Öljyvärien poistaminen.

Suomen Teollisuuslehti 16/1907.

Artikkelin Coloriastolle lähettänyt Martti Kujansuu.
Jolleivät väkevät lipeät riitä poistamaan öljyvärejä ja lakkasivellyksiä esineistä, niin käytettäköön seosta, jossa on 2 osaa salmiakkispriitä ja 1 osa tärpättiöljyä. Tätä seosta on hyvin sekoitettava, ennenkuin sitä ruvetaan käyttämään. Kun se on saanut muutamia minuutteja vaikuttaa maalaukseen, hangataan se puuvillalla pois.

Auta Coloriastoa

Coloriaston tavoitteena on mm. julkaista tärkeimmät suomalaiset vanhat värjäys- ja maalausaiheiset kirjat.

Minulla on valmiiksi skriptattuna muutamia kirjoja ja useita lehtiartikkeleita, joiden julkaisuun minulla on julkaisijan luvat, mutta joiden kirjoittajatiedot puuttuvat.

Lisäksi tällä sivulla mainitaan kirjoja, joita etsin Coloriastoa varten ja joita minulla ei ole vielä missään muodossa.

Julkaisemisen kannalta olisi tärkeää tietää kirjoittajan kuolinvuosi (kun on kulunut 70 vuotta kirjoittajan kuolemasta, tekstit saa julkaista), mutta muulta kannalta myös kaikki muu tieto kirjoittajasta olisi mukava tallentaa Coloriastoon. Siinä tapauksessa, että kirjoittajan kuolemasta ei ole kulunut 70 vuotta, luvan tekstin julkaisemiseen voivat antaa kirjoittajan perilliset. Tämän vuoksi kaikki vihjeet esim. elinpaikasta jne. sukulaisten jäljittämiseksi olisivat tarpeellisia!

Coloriasto vastaanottaa mielellään pieniäkin tiedonsirkamia, esim. tietoa siitä, millä paikkakunnalla kirjoittaja on vaikuttanut tai missä työssä hän on ollut - tai mitä tahansa muuta, joka auttaa selvittämään tekstien julkaisuoikeutta. Ota siis yhteyttä, jos tiedät alla mainituista kirjoittajista:
- elinvuodet
- jälkeläisten yhteystiedot tai jos hänellä ei ole jälkeläisiä
- asuinpaikan
- työpaikan
- tms. tietoa, joka voi helpottaa tietojen löytymistä

Voit jättää tietosi tämän viestin kommenttiin (myös anonyyminä) tai lähettää sähköpostiini paivi.hintsanen@coloria.net

-------------
Kirjoittajat tietoja elinvuosista tai perikunnan yhteystietoja kaivataan julkaisuluvan saamiseksi!
Jos tiedät kaivatut elinvuodet tai jos tiedät jotain jälkikasvusta/sukulaisista, joilta lupaa voisi kysyä, lähetä tiedot minulle sähköpostitse: paivi.hintsanen@coloria.net
-------------

Emilia Fogelklon:
* Väri-ilon historiaa (Käsiteollisuus 2, 1928); TILANNE: Artikkeli on hallussani, mutta lupa julkaisuun puuttuu.
ei mitään tietoja kirjoittajasta.
Elinvuosia ja/tai perikunnan yhteystietoja sekä lupaa artikkelin julkaisuun kaivataan.

Alina Hellen:
* Neuvoja kotivärjäykseen kasviaineilla
TILANNE: Kirja on hallussani, mutta lupa julkaisuun puuttuu. Kirjan julkaisseelta Kansanvalistusseuralta on saatu lupa julkaista Alina Hellenin kirja. En kuitenkaan tiedä Hellenin elinvuosia ja onko kirja jo julkaisuvapaa.
Elinvuosia ja/tai perikunnan yhteystietoja sekä lupaa artikkelin julkaisuun kaivataan.

Anna Henriksson:
* Pellavalankain valkaisemisesta, numeroimisesta ja värjäämisestä (Käsiteollisuus 3/1917); TILANNE: Artikkeli on hallussani, mutta lupa julkaisuun puuttuu.
Biografiakeskus kertoo: Anna Henriksson (1874 - 1963) kuului pitkään suomalaisen kotiteollisuuden keskushallinnon uranuurtajiin. Hän toimi myös aktiivisesti käsi- ja kotiteollisuuden luottamustehtävissä ja pyrki osaltaan nostamaan suomalaisen osaamisen ja alan ammattilaisten arvostusta.
Perikunnan yhteystietoja ja lupaa artikkelin julkaisuun kaivataan.


Elsa Kallio:
* Batiikki - harvojen harrastus (Omin käsin 1/1949); TILANNE: Artikkeli on hallussani; perikunnan vastausta lupapyyntöön odotetaan.
Näin kertoo Elsa Kallion veljen lapsen lapsi E. Fernandes: Siiri Elsa Maria Kallio o.s Poutiainen syntyi Sortavalassa 14.01.1889 ja kuoli 18.03.1955 Helsingissä. Hän oli tekstiilitaiteilija, joka sommitteli ja valmisti mm. ryijyjä ja muita tekstiilitöitä, batiikkityöt olivat hänen alaansa. Hänellä oli oma työhuone (ateljee) Albertinkadulla, lähellä Bulevardia Helsingissä. Hän matkusteli paljon ja teki opintomatkoja mm. Pariisiin, Tukholmaan ja Berliiniin. Hän otti myos osaa näyttelyihin niin kotimaassa kuin myös muualla (Amsterdam, Antwerpen, Barcelona). Elsa Kallio sommitteli myos Kas-Kas kotivarit.

V. J. Kallio:
* Ammattimaisesta vanhanaikaisesta tekstiilituotteiden värjäyksestä yleensä ja erikoisesti Liljeroosin tehtaassa Tampereella TILANNE: Kirjan sisältö on hallussani; perikunnan vastausta lupapyyntöön odotetaan.
Näin kertoo Väinö Kallion puolison, Elsa Kallion veljen lapsen lapsi E. Fernandes: Väinö Johannes Kallio syntyi Uskelassa 08.06.1887 ja kuoli 18.1.1946 Helsingissä. Hän oli matematiikan, fysiikan ja kemian lehtori, bibliofiili. Julkaisi paljon mm. Halikon historia, Salon historia, keskikoulun luonnonoppi, Fysiikan oppikirja lukioluokkia varten, Fennica-kirjallisuuden salanimiä ja kirjamerkkejä, harrasti myos valokuvausta. Hänen puolisonsa oli batiikkitaiteilija Siiri Elsa Maria Kallio.

Alma Koskinen:
* Kesäiseen luontoon - värikasveja keräämään! (Kotiliesi 12, 1929); TILANNE: Artikkeli on hallussani, mutta lupa julkaisuun puuttuu.
Alma Koskinen on ollut Suomen Kotiteollisuusliitto ry:n perustajajäsen (25.5.1929). Kotitalousopettaja?.
Elinvuosia ja/tai perikunnan yhteystietoja sekä lupaa artikkelin julkaisuun kaivataan.

Elvi Erämetsä, os. Pakarinen:
* Pakarinen: Sinisen, harmaan ja mustan painamisesta kasviaineksilla Suomessa, Virossa ja Liivinmaalla TILANNE: Kirja on hallussani, mutta lupa julkaisuun puuttuu.
* Erämetsä: Vähäisen värikasveista (Omin käsin 2/1946); TILANNE: Artikkeli on hallussani, mutta lupa julkaisuun puuttuu.
Elvi Erämetsä (o. s. Pakarinen, 28.6.1904–10.11.1978). Kotimaisten kielten tutkimuskeskus (Kotus) kertoo: Elvi Erämetsä syntyi Rautalammilla ja kävi koulunsa Kuopiossa, jossa hänen äidinkielenopettajansa Antti Lönnbohm herätti elämäniän kestävän innostuksen kasveihin ja erityisesti niiden kansanomaisiin nimityksiin. Vuonna 1925 Pakarinen tuli Helsingin yliopistoon opiskelemaan suomea ja sen sukukieliä. Vuonna 1930 hänestä tuli vastaperustetun tutkimuslaitos Suomen suvun assistentti, joka keräsi aineistoa Suomen kielen etymologiseen sanakirjaan.
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=710
Perikunnan yhteystietoja sekä lupaa artikkelin julkaisuun kaivataan.


Anna-Liisa Saalas:
* Kankaan kuvittamisesta. II Batiikkivärjäys. (Käsiteollisuus 2 / 1926); TILANNE: Artikkeli on hallussani, mutta lupa julkaisuun puuttuu.
Taidekasvattaja, julkaissut kirjan Luovat kädet; toiminut vielä 1960-luvulla aktiivisesti taidekasvatuksen alalla.
Elinvuosia ja/tai perikunnan yhteystietoja sekä lupaa artikkelin julkaisuun kaivataan.


-------------------
Coloriasto etsii kirjoja ja artikkeleita
Jos sinulla on hallussasi allaolevat kirjat tai artikkelit ja haluat lahjoittaa ne Coloriaston käyttöön, lainaa niitä skannausta varten tai ota valokopiot.

KIRJAT

Honkanen, Kaarina: Värjäysohjeita. Hämeenlinna, 1938. Ei mitään tietoja.

Kallio, Elsa: Värjäysopas. Helsinki, 1954. Ei mitään tietoja.

Setälä, Salme & Setälä, Vilho: Oma vaatevartiani: vaatteiden puhdistus-, värjäys- ja korjausohjeita joka ... - 1939. Ei mitään tietoja.




LEHTIARTIKKELIT:

Väreistä ja väriaineista. Kotitaide 2/1905, 14-15.

Värit laajemmassa merkityksessä. Kotitaide 1-2/1911, 20-21.

Henriksson, Anna: Väriaineista ja värjäämisestä I-IV Käsiteollisuus 1919 (jatkoartikkeli neljässä eri lehdessä; numerot ei tiedossa)

Brummer-K-o [Brummer-Korvenkontio], Arttu: Kirkkaampia värejäkö? Käsiteollisuus 6/1922, 82-84.

Koskinen, Alma: Kesäiseen luontoon värikasveja keräämään ! Kotiliesi 4/1929

Saalas, Anna-Liisa: Värien soinnuttamisesta. Kotiliesi 5/1947


MYÖS MUITA VANHOJA VÄRIIN LIITTYVIÄ KIRJOJA, ARTIKKELEITA, MITÄ VAAN vastaanotetaan skannattuina, kopioina tai lainana.

-------------------

Coloriasto etsii lahjoituksena vanhoja väriin liittyviä julkaisuvapaita tekstejä: lehtileikkeitä, artikkeleita, kirjoja - ja ennenkaikkea vanhoja ihmisten omia väreihin (värjäys/maalaus) liittyviä muistiinpanoja! Myös vanhaa kuvamateriaalia otetaan vastaan.

Coloriasto etsii kielitaitoisia vapaaehtoisia, joilla on mahdollisuus kääntää muunkielisiä tekstejä suomeksi. Käännöstä kaipaavat tekstit löytyvät yllä olevasta hakusanalistasta kohdasta käännettävät. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä ja kerro minkä tekstin aiot kääntää.

Coloriasto etsii puhtaaksikirjoittajia, joilla on intoa kirjoittaa vanhoja tekstejä kuvasta tekstimuotoon. Puhtaaksikirjoittamista kaipaavat tekstit löytyvät yllä olevasta hakusanalistasta kohdasta kaipaa puhtaaksikirjoitusta. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä ja kerro minkä tekstin aiot kirjoittaa puhtaaksi.

Tampereen tapettitehtaalle...

Aamulehti 53, 5.3.1910

Tampereen tapettitehtaalle, joka nykyään työskentelee uudessa komeassa rakennuksessa Epilän pysäkin äärellä, teki Tampereen teknillinen seura eilen iltapäiwällä ajeluretken miesluwun ollessa varsin runsaan.

Uusi tapettitehdarakennus on waltavan laaja, rakennettu kaksikerroksisena, paitsi kellaria. Ylempi kerros, jota peittää vaakasuora puusementtikatto, on 42x46 metriä suuruinen sekä on warastona ja näytepaiklana. Kerroksen monissa hyllyköissä voi säilyttää seinäpaperia satoja penikulmia, sillä kerros on korkeakin. Mallien tekijän rauhoitettuna työhuoneena se - nyt ainakin - myöskin näytti olevan. Rakennuksen tasakatolle näköalaa ihailemaan.

Alemmassa kerroksessa, jonka suuruus on 42x noin 62 metriä, tapahtuu tapettien muokkaaminen. Sellaisia tapetteja ja reunuksia, joissa wärit tahdotaan säilyttää sellaisinaan, lyödään kuviot käsin puisilla malleilla yksi väri erästänsä ja kuiwatetaan välillä. Kun kaikki värit owat lyödyt paperiin, silitetään paperi teräsrullien wälissä ja pinta muodostetaan joko tasaiseksi tai wähän lowelliseksi, sileäksi tai karheaksi.

Jos wärit saavat jonkun verran sekottua niin lyö kone kaikki wärit perätysten paperiin, niiden ollessa vielä tuoreita. Sitten joutuu paperi säleitten varaan kuivamaan ja on sitä samasta tukista yht'aikaa kuivumassa noin 2,400 metriä. Sitä myödenkun toinen kone wärittää paperia käärii toinen kone sitä uudelle rullalle ja voi samalla rullalla lopuksi olla kymmenisen kilometriä tapettia.

Erityiset koneet kääriwät tapeetit pikku rullille, waan täytyy siinä ihmisen leikata paperi poikki koneen tehtyä määräkierrokset sekä panna uuden rullan alku. Tapettirullat, ainakin paremmat tarkastetaan wielä ja wäännetään käsin rullille ja sidotaan kimppuihin käsin. Yläkerrassa sidotaan pienemmät kimput suuriksi paaleiksi, kiristetään konelaitteen avulla kireälle ja toisen kojeen awulla kiristetään wanne raudalla kireälle.

Tehdas voi nykyisellään walmistaa kaksi kertaa koko maan tapetti tarpeen ja kaikkien koneiden ollessa kunnossa woi päiwittäinen walmistus nousta 24,000 rullaan. Wärit, joita tapetteihin pannaan, walmistetaan kaikki tehtaassa ja owat ne paperiin kiinnitettäessä werrattain sakeata ainetta. Kellarikerroksessa owat wäriwarastot numeroituine tynnyreineen, säkkeineen y. m. Siellä on laboratoorio jossa wärien yhtymistä kestäwyyttä y. m. koetellaan. Wieressä on huone jossa aniliiniwärejä sekotetaan maawäreillä kunnes saadaan puuromaista wäriä jota sitten kuiwataan erikoisessa huoneessa. Kuiwaneet kimpaleet sitten rouhitaan ja jauhetaan jauheeksi, josta sitten alakerroksessa keitetään ja sekoitettaan tarwittawat wärit.

Myrkyllisiä arsenikkiwärejä ei tehtaassa sanottu walmistettawan siitä syystä että se on meillä kielletty ja kerrottiin sellaisten wärien tulewan kalliimmiksikin ja muista wäreistä kuuluu saaman jo yhtä hienoja kauniita wäriyhdistyksiä ja wiwahduksia. Kellarissa on wielä kuwiolaatat ja rullatkin naulakoissaan määrätyssä järjestyksessä. Hyvä joukko niitä pitää ollakin, kun useammissa tapeteissa on wähintäin wiisi eri wäriä päällekkäin. Arweltiin noiden puisien ja pronssisten kuwiolaattain ja rullain maksawan keskimäärin 100-208 markkaa kappale, joten se puoli on kaikkein kallentain tapettiteollisuudessa.

Tämän tehdasrakennuksen ulkopuolella on wielä pienempi öljykeittiö, jota ei kuitenkaan käyty katsomassa. Tehtaan koneistot käywät pystyssä olewan höyrykoneen woimalla. Tehdasrakennus on hyvin käytännöllisesti ja aistikkaasti rakennettu arkkitehti L. Pettersson'in piirustusten mukaan ja rautabetoniset wälikattorakenteet on suunnitellut insinööri Otto Weherstall (Helsingin aSfaltti- ja sementti yhtiö).

Isännistön puolesta tarjosi kauppias R. Winter käwihöille tehdasta katseltua kahwit, jonka jälkeen tähtien taiwasalle noustessa ajettiin takaisin kaupunkiin.

Epilän matkan jälkeen oli Tampereen teknillisellä seuralla kokouksensa jossa isännöitsijä Khürh esitti tapettiteollisuuden historiaa muualla ja meillä, tuoden esiin että meillä tapettiteollisuus jo alkaa olla ulkomaisen teollisuuden tasalla. Tampereen tapettitehtaan pyrkimyksenä on sitäpaitsi saada kotimaisilta taiteilijoilta omaperäisiä aiheita, waan lienewät tähänastiset yritykset tuloksia wailla. Sensijaan on osakeyhtiöllä jo toista wuotta etewä piirtäjä ja wärittäjä Saksasta ja on hänen työnsä jo saawuttanut suurta suosiota ostawassa yleisössä.

[---]

Uusi muoti.

Uudenkaupungin Sanomat 30, 28.7.1893

Naiset Amerikassa owat ruwenneet antamaan tatueerata ihonsa, aiwan kuten ihmissyöjät Etelä-meren saarilla. Näkywissä olemiin osiin ihoa muodostetaan Edisonin sähkökynän, kiinalaisen cinoberin ja indialaisten musteiden awulla kaikellaisia kuwia. Muutamat antawat olan ja kynäspään wälille muodostaa kuwan Yhdyswaltain lipusta, toiset taas jostakin heille rakkaasta kissasta tai papukaijasta j.n.e. Yksin nuoret tytötkin antawat turmella lumiwalkean ihonsa kukkaisten ja eläinten kuwilla.

Mutta muoti on waltawampi kuin järki, sehän on nähty kaikkina maailman aikoina. Ja mitä kaikkea wielä saadaankaan nähdä, ennenkuin aikojen päähän päästään.

Wäri-myrkkyyn kuollut.

Hämäläinen 39, 16.5.1885

Tehtaan työntekiä Juho Lindgren, Wiksbergin tehtaalta Tammelan pitäjässä oli tämän kuun 12 p- tawattu kankaitten warkaudesta. Sen jälteen oli hän murtautunut siihen makasiiniin, jossa wärjäystä warten happoja säilytettiin ja niitä nielaissut semmoisen määrän, että hän pian sen jälkeen heitti henkensä.

100,000 Hues by Eye

Popular Science Monthly, December 1935

100,000 Hues by Eye produced by Du Pont dyes. This amounts to more than merely recognizing the dye itself, for a single solution may produce a different hue with each different material. He becomes familiar with dyes used for coloring leather, wood, cloth, and scores of other materials. Then he has to learn to identify most of the colors produced by competing dye manufacturers.

In five or six years, the eyes of the apprentice may become so sensitive that he can work alone, comparing colors to determine whether they are up to standard. Before that time, he does more and more standardizing, as his skill grows; but always there is an experienced color man to check his results.

Queer Facts about COLOR

There are sensitive scientific instruments for measuring color stimuli, but the human eye is the best testing device for determining physiological response to color.

If, to a batch of yellow dye, one twenty-thousandth as much red as yellow is added, a trained color expert can detect it.

Color-blindness is most common among white males, about six percent being insensitive to reds or greens or both, and two percent more, partly so.

Women are rarely color-blind.

Women generally are better judges of color than men, because they pay more attention to color.

Every piece of paper sold today is dyed. Paper is made whiter by addition of dyes.

Color experts can recognize more than 300 shades of white, and nearly as many different blacks.

The most widely dye is sulphur black.

Repeal of prohibition created a demand for alcohol-proof red dyes.

"Purple" is a word never heard in a modern color laboratory. The color expert say "red-blue" or "red-violet" instead.

The best dyes in the world are made in the United States.
The skill it is possible to develop in the normal human eye is amazing. The ordinary man is able to distinguis several dozen colors and hues, all those necessary for carrying on his daily work and recreation. The chances are that his wife can recognize colors that he does not see, simply because whe has had more experience in matching thread, picking out dress goods, and otherwise working with finer hues all her life. In other words, her eyes are better trained than his.

Suppose you visit one of these color experts while he is at work. You may find him in a laboratory where a dozen or so workers are engaged in cooking skeins of rayon yard in dye baths, rinsing them, and otherwise treating them to produce the color desired. Perhaps a manufacturer has ordered some black dye, and he wants it to match a standard he has for reference. It is necessary to test the lot of dye carefully before shipping it to the customer, to make sure that it will produce a color exactrly like the standard of sample.



And so a black dye test is being run. There, on a table in front of a north window, are a dozen skeins of black yarn - all of the same kind of black to your eyes. But the color expert, whose eyes have received years of training in recognizing colors, walks over to the table. He picks up several skeins, and holds them side by side in his hands. Rapidly he sorts them, placing them in several groups.

"This black has too much red in it," he tells you, as he lays a skein on the table. "Here are a couple on the dull side, and here are some that are too green."

And so he continues to compare and sort blacks that all look alike to you, until he finds a specimen that matches the color of the standard which the laboratory has for reference.

Artificial light is not very popular in the color laboratory. All judging of color is done by daylight, preferably that coming through a north window. The color expert will work until the daylight becomes too dim to permit accurate results, before he will turn on the electric lamps. Special bulbs and filters producing light of daylight quality are employed when artificial illumination is necessary.

There are three ways in which a color may vary from standard, and it is on this basis that the important job of color matching is carried out. First, the color may be stronger or weaker than the standard. It may still be the same color in other respects, but may be present in too low or too high a concentration. Variation in strength of the dye solution may remedy this. Second, the hue may lie on one side or the other of the standard. That is, a certain red may be too yellow or too blue; or a certain yellow may be too green or too red. Third, the color may be too dull or too bright. Brightness of a color has nothing to do with its stregth, although the untrained eye might have difficulty differentiating the two properties.

If you hand a color expert a piece of dyed cloth and ask him if it is the same color as a sample he saw yesterday, he will hand it back to you and refuse to give his opinion. For it is impossible to judge a color accurately, with rare exceptions, except by actual comparison with another color sample.

Behind the necktie or dress you are wearing may be thousands of dollars worth of dye testing, to make sure that the colors will not do a quick-change or disappearing act under conditions they are likely to encounter. After the color expert's eyes have found a certain dye sample satisfactory as far as hue is concerned, the dye has to go through a long series of fastness tests, which reveal whether or not it will retain its color in the face of severe treatment.

The dye is applied to different fabric samples in various ways. Perhaps the color would be affected by using a copper kettle for dyeing. This must be determined by actual test. Maybe it will fade when the cloth is wet with perspiration. It is therefore tested by being subjected to synthetic sweat. Several washing methods are tried, with water of various temperature. The effect of bleaches such as those used by laundries is determined. The samples are ironed at different temperatures.

In short, the dye is tested in every conceivable way, to determine just how it will behave. The results of a series of tests are combined into a novel record, which consists of a strip of cloth on which all the test pieces are sewed, together with necessary information. Some of these test reports reach a length of fifteen feet.

Many important dyes formerly were imported from other countries; but today the quality of dyes made in this country is as high as that of any foreign product, and usually higher, Dr. Rose points out. Something like three percent of the dye material is used in the United States is imported, and most of this is of the nature of specialties, protected by patents.

Frequently, the introduction of a new product depends on the availability of dyes for coloring it. Chemists have produced many new and promising plastic materials which are being kept off the market because succesful dyes and methods for coloring them have not been perfected. Dye chemists are at work, and the new materials will appear in due time; for it is seldom that the modern color wizard must admit defeat.

Sometimes, however, the dye expert must say, "It can't be done." Dr. Rose receives numerous requests for compounds that will "dye something light." This is an impossibility, because the addition of any dye always darkens the material; that is, it always makes the material absorb more light than it did before. The only way to make anything lighter is to bleach it or otherwise remove the color.

In the matter of paper, the dye chemist seems to violate this rule. Did you know that every piece of paper produced, even the white, is dyed? Natural cellulose or wood pulp from which paper is made has a yellowish hue, possibly with some other color present. To render the paper more white in appearance, a dye of a complementary color is used. That is, a color is used that, when combined with the color already present, will produce white. Thus, a yellowish paper is treated with blue dye to make it white, just as the laundress adds blueing to the rinse water to make yellowish clothes whiter.

Although this dyeing of paper makes it whiter, it actually makes it less bright. To the ordinary eye, however, the increased whiteness more than makes up for the slight loss of brightness. Tests with a photo-electric cell can reveal startling facts about paper samples. Thus, of two samples, one may be whiter than the other to the human eye, but actually less bright to the electric eye. Sometimes, the quantity of dye used for tinting paper is very small. In one instance, three sixteenths of an ounce of blue and one sixty-fourth of an ounce of red dye was used for every 1,000 pounds of dry wood pulp.

Dyes are put to so many uses that the Du Pont laboratoy must carry on research in many directions. In the laboratory are found machines for printing designs on cloth with sample dyed; equipment for duplicating, on a small scale, the dyeing process used in making leather goods; miniature paper-making plants, and various pieces of equopment for aging or developing colors.

One thing that catches the eye of the visitori to a modern dye laboratory or plant using certain kinds of dyes in that the dye solution may be colorless, while the finished material may have a most brilliant hue; or dye of one color may produce a color entirely different when applied to a material. The so-called vat and insoluble azo colors are peculiar in this respect. In the vat process, the dye, which may be of one color in solution, is changed chemically after it is in the cloth, to produce the desired color. In naphthol dyeing with insoluble azo colors, colorless materials are combined to form colored dye molecules which are firmly embedded in the fibers of the colth. Colors are aged or developed with steam, acetic acid, and other treatments.

Aside from their widespread use for coloring cloth and paper, and making printing inks, dyes find numerous other interesting applications. For tracing underground rivers, finding sewer leaks, and checking the flow of other underground waters, fluorescein, a well-known dye that gives off a greenish-yellow glow when acted upon by light, is used. The average person can detect one part of fluorescein in 100,000,000 parts of water.

Modern photography would be handicapped seriously without certain dyes used for making films and plates sensitive to green, yellow and red light. Embalming fluid, largely composed of formaldehyde, is colored so that embalmed bodies will look pink and therefore more lifelike. The Unites States Department of agriculture requires that certain imported seeds be dyed so that farmers can identify them. One method commonly used for dyeing seed is to mix it with the dye solution in an ordinary concrete mixer. In garages and machine shops, a paste containing a dye commonly known as "bearing blue" is used to test the trueness of bearings and other surfaces that slide over each other.

Not long ago, Dr. Rose received a request for dyes that would withstand the weather when applied to the feathers of living chickens. The chikens were to be marked so that they could be identified during certain scientific experiments.

Among the most unusual uses for dyes is the production of artificial clouds. In England, such clouds of carious colors are used in connection with the projection of aerial advertisements by means of giant magic lanterns.

The jackets around hot dogs are colored with a harmless dye to make them look more appetizing. Pecans and walnuts commonly are given a more attractive color by dyeing their shells.

In fact, if dyes were removed suddenly from modern industry, the world would be much more drab and dreary than it is. And if nature, ages ago, had not built a marvelous color-sensitive mechanism into the human eye, science might still be trying to find a convenient and reliable way of marching colors.

Sambandet mellan naturfenomenerna.

Från nära och fjerran. Litteraturblad för Finlands qvinnor. 5, 1860

I

Berättelserna om de äfventyrliga resor, som tidt och ofta på ednaste tider blifvit företagna i de arktiska regionerna på vår jord, veta att såsom de mest pinsamma bland alla de olägenheter, af hvilka man under sådana resor besväras, omtala kölden och det mörker, som under en viss tid af året herrskar idessa trakter. Begge dessa polarexpeditionernas farligaste fiender frammanas åter, som man vet, hufvudsakligast af den ställning jorden intager mot solen; så att klimatets oblidhet i allmänhet uppkommer till följd deraf att solen aldrig stiger mer än högst obetydligt öfver horizonten, samt den förfärligt stränga kölden jemte mörkret under vintermånaderna derafatt solen alls icke står att ses den tiden. Under ju högre breddgrader en sådan expedition varit nödsakad att öfvervintra och ju längre således polarnatten varat, desto större har äfven dess inflytande varit. D:r Kanes berättelse om de vintrar, 1853-54 samt 1854-55, som den af honom ledda expedition tillbragte vid 78° 43' nordlig latitud, lemnar de bästa bevis på den verkan solens frånvaro kan åstadkomma. De fullkomligt sollösa dagames antal var vid nämnde polhöjd 140 och under 90 af dessa herrskade ej ens det slags skymning, som uppstod den första tiden efter solens försvinnande och tiden närmast före dess återvändande. Under månader nära nog instängda inom skeppet förföllo de fleste genom köldens och mörkrets förenade inflytande i en ängslan och nedslagenhet, som var obeskriflig. Sjukdomarne, isynnerhet skörbjuggen, antogo en farligare karakter, som än mer ökades genom de sjukes likgiltighet för sitt eget tillstånd likaväl som för allt annat. En tidning, som utgafs den första vintern, med titeln "isskimret" och motto "in tenebris servare fidem", den tidning som blifvit utgifven högst i norden, lekar och spel, allt användes för att upprätthålla modet och krafterna, ehuru mången gång utan verkan, och vida mer än öfver kölden hade man att beklaga sig öfver mörkret. En ung eskimo, som medföljde expeditionen, betogs af en sådan hemlängtan att han engång packade in sina saker och skulle skilja sig; ja sjelfva hundarne, hvilka ändock voro födda inom polarkretsen, pinades så mycket och det, såsom Kane anser, hufvudsakligast af mörkret, att de flesta af dem dogo i ett slags själssjukdom, om man så får uttrycka sig. De arma kräken åto och sofvo som förr och bibehöllo sina krafter, men betedde sig som galna idet de skällde mot blotta luften samt oroligt och outtröttligt lupo fram och åter. De smekte menniskorna utan att märka om smekningarne besvarades samt vaggade fram och tillbaka med det sällsammaste uttryck af ångest isina ögon, och halftannat dygn efter det slika symptomer begynte visa sig hos någon, följde vanligtvis döden.

Vi hafva svårt att föreställa oss ett sådant lidande förorsakadt af mörker. Endast när man betraktar en växt, till hvilken solljuset är hindradt att komma, och ser dess bleka och sjukliga utseende, kan man bilda sig ett aflägset begrepp om huru störande mörkret måste inverka på gången af alla fenomen uti en organism samt huru pinsamt detsamma måste blifva för hvarje sådan, som äger helst någon grad af känsel.

Hvad solljuset och solvärmen åter förmår åstadkomma samt huru oändligt välgörande deras förenade inflytande är, kan lätt af hvar och en observeras och ingen torde finnas som ej kan anföra snart sagdt otaliga bevis derpå. Korteligen, med värmen och ljuset från solen skulle samtidigt de hufvudsakligaste vilkoren för allt lif på jorden försvinna och hela dess yta innan kort förvandlas till en på lif ännu tomare snö- och is-öken än den, i hvilken Kane och hans följeslagare framlefde sina dagar under de omtalade vintrarne.

Men ej allenast värme- och ljusfenomen framkallas genom inverkan ifrån solen utan äfven andra, hvilka äro rent kemiska. En och annan kropp förändrar då den utsattes för solens inverkan, de egenskaper, som förut utmärkte den i kemiskt hänseende. Andra kroppar ingå under samma förhållande lättare en förening med hvarandra, då åter andra, redan sammansatta kroppar, i sin tur sönderdelas. Hvilken familj finnes det väl numera, som ej besitter en fotografi af någon kär person; ty när man kan låta naturen sjelf porträttera, ofta nog vida bättre och alltid för billigare pris än någon målare kunde göra detsamma, hvem skulle då ej begagna sig deraf. Det verkande vid en sådan porträtteringsprocess, hvilken just grundar sig på de nyss omtalade kemiska fenomenen, är, som man säger, ljuset. Detta är likväl något oegentligt sagdt, ehuru uttrycket till och med ivetenskapliga arbeten begagnas. Föresätter man sig att närmare taga reda på detta förhållande och dervid verkeligen går till grunden samt på samma gång gör för sig fullkomligt klart hvari ljus- och värmefenomenen bestå; så skall troligen för de flesta en helt ny verld tyckas öppna sig, och med häpnad skall man finna huru nära förenade dessa, som det tyckes, vidt skilda fenomen äro med hvarandra. Man skall genast komma till erfarenhet af att orsakerne till värme-, ljus- och åtminstone vissa kemiska fenomen är fullkomligt densamma; man skall se huru en -obetydlig skilnad i qvantitatift hänseende kan förorsaka en den största olikhet i afseende å qvaliteten, om vi blott undersöka med våra sinnen. Men ej allenast detta skall man erfara, utan man skall se en väg öppnad till en allmän insigt uti och öfversigt utaf allt, som tilldrager sig uti verlden, och fortgår man sedan, skall man ej mera, ilikhet med en viss stor författare i vårt land, tro att man kan skildt betrakta ljus- och skildt värmefenomenerna etc, utan förnimma, att ett samband, så innerligt som tänkas kan, förenar alla fenomen i verlden och att en allt omfattande verldsordning verkeligen förefinnes. Ja H:r J. V. S. skall, om han för ett ögonblick kan se blotta verkligheten utan att bortblanda sig i mensklighetens dimdunkliga benämningar på enskildheterna, helt säkert fatta att en verldsåskådning bildas vida säkrare genom att inhemta läran om "aba eller obo", än genom lösa drömmerier. En möjlighet finnes äfven för honom att, på grund af de kunskaper han på detta håll kan inhemta, vinna stöd för sina nationalitetsteorier deruti, att hvarje nation möjligen kan bevisas härstamma från sin skilda pöl eller sitt skilda ap-par. - Korteligen, att ett oväntadt samband mellan de till det yttre mest skilda fenomen äger rum, skall man från naturvetenskaplig ståndpunkt finna och här vore det vår mening att först framvisa detta samband mellan värme-, ljus- och vissa kemiska fenomen, för att sedan, i den sednare afdelningen af artikeln, framhålla det allmänna sambandet, som redan blifvit påpekadt.

Efter allehanda äldre, mer eller mindre märkvärdiga, dock numera endast i historiskt afseende vigtiga, läror om ljuset och dess natur, blef sluteligen, på grund af den store Newtons auktoritet, den af honom uppställda läran om ljuset den gällande. Han lärde att ljuset bestod af oändligt små partiklar af ett eget ovägbart ämne, ljusämne, hvilket med otroligt stor hastighet (omkr. 42,000 mil i sekunden) utslungades från alla lysande kroppar. Tvärtemot den af holländaren Huyghens, samtidigt framställda, men helt och hållet olika, åsigt i denna fråga blef Newtons teori gällande ända in i detta sekel, då tvenne män, en engelsman och en fransman, fullkomligt oberoende af hvarandra, åter upptogo den förkastade åsigten, som dittills nästan ensamt af Euler blifvit försvarad, utbildade densamma och beviste dess sanning.

Desse män, Young och Fresnel, lärde, i likhet med Huyghens, att ljuset uppstår genom oändligt hastiga svängningar uti ett, i hela verldsrymden utbredt ämne, som man benämnde eter och hvilket genom sin närvaro öfverallt undgår att blifva känsligt för vågen och således är ovägbart. Dessa svängningar åter ske ej i samma riktning som sjelfva rörelsen fortplantas utan äro transversella. Genom denna teori kunde ej allenast alla ljusfenomen förklaras, utan det finnes till och med sådana, hvilka omöjligen kunna på någon annan grund erhålla en giltig förklaring.

Låt oss derförenärmare skärskåda de förklaringar denna lära gifver på åtskilliga slag af ljusfenomen och sålunda bilda oss en så riktig uppfattning som möjligt såväl af fenomenen sjelfva som af den nya teorin, hvilken af naturliga och lätt inledda orsaker blifvit kallad undulations- eller vibrationsteorin i motsats mot den af Newton uppställda emanations-teorin.

Hvar och en och isynnerhet den, som trakterar ett stränginstrument, vet att spelandet på ett sådant blott består uti att försätta strängarne uti svängningar, hvarigenom åter de närmast belägna luftpartiklarne komma i rörelse, samt att denna rörelse, fortplantad genom det mellanliggande mediet, som i de flesta fall utgöres af luft, vid framkomsten till örat inverkar på hörselnerven och framkallar det intryck af ljud, som man benämner ton. Man vet således att denna ton icke i och för sig existerar, utan blott är det intryck den i särdeles hastiga svängningar försatta luften utöfvar på hörselnerven. Fullkomligt likartadt är förhållandet med ljuset. Det existerar ej i och för sig utan är det intryck, som de i ofantligt hastig rörelseförsatta eterpartiklarne eller molekulerna utöfva på synnerven. Likväl är förhållandet sådant, att lika litet som luftpartiklarna närmast strängen, till följd utaf den impuls de af densamma erhålla, röra sig framåt ända till den hörandes öra utan blott försättas i en oscillerande rörelse å ömse sidor om sitt ursprungliga läge, lika litet röras etermolekulern fortfarande framåt från den lysande kroppen till ögats nerver. Under det sjelfva rörelsen sålunda fortplantas framåt med en otroligt stor hastighet, befinna sig etermolekulerna, som sagdt var, i svängningar å ömse sidor eller rättare vinkelrätt emot den rigtning i hvilken rörelsen fortplantas. Det stycke väg rörelsen framskrider på den tid en etermolekul gör en svängning fram och åter är då det som benämnes våglängdSjelfva rörelsen fortplantas blott i hvardera af dessa fall från en molekul till den närmast befintliga*). Den modifikation dessa rörelser i och för sig äro underkastade är tvåfaldig. Antingen kunna de ske hastigare eller långsammare, eller ock kan rörelsens storlek, fullkomligt oberoende af denna sistomtalade hastighet, vara större eller mindre. Af den förra omständigheten beror vid ljudvågor, tonens höjd, då åter vid ljusvågor det olika intryck, som olika hastiga oscillationer frambringa, af synnerven uppfattas såsom olika färgadt ljus. Emellan en högre och en lägre ton består således skilnaden blott uti det större eller mindre antal gånger, som den ursprungligen i rörelse stadda kroppen eller någon partikel af mediet, hvari rörelsen fortplantar sig, på en viss tid rör sig fram och åter om sitt jemvigtsläge; och emellan olika färgadt ljus är skilnaden densamma. För denna likhets skull är man äfven berättigad att tala om den eller den färgton, alldeles såsom man vanligen gör, utan att på något vis trampa sanningen under fötterna. Af den sednare omständigheten beror åter tonens och färgens styrka eller intensitet. Ju större svängningsamplituden är, desto större intensitet besitter såväl ljudet som ljuset.

Men låtom oss återvända till betraktande af färgerna och allt fortfarande, då det så behöfves, taga likheten mellan ljud- och ljusfenomen till hjelp för framställningen. Det lättaste sätt att framställa färgerna är att låta solljuset, hvilket synes oss fullkomligt ofärgadt, genom en liten öppning infalla i ett mörkt rum samt att i detta ljusknippe placera ett trekantigt glasprisma; ljuset skall då, uppfångadt af en bakom detta prisma befintlig ofärgad och ogenomskinlig kropp, t. ex. en pappskifva, ej mer vara ofärgadt utan visa sig sammansatt af en mångfald på hvarandra följande färger, bland hvilka rödt, orange, gult, grönt, blått, indigo och violett, hufvudsakligast framträda. Dessa, som äfven blifva synliga då ljuset speglar och bryter sig genom vattendropparne vid regn, och som derföre äfven blifvit kallade de sju regnbågens färger, äro likväl ej de enda, ty mångfaldiga andra framträda, ehuru ej så tydligt som de nämnda. Ifrån början af den röda delen af det färgade bälte, som uppstår bakom glasprismat, ända till slutet af den violetta delen af detsamma märker man nemligen tydligt de mest olika nyanser.

Genom användande af en sinnrik metod har man lyckats att beräkna huru många svängningar som ske i sekunden för att framkalla intrycket af en viss färg eller att mäta huru lång våglängden är, (ju flere svängningar i sekunden desto kortare är vågens längd) och funnit att intrycket af rödt frambringas genom 458 billioner svängningar i sekunden samt att 727 billjoner svängningar inom nämnda tiderymd framkallar intrycket af violett, eller att ett ljusintryck af hvad färg det vara må framkallas af ett emellan dessa liggande antal svängningar. Afses våglängden, så varierar den från 689 för rödt till 396 milliondedelar af en millimeter för violett ljus, och ensamt denna olikhet är det som af vårt synsinne uppfattas såsom skilnad uti färg. Således ännu en gång, och man kan ej lägga nog vigt derpå, lika litet som vi förnimma en ton, ty en ton finnes ej i och för sig utan är blott intrycket af ett visst antal svängningar i luften, lika litet se vi en färg, ty den finnes ej i och för sig utan är ett intryck af ett visst antal svängningar i etern. Rörelsen samt intrycket af denna är idessa fall blott det verkliga, tonen och färgen är det ej.

Gifva vi vidare akt på hvad som vid experimentet med prismat än yttermera tilldrager sig, så finna vi först att, som sagdt var, vi numera hafva ett färgadt bälte vida bredare än det ljusknippe, som ursprungligen insläpptes, samt liggande på ett annat ställe än den ursprungliga ljusbilden ligger, ifall prismat borttages, och nu hafva vi här att göra med något verkligt och behöfva ej särskilja det, som verkligen tilldrager sig, från intrycket deraf. Dessa fenomen sammanhänga åter på det närmaste med ljusets väsende. När jemte hvarandra etervågor med olika våglängd eller, som är detsamma, olika svängningshastighet framgå genom ett och samma medium sker ingen särdeles märkbar förändring i fenomenet och alla tillsammans inverka såsom mer eller mindre ofärgadt ljus; men när de träffa på ett nytt medium blifver förhållandet annat. Antingen återstudsa vågorna från det nya mediet liksom vågen från tranden, ljuset reflekteras, eller och fortsattes rörelsen deruti, då åter i en händelse just de tvenne fenomen, hvarom här är fråga, inträffa. När nemligen ljusknippet ej faller fullkomligt vinkelrätt mot det nya mediet, fortgår ljuset, ljusstrålarna eller rättare rörelsen icke i samma direktion som förut, utan tager en annan rigtning; ljuset brytes såsom man säger. Sker brytning ej en utan tvenne gånger, derigenom att ljuset åter öfvergår till ett nytt medium, samt det yttermera är fallet, såsom nu vid prismat, att brytningen i begge fallen sker åt samma håll; så blir naturligtvis direktionen af ljusknippet än mera afvikande från den som det hade innan ännu någon brytning skett. Som nu dessutom det förhållande äger och måste äga rum, att ljusvågor med kortare våglängd eller större svängningshastighet brytas vida starkare än de med större våglängd eller mindre svängningshastighet; så måste det andra fenomenet för färgernas framträdande och i sammanhang dermed det färgade bältets större bredd än det ursprungliga ljusknippets, blifva en följd deraf. - Skulle man än vidare på något annat sätt undersöka detta spektrum, låt vara t. ex. med en mycket änslig apparat för utrönande af små temperaturförändringar, en för ändamålet konstruerad termoelektrisk stapel; så skulle man märka att värmen tilltager när man nalkas den röda delen uti nämnda spektrum. Men ej allenast detta skulle man erfara, utan man skulle äfven märka att, om man fortfarande framförde apparaten uti samma direktion som förut, d. v. s. om man satte den utom det lysande bälte, hvarom hittills varit fråga, men i samma linie med detta bälte, skulle en temperaturförhöjning utvisas utöfver hvilken annan punkt som helst inärheten af spektrum. Man skulle se att värme utsändes från solen äfven utan att vara förenadt med ljus, ett förhållande, som man nogsant vet äga rum med många andra till lägre temperatur uppvärmda kroppar. - Skulle man åter låta solspektrum inverka på ett fotografiskt papper eller, med andra ord, ville man taga en fotografi af detta spektrum, så skulle man ånyo få göra ett nytt rön. Man skulle nemligen få se fotografin utvisa att spektrum egentligen är vida längre än det synes, men nu skulle förlängningen utaf detsamma ej utvisas utom den röda, utan tvertom utom den violetta delen. Strålar hvilka blott åstadkomma kemiska förändringar utan att på samma gång vara lysande komma således äfven ifrån solen, och vi erhålla genom detta experiment ett, på sitt sätt lysande, bevis på att det ej ensamt är ljuset som mankan och får tillskrifva de kemiska verkningarne vid fotograferingsprocessen.

Sammanfatta vi nu i ett slutresultat allt hvad nyss blifvit anfördt; så blifver detta, att hvad vi benämna ljus är eterundulationer utaf en viss hastighet och att dessa kunna åstadkomma såväl tenniska som kemiska fenomener, samt att, för att nu blott sluta efter en analogi, äfven sådana undulationer finnas hvilka dels åstadkomma blott värme eller ock blott kemiska fenomen. Af den plats i spektrum de sist omtalade värme- och kemiska strålame intaga få vi äfven draga den slutsats att de äro dels mindre dels mera brytbara än de egentligen såkallade ljusstrålarne, att de undulationer således, hvilka blott uppfattas såsom värme, försiggå mindre hastigt, men de åter, som ensamt karakteriseras utaf sina kemiska verkningar, vida hastigare än de, hvilka inverka på synorganerna.

Att så verkligen är fallet, är ännu på många andra sätt både visadt och bevisadt. Flere fenomen, hvilka man på experimental väg kan framkalla, t. ex. att värme ifrån olika källor eller rättare värme från olika delar af solspektrum (då numera ej ensamt den lysande delen sålunda benämnes) absorberas olika af olika media, att verkliga värmefärger finnas, alla interferens- och polarisationsfenomen etc. bevisa detta. De kemiska strålame kunna i vissa fall blifva lysande eller åtminstone gifva upphof åt ljus såsom de såkallade fosforescens- eller fluorescens-fenomenerna utvisa. Allt talar med ett ord sagt till förmån förundulationsteorins användbarhet till förklaring af värme och vissa kemiska fenomen, intet deremot; men att ingå närmare i alla detaljer och bevis kan ej här vara på sin plats. Må det vara nog att säga, att denna teori, som förklarar de nämnda fenomenen såsom blotta rörelsefenomen och som uppställdes af Melloni, numera af högst få fysiker betraktas med misstroende, af ingen förnekas. Identitetsteorin, såsom den benämnes, har dessutom efterföljts af en annan, hvilken häfver hvarje tvifvel, som kan uppkastas antingen af den mest rigorösa vetenskapsman eller af en projektmakare med mer eller mindre kunskaper, och hvarom i följande afdelning skall blifva fråga. Denna lärer att ej allenast värme-, ljus- och vissa kemiska fenomen utan alla fenomen i allmänhet på det närmaste sammanhänga med hvarandra, och den hemtar sina bevis äfven från andra experimenter än de hvarpå identitetsteorin är grundad, ehuru den äfven i sig innefattar sistnämnda teori.

Vi kunna nu öfvergå till den andra afdelningen af denna uppsats, sedan vi sett att allt hvad solen verkar på vår jord, d. v. s. att allt lif, all existens börjandes från molnens tåg och bergens vittring och slutandes medmenniskan, är beroende endast och ytterst på rörelse-fenomener, och sluta vi derföre med en anvisning för dem, som önska erhålla vidare bekräftelse på en del af det sagda, till professor Edlunds utmärkta årsberättelse, som afgafs på svenska vetenskaps-akademins årsdag den 31 Mars detta år, och finnes intagen i en nummer af Sv. tidningen "Dagligt Allehanda."

Lac Scarlet.

Scientific American 42, 8.7.1848

For the Scientific American.

The famous purple of Tyre was said to be dyed from the blood of a shell fish found in the Mediterranean. If so, the art has long since been lost. A small insect named Kermes, supplied the place of the Tyrian purple until the discovery of America, which brought to light the cochineal insect, and a color is dyed by it far transcending all the ancient colors of oriental tale. From the great price of cochineal, however, it is a dear color at best to dye, hence many substances as substitutes for it have been tried, but none with so much success as the Lac- a half animal and half gum, very abundant in the East Indies and sold at a low price in comparison with cochineal. It is of a bluish color and sold in a powder at the Druggists for about 25 cents or less per pound. Four ounces will dye a red on a pound of woolen goods, as follows. The yarn or wool must be perfectly free from dirt and must be white. The lac in the proportion of two pounds to ten pounds of goods is steeped in weak mutiatic acid or the nitro muriate of tin for about 6 hours, when the lac will be found to be perfectly dissolved and of a red color. It is not possible to dissolve or melt it in water so as to make it give out or impart to the water its coloring matter without an acid. When the lac is thus dissolved, the dye kettle capable of holding the cloth or yarn should be boiling and the dissolved lac along with one pound four ounces of tartar put into it with nearly a pint of the nitro muriate of tin. After these have boiled for a few moments, the goods are loosely and carefully entered and boiled for one hour, when a fine red and as fast as cochineal, will have been imparted to the cloth. For coarse goods we recommend lac in preference to cochineal, but for fine goods and light shades, such as pinks, cochineal is the best.

By the above receipt any person may dye a lac red. It is easy dyed and quickly, far more so than by madder. Cochineal scarlet is dyed exactly like the lac red, only a little quercitron bark liquor is added to the dye boiler to produce scarlet. One ounce and a quarter of ground cochineal will dye a very deep red or scarlet. Two ounces of tartar are allowed for every ounce of cochineal - less will do, however. If no yellow is used in the dye kettle to make a scarlet color, the red after it is dyed may be made a deep crimson, by handling the goods in warm water and soda ley. - The lac red can even be blued, as it is technically termed, just by hot soda or pearlash liquor, to a deep and beautiful violet. The soda ley must not be too strong and the goods muct be handled for a long time, for a strong alkali not only injured the color but the fabric of the cloth, or fibre of woolen yarn. A beautiful pink can be dyed on cotton with cochineal, but as this color is known but to few and is not now in the field, we need not describe it at present. Lac is not used in the cotton or silk dyeing. Some use a small quantity of sumac in the lac dye kettle, they believing that it makes the color more permanent, but we do not approve of sumac in any manner being employed either for silk or wool.

Spinach Dye Now Used In Treating Anemia

Popular Science, lokakuu 1934

The green coloring matter of plants, chlorophyll, is being extracted in England for use in treating anemia. Spinach and lettuce are the plants from which the concentrated chlorophyll is most frequently taken. According to Dr. Peter E. de Rees, London pharmacologist, the plant extract is more easily assimilated by the system than the iron extracts and strychine previously used.

Maailman vanhin sanomalehti...

Oulun Lehti 7, 24.1.1885

Maailman vanhin sanomalehti on "Pekingin sanomat" Kiinassa. Se perustettiin jo w. 911, mutta alkoi ilmestyä säännöllisesti vasta w. 1361. Se annetaan nyt ylos kolmessa eri painoksessa, joista ensimmäinen "King Pau" ("asukasten lehti") painetaan keltaiselle paperille ja on hallituksen äänenkannattaja. Toinen "Tshina Pau", myöskin painettu keltaiselle paperille, sisältää kauppatietoja, ja kolmanneksi "Pitau Pau" painetaan punaiselle paperille, sisältää otteita kummastakin edellisestä ja on aiottu maaseutuja warten.

Hassusti käwi.

Wuoksi 35, 26.3.1898

Säkkijärwellä eräässä kylässä lämmitettiin sauna ja ensimmäiset kylpijät tuliwat tyytywäisinä pois niinkuin ainakin talonpojat sata paria saatuaan, waan toiset tuliwat tulipunaisiksi wärjättyinä. Sattui näet olemaan wäriainetta wesipadan rinnalla, jolloin erehdyksestä otettiin sitä weden sijaan. Wiisi henkeä siinä sai poskensa punaisiksi 15 p:nin wärilapusta. Sopisipa muoti neitien koettaa niin huokeaa poskimaalia, arwelee Matti.
- Wiip.

Hair-dyeing, and extreme form of togetherness

LIFE 9.9.1957

(Artikkelikokonaisuudesta Going Steady)

When two people are togerher almost all the time, there are bound to be some dull moments. Around the U.S., teen-agers who go steady work to keep this from happening and have devised sundry gimmicks. In New Jersey, for instance, some tie their shoes from top to bottom to show they are goung steady (and from bottom to top if they want to go steady).

The newest way to a few couples have of calling attention to their steady status is identical hair-dyeing. The idea is for the boy and girl to pick a shade different from their natural hair and then color each other with it. This marks them irrevocably for each other - at least until new hair grows in.

Thus far this craze seems centered in the Atlanta area and those who have indulged in it to date are not considered oddballs. Don Keiser (beow) captains the basketball team at Decatur High, and his girl, Harvey Howell, is widely admired. But Harvey's comment on seeing herself as a dripping brunette might express the reaction of many. "Do you think they'll know me?" she asked. "They'll probably think that Don's gotten a new girl."



Blond steadies, Susan Harper, 17, and John Steinhauer, 18, rub noses on diving board. They had been dating exclusively for a couple of months before taking the big step.



Applying rinse, Harvey Howell, 17, blackens light brown hair of her steady date, Don Keiser, 18.



Matching color, Don puts black rinse on Harvey's blond hair as she surveys herself in a mirror.



Turning brunet, John gets black dye applied by Susan while he holds his head over bowl.

Päivän pakinoita. - Kiihottavia värejä.

Haminan Sanomat 76, 15.7.1909

Kuten jokainen tietää waikuttawat erilaiset wärit ihmisen mielenlaatuun. Esimerkiksi vaikuttaa musta wäri hywin painostawasti mieleen ja käytetäänkin sitä usein surun osoituksena. Punanen wäri sitä vastoin kohottaa ja kiihottaa, jonkatähden sitä wäriä käytetäänkin esimerkiksi sellaisissa tapauksissa luin Espanjan härkätaisteluissa, jolloin sillä taistelijat ärsyttäwät härät hywin wihaseksi. Kun punasta waatetta näytetään härälle niin sen sappi paisuu ja se hyökkää kuin hullu taistelijaa kohti, jolloin tämä antaa sille keihäästään iskuja siksi kuin härkä, kaiken kansan riemuitessa, ojentaa "konttinsa" arenalla.

Oletteko huomanneet miten kalkkunakukko nokka pitkällä hyökkää punaista waatetta kohti? Muistan miten tuommoisena "maitopartana pahaisna" olin joutua kalkkunakulon murkinaksi sen johdosta, kun minulla oli päässäni punainen hattu. Se oli oikein suuri emäkalkkuna ja sillä oli paljon pikku poikasia perässä, kun se kirkuen hyökkäsi perässäni ja minä olisin ollut todellakin mennyttä kalua ellei wanhempia ihmisiä olisi päässyt apuun.

Samalla tawalla kiihottaa punainen wäri useita muitakin eläimiä. Mitä puhetta sitten ihmisistä, jotka owat paljon enempi kuin nuo, jotka eiwät edes kokoa riiheen.

Kaikkialla missä on kapinan ja Vallankumouksen henki liikkunut suurempana hyökyaaltona, on punainen wäri otettu joukkojen wäreiksi ja tunnuslauseeksi, niinkuin esimerkkinä omastakin maasta woimme mainita "Punakaartti".

Oli kuuma kesäinen päiwä. Wenäjän kansa ? juhli suurta juhlaa sen johdosta, että kaksisataa wuotta sitten oli tuonelan tuwille saatettu tavallista runsaampi määrä "luomakunnan kruunuja." Suomessa olewat wenäläiset täyttyiwät myöskin, tästä ulkoapäin rautakahleilla puristavasta, suuresta kansallishengestä. Weri suonissa wirtasi paljon woimaklaammin ja wilkkaammin, kesäisen kuumuuden wailutuksesta, sillä tällä hetkellä oli koko luonto ärtyisimmällään suuren sähkömäärän johdosta jota ilmassa löytyi. Punaisen värin olisi ollut parempi muuttaa väriään wähän rauhottavammalsi, niin ehkä olisi kaikki mennyt ohi rauhallisesti, mutta niin ei tapahtunut. Yksi wiaton kaistale tätä samaista väriä oli jäänyt lipputankoon toisen wähän rauhoittawamman wärin kanssa. Alhaalla lipputangossa punanen kiihottavasti leihui sinne tänne, ikäänkuin kiemaileva kaunotar. Nuori upseeri huomasi tämän. - Nyt se räjähti. - Sappi paisui. - Suuren kansallisen hengen innostamana, kuuman weren wirtaillessa suonissa, kuuma kun oli ilmakin, hyökkäsi tämä sankari ? murha-aseilla warustettuna tuota punaista viatonta kangaslaistaletta kohti. Innostus nousi. Kangaskaistale joutui, suuren isänmaallisen innostuksen vallassa olewan, sotajoukon raadeltavaksi. Ja jos tuo punanen olisi ollut eläwä olento, niin saisi se nyt ehkä istua kitumassa jossain Pietari Paavalin wankilan komeroissa sekä katua siellä, että luonto oli warustanut hänet punaisella wärillä. Mutta koska niin ei ollut joutui, kuten jo sanoin, punanen kankaan kaistale ympärillä piirittävän sotajoukon mielivallan uhriksi sekä kärsi julmimman marttyyrikuoleman musiikin soidessa ja innostuksen vallassa olevan sotajoukon kirkuessa sotalaulujaan.

Suuri työ oli tehty. Rauha isänmaallisen innostuksen waltaamaan sotajoukkoon palautettu. Luonnon suuri sähkökipinä oli myös iskenyt ja rankka sade puhdisti ilman.

Warjele, Herra, sotajoukkoja maalla ja merellä.

Muutama sana Suomen maan puista. (Leppä)

Sanomia Turusta 6, 18.3.1851

(Jatko 3, 4 ja 5:teen n:roon.)

Leppä.

Suwen lyhyyden wuoksi, ei kaswa leppä enää pohjanpuolella Waasaa sen kokoseksi kuin etelä Suomessa. Se hywäksyy mustaa mullasta alanko-maata, märkämäistä ja wetistäkin. Semmoisilla wetisillä paikoilla, joita ei wähillä waroilla saada ojitetuiksi muiksi wiljamaiksi, tulisi maan-wiljeliän kaswattaa leppää. Jos semmoisen suomaan panisi kahteen-kymmeneen jakoon, ja yksi jako hakataisiin joka wuosi, niin olisi talossa aina 19 wuotisia leppiä poltinpuiksi. Waikk' ei leppä ole juuri koiwun weronen, on se kuitenkin hywä poltinpuiksi ja kaunis kaikellaisiksi huonekaluiksi. Weden alla pysyy se mätänemätä kauemmin kuin muu puu, jonka tähden onkin paras sillan-arkkujen paanuiksi ja muihin wesissä olewiin rakennuksiin ja teoksiin. Poltin-puiksi on leppä kelwollinen 20 wuotisena, 40 wuoden perästä saadaan siittä kelwollisia siemeniä, 50 ja 60 ajastaikasena on se täysi mittanen, 80 ja 60 wanhana täysi-ikänen.

Leppiä kaswatetaan wesoista ja myöskin siemenistä, joita tarwitaan 13 taikka 16 naulan paikoilla tynnyrin-alalle, jos se kauttaaltansa kylwetään. — Kylwö luonnistuu tasaseksi, jos siemeniin, jotka owat jotensakkin pieniä, sekotetaan santaa taikka pientä kuiwaa multaa. Kylwöä wasten ei tarwitse maata kyntää, muutakuin kuokkia niin matalalta, että waan siemenet tuleewat maahan, jotka sitte rauta-harawalla sekotetaan kahdeksasosan tuuman sywyyteen. Harawoitsemisen werosta sopii myös kylwetyn maan kattaa, joko kuiwilla lehdillä taikka sammalilla. Waiwattomampi kylwö on se kuin siemenisiä oksia katkotaan, joissa siemenet owat tuleentuneet, ja pistellään niitä pystyyn walmistettuun maahan, muutaman kyynärän päähän toisistansa, jossa niistä siemenet itseksensä wariseewat, itääwät ja kaswaawat.

Warsin märät sammal-maat pitää wuotta ennen kylwämistä kuokittaman ja turpeet riitattaman (läjittämän); muuton loukkaa halla nuoret lepän-taimet. Kylwö käy melkeen mitättömään, jos kuiwan maan lepän-siemeniä kylwetään märkään maahan taikka märän maan kuiwaan maahan. — Siemenet tuleentuuwat joko Loka- taikka Marras-kuussa, ja sopii kylwää sekä syksyllä että kewäällä. Syyskylwö tehtäköön oitis siemenien koottua, niin tuleewat ne taimelle Touko-kuussa, mutta kewä-kylwö 6:den taikka 7 wiikon takaa. Kylwäminen ei haita kirsiseen eikä lumiseen maahankaan; mutta jos maa on ylön wetinen syksyllä, niin on paras kylwää kewäällä. — Sitte kuin siemen-nupit (käwyt taikka tortoset) rupeewat ruskenemaan ja siemenet niissä owat jauhokkaita sisältä, owat ne tuleentuneita ja puusta noukittawia. Ne lewitetään ohkoselta kankaalle lämpöseen huoneeseen muutamaksi päiwää, jonka perästä niistä piestään kopilla siemenet, taikka hierotaan käsissä ja kylwetään oitis. — Niistä järwistä ja lätäköistä, joiden rannoilla leppiä kaswaa, saadaan kewäällä, jäiden lähteissä, helposti kootuksi siemeniä, sillä ne uiwat weden pinnalla. Niitä koottakoon taajalla seulalla, kuiwattakoon sitte hiukan ja puhdistettakoon sen perästä harwalla seulalla ja kylwettäköön kohta.

Lepän-lehtien sanotaan olewan hywiä wihottuneihin ajettumiin (inflammerade bulnader), jos niitä pehmosiksi nuijituina pannaan kipeälle paikalle. Niiden sanotaan myös estäwän lampaat wesitaudista, ja, laattialle waristetuina, häwittäwän huoneesta kirput, jos useasti uusia muutetaan. Lehmät rupeewat niistä paremmin lypsämään. Ruumenien taikka akanoiden ja mäskin seassa owat ne hywiä sioille. Lepän-kuorilla, keitetyinä wihtrillissä ja priksiljassa, mustastitaan nahkoja. Willasen ja liinasen mustaapainetta saadan lepän kuori-keitoksesta, jos siihen sekotetaan hiukan tahko-ruuhen pohjasta otettua raudan sekasta hietaa, joka siihen on laskeentunut teräkalujen tahkoomisesta, ja keitetään sitte toistamiseen. Hietaa panemata tulee painettawa ruskeaksi; mutta sitte tummaksi, jos useasti liotetaan ja kuiwataan joka wälillä. Kalan-pyydyksiä keitetään myöskin lepän-kuoriliemessä. — Kowan laatusia puita saadaan ebenipuun (ebenholtz) mustusiksi, jos niitä keitetään moneen piihin lepän-kuorikeitoksessa ja kuiwataan joka keitoksen wälillä; wiimmeseksi pannaan sekaan hiukan wihtrilliä ja keitetään taas puolen tunnin paikoilla; sitte kuiwataan ne witkallensa, laahataan taikka hiwutetaan ja woidellaan öljyllä taikka wärnissalla. Jos puu ennen keittämistä on silotettu taikka petsattu lusikkawedellä (taikka seewedellä), niin tulee se mustemmaksi. Nahan parkiksi sanotaan sekä kuorien että lehtien auttawan. Lehtiset lepän-warwut, hajotetuina huonolle kedolle korttelia wahwaan, lihottaawat maan ja mädäntääwät rikkaruohot. Leppäset kapulat, juomiseen pantuina suwella, pitääwät sen kauan raikkaana ja happanemattomana, ja nuoreen woihin pistetyinnä, estääwät ne sen piakkoisin härskiintymästä. Nuoret lepänoksat, pantuina kaalin-istukkeiden sekaan, häwittääwät niistä multakirput. Nuoren lepän-juuret auttaawat korkin werosta pullojen suullisiksi.

(Jatketaan.)

Wesikaaresta.

Mehiläinen 9, 1 / 1837

Kaikki juorut wesikaaresta, kun olisi joku eränen kapine, onsi sisältä, hopia eli kultakannut päissä, jolla ukkonen joisi wettä meristä, jännistä, lampiloista, joista eli hetteistä - ja jonkatähden wesikaarta myös ukonkaareksi toisella nimellä sanotaanki - ne kaikki omat tyhjiä, joutawia lastenloruja. Wesikaari ei ole mikänä suuri kumma, waan hywin älyttäwä luonnollinen asia, joka tulee auringon säteiten taitusta sade'pisaroita kohti ja joka sentähden ei ilmau'kan, paitsi missä samalla ajalla sataa ja päiwä paistaa. Siitä ei kuitenkan seuraa, että aina näkisimmä päiwänki paistawan, kussa näemmä wesikaaren, sillä päiwä kyllä woipi lähettää säteensä ylös ilmaan sadetta kohti, waan sillä paikalla, kussa itset olemma, näkymätön olla. Myös hawatsemma wesikaarta katsellessa itsemme aina olewan päiwän puolella kaarta taikka molempain wälissä ja että muuttuessamme johonkuhun toiseen paikkaan, kaariki sitä myöten muutteleksen taikka peräti katoaa; että päiwän korkiammalla ollessa kaari on matalammalla, waan alempana ollessa päiwän, kaari korkiammalla. Syy näihin kaikkiin ilmestöihin on jo sanottu, nimittäin päiwäsäteitten taittu wesipisaroita kohti sateessa. Auringon säteet kun joutuwat hienommasta liikkumasta aineesta paksumpaan eli paksummasta hienompaan, ilmasta esimerkiksi weteen eli wedestä ilmaan, eiwät mene suoraan, waan tekewät pienen polwen rajapaikalla. Tätä kyllä merkillistä säteitten polweumista siitä sädepolweksi sanotaanki. Sitä myöten kun säteet taittumat teräwämpiin eli tylsempiin polwiin ilmautuwat seuraawata seitsemän wesikaaren haamua. Suoraan juoksewa, taittumaton säde saattaa walkian haamun, waan muut taittuwat säteet sitä myöten, kuten aina enemmin ja enemmin taittuwat, ensiksi punasen, sitte heläwän, keltasen, wehriän, sinisen, muserwan ja punasinisen, joka wiimminen onki se haamu, ku ilmautuu säteen enimmästi suorasta poikettua.

Ei kuitenkan kaikitse auringon paistaissa ja sataessa wesikään näy, ainoastaan sillon, koska sadepisarat kuwaawat aurinkoa wasten kun seinän, johon auringon säteet paistawat. Ei kyllä pysähdy'kän pisarat paikallansa, waan alasputoawat ja palkitaan uusilta kerkiämiseen, joka juuri tekee saman asian, kun jos olisiwat yhdet pisarat paikallaan pysywäiset. Niinpä kehrätessäki et näe wälipaikkoja kehrärattaassa, waan yhden jatkottoman pyörän. Jos auringon wastanen pilwi ei satu yli taiwaan olemaan, niin katkeaa kaari ja näkyy niin monena palasena, kun pilwilonkkiaki. Usein näet yhden wesikaaren päällä toisen wielä suuremman, waan tummemmilla haamuilla, kun alimmainen. Koskihouruilla, pyöriwillä wesirattailla ja ylehensä, missä wesipisaroita seinäntapasesti tulee tihiämmässä aurinkoa wasten olemaan, näet samanlaisen komian, ihanan, haamukumaelman, kun wesikaaressa taiwaallaki.

Rewontulesta.

Mehiläinen 9, 1 / 1837

Rewontuli eli ruianpalo luullaan myös olewan liekkitulen laatua ja niin kyllä taitaa olla'ki. Rewontulet owat kotosia maan perä'äärissä, harwon eteläisimmillä mailla nähtäwiä. Eräs matkustaja, joka kauan kulkeissansa Wenäjän maan pohjasääriä, usein oli ruianpaloa likempätä tutkinut, lausuu siitä seuraawalla tawalla. ''Se lähtee, sanoo hän, erityisistä loistawista patsahista, jotka melkein yhtä haawaa nousewat sekä pohjasesta että luotehesta ja pian lewiäwät, kunne'ka peittäwät suuren osan taiwaasta walollansa. Werrattoman wikewästi leimahtelewat yhdestä kohti toiseen, wihdoin keskitaiwaalle saati yleten. Siinä yhdistywät tulikuohut ja walasewat koko taiwaan, jotta näyttää, kun olisi suuri summaton kiiltäwä, loistawa peite eteen lewitetty. Werrattoman kaunis on tämä näkö; kauniimpata tuskin woit ajatettavan, saati sanoilla mainita. Et kuitenkaan oudokselta taida ilman hämmästymättä tätä uutta ihanuutta silmäillä, sillä sitä seuraa wäkewä suhina, jyry ja tohina, jotta on, kun kuulisit yhä kerkiämiseen suuria rakettiloita taikka muita ruuti poltteita uudistellen sytyteltäqän ja ilmaan lennäteltäqän. Tämän ihmeellisen taiwaspalon perästä tulee tawallisesti pohjasemmissa maissa pouta ja tyyni sää; ken tiesi jos sentähden ei koko ruianpalo tulle ilmassa häälywistä höyryistä, jotka tällä tawalla menettäwät liekkeensä ja sitte alasputoawat."

Saksassa ja sitäi eteleläisemmissä maissa, esimerkiksi Italiassa, ruianpalo harwon nähdään, jos ei nouse kowin korkialle taiwaslaelle. Sentähden owatki muutamat luonnon
tutkiat kieltäneet sillä mitänä erityistä ääntä eli suhinaa seurassa olewan, joka kyllä täältä pohjasesta ei taida'kan sinne kuulua. Jopa oudommaksi katsotaan ruianpaloa Eteläsuomessaki, enkä muista sielläkän sen suhinaa ni konsa kuulleeni. Waan maamme pohjasissa äärissä on ruianpalo hywinki tawallinen näkö. Hywin se siellä myös walasee ja auttaa muuten pimeinä talwisina öinä näkemään. Etelästä maaperää kohti, maan keskustienuasta ja sen eteläpuolisesta wälitienuasta ylitultua, taasen tawataan sama palo taiwaalla, jota, jos tätä meillä näkywäistä ruianpaloa sopiwammalla nimellä sanoisimma pohjaspaloksi, sitä hywin woisi eteläpaloksi nimittää. Montaki arwelua on näiden taiwaspalojen syystä ja laadusta oppineitten keskellä ollut. Uskottawimmasti ne kuitenki alkunsa saawat lieke'ainesta, joka runsaammasti maan äärimmäisiin seutuhin keräytyki ja siellä harwon ukonilmatse purkautuu taikka muulla tawalla maan sisähän johdatetaan, liionki kehnoja johdattajia ollen jään ja lumen, joilla maa peräseuduillaan yhtäläiseen katetaan.

This Lady is Dyeing Her Hair

LIFE 27.11.1950

Home process works in fifteen minutes

Thanks to improved processes, dyed hair no longer looks as artificial as it did years ago and, that's to changed social ideas, it no longer automatically labels a woman as "fast." But until recently the time and money involved have kept most women from getting their hair dyed. Their latest encouragement to try it is a new product called Tintair. Selling for $2, it enables a woman to change the color of her hair at home simply by painting the dye on. The danger of streaking, which has always made home bleaching a risky centyre, is averted by a catalyst in the dye which stops color oxidation when it has reached maximum intensity - about 15 minutes. In one operation the hair can be lightened considerably - as shown by these pictures of the brunette (above) who becomes a redhead (left.) Less spectacular but more usedul to older women are shades in natural colors which hide gray hairs. On the basis of beauty parlor statistics, Tintair thinks there are 10 million women in the U.S. who would like their hair dyed, and it expects its product to color American hair almost as universally as the home Toni Wave curled it.

Nyt maalataan Kimmo kumivärillä.

D. Winter & C:o, O. Y. EPILÄ

Nyt maalataan Kimmo kumivärillä.
N. k. kumivärit ja kumilakat värialan viimeisiä uutuuksia.

Ammattimiesten ja muidenkin käyttäjien keskuudessa ovat n.k. kumivärit ja -lakat viime aikoina saavuttaneet suurta huomiota.
Mitä on kumiväri?
Onko se valmistettu kumista? Vai käytetäänkö sitä kumiesineitten maalaamiseen?
Ei, kumpikin otaksuma on väärä, sillä nimitys "kumiväri" tai "kumilakka" johtuu väärinkäsityksestä. Se on syntynyt valmistukseen käytetyistä synteettisistä, s.o. keinotekoisista hartseista, joita Amerikassa kutsutaan nimellä "gum". Suomalaisten ammattimiesten suussa tuli "gum-väreistä" kumivärit ja "gum-lakoista" kumilakat, ja sitten näitä uudenaikaisia värituotteita yleisesti kutsutaan näillä nimityksillä.
KIMMO Emali on ensimmäinen kotimainen "kumiväri". Se on val­mistettu uudenaikaisista, synteettisistä raaka-aineista, jotka tekevät sen erityisen kestäväksi ja kauniiksi.

KIMMO'n ominaisuuksista mainitsemme seuraavat:
Se tarttuu metallipintaan ilman pohjustusta.
Se aikaansaa sitkeän ja kimmoisan, loistavakiiltoisen pinnan. Se kestää kolhimista ja taivutusta murtumatta.
Sillä on erinomainen peittokyky. Se kuivuu 10-12 tunnissa. Sitä valmistetaan eri laatuja ruiskutusta ja sivelyä varten sekä uunissa kuivuvaa.
KIMMO soveltuu sekä metalli- että puupintoihin, niin sisä- ulkomaalauksissa. Sitä käytetään m.m. henkilö-, kuorma- ja pakettiautoihin, polkupyöriin, rautasänkyihin, meijerikoneisiin, sähkokoneisiin, huonekalustoihin, puutarhakalustoihin, leikkikaluihin, purje- ja moottoriveneisiin y.m.

KÄYTTÖOHJEET

Automaalaus ruiskulla.

A) Uudet autot.

Jos pelti on sileä, ilman lovia ja kuhmuja, eikä sitä siis tarvitse tasottaa (spaklata) ja kun kaikki öljy, rasva ja ruoste on poistettu, ruiskutetaan KIMMO Emalilla, joka sitä varten on ohennettu ruiskuvahvuuteen KIMMO Ohennuksella suhteessa 4 osaa väriä ja 1 osa ohennusta, kaksi kertaa 20 minutin väliajoilla. Ruiskutukset tehdään n.k. sumuruiskutusmenetelmää käyttäen, s.t.s. ruiskutukset tehdään ohuesti, eikä pyritä yhdellä kertaa maalaamaan pintaa täysipeittoiseksi, sillä vahvasti maalatessa väri valuu. Kun molemmat ruiskutukset on suoritettu, on pinta kaunis ja korkeakiiltoinen.

Ellei maalattava pinta ole sileä, vaan vaatii tasotuksen, suorite­taan pohjustus seuraavalla tavalla:
Kun kaikki öljy, rasva ja ruoste on poistettu, sivellään pelti­pinta, ohuesti DECO Auto Pohjustuksella No 618 (Primer) ja saes senjälkeen kuivua vähintäin 2 tuntia. Pelti tulee tämän menetelmän kautta täydellisesti suojatuksi ruosteelta ja muodostaa se erinomaisen pohjan jatkuvalle käsittelylle.
Edellämainitun käsittelyn jälkeen täytetään mahdollisesti esiin­tyvät syvennykset DECO Auto Täytevärillä No 1626. Se tasottuu hel­posti, täyttää kaikki epätasaisuudet, eikä halkeile, ei edes paksusti täytettynä. Kun täyteväri on kuivunut, hiotaan hiontapaperilla No 100-150 ja vedellä, jonka jälkeen pinta puhalletaan kuivaksi väriruiskulla. Jos hiottaessa ilmestyy paikkoja, joissa metallipinta paljastuu, ruiskutetaan nämä DECO Oxide Metal Primer'illa, joka kuivuu 10-15 minutissa.
Pinta ruiskutetaan DECO Auto Hiomavärillä No 199 (Surfacer) ohennettuna suhteessa: 2 osaa hiomaväriä ja 1 osa DECO Ohennusta W. Kuivuttuaan vähint. 4 tuntia hiotaan hiontapaperilla No 280 ja vedella.
Jos hiottaessa ilmestyy paIjaita metallikohtia, ruiskutetaan ne DECO Oxide Metal Primer'illa. Mahdolliset epätasaisuudet, jotka vielä tällä asteella voidaan havaita, täytetään DECO Autokitillä (Putty).
Lopuksi puhdistetaan pinta hiontatomusta pesemällä se vedellä, minkä jälkeen sen tulee perinpohjin kuivua erikoisesti liitoskohdista.
Käyttämällä ylläesitettyä pohjustusmenetelmää saadaan hyvä pohja, joka on valmis ruiskutettavaksi KIMMO'lla. Ruiskutus suoritetaan samalla tavalla kuin pohjustamattomalle pinnalle.
Jotta oikea vivahdus saataisiin esiin on väri ennen käyttöä sekoitettava pohjaa myöten.
Jos viivausta tahi tekstausta suoritetaan, on tämä tehtävä myös KIMMO Emalilla.


B. Vanhat autot.

Öljyvärillä maalatuista autoista, jotka tahdotaan maalata KIMMO Emalilla ruiskutusta varten, poistetaan kaikki vanha väri ja pohjustus TUHO Värinpoistajalla. Senjälkeen pestään huolellisesti bensiinillä ja pohjustetaan edelläolevien ohjeitten mukaan sekä ruiskutetaan kuten kohdassa "uudet autot" mainitaan.
Nitroselluloosaväreillä maalatut autot, joissa ei ole muita vikoja kuin halkeamia värissä tahi jotka muusta syystä tahdotaan maalata uudelleen, hiotaan, pestään ja saavat kuivua, jonka jälkeen ne ruiskutetaan KIMMO Emalilla.


Automaalaus silveltimellä.
Automaalaus KIMMO Emalilla siveIyä varten tapahtuu samalla tavalla kuin ruiskuttaessakin, sillä eroavaisuudella, että toinen sively - jos kaksi sivelyä tarvitaan - suoritetaan vasta sitten kun ensimäinen sively on kuivunut yli yön.

Sileitä pintoja ei tarvitse pohjustaa; jos pohjustus on tarpeellinen, suoritetaan se samalla tavalla kuin edellä on kerrottu ruiskumaalauksesta.
Mikäli väri kaipaa ohentamista, on käytettävä KIMMO Ohennusta sivelyä varten.


Huonekalujen maalaus.

Huonekalujen maalaus KIMMO Emalilla suoritetaan aivan samalla tavalla kuin kaikilla muilla emaliväreillä, siis:
1) Havupuisissa huonekaluissa lakataan oksat Oksalakalla No 960.
2) Pohjamaalaus tärpättipitoisella öljyvärillä.
3) Täytemaalaus (spaklaus) Täytevärillä, joker kuivuttuaan hiotaan
4) Pohjustus emalipohjavärillä. Pohjavärin kuivuttua pyyhitään hiomajätteet pois.
5) Maalaus tavalliseen tapaan KIMMO Emalilla.

Sekä ruisku- että sivellinmaalauksessa seurataan samaa menettelytapaa. Pohjustukseen nähden vain on huomattava mitä edellä on sanottu automaalauksista.

Moottori- ja purjeveneiden maalaus.
Veneiden maalaus KIMMO Emalilla suoritetaan samalla tavalla kuin millä muulla emalivärillä tahansa. — Venemaalauksissa käytetään yleensä Sivellin-KIMMOa, mutta kenellä on ruisku, voi tietysti käyttää ruisku-laatua.


Koneiden, rautasänkyjen ja polkupyörien maalaus.

A. Uudet koneet.
Työn kulku on seuraava:
1) Kun kaikki öljy, rasva ja ruoste on poistettu, pohjustetaan pinta ohuesti DECO Pohjustuksella No 618 (Primer} ja saa kuivua, mieluimmin yli yön.
2) Kaikki mahdolliset epätasaisuudet täytetään DECO Täytevärillä No 1626. Kun täyteväri on kuivunut, hiotaan se vesihiontapaperilla No 100-105 ja vedellä.
3) Pinta ruiskutetaan DECO Hiomavärillä No 199 (Surfacer) ohennettuna suhteessa: 2 osaa hiomaväriä ja 1 osa DECO Ohennusta W. Kuivuttuaan vähint. 4 tuntia hiotaan vesihuontapaperilla No 280 ja vedellä. Epätasaisuudet, jotka vielä tällä asteella voidaan havaita, täytetään DECO Kitillä (Putty). Lopuksi puhdistetaan pinta hiontatomusta pesemällä se vedellä, minkä jälkeen sen tulee hyvin kuivua, erikoisesti myös liitoskohdissa.
4) Pinta on nyt valmis siveltäväksi tai ruiskutettavaksi KIMMO Emalilla kuten edellä automaalausohjeissa on mainittu.

B. Vanhat koneet.

Jos vanha maali on ehjä ja tasainen, eikä täyttöä tarvita, voidaan koneet sivellä KIMMO Emalilla suoraan pohjustamatta, kun pinnasta on poistettu kaikki öljy, rasva ja lika. Siinä tapauksessa, että pinta täytyy täyttää (spaklata) on parasta, että kaikki irtonainen väri poistetaan ja paljastunut metallipinta käsitellään kuten kohdassa "uudet koneet" on mainittu, jonka jälkeen koko esine ruiskutetaan DECO Hiomavärillä No 190 ja hiotaan ennen maalausta.

D. Uudet rautasängyt.
Uudet rautasängyt, jotka tavallisesti valmistetaan sileästä aineesta, ei tarvitse mitään pohjustusta. On kuitenkin muistettava poistaa kaikki rasva, ruoste ja lika ennen maalausta.

E. Vanhat rautasängyt.
Jos vanha maalaus on lohkeillut ja epätasainen, on ennen maalausta hiottava terävät lohkeamisreunat ja pohjustettava DECO Pohjustuksella No 618, jonka jälkeen täytetään DECO Täytevärillä No 1626. Kuivuttuaan hiotaan pinta vesihiontapaperilla ja vedellä ja annetaan hyvin kuivua ennen maalausta KIMMO'lla.

KIMMO Emalia
valmistetaan 65 vivahdusta, samoja kuin DECO Autoemalivärikartan. Värikartasta eroavia vivahduksia toimitetaan tavallisiin hintoihin tilattaessa vähint. 50 kg. Pienemmistä eristä on hinta 10% korkeampi.
KIMMO värit voidaan sekoittaa keskenään, mutta hyvän tuloksen turvaamiseksi ei KIMMO väriä eikä lakkaa, eikä myöskään KIMMO värijätteitä olisi sekoitettava toisiin emaliväreihin eikä lakkoihin.
Kun KIMMO on nopeasti kuivuvaa, ei voida välttää, että väri huonosti suljetuissa astioissa nahoittuu. Ennen maalausta on nahka huolellisesti poistettava irroittamalla nahka pöytäveitsellä laidoista ja varovaisesti nostettava se pois.
Muista maalaamisen jälkeen sulkea purkin kansi huolellisesti.
Huom. 1: Käyttäkää autonne puhdistamiseen ja puleeraamiseen LUSTRO Autovahaa. Se aikaansaa korkean kiillon ja muodostaa väripintaa suojelevan kalvon, johon ei sade eikä kosteus vaikuta. Auto voidaan pestä useita kertoja välillä uudelleen kiilloittamatta.
Huom. 2: Pegamoidikaton repeämät paikataan parhaiten DECO Autokattokitillä ja lakataan sitten Autokuomulakalla (Auto Top Finish), joka kuivuu yhdessä yössä.

Tampereen Kirjapaino-Oy, 1937.

A Dye For Salons

LIFE 27.11.1950


Learning to dye by new Miss Clairol method, hairdressers practice on willing subjects who allow their hair to be used in return for getting free tinting.


Since last March, U.S. beauty shops have had a quick hair-dyeing process which they think is sure to stand up against the competition of home hair dye. It is called Miss Clairol and, like Tintair, it bleaches, dyes and shampoos in one operation. In the nine months since it was introduced, three million Miss Clairol dye and retouc treatments have been sold at $3 to $5 a head, and Clairol is busy training 1,000 operators a month in the new technique. The price is slightly higher than the cost of the home tint, but to many women the difference will be offset by the convenience of having the job done by operators who can judge color selection accurately and who will clean up the sink afterward. With either the home or salon processes a preliminary patch test must be made to insure that no skin irritation will result from use of the dye, and care must be taken to keep the dye away from the eyes. Although the new dyes solve one hair problem, another now confronts women caught short with a shingle. For a solution, see next page.


Technical advantages in hair dyes are shown by the microscopic pictures above, from the clairol Reseach Laboratory. At left is a cross section of hair dyed by an old-style compunded henna. All hairs are uniformly coated the same shade, which produces a dull, wiglike appearance. At right is a cross section of hairs from one head dyed by the new Miss Clairol tint, which reproduces the carying color actually found in a natural head of hair. These, from a medium brown head, show the color gradations from blond to dark brown.

Dyeing Takes a Long Time in Costa Rica

Popular Science, syyskuu 1920

On the coast of Costa Rica, near Cocoa bay, the juice of a certain shell-fish, which abounds there, is used for dyeing.

The process is laborious, since only a small amount of the liquid dye can be obtained from each fish. The way this is done is by blowing one's breath into the shell, whereupon a few drops of a greenish liquid ooze out. This is collected in a clam-shell, and the thread to be dyed is drawn through it.

Exposure to the sunlight turns the color into a rich purple that is absolutely fast in quality.

Wärit, niiden wertauskuwallinen merkitys.

Uudenkaupungin Sanomat 30, 28.7.1893

Walkea merkitsee waloa, uskonnollista puhtautta, wiattomuutta ja iloa. Tuomarit täyttämät sitä oikeuden, sairaat nöyryyden ja waimot siweyden merkkinä.

Rubiininpunainen merkitsee tulta, komeutta ja kuninkuutta.

Keltainen (kullanwäri) merkitsee Jumalan hywyyttä ja awiollista uskollisuutta. Mutta se on myöskin petollisuuden ja mustasukkaisuuden wäri, jonka wuoksi esim. pettäjä Juudas aina maalataan likaisen-keltaisella wärillä.

Wiheriäinen on kewään ja toiwon wäri, erittäinkin kuolemattomuuden toiwon. Samalla on se myöskin woiton wäri.

Punasinertäwä merkitsee rakkautta ja wilpittömyyttä sekä kärsimystä. Tätä wäriä owat usein marttyyrit kantaneet. Musta merkitsee maata, pimeyttä, murhetta, pahuutta, ijankaikkista yötä ja kuolemaa. Yleensä koko Europassa täytetään mustaa murhepuwuissa.

Dyeing Wood in Brilliant Colors

Popular Mechanics, toukokuu 1935

Wood may be dyed by treating it with water solutions of chemicals which cause the development of the dye in the wood. If several colors are to be produced in the same piece, the design is laid out carefully with a pencil and the lines gone over with a sharp knife or chisel to produce slight cuts which prevent the solutions from running together. Two preliminary treating solutions are made as follows: The colorbase solution is made by stirring yellow primuline, 1 oz., into boiling water, 6¼ pints. The sensitizing solution is made by dissolving sodium nitrite, .4oz., and ozalix acid (poison), .6oz., in water, 6¼ pints. Immediately before use, equal parts of the above solutions are mized together and applied to the entire surface of the wood to be colored with a brush, and allowed to soak in thoroughly in a dark place. If the wood is quite porous, tow or three applications will increase the intensity and depth of the colors. The colors are developed by painting over the dried sensitized surface with developers made as follows: For red, dissolve beta napthol, .6oz., and sodium hydroxide, .8 oz., in water, 6¼ pints. For yellow, a 10-per-cent solution of carolic acid is used, while orange can be had by dissolving resorcin, .6oz., and sodium hydroxide, .9 oz., in water, 6¼ pints. For puprle, alpha naphthylamine, 3/4 oz., and oxalic acid, 3/4 oz., are dissolved in water, 6¼ pints; for blue eikonogen, 3/4 oz., is dissolved in water, 6¼ pints; and for brown, pyrogallic acid, 3/4 oz., is dissolved in water, 6¼ pints. Distilled water should be used. After the colors have developed, the excess developing solution is washed away and the wood allowed to dry.

Mustekaswi (uutinen)

Uusi Suometar 294 A, 15.12.1888

Mustekaswi on löydetty Uudessa Granadassa. Kaswin mehu kelpaa sinänsä, ilman mitään walmistuksia, kirjoitettawaksi; sillä on kaunis musta wäri eikä se syö kynää.

Bronze Powders Improve Appearance of Painted Signs

Popular Mechanics, toukokuu 1935

An unusual finish for display signs is obtained by dusting bronze powders, which can be obtained frm most paint stores, over the lettering while the paint is still tacky. After applying the powder, the surplus is removed easily by tapping the back of the sign with the fingers.

Home workshop chemistry.

Popular Science, heinäkuu 1930

Tinting wools and silks by a new "dyeless" process developed recently in France opens a new field for the experimental activities of the amateur chemist. Simple inorganic chemicals, readily obtainable at any supply house, are the only materials required.

The chemistry of the process differs radically from the customary dyeing results obtained through the use of aniline dyes or by the precipitation of an insoluble colored pigment, such as khaki, Prussian blue, chrome yellow, or green in the fiber of the fabric by successive chemical baths.

In the new process a single chemical bath is used, and it reacts directly with the organic materials contained in the fibers of the fabric. The result is that the bath, which may be colorless, actually produces a beautiful colored compound in the fiber. The colors produced are remarkably "fast" in natural and artificial light. This treatment does not affext the durability or flexible qualities of the cloth, and it does effectively kill moth larvae in woollen fabrics.

The coloring bath itself is an acidified solution of a metal salt, to which a small amount of sodium nitrite (not nitrate) has bee nadded. A wide range of colors is possible by the use of salts of different metals used either separately or in combination with each other, thus giving a wide and interesting field for experiment. Additional tints are obtained by the addition of 1½ parts in 1,000 of resorcin, pyrocatechin, or salicylic acid.

A representative coloring bath of the simplest type is composed of 1,000 grams of distilled water, 3 grams of iron sulphate crystals, 1½ grams of oxalic acid, 1½ grams of sulphuric acid, and 2½ grams of sodium nitrate.

Olive-green tints are obtained by the use of iron salts, the color being strengthened by the addition of resorcin. Grayish-chestnut tones are produced with salts of cobalt, which change to a brown when copper is added.

Orange is obtained with cobalt salts and resorcin, becoming pink with the addition of nickel salts. Yellow tones are accentuated by tin salts and purocatechin, and weakened by salts of aluminum and zinc.

The "dyeing," if it may be called that, requires about an hour when the solution is kept between 170° and the boiling point. It may be done at room temperature, but the material must be immersed for a much longer period.

Only fabrics of animal origin, such as wool, natural silk, and fur are successfully tinted as outlined, since they alone contain the natural chemicals required to dorm the color (an organo-metallic complex). However, by a preliminary treatment of phenol or tanin, which is fixed with tartar emetic, such vegetable fabrics as cotton, linen, and artificial silks may be colored by this process.

A. P. A.

C. M. Otto ja Kumpp:in (mainos)

Wuoksi 35, 26.3.1898

1897-98
C. M. Otto ja Kumpp:in
Helsingissä
Kultamitalilla Lybekissä v. 1895 palkittuja
Pakettiin pantuja värejä
Lankojen ja kankaiden, villojen, pumpulin ja silkin värjäämistä varten.
Paras tavara on aina käyttäjille sopivin ja tulee myös halvimmaksi, koska epäonnistuneita ja epätyydyttäviä värjäämisiä on vältettävä.
Katsokaa tarkasti, että jokaisessa paketissa on alempana oleva toiminimi merkittynä.
C. M. Otto ja Kumpp.
Helsingissä.

Punamullan raakaainetta

Wiipurin Uutiset 207, 7.9.1888

on Pitkänrannan ruukki tänä kesänä nostattanut Onkamossa eräästä suosta.
Työssä on toisinaan ollut siellä toista sataa miestä. Kuimattua on multa hewosrahdissa wedätetty Sortawalaan. Työtä aiotaan ensi kesänä jatkaa, jos tämän kesän tulokset näyttäwät sen kannattawaksi, kertoo Laat.