Pakinaa. Maalaaminen.

Hämeen Sanomat 134, 14.6.1939

Maalaaminen on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen eli ehtuelli asia.

Pensseli eli maalisuti tulee tänä kesänä heilumaan tässä Suomenmaassa ehkä enemmän kuin koskaan ja varmaan vinhalla vauhdilla.

Ei ainoastaan vain täällä Hämeessä, vaan monissa muissakin maakunnissa pestään ja siistitään "maakunnan kasvoja" ja tässä toiminnassa näyttelee maali ja maalaaminen kerrassaan pääosaa.

Maalaustouhu on niin kovaa ja tuimaa, että jotkut ovat hädissään käyneet sitä suorastaan hillitsemään, kun pelkäävät, että joissakin tapauksissa voidaan kauneudenarvoja ihan pilata, jos mennään värein peittämään ja silaamaan esimerkiksi vanhojen, kauniiden tyylirakennusten patinoituja pintoja. Emme kyllä luule, että tässä suhteessa pahaa vaaraa on, sillä vanhanaikaiselle kauneudelle luulisimme kyseellisissä tapauksissa annettavan niille kuuluva arvo. Vaikka ei kai ole pahasta, jos asiasta lausutaan varoittavia sanoja. Enemmistö maalattavista rakennuksista ovat joka tapauksessa sellaisia, että niiden maalaaminen toisaan kaunistaa maiseman ja koko tienoon kasvot.

Tuntuu siltä, että eritoten niillä seuduilla, jonne ensi kesänä odotetaan olympiakisvieraiden tavallista runsaammin liikkuvan, maalausta tullaan paljon harjoittamaan ja käyttämään kaunistuskeinona. Niin täällä eteläisessä Suomessa, Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Hämeessä. Eritoten ensinmainitussa, joka suorastaan joutuu vieraitten jalkoihin.

Mutta siellä Uudenmaan suurimmassa pitäjässä, vanhan historiallisen Porvoon maaseurakunnassa, Porvoonpitäjässä, eivät asukkaat näytä laisinkaan olevan halukkaita ryhtymään rakennusten kaunistushommiin maalin ja pensselin avulla. Pitäjän maalaisseuralta on "uloskäynyt" kehoitus, että rakennukset maalattaisiin, jotta vanhimmatkin niistä ensi kesänä näyttäisivät siisteiltä. Samalla seura ilmoitti, että se antaa lahjaksi vähävaraisille pitäjäläisille värit ja maaliaineet. Mutta kuinkas kävi? Määräajan kuluessa ainoastaan yksi (1) pitäjäläinen ilmoittautui halukkaaksi saamaan nämä aineet ilmaiseksi. Pitäjästä onkin ilmoitettu, että koko maalaustoimitukseen ei olla siellä erikoisen innostuneita.

Ja kuitenkin tuossa emäpitäjässä on paljon, hyvin paljon rakennuksia, jotka ovat maalauksen tarpeessa. Mutta kun ei olla asiaan ollenkaan innostuneita.

Mutta tästä rakennusmsalauksesta voimme hyvin siirtyä muuhun maalaukseen.

Esimerkiksi naisten tai paremminkin heidän kasvojensa maalaukseen.

Ei tarvitse olla kovinkaan tarkka ja hyväsilmäinen pannakseen merkille, että täällä meilläkin ja ihan tässä vanhassa, arvokkaassa kaupungissa naikkoset kaikista ikäluokista nuorista tytöistä varsin iäkkäisiin vaimonpuoliin asti viljelevät hyvin voimaperäisesti kasvojensa eli koko "fasaadin" maalausta - ja jauhoittamista. Mikä toimenpide joskus ulotetaan ihan - kynsiinkin asti.

Taitaa olla kyseessä kaunistuskeino, josta kuitenkin monilla - ja erikoisesti mies - tahoilla ollaan vahvasti erimieltä. Erittäinkin noista räkeistä - intiaanimaalauksista.

Tässä todellisen naisellisen kauneuden peittämisessä - olisi meidän naistemme hyvä ottaa esimerkkiä Saksan naisista.

Tapasimme juuri eilen erään agronomin, joka edellisenä päivän oli palannut viikon kestäneeltä Saksanmatkaltaan. Hän sanoi ettei hän Saksassa koko aikana nähnyt ainuttakaan maalattua naista.

Mielenkiintoinen toteamus.

Tästä huolimatta - kuten jokainen tietää - saksalainen nainen on hyvin hyvässä "kurssissa" miesten tykönä.

Vallan erinomaisessa kurssissa.

- Juhani.