27.2.20

Huonemaalausta.

Maalarilehti 5, 1928

(Austraalialaisesta maalarilehdestä)

Kerrotaan erään amerikkalaisen koulupojan aina puhuneen, että hän mielellään olisi elänyt kolmannella vuosisadalla ennen meidän ajanlaskuamme. Kysyttäessä, minkä tähden hän semmoisia ajatteli, hän selitti, että hän oli jossain kirjassa lukenut kertomuksen eräästä pojasta, joka oli elänyt silloin. Ja tälle pojalle hän olisi tahtonut antaa hiukan löylytystä.

Minulla on samanlaiset tunteet sitä miestä kohtaan joka on keksinyt huonemaalauksen. Luultavasti hän oli esihistoriallisina aikoina jokin vetelehtijä, joka loikoillessaan jonkin kallioseinän vierellä, punaliitupalasella sattui töhertämään seiniä, jota sitten naapuriluolan asukkaat tulivat katselemaan ja pitivät sitä hyvin kauniina. He etsivät värillisiä, tahrivia kiviä ja värittivät omat seinänsä saman keksinnön mukaisesti...

Aiheen, että minun olisi itse maalattava salihuoneemme keksi vaimoni. Rouva Walkerin mies oli maalannut heidän salinsa, enkä minä saanut olla sen huonompi ja tuhlata rahaa maalarille siinä, missä saattoi ansaita itse. Siinähän oli kysymyksessä vähintäin kaksituhatta markkaa, alhaisenkin laskun mukaan.

Minulla on aina ollut jonkinlaista varovaisuutta ja epäilyä kirvesmiehen ammatin suhteen, enkä ole koskaan ajatellutkaan ryhtyä sitä kokeilemaan. Mutta vaikka maalarintyöhön vaaditaan luontaisia taipumuksia, vaistoa, niinkuin ankanpojalle uimaan, niin olen luullut juuri itselläni niitä molempia olevan. Maalarien työ on minusta aina näyttänyt kevyeltä, kauniitten värien silittelemiseltä ja tasoittelemiselta sekä hiukan aina sivistyneeltä, joten päätin itse ryhtyä maalaamaan salihuonettani. Menin siis värikauppaan ja pyysin työvälineitä yhden hienomman huoneen maalaamista varten. Ajattelin, että kauppias ilman muuta voi antaa tarvittavat työkalut ja pohjatiedot. Kauppias kumosi otaksumani ja alkoi kysellä minulta, mitä kaikkea huoneen maalaukseen tarvitsin ja miten aijoin sen maalata. Kauppias kysyi, tarvittiinko lyijyvalkoista, keittämätöntä liinaöljyä, minkälaista kuiviketta, tahtoisinko tärpättiä ja serotiinia. Vaivauduin hänen kyselystään ja tiedustelin esim. kumpi oli parempaa kuivattamaan värejä, tärpätti vai serotiini. Kauppias levitti käsiään sanoen, että se riippui ammattimiesten mielen laadusta. Yhdet kehuivat tärpätin voivan kuivattaa värejä ja toiset taas, ettei tärpättiä väriin panna kuivattamistarkoituksessa, vaan että serotiinille se tehtävä kuuluu.

Kun ei kauppias näyttänyt alansa asioita tietävän mitään, joka kyllä oli hyvin omituista, ostin molempia, tärpättiä sekä serotiinia. Joitakin muita neuvoja kauppias kyllä minulle antoi, kuten värin sekoittamisesta ja sivellinten sitomisesta, mutta nekin unhoitin kotimatkalla.

Kotiin tultuani ryhdyin sekoittamaan värejä. Ensimäinen tulos ei ollut kovin ilahduttava. Väri oli kovin sitkeää ja tahmeaa. Se ei kulkenut ollenkaan niin liukkaasti kuten olin nähnyt maalareilta värin kulkevan. Aloin epäillä, että sekoituksessa oli jokin virhe. Jossain tapauksessa semmoisellakin aineella olisi ollut käyttönsä. Niinpä esim. sodassa, sillä jos sillä olisi vetänyt viivan vihollisten juoksuhautojen eteen, olisivat he kaikki tarttuneet maahan kiinni, eikäolisi tarvinnut muuta kuin ampua heidät siihen paikoilleen. Mutta salin seinämaaliksi se nyt oli melkoisen kelvoton. En saanut sitä edes ulos maalipöntöstä, päästäkseni sekoittamaan uutta väriä, vaan täytyi sitä tarkoitusta varten hankkia uusi pönttö.

Seuraava väri oli ohuempi ja sillä oli enemmän liikkuvaisuutta kuin edellisellä. Se juoksi melkein sukkelempana kuin minkä kykenin sitä valvomaan. Seinällä se juoksi alas suurina virtoina.

En ole koskaan nähnyt ammattimaalarin värin joutuneen tällaiseen liikkumisen raivoon. Se juoksi pitkin käsivarsia, sitä ennätti joka paikkaan vaatteisiin, hiuksiin, sitä oli silmäripsissä ja viimein korvissakin. Jos suu auki vähän ihmetteli sen nopeutta, niin sitä oli jo suussakin. En täydelleen voi kertoa mitä minulle ennätti tapahtua yhtenä iltapäivänä. Illan lähestyessä, kun tarkastin ympäristöäni, jossa olin puuhaillut, tuntui minusta kuin näkisin jotain futuristista unta. Huomasin että lusikallinen keltaväriä olisi riittänyt siihen, mihin nyt olin pannut kokonaista puoli tynnyriä. Seinän väri hohti, niin, että vesi kiertyi silmiini. Ympärilläni huonekaluissa näkyi kuin munankeltuaisella tahrittuja suuria läikkiä.

Vaimoni oli ollut ulkona koko tämän toimituksen ajan, mutta nyt hän juuri palasi. Hän katseli minua keltaisen värikirjavuuden keskeltä. Mutta hän sentään vaikeni. Mitään sanomatta hän poistui muihin huoneisiin. Hän on hiukan nopea ajatuksinen ja luulen, että hän jonkun verran tunsi tässä ihmeellisessä tapauksessa omaa osuuttaan.

Alkaneena yönä kertautuivat nämä tapaukset minulle uudelleen. Kaiken ohessa uneksuin, että eräs elokuvakuningas tarjosi minulle 10 milj. puntaa, jos tekisin kaiken uudelleen elokuvakoneen edessä. Tunsin, etten mistään hinnasta olisi enää jaksanut, en elokuville enkä omiinkaan tarpeisiini.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti