RÖN - At färga Castor-Svart Kläde och andra Yllne varor, med Svenska ämnen.Af HARALD URLANDER.

Kongliga Vetenskaps-Academiens Handlingar, Apr. Maj. Jun. 1753
Varande præses Herr Carl Reinhold Berch.

1. Til god och försvarlig svärta fordras, at Ylle-varan först är blå-färgad på kypen.

2. Efter det nu brukeliga fått, går dermed så til: at till sämre eller gement svart, kokas godset först med gall, färg-trä, Smack och mera dylikt. Vitriol lägges sedan efter hand i samma soppa, under det at godset dels emellan ständigt kokar.

Men til Castor-svart kokas godset först af med Vitriol och Vinsten, sedan kokas det ut med Holts eller Färg-trä på vanligt sätt.

3. Castor-Svart är et färgnings-sätt, som brukas til den ändan, at fina Kläden och Tygericke må blifra så hårt handterade, som det sker i den vanliga Svarta färgen, och som icke slår så lätt fast som Castor-svart.

4. Efter det nu vanliga sättet, brukas til det Castor-svartas utkokning altid Blå-holts, allenast med litet Krapp til.

5. At bruka Mjölon-ris i den gemena svärtan, är förut kunnigt: men at

6. Med Mjölen-ris allena bästa Castor-svart kan färgas, är hittils obekant.

7. Blå-holzen ger en obeständig svarta, som innan kårt bleknar, öch ser blå-black ut; men Mjölon-riset ger en beständig svärta.

8. Blå-holtzen kommer utifrån, Mjölon-riset finnes i Riket til öfverflöd, och är det samma, som til Ängland kommer från Vest-Indien under namn af Jakas-Hapuk. Se Kondl. Vetensk. Acad. Handl. för år 1743. pag. 292.

9. Til Castor-svart med Blå-holz måste Saltsburger Vitriol brukas, men med Mjölon-ris behöfves ej annat än Dylta Vitriol, sådan som kommer från bruket.

10. Svart med blå-holz är rätt svärt at skölja eller göra rent, at det ju merendels smutsar och färgar ifrån sig;, men med Mjölon-ris färgadt skert skölgningen både lätt och väl, och godset handteras på längt när icke så hårdt.

11. Castor svart med Mjölon-ris göres på följande sätt: 100 tt Ylle gods, som förut är blåat til hög-skal, afkokas med 16 tt, Svensk Dylta Vitriol och 8 tt. hvit Vinsten 1-2 timmar.

Andra dagen sköljes det, såsom efter Alunering eller vanlig afkokning, 150 tt. torkadt och något sönderkackadt Mjölon-ris kokas i rent vatten tvänne timmar, då det tages up utur soppan, hvaruti sedan litet Krapp, så mycket som vanligen brukas i Castor svart, lägges tillika med godset, och kokas 1½ eller 1¼ timma, hvarpå det tages up, svalas och sköljes.

12. Det bör märkas, at alt Mjölon-riset icke är lika kraftigt; derföre torde ibland mera behöfvas. Skulle således för litet vara tiltagit, är det lätteligen hulpit, då man under kokningen fyller pannan med mera Mjölon-ris soppa, i stället för rent vatten; men är Mjölon-riset fullkomligen godt och kraftigt, så bör man se noga til, at ej tages för mycket, ty då faller färgen åt den bruna sidan.

13. Sist på hösten, då löfven likväl ännu äro väl gröna, är bäst at hämta Mjölon-riset.

14. Det spådaste, hvars quistar ännu äro grön-aktige, ger mindre färg; det mera vuxne är bättre: dock äro de tjockaste stammarne icke tjänslige, så framt de icke skulle malas såsom Sumack, hvilket här i landet vore onödig kostnad, hvarest så stort öfverflöd är på dena växten.

15. Torkingen bör ske så varsamt, at löfven likafullt behålla sin gröna färg, annars blir ej Mjölon-riset godt.

Voi ja päivänpaiste.

Helsingin kuvalehti 12-13, 20.7.1912

Voin valmistamisessa ja säilyttämisessä on tarkoin katsottava, että voin valmistukseen käytetty kerma samoin kuin voi eivät joudu valmistettaessa päivänvalon tahi vahingollisten auringonsäteiden vaikutuksen alaiseksi.

Tämän voi estää siten, että tehdään voinvalmistushuoneeseen ikkunat punaisesta, vihreästä tai keltaisesta lasista, joka läpäsee ainoastaan vahingottomat punaiset, vihreät tahi keltaiset päivänsäteet, mutta estävät voin laadulle vahingolliset siniset ja sinipunervat. Käytännöllistä on myöskin sen vuoksi, että kodeissa käytetään voin säilyttämiseen punaisia, sinisiä tahi keltaisia lasikuuppia vihreiden asemasta, joita niin usein käytetään.

J. Berzelius: Om Berlinerblått och Cyanjernbly

Kongliga Vetenskaps-Academiens Handlingar, 1832

Gay-Lussac har, i Annales de Chimie et de Physique, T. XLVI, p. 73, meddelat åtskilliga försök öfver berlinerblått och några andra dubbelcyanurer, ar hvilka försök han, bland andra, dragit följande resultat:

1:0 Berlinerblått innehåller cyanjernkalium, äfven i sitt renaste tillstånd. Vatten, särdeles då det underhjelpes af värme, sönderdelar det fullkomligt. Det ger syre åt jernet, som förvandlas till jernoxid, och väte åt cyan.

Gay-Lussac fann dervid, att det vatten, hvarmed berlinerblått tvättas, går gult igenom, och fäller berlinerblått, då det blandas med en upplösning af jernchlorid. Han tillägger: "Il est à remarquer que les eaux de lavage doivent être alkalines, puisqu'elles decomposent le bleu de Prusse et le ramènent à l'état de peroxide de fer."

2:0 Cyanjernsilfver, cyanjernkoppar och cyanjernbly innehålla cyanjernkalium, det sistnämda likväl minst, men om blysaltet förbrännes, stannar kali i en i vatten olöslig förening med blyoxid ("il en est restée une portion combinee avec l'oxide de plomb"). Närvaro af cyanjernkalium i cyanjernblyet hindrar derföre att, på den af Berzelius angifna metod, medelst sönderdelning af cyanjernbly med svafvelbundet väte, erhålla en ren jernhaltig blåsyra.

Dessa uppgifter halva så mycket mer fästat min uppmärksamhet, som jag, i det arbete öiver jernets dubbla cyanurer, som år 1829 meddelades K. Vetenskaps Academien, å ena sidan lade analys till grund för hela utredningen, hvarvid, i fall detta salt innehållit en anmärkningsvärd qvatititet cyanjernkalium, resultatet af undersökningen måst utfalla helt och hållet annorlunda, och detta, efter utseende svåra ämne, hvilket före mig, en och annan kemist lemnat, med förklaring, att han icke förmått utreda det, hade säkerligen slå icke eller af mig kunnat redas. Alldeles detsamma hade varit händelsen med analysen af berlinerblått, ona det för analysen använda prof väsendtligen innehållit cyanjernkalium, hvars närvaro i berlinerblått dessutom redan den tiden ej var okänd. Det sätt hvaraf jag betjenar mig till utrönande om en kropp är uttvättad eller ej, att låta några droppar af det, genomgående tvättvattnet afdunsta till torrbet på en polerad skifva af guld eller platina, och att ej sluta tvättningen förr än ingen synbar återstod märkes, borde dessutom förekomma misstag af denna beskaffenhet.

Af dessa anledningar har jag repeterat några af Gay-Lussac's försök, och då jag dervid å ena sidan fått tillfälle att bekräfta hivad han anfört, om den envishet hvarmed berlinerblått qvarhåller cyanjernkalium, har jag å den andra, kommit till resultat, som väseudtligt afvika från hans. Då Gay-Lussac yttrar, att berlinerblått, öfven det renaste, alltid skulle innehålla cyankalium, så kan detta väl icke vara menadt för andra tillfällen, än då cyanjernkalium användes till dess bildande; ty det är bekant, att berlinerblått äfvenledes fås då jernoxidsalter blandas med jernhaltig blåsyra, d. ä. med dubbelcyanuren af jern och väte, utom det, att dertill kunna användas: cyanjernnatrium, cyanjernammonium o. s. v.;. frågan sär således icke, om berlinerblått aldrig existerar utan att hålla kalium, utan om det med cyanjernkalium fällda, aldrig, kan erhållas fritt från kalium.

Jag försökte att i en upplösning af jernchlorid i vatten indrypa en mycket utspädd upplösning af cyanjernkalium, utan att utfälla hela jernhalten, och jag lät sedan massan digerera tillsamman vid lindrig värme omkring en timme, hvarefter den silades och tvättades. Först gick jernsolutionen gul igenom, sedan blef det genomgående tvättvattnet färglöst och derpå åter gult. Det gaf icke blå fällning med den genomgångna jernsolution. Tvättningen fortsattes så länge tvättvattnet gick gult igenom. Den gula vätskan, afdunstad till torrhet och bränd, lemnade omisskännliga spår af kali. Uttvättningen gick långsamt, emedan berlinerblått efter hand täpper papperets porer, men slutligen gick vätskan färglös igenom och gaf inga reaktioner. Det på filtrum varande berlinerblå hade behållit sin ursprungliga morkblå färg, och den efter dess förbränning återstående jernoxiden kokad med sin 3:dubbla volum vatten, gaf deråt icke egenskapen att återställa den bit färgen på ett med ättika svagt rodnadt lackmuspapper. Vätskan afsilades och ardunstades. Den lemnade en liten fläck, och då denne med ett vått och rodnadt lackmuspapper betäcktes, uppkom en synbar reaktion för alkali. Om detta försök å ena sidan visar, att tvättningen ej absolut undanröjt det sista spåret af alkali, så ådagalägger det dock å den andra, att det kunnat bortföras, emedan, hvad tvättningen ständigt minskar, en gång måste taga slut. Försöket repeterades på det sätt, att jernchlorid jemt utfälldes med cyanjernkalium, så, att ingendera stannade i upplösning, hvarefter fällningen uttvättades. Nära en vecka gick om, innan vätskan gick färglös igenom. Det förbrända berlinerblå löstes i saltsyra, fälldes med ammoniak, och vätskan afdunstades och, salmiaken bortröktes. Ett knappt vägbart spår af salt återstod, som icke löstes fullt i vatten, icke med platinachlorid gaf något i alkohol olösligt dubbelsalt, och som efter hvad jag i ett annat försök erfor, var litet chlormagnesium.

Af det nu anförda följer, att cyanjernkalium har en så stor benägenhet att fälla sig med berlinerblått, att ett öfverskott stolt jernoxidsalt icke förmår hindra dess fållning, men att det, genom länge fortsatt tvättning, kan slutligen utdragas. Dervid blir berlinerblått icke sönderdeladt och förvandlas icke till jernoxid.

För att utröna hvad en ännu längre fortsatt tvättning kan utöfva till berlinerblåtts sönderdelning, fortsatte jag tvättningen af omkring 1 gramm berlinerblått oupphörligt i 3 veckor, hvilket med den af mig beskrifnit tvättflaska är ganska lätt verkställbart, på ett sådant sätt, att fällningen oupphörligt är betäckt af vatten till samma böjd. Under denna tid hade ungefär 40 skålpund vatten gått igenom. Massan på filtrum var blå som förut, och blef efter torkning mörkblå, med dragning åt kopparrödt, såsom allt rent berlinerblått; men den del af undersidan af filtrum, som icke tangerat glaset, och således varit oupphörligt utsatt för luftens beröring, var gulbrun och såg ut som låge der på insidan jernoxid. Likväl, då efter papperets torkning, denna färg fanns genom tränga äfven de delar af tillrum som legat 4:dubbla, så är det teruligen klart, att det ej var jernoxid, utan det bruna ämne, som cyan vid sin sönderdelning ger, och att det således var en följd af berlinerblåtts sönderdelning af vattnets och luftens gemensamma åverkan, hvarvid likväl den nybildade jernoxidens qvantitet var för ringa att synas. - Då det icke lyckades, att på detta sätt medelst blott vatten sönderdela berlinerblått, försökte jag värmets tillhjelp, men detta geck ej eller, ty det kokbeta vattnet kallnade, innan mer än en ganska ringa del hunnit gå igenom. Jag digererade då 1 d. nyss fälld berlinerblått med 10,000 d. vatten i 3 veckor, hvarvid vattnet under tiden flera gånger ombyttes. Des fortfor att vara blå, ehuru under sista veckan den syntes hafva fått en dragning i grönt, likväl märkbar, endast så ofta den uppslammades med vattnet.

Jag anser dessa försök bevisa, att berlinerblått icke sönderdelas af vatten, på ett sådant sätt, att jernoxid och cyanvätesyra uppkomma, men att det visserligen på tidens längd sönderdelas af vatten och luft gemensamt.

Jag har nämt, att den gula vätska, som under berlinerblåtts tvättning går igenom filtrum, icke fäller jernchlorid, den grumlar icke eller andra jernoxidsalter; men af jernoxidulsalter blir den i ögonblicket blå. Denna omständighet förklarar långsamheten af berlinerblåtts uttvättning. Det sker nemligen derigenom, alt den luft vattnet innehåller, frambringar basiskt, d. ä. jernoxidhaltigt, berlinerblått, och det Gmelinska röda blodlutssaltet, 3KCy+FeCy₃, som också kan erhållas ur, tvättvattnet, ehuru, genom lösningens utspädda tillstånd, och. den deraf följande långa afdunstningen, en del af saltet sönderdelas, och afsätter berliner blått, samt en ringa qvantitet afett brunaktigt ämne.

*) Bariumsaltet håller tillika 4 at. vatten, de andra båda hålla intet. Man kan enklast gifva dessa salters formel med FeCy+BaCy+KCy, eller en atom af hvardera, i hvilket fall man kan anse hälften af cyankalium såsom ersatt af en annan cyanur i motsvarande atomqvantitet. Efter den sednare formeln håller barytsaltet endast 2 at. vatten.Det är bekant att Proust först anmärkte, att berlinerblått håller kali eller blodlutsalt, men till detta förhållande har man hittills saknat all förklaring. Den är likväl nyligen gifven, genom en upptäckt af Mosander, att dubbla jerncyanurer hafva en benägenhet att förenas sig emellan till verkliga trippelsalter. Mosander har visat, att då cyanjernkalium blandas med salter af baryt-, kalk- eller talkhord, fälles en förening af cyanjernkalium med cyanjernbaryt, cyanherncalcium, eller cyanjernmagnesium, som är mycket mindre löslig i vatten än hvar och en af dessa dubbeleyenurer för sig, och som, i alla de af Mosander hittills analyserade föreningar, består af en atom af hvardera saltet, t. ex. för det dubbla bariumsaltet af (2KCy+FeCy)+(2BaCy+FeCy)*). Det var således att förmoda, att cyanjernkalium har samma benägenhet att förena sig med berlinerblått till en olöslig förening.

För att häröfver vinna upplysning, fällde jag en lösning af cyanhernkalium med en utspädd upplösning af jerncyanid. Fällningen togs på filtrum och tvättades. Först gick öfverskottet af cyanjernkalium igenom, derefter blef vätskan grön, och slutligen gick tvättvattnet mörkblått, men klart igenom. Jag hade fått lösligt berlinerblått, om hvilket också redan Robiquet anmärkt, att det innehåller cyanjernkalium. Sedan tvättvattnet gått ganska länge blått igenom, begynte jag uppsamla det, i den förmodan, att nu all återstod af öfverflödigt tillsatt cyanjernkalium vore bortfördt. Lösningen afdunstades vid lindrig värme till torrhet, tjocknade såsom ett, extrakt, massan lossnade från glaset och sprack, och kunde med lätthet rifvas till pulver. Den löstes åter, så vidt det kunde synas, fullkomligt i vatten. En del af denna torra massa förbrändes, till dess att alla brännbara beståndsdelar deri vero fullt oxiderade, hvarefter jernoxiden utlakades med kokande vatten, det genomgångna mättades med saltsyra; afdunstades till torrhet och upphettades, och upplöstes sedan, hvarvid i alla profven en ganska liten rödaktig återstod bildades, af talkjord och jernoxid, som frånsilades, hvarefter lösningen intorkades och saltets vigt bestämdes. Mot 100 d. jernoxid hade erhållits 54.44 d. chlorkalium, svarande emot 2 at. kalium på 7 at. jern. Detta förhållande är dock troligen accidentelt, emedan föreningen icke kan anses sammansatt af berlinerblått och cyankalium. En atom berlinerblått innehåller 7 at. jern. Här fattas således uppenbart en atom jern för att bilda en förening af 1 atom cyanjernkalium och 1 at, berlinerblått, hvars sammansättningsformelvore
= (2KCy+FeCy)+(3FeCy+2FeCy₃)
och hvari finnas 2 at. kalium och 8 at. jern. Det är således troligt, ehuru det icke kan antagas för bevisade, att upplösningen innehållit ett litet öfverskott af cyanjernkalium. Från denna synpunkt hade bordi erhållas 47.66 chlorkalium på 100 d. jernoxid.

En del af det intorkade lösliga berlinerblå, som erhölls under massans fortsatta tvättning, och som borde befinnas mer och mer fritt från öfverskott af cyanjernkallum, upplöstes i litet vatten och fälldes ur denna lösning af alkohol af 0.86 e. v., tillsatt i just det förhållande som jemt var nödigt till fållning. Den silade lösningen var gul, och innehöll rödt cyanjernkalium, till öfverskottet af det närvarande blodlutsaltet syntes hafva under afdunstning förvandlat sig. Det på filtrum stannade berlinerblå var, utan föregången torkning, lösligt i vatten, och lernnade filtrum nära färglöst genom tvättning. Det intorkades och brändes. Mot 100 d, jernoxid erhållts 31.92 d. chlorkalium. Detta svarar emot 2 at. kalium på icke fullt 12 at. jern. Lösligt berlinerblått gifves således, som innehåller mindre än 1 at. cyanjernkalium på kvar atom berlinerblått. Försöker man att underkasta det erhållna resultatet, en beräkning, så visar sig, att det, på 1 at. cyanjernkalium, innehållit 1½ atom berlinerblått, eller bestått af 2 af det förra med 3 af det sednare. Formeln for denna sammansättning vore:
2(2KCy+FeCy)+ 3(3FeCy+2FeCy₃).
Det visar sig, att mol 4 at. kalium svara 23 at. jern, försökets tal ger 23.8. Detta öfverskott kan vara en följd både af observationsfel och af i öfverskott tillkommen jernoxid, genom bildning af rödt cyanjernkalium.

Men det kan icke vara denna förening som gör kaliumhalten i berlinerblått; emedan denna förening bortföres af vatten. Det måste således gifvas en olöslig företing. Denna erhålles på samma gång som den lösliga, och blir qvar på filtrum sedan denna är bortförd. Det är troligt att vid fällningen bildas hufvudsakligast lösligt berlinerblått, och att det mesta af den olösliga delen uppkommer under tvättningen genom vattnets och luftens gemensamma åverkan, hvaraf kommer, att det genomgående, beständigt håller, jemte lösligt berlinerblått, äfven fritt cyanjernkalium, i sina båda modifikationer.

Den olösliga återstoden dekompoueras i tvättning likasom det sker med berlinerblått, hvari den är inblandad. Jag upphörde derföre med tvättning när det genomgående var endast blekt blått, och utprässade återstoden af vätskan emellan sugpapper. Det torra berlinerblått hade all, deles lika utseende med det vanliga, och drog i kopparrödt. Efter förbränning till aska, erhölls mot 100 d. jernoxid; 23,515 d. chlorkalium. Detta gör på 1 at: kalium efter försöket 8.08 at. jern, hvilket väl kan antagas jemt till 2 at. kalium på 16 at. jern, emot 1 at. cyanjernkalium med 2 at. berlinerblått enligt följande formel:
(2KCy+FeCy)+ 2(3FeCy+2FeCy₃),
skulle svara 2 at. cyankalium och 15 at. jern.

Af dessa försök synes, således kunna slutas, att berlinerblått och cyanjernkalium kunna förenas i åtminstone tvenne förhållanden, kanske 1.3, af hvilka det ena är olösligt och innehåller sannolikt 2 at. berlinerblått på 1 at. cyanjernkalium; det lösliga innehåller med minimum af cyanjernkalium, 2 at. af detta på 3 at. af berlinerblått, och möjligen gifves en löslig förening der en atom af hvardera saltet äro förenade.

Då berlinerblått fälles med cyanjernkalium, bildas, om det sednare råder, de lösliga föreningarne, men om jernsaltet råder, en blandning, af rent berlinerblått med den olösliga föreningen, hvars myckenhet varierar efter jernoxidsaltets öfverskott, blodlutsaltets utspädning och fällningens längre eller kortare beröring med det i öfverskott närvarande jernoxidsaltet. När denna fällning tvättas, så går först jernsaltet igenom, och sedan begynner vattnet sönderdela det kaliumhaltiga berlinerblått, icke derigenom, att det upplöser cyanfernkalium, utan på det sätt, att den luft vattnet innehåller, frambringar af saltets jerncyanur en portion cyanid, och deremot svarande jernoxid, hvarvid dubbelsaltet af cyankalium och jerncyanid med gul färg upplöses i tvättvattnet och jernoxiden stannar förenad med berlinerblått form af basiskt berlinerblått.

Af hvad jag nu anfört följe vidare, att lösligt berlinerblått och basisk berlinerblått icke äro identiskt, emedan det förra icke innehåller jernoxid, hvilken deremot finnes i den lösliga modification af det sednare, och kan derur, dels fällas med svafvelbundet väte, i form af svafveljern, dels utdragas med saltsyra.

Jag kommer nu till cyanjernbly. För att frambringa det trippelsalt med cyanjernkalium, som skulle vara orsaken till dess kaliumhalt, blandades en temligt koncentrerad lösning af cyanjernkalium med en utspädd lösning af neutral salpetersyrad blyoxid, utan att sönderdela allt cyanjernkalium. Fällningen togs på ett filtrum, och, för att befrias ifrån den temligt starka moderhoten, fylldes filtrum; sedan denna genomgått, 3 gånger efter hvarandra med kallt vatten, prässades derpå ut, och fällningen torkades, vägdes och brändes till förstörande af cyan. Askan eller 3.361 gr. förbrändt salt, koktes med utspädd saltsyra, lösningen fälldes med kaustik ammoniak, vätskan afröktes, salmiaken förjagades och lemnade 0.014 återstod af ett salt, som ej fullt löstes i vatten, och lemnade litet talkjord, men gaf med platinachlorid tydliga spår af kali. En annan del af fällningen utlakades med kokhett vatten som vanligt, brändes till aska, och denna koktes med vatten, som, oaktadt utgörande knappt 3 gånger den solida återstodens volum, dock icke efter silning återställde den blå färgen på ett rodnadt lackmuspapper: Afdunstad, afsatte den blyoxid i ganska ringa qvantitet, till bevis, att intet salt fanns femte denne i vattnet, i hvilket fall den är olöslig i vatten. Då sjelfva den brända oxiden starkt blånade papperet, af närvarande blyoxid, som har denna egenskap, så behandlades den utlakade oxiden med saltsyra, vätskan fälldes med ammoniak, och den afrökta lösningen lemnade ett spår af magnesia; efter salmiakens afrökning. Denna magnesia härrörde från det till fällningen använda blodlutsaltet. Dessa försök utvisa att cyanjernkalium saknar den egenskapen, att i vatten frambringa ett dubbelsalt med cyanjernbly.

Värikarttoja (Tikkurilan tehtaan, Hinnasto no 6 1930)

Hinnasto no 6
1930
Tikkurilan tehtaat
Vernissa-, Väri ja Lakkatehdas
Omist.: A. B. Schildt & Hallberg O.Y.
Helsinki

(Mainos) Nya färgeri & kemiska tvättinr.

Hufvudstadsbladet 273, 5.10.1924

Suomen lippu kunniaan!

Ikaalinen 26, 25.6.1920

Näihin aikoihin 8 wuotta sitten elimme sekä ylwään iloin että masentawan nöyryytyksen päiwiä. Oli Tukholman Olympialaisten suuri kesä. Tuhannet urheilijat, kymmenet tuhannet asianharrastajat ja wielä useammat uteliaat matkailijat tahtoiwat silloin nähdä ken tällä miehuuden, woiman ja kunnon kilpakentällä olisi maailman kansoista sunrin. Ja niin paljon kuin meitä silloin näyryytettiinkin Wenäjän lipun nostamisella silloin kuin woitto oli meidän, kunnia meidän suomalaisen kuntomme ja medän lujan lujan suomalaisen tahtomme, astuimme sillä kerralla aimo askeleen kohti itsenäisyyttämme; Saaristo, Siikaniemi ja Peltonen nakkasiwat silloin warmaan keihäänsä keskelle niitä esteitä, jotka seisoiwat itsenäisyytemme toteuttamisen tiellä, sillä Suomen nimellehän he silloin hankkiwat kunniaa enemmän kuin mikään muu, ja sadattuhannet ihmiset ympäri maapallon kysyiwät ihmetellen mitä owat nuo jäntewät niehet, joiden waatimattiomuus on yhtä kaunis kuin heidän kuntonsa suuri ja mikä on se maa, joka heidät synnytti?

Kuusi wuotta myöhemmin niitimme silloisesta nöyryyttäjästä toisen woittomme, silloin loimme itsellemme emme wain nimen, waan oman lipun, jokaisen walppaan ja itsenäisen kansakunnan ulkonaisen tunnuskuwan.

Nyt on meillä sen mitättömän Wenäjän olemattomaksi häwinneen lipun suojassa silloin näytetyn arwottoman kangaspalasen asemasta, jonka tuli maailmaan uteliaille kertoa Suomen woitoista, oma kansallislippumme; omat kauniit wärimme, jotka ilman mitään lisäkkeitä, ilman mitään holhoojalupaa, saamme woittojemme merkiksi ilmoille kohoittaa, kun taasen muutaman wiikon perästä Antwerpenissa kiistellään kansain parhaimmuudesta rauhallisen mieskunnon, sitkeän kestäwyyden ja lujan päättäwäisyyden aina ihaillulla alalla. Lähdemme sinne huonosti warustettuina, ei suinkaan urheilukunnon, mutta maallisen mammonan puolesta, sillä emme ole siinä onnelllisessa tilassa, että urheilullisen edustuksemme hywäksi niin tärkeällä hetkellä woitaisiin mitään uhrata, ellei taasen kansan karttuisa käsi tartu asiaan ja toimi niin, että Suomen wärit tulewat kunnialla edustetuiksi tilaisuudessa, johon emme enää mene tuntemattomana tekijänä walmistamaan yllätyksiä, waan urheilukansana, jolta maailma jännityksellä odottaa suuria. Ja tietysti me tahdomme, etteiwät nämä odotukset suinkaan petä. Urheilullisesti owat enteet mitä parhaimmat, ja jos wain me muut, jotka emme aktiiwisesti urheile, riennämme Olympialaisen komitean awuksi, on kaikki hywin. Kunniaa Suomen Lipulle! Se olkoon nyt jokaisen tunnussana. Sen merkiksi pidetään urheilijaimme Antwerpenin retken hywäksi kaupan, rintaneulan moutoon laadittuja, erittäin sirotekoisia Suomen lippuja, joiden wärin hinta on 15 markkaa, mikä katsoen siihen, että ne owat erittäin arwokkaasti emaljista walmistetut kullatulle pohjalle, on perin halpa hinta. Sellainen jokaisen kunnon suomalaisen rintaan nyt, ja kun niiden päämyynti, joka suoritetaan Suomen messuilla, on tapahtunut, täytyy myöskin niiden satojen tuhansien olla koossa, mitkä Antwerpenin retki kysyy waroja. Se olkoon jokaisen tunnussana, jokaisen päämäärä.

Suomen lippu kunniaan: Suomen wärit woittoon!

Drying Machine.

Engineering Weekly, 25.6.1875

On page 527 we publish an illustration of a drying machine of which a considerable number are made by MM. Pieron and Dehaitre, of Paris, for the use of dyers, who employ them to express all the moisture from the fabrics on leaving the dyeing vats. The construction of the machine is very simple and will be understood from the illustration. It consists of a large copper cylinder A, to which steam is admitted through the pipe K. This cylinder is caused to revolve by means of a screw and worm wheel G, either through the pulley F, or by a wheel and crank. The motion of this cylinder gives movement to a number of small rollers H spaced around it, these rollers carrying an endless web BC. A feeding roller D extends across the cylinder in the position shown, means being provided by which the pressure exerted may be regulated. The dyed materials are introduced between the feed roller and the endless web, and are carried around the cylinder, one revolution being sufficient to express the moisture and dry the fabric.

Miten saadaan kauniita pääsiäismunia.

Iltapuhde 14, 3.4.1901

Tavalliset kananmunat pestään hyvin puhtaiksi. Kynän muotoon terotetulla, hieman kostutetulla valkealla saippualla kirjoitetaan nimi, pikku värssyjä tai piirustuksia munan kuoreen, ja pannaan munat, sittenkun kirjotus on kuivunut, värillä sekotettuun veteen kiehumaan, ja annetaan kiehua tavallisella tavalla. Poisotettaessa näkyvät kirjoitetut paikat selvästi, mutta muu osa, kuoresta onmustanvärinen.

Jos tahdotaan, että munan kuorelle kirjoitettu kirjoitus katoaisi ja näkyisi kovaksi keitetyn munan sisäpinnalla, niin valmistetaan mustetta etikasta ja alunasta ja sillä kirjoitetaan kuoreen. Kun kirjoitus on kuivunut, keitetään muna suolaisessa vedessä, kunnes se tulee kovaksi. Täten kirjoitus katoaa kuoresta, mutta imeytyy valkuaiseen.

Kirjavat silkkitilkut ja villanauhat, käärittyinä munan ympärille antavat munalle keitettäessä marmorin tapaisen värin.

Talojen maalauksissa ovat vaaleat värit, valkoinen etupäässä, suosituimpia.

Kaiku 124, 31.5.1928

Maaseudulle Kysytään paljon myöskin n.s. seinävärejä

Kaiku kääntyi eilen Suomen Väri- ja Vernissatehdas Oy:n täkäläisen konttorin johtaja E. Holmströmin puoleen tiedustellen häneltä tämän keväisiä markkinoita maalitarpeiden alalla. Kysyntää tuntuu jo olevan havaittavissa aika runsaasti kohdistuen se kuitenkin vielä pääasiallisesti maaseudulle. Tämän mukaisesti tullaan maaseudulla runsaassa määrässä toimittamaan sekä sisä- että ulkomaalauksia. Kaupunkiin on kysyntä vielä ollut verrattain vähäistä. Toivotaan kuitenkin senkin virkistyvän ilmojenkin lämmitessä ja edelleen kaunistuessa.

Halutuimmat värit tuntuvat olevan vaaleat, pääasiassa juuri valkoinen. Tämän eri lajeista tuntuu nyt haluttavan ulkomaalaukseen Titanvalkoista, joka niinmuodoin syrjäyttää ennen paljon käytetyn ja todenperäisesti tarkoitukseen sopivamman ja paremman lyijyvalkoisen. Syynä tähän kertoi haastateltavamme hauskana huomiona juuri maaseutua katsoen olevan jälkimmäisen myrkyllisyyden ja siihen kohdistuvan taikauskoisen pelon. Kerrotuinhan joku aika sitten karjan saaneen tästä väristä myrkytystä Tyrnävällä. - Paljon käytetään maaseudulla myöskin pelkkää liitujauhetta maalausaineena. Maaseudulle kohdistuu kysyntä paljon myöskin n.s. seinäväreihin. joista helposti voidaan saada värisekoitukset. Näiden käyttöä on erittäin suuressa mittakaavassa, mutta supistuu se sopivaisuuden vuoksi vain hirsimaalauksiin ja myöskin sahattuun, niin sanottuun kehnäpäällysteiseen lautaseinään.

Mitä väriaineiden tuottoon nähden tulee, on se nykyään hyvin vilkasta. Voidaanpa sanoa liikatuotantoakin tällä alalla olevan ja siitä johtuvan suuren kilpailun. Suurin tuottaja alalla on edelleen Saksa. Osittain myöskin Englanti ja Ranska osallistuvat värimarkkinoihin. Hinnat ovat hieman halvenneet viime vuodesta johtuen tämä juuri edellämainituista seikoista. Öljyt, jotka valmistetaan kotimaassa, sensijaan ovat jonkun verran kallistuneet. Tämä johtunee raaka-aineen, pellavansiementen vähyydestä. Tämän yhteydessä mainittakoon korkkimattojen hinnoissa tapahtuneen laskua entiseen nähden, joten on odotettavissa vilkas kysyntä tälläkin alalla.

Väriaineiden kysyntä kaupunkiin ei ole vielä erikoisemmin alkanut, kuten jo alussa mainitsimme. Viime vuosien kuluessa on kyllä ollut havaittavissa täällä talonomistajain puolelta innostusta talojensa kunnostamiseen tässäkin puheenaolevassa suhteessa. Mutta toisaalta, huomautti haastateltavamme, ei kaupunkimme ole etupäässä tässä suhteessa. Meillähän on m.m. viranomaisten määräyksestä vasta monet tehneet tämän kuntouttamisen. Oulua on sanottu "Valkeiden talojen kaupungiksi" tietyllä syyllä. Nykyinen värien valinta osoittaa samaa. Mutta halua sen säilyttämiseen ei erikoisemmin ole.

Q. 3316. Gold varnish on brass and bronze.

Manufacturer and Builder 11, 1883

Please give me a receipt for a varnish for imitating gilding on brass and bronze.
- H. D., Vineland, N. J.

Answer. One of the best formulas for imitating gilding on brass and bronze articles, is as follows:
The varnish is composed of 160 grains of gum lac, 40 grains of dragon's blood, 10 grains of turmeric, and 3,320 grains of alcohol. In applying it, the metal should be brushed with varnish, in all directions, by means of a sponge, and then immediately warmed over a gentle charcoal fire. The surface will at first appear dead, but will soon become lustrous, resembling the finest gilding. It should be kept in well closed vessels.

Juhani Wikstedt: Kirkkorakennuksista ja niiden korjauksista.

Karjala 73A, 28.3.1920

1. Ent. venäl. sotilaskirkko Papulassa.

Joku aika sitten tiesivät päivälehdet kertoa, että Papulan kasarmien vieressä sijaitseva ent. venäl. sotilaskirkko on valtioneuvoston suostumuksella luovutettu N. M. K. Y:lle. Ellen erehdy mainittiin myös joku rahasummakin, jolla yhdistyksen oli määrä korjauttaa ja muuttaa se toimintaansa ja tarkoitus; eriään vastaavaksi. Kirkon joutuminen muitta mutkitta uudelle omistajalle herätti erinäisissä teknillisissä piireissä ansaittua huomiota, sen luovuttamisessa kun ei oltu mikäli tiedän kuulusteltu sotasaaliskanslian rakennusosaston mielipidettä, jolle asian olisi luullut kuuluvan.

Niitten monien rakennusten joukossa, jotka sortunut venäläinen valta on paikkakunnallemme pystyttänyt, on mainitsemallani kirkolla oma erikoisasemansa; se on nim. yleiseen tunnustettu harvinaisen rumaksi rakennukseksi. Venäläiseltä aikakaudelta polveutuu huomattava joukko mitä erilaisimpia rakennuksia ja tulevat niistä useimmat muotokauneudessa ja tyylipuhtaudessa vielä pitkiksi ajoiksi pysymään esimerkiksi kelpaavina. Sellaisia ovat monet 1700-luvulta periytyneet pienet sievät yksityis- ja asuintalot varsinkin Katarinan- ja Karjaportinkatujen varrella, erinäiset virasto- y.m. rakennukset kuten hovioikeudentalo, seurahuoneen julkisivut ja muutamat P. Annan kruunun alueella sijaitsevat rakennukset, kirkkorakennukset sellaiset kuin ruotsal.-saksalaisen seurakunnan kirkko, Uspenskij’n katedraali ja pienehkö Eliaankirkko. Nämä saanevatkin kauniista ulkoasustaan kiittää ensi sijassa sivistynyttä ja toimintatarmoista maaherraa, kuvernööri Guntzel'iä, joka toimi täällä 1700-luvun loppupuolella. Älköön myöskään unohdettako keisaritar Katarina H:sta, joka taiteellisella vaistolla varustettu valtijatar oli 1780-luvuila säätänyt noudatettavaksi erinäisiä fasaadikaavoja ja määrännyt fasaditarkasluksen, jottei vaan kaupunkia rumilla rakennuksilla pilattaisi.

Yhtä kaunista ei valitettavasti kyllä voida kertoa "vanhempien veljiemme" myöhemmistä rakennushommista. Aleksanterinkadun n.k. keskuskasarmia ynnä muutamaa samankaltaista Tervaniemen puistossa lukuunottamatta ovat heidän tiiliset tai puiset tekeleensä kolkkoja ja tunteettomia ulkoakin päin. Huippuunsa kohoaa rumuus kuitenkin aimmin mainitsemassani sotilaskirkossa, johon siis pyydän lähemmin saada kiinnittää, huomiota.

Olen nähnyt kaunista, olen nähnyt rumaa niin maalla kuin myös kaupungeissa. Harvoin sentään olen nähnyt niin rumaa ja tympäisevää kuin mainittu kirkko. Siinä ilmenee korkeimmassa määrässään minkälaiseksi hyvä asia kelvottomiin ja taitamattomiin käsiin jouduttua saattaa muuttua. Tahtoisin sanoa tämän luojasta, että hän on paljon tahtonut, mutta vähän taitanut. Kun halutaan pistää "kaikki hyvä" yhdellä kertaa näytteille, on tulos tavallisesti tällainen. Siinä on väänteitä ja siinä on käänteitä ainakin yhdeksi kertaa, on krimsua ja on kramsua kuin vanhassa museossa, on nikerää ja on nakeraa ja ties mitä. Kuinka pöyristyttävän näköinen onkaan sen verantasovitus! Se on melkein niin kaunis, että saattaisi suositella sitä johonkin venäläiseen huvilaan Karjalan kannaksella. Entä sitte sen tornit nypläyksineen ja näpläyksineen, sisäänkäytävien "sievät" katokset ja rakennuksen silmiähivelevä väri, joka niin mainiosti sopeutuu ympäröivään maisemaan! Ainoa todella arvokas kohta tässä kirkossa on hyvästä aineksesta hyvin tehty kivijalka, joka on liian hyvä moiselle aivan ala-arvoiselle tekeleelle.

Eipä siis ihmekään, jos ainakin allekirjoittanut tunsi vissinlaista vahingoniloa kuullessaan muutamani "leikkisäin" yhteiskunnan jäsenten pistäneen hiukan tulen tapaista ylläkuvatun nurkan alle yrittäessään toimittaa tämän kaunokaisen "paremmille metsästysmaille". Suuri olikin suruni saadessani kuulla, ettei tuuma, vaikka yritys olikin "hyvä 10", ottanut onnistuakseen kun se aina valpas kaupunkimme palokunta väärinkäsittäen "hienon idean" riensi paikalle ja sammutti lieskan kuin vaan jonkin tavallisen tulipalon! ! !

Koska poltto epäonnistui ja talo jäi paikoilleen ja on sittemmin siirtynyt unsille omistajille, katson olevan syytä lähemmin puuttua tähän asiaan, sillä nykyinen olotila ei saa enää jatkua. En tosin tiedä onko yhdistys jättänyt kirkon uudelleen muodostamisen jollekin henkilölle saatikka kenelle. Ehdotoin vaatimus kuitenkin on, että asiaan ensi tilassa kajotaan ja uskotaan suunnittelutyö taitavalle ja kouluutetulle arkkitehdille, joka yksinkertaisin ja vaikuttavin keinoin pystyy tehtävän ratkaisemaan. Älköön millään muotoa jätettäkö suunnitehnain tekoa ensimäiselle vastaantulevalle piirustajalle tai sen semmoiselle siitä ei koskaan tule mitään hyvää. Muuten luulisi jo sen ajan koittaneen, jolloin kaupungissa sellaisessa kuin Viipurissa eivät muut saattaisikaan tulla kysymykseen taloja suunniteltaessa kuin todelliset arkkitehdit. Katson nim. että vaikkakin muutamat rakennusmestarit ovat hieman yrittäneet piirastelia, heidän tehtäviinsä kuuluu suunnitelmani käytännöllinen toteuttaminen ja siihenhän heidän kouluutuksensa tähtääkin. En pidä sopivana jonkun, tosin harvan, arkkitehdin esiintymistä rakennusmestarien kilpailijana urakoitsijana yön, sellaisena työmailla.

Tätä kirkkoa uusittaessa ja muutettaessa luulisin olevan syytä kiinnittää huomiota sentapaiseen käsittelyyn, joka on vallalla varsinkin länsisuomalaisissa puukirkoissa 1600- ja 1700-luvulla. Niitten ulkoasu on vaatimattoman yksinkertainen. Seinät päällystetään pystylaudoituksella joko lomittain asetettuina tai naulataan alemman lautakerroksen saumain päälle kapea rima. Karheata lautapintaa pitäisin sileätä sopivampana koska se voidaan huokein väriainein saada edulliselta vaikuttamaan. Höylättyä puuainesta ja öljyväriä ei tulisi ulkopuolelle käyttää muihin osiin kuin ehkä tarpeenvaatimiin listoihin, pilastereihin, akkunoihin, oviin ja niitten vuoroihin. Sopivimmat seinävärit olisivat mielestäni harkitusti valitut ruskeahkot, kellertävähköt ja punertavahkot syvät ja hillityt värisoinnut. Sopusuhtaiset akkunat ja ovet ympäryslautoineen samoinkuin listat käsitettäisi vaalein värein tarpeellisen vastavaikutuksen aikaansaamiseksi. Onhan tosin nähty tummiakin värejä näissä osissa käytetyn - väliin erittäin onnistuneestikin; varoen tulee kuitenkin suhtautua "nikkarityylin" eli "rappiorenesanssin" 1880- ja 1890-lukujen väriasteikkoon. jota arvoisa kaupunkimmekin viljalta tarjoo.

Mainitsemaini vanhain puukirkkojen ulkoista vaikutusta korostaa huomattavalla tavalla niitten, samoinkuin keskiaikaisten kivikirkkojamme, jyrkkä yksinkertainen satula- tai aamakattomuoto. Sellaisen luulisi tässäkin tapauksessa hyvin käyvän päinsä. Mitään huomattavampaa tornia ei rakennus mielestäni kaipaisi kosk’ei siitä tulisi kirkko sanan varsinaisessa merkityksessä. Mahdollisesti vaattaisi katolle asettaa n.k. kattoratsastajan s.o. pienehkön tomintapaisen; nykyiset tornimuodot ovat silloin tyystin hävitettävät.

Poistamalla keskustan kupoolisovituksen ja muuttamalla päätornin muodon samansuuntaiseksi kuin monet vanhemmat kirkontornimme ja kellotapulit, saattaisi asia mahdollisesti myöskin onnistua, mutta yhtä helposti voisi rakennus muodostua veturintapaiseksi, jolta vain pyörät alta puuttuisivat! Tätä olisi varottava.—

Ulkokatto olisi päällystettävä mieluimmin paksuhkoilla puisilla paanuilla eli kimmillä. Sovittamalla ne vissiin järjestykseen toisiinsa nähden voidaan aikaansaada varsin hauskaa vaihtelua. (Huomaa kolmiojärjestely vanhoissa kirkonkatoissa!) Tällainen katto ei ole niin tulenarka kuin usein luullaan ja voidaanhan paanut sitäpaitsi impregnoida, joka estää syttymisen samoinkuin mätänemisen. Kattovärin tulisi olla tumma, vaikkapa musta. Tiiltä voisi kernaasti puoltaa, mutta en pitäisi sen punaista väriä kirkolle vallan sopivana. Sitäpaitsi tulisi kattorakenne kalliinlaiseksi koska raskas kattamisaine edellyttäisi lujempaa kattotoolistoa kuin kevyempi puinen. Muuten olisi tiili suositeltavissa, se kun nykyään on levykattoon tuntuvasti huokeampi ja sitäpaitsi aina ollut viimemainittua parempi, puhumattakaan sen miellyttävästä ulkonäöstä levykattoon verrattuna. Ollakseen ehdottomasti luja tulee tiilikaton olla yksinkertainen rakenteeltaan; monet käänteet eivät ole sille eduksi.

Vielä saatettaisi tämän rakennuksen muotoilussa käyttää hyväkseen niitä opetuksia, joita Engel’in puukirkkotyyli esim. itä Suomessa tarjoo. Tällöin tulisi pääpaino keskitettäväksi jonkunmoiseen kupooli- t.m.s. keskeisrakenteeseen, joka päättäisi kokonaisuuden arvokkaalla tavalla. Kuitenkin luulisin aiemmin esittämäni kirkkotyypin paremmin soveltuvan tämän rakennuksen henkiseksi esikuvaksi. (Vert esim. Keuruun kirkkoa Hämeessä, Tornion kirkkoa. Sälöisten kirkkoa lähellä Raahea, Hailuodon, Pyhämaan y.m. kirkkoa.)

Näitä opetuksia hyväkseen käyttämällä saattaisi kirkosta muodostua ympäristänsä todellinen kaunistus sensijaan, että se nykyään on omiaan loukkaamaan tervettä tyylitunnetta ja alentamaan monien ihmisten jo muutenkin kylliksi alhaista tasoa, mikäli asia rakennustaiteen syvempää koskee.

- Juhani Wikstedt.

(1458) Detecting Anilin Red.

Manufacturer and Builder 1, 1876

Dissolve the canies in water, so as to have a red liquid, which can then be treated the same as the wine, lemonade, etc. The first thing is to add slowly liquid ammonia until the red color is destroyed and a dirty green replaces it. Then put the liquid in a long tube, closed at one end, and add about one-tenth of its bulk of ether, close the top with the finger, and shake it well, turning the tube repeatedly upside down; then let it settle for several minutes. The ether will soon float again, and if the liquid contains anilin, it will have absorbed its compound with ammonia. In order to find if this is so, the ether is poured off, or what is better, taken out with a pipet, and then the ammonia is neutralized with acetic acid, when the red color of the anilin will at once show its presence. If the liquid was not colored with anilin, the acetic acid will not cause the ether to become red. This simple test is so delicate that a one-millionth part of anilin can be detected, which corresponds to a single grain in about twenty gallons of liquid. Anilin being a very powerful coloring material, a very small quantity will communicate to liquids a very decided red color; but the addition of so small a quantity as the above, and which can be detected in the way indicated, will not cause much coloring in the liquid; so that if its red color is due to anilin, it is always present in larger quantities than this.

(1454) Staining wood Green.

Manufacturer and Builder 1, 1876

To 8 parts of the strongest vinegar add 4 ounces of the best verdigris (acetate of copper) pounded very fine, add ½ ounce of sap green and ½ ounce of indigo. If you use distilled vinegar or acetic acid the color will be improved. You can make the color more or less intensely green by using the solution strong or diluted with vinegar.

Värien vaikutus ruumiilliseen vointiin.

Karjalan Ääni 69, 21.6.1928

Eräs englantilainen lääkäri on tehnyt mieltäkiinnittävän havainnon, mikä ei oikeastaan sisällä muuta kuin tieteellisen toteamisen siitä, tosiasisasta, että toiset ihmiset tuntevat aivan perusteettomalta näyttävää vastenmielisyyttä määrättyjä värejä vastaan ja taasen yhtä perusteettomalta tuntuvaa mieltymystä toisiin väreihin. Tuo vastenmielisyys ja mieltymys, sanoo puheenaoleva englantilainen lääkäri, on aivan ruumiillista vastavaikutusta, reaktiota. Toisen ruumis kaipaa toista; toisen toista väriä. Toisen ruumiille on yksi väri vahingollinen, toisen ruumiille toinen. Tämän seikan on mainittu lääkäri nyt tieteellisesti todennut. Hän antoi nimittäin kaikkien sateenkaaren värien vuoronsa jälkeen vaikuttaa eri henkilöihin, ja havaitsi, että koehenkilöiden valtimo reagoi eri tavalla eri värien johdosta. Valtimo pysyi normaalina, kun koehenkilön katseet olivat suunnatut sellaiseen väriin, joka hänestä oli miellyttävä, mutta, kiihtyi huomattavasti heti, kun sama henkilö pantiin katsomaan hänelle epämieluisaa väriä. Joka ihmisellä on siis värinsä, sanoo englantilainen lääkäri, jotka ovat hänen terveydelleen vahingolliset, ja taasen toisia värejä, jotka ovat hänen terveydelleen edulliset.

(2523) [2] Extracting India Ink.

Manufacturer and builder 7, 1879

It is very difficult, and often impossible, to extract carbon when it is deeply imbedded beneath the skin, as is the case with gunpowder when driven into the pores by an explosion. The colors inserted by tattooing also remain during life. When the India ink, gunpowder, or charcoal dust is only epiderm, it will in the course of time wear off; but when it has penetrated into the true skin under the epiderm, it is fixed, and can never be obliterated. Chemists, whose hands often become blackened by carbon or charcoal dyst, oil their hands and then wash with soap and water. This is about the best and only way to remove carbon, in case it is possible to remove it. The oil softens the skin and affords a change for the carbon to leave the pores, especially if a stiff brush is used when washing.

Tuontiteollisuutemme v. 1922. [Väriä koskeva osa tekstistä]

Kauppalehti 149B, 2.7.1923

...

Eräät muut teollisuudet

...

Vähemmän vilkas rakennustoiminta ja viennin supistuminen ovat suuresti vaikeuttaneet tapettiteollisuuden tuotantoa, joka, kuten tunnettua, varsin merkittävältä osalta perustuu vientiin etusijalla Venäjän markkinoille. Vaikka tapettiteollisuuden tuotteissa päätekijänä onkin omassa maassa valmistettava paperi, merkitsevät tuotannossa tarvittavat apuaineet ja niistä eritoten värit silti varsin huomattavan osan. Se tosiasia, että Saksan kiVihiilitervaväreillään tulee maksaa osan sotakorvaustaan ja tämän tähden on korottanut värien hintaa morainkymmenkertaisesti ennen sotaa vallinneisiin oloihin nähden, aikaansaa, että värien käyttö eli siis kustannukset väreihin nähden tulevat Suomessa monta kertaa kalliimmiksi kuin itse Saksassa, jossa tehtailijat sitäpaitsi voivat pitää pienempiä varastoja hallussaan ja rahtikustannuksetkin tulevat halvemmiksi. Edelläsanotusta käy ymmärrettäväksi, miksi tuotantokustannukset omassa maassamme tapeltiteollisuusalalla ovat kilpailijoihin nähden varsin epäedulliset ja Suomen markan noustessa voivat käydä varsin ylivoimaisiksi. Tapettituotteiden tuonti, joka v. 1921 oli vain n. 4,000 kg., onkin viime vuoden aikana lisääntynyt 7,821 kiloksi, samalla kuin vienti, joka v. 1921 teki 94,221 kiloa, väheni 51,903 kiloksi. Tuonnista tuli suurin osa Saksan osalle, vienti kohdistui pääasiassa Venäjälle.

...

Painting Brick and Stone Buildings.

Manufacturer and builder ?, 1887

To prevent the disintegration of exterior brick or stone surfaces, caused by moisture of the atmosphere and change of temperature, paint should be used to cover the surface. Particularly in our Western cities do we find the stone gradually crumbling away, the same action taking place with the brick. The Process of decay is certainly slow, but it is sure. How often do we see magnificent stone or brick edifices gradually scaling and crumbling down, when by the application of a coat of paint the action could be prevented for years.

The great object is how and what to paint these surfaces with. In the first place, it is useless to ruin the outside appearance by an application of cheap trash which can be of no material benefit so far as preservation is concerned. It must be borne in mind that paints are mainly durable, and make the surfaces that they cover durable, because of the waterproof quality of the oil with which they are mixed.

The natural pigments — called others or earth Paints — do not in any degree act upon the oil; while others, such as white lead and the chromates of lead, do affect the oil chemically, and impair in a measure its tenacity and waterproof quality. For these reasons it follows that the natural pigments are not only the most economical, but also the most durable for Painting brick or stone houses.

It has been demonstrated that the most durable Paint for brick or stone houses is finely ground French ocher, mixed in proportionate quantities with white zinc. The color produced is a soft shade of buff, most pleasant to the eye and permanent to the last degree, both in color and material.

Venetian red, an artificial ocher or red oxide of iron, is in common use, but it does not hold oil like ocher, and makes a coating far less water proof. It is a seemingly durable paint, because the stain which it imparts to a porous surface remains long after the oil has washed away. It cannot be used with zinc, because of the unsuitable color which it produces, and because this pigment (Venetian red) when tinted with white becomes highly fugitive in color.

The condition of the wall is also very important in painting brick or stone surfaces. The work should be done in warm, dry weather, when the moisture which the bricks or stone absorb during the winter and spring seasons has dried out, otherwise the paint will not be apt to adhere tenaciously, but will scale or peel off. The joints require constant looking after in the coping. These should be made absolutely impervious to water by the application of soft putty in a mass both on the top and the edges, and when this hardens to the point of cracking, it should be renewed. Mortar and cement for such purposes are useless, for no matter how water proof the surface may be, if the water be allowed to percolate through the joints, the integrity of the wall will be destroyed.

The first coating of paint for brick or stone should be mixed very thin, more as an oil stain than as a paint, to allow the brick to absorb all that is possible. By being thin, moreover, the paint readily runs into cavities that thicker material would not penetrate. The second coat can be used heavier in body. Then by the application of one coat every few years a building would last indefinitely, and the owner would feel that his building was proof against atmospheric changes.

Kalanpyydyksien värjäyksestä ja jalostamisesta Tammiossa

Keski-Suomi 42A, 13.3.1903

Kalanpyydyksien värjäyksestä ja jalostamisesta Tammiossa kirjoitetaan Kalastuslehdelle:

Jo ammoisista ajoista olemme käyttäneet verkkojen värjäyksessä seuraavaa tapaa:

Vesi kiehutetaan padassa, johonka on pantu risiljaa, vähän sinikiveä, sekä tuhkaa, kuusen kuoria, katajan ja mannynhavuja. Kun väri on hyvin liuennut sekä muutkin aineet, on verkot kasteltu siinä vedessä, veden kiehuessa.

Kuu väriaineet alkavat loppua, lisätään uutta ja menetellään kunnes on kaikki verkot värjätyt. On myös tähän liuokseen sekoitettu Eikkuisen tervaa. Verkot tietenki ahdetaan puihin kuivamaan.

Nuottien tervauksessa olemme käyttäneet seuraavaa tapaa:

Vesi keitetään padassa, terva myös tehdään niin kuumaksi, kuin mahdollista, sitten kuumana sekoitetaan keskenään, alituiseen hämmentämällä ja liuokseen sekoitetaan myös kuumaa suolavettä eli laukkaa, että terva paremmin tasaantuisi. Nuotta kastellaan näin valmistetussa vedessä, mutta niin kuumana pitää seos oleman kuin mahdollista. Tervaa saa kukin panna mielensä mukaan, mutta olemme tavallisesti käyttäneet 6 kannua nuottaa kohti, myös vähemmin. Nuotta kun on tervattu, asetetaan se muutamiksi tunneiksi läjään ja peitetään hyvin, että terva tasaantuisi, jonka ahdetaan puihin, jälkeen jossa saa kuivua vähintäin vuorokauden, ennenkun käytetään.

Seuraavaa verkkojen värjäystapaa olemme myös ruvenneet käyttämään:

Kahvikupillinen tervaa, puoli kahvikupillista soodaa, vähän risiljaa, lepänkuoria ja männynhavuja, kiehutetaan hyvin vedessä, johonka myös verkko pannaan hetkiseksi kiehumaan. Joka verkolle tehdään uusi seos tahi lisätään tervaa ja muita aineita entinen määrä. Kun verkot ylösnostettuna padasta pikkuisen ovat valuneet, ripustetaan ne sitävarten tehtyihin puihin kuivamaan.

Tämmöiset verkkojen ja nuottien jalostamistavat tekevät verkot kestäviksi ja järjellisesti värjättynä kalastavat hyvin. Kuore eli norssiverkkoja emme värjää, vaan sen sijaan puhdistamme hyvin lipeässä ia asetamme keväisin auringon paisteeseen valkenemaan, joko hangelle tahi seinämille.

- A. P.

Yhtä ja toista maalarintöistä.

Keski-Suomi 42A, 13.3.1903

(Jatkoa edelliseen numeroon.)

Kestävä ja huokea värisekoitus sekä ulkohuoneita että asuinrakennuksia varten saadaan seuraavalla tavalla: 1 ½kg. ruisjauhoja sekoitetaan kylmää vettä ja tähän vellin kaltaiseen sekoitukseen lisätään vähitellen 22-26 litraa kiehuvaa vettä. Sitten pannaan siihen ½ kg kiteytynyttä rautavihtrilliä ja kun se on sulanut, keltamultaa, punamultaa tahi jotakin muuta maaväriä mielen mukaan.

Kestävää ja huokeata väriä puurakennuksia varten valmistetaan myöskin seuraavan ohjeen mukaan: 15 osaan kylmää kaivovettä sekoitetaan 5 osaa tavallisia ruisjauhoja, eri astiassa liuotetaan 2 osaa sinkkivitrioolia 15 osaan kiehuvaa vettä ja samoin eri astiassa sulatetaan keittämällä 1½ osaa hartsia ja 10 osaa hylkeen rasvaa. Ruisjauhosekoitukseen lisätään ensin lämmin sinkkivitriooliliuos ia sitten hylkeen rasvaan sulatettu hartsi. Mielen mukaan sekoitetaan tähän jotakin maaväriä.

Rappaamattomat tiiliseinät maalataan punaisiksi punamullalla ja keltamullalla, johon on sekoitettu suolavettä ja vähän vernissaa.

Huokean ja myöskin kestävän värin puurakennuksia varten saa, jos 50 litraan vettä sekoitetaan 6 kg. kuivattua ja hienoksi survottua kuusenpihkaa, jota ahkerasti hämmennellen keitetään vahvalla tulella pari tuntia, jolloin kuoret ja muut roska-aineet kuoritaan siltä pois. Sittenkun pihka, joka tällä ajalla tavallisesti on kerinnyt hyvästi sekoittua, on sulanut, vispilöidään siihen ainejoukon kiehuessa hämmennellen 2 kg seulotuita ruisjauhoja ja vihdoin 12 kh jauhettua liitua ja sitten vielä keitetään väriä jonkun aikaa. Tarpeen mukaan voi siihen sitten lisätä punaväriä, keltamultaa y. m., jotta maali muuttaisi värinsä. Mutta lisättävät väriaineet ovat aina edeltäpäin sekoitettavat* veteen, jotta väri tulisi tasasempaa. Käytettäessä värin tulee olla lämmintä, muutoin pihka kernaasti kutistuu hienoiksi nystyröiksi, jotka tekevät värin karkeaksi vähemmän kestäväksi. Kuumennetuilla rautakappaleilla tahi kivillä on väri sen vuoksi pidettävä lämpimänä. Muistettava on, että kaikki vesivärit pystyvät paremmin höyläämättömään kuin tasaseen pintaan. On sekin muistettava että maalattavan esineen pinta on oleva kuiva, sillä muutoin sulkeutuu puuhun kosteutta, joka haittaa sen kestävyyttä.

Värien valikoiminen

Maalaamisen tarkoitus on myöskin esineiden kaunistaminen. Senlaisia esineitä, kuin esim. harmaakivi, tiilet, saviseina ja joskus puukin y. m., joilla luonnostaan on suloinen väri, ei pitäisi maalattaman, vaan olisi niiden luonnollinen väri säilytettävä. Kun tahdotaan saada esineet ulkonäöltään paremmiksi ja pulskemmiksi kuin ne todellisuudessa ovat, tehdään joskus suuriakin erehdyksiä. Niimpä esim. joskus nähdään puinen rakennus maalatuksi ja koristetuksi kivirakennuksen näköiseksi, samoin nähdään joskus ulkoportaat, katot, holvit y. m. s. niin oudonnäköisinä, etteivät ne ensinkään ole sopusoinnussa lähellä ja yhteydessä olevain esineitten kanssa. Se tietysti ei myöskään ole kaunista. Suoraa ja yksinkertaista ei kuitenkaan pitäisi sillä tavoin koitella salata, sillä se saattaa oikein käytettynä olla kaunista ilman tuota valepukuakin. Sen vuoksi ei pitäisi koetella jäljitellä mitään, joka sotii todellisuutta vastaan, sillä tosi yksin vaan on oikea ja kaunis.

Erikseen seisoville esineille väriä määrätessä on otettava huomioon se peräala, jonka kanssa yhteydessä ne tulevat näkyviin. Esine esim. rakennus, joka on erillään muista kukkulalla, johon aurinko esteettömästi pääsee paistamaan ja jota ympäröimässä on valoisia esineitä, on maalattava jollakin tummalla värillä, jotta se paremmin pistäisi silmään; sitävastoin on viheriässä metsässä oleva rakennus maalattava valoisilla väreillä.

Rakennuksiin paraiten sopivat värit ovat lämpöiset valoisat, harmaankeltaiset tahi punaiset värit. Puhtaat valkeat värit eivät sovellu ensinkään ulkomaalauksiin ja sisämaalauksiin ainoastaan poikkeustapauksissa. Ne vahingoittavat näet silmiä, kun auringon valo kohtaa niitä ja siitä syntyy vastenmielisiä heijastuksia; ne sitäpaitsi tuntuvat kovilta ja kylmiltä. Sitäpaitsi ne ovat epäkäytännöllisiä siinä suhteessa, että niissä pilkut ja lika helposti näkyvät. Niitä sen vuoksi tulisi käyttää ainoastaan muiden värien kanssa, jotka taittavat ja keventävät niiden kovuutta.

Väriä valikoidessa on sitäpaitsi otettava lukuun läheisyydessä olevien esineitten värit, niin että samanvärisiä esineitä ei aseteta rinnatusten. Sen vuoksi maalla, missä ei ole puutetta viheriöistä puista ja pensaista ja missä korkeat rakennukset eivät estä näköalaa, ei pitäisi koskaan maalata ulkoilmassa olevia esineitä viheriöiksi tahi sinisiksi. Siellä on käytettävä ruskeita, punaisia ja keltaisen harmaita värejä, sillä semmoiset sointuvat maan vihannuuteen ja taivaan ja järvien sineen. Huoneitten sisällä sopii käyttää tammösiä kauniita värejä, mutta niitä ei pidä asettaa rinnatusten koska ne eivät keskenään soinnu.

Mitä rakennusten ulkomaalaukseen tulee on siihen käytettävä väbintäänkin kahta eri väriä, olkoon rakennus kuinka yksinkertainen tahansa. Kaikki listat, ikkunain ja ovien pielet ja vuorilaudat, konsonlit y. m. ulkonevat osat ovat maalattavat jollakin seinäpinnasta poikkeavalla värillä, niin että nämäkin osat jo loitornmallekin näkyvät selvästi ja kirkkaina. Valoisilla väreillä maalatuissa rakennuksissa ovat listat ja koristukset maalattavat tummiksi, koska ne ainoastaan sellaisina tulevat selvästi näkyviin. Samalla tavoin on tammenvänsissä rakennuksiesa listat ja koristeet maalattavat vaaleiksi. Erotus molempien välillä ei saa olla vähäinen, päinvastoin tulee sen olla jyrkkä, mutta keskenään täytyy värien kuitenkin sointua.

Vasta sanottuun perustuen ja siihen nähden mitä värien valikoimisesta on mainittu, ovat punssiksi maalatut rakennukset varustettavat vaaleanvärisillä nurkkalaudoilla, listoilla y. m. Ne eivät kuitenkaan saa olla valkeita, kuten usein nähdään, vaan tulee niiden olla vaaleankeltaisia, lähinnä kuivan puun näköisiä. Rakennuksissa, jotka ovat maalatut vaaleammalla punaisella värillä kuin tavallinen punamulta, soveltuu listojen väriksi tumman ruskea vaikka se onkin hiukan synkän näköinen. Ikkunain kehikot ovat siinä tapauksessa maalattava vaaleammiksi.

Sisämaalauksiin nähden yksinkertaisesti maalattu huone on usein paljoa suloisempi silmälle kuin monin värin ja koristein loistava. Lattia on maalattava tummilla eikä vaaleilla, aroilla väreillä eikä siihen saa maalata kuviakaan, joiden päälle astuminen epäilyttäisi. Seinät kernaimmin tehdään vaaleiksi. Tummat värit soveltuvat kuitenkin myöskin, varsinkin makuuhuoneisiin ja semmoisiin, joihin aurinko pääsee paistamaan. Kattolista on samoin kuin lattian jalkalista eli paneili tehtävä tummaksi ja katto hyvin vaaleaksi, mutta seinän väriin soveltuvaksi.

"What is Color?"

Manufacturer and builder 3, 1889

To the Editor of the Manufacturer and Builder:

Replying to the above inquiry, and to your correspondent, "Seeker after Knowledge," in your February issue, permit me to call his attention to the fact that if be will carefully read the article to which he refers ("The Universal law of Nature and Source of Phenomena"), he will find his two or three questions fully answered. In said article, in connection with description of the elementary operations and properties of matter, I made the following statement: "In fact there is no such thing as color." The same idea could he conveyed by saying: "In fact, the elements have no such properly as color." So, avoiding your correspondent's transferring this line to where it did not belong, and drawing incorrect inferences, will he kindly give reasons for quoting and attributing to my theory the exact points which I have given as erroneous, and which have been usually held by the artists to whom he refers? If he will consult any text book on colors, he will find their reasons for believing that white and black are not colors, and under my hypothesis, if we admit the phenomena on our eyes w which we call red, yellow and blue to be colors, then for the same reasons we must admit black and white to be colors.

Has "Seeker After Knowledge" never heard of color blindness? and of "the deuce being played" by persons who could not see colors the same always under all circumstances? Does coal thrown on the fire always appear black? and the summer foliage always green? or their colors varied by certain changes of temperature. What present theory accounts satisfactorily for the production of all colors from the same matter such as a piece of steel at varying temperatures? Would it not seem ridiculous to suppose that varying temperatures produce different coloring matter from a single element, or the same substance (which may be located at a great distance front the observer), and that this coloring matter by some magic is caused to more through said space in certain wave lines to the eye of the observer, and then back again, reassembling ready for the next observer to look at it. In what other sense can it be said that color moves in wave lines? Is not this an evident error due, to the transposition of cause and effect? that in place of color moving and producing certain wave lines, it is just the reverse — that certain distinct (wave lines or) aneles of motion produce on our eyes the phenomena of their respective colors, the mine the varied vibrations of the instrument produce the different steps in music noted by the ears; and what is true of the sense of sight and hearing, is also true of the other senses — touch, taste and smell — all depending on certain angles of motion and comhiaations of matter. It is now attsumed that it body absorbs all the colors of the spectrum except one, blue for instance, which is (rejected or) reflected to the eye. Such a body is then called blue, other colors being accounted for in the same way. Is it not evident that under such a theory said body has no more to do with color than a barn door has with a ball thrown against its and that everything is attributed to the spectrum, and that this leads to the final conclusion, that the spectrum produces color, and that colors produce the spectrum. Such a doubleacting phenomenon is fully as transparent as the push and pail which matter is said to possess, usually called the inherent property of attraction and repulsion.

Under the universal law of nature, all phenomena is said to have its rise in certain combinations and motions of matter, each element having its special shape, producing a corresponding angle of motion. which is projected in all directions (from matter in the molecular, fluid and crystalline state), such motion passing through the air (formed of atomic matter), reaching the eye and giving the impression of color. A combination of the elements and their respective angles of motion, producing rapid intensified oscillation, produces on the eye the impression of light, and such force or motion reaching any body of matter, increases its molecular motion, which is in turn projected to the eye in angles of motion due to the shapes of the elements of which it is composed, and so gives us the impression of the color of such body. This theory of color is readily comprehended, and applies equally well to a large variety of other phenomena.

- Wm. Heckert.

Yonkers, N. Y., March 15th, 1889.

Värin valonkestävyyden määritteleminen

Kirjapainotaito 1, 1913

Värin valonkestävyyden määritteleminen tapahtuu yksinkertaisimmin siten, että paperille sivellään väriä ja jätetään se päivänvalon vaikutuksen alaiseksi. Jonkun ajan perästä verrataan koetta astiassa olleen värin kanssa ja tulos sitte näyttää asian oikean laidan. Tämmöinen koe on varastossa löytyvien värien tuntemisen ja niiden ominaisuuksien tarkoituksen mukaisen käyttämisen kannalta katsottuna erittäin hyödyllinen.

Cheap and Fine Varnish for Wood.

Manufacturer and Builder, 1890

The beautiful varnish applied to Connecticut clock-cases, wooden picture-frames, and other cheap objects, is in appearance equal to the elaborate finish of the finest furniture, such as pianos, etc. It is made by mixing two pounds of copal varnish with half an ounce of linseed-oil varnish. The mixture is shaken often to mix it well, and is then placed on a warm spot. The wood to be varnished is prepared with a thin coat of glue-water, dried slowly, and rubbed down with fine pumice-stone or something equivalent. In light-colored wood, a light pigment, such as chalk, is added to the glue-water; in dark wood, an equally dark pigment is added. When ready, the articles are varnished with the above mixture, and, after drying, rubbed with a solution of wax in ether, thereby acquiring a high polish.

Painovärien tuntemisen aakkosia

Kirjapainotaito 5, 1929

Painoväri on kuten tunnettua kokoonpantu kahdesta pääaineesta, sideaineesta ja väriaineesta. Sideaineena käytetään painoväreissä pääasiassa liinaöljyvernissaa. Vernissan laatu voi paljon vaikuttaa painovärin erilaiseen painokelpoisuuteen. Jos vernissaakeitetään kauemmin tulee se vahvempaa ja "laihempaa", vähemmin keitetty vernissa on taasen ohuempaa ja "rasvaisempaa". Liinaöljyä enemmän tai vähemmän keittämällä saadaan siis erilaisia vernissalaatuja,kuten: lakkaöljy, kuparipainovernissa, hyvin heikko vernissa, heikko vernissa, keskivahva vernissa, vahva vernissa ja pronssivernissa. On huomattava, että eri vahvuisia vernissalaatuja keskenään sekoittamalla ei saada vernissaan samoja ominaisuuksia kuin jos vernissa keittämällä tehdään saman vahvuiseksi.

Sideaineina, sideaineiden korvikkeina ja värilisäkkeinä käytetään useita eri aineita, kuten hartsiöljyä, mineraaliöljyjä, saippuaa, sianihraa ym., jotka joissakin tapauksissa huonontavat värin,mutta toisissa tapauksissa taasen ovat ihan välttämättömiä, jotta värillä voitaisiin ilman häiriöitä painaa.

Saman värin erilainen painokelpoisuus johtuu m.m. siitä, että on painettava erilaiselle paperille, kovalle, kuohkealle jne. Joissakin tapauksissa, esim. kovapintaista liitupaperia käytettäessä, on hyvä, että väri kuivuu oksideerautumalla paperin pinnalle. Toisissa tapauksissa taasen on parempi, että väri kuivuu joko haihtumalla tai imeytymällä paperiin, esim. sanomalehtiväri. Kun sanomme, että värin painokelpoisuuteen suurelta osalta vaikuttaa side- ja lisäkeaineiden laatu jamäärä, niin toiselta puolen täytyy muistaa, että yhtä suuri vaikutus värin painokelpoisuuteen nähden on itse väriaineen kemiallisella kokoomuksella. Väriaineet= pigmentit kirjapainoväreissä ovat aina jauheena jokamuodossa javoidaan ne mekaanisin keinoin saada, toiset ehkä hienommiksi kuin toiset ja siten saada ne enemmän tai vähemmän painokelpoisiksi, mutta tämä hienontaminen ei kuitenkaan vaikuta itse väriaineen kemiallisiin ominaisuuksiin muuttavasti.

Eri värivivahduksia janiiden nimityksiä löytyy lukemattomia. Näillä nimityksillä ei useimmassa tapauksessa ole mitään määrättyä merkitystä, vaan ovat ne eri väritehtaitten mielivaltaisesti valmistamilleen väreille ja vivahduksille antamia. Nämä satunnaiset värinimitykset aikaansaavat värien käyttäjien kesken epävarmuutta, samalla värilläkun esim. voi olla monta eri nimeä. Kuitenkin löytyy joukko värinimityksiä jotka pohjautuvat värien kemialliseen kokoomukseen. Kun allaolevat "Der Graphische Betrieb"-lehdestä käännetyt värejä koskevat nimitykset ja asiat ovat juuri edellämainitun luontoisia, sopivat ne hyvin jatkoksi ylläolevaan.

- A. A. Alén

***

Huonosti kuivuvia ovat kaikki kyllästetyt (= kirkkaat) lakkavärit, erittäinkin punaiset, sitäpaitsi krappilakka, echtvioletti, viridiinivihreä, nachtvihreä (Nachtgrün) ym.

Hyvin kuivuvia ovat milorisininen, kromikeltainen, lyijyvalkoinen tai kremservalkoinen, kromivihreä (sekoitettu milorisinisestä ja kromikeltaisesta), jota myöskin sanotaan milorivihreäksi, venäjänvihreäksi (Russischgrün) tai silkkivihreäksi (Seidengrün).

Kaikkiin painomenetelmiin sopivia ja ehdottomasti kestäviä ovat mustat värit, olkoon sitten kysymyksessä hapon-, alkalin (lipeän)-, valon-, ilman- tai vedenkestävyys. Poikkeuksen tekevät kuitenkin sinisellä lakkavärillä "kaunistetut" värit, koska ne alkalin, veden tai lakeerauksen vaikutuksesta liottuvat irti ja leviävät paperilla.

Kromikeltainen on hyvin peittävä,lakeerauskelpoinen ja nopeasti kuivuva väri. On kuitenkin otettava huomioon, että se voi kuivua niin, että pinta kovettuu lasimaiseksi, muodostuu ns. "glasyyri", joten tämän värin päälle on nopeasti painettava seuraava, jos tahtoo saada värin ottamaan edelliseen kunnollisesti kiinni. Kromikeltainen on moniväripainoksissa painettava ensimmäiseksi (peittävä). Sopii suurien pintojen,mutta ei sovi hyvin hienojen rasterien painamiseen.

Milorisininen, jota myöskin sanotaan, riippuen vivahduksesta, preussin-, parisin-, teräs- ja pronssisiniseksi, on yhtä kestävä kuin mustat värit. Ei ole kuitenkaan alkalinkestävää, joten se ei kelpaa esim. saippuakääreiden painamiseen. Kuivumisominaisuus ja painokelpoisuus ovat erinomaiset, jonka tähden sitä käytetään normaalisinisenä kolmiväripainoksissa.

Ruskeat painovärit, jos ne ovat maaväreistä tehdyt, sopivatkyllä tekstinpainamiseen. Kuvatöissä sitävastoin tulevat kysymykseen ainoastaan lakkavärit, jotka ovat valmistetut indantheren väriaineita käyttämällä.

Vihreät painovärit ovat useimmissa tapauksissa sekoitetut sinisistä ja keltaisista väriaineista. Löytyy kyllä myöskin vihreitä värilakkoja. (Vertaa myöskin sitä kohtaa, jossa puhutaan huonosti kuivuvista väreistä.)

Keltaisia painovärejä ovat paitsi kromikeltainen ja vaaleat okralajit myöskin Echtgelblack (keltalakka), joka on hyvä painokelpoisuuteensa ja kuivumisominaisuuteensa nähden.

Sinisiä painovärejä ovat paitsi miloria (katso ylempää) ja sinilakkoja myöskin ultramariini, jota myöskin sanotaan keisarinsiniseksi. Ultramariini on painokelpoisuudeltaan huono väri. Se on kyllä vivahdukseltaan kaunis, mutta on painettaessa jauhomainen.

Kremservalkoinen, jota sanotaan myöskin lumivalkoiseksi, on erikoisen hieno laji lyijyvalkoista. Sillä on hyvä peittokyky ja käytetään sitä erittäinkin silloin, kun on vaalennettava lyijypitoisia värejä (kromikeltaista ym.). Sopii erinomaisesti peittoväriksi värillisille papereille ja kartongeille painettaessa.

Sinkkivalkoisella ei ole samaa peittovoimaa kuin lyijyvalkoisella, sitä voidaan sekoittaa myöskin tulikivipitoisiin väreihin. Vaatii paljon kuivatusainetta ja sopii peltipainossa käytettäväksi sekä puhtaan valkoisena että toisten värien vaalentamiseen.

Savihydraatti (= alumiinioksiidi) sekoitettuna vernissaan käy kuultovalkoisen tai maitovalkoisen nimellä käytännössä. Useat tehtaat valmistavat myöskin emäksisestä magnesiumkarbonaatista (= magnesiajauhe) kuultovalkoista. Molempien edellämainittujen valkoisten värien hyvä painokelpoisuus on eduksi jos on vaalennettava värillisiä värejä tai on parannettava huonosti painavia maavärejä.

Peittovalkoinen (= Deckweiss) on litoponista tehty painoväri, joka hyvin lähentelee lyijyvalkoista, mutta sillä ei kuitenkaan ole lyijyvalkoisen huonoja ominaisuuksia,kutenhuonoa painokelpoisuutta, myrkyllisyyttä jne. Peittovalkoinen, joka on tehty litoponista on myöskin ehdottomasti valonkestävä.

Violetit painovärit ovat useimmiten värilakkoja. Kauniita kirkkaita vivahduksia löytyy violettien painovärien joukossa useita, mutta ei spriitä, valoa tai lakeerausta kestäviä, puhumattakaan alkalin- tai haponkestävyydestä. Ainoastaan harvat, ja tässäkin tapauksessa ainoastaan indantherenväriaineista saadut violetit painovärit vastaavat laatupainatuksien vaatimukset.

Punaiset painovärit ovat painajalle pahimpana vastuksena. Melkein kaikki punaiset värit ovat värilakkoja paitsi karmiini, krappilakka, sinoberi ja mennige. Useat punaiset värilakat tahtovat heltiä painamisen jälkeen; tämä on syynä siihen,että useassa tapauksessa täytyy käyttää kalliimpaa värilaatua. Löytyy sentään useita punaisia värilakkoja, jotka korvaavat karmiinin ja krappilakan eivätkä kuitenkaan ole niin kalliita kuin nämä.

Color in House Interiors.

Manufacturer and builder 1, 1894

The principles of the proper use of color in house interiors are not difficult to master. It is unthinking, unreflective action which makes so many unrestful interiors of homes. The creator of a home should consider, in the first place, that it is matter as important as climate, and as difficult to get away from, and that the first shades of color used in the house, on walls or ceiling, must govern everything else that eaten( in the way of furnishing —that the color of walls prescribes that which must be used in floors, curtains and furniture; not that these must necessarily be of the same tint as walls, but that those tints must govern the choice.

All this makes it necessary to take first steps carefully, to select for each room the colors which will best suit the taste, feeling or bias of the occupant, and then take into account with this the exposure of the room and the use of it. I will illustrate the modifications made necetsary in tint by different exposure to light by supposing that some one member of the family prefers yellow to all other colors, one who has enough of the chameleon in her nature to feel an instinct to bask in the sunshine. I will also suppose that the room most conveniently devoted to this person has a southern exposure. In using yellow in this room, which is naturally flooded with warm yellow light, the quality of the yellow must be very different from that which could be properly and profitably used in a room with a northern expesure, and it must differ not only in intensity, but actually in color. To get the best effect in each, the room with southern exposure should be paler and colder, the tint of yellow should be the lemon, and not the gold-yellow; one should he treated with a chrome-tinted white, and one with almost pure ocher-color. Of course these differences belong to technical knowledge and experience, but the want of experience can be in a great degree supplemented by careful study, and the results warrant both care and study.

In simple houses with plaster ceilings, the tints to be used upon them are easily decided. The rule of gradation of color from floor to ceiling prescribes for the latter the lightest tone of the gradation, and as the ceiling stands for light, and should actually reflect light into the room, the philosophy of this arrangement of colors is obvious. It is not, however, by any means an invariable rule that the ceiling should carry the same tint as the wall, even in a much lighter tone, although greater harmony and restfulness of effect is produced in this way. A ceiling of creamy white will harmonize well with almost any tint upon the walls, and at the saute time give an effect of air and light in the room. It is also a good ground for ornament in elaborately-decorated rooms.

In considering simply the proper and beat use of color for house interiors, it is not necessary to include the question of ornament or elaboration either of walls or ceiling. These may follow, but tint must go before, and, if thoroughly studied and well chosen, can very well dispense with ornament.

— Harper's Bazar.

R. A. Peddie: Väripainamisen historiikkia.

Kirjapainotaito 11, 1920

Viidestoista vuosisata

Muullaisen painovärin, kuin mustan ja punaisen, käyttö oli vannaan harvinaista. Todellisuudessa ennen vuotta 1500 on vaikea löytää kirjanpainajia jotka olisivat käyttäneet värillisiä painomusteita ja vielä vaikeampi löytää teoksia joissa esiintyisi väripainosta. Myöskin punaisen käyttö oli hyvin harvinaista kirjapainotaidon alkuaikoina. Ihmeellistä kyllä, on ensimäinen teos jonka on arveltu painetun irtonaisilla kirjasimilla, nim. 42 riv. Raamattu, kumminkin ainoastaan muutamia alkukirjaimia on painettu punaisella ja loput väritetty käsin.

* Colophon on kreikankielinen sana ja merkitsee huippua, loppua, päätettä. Keskiaikaisissa käsikirjoituksissa ja kirjapainotaidon esikoisteoksissa oli se loppuun asetettu todistus (ilmoitus) kirjailijasta (tekijästä), painopaikasta ja -vuodesta. Painotöissä myöskin Impressoniksi kutsuttu.On hyvin luultavaa, että ensimäiset kirjanpainajat Mainzissa arvelivat välttämättömäksi painaa kirjoja jotka voisivat kilpailla käsinkirjoilettujen teosten kanssa. Fust ja Schoeffer, jotka, viimeisten tutkimusten mukaan, olivat varmasti 42 rivisen Raamatun painajat, koettivat vuoden 1457 jälkeen painamissaan kirjoissa esiintyviä alkukirjaimia painaa sinisellä ja punaisella. Vuoden 1457 Psalttari on kuuluisin näistä kirjoista. Ollen ainoa laatuaan ensimäisten kirjojen joukossa valtaa se ensi sijan julkaisujen joukossa ja tuottaa mainetta painajalleen. Colophonissa* esiintyy se perusteellisesti.

Vuoden 1457 Psalttarin Colophoni
Käännös alkuperäisestä latinasta
"Psalmin nykyinen jäljennös, koristettu alkukirjasinten kauneuksilla, ja erikoisesti otsikoilla merkitty, on täten muodostettu kirjapainon erinomaisen keksinnön kautta ja leimattu kynän vedotta, ja Jumalankunniaksi ahkeruudella esiin tuotu Johann Austin, Mainzin asukkaan kautta, ja Peter Schoefferin kautta, Gernsheimistä, meidän Herramme vuonna 1457, juhlan aattona."

Tämän teoksen koristeelliset alkukirjaimet ovat joutuneet moniksi vuosiksi tieteellisen väittelyn alaisiksi. Ei olla selvillä siitä, josko ne ovat painetut kehilössä, punaiset ja siniset osat erikseen väritetty, tahi leimatut sivujen painamisen jälkeen,joskohta parhaimmat auktoriteetit kallistuivat jälkimäisen otaksuman puolelle. Voidakseen tehdä mitään lopullista määritelmää tämän seikan suhteen, olisi välttämätöntä saada tutkittavaksemme useitajäljennöksiä yhtaikaa, mutta kun tama on mahdotonta täytyy meidän tyytyä asiantuntijain, jotka ovat näistä lähemmin tutkineet, lausuntoon. Olkoon kuinka tahansa, v. 1457 Psalttarin alkukirjaimet ovat ensimäinen yritys väripainamiseen. Schoeffer jatkoi useita vuosia kaksiväristen alkukirjainten painamiskokeiluja ja viimeinen hänen painamiaan Psalttareita v:lta 1490 on British Museumin kirjastossa. Turhaan saa Europasta hakea mitään teosta joka, ainakaan 30 vuotta ensimäisen Psalttarin ilmestymisen jälkeen, olisi painettu kandella värillä.

Erhard Ratdolt Augsburgista jokatyöskenteli Venetsiassa vuodesta 1476 vuoteen 1485, painoi "De Sphaero of Sacro Luston" kuviot välillisesti. Eräs näistä kuvioista on painettu punaisella, keltaisella ja mustalla. 1480 julkaistussa teoksessa ovat nämät kuviot käsinväritetyt.

Pari samanlaista teosta tuli painetuksi Venetsiassa Ratdoltin Augsburgiin matkustamisen jäikeen. Luultavasti niiden painajat olivat Ratdoltin entisiä apulaisia.

Ajanlaskun mukaan tuli seuraava väritetty teos "Books of St. Albans", painetuksi erään mystillisen koulumestarin toimesta Englannissa v. 1486. "Book of Cost Armour" joka on osa yllämainitusta teoksesta, on kaunistettu puupiirroksilla joista monet ovat painetut kolmivärisiksi punaisella, sinisellä ja ruskealla. Keltaista oli kyllä lisätty, mutta käsin. Tämä kirja oli ensimäinen englantilainen teos. jossa esiintyy väripainosta ja enemmän kuin kaksi vuosisataa se oli myöskin viimeinen.

¹ Missale on Roomalaiskatolilainen messukirja.Palattuaan Augsburgiin v:na 1486—87 ryhtyi Ratdolt jälleen kokeilemaan Venetsiassa aloittamaansa väripainamista. V:na 1487 painetussa "Obsequiale Augustanum" teoksessa on piispan varustukset painetut mustalla, punaisella ja likaisen ruskealla. V:na 1491 julkaisi hän useiden hiippakuntien missaleja¹, joista varsinkin Messujen neuvokirjan kannessa esiintyvä ristiinnaulitseminen oli painettu neljällä värillä. Nämä ristiinnaulitsemista esittävät leikkaukset ovat hyvin tunnettuja aikaisemmissa missaleiden painoksissa, mutta ennen Ratdoltin aikaa olivat ne käsin väritetyt.

Toinen tunnetuista väripainostöistä viidennellätoista vuosisadalla Ranskassa oli Jean du Pre'n Narisista painama teos "Tuntien kirja" joka ilmestyi v:na 1490. Sivun keskellä olevat piirrokset ovat painetut yhdellä ja reunukset toisella värillä. Siinä käytetty muste oli viheriää, ruskeata ja punaista, jäljennös siitä on "Biblio graphican" III osassa. Toinen esimerkki on myös eräästä du Pré'n kirjasta ja jotenkin samanlainen laadultaan.

²Chiaroscuro, italialainen sana, merkitsee kirjapainotaidossa kuvan esittämistä saman värin eri vivahduksissa, etupäässä myöskin painolaattojen säästämisen kautta.Tässä pikaisessa katsauksessa joka käsittää viidennellätoista vuosisadalla esiintyvää väripainamista, ei ole otettu huomioon punaisen käyttämistä. Sen käyttö ontietenkin hyvin suuri, eritoten liturgisissa teoksissa. Varsinkin muutamat kirjanpainajat olivat hyvin innostuneita painamaan Colophoninsa. Ratdoltilla oli tapana painaa merkkinsä punaisella ja mustalla. Tämä oli jonkinlaisena esikuvana Chiaroscuro²-menetelmälle seuraavalla vuosisadalla.

Kuudestoista vuosisata

Aikaisin kuudennentoista vuosisadan alkupuolella tuli uusi väripainamismenetelmä, chiaroscuro käytäntöön. Tässä menetelmässä mustaan peruslaattaan oli liitetty vivahduslaatta. Näistä saapi käsityksen Papillonin (Voi. II) julkaisemasta laattasarjasta. Niistä on muutamia tieteellisiä kiistoja. Italialaiset sanovat Ugo da Carpia niiden keksijäksi kun taas saksalaiset omistavat sen kunnian Jost de Neckerille. Tämänlaisen painamisen aikaisin vuosimäärä on noin 1508—10.

Hans Knapp, Erfurtilainen kirjanpainaja, muutamia vuosia senjälkeen, kun oli tullut tavaksi painaa punaisella laatta ja reunus mustalla, painoi saman vuosisadan kahdeksantenatoista merkkinsä saman menetelmän mukaan kuin Ratdolt Venetsiassa ollessaan. British Museumissa on muutamia teoksia vuodelta 1514—20 joiden reunukset ovat painetut tähän tapaan.

Chiaroscuro puupiirrokset, jotka valmistettiin Saksassa kuudennentoista vuosisadan alkupuoliskolia ovat erikoisen mielenkiintoiset. Sellaisten taiteilijain, kuten Altdorferin, Wechtlinin ja Burgmairin tekemillä piirroksilla painettiin aina viiteen väriin saakka.

Chiaroscuro puupiirroksia Italiassa valmistivat erikoisesti taiteilijat Ugo da Carpi, Antonio de Trento ja G. N. Vicentino. Tavallisesti kaivertajat työskentelivät taiteilijain antamien piirustusten mukaan.

Toinen menetelmä, jotakäytettiin kuudennellatoista vuosisadalla olikaavioiminen, Tätä menetelmää oli kyllä käytetty pelikorttien valmistamisessa, mutta on tavattu myös väripainostöitä, joissa on käytetty tätä samaa menetelmää.

On kyllä olemassa kirjapainossa painettuja väripainostöitä kuudenneltatoista vuosisadalta, mutta ne ovat hyvin harvinaisia. Punaisen käyttäminen oli kyllä yleistä, mutta on eräs punaisella painettu nimiölehti, jossa on sinisellä painettu puupiirros kehys. Tämä esiintyy Leo'n "Opus Quaestionum" teoksessa, painettu Venetsiassa 1523 B. & M. de Vitalin painossa.

Seitsemästoista vuosisata

Seitsemännellätoista vuosisadalla ei esiinny väripainamista juuri ollenkaan. J. L. Bidellin julkaisema kirja Milanossa v:na 1627 sisältää muutamia anatomisia kuvioita jotka ovat painetut punaisella ja mustalla. Kirjan nimi oli "De Lactibus" ja oli sen tekijä G. Aselli.

Näihin aikoihin alkoi väripainaminen kuparilaatoilla. Tämä on luonnollisesti harvinaista ja onkin niitä ainoastaan harvoja tunnettu. Herculus Seghersin ja Peter Lastmanin nimet ovat yhdistyneet tämän menetelmän alkuvaiheisiin.

On kumminkin varmaa että nämä aikaisimmat kaivertajat käyttivät vaan yhtä väriä, mustaa, muut värit lisättiin käsin.

Väripainamisen menetelmää on kuvannut Abraham Bosse kuparipiirros teoksessaan joka julkaistiin v. 1645, mutta ei tietääksemme ole ainoatakaan väripainosta julkaistu.

Tämän ajan tuotteliain väripainaja oli Joh.Teyler Nijmegenistä. Hänen tekeleensä ovat tunnetut ainoastaan British Museumissa olevien kokoelmien kautta joita ei ole vähempää kuin 185 kappaletta, ja ovat värillisiksi painetut syvennyslevyistä samalla laatalla. Teyler väittää eräässä tekeleessään itsensä tämän menetelmän keksijäksi ja kun ei löydy aikaisempaa edeltäjää hänen töilleen, on se mahdollisesti totta.

Tämän ajan keksintöihin voi lukea marmoripaperin valmistamisen. Aikaisin patentti on v:lta 1724, mutta keksinnön alun lasketaan ulottuvan kolmekymmentä vuotta aikaisemmaksi.

Kahdeksastoista vuosisata
Väripainamisen vuosisata

Kahdeksastoista vuosisata on eittämättömästi väripainamisen vuosisata. Vanhat menettelytavat, joista on jo puhuttu, olivat käytännössä tahi vironneet ja uusia menetelmiä keksitty, muutamat niistä hyvin suurimerkityksellisiä taiteen historiassa.

Erityisen mielenkiintoinen teos kirjapainollisen värityön alalla on Raymond Lullin Naineissa v. 1721—42 julkaisema kahdeksan osainen kirja. Pääkuviot ovat painetut nelivärisenä mustan lisäyksellä.

Vuosisadan alun suurin tapaus oli J. C. le Blon'in 3-väripainos menetelmän keksiminen. Saatuaan käsityksen kolmen päävärin vaikutuksesta, menetteli hän samalla tapaa kuin nykypäivien kolmiväri painajat, kumminkin valokuvauskoneen avutta, kuvan jakamiseksi omiin erikoisiin väreininsä. Kaivartaen levyn, painoi hän sillä päällekkäin määrätyillä väreillä, jäljitellen kuvan täydellistä värivaikutusta. Le Blon, vaikkakin alkuaan saksalainen, työskenteli Englannissa, eikä vähempää kuin 10,000 hänen painamaansa on ollut olemassa, mutta nykyään on niistä vajaa sata jälellä. Julkaisut maksoivat silloin 10 shillingistä 1 puntaan, mutta on niiden arvo nykyään noin 250 puntaa kappaleelta. Le Blon pettyi luullessaan saavansa taloudellista menestystä menetelmällään Englannissa ja lähti mannermaalle, lopulta saapuen Pariisiin, jossa kuoli v. 1741. Hänen menetelmäänsä käyttivät toiset jälkeenpäin etenkin Gautier Dagoty. Lasinio käytti tätä menetelmää Florencessa noin 1789, julkaisten sarjan maalarien muotokuvia, luvultaan 350. Muotokuvien joukossa on Edouard Gautier Dagotyn kuva, jota mainitaan väripainoslaattamenetelmän keksijäksi!

¹ Mezzotint (kirkas varjostus) maalauksen nimitys väreille jotka saadaan siirryttäessä yhdestä väristä toiseen. Taitettu väri ja myöskin valon ja varjon siirron kautta saatu väri.Toinen, joka kokeili samaan aikaan Englannissa, oli Edward Kirkall Sheffieldistä. Hän saapui Lontooseen 1718 ja työskenteli yhdistämismenetelmällä jossa päälaattana oli mezzotint¹ ja värit lisätty chiarocsuro puupiirroksella. Hän painoi myös mezzotint laatoista väreihin yhdellä laatalla, tapa joka tuli lopulla vuosisataa yleiseksi. Ranskassa Kirkallin menetelmän seuraajaksi tuli Le Seuer joka julkaisi painoskokoelman v. 1729. Muutamat niistä ovat puhtaasti chiaroscuro mallia, mutta useimmissa on etsatut levyt ääriviivoille. Nämä yhdistyneet menetelmät jossa etsaus tahi mezzotint olivat käytetyt yhdistämään värilaattaa, sysäsi melkein syrjään puhtaan chiaroscuro tekotavan. Mutta vanha tekotapa levisi Italiassa herättäen Venetsialaisen kreivi Zanettin huomiota, erityisesti Kirkallin oppilaan, J.B. Jacksonin töiden kautta. Kirkall eli Venetsiassa noin v. 1731 ja nautti erikoisesti Englannin konsulin, kuuluisan Joseph Smithin, suosiota ja jonka kokoelmat osti Yrjö III. Siellä Jackson valmisti sarjan chiaroscuro painoksia. Myöhemmin kehitti hän vaaleampien värien käytön kuin mitä tavallisimmin oli tapana, Palattuaan Englantiin v. 1746 antautui hän kokonaan paperivernojen valmistamiseen. Samoihin aikoihin käyttivät mannermaalla chiaroscuro menetelmää Dietrich Saksassa ja Papillon Ranskassa.

John Skippen, englantilaisen amatöörin, kautta päättyi chiaroscuro menetelmän historia.

Tulemme nyt kuparilaatoilla valmistettuihin väritöihin, jotka painettiin samalla laatalla. Kahdeksannen toista vuosisadan puolivälissä esiintynyt pisteviivapiirros kaivertaminen herätti suurta yleistä huomiota ja ranskalaiset kaivertajat Francois ja Bonnet tekivät sillä väripainamiskokeita. He pääsivät kokeilussaan niin pitkälle että painoivat kolmella värillä ja yhtä monella laatalla, mutta vasta englantilainen W. H. Ryland kehitti väripainamisen yksinkertaisella laatalla. Tämän menetelmän keksijäksi arvellaan kumminkin Robert Laurie'ta, joka tehdessään selkoa Taideyhdistyksen kokouksessa v. 1776 sai 30 punnan palkinnon, Luulen, että yhdistyksen hallussa on vielä sanotut esikappaleet. Huolimatta siitä, että uusi menetelmä luonnistui joutui Ryland taloudelliseen ahdinkotilaan, väärensi vekselin ja päätti päivänsä Tyburnin vankilassa. Kahdeksannentoista vuosisadan viimeisellä neljänneksellä tulivat suuressa määrin väritöissä käytäntöön mezzotint, pistepiirros- ja etupäässä viivapiirros- kaiverrukset, ja nykypäivinä vielä ovat sanotunlaiset työt niin suuressa arvossa, että alkuperäiskappaleita voivat vain miljonäärit saada itselleen.

Eräs toinen menetelmä, jota laajalti käytettiin väripainamisessa, on vielä mainitsematta, nimittäin vesiväri-menetelmä, jonka keksi J.8.1e Prince noin 1760. Ensimäiset tämän menetelmän sovitelmat painoi 1768 Ploos van Amstel Amsterdamista.

Aikaisimmat veriväri painokset ovat painetut eri laatoilla, itsekukin väri laatallaan. Englannissa tavataan kyllä vesiväritöitä, joissa on käytetty samaa menetelmää kuin pistepiirros ja (mezzotint) menetelmissä, ja myöhemmin käsinväritettynäkin. Nämä käsinväritetyt vesiväripainostyöt olivat hyvin yleisiä yhdeksännentoista vuosisadan alkupuolella.

Hyvin mielenkiintoisen ja samalla mystillisen menetelmän keksi Joseph Booth ja tehtiin hänestä kuuluisuus Polygraphic Society'n toimesta noin v. 1784—94. Taiteilija Yhdistys osti sarjan, hänen menetelmänsä mukaan valmistettuja öljyväritaulujen jäljennöksiä, maksaen 2½—20 puntaan kappaleelta. Vaikkakin useita satoja jäljennöksiä tehtiin, ei kukaan voi nykyään sanoa miten ne ovat tehdyt, jos kohta on sanottu että Matthew Zoultonin mainitsemat "valokuvaukselliset tutkiskelmat" viittaavat siihen suuntaan.

William Blaken työt, jotka hän itse valmisti värillisiksi, olivat pintapainos etsauksia. Hän suunnitteli ja piirusti kuparille hapolla ja sitte etsasi paperin.

Jatk.

Metallic Poisoning.

Manufacturer and builder 11, 1873

A recent report of the New York Board of Health states that the cases of lead poiaoning in the trades are not so numerous as has been supposed, the deaths from this cause between 1852 and 1873 being 228, of which 48 occurred in 1852, and only 5 in 1872. An inspection during 11872 or nearly 1,500 men, women, and boys at different establishments, did not disclose one case of lead poisoning. Six or eight persons complained of occasional colicky pains and weakness of the wrist, but there were no marked cases of lead paralysis. In the dispensary for nervous diseases in New York there were in 1871 only 32 cases of this disease, and the patients were chiefly painters. It is stated that type-setters and stereotypers are more free from metallic poisoning than any other workers among lead. An inspeetion of establishments for fancy printing showed that the inhalation of bronze powder produced pulmonary diseases, and that the irritating effects of metallic powders caused frequent attacks of bronchitis. In one establishment the bronzing ia done by machinery, and a vacuum is formed underneath such machinery by which all the loose particles of bronze are drawn into a box and thence into a bag. By these means 2,400 pounds of bronze were saved in one year. This large quantity of saved shows the large quantity of metallic dust thrown out into the air surrounding the employes in establishments where the vacuum box is not used. Workmen in manufactories of metallic paints were especially apt to be poisoned, the precautions against which have already been published in the pages.

Tulevaisuuden silmälasit.

Kodin kuvasto 43, 22.10.1916

Muuan englantilainen fyysikko, joka vuosikausia on työskennellyt saadakseen aikaan valoa, jolla olisi sama spektri kuin päivänvalolla, on kokeillut myöskin värillisillä silmälaseilla.

Nämä ovat siten valmistetut, että kaikki esineet niitten läpi nähtyinä näyttävät samallaisilta kuin päivänvalossa.

Lasin pinta on verhottu aniliinivärillä värjätyllä gelatiinilla. Väri on hyvin huolellisesti valittu, niin että keinotekoisen valon erikoiset säteet sen kautta häipyvät pois. Kaikkia keinotekoisia valoja, kuten kaasu-, sähkö-, fotogeni- y. m. valoja varten on erikoinen menettelytapa, jonka mukaan silmälasit valmistetaan.

Tällaisista silmälaseista olisi monilla teiillisuustyöaloilla suurta hyötyä, esim. irtohampaiden valmistamisessa, jolloin erikoisesti on saavutettava luonnollinen väri. Edelleen ne olisivat suureksi hyödyksi taiteilijoille, jotka niittenavulla voisivat maalata yhtä hyvin keinotekoisessa valossa kuin päivänvalossakin. Samoin voisi niitä käyttää yleisö katsellessaan tauluja keinotekoisessa valossa.