Emäntälehti 2 / 1903
Emännille huviksi alan minä nyt juttelemaan muutamista kotikasveista eli viljelyskasveista. Varmaa on, että tieto niistä emäntien kesken on hyvin vähäinen, koska eivät isännätkään useammista kasveista näy muuta tietävän kuin sen, että ne kasvavat pellolla - ja sen, miten niitä käytettäväksi valmistetaan.
Aluksi alan kertomaan vaatetuskasveista, joiden luulen emäntiä enimmän huvittavan. Pellava ja hamppu ovat meille täällä Suomessa hyviä tuttuja. Tiedetäänhän pellavaa täällä viljellyn jo 1500-luvulla ja varsinkin 1700- luvulla puhutaan paljo Suomen pellavista. Aikaisin olivat suomalaiset oppineet pellavan tuntemaan. Kalevalassa puhutaan pellavasta useissa paikoin, vaikka siellä varmaan useinkin pellava sekoitetaan hamppuun eli liinaan.
Monella eri tavalla valmistetaan pellavata eri paikoissa, mutta tavallisimmasti on menettely tällainen: Kun pellava on kasvanut, revitään kasvit varovasti käsin maasta, jonka jälkeen ne sidotaan kokoon ja ripustetaan aidoille kuivamaan. Kuta aikaisemmin taimet nyhdetään, sitä hienompata pellavata saadaan. Mutta tavallisesti nyhdetään pellava niin myöhäiseen, että varsien alimmat lehdet alkavat kellastua ja pellavan siemenet ovat melkein kypsiä. Kun pellava on aidanseipäissä hyvin kuivunut, riivitään "sylkyt" eli hedelmät erilleen röhkimällä. Tavallisesti pannaan sitte siemenet talteen kylvösiemeniksi.
Pellavan kuivaamisen perästä seuraa sitte pellavan liottaminen. Se tapahtuu tavallisesti siten, että pellava upotetaan veteen, missä se saa olla noin pari viikkoa. Silloin se rupeaa mätänemään ja varren erilaiset kudokset eroavat toisistaan niin että nilakuidut, eli käytettävät osat pellavasta, helposti eroavat puuosasta ja kuoresta. Liottamisen jälkeen pellava kuivataan avonaisella kentällä ja sitte "loukutetaan" s. o. muokataan sillälailla, että puuosa varressa murtuu, ja täten irtautuneet päistäreet eroitetaan lihtaamalla pellavia puisella kaapimella.
Sitte pellava harjataan, jolloin toisistaan eroavat karkeimmat rohtimet ja hienot kuidut. Hienoista kuiduista kehrätään sitte paras lanka ja siitä kudotaan kaunista pellava-kangasta.
Pellavata käyttivät Epyptiläiset jo ikivanhoina aikoina. He käärivät kuolleensa pellavaisiin kääreisiin. Tällaisia kääreitä on löydetty muinaisista kalliohaudoista ja ovat monet niistä ajalta 3000 vuotta ennen Kristuksen syntymää.
Raamattu kertoo meille, miten Farao antoi pukea Josefin hienoihin liina- eli pellavavaatteisiin ja Epyptin pyramiideissa on kuvia, joista huomaa, että pellavata valmistettiin siihen aikaan samalla tapaa kuin meidän päivinämme.
Emäntälehti 3 / 1903
Raamatussa kerrotaan myöskin Egyptin maanvaivojen seassa, että rakeet turmelivat pellavavainiot. Juutalaisten seassa oli pellavan käytäntö yleinen ja Mesopotamian alangolla on löydetty ikivanhoja luurankoja, jotka ovat olleet pellavakankaisiin käärittyjä.
Italiassa on pellavanviljelys hyvin vanha. Roomalaiset käyttivät pellavata yleisesti. Samoin oli se kreikkalaisten seassa hyvin suosittu kasvi. Mutta jo ennen roomalais-aikaa käytettiin pellavata Keski-Euroopassa. Nykyisessä Ranskassa ja Saksassa käytettiin pellavata jo ennen roomalaisten valloitusta.
Ruotsissa on Mälarijärvessä olevalla Björkön saarella löydetty pellavakangasta 800-luvun loppupuolelta ja Norjassa on löydetty pellavan valmistusaseita noin vuodelta 700. Kun lukee kirjoituksia ensimäiseltä kristityltä ajalta, puhutaan niissä usein pellavakankaista. Näillä kansa suoritti osan veroistaan.
Meidän päivinämme viljellään pellavata melkeinpä koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Venäjä on tullut oikein kuuluisaksi pellavastaan. Mutta korkeimmalla kannalla lienee pellavanviljelys Belgiassa.
Vanha on pellavanviljelys Suomessa, kuten jo on sanottu. Mainitaan jo 1700-luvulla, että Längelmäki ja Orivesi ovat "vanhastaan" kuuluisat pellavastaan. Pellavata kasvatettiin, valmistettiin, kehrättiin ja kudottiin kodeissa talon tarpeeksi. Mutta usein sitä valmistettiin myöskin myytäväksi. Turun ja Karjalan palttina olivat kuuluisia jo 1500-luvulla, eikä niiden maine myöhemminkään näy huonontuneen. Kerrotaan, että Turusta v:na 1736-1739 vietiin muille maille vuosittain 100,000 kyynärätä pellavata.
Maamme pohjois- ja itä-osissa ei näy pellavan tuotanto olleen yhtä suuri. Mutta pellavan viljelys leveni vähitellen ja sen levenemistä edisti suuresti Suomen Talous-Seura. Jo v:na 1798 alkoi seura jakaa palkintoja pellavalangan kehruusta ja palttinan kutomisesta ja myöhemmin koetettiin levittää pellavan ja hampun kylvämistä Savossa ja Karjalassa. Siemeniä jaettiin kansalle halpaan hintaan, jopa aivan ilmaiseksikin. Vuoden 1827 almanakassa on neuvoja pellavan viljelemisessä.
Talous-Seuran vuosikertomuksessa vuosilta 1831-34 mainitaan, että 80 maanviljelijää Saarijärvellä, lisalmella, Pielavedellä ja Lemissä ovat saaneet palkintoja pellavan ja hampun viljelemisestä. - Seuran toimesta on henkilöitä lähetetty ulkomaille tutkimaan pellavan viljelystapaa ja niiden kautta ovat tiedot sitte meille levinneet. Talous-Seura on yhä edelleenkin koettanut vaikuttaa pellavan viljelyksen edistämiseksi antamalla palkintoja langasta ja palttinasta sekä perustamalla käsityökouluja eri seutuihin
maassamme.
Vaikka pellavaa meidän maassamme viljellään koko etelä- ja keski-Suomessa, niin on sen viljelys kuitenkin kaikista suurin Hämeessä. Suuria tuloja on Hämeen talonpojalla pellavan viljelystä. Kesät ja syksyt puuhaa hän pellaviensa kimpussa, mutta talvella hän lähettää suuret pellavakuormat Tampereelle, jossa ne suurissa tehtaissa kehrätään langaksi ja kudotaan hohtavan kauniiksi pellavakankaiksi.
Voimme todellakin sanoa, että pellava on jalo kasvi. Tuskin löytyy kauniimpata kangasta kuin on hyväksi mankeloitu pellavakangas! Oikein tulee mieli iloiseksi, kun sellaista näkee, ja vielä iloisemmaksi, kun tietää, että tuo kaunis kangas on meidän omilla pelloillamme kasvanut, on meidän emäntiemme oman työn ja vaivan tuote.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti