Metallinvärjäystä. Loppu.

Metallitaide 3-4, 1926

5. Antimonisulfidimenetelmä. Värjättäessä isoja kupariesineitä, joita on hankala käsitellä nesteillä, käytetään antimonisulfidimenetelmää, jolla saadaan ruskean eri tummuusasteet ja musta väri.

Menettely perustuu siihen, että esineille harjataan juuriharjalla kellanpunaisesta antimonitrisulfidista ja ammoniakista tehtyä velliä. Ennen käyttämistä sekoitetaan tavallisesti antimonitrisulfidin joukkoon 13-12 painomäärästä punamultaa, sillä muutoin tulee väri liian tummaa ja helposti irtautuvaa. Kun kostea jauhe on harjattu esineelle, annetaan sen kuivua ja sitten harjataan irtonainen jauhe pois kuivalla harjalla. Tällä menettelyllä saadaan myöskin messinkiin ruskea väri, joskin huomattavasti vaaleampi vivahdus.

6. Mustapolte. Mustapoltetta käytetään etupäässä optillisten kojeiden metalliosien mustaksi värjäämiseen. Kuitenkin voidaan sitä käyttää myöskin taideteollisten esineiden värjäämiseen, mikäli niihin ei ole käytetty tinajuotetta. Kupariin ja kupariseoksiin saadaan himmeä musta, rautaan tummanruskea väri. Se on hyvin kestävä, mutta siitä huolimatta se useimmiten vahataan tahi joskus peitetään himmeällä mustalla lakalla.

Mustapolte valmistetaan siten, että 300 g kuparinitraattia liuotetaan 100 g aan vettä ja sitten lisätään siihen 2 g hopeanitraattia. Liuosta säilytetään hyvin suljetussa pullossa. Jos osa kuparisuolaa sattuu kiteytymään, saadaan se jälleen liukenemaan pitämällä pulloa lämpimässä vedessä ja kohtuullisesti laimentamalla liuosta.

Värjääminen tapahtuu siten, että hyvin puhdistetuille esineille sivellään mustapoltetia, jonka sitten annetaan kuivua lämpimässä paikassa. Esineet peittyvät tällöin tasaisella himmeällä vihreällä päällysteellä. Tämän jälkeen kuumennetaan esineitä liekin yllä tahi hehkuvilla hiilillä, jolloin vihreä vähitellen katoaa ja sijalle tulee tumma vivahdus. Jos mustapoltetta on käytetty vain ohuelti on saadun värin vivahdus harmahtava. Menettelyä toistettaessa tahi runsaammin mustapoltelta käytettäessä saadaan musta väri, jonka himmeys on etenkin silloin voimakas, kun esineet ovat ennen värjäämistä himmennetyt hiekkapuhaltimella. Esineitä kuumennettaessa muodostuu niille paitsi mustaa väriä myöskin musta, irtain jauhe, joka on poistettava keveästi harjaamalla. Kuparia, pronssia, messinkiä ja rautaa värjättäessä on menettely sama.

7. Ammoniakkiväri. Ammoniakkiväriä käytetään niinhyvin hienomekaanisten kuin taideteollistenkin esineiden värjäämiseen. Sillä saadaan syvä musta väri, joka on hyvin kestävä. Se seikka, että ammoniakkivärillä värjättäessä ei esineitä tarvitse kuumentaa, asettaa tämän värin edelle mustapoltteesta, mutta toisaalla rajoittaa sen käyttöä se, että ammoniakkiväri värjää vain messingin, jolla on määrätty sinkkipitoisuus. Liiaksi kuparipitoinen tahi liiaksi sinkkipitoinen messinki ei värjäydy tässä nesteessä.

Ammoniakkiväri valmistetaan siten, että 1 litraan väkevää ammoniakkia liuotetaan 200 g kuparikarbonaattia. Saadaan tummansininen liuos, jota on säilytettävä kylmässä paikassa ja hyvin suljetussa pullossa. Kun liuos vähitellen laimenee, uudistetaan sitä lisäämällä ammoniakkia ja kuparikarbonaattia.

Värjääminen tapahtuu siten, että perusteellisesti puhdistetut esineet upotetaan nesteeseen ja pidetään siellä niitä alati liikutellen muutaman minuutin ajan. Jos nestettä on hiukan lämmitetty, noin 30 asteeseen C, tapahtuu värjäytyminen nopeammin, mutta tällöin lähtee siitä liiaksi voimakas ammoniakin käry ja neste laimenee nopeammin.

Kiilloitettuun levymessinkiin saadaan ammoniakkivärillä äärettömän kaunis, emaljimainen musta väri, joka ei kaipaa edes lakalla peittämistä.

8. Arsenikkikylpy. Arsenikkikylvyllä saadaan kupariin ja kupariseoksiin harmaanmusta väri. Kylpy valmistetaan siten, että 1 litraan raakaa suolahappoa pannaan 80 g arsenikkitrioksidia (arsenikkihapoketta) ja saman verran rautasulfaattia. Näiden ainesten liukenemiseen menee muutama vuorokausi, joiden aikana nestettä on usein sekoitettava. Kun liukeneminen on täydellisesti tapahtunut, on värjäysneste käyttökelpoista. Arsenikkitrioksidi, valkea, hajuton ja mauton jauhe on äärettömän myrkyllistä, joten tätä nestettä valmistettaessa ja käytettäessä on noudatettava mitä suurinta varovaisuutta. Arsenikkikylpyä on säilytettävä hyvin suljetussa pullossa, ettei suolahappo pääsisi turmelemaan työhuoneen ilmaa.

Värjääminen tapahtuu siten, että puhdistetut ja huolellisesti kuivatut esineet upotetaan nesteeseen, jos niiden koko sen sallii. Värjäytyminen tapahtuu hyvin nopeasti, jo ½ minuutissa. Värikerrosta vahvistettaessa nostetaan esineet pois kylvystä, huuhdotaan, kuivataan huolellisesti ja jälleen upotetaan nesteeseen. Isoja esineitä värjättäessä valellaan nestettä niiden päälle tahi sitä sivellään niiden pintaan. Värjätyt esineet on hyvin huolellisesti huuhdottava ettei happotähteitä jäisi niihin. Kuivumisen jälkeen lakataan esineet värittömällä lakalla.

9. Patina. Vihreää patinaa käytetään useimmiten pronssista tai messingistä valamalla valmistettujen esineiden somistamiseen. Myöskin pronssista tai kuparista pakotettuihin esineihin tarttuu patina hyvin, mutta sileiden levypintojen patinoiminen on verraten vaivalloista.

Patinoimisneste valmistetaan m. m. seuraavalla tavalla. 1 litraan vettä liuotetaan 250 g kiteistä salmiakkia ja 250 g ammoniumkarbonaattia (hirvensarvensuolaa).

Ennen patinoimista annetaan esineelle tavallisesti joku pohjaväri. Tähän soveltuvat aikaisemmin annetuista ohjeista esim. ruskeakylpy, rikkimaksakylpy, antimonisulfidimenetelmä tai arsenikkikylpy. Kun pohjaväri on saatu ryhdytään patinoimiseen. Tavallinen jouhisivellin kostutetaan niukalti patinoimisnesteellä ja sillä tröplätään esineen pinnalle niin että se tulee nihkeänkosteaksi. Pinnan annetaan itsestään kuivua ja tröpläämistä jatketaan. Muutaman kerran perästä huomataan vihreän patinakerroksen muodostuvan esineen pinnalle. Nyt harjataan ei kovin kovalla harjalla esineen pinnalla mahdollisesti olevat irtaimet värihiukkaset pois ja patinoimista jatketaan. Jo muutaman päivän kuluessa muodostuu tarpeeksi vahva patinakerros esineen pinnalle. Liian paksulti patinoimista on vältettävä, sillä sillä on taipumus irtautumiseen, samoin on vältettävä liian tiheään nesteellä kostuttamista. Patinan väriä voidaan vivahduttaa muuttamalla nesteessä olevien salmiakin ja ammoniumkarbonaatin suhteita ottaen huomioon, että salmiakki antaa patinalle vihreämmän ja hirvensarvensuola sinisemmän vivahteen.

Patinoidut esineet tavallisesti vahataan. Mehiläisvahaa liuotetaan bentsiiniin ja liuosta sivellään esineille. Bentsiinin haihduttua jää ohut vahakerros esineen pinnalle. Sitä lievästi hankaamalla pehmeällä harjalla tai villatilkulla saadaan esineen pinnalle kiilto, joka saa patinan muistuttamaan yhä enemmän luonnollista, jaloa patinaa.

Sinkin värjäys.

10. Ruskea väri. Paitsi siten, että sinkki ensin galvaanisesti kuparoidaan ja sitten värjätään kuten kupari, saadaan siihen suoraan ruskea väri käyttämällä seuraavasti kokoonpantua liuosta: 1 l vettä, 60 g kuparisulfaattia, 60 g väkevää ammoniakkia, 27 g salmiakkia. Liuosta sivellään esineille, jolloin ruskea väri tulee esille.

11. Musta väri. Sivulla 36 esitetyllä kloraättikylvyllä saadaan sinkkiin musta väri. Värjääminen tapahtuu siten, että rasvasta puhdistettuja esineitä harjataan juuri ennen värjäämistä hienolla hiekalla ja laimennetulla suolahapolla, huuhdotaan, kuivataan ja sitten sivellään niille kylmää kloraattikylpyä. Pienehköt esineet voidaan myös upottaa nesteeseen. Heti värjäämisen jälkeen ovat esineet kuparinpunaisia, mutta vähitellen muuttuu väri mustaksi. Kun tämä on tapahtunut, huuhdotaan esineet ja kuivataan. On huomattava, että värinesteen on annettava ilmassa vaikuttaa esineen pintaan niin kauan, että se mustuu ja sitten vasta huuhdottava. Kuivattu esine lopuksi vahataan.

Hopean värjäys.

12. Vanha hopea. Monet hopeaesineet värjätään somistamisen tarkoituksessa vanhan näköisiksi. Tavallisin keino on rikkimaksakylpy, jolla saadaan hiukan siniseen vivahtava musta, jota sitten pois hankaamalla vivahdutetaan.

Ruskehtava väri saadaan jommallakummalla seuraavista liuoksista:
a)
10 g kuparisulfaattia,
5 g salmiakkia
ja 100 g etikkaa
tai b)
20 g kuparisulfaattia,
10 g kalisalpietaria,
20 g salmiakkia
ja 100 g etikkaa.
Esineitä sivellään toisella näistä liuoksista, värjäytymisen tapahduttua ne huuhdotaan ja väriä vivahdutetaan osittain pois hankaumalla. On huomattava, että etikkapitoisilla nesteillä aikaansaatu väri ei kestä kuumentamista, väri muuttuu nimittäin lämmössä kuparinpunaiseksi.

Viimeistely.

Tavalla tai toisella värjätyt esineet kaipaavat useimmiten vielä viimeistelyn ennenkuin ne täyttävät niille taiteellisessa suhteessa asetetut vaatimukset. Tämä tapahtuu poistamalla esineen pinnalta liikaa väriä hankaamalla, jolloin esineen väri saa eloa ja taitehikkuutta. Viimeistely vaatii suorittajaltaan tottumusta ja hyvää aistia, ja se saavutetaan vain harjaantumisen kautta.

- F. N.