Suomen Teollisuuslehti 6, 1.4.1892
Puun värjäyksen kannalta voi jakaa puut kahteen päälajiin, nimittäin sellaisiin jotka sisältävät hartsimaisia osia ja sellaisiin jotka sisältävät parkkihappoa. Viimemainitusta aineesta on se haitta että se muuttaa värit, varsinkin metalliset samoin kuin sen vaikutus myös on hyvin tuntuva heleämpien ja arempien värien kauneuteen. Näiden haittojen välttämiseksi täytyy poistaa parkkiaine sellaisesta puusta, jonka voi toimittaa sitä vedellä keittämällä tai vesihöyryssä kuumentamalla. Tällöin puun huokoset aukenevat, väri voi siten tunkea syvemmälle ja tuleekin siten kestävämmäksi. Niihin puihin taas, jotka sisältävät hartsia, tunkee veteen liuvotettu väri paremmin kuin alkoholiin tai tärpättiöljyyn kuvotettu. Mutta jos jälkimäisten vaikutusta lämmittämällä autetaan värjäävät nekin joksikin hyvin. Myös voi keittämällä mustassa kalilipeässä tai alkoholissa näistä puulajeista poistaa hartsin ja silloin voi niitä vesivärikemilläkin hyvin värjätä. Jos puuta ensin keitetään ohennetussa sampiliimaliuvoksessa ja se sitte värjätään niin on näin saaduilla väreillä kaunis mieto kiilto. Jos esim. sampiliimalla imeytettyä puuta jälkeenpäin keitetään tammikuoriliemessä ja sitä lopulta käytöllään rautaliottimella tai pitsauksella niin saadaan kauneinta keinotekoista mustaa puuta. Erittäin hyvä musta pitsaus puulle on Godefroyn keksimä. Valmiit puunkappaleet sivellään sen mukaan ensin suolahappoisen aniliinin vesiliuvoksella johon hiukan on lisätty kuparikloriidia ja kun tämä on kuivanut kaksinkertaisen kromihappoisen kalin vesiliuvoksella pensselin tai sienen avulla. Kun tämä toiminta kaksi tai korkeintaan kolme kertaa on uudistettu saa puu erittäin kauniin, aivan puhtaan, mustan värin. Tämän neuvon mukaan tehdyt kokeet ovat osoittaneet että tämä musta väri on hyvin kestävää eikä siihen valo eikä kosteus mitenkään haitallisesti vaikuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti