Des Herrn Appligny erfundene Art mit Berlinerblau Wolle und Seide schön blau zu färben.

Wiburgs Mancherley 9, 1.9.1821

Der ausländische Indigo ist bis jetzt noch immer das vornehmste Material zum blau färben gewesen. Ich will nicht von seiner Kostbarkeit sagen, ich glaybe eben, dass, da man fast in jedem Lande das sogenannte Berlinerblau verfertigen kann, dass es immer für ein jedes Reich voerheilhaster ist, sich seiner eigenen Producte und Fabricata zu bedienen.

Nach der Methode des Hernns Appligny nimmt man eine Eisen-Auflösung, welche entweder mit Vitriolsäure, Weinstein, oder auch mit sairen durch die sährung zubereiteten Wasser gemacht ist. Diese Auflösung muss sehr helle und klar, auch noch etwas überflüsig sauer seyn. Man nehme danna schon zertheiltes und // verrostetes Eisen, und gebe denselben einiges Übermaass von Säure. Man nehme ferner 3 bis 4 Bhund Berlinerblau im Teige, das ist, ehe dasselbe getrocknet wird, setzet man ½ Pfund gute Pottasche und Flusswasser nach Outdünken hinzu, und lässt es gelinde kochen.

Hernach giesst man das Klare ab, und seichet es durch. War die Menge des Berlineblau hinlänglich, so muss die Flüssigkeit mit dem Säuren nicht mehr aufbrausen, ust aber dieses noch der Fall, so muss man noch nacher Vitriolöhl oder Scheidewasser zugiessen, bis alles ungesäuerte Alkali damit gesättiget worden ist.

Mit den benden nach der Borschrift bereiteten Brühen verfähret man auf folgende Art: man milsche in einen Theil von der säuerlichen Eisenauflösung mit 20 bis 30 Theilen Wasser, man lasse alles heiss werden, und hernach tauchet man die Wolle, Seide oder das Tuch, welche aber von Fette wohl gereinigt feyn müssen, hinein, und man lässt die Zeuge nach Berhältniss desto länger darinnen, nach dem die Schattirung stärker oder schwächer werden foll. Wolle und Seide kommen aus dieser Auflösnung etwas gelblich heraus, und man kann sogar aus dem Grade dieser Schattirung das Maass der Internsität folgern, welche die blaue Zeugfarbe haben wird. Ist die // gelbe Schattirung zu blass, so kann man eine neue Quantität von Eisenauflösnung zusetzen.

Ist diese erste Behandlung geschehen, so hängt man das Zeug an die Luft, lässt das Feuchte abträufen, un nachher wäschet man das Gefärbte im Flusse; vielleicht wird dadurch der gröste Theil des Eisens meggespület, die Farbe dadurch verwaschen. Man nehme also lieber dazu freyes Wasser, und man bemerke, bis auf welchen Grad das Waschen ohne üble Folgen getrieben werden könne.

Das übrige Verfahren bestehet darinnen, dass man in einer hinlånglichen Menge von 20 bis 30 Theilen Wassers, den alkalische mit Berlinerblau gesättigten Liquor verdünnet, und die zu färbende Theile eintaucht, worauf sie folglich die schöne blaue Farbe annehmen. Appligny schätzt diese Blaufärberen um ¼ wohlfeiler, als das Indigofärben.

Die blaue Farbe des Appligny vertrågt des Kochen mit Seife und dem Laudenfalze nicht, also lässt sie sich auf Leinen und baumwollen Garn nicht anwenden. Dieser Mangel wird aber doch duerch folgende Vorzüge ersetzt.

Die Zeugfärberey von Berlinerblau hält hingegen besser als das Küpenblau die Probe mit Allaun und Sauren aus; an Schönheit und Lebhaftigkeit übertrift sie das Küpenblau, // und hat sogar con dem Sächsischen Blau Vorzüge. Sie hat den Vorzug auch darinnen, dass sie in allen möglichen Schattirungen angewandt werden kann; und dass Indigo der Seide bloss eine dunkle Tiefe geben kann, wenn man nach Verhältniss der Menge Coschenille oder Orseille zusetzt. Im ersten Falle wird sie schlechter. Das Sächsische Blau verschiesst geschwinder, dieses aber widersteht der Luft länger. Seide und Wolle verlieren in der Haltbarkeit nichts.

Kruunauspäiwä ja sen wiettäminen Helsingissä.

Uusi Suometar 122, 30.5.1883

Kirje Helsingistä. 221.
Kruunauspäiwä ja sen wiettäminen Helsingissä.

Keisarin kruunaus, tuo kauan odotettu, on nyt onnellisesti suoritettu, ja tieto siitä on salaman nopeudella lewinnyt siwistyneen maailman kaikkiin ääriin. Sen päättymistä on kaikkialla, hywin tunnetuista syistä, odotettu jonkinlaisella lewottomuudella, joka ei suinkaan liene ollut wähin täällä Suomessa. Kiitos Herran, on kaikki käynyt hywin, tuo juhlallinen toimitus on tapahtunut parhaassa järjestyksessä ja jokainen suomalainen, tämän tietäessään, warmaankin siitä wilpittömästi iloitsee.
Rauhoittuneella mielellä saattaa nyt jokainen lukea kertomuksia useista komeista ja loistawista kruunausjuhlallisuuksista tsaarien wanhassa pääkaupungissa kuin myöskin siitä tawasta, jolla kruunauspäiwää meidän omassa maassamme eri paikkakunnissa on wietetty.

Tämän lehden eilisessä numerossa on jo kerrottu, mitenkä pääkaupunki Suuriruhtinaamme juhlapäiwää wietti. Kaikki myöntäwät, että juhlawalaistukset oliwat erinomaisen onnistuneet ja että Helsinki harwoin, jos milloinkaan ennen on esiintynyt semmoisessa juhlapuwussa kuin toispäiwänä. Etupäässä weti huomiota puoleensa se seikka, että juhlanwietto oli erittäin yleinen, yleisempi kuin luullakseni koskaan ennen tämänlaatuisissa tilaisuuksissa. Julkisista rakennuksista puhumattakaan oliwat useimmat yksityistenkin talot, wieläpä syrjäisilläkin kaduilla, lipuilla, monissa paikoin myöskin köynnöksillä koristetut sekä illalla akkunoissa palawilla kynttilöillä walaistut. Woiton siinä suhteessa kaikista muista otti Sinebrychoff'n kartano, jonka kokonaisen korttelin täyttäwillä huonerakennuksilla ja muuri-aidoilla lukematon joukko moniwärisiä lippuja liehui. Päärakennus oli sen liäksi kaunistettu wiheriöillä hakokiehkuroilla ja katolla seisoi walkoinen standari eli ratfaslippu, keisarin ja keisarinnan nimikirjaimet kullassa keskellä.

Senatin-, yliopiston- ja raati- eli kaupungin-huoneen koristamisesta, jotka oliwat komeammat kuin muut hjulkiset rakennukset, on jo kerrottu. Koko päiwäkausi nähtiin senatintorilla, jota mainitut rakennukset kolmelta taholta ympäröiwat seisowan wäkijoukkoja, jotka tähysteliwät, näitten rakennuksien koristuksia ja wertailiwat niitä toisiinsa. Eri mieliä kuului siitä, mikä niistä olisi kauniin, mutta jotensakin yksimielisesti myönnettiin, ettei ainakaan senatinhuone sitä ollut, waikka siinä kyllä oli loistawuutta ja koreutta tawoiteltu. Yliopistohuoneen koristus sitä wastaan jokaista miellytti, erittäinkin keski-osa, sillä siwustat oliwat werrattain yksinkertaiset. Täydellisimmin, mutta samassa taiteellisesti, oli raatihuone koristettu, johon syynä epäilemättä oli se, että sen seinä oli paljoa pienempi, kuin senatin- ja yliopiston-huoneitten, ja siis antoi tilaisuutta runsaampien koristeitten käyttämiseen, josta kuitenkin taas seurasi että melkein koko seinä peittyi näitten alle. Erittäin miellyttäwän waikutuksen siinä tekiwät nuo kaksi suurta, tummanpunaista poimuwerhoa, rakennuksen kummallakin siwulla, jotka kaukaa näyttiwät sametilta; niitten tupsuja moni tunnusteli ja huomasi niitten olewan "kullattuja", kun sitä wastaan senatin seinällä riippuwat tupsut waan oliwat "tukinpäitä", niinkuin joku niitä nimitti.

Illalla kaasuwalaistuksessa yliopistohuone kaikkien mielestä oli kauniin noista puheena olleista kolmesta rakennuksesta. Silloin oli koko iso senaatintori täynnä wilisewää kansaa, jonka läwitse hewosella waan hitaasti pääsi ajamaan. Suurta hupaisuutta herätti se lukematon poikaliuta, joka oli asettunut Nikolainkirkon jättiläis-portaille, siinä palawien kuppisoihtujen keskelle, ponnistellen keuhkojensa ja kurssunsa woimia alituisilla hurraahuudoilla. Erinomaisen komeana esiintyy, näiltä portailta katsoen, tähtitorni Ulrikaporin wuoren harjalla; illan tummaa taiwasta wastaan näytti se, tuhansine kynttilöineen ja soihtuineen, oikealta taikalinnalta.
Moni oli odottanut saawansa nähdä Grönqwist'in uuden "hyyrypalatsin", joka on suurin ja komein yksityinen rakennus koko maassamme, täydessä juhlawalaistuksessa, jossa se epäilemättä olisi tehnyt suurenlaisen waikutuksen ja wetänyt yleistä huomiota puoleensa. Tässä odotuksessa kuitenkin petyttiin, sillä ainoastaan yksityiset riwit noista 650:stä akkunasta, joita mainitussa rakennuksessa löytyy, oliwat kynttilöillä walaistut.

Koristuksiin käytettyitä lippuja katsellessa oli ilahduttawaa huomata, kuinka paljon niitten joukossa jo Sakari Topeliuksen aikanaan ehdottamat "Suomen kansallis-wärit", sininen ja walkoinen, oliwat edustetut. Niinpä nähtiin senatinhuoneen eturiwin kummassakin päässä suuret siniset ja walkoiset poimuwerhot keisarillisten wallanmerkkien ympätillä. Yliopiston-huoneen katolla liehui niinikään sinisen-walkoisia lippuja ja semmoisia tapasi useimpien yksityistenkin talojen seinillä; olipa yksi näistä, pohjaisen esplanadi-kadun läntisessä päässä, ainoastaan tämmöisillä lipuilla koristettu. Puheena olewien wärien käyttäminen nimenomaan suomalaisina kansalliswäreinä näyttää siis, ainakin täällä pääkaupungissa, tulewan yhä yleisemmäksi, ja toiwoa sopinee, että ne täältä wähitellen lewiää maaseuduilelkin. - Muut wärit, joita lipuissa enimmiten oli käytetty, oliwat Wenäjän kauppalipun (punainen, sininen, walkoinen) sekä keisarillisen huoneen wärit (keltainen ja musta). Näitten ohella liehui monessa paikassa keisarinnan synnyinmaan, Tanskan tunnettu "Dannebrogen" (walkoinen risti punaisella pohjalla). Ei oltu Ruotsinkaan wärejä (keltainen ja sininen) unhotettu; erittäin runsaasti oli Kiseleff'in kaunis kiwimuuri, jossa Ruotsinmaan konsuli asuu, tämänwärisillä lipuilla koristettu.

Kansanjuhla Kaisaniemessä oli warsin onnistunut, erittäinkin siihen katsoen, että waikka siellä liikkui tuhansittain ihmisiä, järjestys kuitenkin oli sangen hywä eikä päihtyneitä miehiä näkynyt ensinkään. Tähän kiitettäwään ilmiöön oli epäilemättä syynä se seikka, että niistä wäkewistä huomista, joita siellä pidettiin kaupaksi, otettiin korkeimmat rawintola-hinnat, jotenka siis ei joka miehen kannattanut niitä liioin nauttia. Tätä wastaan tietysti ei ole mitään muistuttamista, päin wastoin oli hywäkin, että niin oli laita, mutta syystä moitittiin, että wirwoituswesistäkin sai maksaa yhtä kalliit hinnat ja leiwoksista wielä enemmän /näistä kiskottiin koko 150 prosenttia yli tawallisen leipuri-hinnan). Kun joku tästä lausui ihmettelynsä rawintolanpitäjälle, sai hän wastaukseksi "minun täytyy oikeudestani täällä myyskennellä maksaa kaupungille 100 markkaa". Asianomaiset näyttäwät siis käytäneet tilaisuutta hywäksensä saadaksensa kaupungille tulojakin - arwattawasti juhlakustannusten korwaamiseen - mutta kun tämä tulo ei ollut suurempi kuin wastamainittu, olisi epäilemättä ollut parempi siitä luopua ja sen sijaan welwoittaa rawintolanpitäjää myymään yleisölle wirwoituswesiä ja leiwoksia kohtuullisesta hinnasta. Muistuttamista ansaitsee myöskin, että kansanleikkejä warten oli liian wähän laitoksia toimeen pantu.

Taiwas oli aamupuolella pilwessä, mutta edellä puolen päiwää se selkeni ja siitä asti oli koko päiwän kuluessa ihana auringonpaiste sekä muutenkin mitä kauneiin ja lämpöisin ilma. Ei olisi sen wuoksi luullut, että suomalaisen teaterin juhlanäytäntöön illalla oli saapuwa niin paljon wäkeä kuin siellä todellakin oli, warsinkin kuin tuo loistawa illuminationi kaupungissa oli alkawa juuri näytännön aikana, jota kesti sydänyöhön asti.

Keskipäiwällä jaettiin esplanadeissa ja kaduilla, lisälehtenä wirallisille sanomalehdille, luettelo keisarillisista armon- ja suosionosoituksista; siinä tähdet, siinä rasiat, siinä arwot kaikenlaiset.Tätäkös luetteloa kaikkialla hartaasti "tuteerattiin" ja mietelmiä siitä kuultiin monenlaisia. Muun muassa oltiin uteliaita tietämään, kutka oliwat tullet aatelismiehiksi nimitetyiksi, sillä Helsingfors Dagblad'n kroniköri oli joku aika ennen kertonut, että yksi niistä oli muuttawa nimensä suomalaiseksi. Moni waiwasi nyt aiwojaan arwelemalla, kuka noista kolmesta uudesta rälssimiehestä (kenrali Brocopé, waltioneuwos Lindelöf ja kauppaneuwos Wahren) olisi tuo H. D:n kronikörin tarkoittaman nimensä muuttaja. Sen saa kai tietää wasta silloin, kuin nämät herrat sisäänkirjoitetaan Suomen ritarihuoneesen - ellei mainittu kroniköri, joka tämmöisissä asioissa on näyttänyt omaawansa erinomaisen tarkat tiedot, jo sitä ennen sitä yleisölle kerro.

Matti.

T. K. Forsellin Wärjäyslaitoksessa (mainos)

Sanomia Turusta 40, 18.2.1887

T. K. Forsellin Wärjäyslaitoksessa
12, Wähä Hämeenkatu 12,
joka suuresti on laajennettu ja ajanmukaisilla koneilla warustettu, wastaan otetaan kaikenlaisia wärjäysammattiin kuuluwia töitä, niinkuin, kankaiden walmistuksia, silkin-, willan-, puuwillan ja liinan wärjäyksiä sekä karskien(?) prässäyksiä, ja huomautetaan että kankaat wanutetaan weden woimalla käymässä wanutuslaitoksessa, jossa ne tulewat paljon lujemmiksi ja wahwemmiksi kuin höyryllä wanutettaessa. Hinnat huokeat, töiden walmistus pikainen.
Huomaa! Punainen osoitetaulu Wähän Hämeenkadun warrella.

Walkeata palttinaa.

Kansan Ystävä 7, 18.2.1882

Yleishyödyllistä.
Walkeata palttinaa.

Sama waikutus kankaalle, jonka monen päiwän ruohostolla walkaiseminen tuottaa, saatetaan saada siten, että jokaiseen ämpärilliseen wirutewettä sekoitetaan yksi taikka kaksi lusikallista tärpättiöljyä. Öljy on huolellisesti sekoitettawa weteen. Kun palttina semmoisen menettelyn jälkeen ripustetaan kuiwumaan, walkenee se hywin tärpättiöljyn haihtuessa eikä pahene siitä, ei myöskään rupea tärpätiltä haisemaan.

Patenttiwärejä kotiwärjäykseen (mainos).

Aamulehti 39, 1.4.1884

Sanomalehdissä ilmoitetun Waroituksen johdosta pyydän huomauttaa näiden wärien ostajia, että kaikilla minun toiminimelläni warustetuilla paketeilla wärjätään puolta enemmän kuin toisilla kaupassa löytywillä wäripaketeilla, josta selwästi näkyy näiden wärien suurempi arwo toisilla merkeillä warustettuin wäripakettiin werrattuina. Että wärit sitäpaitsi owat parempia kuin niissä paketeissa, jotka owat merkityt S. M. Otto ja kumpp. Helsinki, wakuutetaan. Näitä hywin tunnetuita wärejä löytyy minulla alituinen hywin lajiteltu warasto 24 kaunista eri wäriä.

Korkein alennus jälleen myyjille sekä malli-listoja ilmaiseksi.

M:m Sandberg
Tampereella.

Brännässlan.

Ilmarinen 38, 14.5.1851

Då naturen låter en planta vexa frodigt ödverallt, tyckes den dermed hafva antydt, att denna planta är särdeles nyttig för menniskorna, och uppfordrera dessa att hegagna sig af den rikliga tillgpngen, för att utforska och efterspåra de sätt, på hvilka den kan komma till nytta. Detta finner sin fulla tillämpning på de stora brännässlan, hvilken föraktas och utrotas i stället för att den borde egnas en välförtjent uppmärksamhet. Jorden må vara dålig, vät eller torr, bestå af lera eller sand, det må vara i solsidan eller i skuggan, öfverallt finner nässlan näring och trifves, bryr sig hvarken om jordmän, kultur eller klimat. Om hvilken annan planta kan sägas detsamma? Man finner denna planta omtalad redan i de äldsta tider, och det var en tid, då man verkligen försökte att göra sig denna planta nyttig. Menniskans obeständighet, förakt för hvad som lätt kan fås, och outsläckiga lust till hvad som är fremmande, och icke så lätt kan åtkommas, måste vara orsak till, att kunskapen om denna plantas fullkomligheter, såvida de någonsin varit mera partielt kända, tid efter annan gått förloras, så att den nu öfverallt betraktas såsom ett föraktligt ogräs, som icke nog kan utrotas. De fördelar nässlan kan lemna oss äro likväl ganska mångfaldiga och vi vilja anföra några af dem:

Som föda att menniskan utgör nässlan, vårtiden, en smaklig anrättning såsom kål eller spenat, och gagnar dessutom genom sin lösande, öppnande, urindrifvande och blodrenande egenskap. Också längre på våren, sedan stängeln redan blifvit trädlik, kunna ännu bladen och toppen före blomningstiden användas.

Uti medicin användes brännässlan i äldre tider af läkare, som i dess safter funno upplösande, slemförtunnande, renande och urindrifcande krafter. Den användes isynnerhet mot börjande förhårdningar och derifrån utgående sjukdomar, mot hudutslag, inre bulnader, näsblod, skjörbjugg och gulsot. Äfven som yttre medel användes nässlan i flera fall.

Uti ekonomisk afseende användes brännässlan som ett helsosamt och godt foder för kreaturen, då den ökar mjölken hos kor, och gifver smöret vacker och gut färg. För detta ändamål kan den odlas öfver allt och på hvad jord som helst. På styf lera har den egenskapen att lyckra jorden, och nässlan gifver nästan aldrig missvext. En gång sådd fortplantar den sig sjelf genom sina rötter och blifver stående i många år samt kan prligen flera gpnger afslås. Vill man torka vinterföder, så öfvergår den alla gräsarter i godhet och i närande förmåga. Nässelfrö och bladen, blandade i hafre, är godt för hästar. Blandande med annat foder äro finhackade nässlor tjenliga för unga fjäderfän. Om vintern gifves torkade, kokta blad och frön till hönsen, för att få dem att tidigare värpa.

Techniskt använd gifver brännässlan spånadsämne, hvaraf kan förfärdigas den finaste väf (Nettelduk) och de solidaste repslagarevaror. För detta ändamål bör nässlan afskäras, då fröet börjar mogna, och vidare behandlas på samma sätt som hampan. I kallare trakter der hampan icke lyckas, skulle nässlan vara ett passande surrogat. Af nässlans bast förfärdigas äfven ett brukbart papper. Såväl plantans som isynnerhet rötternas afkok kan äfven begagnas i färgerierne till gul färg. Man skall verligen få svärt att framvisa en planta, hvilken kan förete en så mångfaldig nytta.

Tietoja jokapäiwäisessä elämässä tawattawista aineista: 29. Nankiini

Oulun Wiikko-Sanomia 22, 4.6.1853

On keltaista pumpulista waatetta, jota ennen wanhaan tuotiin ainoastansa Kiinan maalta ja Itä-indiasta, mutta nyky-aikoina kudotaan monessa Euroopankin maassa. Sitä nankiiniä, jota Kiinasta ja Indiasta tuodaan, kuuluu walmistettewan luonnon keltaisista pumpuleista, jonka tähden se wanhanakin ei muita wäriänsä.

Puu- ja rautakaluja maalataan seuraawalla tawalla.

Oulun Wiikko-Sanomia 22, 4.6.1853

Antti Hywärisen muisteita talouden asioista II.
Puu- ja rautakaluja maalataan seuraawalla tawalla.

Rautapadassa sulataan yhteen 24 luotia pikiä ja 1 naula tulikiweä, johon sulaukseen seotetaan 4 kannua traania. Tähän sekoon wielä lämpimänä ollessa hämmennetään sitte wähitellen ½ (puoli) naulaa pieniksi palasiksi leikattua waksia ja kun se on sulanut ja kaikki tullut hywästi sekaisin, hämmennetään siihen lisäksi ruskiata taikka keltaista okraa, minkä kukin näkee tarwittawan mielen mukaista maalia saadaksensa. SItä pyyhkäistään lämpimältä maalattawalle kapineelle, ja kun se on kuiwanut, wielä toinenkin kerta.

Jähtyneenä kowettuu tämä maali-aine, mutta nuortuu jällen lämmitettäissä. Keittäissä ja lämmittäissä on tarkoin warottawa, ettei syttyisi palamaan, jonka tähden työ pitää hiilloswalkialla toimitettaman. - Tämä maali puuttuu ja kowettuu niin lujaksi, ettei sitä wanhempanakaan saada millään tawalla lähtemään, myös on se näköänsä kauniimpi tawallista punamaalia. Englandissa käytetään sitä rautakatoillenkin, jotka sitte eiwät koskaan ota ruostetta.

Myrkyttömiä wäriä (mainos)

Sanomia Turusta 35, 26.3.1881

Myrkyttömiä wäriä
kaikenlaisen willasen, silkin, puuwillasen y. m. wärjäykseen. Wärjäystapa on warsin helppo; se saattaa tapahtua mitä pienimmässäkin perheessä. Täydellisen uumahameen eli flänninkin wärjäys maksaa ainoastaan 50 taikka 75 penniä. Menettely-oswiitta seuraa jokaista pakettia, sekä suomeksi että ruotsiksi.
J. E. Nordfors.

Myrkyllisiä tapeettia.

Suomalainen Wirallinen Lehti 177, 3.8.1882

Tämän lehden kunn. lukijat ovat luultawasti muista sanomista lukeneet, että wiime wuosina on ulkomailla ruwettu walmistamaan tapeettia, kankaita y. m., joitten wäreissä on enemmän tahi wähemmän arseniikki-myrkkyä. Tämä on tehnyt sen waikutuksen, että ihmisiä on ruwennut sairastamaan tauteihin, jotka owat sen waarallisempia kun niihin ei ole saatettu keksiä mitään syytä. Päänpolte, yökkäykset, oksennukset, lewottomuus, haluttomuus ruokaan j. n. e. on ollut tawallisia seurauksia asumisesta huoneissa, joissa on arseniikilla wärjättyjä tapeettia eli muita kankaita. Woimme esiintuoda yhden esimerkin, joka woimakkaasti kehoittaa kansaa warowaisuuteen. Lapin pappilassa owat etenkin lapset muutamia wuosia olleet yhtä päätä sairaita ja 2 muuttanut tuonelaan ihan samanlaisessa taudissa: pään poltteessa. Kun taudit yhä keskiwät, waikkei lääkkeitä säästetty, antoi kirkkoherra Roschier wiime wiikolla Turussa tutkia muutamain huoneitten tapeettia sekä tawallisesti käytettyin makuuwaatteitten päällystimiä, ja kah! edellisistä sai hän todistuksen, että sisättäwät "suuren määrän arseniikkiä" ja makuuwaatteitten ruskeanharmaista päällisistä, että niissäkin on "melkoinen määrä" samaa myrkkyä. Siinä siis syy monen wuotisiin tauteihin. Ymmärrettäwähän on, että alituinen myrkyllisen tuoksun hengittäminen aikaansaattaa tauteja sisikunnissa, ja luultawa on, että syy moneen äkkiarwaamattomaan kuoleman tapaukseen on haettawana juuri siinä, että on eletty huoneissa ja maattu sänkywaatteilla, joitten wäreissä on ollut myrkkyä. Olkaa siis warowaisia, kansalaiset! Ruskeanwäriset tapeetit ja kankaat owat erittäin karteltawat.

(R.L.)

Myrkyllisistä wäriaineista seinäpapereissa ja kankaissa

Uusi Suometar 45, 23.2.1883
Maanviljelystä ja taloutta. Myrkyllisistä wäriaineista seinäpapereissa ja kankaissa
(Suomen teollisuuslehdestä.)

Tuon tuostakin kuulee yksityisessä seuraelämässä kertomuksia, toinen toista kamalampi, myrkyllisten wäriaineitten tekemistä tuhoista. Kokonainen perhekunta woi sairastua, kitua kitumistaan, eikä tiedetä syytä. Wihdoinkin, kentiesi kuin moni on jo haudan reunalla, moni joutunut kuoleman saaliiksi, keksitään jostakin sattumuksesta syy. Tulee selwille, että milloin asuinhuoneen seinäpapereissa, milloin makuuwaatteissa, milloin missäkin huonekalussa on myrkky-wärejä, jotka owat tuhon syynä. Waikeata on päättää, onko kaikissa näissä tämmöisissä kertomuksissa perää, warma on kuitenkin, että yleisöllä on täysi syy lewottomuuteensa. Warsinkin wiime ajoilta woisimme nimittämällä henkilöt ja kertomalla itse tapahtumat luetella koko joukon esimerkkiä täänkaltaisista myrkytyksistä, joidenka todenperäisyyttä ei käy epäileminen. Niinpä laskettiin aiwan hiljakkoin erään täkäläisen kouluhuoneen seinäpapereita keemillisten tutkimuksen alaisiksi; tuli ilmi, että niissä oli niin suuri määrä arseniikkia, että täytyy otaksua siitä olleen haittaa oppilaitten ja opettajien terweydelle.

Waikka kysymys siitä, mitenkä terweydelle wahingollisten, wieläpä hengenwaarallistenkin tawaroitten wapaa kaupitteleminen on katsottawa lain kannalta, ei kuulu Teollisuuslehden warsinaiseen alaan, on toimitus kuitenki katsonut aihetta löytywän ottaa asia puheeksi. Eräs lähettäjä pyytää näet Teollisuuslehden 2:ssa numerossa selwikettä kysymykseen, "onko Suomessa lakia, joka kieltää myymästä myrkyllisillä wäriaineilla painettuja seinäpaperia y. m. ja woiko se, joka tietämättään on saanut semmoisia tawaroita, pakoittaa myyjää ottaman niitä takaisin ja korwaamaan wahinko, jos sitä rahalla woi korwata." Surkeata tosiaankin olisi ellei semmoista lakia löytyisi.

Kauppakaaren 1 L. 4 S sisältää yleisiä määräyjksiä, joita oikeus, lain hengen mukaan tulkitsemalla, epäilemättä sowittaisi puheena olewaan tapaukseen. Siinä näet säädetään: "jos joku myypi tawaraa, jossa hän tietää olewan wikaa, ottakoon omansa takaisin ja jättäköön hinnan osatajalle; wetäköön sen ohessa 10 taaleria sakkoa ja korwatkoon kaiken wahingon". Waan harwoimpa woitaneen täyteen toteen näyttää, josko ja mihinkä määrin myrkyllinen tawara on ollut syynä sairauteen, joka siitä on todennäköisenä seurauksena. Apu ja lohdutus, minkä ken woi saada siitä että hän terweytensä menetettyänsä woipi oikeuden kautta hankkia korwausta, on muutenkin sangen epäiltäwä. Mielestämme lähettäjä ei ole osannut asian sydänkohtaan kysyessään, woiko myyjä saada edeswastausta ja ostaja korwausta wahingon tapahduttua. On paljo enemmän syytä kysyä: onko yleisöllä minkäänlaisia takeita siitä, että semmoiset surkuteltawat wahingot jääwät tapahtumatta. Sanalla sanoen: eikö ole yhteiskunnalla waltaa edeltäwillä keinoilla estää tuommoisten waarallisten tawarain wapaata liikkumista kaupassa.

Tässäkään suhteesa ei woi moittia lainsäädäntöä aiwan puutteelliseksi. Löytyy polisisääntöjä, jotka nimenomaan kajowat tähän asiaan. Niinpä esimerkiksi: Uudenmaan kuwernörin wahwistama sääntö 19 p. maaliskuuta 1878, joka koskee polisijärjestystä Helsingin kaupungissa. Sen 34:n S:n 3:ssa kohdassa kielletään nimenomaan kauputsemasta arseniikkiwärisiä tapetteja tahi kankaita, sellaisilla tahi muilla myrkyllisillä wäriaineilla maalattuja leikkikaluja y. m. Sakkomäärä ei ole suuri. Se on sama kuin wahingollisten juomain myymisestä: wiidestä wiiteenkolmatta markkaan. Suuremmasta merkityksestä on määräys, että myyjä menettää tawarat, joita hawaitaan myrkyllisiksi.

Huolimatta tästä ja muista kielloista kaupitellaan täällä Helsingissä joka päiwä aiwan wapaasti ja julkisesti tawaroita, joita kaupitsijat warsin hywin tietäwät wärinsä puolesta myrkyllisiksi.

Muutama päiwä sitten käwi eräs henkilö eräässä täkäläisessä tapettimyymälässä waatimassa, että hän saisi waihtaa toisiin ostamansa seinäpaperit, joissa tutkittaessa oli huomattu olewan arseniikkia. Tähän suostuttiin: keskusteltiin mitä tapetteja ostaja mielisi entisten sijaan. - "Entäs jos ostaisin nuo", arwelee ostaja. -"Nuo? Mutta" - lausuu myyjä tosiaankin kiitettäwällä ystäwällisyydellä, - "mutta sanottehan että te ette pidä arseniiki-wäreillä painetuista tapeteista".
-"Niinpä tosiaan sanoin....entäs nuo?" -"Myöskin arseniikiset!" Myönnettäwä onm että kun hiukan etsittiin niin löydettiin kuin löydettiinkin semmoisia tapetteja, jotka oliwat tuolle arkamaiselle ostajalle mieleen. Kertomani pikku kohtaus on toki warsin walaisewa. Näyttää siltä kuin puheena olewan asetuksen rikkominen olisi käynyt kauppamaailmassa niin jokapäiwäiseksi tawaksi ja tottumukseksi, ettei enään edes johdu asianomaisten myyjien mileenkään että he harjoittawat luwatonta kauppaa. Olemme jo huomauttaneet, ettei sowi odottaa parannusta ainakaan yksinomaan sen kautta, että yksityiset rupeawat kannetta nostamaan. Tulisipa muita asianhaaroja lukuun ottamatta jotenkin liialliseksi rasitukseksi yksityisille jo - mitä jo moni tekeekin - täytyisi joka kerta kuin jotakin wärjättyä paperia tai kangasta eli muuta semmoista ostaa, käyttää tawaraa laboratoriossa tutkittawana ja joka tutkimuksesta suorittaa hywät maksut.

Mielestämme tässä jos missään on täysi oikeus waatia yleisen turwallisuuden suojelemista niiltä wiranomaisilta, joiden tulee walwoa, että polisijärjestystä tarkoin noudatetaan; ja koska polisilla ei näy olewan mitään itsenäistä tointa tässä asiassa noudatettawana, kääntyy yleisön waatimukset sitä suuremmasta syystä siihen uuteen kunnalliseen wirastoon, jonka erityisenä tehtäwänä on yleinen terweyshoito ja sitä koskewien asetusten woimassapitäminen. Terweyslautakunta on äsken julaistujen ohjesääntöjen johdosta welwoitettu muun muassa ilmiantamaan polisille semmoisia epäkohtia, jotka yleiselle terweydelle woiwat olla turmiollisia ja jotka polisin toimesta woiwat tulla poistetuiksi.

Sopisihan terveyslautakunnan pyytää - epäilemättä waatiakin - asianomaisilta kauppamiehiltä näytteitä heidän tawaroistaan ja tutkituttaa ne laboratoriossa. Näin woitaisiin saada werraten pienillä kustannuksilla selkoa suuerstakin tawaralajistosta. Jos tämmöisiä tarkastuksia pidettäisiin silloin tällöin ja tutkimuksen päätös annettaisiin polisin tiedoksi, olisi, otaksumalla että polisi tekisi tehtäwänsä, seuraus ehdottomasti se, että suuri osa esim. seinäpaperijalistoista, mitä tässä kaupungissa löytyy kaupan, joutuisi takawarikkoon. Heidän menetettyänsä muutama kerta melkoisen määrän kauppatawaroita ja saatuansa sitä paitsi suorittaa sakkoja, luulisi herroissa kauppiaissa syntywän parempi halu noudattaa sitä asetusta, jota nyt julkeasti poljetaan aiwan arastelematta.

[Tämä alunperin Suomen Teollisuuslehdessä julkaistu juttu on julkaistu myös: Ilmarinen 22, 22.2.1883]

Enkelt sätt att tillverka blyhvitt, fabriksvis och för hushåll.

Wiborg 83, 23.10.1857

Rent bly smältes och stöpes från någon höjd, genom ett hett och fint durchslad i kallt vatten, så att blyet förvändlas till små korn. Detta ju finare, ju bättre kornade bly (för mindre behof kan det beqvämare raspas till fina spånor) fördelar man på flata käril, t. ex. stentallrikar, och öfvergjuter det med en lut, sammansatt af 10 vigtdelar vatten och en vigtdel raffinerad pottaska, samt omrörer blyet och luten oupphörligt. Efterhand blir luten liksom mjölkblandad och efter omkring en timmes tid afhälles den uti ett särskildt sten- eller trädkärl der den får stå orörd, då derur snart afsätter sig ett vackert, tätt, tungt och äkta blyhvitt. det vill säga basiskt kolsyrad lyoxid, icke neutral, som är en sämre, ej sällan i handeln förekommande sort. Så snart luten öfver bottensatsen klarnat, afhälles den och slås åter öfver blyet, med hvilket omröringen förnyas såsom förut tills en ny qvantitet blyhvitt bildat sig deruti, då vätskan afhälles tills blyhvittets afsättning förnyas, och så vidare, så länge något oflrvandladt bly är qvar. Det afsatta blyhvittet uppröres slutligen i rent vatten, liksom när man rentvättar potatisstärkelse; men detta sköljvatten bortkastas icke, utan slås till pottaskluten. Sålunda kan tillverkningen fortsättas alltjemnt, utan att någonting egentligen åtgår dertill utom sjelfva blyet, ty af den engång tillsatta pottaskan går ganska litet förloradt, emedan äfven den med sköljvattnet utspädda luten är användbar.

Prechtl, hvarifrån vi taga denna underrättelse, har sjelf försökt detta beredningssätt i smätt och just på det viset kan det begagnas af hvarje målare som är samvetsgrann och angelägen om att hans arbete skall blifva dugligt och varaktigt likasom uti de hushåll der man målar sjelf, och detta är det bästa, ty då vet man åtminstone hvaraf färgblandningen består, om oljan är god och färgstoftet dugligt. Men icke kan det vara så svårt att drifva denna blyhvitts fabrikation också i stort, så snart man har tillfälle på npgon rörelsekraft för billigt pris, t. ex. ett vattenhjul. I detta fall anser Prechtl förmånligast att verkställa omröringen i bunkar af bly, af 1 alns diameter och med 3 qvarters höga bräddar och i hvarje sådan bunke låta ett omröringkors af trä eller bly hålles rörelse medelst ett horizontelt kringlöpande skärhjul, kring hvilket bunkarna ställas, så att trällor eller dref. fästade på öfre ändan af korsens axlar, kunna gripa in i stjernhjulet och sättas i rörelse af detta. Bunkarne så sin plats så högt att sedimenterkärl för blyhvittets afsättning kunna ställas under dem, och luten deri aftappas, när den blifvit tillräckligen blyhvitthaltig. I rummet der tillställningen finnes, föreslås att underhålla eu lindrig koleld, hvarigenom luftens kolsyrehalt skulle förökas och blyhvittbildningen påskyndas, men om också detta ändamål vinnes, så blir det i alla fall nodvändigt att vädra rummet hvar gång man ärnar ingå dit, emedan det der sålunda instängda koloset annars måste blifva högst äfventyrligt.

(Värimorsingosta)

Åbo Allmänna Tidning 13, 31.1.1811

St. Petersburg den 3 (15) Januarii.

Hos Hans Kejserl. Maj:t har blifwit anmält, att Klädesfabrikören i Moskwa, köpmannen Rasarow i sin Trägård planterat Weide, och uppfunnit en beqwäm method att deraf utdraga en färg som fullkomligen liknar den dyra Indigon. Att nämnde wärt lemnar en blå färg, har långe warit kändt; men de medel, hwaraf man wid detta färgämnes utdragande betjent sig, hafwa hittills befunnits hwarken nog bestända eller nog tillförlitliga. Den färgstoft Köpmannen Rasarow ur Weideplantan wunnit, har i närwaro af Moskwas Sivilgouverneur och Professorerne wid Universitetet derstädes, blifwit på chemiskt wis undersökt. Rasarow färgade, dels med sitt Weide dels med Indigo, kläde; och försöken utwiste, att den färg, som efter hans method blifwit ur Weidet utdragen, fullkomligen liknar den utländska blå färgen, men öfwergår densamma i skönhet och waraktigher. Hufwudsakligen består hans procedur uti att begjuta Weidebladen med kokande watten, hwattill efter 2 a 3 minuter blandas kallt, och 2 timmar sednare annat watten, impregneradt med swafelsyra, tillpådes. Sedan efter denna tillblandning färgämnet satt sig till bottnen, afhölles wattnet, och bottenfäller, efter föregången twättning i kallt watten, torkas i en wärme af 30 a 40 grader (förmodligen efter Reaumurs thermometer, som på den Swenska eller hundragradiga gör 37 och en half a 50 grader). Då är färgämnet färdigt; och erhålles på sådant sätt af 7 a 8 skålpund Weideblad en Solotnik (1-90:del af ett skålpund) färgämne af lika godhet och strörre waraktignet än Indigo, som nu betalas med 300 a 600 Rubel Pudet. Tillika har Rasarow erbudit sig att n-gifwa en utförlig beskrifning om Weidets plantering och beredande till blå färg, warande han dessutom dinnad att anlägga en plantage af Krapp; och har hans Kejserl Maj:t täckts jemte förklarande af dess höga wälwilja emot Rasarow, låta tillställa honom en present bestående i en brillantsing.

Bedrägeri.

Åbo Underrättelser 153, 7.7.1874

Det har redan länge warit bekant, att man har anwändt åtskilliga anilinfärger till färgning af fruktsaker, fruktlimonader, konditorisaker o. dyk(?), men att de äfwen begagnas till färgning af korf, torde dock mähända wara mindre bekant. Kottets naturliga röda färg härrör af blodkulorna och det i dem inneboende färgämnet, men wid behandlingen af köttet förlorar sig denna naturliga färg haftigt. Genom god behandling af det kött eller den korf, som skall rökas, kan man mycket bidraga till att färgen håller sig en längre rid, isynnerhet genom en haftig rökning och passande tilldättning af salt och salpeter, och man anser derföre en friskt röd färg såsom ett bewls på, att köttet eller korfwen är wäl rökt. Detta betyder wisserligen icke mycket, ty de i mindre slagterier eller i hushållen rökta korfwarne förlora haftigt sin röda färg och äro ända lika goda för det; men för att nu tillmötesgå köparnes önskningar i fråga om utseendet, är det i synnerhet i Tyskland mycket wanligt att färga korfwen med det wacjra röda anilinfärgämne som kallas fuchsin, en metod form, -affedt det bedrägeri, hwartill den naturligtwis kan gifwa anledning, dessutom icke är alldeles utan fara, enär detta färgämne ofta framställes med tillhjelp af arsenik och alltså kan gifwa anledning till farliga förgiftningsfall, hwarpå man redan lär ega exempel.

Om prydnad af fjedrar. I-II

Om prydnad af fjedrar.

Åbo Tidning 21, 17.3.1802
(Öfwersättning.)

Hos de äldsta hebreer, Greker och Romare nyttjades fjedrar, likasom änn i dag hod oss, till prydnader och hederstecken. De fordne hjeltars hjelmar och häftar utfirades med fjederbustar, och ännu i dag räknas fjedrar ibland hög-dssmycken kring hela jorden, ej mindre hos naturens råaste bara, än hos de mest e.veliferade fulkslag. Den lätthet, den silkeslika wekhet, spåns-gher och bö--ghet, den ljufwa och ofsynliga glans, och de wackra dels naturliga, dels genom konst påsätta färgor, som fjedrarna äga, hafwa genom sitt behag wunnit wåra Damers smak, och försäkrat fjedrarna om det första rummet utt modernas tempel. De samma egenskaper äro och de mest träffande symboler till många drag af fruntimrens karakter.

S(?)ågerfjedrar äro af alla de yppersta. Man känner 18 slag af hägrar, som äro närmast i slägtskap med storkar och tranor. De hafwa ganska långa benm som ända upp öfwer fucket åro nakna, en lång hals, en lång, rak, spitsig och något sammantryck- näbb. Deras föda är -sist, grodor och andra watten djur. De bo merendels wid floder och sjöar, helst uppå åar, och bygga sina bon utt träd. Om nätterna ställa de sig med stranden uti grundt watetn, och locka medelst sina glänsande fötter fiskarna till sig mot hågerns fötter.

Pä ågelhägern eller Kunsfågeln är hemma i westra och södra delen af Afrika, är mindre änn storken, och prydd med en skön rödgul uppstående fjederbuste på hufwudet. Den så kallade Numidiska Jungfrun, äfwen ifrån Afrika, år af en Storks storlek, förfedd med en bakut hängande fjäderbuste på hufwudet och slokande swans af askgrå och swart färg. Den hwita Sägern Ostindien har en lång hwit fjederbuske. Den brukiga hägern är stor som en and, med hwitt bröst, gul buk, swartbrun rygg, askefärgade wingar och swans, i Europen ej sållsynt. Almännast i Tyskland är den gröna, af en tranas storlek, med blå rygg, hwit buk och swart bröst. På hanen af denna fogel finnas några swartbruna långa fjedrar, som ifrån hufwudet hänga utföre nacken.

// Det är endast på hägrar, som man wissa tider finner dessa nacken hängande fjedrar, hwilka äro af 3 till 8 tumslångt, och denom sin finhet utmärkasig framför alla andra fjedrar. Stjelten är mycket wek, och ifrån nedesta ändan, uppför hela sin långd, på båda sidor tätt besatt med jemnlånga dun eller små fjädrar, och likna ett smalt på öfra ändan rundadt, men å bpda sidor till fransar uppsprätradt sidenband. Desse fjedrar kan fogeln efter behag utbreda, så att de likna en sammanhängande solfjeder. De äro i ganska högt pris, emedan de äro mycket sällsynta. Utom det, att endast så hägrar äga denna prydnad, plägar hwar och en ej hafwa mer än 3 sådana fjedrar, och dessa kunna äfwen lätt skadas, då fogeln stundom wistas i watten, standom på träd, eller förkomma, då de årligen affalla.

Några af dessa fjedrar äro swarta, andra grå, i blått skiftade, helt hwita, eller hwita med swart spets. De swarta wärderas mest i Europa. Swärran är så hög och fullkomlig, att den ej kan förbärras(?). De kallas i Frankrike heron noir eller heron fin, hwarefi en af några få hågerfjedrar sammansatt fultan gullit 1200 till 6000 livrer, som swarar emot 200 till 1000 R:d(?) bankomnat (?). Dernäst äro de grå i wärde. De hwita, som i Frankrike kallas heron four hålles för sämst. Men de hwita, som i ändarne, äro swarta äro sällsynta och betalas derföre alldramest.

De tre präktiga sultaner, som Turkiska Kejsaren bär såsom tecken till sitt herrawälde öfwer de Konstantinopolitanska, Babyloniska och Tapezundiska riken, och hwaraf han fäster en på Storbis-rns(?) turban, då denna går med armen i sält, bestå af helt swarta hägerfjedrar ifrån ön Kaudta. Desse hafwa i orienten så högt wärde, att de, som äro deldria, aldrig kommer till Europa. Grå hägerfjedrar finnas i Tyskland i synnerhet i Preussen, som genom sina många sjöar och stogar ör för desse foglar ett tredligt land. Wid Lewen-insjön i Ostpreussen finnas de i stora skaror. Fjedrarna, som der samlas, renas ifrån smuts genom påstänkt watten och blekning. Ryssarna samla hågerfjedrar wid Astrakan(?). Större och smärre hwita hågrar finnas i ymnighet wid swarta och kaspiska hafwen. Dessa hufwud- och ryggfjedrar nyttjas mest på hattar, att föreställa turkiska turbaner. Alldeles hwita fjädrar, som Fransoserna kalla aigretter, föras till Frankrike ifrån Asien, Lewanten, Italien o. s. w. Desse samlas ock omkring Ferrara, hwarest innewånarne äro plik-ge att lewerera dem till Kronan, likasom Pressarne måst aflemna den wid Preussiska stränderna funna bersten. Utom hufwidfjedrarna på hågrar, nyttjas ock några ifrån deras wingar, hwaraf sjelfwa stammen eller hjertat af damernes hufwidprydnad formeras. I handel förekomma hägerfjedarne sammanbundne i knippar, mastes de heron, som innehåööa ett wisst antal fjedrar.

Strussfjedrar wärderas näst hågrarnas. Strussen är likasom kamelen ibland djuren, foglarnas jätte, kallas ock på latin Stru -- camelus. Han är 3 eller tre och en half aln hög; men med fin långa hals räcker han upp till 5 alnars högd. Huwuder är i prsportion litet, ögonen äro ej runda, som hos andra foglar, utan aflånga, som hos menniskan. Flyga kan han icke, med med sina korra wingar befordrar han sin rörelse under språnget till orrolig haftighet. Hufwudet, öfre delenaf halfen, benen och den delen af kroppen, som ligger nader wingerna, äro nafna, eller blott beräckta med fint bun, som mera liknar hwit ull än fjäderdun. Wid wingarna och stjerten finnas de långsta fjedrarna, de kortare betäckta ryggen och undra. sidan af halfen.
(Forts. härnest).






Om prydnad af fjedrar.

Åbo Tidning 22, 20.3.1802

(Öfwersättning.)

(Forts. Se N:o 21.)

Strussarnas hemorter äro öfnare i Afrika, Syrien, Arabien och på Madagaskar. Talrikast förekomma de i landet Sahara, den största ödemark på jorden. Strussarne, som alla stora djur, älska ödemarker, likasom fruktade de, att dela herrawäldet med menniskjan. De lefwa af wärter, frön, dadlar m. m. och bygga inga bott(?), utan lägga sina ägg, årligen wid pass 50 till antalet, och af ett barnhufwids storlek, uti sand. Deras kött och ägg ätas af menniskor, af deras hud beredes läder, och af deras ull wäfwas gröfre käden. De låta ock räma sig; och underhållas, såsom höns och gäss, af några Afrikanska folkflag. De hafwa styrka, att båra 2 menniskjor på sig, utan att deraf hindras att löpa fort.

Den största nytta har man af deras fjert- och winffjedrar, hwilka genom fitt wackra utseende, långd och glans, hafwa wunnie(?) ett högt wärde. De hafwa ej idet slags -ett---a, som hos många andra fjedrar år hinderlig för rengörande och färgnong. deras långd, spånstighet och styrka göra dem framför andra tjenliga till åtskilligt bruk. Frankarna äro likasom på hägerfjedrar, på båda sidor om stjelken lika långa, skillda ifrån hwaran och silkeslika. De gamla Egyptier nyttjade figuren af en strussdjeder, till ett emblem af en opartisk domare, emedan stjelken ej intar åt någondera sidan.
Till Europa komma strussfjedrarne ifrån Algier, Marocko, Trippolis, Tunis, Kairo och Alexandria: dit de med karawaner föras ifrån det inre af Afrika. Fordom war Wenedig den handelsplats, hwarifrån de spriddes kring hela Europa. Sedermera samlades den största mångd deraf i Marseille, men i senare tider hafwa Judefamilier på Afrikanska kusten tilskansat sig nästan hela handeln, och sticka de mesta fjedrar till sina torsförwanter i Liworno; hwarifrån nuförtiden de bästa fjedrar för alla Europeiska nationer förskifwas. De som ifrån Marseille erhållas, äro merendels med salska och skämda fjedrar utblandade. //

De som wilja samla goda fjedrar, äro sorgfälliga, att taga den antingen af lefwande eller nyss flrut dödade foglar: ty i annat fall blifwa de malstungne och hålla sig ej länge. I affeende härpå nyttja upphandlarena den försigtighet, att undersöka om en blodig wättska wisar sig, då man kramar på permans nedesta ända. Sådan wättska finnes ej-hos gamla fjedrar, eller dem som sjelfmant affallit, eller den som fåtts af foglar, hwilka genom sjukdom eller ålder aflidit.

Morerne jaga efter strussarna till häst. Men, som strussen springer fortareänn hösten, så fordras en egen skicklighet, att, under det fågeln förföljes, rida uti allt mindre cirklar, till dess han af -upphörlig slykt utmattad nedfaller, eller ock stannar wid en buske, der han wanligen undangömmer sitt hufwud, såsom den swagare delen af kroppen, då jägaren med klubbor slår honom till döds. Af de strussar, som i Sahara och kring Algier uppfödas tama, utryckas fjedrarne i Juni och Juli månader.
I handeln gör man skillnad på han- och henfjedrar. De förra äro mjällhwita, större, bredare, rikare på de sidenlika fransarna, och i alt afseende högre wårderade. Men har deraf 3 sorter. Den första består af ryggfjedrar och de ofwanliggande fjedrar på wingarna, som minst äro underkastade att på fågeln skadas. Den andra sorten utgöres af de öfriga minst skadda wingfjedrar, och den tredje af wingarnas ändfjedrar. Stjerrfjedrarna plåga likaledes efter sin godhet indelas uti tre slag. Hon fjedrarna hafwa änn mera gråaktig färg. För sämst anses de, som hafwa blandning af grått och hwitt, och kallas i Frankrike bailloques.

Den finare fjedrarne, som täcka huden, kallas wanligen dun, ehuru de äro ifrån 4 till 16 tum långa. De äro hos strusshanen altid swarra och kallas petit-noir, men hos honor mörkare eller ljusare grå och heta petitgris. De fjedrar, som komma ifrån Algier, anses för de bästa, och dernäst de, som förskrifwas ifrån Tunis, Alexandria och Madagaskar: mycket sämre äro de ifrån Senegal, men moderne förstå sig der bäst på, att wäl förwara fjedrar. De som skickas ifrån Egypten, betalas wanligen en femtedel mindre, änn de som komma ifrån Barbariet, Saida och Aleppo.

Fjedrarne säljas af Araberna och Morerna i knippar, af 18 fincken merendels, bättre och sämre sammanbundna. Europeerna åtskilja och sortera dem, gifwa dem åtskilliga namn och priser. De stora hwita fina fjedrarna säljas i packeter af 50 fincken, de andra säljas 100 tals, och de sämre efter wigt. För några år sedan woro priserna i Frankrike för 100 sjedrar af största forten 400 liwrer, af andra sorten 200, af tredje sorten 100, af stjertfjedrar 40 liwrer. I skålpund små fjedrar gäller 15 till 40 piaster, duvet no:r 12 till 24 liwrer. Petit noir woro fyrdubbelt dyrare änn petit gris.

(*) I N:o 21 f. 2. r. 30 står hattar: läs teatrar.

(Slut. härnäst.)

Luonnon väreillä värjäämisestä

Emäntälehti 6/1942 [vuosiluku vähän epävarma]
Kirj. maisteri Hulda Kontturi.

Kasveilla värjääminen on eräs niitä kansamme omistamia perittyjä taitoja, jotka ovat säilyneet muistissa kautta aikojen huolimatta siitä, että uudet keksinnöt ovat ne syrjäyttäneet yleisestä käytöstä ja saattaneet ajoittain melkein unohdetuiksi. Vanhoihin ja hyviksi koeteltuihin keinoihin turvaudutaan vieläkin silloin tällöin uusien ja parempien keksintöjen syystä tai toisesta pettäessä. Kemiallisen väriteollisuuden nopea ja suuremmoinen kehitys viimeisinä vuosikymmeninä työnsi kasvivärit meillä melkein kokonaan pois käytännöstä, jopa niin tyystin, että niiden käyttötaito oli enää vain puoleksi unohdettua perittyä tietoa tai kirjaviisautta. Vain harvat kotiteollisuustyöntekijät ja tekstiilitaiteilijat käyttivät taitoa enää hyväkseen. Nyt on kuitenkin sota.aika tehnyt kasvivärjäyksenkin ajankohtaiseksi. Kemiallisen teollisuuden on ollut suuntauduttava tyydyttämään tämän hetken tarpeita, ja kun kuljetus- y.m. muut vaikeudet ovat tehneet hankalaksi ulkomaisten tuotteiden saannin, pyritään värjäyksessäkin taas tulemaan omilla toimeen, t.s. ottamaan käytäntöön luonnon tarjoamat mahdollisuudet.

Ihmisen kauneudentaju heräsi jo varmaankin hyvin aikaisin huomaamaan luonnon värit ja halu käyttää niitä omienkin luomuksiensa kaunistuksena johti vähitellen taitoon siirtää värit luonnosta ihmisen käyttöön. Luonnon väreillä värjääminen on koko ihmiskunnan yhteistä vanhaa omaisuutta. Jo esihistoriallisen ajan ihmiset värittivät kalliopiirroksiaan ja idän vanhat kulttuurikansat kehittivät taitoa edelleen. Ympäröivä luonto on siinä tarjonnut ihmisen käytettäväksi valmiit raaka-aineet. Luonnon runsaudesta riippuen niitä on eri puolilla maailmaa ollut tarjolla eri tavoin. Etelän maissa on väriasteikko muodostunut paljon laajemmaksi kuin pohjoisilla seuduilla. Jo ammoin käyttivät esim. egyptiläiset indigoa, Foinikia tuli kuuluisaksi purppurastaan ja pohjoiset kansat tunsivat mataran värjäyskyvyn. Vanhimmat kirjalliset tiedot värjäyksestä ovat antaneet kreikkalainen historioitsija Herodotos (v. 430 e.Kr.) ja roomalainen kirjailija Plinius (v. 79 e.Kr.) Jo heidän aikoinaan olivat tunnettuja useimmat nykyäänkin käytetyistä värikasveista. He mainitsevat egyptiläisten käyttäneen sinisen indigon ohella m.m. safloria punavärjäykseen. Roomalaiset tunsivat punaiset alkanna- ja krappivärit, he värjäsivät vithreätä pähkinänkuorilla, harmaata ja mustaa tammenlehdillä j.n.e. Värjäystaito on silloin ollut verrattain korkealle kehittynyttä.

Kansainvaellusten aikana tuhoutuivat tai unohtuivat Euroopassa monet vanhan ajan keksinnöt ja niiden mukana myöskin jo saavutettu värjäystaito. Vain Itä-Rooman alueilla, Bysantiumissa, näyttää taito säilyneen keskeytyksettä. Kesti kauan ennenkuin keskiajan Euroopassa kehitys pääsi jälleen kulkemaan eteenpäin. Kuudennelta vuosisadalta lähtien, jolloin silkkiteollisuus alkoi kehittyä, rupesi värjäyskin pääsemään huomattavampiin tuloksiin. Vilkas kauppayhteys Itämaitten kansojen kanssa edisti suuresti kehitystä. Italialla oli kauppasuhteitten vuoksi keskeinen asema ja sen kaupunkeihin syntyi mahtavia värjäriammattikuntia. Uusia värejä keksittiin ja taito rupesi leviämään laajemmalle niin, että uuden ajan alussa osattiin jo useimmissa Euroopan maissa värjätä.

Kaikki käytetyt värit olivat edelleen luonnontuotteita. Paitsi jo edelle lueteltuja värejä tuli väriomena käytäntöön 1200-luvun tienoilla, kosenillia ja erilaisia väripuulajeja alettiin tuoda Amerikasta, indigoa Itä-Intiasta j.n.e. Värjäys oli tärkeä ja tuottava elinkeino. Muodostuipa Euroopassa laaja värikasvien viljelyskin, esim. krappia viljeltiin paljon, 1500-luvulla tuotiin Aasiasta uusia lajejakin kotimaisten sijaan. Samoin oli veiden viljelys saavuttanut niin suuret mittasuhteet, että sen viljelijät voivat asettua vastustamaan indigon tuontia ja käyttöä niinkin voimakkaiden keinojen kuin kuolemanrangasituksen avulla. Amerikan löytö ja sieltä saadut monet uudet väriaineet vaikuttivat ratkaisevasti värjäystaidon kehitykseen. Sen jälkeen voidaan jo oikeastaan ruveta puhumaan väriteollisuudesta.

Uuden ajan alussa siirtyi kauppa Atlantin rannikolla asuvien kansojen huostaan ja Alankomaat pääsi voimakkaan tekstiiliteollisuutensa avulla johtavaan asemaaan värjäyksenkin avulla Italian vähitellen menettäessä merkityksensä. Väriteollisuus kehittyi näinä aikoina voimakkaasti. 1700-luvulta alkaen rupesivat tiedemiehetkin kiinnittämään huomiota värjäykseen ja vähitellen alkoi ilmestyä alaa koskevaa kirjallisuuttakin. Varsinkin puuvillan käytönnön lisääntyminen antoi värjäyksen kehitykselle valtavan sysäyksen eteenpäin. Puuvilla oli helposti värjäytyvää ja vaivattomasti käsiteltävissä. Vasta 1800-luvun puolivälin paikkeilla keksittiin keinotekoiset värit ja niiden käytäntöön otolla oli käänteetekevä vaikutus koko värjäysteollisuuteen. Lyhyessä ajassa syrjäyttivät ne kaikki muut värit.

Pohjoisten maitten kansojen sanotaan reagoivan väreihin voimakkaammin kuin etelän asukkaiden. Pohjolan yksitoikkoisempi ja värittömämpi luonto ikäänkuin pakottaa eläjänsä itse hakemaan väri-iloa saadakseen vaihtelua ja tunteiden virikettä. Onhan tunnettua, että vieläkin pohjolan alkeellisimmat kansat esim. lappalaiset ja samojeedit rakastavat loistavia ja voimakkaita värejä. Eihän omilta kansanpuvuiltammekaan puutu väri-iloa. Vielä satakunta vuotta sitten olivat tavalliset käyttöpukumme paljon värikkäämpiä kuin nykyään.

Pohjolan luonnon tarjoamat mahdollisuudet ovat kuitenkin verrattain rajoitetut ja sen vuoksi on luultavaa, että ulkolaiset väriaineet jo varhain löysivät tiensä maahamme. Ensimmäiset värjäriammatin harjoittajat mainitaan Turussa 1500-luvulla. He käyttivät ulkolaisia väriaineita kotimaisten ohella ja heidän kauttaan lienee väriaineiden käyttö ainakin osittain levinnyt kansan keskuuteen ja säilynyt aina 1800-luvun loppupuolelle saakka. Tosin silloin tällöin koetettiin vastustaa liian runsaaksi paisunutta ulkomaalaisten väriaineitten käyttöä ja suositella kotimaisia värikasveja. Tällaisia yrityksiä tehtiin useita 1700-luvulla, mutta paljon ne eivät vaikuttaneet jo siitäkin päättäen, että väriaineita, bresiljaa, sinilastua, krappia, indigoa y.m.s. oli myytävänä kaupoissa melkeinpä kaikkialla. Viime vuosisadan loppupuolelle asti säilyttivät kasvivärit kotivärjäyksen avulla valta-asemansa, mutta sen jälkeen ovat kemialliset värit yleistyneet. Pula-ajat, esim. edellisen maailman sodan aika, ovat kuten nytkin kiinnittäneet huomion tälläkin alalla omiin mahdollisuuksiimme.

Om vaxmaleri (II)

Wiborg 53, 10.7.1857

(Efter Keller och Bleichrodt).

(Forts. och slut fr. n:o 52).

Vill man åter begagna pastellfärger till detta slags vaxmåleri, så måste duken, uppspänd i ramen först på sin framsida, öfverdragas med ett jemnt och mindre starkt limmadt godt papper. Klistret härtill beredes sålunda: Stärkelsemjöl göres på vanligt sätt till tjockt klister och undefär 1/12 terpentin inröres under kokningen omsorgsfullt deruti, tills allt är väl sammanblandadt; denna omröring fortsättes allt ännu sålänge klistret är varmt. Sedan det kallnat öfverstrykes duken dermed och papperet fasttryckes dervid. Sedan detta arbete är verkställt, tillagar man vaxet för bakgrunden. Vax upplöses vid sakta koleld med terpentinolja till den tjocklek att det, sedan det kallnat, liknar ett tunnt klister; denna vaxlösning öfverstrykes såsom kall, men framför en eldbrasa, taflans båda sidor, det är: väfven på dess bakgrund och det uppklistrade papperet på framsidan, så tjockt att båda ytorna fullkomligen öfverdragas med vax. Den sålunda öfverdragna grunden, låter man om vintern torka omkring en half timme framför en sakta brasa eller på en varm kakelugn, om sommaren blott i fria luften, hvarefter terpentinoljan bortdunstat och vaxet hunnit ätertaga sin förra hårdhet och är skickligt att emottaga hvarje färgkomposition till ritningsgrund, anlagd för öfrigt på samma sätt som redan är beskrifvet till grunden för vattenfärger. Härefter utföres pastellritningen som vanligt i en eller flera färger. Ju färre olika färgande kritor härvid begagnas, dess bättre lyckad tro vi att taflan skall utfalla. Samma tro vi förhållandet vara, ehuru vi sjelfve deruti ingen erfarenghet ega, med alla de här föregående uppgifne målningssätten (utom den i olja), att de åtminstone för den i konsten mindre inkomne lättare och med större framgång utföras med några få färger, t. ex. svart och hvitt, eller brunt, savart och hvitt, eller grönt, svart och hvitt & c. med hvilka färger ganska vackra taflor kunna åstadkommas. Om nu en målning utförd med vatten- eller pastellfärger är färdig, skola färgerna fixeras, det är genomdränkas med vax, hvarigenom de lästa sig, få glans och blifva varaktiga. Detta sker genom att utsätta taflan för en sp hög värme (det är +60° Celsius) att vaxet smalter uti en ugn eller annan värmeaparat. Nodgas man till denna fizering begagna en öppen koleld, ty någon rökgifvande brasa får det icke vara, så mp man dervid vara forsiktig och alltid hålla taflan minst en fot från kolen. Då målningens yta glänser och färgerna blifvit likformigt mörkare och fylligare, så är detta ett tecken att vaxet fullkomligt smält och blifvit uppsugadt uti färgerne; målningen aflägsnas nu småningom från värmen och fpr icke förr cidroras än vaxet icke tillräckligt smultit och genomträngt färgen, kan detta upphjelpas derigenom att man håller ett hett stryklod, sådant som skråddarene bruka, eller något annat hett större jernstycke i dess närhet, så att vaxet på detta ställe smälter änyo och uppsuges af färgen. Man skulle efter denna operation ännu qvarstanna några fläckar, så är detta ett tecken att duken på detta eller dessa ställen har för litet vax, sådant måste då först anbringas på taflans baksida och derefter änyo behandlas med hett jern, tills alla flackar äro försvunna. Förhpllendet af vax till färgmässan är uti detta målningssätt ganska betydlig, hvarigenom en spdan tafla icke heller kan så sammantorka som fallet med oljo- och vanliga aqvarell- (vatten-) målningar är fallet. Keller uppgifver en slags vaxtinktur till vattenfärgens uppblandning vid vaxmåleri. Den tillredes på förlande sätt: 4 lod renad pottaska upplöses i 1/3 kanna regnvatten, vätskan upphettas till full kokning och derunder indrypes dit under ständig omröring 1/4 skålp. smält hvitt vax.

En senare, dock numera ingalunda ny, är Miss Emmy Jane's of Greenland's uppfinning och hvarföre hon i belöning skall hafva fått af Society for the encouragement of arts of London en palett af guld (den vanliga paletten, som af konstmålare begagnas, är en tunn, antingen aflangt rund eller fyrkantig, af valnots-, äppel-, päron- eller annat tatt och hårdt tradslag och uti någon torkande olja val indränkt skifva eller bricka, hvarpå olefärgerne uppstaplas och tillblandas; i mindre skala har man paletten af glas och elfenben, men den förra år för tung och bracklig, den senare för mjuk och isynnerhet dyr för att komma i allmänt bruk). Miss Greenland skall först (uppgift af Scheutz) hafva lart känna detta då nya vaxmåleri hos en Signora Parenti i Florens, hvilken erhållit underrättelse i konsten af en jesuit från Pavia. Proportionerna af fargblandningen fick hon dock ej veta; men efter många egna försök lyckades hon andå påfinna, om icke fullkomligen de samma, doch färgblandningar med vax i den fullkomliga skönhet, som de befinnas ega på den åt det engelska uppmuntringssällskapet öfverlemnade tafla, och hvilken väckt allmän beundran. Den engelska damens forfarinssätt är lika följande: Till 2 lod hvitt vax tages lika mycket gummi mastix, in lacrymis (i droppar, så rena som de utsvettas ur trädet: Pistacia lentisus, hvilket mycket odlas på grekiska archipelagon, synnerligen på Chios) och detta harts sönderstötes till grolt(?) pulfver och blandas småningom till vaxet, som hålles i lindrig smältning uti en ren och ny glacerad lerpanna under jemn omröring, till des mastixen fullkomligen smält och förenat sig med vaxet. Den smälta blandningen uthålles i kallt vatten, och sedan den stelnat, pulveriseras den uti en ren postlins- eller marmol-mortel, hvilken hålles så kall som möjligt, emedan massan annars mjuknar och klibbar tillsamman, i stället för att låta pulverisera sig. Detta pulver förvaras uti med blåsa öfverbundma glasburkar på kyligt ställe och man utlager ej mera deraf i sender, än man för tillfallet behofver använda.

Något af detta pulfver, finsiktadt genom dubbelt flor, blandas vid målningen till en upplösning af gummi arabicum i vatten, och häri inröres den färh som skall nyttjas, doch förut finrifven med vatten. Ljusa färger skola behöfva blott litet af pulfret, men ju mörkare de äro, desto mera, och svart allra mest, nästan lika mycket pulfver som färg. Att tillblanda mycket färg på en gång på paletten är ej rätt, emedan den lätt torkar; der så behofves, utbalndas färgen med liten vatten. Målningen sker som i Gouache *) och på en tafla af torrt och hprdt träd, helst ek eller valnör. Hvilket träd som hartill än må begagnas, bör det förut vara väl befriadt från sina salter, på det det ej mera ,å spricka och kasta sig (blifva snedt och vindigt); det bör väl utkokas i vatten eller vattenänga. När målningen fullkomligen torkat, borstas den med en något styf borste, allt åt en och samma led, samt öfverdrages med hvitt vax, som hålles smält vid ganska lindrig, rokfri koleld eller på en spritlampa, i en glaserad lerpanna, hvarvid noga måste observeras att vaxet icke uppvärmes till kokhelta; arbetet verställes med en styf borslpensel så att vaxöfverdraget blifver möjligast jemnt och icke för tjockt. Derefter hålles målningen emot en frisk koleld, blott så nära att vaxofverdraget kan smalta till en jemn genomskinlig yta, utan att det på något ställe sammanflyter till froppar, eller bildar ränder och blåsor. Skulle likväl blåsor upptäckas, sedan vaxet gått kallna, så hålles målningen på nytt för kolelden och vaxet uppvärmes så lindrigt som möjigt, blott att blåsorna försmälta. Efter denna färgernas fizering, gnides vaxöfverdraget försigtigt med en ren sudd af fint slitet linne.

Tolf år efteråt skall Miss Greenland uppgifvit ett annat förfarande, som hon under tiden upptäckt och funnit beqämare än det förra. Man upplöser 9 lod gummi arabicum uti 16 lod rent, kallt kallvatten, och sedan det som kan vara orent uti lösingen blifvit frånsiladt, tillsättes 14 lod klart gummi mastix, förut fint pulveriseradt. Denna upplösning och blandning verkställes uti en ny glaserad lerpanna, som sedan stalles på lindrig koleld, så länge tills mastixen under ständig omröring hunnit smalta; hela kompositionen skall dervid förlora sin genomskinlighet och blifva styf som en deg. Man bringar nu blandningen till fullkomlig sjudhelta och tillsätter derunder 10 lod hvitt vax i små bitar och småningom, samt fortsätter omrötingen tills äfven vaxet smält fullkomligt. Pannan lyftes då från elden, under fortsatt omröring uti blandningen, och sedan denna upphört sjuda, men medan den ännu är het, irores småningom 32 lod kallt vatten. Derefter silas blandningen, för att blifva fullkomligen ren, emedan mastixen alltid innehåller npgra orenligheter.

Den sålunda färdiga blandningen liknar grädda och de den med blandade färgene hafva utseende af oljefärger och målas med på samma sätt , men den skilnad likvisst att de efter omständigheterna kunna fortunnas med rent kallt vatten. De låta med lätthet fördrifva och blanda sig med hvarandra, och ett misslyckad parti kan utan svärighet borttvättas medelst en i rent vatten doppad pensel, så länge målningen ej är fixerad. Efter fixeringen motstår den deremot både vatten och fukt. Fixeringen sker såsom förut är beskrifvet. Målningen öfverdrages med hvitt smält vax och sedan det kallnat hålles ett hett strykjern deröfver, utan att målningen dermed vidröres, utan blott tills alla vaxränder efter penseln smält och jemnat sig till en slät yta, hvilken efter vaxets kallnande, lindrigt guides med slitet rent linne.

Till detta slags måleri kan äfven nyttjas antingen mastix ensamt, eller vax ensamt. Till en färgblandning af blott mastix, beredes fernissan af 24 lod mastix, med den förut nämnda blandningen af 9 lod gummi arabicum och 16 lod rent vatten, sammankokadt, hvarefter den, under afkylningen utspådes med ytterligare 24 lod vatten. En fernissa, hvari endast vax och intet mastix ingår, sammankokas af en lösning af 9 lod gummi arabicum i 24 lod vatten och 16 lod hvitt vax.

*) Gonache: ett målningssätt med vattenfärger uppblandade med gummi, hvilket kommer oljefärgernas behandling närmast, derigenom att man också vid gouachemålning betjenar sig af tjocka tackande vattenfärger, den ena på den andra, utan de, såsom vid lavyr med tunna genomskinliga flytande färger fordrifvas, den ena uti den andra.

Om vaxmaleri (I)

Wiborg 52, 7.7.1857

(Efter Keller och Bleichrodt).

Eleodoriskt eller puniskt vax (vaxtvål), är enligt några lärde målares åsigter det medel hvarigenom forntidens målare lyckades gifva sina färger den skönhet och varaktighet, de bibehållit intill våra tider. De gamle Phoenisierna eller Punierna, skola i synnerhet begagnat sig af detta bindemedel. De bekanta olägenheterna af oljan vid oljomålning: mörkning, falsk glans etc. ha längesedan gjort ett annat vehikel till färgernes fixerande önskvärdt och de gamles kännedom af ett annat, bättre medel, har foranledt flerfaldiga försök och afhandlingar deröfver af fornforskare och lärde. Dels genom direkta undersökningar af åtskilliga antika målningar, som upptäcks i Herculanom och andra forntidens qvarlemningar, och som, ehuru af tusenårig ålder, funnits lika friska och oförändrade, som om de nyss lemnat konsnärens hand, hade man öfvertygat sig, att vax utgjorde en hufvudsaklig beståndsdel uti forntidens färger; men försöket att upptäcka de forntida målarenes förfarande misslyckades länge. Det allmännaste sättet man i den vägen begagnade och hvilket ännu af mången författare rekommenderas, var att förena vax med alkali till vaxtvål, som är upplöslig i vatten; men denna upplösning gör också en, med dylik tvål i stället för olja blandad färg, upplöslig i fuktig luft, och således ganska forgänglig mot tidens åverkan, denna olägenhet har man dock påhittat att afhjelpa, som det dynes, åtmistone i vissa fall, genom att måla duk med vaxgrund, som sedermera genom värme förenas med färgerna på taflan. Af större olägenhet torde de förändringar vara, som alkalierna tillvägabringa på våra dugligaste målarefärger. Endas blyhvitt, ockror, bensvarta, med ett ord mineral- och jordfärger förderfva de icke.

Som de af våra läsare hvilja det kunde roa att försöka detta vaxmåleri, icke lara arbeta för en alltför aflägsen efterverld, utan blott för eget och samtidens noje, så beskrifva vi här, de oss bekanta sätten för vaxmåleri, emedan dessa målningar, väl utförda, vida öfverträffa aqvarell; de lika oljetaflor med sköna lifliga färger, men fordra icke så mycket redskaper, skicklighet och besvär, som vid oljemålning. Det enklaste sättet synes vara följande, för måleri med vattenfärger. Här bereder man sig puniskt vax på följande sätt: 4 vigts rent hvitt vax sammansmältes med 3 delar sint sönderskafven hvit fransk tvål, omröres beständigt med en liten tradspade och småningom tillsättas i små portioner 1 del god fet stö grädda; när allt smält och förenat sig till en massa, uthålles den uti små papperslådor för att stelna, och är så färdig till begagnande. Tvålen kan länge bevaras uti pappersomslag på något svalt ställe, och då den skall begagnas skäres deraf, efter bepröfvande inhemtad genom ofning och försök, något af tvålen som upplöses i svag sötmjölk; med denna upplösning rifves de färger som behöfvas till arbetet på den vanliga glasskifvan och utblandas efter någras föreskrift derefter med litet gummivatten. Dessa färger kunna begagnas också det puniska vaxet vara ganska nyttigt; dess beradande till sådant ändamål sker på följande sätt: uti 3 stop vatten släs 1 skålp. nyligen bränd (osläckt) kalk uti ett kärl, i ett annat blandas ½ skålp. renad pottaska med 1 slop vatten, derefter blandas båda vätskorna tillsammans, silas genom fint linne eller filtreras och kokas så länge tills luten blir nog stark att bära ett friskt ägg, skom lägges uti den. Då ägget icke mera sjunker i luten, utan simmar deruppå, skäres 4 lod rent hvitt vax deruti och kokningen fortsättes så länge tills af vaxet bildats tvål som flyter på lutens yta. I stället för det vatten som under kokningen afdunstar från luten, måste småningom i beredskap varande hett rent vatten tillslås i kokkärlet. När tvålen bildat sig på luten, får den der svalna, upplägges sedan på dubbelt linne att luten får afdrypa, skäres i bitar och förvaras i pappersomslag såsom förut är sagt. Med den oljla eler oljefernissa med hvilken skall målas, sammansmälter man en liten del af denna tvål, innan oljan eller fernissan sammanrifves med färgen; dock skall man väl äktra sig att af tvålen taga för mycket, emedan förgerna då icke så bra låta behandla sig. De med denna vaxtillblanding utförda oljemålningar skola ständigt hålla sig friska och lifliga, samt aldrig spricka - allt stora fördelar. Det tillblandade vaxet håller mpplningen alltid fet och smidig, förhindrar dess med tiden vanliga uttorkning. Om en färg något mattas, får den genom ett tunnt fernissöfverdrag åter sin ursprungliga glans. Till målningar inom hus, dekorationer etc. egnar sig dessa målningssätt ganska väl.

Ett tredje sätt, som synes vara af större varaktighet, men erfordrar mycket mera konst och färdighet, är följande: Såväl vatten- som pastellfärger begagnas härvid med ingen olja och målningen sker bäst på fin linneduk, ehuru papper uppgifves såsom äfven användbart. Den duk man valt sig till att arbeta på, utspännes såsom vid oljemålning strangt och jemnt uti en ram, som dock bor vara så mycket större än den blifvande målningen, att denne helt och hållet rymmes inom ramens inre öppning, utan att sträcka sig till des kanter; orsaken hvarflre detta foreskrifves finnes latteligen af det följande. Om den i ram uppspända duken, som bör vara tät och stark, skulle hafva några s,å knutar på den sida sit målning kommer, så mpste de med en slatskuren pimpsten, varsamt afslipas och jemnas. Derefter öfverdrages hela baksidan af duken med rent hvitt smalt vax, så tjockt att det framdeles vid en ny smaltning maktar tränga genom duken och å dess andra sida anbragte färger; denna öfverstrykning sker med en borstpensel i varmt rum, eller starkt solsken om sommarn. När vaxbakgrunden väl stelnat, anbringas på taflans framsida grunden för sjelfva målningen. Denna grund består utaf någon ljusare jordfärg efter behag, i rent vatten sammanrifven med god slammad krita, eller uti blott krita och vatten. Härmed öfverstrykes duken jemnt och slätt, med en tunn och bred bordsknif eller pensel, efter beqvämlighet, blott så tjockt att dukens alla porer väl uppfyllas och jemnas till en slät yta. När denna grund torkat kan man påbörja sitt målare-arbete på vanligt sätt med vattenfärger, blott med den skillnad att intet gummi- eller temperaturvatten får dervid begagnas, endast rent och klart vatten. Alla färger som uti oljemåleriet begagnas, uppgifvas äfven här vara användbara och dertill ännu följande, som med olja icke brukas, nemligen realgar, blyrödt (mönja) och spanskt grönt, men alla dessa färger få blott rifvas med vatten. Som många torra färger antaga en helt annan ton eller utseende sedan de blifvit inpregnorade med vax, än den de hade uti sitt naturliga tillständ, så är det högst nödvändigt att känna detta förhållande, för att derefter beräkna den blifvande effekten utaf sitt arbete; detta inhämtas blott genom försök och erfarenhet. Såsom en ledare till denna erfarenhet gör man sig en sorts färgtonsskala. Man lager tvenne i ramar uppspännda dukar och anlägger dem enligt här förut beskrifna sätt både med bakgrund och grund för målningen; på den ena af dessa färdig preparerade dukar uppdrager man, uti omkring en tums breda parallela ränder alla enkla, oblandade färger bredvid hvarandra; på den andra duken göres likadana ränder men af olika färgblandningar och i olika nyanser. Öfver det hela göres ett register efter numror på duken; när dessa färger torkat, upvärmes vaxet på bakgrunden, det är de fixeras, på sätt som har nedan skall beskrifvas och då får man se hvad utseende hvarje färg antager när den blifvit genomträngd af vaxet. Med erfarenhet efter denna färgskala utför man sin tafla med de uppgifna vattenfärgerna på den lösa kritgrunden.

(Forts.)