Puusepän väritieto.

Suomen puuseppä 3, 1929

Jos kohta olisikin hyvä, että taitava puuseppä tuntisi perinpohjin kaikki erilaatuisten väriaineitten synnyt eli alkuperäiset valmistukset voidakseen tämän tietonsa perusteella varmasti määrätä milloin ja mistä syystä nuo useat erilaatuiset väriaineet ovat eri tarkoituksiin käytettävät, niin täytyy tunnustaa, ettei näin perinpohjaisia tietoja todellisuudessa ole monellakaan puusepällä eikä oikeastaan kuulukaan hänen varsinaiseen toiminta-alaansa puuseppänä ollessaan. Mutta senverran tulee kumminkin joka puusepän tietää, että erilaisista aineista valmistetut väriaineet omaavat myös erilaisia ominaisuuksia. Ne ovat kestäviä, luopuvia taikka tummentuvat aikaa myöten, ovat joko läpikuultavia taikka peittäviä eli peittokykyisiä y. m.

Tällaiset ominaisuudet riippuvat usein juuri siitä perusaineesta, josta väriaine valmistetaan. Väriaineita valmistetaan sekä maanosista, kivennäisaineista, ruosteista eli metalliaineista, eläimistä, kasveista j. n. e. Väriaineet nimitetään ja luokitellaankin aina juuri tämän perusteella. Mutta paitsi näitä jo satoja ja tuhansia vuosia sitten käytettyjä väriaineita, joita vieläkin tänäpäivänä löytyy värikaupoissa taikka suorastaan alusta alkaen valmistetaan kotona omassa padassa sekä juurista, kuorista, lehdistä että kukista tai kuivanneista hyönteisistä ja simpukoista y. m., keksitään aina vähä väliä uusia kemiallisia väriaineita, joiden valmistamistapa on salainen ja nämät kulkevat n. s. patenttivärien yleisellä nimellä. Sellaiset ovat esimerkiksi nuo hyvin tunnetut aniiiinivärit, jotka ovat valmistetut kivihiilistä eroitetuista "benzoe" nimisistä kemiallisista aineksista taikka puhdistetusta ja tislatusta asfalttitervasta n. s. "benzolista".

Aniliiniväriä löytyy nykyään kaikissa eri värivivahduksissa ja eri tarkoituksiin soveltuvana. Ja viimeaikaiset keksinnöt ja pyrinnöt ovat pääasiallisesti kohdistuneet värissä ilmestyneiden epäkohtien poistamiseen, joten nykyiset aniliinivärit ovat mitä täydellisimmät ja edullisimmat väritysaineet puuteollisuudessakin, ja näitä käytetäänkin nykyään melkein kaikkialla, missä helppo, hyvä ja nopea värittäminen on kyseessä. Nämät ovat melkein kaikki läpikuultavia ja luopumattomia.

Paitsi jo mainittuja hyviä puolia aniliiniväreillä on sekin, että näitä voi sekoittaa keskenään kuinka vaan haluaa. Siten voidaan saada mikä puulaatu tahansa väritetyksi aivan sen väriseksi kuin halutaan, joka tietysti on yksi kaikkein tärkeimmistä ominaisuuksista juuri puusepän taholta katsottuna, koska esineen tilaaja useimmiten hyvin tarkoin määrää juuri sen värin, joka sopii hänen huoneustoonsa j. n. e.

Näillä niin sanotuilla aniliini- tai tervaväreillä om vielä se hyvä puoli, että ne esiintyvät kaupoissa hienona pulverina tai jauhona ja voidaan kuivassa tilassa ja kuivassa paikassa korkilla tai muulla tulpalla suljetussa isompisuisessa lasiastiassa säilyttää kymmenkunta vuotta täyskelpoisina.

Tervavärit ovat oikeastaan kolmea eri laatua:

Rikki- ja typpihapoilla käsitelty benzoli, joka antaa anilininimiset happotervavärit, emäksiset tervavärit ja alizariinivärit. Kaikki happotervavärit liukenevat joko vedessä tai spriissä ja voidaan sekoittaa keskenänsä mihin värivivahdukseen tahansa, mutta näitä ei voida sekoittaa emästervavärien kanssa, ei myöskään mielellään alizariiniväreillä.

Luonnollista on, että eri väritehtaissa menetellään eri tavalla aniliinivärienkin valmistuksessa. Siitä syystä olisi aina edullisin ostaa väriaineet suoraan tehtaasta taikka niiden värien myyjiltä. Silloin voi aina saada yhden ja saman tehtaan tuotteita. Kun värikaupoista ostetaan väriaineet, voi nimittäin tapahtua, että toisen kerran saa yhden tehtaan valmistamia värejä, toisen kerran toisen tehtaan j. n. e.; eikä ole sanottu, että näitä voidaan sekoittaa edellisten kanssa. Jos niin tapahtuisi, että sekotetut värit sulatettuna petsiksi eivät täydellisesti liukenisi eikä edes, vaikka petsiin on kaadettu hieman amoniakkiakin, voidaan otaksua, että emäksinen tervaväri on joutunut happopitoisien värien joukkoon. Silloin ei auta muuta kuin ottaa selkoa mitkä värit ovat emäksiset, mitkä happamet.

Tämä voidaan tehdä seuraavalla kokeella:

10 gr. tanniinia, 10 gr. etikkahappoista naatronia liuvotetaan 100 gr:aan vettä. Epäiltävää väriainetta kaadetaan sitten liukenemaan noin veitsenkärjellmen lasiastiaan, jossa on 100 gr. kuumaa vettä. Kun tämä liuvos on täydellisesti sulanut, kaadetaan tippa tipalta yllämainittua tanniiniliuvosta. Jos koeliuvos pysyy kirkkaana, on tämä väri happopitoinen, mutta jos koeliuvos muuttuu sameaksi tai sakeaksi on väri emäksinen. Tätä koetta ei pidä jatkaa pitemmältä, sillä aikaa myöten voi kylläkin liuvos lopulta muuttua kirkkaaksi tai muodostaa vallan odottamattoman sekoituksen ja silloin käy koe epävarmaksi, sillä emäksisetkin tervavärit liukenevat sekä vedessä että spriissä ja voidaan niitäkin keskenänsä sekoittaa vaikkei happopiitoisten värien kanssa. Emäksiset tervavärit liukenevat nimittäin täydellisemmin, jos veteen kaadetaan saman verran etikkahappoa kuin emäsväri painaa. Spriissä liukenevia väriä käytetään pääasiallisesti lakeeraamista varten.

Alizariinivärit eli tuo kolmas laji tervaväriä ovat vähemmän käytetyt puunvärittämisessä kuin nuo molemmat edelliset. Ehkäpä siitä syystä, että sen oikea värivivahdus ilmenee ainoastaan silloin, kun sitä käytetään jonkun metallisuolan yhteydessä. Ja koska samat värivivahdukset saadaan happoaniliiniväreillä yksinään ilman metallisuoloja ovat nämä viimeksi mainitut edullisemmat.

Eri tehtaat nimittävät usein valmistamansa väriaineet eri nimityksillä kuin toiset, ja asettavat nimen jälkeen yhden tai useampia samanlaisia kirjaimia. Niin esimerkiksi merkitsee kirjain B sinertävä, BB vielä sinertävämpi, BBB yhä enemmän sinertävä, samalla tavalla merkitsee kirjain G kellertävä ja B punertava j. n. e.

- O. W. C.