna undervisning mera systematiskt ordnad, erfordrades dock större medel.
För att kunna åstadkomma sådana färger, som brukas at folket, bar föreningen träffat aftal med en person, som är kunnig i färgning med växtfärger, och hoppas föreningen i framtiden kunna återuppväcka den gamla konsten attffärga med vackra och hållbara färger.
Föreningens hittils varande lokal har varit för mörk, men detta missförhållande blir afiägsnadt, då butiken den 1 juni flyttar till sitt nya kvarter i hörnet af Unionsgatan och Salutorget.
Under året har föreningen föranstaltat täflingar. Den första ägde rum i september och gälde mönster till mörkt tyg. Fem ritningar inlämnades. De belönades med sammanlagdt 100 mk. Den andra var på våren och gälde skrifmatta, matsals bordduk och dörrdraperi. 40 personer lämnade tiltsammans 60 ritningar. Äfven nu utdelades alla pris, tillsammans 350 mk. För inköp af ritningarnar utgifvits 350 mk. Föreningenhar bekostat tryckningen i 3,500 exx. af en 8 färglagdablad innehållande mönsterbok, at hvilka tidningen Koti- ja Yhteiskunta prenumererat på 3,000 exx. Föreningen har fortfarande åtnjutit ett statsunderstöd af 3,000 mk.
Enligt revisionsberättelsen har föreningen under året haft följande inkomster: behållning från föregående år fmk 703:68, statsunderstöd fmk 3,000, medlemsafgifter fmk 715, af syarbeten fmk 12,619: 16, af väfnadsarbeten fmk 5,448: 15, af metallarbeten fmk 246:95, af trä- och nätverarbeten fmk 171:26, af material fmk 13,043:42, at publikationer m.m. fmk 1,564:97, från ombuden i landsorten fmk 643:51, telefonafgifter fmk 5:45, summa fmk 38,337: 50. Utgifterna hafva varit: för material fmk 14.663:82, arbetslöner tmk 3,924:40, löner fmk 7,559:85, inventarier fmk 125, hyra, värme, belysning och försäkring fmk 2,878:85, öfriga utgifter fmk 3087:65, kassakreditiv skuld fmk behållning fmk 1,047: 93.
På förslag af revisorerna, fru E. Rönnholm och professsor A. O. Kihlman, beviljades bestyrelsen ansvarsfrihet.
Genom lottning bestämdes att från bestyreisen skulle afgå fröknarna Stråhlman och Sahlst n, hvilka återvaldes, hvarjämte i st. f. doktor Th. Schvindt, som afgick, valdes fru H. Bergbom. Till revisorer återvaldes de förra.
Colors from Coal Tar.
Scientific American 12, 17.3.1866
Aniline, or coal tar colors, have now been extended in number , so that all the colors of the rainbow, and all the shades, can be obtained from coal tar. Aniline was discovered by Unverdorben in 1826, who procured it by the destructive distillation of indigo. It is now obtained in small quantities directly from the destructive distillation of coal, as in gas-works, but is generally manufactured from the lighter coal tar naphtha. When the naphtha is rectified, the portion which distils over at a temperature of 180° Fah. is benzole, and this substance was discovered by Faraday in 1825. By the action of strong nitric acid, the benzole is converted into nitri-benzole, and this latter, when agitated with water, acetic acid, and iron filings, becomes aniline. By the action of oxidizing agents, such as chloride of lime,bichromate of potash, chrloride of mercury, etc., the aniline, which is colorless by itself, can be transformed into all shades of violet, mauve, magenta etc. By the researches of Hofmann, the number and beauty of the aniline colors have been increased. While numberless shades of reds and purples can be obtained, there is a splendid green, called verdine, discovered by Eusebe, and which remains true, pure green even by candle or gaslight; a blue which is as clear as opal, a good yellow and a fair black. In short, dyes of all hues can be obtained from aniline, which in its turn, is procured from the coal tar. The intensity of these aniline colors may be indicated by the fact that one grain of magenta in a million of water gives a good red; one grain in ten millions of water exhibits a rose pink; one grain in twenty million communicates a blush to the water; and one grain in fifty million tinges the water with a reddish glow. The powerful tinctorial virtues of these dyes may be learned from a circumstance which occured during the passage of the Great Eastern between Liverpool and New York, when the sea was observed to exhibit a crimson hue for some distance around the vessel, and when it was afterwards discovered that the bloody sea owed its color to a wave having stove in a plate of the Great Eastern, and thus the water got access to certain vessels which contained magenta.
- Mining Journal.
Aniline, or coal tar colors, have now been extended in number , so that all the colors of the rainbow, and all the shades, can be obtained from coal tar. Aniline was discovered by Unverdorben in 1826, who procured it by the destructive distillation of indigo. It is now obtained in small quantities directly from the destructive distillation of coal, as in gas-works, but is generally manufactured from the lighter coal tar naphtha. When the naphtha is rectified, the portion which distils over at a temperature of 180° Fah. is benzole, and this substance was discovered by Faraday in 1825. By the action of strong nitric acid, the benzole is converted into nitri-benzole, and this latter, when agitated with water, acetic acid, and iron filings, becomes aniline. By the action of oxidizing agents, such as chloride of lime,bichromate of potash, chrloride of mercury, etc., the aniline, which is colorless by itself, can be transformed into all shades of violet, mauve, magenta etc. By the researches of Hofmann, the number and beauty of the aniline colors have been increased. While numberless shades of reds and purples can be obtained, there is a splendid green, called verdine, discovered by Eusebe, and which remains true, pure green even by candle or gaslight; a blue which is as clear as opal, a good yellow and a fair black. In short, dyes of all hues can be obtained from aniline, which in its turn, is procured from the coal tar. The intensity of these aniline colors may be indicated by the fact that one grain of magenta in a million of water gives a good red; one grain in ten millions of water exhibits a rose pink; one grain in twenty million communicates a blush to the water; and one grain in fifty million tinges the water with a reddish glow. The powerful tinctorial virtues of these dyes may be learned from a circumstance which occured during the passage of the Great Eastern between Liverpool and New York, when the sea was observed to exhibit a crimson hue for some distance around the vessel, and when it was afterwards discovered that the bloody sea owed its color to a wave having stove in a plate of the Great Eastern, and thus the water got access to certain vessels which contained magenta.
- Mining Journal.
Coating Cotton Thread With Silk
Manufacturer and builder 1 / 1881
A company has been formed in Paris to work an invention for coating threat with silk. The invention embraces, according to the Bulletin des Soies, a chemical process for covering linen or other vegetable threads with a mesh of silken matter in a way similar to that in which metallic objects are plated with gold or silver. The process isdependent on forming a solution of the silk in zincic chloride, or other solvent, and passing through the solution the thread to be coated, which has previously been mordanted ain a bath, so that the silk is precipitated upon it. The practibility of the process from a commercial standpoint, we think is questionable.
A company has been formed in Paris to work an invention for coating threat with silk. The invention embraces, according to the Bulletin des Soies, a chemical process for covering linen or other vegetable threads with a mesh of silken matter in a way similar to that in which metallic objects are plated with gold or silver. The process isdependent on forming a solution of the silk in zincic chloride, or other solvent, and passing through the solution the thread to be coated, which has previously been mordanted ain a bath, so that the silk is precipitated upon it. The practibility of the process from a commercial standpoint, we think is questionable.
3.1.12
Punainen lippu.
Jokamiehen ja joka naisen viikkolehti 29, 25.7.1908
Sosialismin ja anarkismin punainen lippu oli alkujaan lain ja järjestyksen merkkikuva. Lokakuun 24 p:nä 1789 säädettiin Ranskassa, että epäjärjestyksen, metelin taikka kapinan sattuessa oli tätä lippua kannettava kansalliskaartin edessä varottamassa rauhanhäiritsijöitä tulossa olevasta virallisesta sekaantumisesta. Tähän tarkotukseen käytettiin lippua vain kerta, Marskentällä heinäk. 17 p. 1791 mellakasssa, jonka oli aiheuttanut jakobinien anomus kuninkaan viralta panemisesta. "Alas punainen lippu!" oli se huuto jolla nykyaikaisen anarkin esitaistelijat täta lippua tervehtivät. Sinä päivänä punainen lippu kastettiin verellä.
Kesäkuun 1 p:nä 1832 esiintyi punainen lippu kuvaavalla tavalla kenraali Lamarquen hautajaisissa. Punaisella vyöllä ja punaisella lipulla varustetun ratsumiehen ilmaantuminen oli merkkinä siihen meteliin, jossa punainen lippu ensikerran liehui tasavaltalaisten katusululla. Mustan mellakkalipun miehet eivät kuitenkaan kokonaan väistyneet punaisen lipua tieltä ennenkun vuoden 1848 vallankumouksessa.
Sosialismin ja anarkismin punainen lippu oli alkujaan lain ja järjestyksen merkkikuva. Lokakuun 24 p:nä 1789 säädettiin Ranskassa, että epäjärjestyksen, metelin taikka kapinan sattuessa oli tätä lippua kannettava kansalliskaartin edessä varottamassa rauhanhäiritsijöitä tulossa olevasta virallisesta sekaantumisesta. Tähän tarkotukseen käytettiin lippua vain kerta, Marskentällä heinäk. 17 p. 1791 mellakasssa, jonka oli aiheuttanut jakobinien anomus kuninkaan viralta panemisesta. "Alas punainen lippu!" oli se huuto jolla nykyaikaisen anarkin esitaistelijat täta lippua tervehtivät. Sinä päivänä punainen lippu kastettiin verellä.
Kesäkuun 1 p:nä 1832 esiintyi punainen lippu kuvaavalla tavalla kenraali Lamarquen hautajaisissa. Punaisella vyöllä ja punaisella lipulla varustetun ratsumiehen ilmaantuminen oli merkkinä siihen meteliin, jossa punainen lippu ensikerran liehui tasavaltalaisten katusululla. Mustan mellakkalipun miehet eivät kuitenkaan kokonaan väistyneet punaisen lipua tieltä ennenkun vuoden 1848 vallankumouksessa.
Neuvoja: Värillisten silkkisukkien pesu
Jokamiehen ja joka naisen viikkolehti 29, 25.7.1908
Värilliset silkkisukat pestään haaleassa vedessä, johon on sekoitettu etikkaa. Suopaa käytetään. Pesun jälkeen ne tarkalleen huuhdotaan. Kun ne ovat puolikuivat, venytetään ne ja senjälkeen silitetään lämpimällä raudalla kuiviksi.
Värilliset silkkisukat pestään haaleassa vedessä, johon on sekoitettu etikkaa. Suopaa käytetään. Pesun jälkeen ne tarkalleen huuhdotaan. Kun ne ovat puolikuivat, venytetään ne ja senjälkeen silitetään lämpimällä raudalla kuiviksi.
Bleaching Ivory.
Manufacturer and builder 10 / 1869
The following process for bleaching the ivory plates of piano-forte keys is recommended by Professor Artus. Lay the ivory plates in a flat vessel containnig a solution of carbonate of soda. For each pound of ivory take two thirds of a pound of crystals of carbonate of soda, and two pounds of soft water. This solution is left in contact with the ivory for two days and two nights and is then poured off, after which the ivory is well rinsed with pure water. The dissolve three quarters of a pound of sulphite of soda in two pounds of soft water, and immerse the ivory in the solution. After it has lain for from five to six hours, add gradually one ounce of muriatic acidmixed wuth four ounces of water, and keep stirring the liquid during the addition; cover the vessel well, and let it again remain for thirty-six hours, after which the liquid may be poured off. The plates must then be rinsed with water, and dried in the air. If not sufficiently bleached, repeat the operation a second or even a hird time. In adding the muriatic acid, care must be taken not to inhale the sulphurous gas which is liberated from the sulphite of soda.
The following process for bleaching the ivory plates of piano-forte keys is recommended by Professor Artus. Lay the ivory plates in a flat vessel containnig a solution of carbonate of soda. For each pound of ivory take two thirds of a pound of crystals of carbonate of soda, and two pounds of soft water. This solution is left in contact with the ivory for two days and two nights and is then poured off, after which the ivory is well rinsed with pure water. The dissolve three quarters of a pound of sulphite of soda in two pounds of soft water, and immerse the ivory in the solution. After it has lain for from five to six hours, add gradually one ounce of muriatic acidmixed wuth four ounces of water, and keep stirring the liquid during the addition; cover the vessel well, and let it again remain for thirty-six hours, after which the liquid may be poured off. The plates must then be rinsed with water, and dried in the air. If not sufficiently bleached, repeat the operation a second or even a hird time. In adding the muriatic acid, care must be taken not to inhale the sulphurous gas which is liberated from the sulphite of soda.
Chrome Alum.
Manufacturer and builder 10 / 1869
Chrome alum is a residue left during the manufacture of violet and green aniline and of valerianic acid. No market exists for this substance in its raw state, as it can not be used as a mordant, the calcination it has undergone having rendered it insiluble in water. Mr. Jean, in a recent communication to the Academy of Sciences of Paris, proposes the following mode of treating this substance: Pulverize the chrom iron; mix it with charcoal; heat it to a red heat in a refractory crucible. When sulphurous acid gas is no longer disengaged, the first part of the operation is completed. The residue left after calcination is formed of a mixture of sulphate of potash and of sesqui-oxide of chromium. By boiling it in water, the sulphate of potash dissolves, leaving the insoluble chrome salt behind. The green color of the sesqui-oxide of chromium obtained in this manner is too dirty to allow it to be used as a paint or pigment, but on account of its great purity it is an excellent material for the manufacture of bichromate of potash. Its employment for this purpose will tend to diminish the cost of producing the aniline colors, to which it owes its origin.
Chrome alum is a residue left during the manufacture of violet and green aniline and of valerianic acid. No market exists for this substance in its raw state, as it can not be used as a mordant, the calcination it has undergone having rendered it insiluble in water. Mr. Jean, in a recent communication to the Academy of Sciences of Paris, proposes the following mode of treating this substance: Pulverize the chrom iron; mix it with charcoal; heat it to a red heat in a refractory crucible. When sulphurous acid gas is no longer disengaged, the first part of the operation is completed. The residue left after calcination is formed of a mixture of sulphate of potash and of sesqui-oxide of chromium. By boiling it in water, the sulphate of potash dissolves, leaving the insoluble chrome salt behind. The green color of the sesqui-oxide of chromium obtained in this manner is too dirty to allow it to be used as a paint or pigment, but on account of its great purity it is an excellent material for the manufacture of bichromate of potash. Its employment for this purpose will tend to diminish the cost of producing the aniline colors, to which it owes its origin.
2.1.12
Kotiwärjäyskurssit.
Raja-Karjala 51, 8.5.1909
Eilen alkoiwat täällä Kutomakoululla Suomen Käsityön Ystäwien toimeenpanemat kotiwärjäyskurssit. Oppilaita oli saapunut 18, joista 9 kutomakoulun oppilaita ja 9 koulun ulkopuolella olewia.
Kun kurssien johtajatar rouwa Hellen oli lausunut oppilaat terwetulleiksi, puhui toinen opettajatar, neiti Wullin, näiden kurssien tarkoituksesta seuraawasti :
"Niinkuin ehkä kaikki tiedätte, owat Suomen Käsityön Ystäwät to[i]meenpanneet nämä wärjäyskurssit uudelleen eloon herättäätseen tätä jo puoliwuosisataa unohduksessa ollutta taitoa, kaswiaineella wärjäämistä.
Kun Sortawalan Kutoma- ja Käsityökoulun johtokunta, asiaan innostuneena on pyytänyt näitä kursseja, on Käsityön Ystäwät lähettäneet meidät tänne opettamaan Teitä kaswiaineella wärjäämään.
Meidän maamme on rikas juuri näistä aineista. Kun katsomme ympärillemme kesällä, kulkiessamme pelloilla, niityillä ja metsissä, niin kaikkialla näemme kaswia. Niityillä ja pelloilla näemme kukkia. Metsissä naawaa, käpyjä, lehtiä, liekoja eli keltoja, kanerwia, kiwisammalta ja lukemuttomia muita kaswia, jotka kelpaawat wäriaineiksi. Jopa järwellä soudellessamme näemme wesikasweja, jotka sisältäwät wäriaineita niinkuin esim. lewä. Kaikkia näitä woisimme kerätä wähällä waiwalla ja ilman suuria kustannuksia, ja sillä samalla edistää kotiteollisuutta maassamme.
Kaswiaineilla wärjätyillä wäreillä on paljon ominaisia etuja. Ne eiwät sisällä myrkkyä, niinkuin useammat aniliini-wärit. Ne owat wärinsä pitäwämpiä, kauniimpia, pehmeämpiä, maukkaampia ja sopusointuisempia, kuin mitkään kemialllsilla wäriaineilla wärjätyt wärit.
Kaswiaineilla wärjättyjen wärien sopusointuisuuden huomaa siinä, jos asettaa eriwäriwimahduksia wierekkäin. Ne sopimat yhteen, eiwät häiritse toisiaan eiwättä loukkaa silmää eikä makuaistiamme. Näitä wäriä on paljon helpompi asettaa kudoksiin niiden sopusointuisuuden tähden. Jota wastoin kemiallisilla wäriaineilla wärjätyitä räikeitä, koreita ja silmään pistäwiä wäriä on useinkin miltei mahdoton saada yhteen sowitetutsi.
Kun meidän kotimaiset kaswiaineemme sisältäwät enimmäkseen useampaa eri wäriwiwahdusta (paitsi suomatara, jonka juuret sisältäwät woimakasta krappi-punasta), täytyy meidän myös käyttää ulkomaalaisia kasweja. Yleisemmät käytetyt owat: indigo, krappi, wernpuffi ja prisilja. Koschenillia käytetään myöskin, waikka se oikeastaan ole kaswiaine. Se on eräs hyönteinen, joka elää kaktuskasweilla. Ulkolaisien kaswiaineiden joukossa on myös keltaisia wärejä, niinkuin gurkmeija ja keltalastu, joita aniharwoin käytetään kun meidän kotimaiset kaswimme sisältäwät niin runsaasti keltaista wäriä.
Toiwon, että te innolla seuraatte opetusta ja sitte taas woimienne mukaan koetatte lewittää tätä tärkeätä taitoa kotiseuduillanne, ettei se jäisi unhotukseen."
Kun opettajar sitten oli näyttänyt eri pusseihin lajiteltuja kolimaisia kaswiaineita kuten lepän, koiwun, omenapuun, paatsaman ja tuomen kuoria, koiwun ja lepän lehtiä, kanerwia, suokanerwia, sianpuolanwarsia, koiranputkia, wiholaisia, keltaheiniä eli liekoja sekä ulkomaalaisista p[g]urkmeijaa, indigoa, keltapuuta, krappia, prisiliaa, santelia, wernpuffia, wäriomenaa ja koschenilliä, alkoi wärjäystyö. Oppilaita on wiisi kussakin ryhmässä, joka sai pitää huolta omasta wärikattilastaan. Kaikki oppilaat saawat kirjoittaa muistikirjaansa kaikki kursseissa wärjätyt wärit ja saawat niistä mallilangat. Tarkoitus on siten saada toistasataa eri wäriwiwahdusta. —
---
Sama juttu julkaistu myös lehdessä Kaikuja Kajaanista 55, 15.5.1909 -
ensimmäinen lause erilainen: "Äskettäin alkoiwat Sortawalan
Kutomiskoululla Suomen Käsityön Ystäwien
toimeenpanemat kotiwärjäyskurssit."
Latest Market Report of Building Materials. (Osa hintalistasta: Paints. Varnishes.)
Manufacturer and builder 12 / 1873
New York Wholesale Prices.
Articles marked with a star (*) are quoted in gold.
[---]
Paints.
Barytes, American No. 1, per ton ............ $ 35 00 a 40 00
*Carnome, American, per lb ............ $ 6 50 a - -
Chalk, black, per ton ............ $ - - a 2 30
China clay ............ $ 26 00 a 28 00
Chrome yellow, dry, per pounds ............ $ . 12&frac; a - 28
Lead, red American, per barrel ............ $ - 9 - a 9¼
Lead, white American, pure, in oil ............ $ - - a - 11½
Lead, white American, pure, dry ............ $ - 10½ a - -
Lead, white English, pure, in oil ............ $ - 11 4/4 a - 12&frac;
Litharge ............ $ - 9 a - 9¼
* Ochre, lr. Fr., dry, per 100 lbs ............ $ 1 75 a 1 85
Ochre, ground, in oil, per lb ............ $ - 6 a - 15
Ochre, Vermont, per 100lbs ............ $ - 75 a 1 00
*Orange Mineral, English ............ $ - - a - 11 3/4
Paris White, American, per 100 lbs ............ $ - - a - -
Paris White, English, prime ............ $ - 2 a - 2¼
Plumbago paint, patent, per lb ............ $ - - a - 25
Putty, per lb ............ $ - 2 3/4 a - 3¼
Spanish Brown, dry, per 100 lbs ............ $ 1 6⅓ a 1 12½
Spanish Brown, ground in oil, per lb ............ $ - 8 a - ?
Venetian red, per cwt ............ $ - 2¼ a 2?
*Vermillion, Chinese, per lb ............ $ 1 30 a 1 35
*Vermillion, tes't ............ $ 1 25 a 1 30
*Vermillion, quicksilver, English ............ $ 1 17½ a 1 25
Vermillion, American, Common ............ $ - 18½ a - 19
Whiting ............ $ - 80 a - 95
Zinc, white American, dry, No. 1 ............ $ - 8 a - 8½
Zinc, white American, No.1, in oil ............ $ - 11 a - 12
*Zinc, white French, dry, (Red Seal) ............ $ - 8 7/8 a 9½
Zinc, white French, in oil ............ $ - 10½ a - 11
Varnishes - per gallon.
Imitation English ............ $ 4 50 a ? 90
Wearing Body ............ $ 3 50 a ? 50
White Copal ............ $ 3 00 a 3 50
[---]
New York Wholesale Prices.
Articles marked with a star (*) are quoted in gold.
[---]
Paints.
Barytes, American No. 1, per ton ............ $ 35 00 a 40 00
*Carnome, American, per lb ............ $ 6 50 a - -
Chalk, black, per ton ............ $ - - a 2 30
China clay ............ $ 26 00 a 28 00
Chrome yellow, dry, per pounds ............ $ . 12&frac; a - 28
Lead, red American, per barrel ............ $ - 9 - a 9¼
Lead, white American, pure, in oil ............ $ - - a - 11½
Lead, white American, pure, dry ............ $ - 10½ a - -
Lead, white English, pure, in oil ............ $ - 11 4/4 a - 12&frac;
Litharge ............ $ - 9 a - 9¼
* Ochre, lr. Fr., dry, per 100 lbs ............ $ 1 75 a 1 85
Ochre, ground, in oil, per lb ............ $ - 6 a - 15
Ochre, Vermont, per 100lbs ............ $ - 75 a 1 00
*Orange Mineral, English ............ $ - - a - 11 3/4
Paris White, American, per 100 lbs ............ $ - - a - -
Paris White, English, prime ............ $ - 2 a - 2¼
Plumbago paint, patent, per lb ............ $ - - a - 25
Putty, per lb ............ $ - 2 3/4 a - 3¼
Spanish Brown, dry, per 100 lbs ............ $ 1 6⅓ a 1 12½
Spanish Brown, ground in oil, per lb ............ $ - 8 a - ?
Venetian red, per cwt ............ $ - 2¼ a 2?
*Vermillion, Chinese, per lb ............ $ 1 30 a 1 35
*Vermillion, tes't ............ $ 1 25 a 1 30
*Vermillion, quicksilver, English ............ $ 1 17½ a 1 25
Vermillion, American, Common ............ $ - 18½ a - 19
Whiting ............ $ - 80 a - 95
Zinc, white American, dry, No. 1 ............ $ - 8 a - 8½
Zinc, white American, No.1, in oil ............ $ - 11 a - 12
*Zinc, white French, dry, (Red Seal) ............ $ - 8 7/8 a 9½
Zinc, white French, in oil ............ $ - 10½ a - 11
Varnishes - per gallon.
Imitation English ............ $ 4 50 a ? 90
Wearing Body ............ $ 3 50 a ? 50
White Copal ............ $ 3 00 a 3 50
[---]
Cheap Water and Fire-Proof Paint for Roofs
Manufacturer and builder 12 / 1873
Water and fire, good servants as they are, as long as under out control, are the most terrible masters when entering our dwellings against our will. The way they usually enter is by the roofs, and therefore it is of the first importance to make these water and and fireproof. Builders who make repairs a specialty will confess that leaky roofs are the best friends of their trade, causing an amount of damage which surpasses many millions of dollars yearly. In regard to fire, every one knows that the losses by it are yearly counted by hundreds of millions; and there is no doubt but that in consideration of the late calamities of this kind in different localities, everybody is anxious for protection against that most dreadful foe. Those living in houses with wooden shingle roofs should especially be careful, and apply any protection which may be offered by the inventive genius of the present day, especially when that protection is cheap and easily applied.
Such is the case with the slate roofing paint, manufactured by the New York Slate Roofing Company, of No. 6 Cedar street, New York city, which costs only two and a half cents per square foot applied , and even much less for those who buy the paint (80 cents per gallon) and apply it themselves.
Among the cheap roofs are the tar, asphaltum, or so-called gravel roofs, but they have the great disadvantage of making the rain-water collected from them useless by giving it a bad smell or taste, and by containing so much of the combustible asphaltum, tar, etc., they especially feed the flames in case of fire. Slate roofs are among the safest in the latter respect; but unfortunately they are, notwithstanding being very expensive, not always to be relied upon in regard to their water-proof qualities. Even when the slates overlap one another for three thichnesses, water will sometimes enter through the nail-holes and leakage not be entirely prevented, not withstanding the precaution of modern architects to place tarred felting between the boarding and slate.
Shingle roofs are among the most water-right at first, but they soon decay, and the great objection to their use is the combustibility of their material, causing them to be prohibited in many large cities. When such roofs, however, even if very old, are covered with the slate paint, they are free from the defects of leakage and combustibility. They are covered then in fact by a solidified slate, and if the water from the first showers falling on a thus freshly-painted roof is turned off from the cistern, that of successive rains may be coolected and found good in all respects.
Slate being not only non-combustible, but fire-proof, a thick coating of this substance will form a perfect protection against fire, and the so very combustible and therefore highly dangerous shingle roof becomes equivatent to the fire-proof slate roof when covered with a sufficient coating of the liquid slate paint, which has a very heavy body, but is easily applied notwithstanding. It is evident that for this reason it cements decayed, cracked, warped, or loosened shingles together, fills up all holes, and stops all leaks, and is as water-proof as solid slate itself, one coat of this paint being as thick as half a dozen coats of oil paint.
For tin roofs it is unsurpassed, as it never peels off, expanding and contracting as it does by heat or cold equal with the tin it covers. When first applied it is of a darker color than after a month's time, when it turns to a uniform, pleasing slate color, becoming in the course of time identical with slate, and the coating of the roof equivalent to a single slab of slate, impervious to water and fire.
As a proof of the appreciation of the good qualities of this material, we will state that more than half a million property owners in the United States have applied this material to the roofs of their houses, barns, etc.; while its use is extending daily more and more, as parties who purchase a few gallons as a sample for trial, afterward order it by the barrel. The works where this so highly usedul paint is prepared - established three years ago - are growing continually in extent, and manufacture now over one thousand barrels weekly.
We give here a view of one of the two establishments of this concern, employing 400 hands, besides powerful steam machinery; while for a few other important particulars, which we will not repeat here, the reader is referred to page 219 of our late October number, also our advertising columns.
Water and fire, good servants as they are, as long as under out control, are the most terrible masters when entering our dwellings against our will. The way they usually enter is by the roofs, and therefore it is of the first importance to make these water and and fireproof. Builders who make repairs a specialty will confess that leaky roofs are the best friends of their trade, causing an amount of damage which surpasses many millions of dollars yearly. In regard to fire, every one knows that the losses by it are yearly counted by hundreds of millions; and there is no doubt but that in consideration of the late calamities of this kind in different localities, everybody is anxious for protection against that most dreadful foe. Those living in houses with wooden shingle roofs should especially be careful, and apply any protection which may be offered by the inventive genius of the present day, especially when that protection is cheap and easily applied.
Such is the case with the slate roofing paint, manufactured by the New York Slate Roofing Company, of No. 6 Cedar street, New York city, which costs only two and a half cents per square foot applied , and even much less for those who buy the paint (80 cents per gallon) and apply it themselves.
Among the cheap roofs are the tar, asphaltum, or so-called gravel roofs, but they have the great disadvantage of making the rain-water collected from them useless by giving it a bad smell or taste, and by containing so much of the combustible asphaltum, tar, etc., they especially feed the flames in case of fire. Slate roofs are among the safest in the latter respect; but unfortunately they are, notwithstanding being very expensive, not always to be relied upon in regard to their water-proof qualities. Even when the slates overlap one another for three thichnesses, water will sometimes enter through the nail-holes and leakage not be entirely prevented, not withstanding the precaution of modern architects to place tarred felting between the boarding and slate.
Shingle roofs are among the most water-right at first, but they soon decay, and the great objection to their use is the combustibility of their material, causing them to be prohibited in many large cities. When such roofs, however, even if very old, are covered with the slate paint, they are free from the defects of leakage and combustibility. They are covered then in fact by a solidified slate, and if the water from the first showers falling on a thus freshly-painted roof is turned off from the cistern, that of successive rains may be coolected and found good in all respects.
Slate being not only non-combustible, but fire-proof, a thick coating of this substance will form a perfect protection against fire, and the so very combustible and therefore highly dangerous shingle roof becomes equivatent to the fire-proof slate roof when covered with a sufficient coating of the liquid slate paint, which has a very heavy body, but is easily applied notwithstanding. It is evident that for this reason it cements decayed, cracked, warped, or loosened shingles together, fills up all holes, and stops all leaks, and is as water-proof as solid slate itself, one coat of this paint being as thick as half a dozen coats of oil paint.
For tin roofs it is unsurpassed, as it never peels off, expanding and contracting as it does by heat or cold equal with the tin it covers. When first applied it is of a darker color than after a month's time, when it turns to a uniform, pleasing slate color, becoming in the course of time identical with slate, and the coating of the roof equivalent to a single slab of slate, impervious to water and fire.
As a proof of the appreciation of the good qualities of this material, we will state that more than half a million property owners in the United States have applied this material to the roofs of their houses, barns, etc.; while its use is extending daily more and more, as parties who purchase a few gallons as a sample for trial, afterward order it by the barrel. The works where this so highly usedul paint is prepared - established three years ago - are growing continually in extent, and manufacture now over one thousand barrels weekly.
We give here a view of one of the two establishments of this concern, employing 400 hands, besides powerful steam machinery; while for a few other important particulars, which we will not repeat here, the reader is referred to page 219 of our late October number, also our advertising columns.