Maaseudun Tulevaisuus 12, 26.1.1929
Esitin edellisessä kirjoituksessa suomalaisen maatiaisiampaan useistakin syistä sopivimmaksi turkiseläimeksi maatalouteemme. Siksi se joutui kotimaisuutensa, halvan hankinan ja siitä aiheutuvan pienen riskin sekä suhteellisesti halvan ruokinnan ja sen yleisesti tunnetun hoidon vuoksi. - Seuraavassa yritän selvittää asiaa eteenpäin.
Turkiksien laatuun (kestävyyteen) ja mie11yttäväisyyteen vaikuttavat etupäässä sen karvan (lampaassa villan) rakenne ja väri.
Hyvän turkiksen tulee säilyttää ”pintansa” pitämisenkin aikana ja kulumisen täytyy siis tapahtua tasaisesti, jolta turkiksen ja turkin ulkonäkö säilyttäisi saman leiman. Esim. istumisesta aiheutuneet painautumat pilaavat koko turkin näön ja siis myös arvon. Mitä taas väriin tulee ovat luonnon värit aina arvokkaimmat jo värin säilymisen kannalta. Teknillisesti on myös vaikea jäljitellä niitä eri vivahduksia, mitä esim. riistan turkiksessa on. Että värjättykin puolustaa paikkansa turkisten joukossa, sitä osoittaa esim. krimin turkis, jonka kauppaväri on musta, mutta jonka synnyinväri on harmaa. Toiselta puolen on vielä mainittava, että nykyinen tekniikka osaa kyllä sitoa jo värin lähtemättömästi turkikseen. Vielä on mainittava, että turkisnahan täytyy olla kylliksi pehmeä, ohut ja siis kevyt, jotta se sopisi vaatetusvaatimuksiin.
Noilta näkökohdilta on meidän nyt tarkastettava maatiaislampaamme turkista. Heti on vielä kerran mainittava, että turkislampaaksi eivät n. s. europpalaiset jalostetut rodut (saksalaiset ja englantilaiset) lainkaan sovellu. Jalostus on niistä tehnyt kyllä omiin tarkoituksiinsa sopivia lihan- ja villantuottajia, mutta siitä johtuneet sekä nahan paksuus että villan taajuus aivan sopimattomiksi turkiseläimiksi. Turkislammas on haettava siis lähempää ”luontoa”, ja myös turkikselle sopivammasta ilmastosta.
Missä suhteessa siis meidän maatiaislampaamme poikkeaa tässä kohden edukseen edellisistä.
Mitä tulee villan (hienouteen) laatuun ja taajuuteen, on maatiaislampaamme aivan luonnollisen valinnan ja olosuhteitten tulos. Sen villan taajuus vastaa vain ilmastollisia vaatimuksia ja etenkin villakarvojen paksuuteen on pohjoinen kylmä ja sateinen ilmastomme lyönyt leimansa. Kun jalostuksen avulla esim. merinolampaissa villakarvojen luku 1 mm2 kohti nousee aina 90 kpl., on luku maatiaisilla alle 10. joten villan taajuus on kokonaan ihmiskäden - paremmin sanoen aivojen - työtä. Ilmasto ja etenkin sen sateet asettavat suorat rajat villan hienoudelle. Merino jalostettiin alkuunsa sateettomalla Espanjan ylätasangolla ja Saksassakin, missä se sai loppusilauksen, katraat tuotiin sadetta pakoon navettoihin. On koettu, että meidän ilmastossamme esim. merinovilla alkoi tulla karkeammaksi, sama oli laita Englannissa. Kun erikoisesti hieno ja taaja, mutta vielä karkeahkokin ja taaja villa kuten englantilaisilla roduilla, käytettäessä vanuu, mikä on kyllä tärkeä ominaisuus kutomateollisuudessa, ei karkea ja harvahko villa tee sitä, se siis kestää turkiksena.
Maamme ilmasto on luonut lampaaseemme viitatyypin, joka on siis useassa suhteessa lähellä luonnon turkista, jos kohta sen parhaat villayksilöt saatuaan vaalintaa osakseen ovat alkaneet lähetä kehruuvillatyyppiä, johon suuntaan lampaan jalostus yleensä maailmassa on kulkenut mikäli jalostusta on harjoitettu. Niinpä lampaamme lähisukulainen taalalainen turkislammas Ruotsissa, on villatyypiltään lähempänä kehruuvillaa, johtuen siitä, että sen turkista on käytetty kansallispukujen reunuksiin, joissa villan täytyi vaikuttaa kevyeltä ”untuvalta”. Viime aikoina on sikäläistä lammasta yritetty Karakul-pässeillä saattaa takaisin turkistyyppiin.
Maatiaislampaallamme esiintyy tällä hetkellä 2 turkikseksi soveltuvaa tyyppiä: suoravillainen ja kiehkuravillainen. Edellisen kuvaa jo sen nimi. Jälkimmäisestä on mainittava, että sillä tuntuu olevan hyvin paljon sukulaisuutta kriminnahan harjakemuodostuksen kanssa, ja olisi siihen tästä syystä kiinnitettävä erikoinen huomio. Välimuotoisen (intermediäärisen) periytymisen vuoksi pitäisi jalostustyön antaa edullinen tulos. Suora ja karkea villa sopii erikoisen hyvin kauluksiin ja lakkeihin, jälkimmäinen tyyppi taas varsinaisiin turkkeihin.
Paitsi villatyyppiä on maatiaisasteikko, joka soveltuu erikoisesti juuri turkiskysymykseen. Päävärien - valkosen ja mustan - ohessa esiintyy valtavärinä erilaiset harmaat (tuhkan, teräksen j. n. e.), mutta löytyy myös ruskeaa, useita eri vivahduksia. Kun vielä mainitsen, että väri voi olla aivan kaksikarvainen (kimo) valkea-harmaa tai kirjava-harmaita täpliä tai läikkiä valkealla pohjalla —, tai että yhtäaikaa voi olla 3:kin eri väriä (valkeaharmaa-ruskea), saa hiukan käsitystä ainesrikkaudesta tällä alalla. Väririkkaus ei ole turkisteollisuudessa lainkaan haitaksi, sillä esim. nykyisin lajitellaan tehtaissa turkin vuorit juuri värien yhdenmukaisuutta silmälläpitäen valmiiksi ryhmiksi (vuoriksi). Väristä ei siis tule turkislampaalla sellaista tyyppikysymystä, joka esim. erottaa kotimaiset karjamme, eikä siihen ole pyrittäväkään, sillä sopivista väreistä ovat kaikki yhtä markkinakelpoisia.
Mitä lampaamme nahan paksuuteen tulee, soveltuu ohut maatiaislampaamme nahka juuri erikoisesti turkikseksi. Turkis tulee pehmeä, taipuisa ja kevyt, aivan päin vastoin kuin ulkolaisista. Samasta syystä sopii nahka juuri hienonahkateollisuuteenkin, jossa se on erikoisen hyvässä maineessa.
Kun edelläkuvatun mukaan katsoo maatiaislammastamme, jonka ominaisuuksiin kuuluu vielä korkea sikiäväisyys (turkistarkoitukseen juuri erikoisen tärkeä), ja muistamme sen merkityksen samaan aikaan lihan ja kotikehruuseen sopivan villan tuottajana, on Suomen maanviljelijöillä tosiaan syytä harkita turkiskysymystä ja sen ratkaisua tätä tietä.
Mainittakoon vielä, että jo nykyisin viedään maastamme paljon raakoja lampaan turkisnahkoja Saksaan ja Ranskaan. Näistä maista tuodaan toiselta puolen Suomeen usealla miljoonalla markalla värjätyltä ja käsiteltyjä lampaan turkiksia. Tekee mieli epäillä, että me ostamme hyvästä hinnasta takaisin oman lampaamme turkiksia. Ei tämä silti olisi ensimmäinen tapaus tämän suuntaisesta liikennöimisestä. Mainitsen vielä, että maastamme lähetetään kyllä valmiinakin huomattavat määrät lampaan turkiksia ja menekki olisi suurempi kuin mitä voidaan valmistaa. Kotimainenkin kysyntä antaa maamme harvoille turkistehtoille työtä nykyisin yllinkyllin.
Miten turkista varten lammasta on hoidettava, on kysymys, jonka jätän seuraavaan kirjoitukseeni.
- N. Havanto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti