Kirjoittanut toimittaja Viljo Niukkanen.
Näyteikkunaa järjestettäessä ei riitä yksinomaan se, että tavarat järjestetään mahdollisimman kauniisiin ryhmiin ja että ne muodostavat eheän arkkitehtoonisen kokonaisuuden. Värit ja niiden vaikutus ovat myös otettavat huomioon. Tätä seikkaa on hieman vaikeampi käsittää, ellei tee itselleen selväksi, mitä värit ovat ja kuinka ne keskenään suhtautuvat.
Valo-oppi nimittää kuusi väriä, ja ne ovat samat, jotka prisma valonsäteistä taittaa, siis punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen ja sinipunerva. Käytännön ihminen lisää näihin vielä neljä: musta, valkoinen, harmaa ja ruskea. Mutta kuinka tavattoman paljon eri vivahduksia noista spektrinväreistä saadaankaan, kun tiedetään, että tavallinenkin ihminen alaan hieman harjaannuttuaan voi eroittaa kokonaista 30.000 eri värivivahdusta.
Väri- ja taideteoria lähtee kuitenkin siitä, että löytyy ainoastaan kolme pääväriä: punainen, keltainen ja sininen. Niitä ei voida saada syntymään toisia värejä sekoittamalla, mutta niistä saadaan sekoittaen syntymään kaikki muut värit. Punaisen ja keltaisen sekoituksesta tulee oranssi, keltaisen ja sinisen sekoituksesta vihreä ja sinisen ja punaisen sekoituksesta sinipunainen.
Nuo mainitut spektrin kuusi väriä ovat sangen tärkeitä, sillä niiden kesken vallitsee määrättyjä lakeja, joiden tunteminen on värien oikean käytön ensimäinen ehto. Koetan seuraavassa mahdollisimman suppeasti esittää nuo värimaailman tärkeimmät lakipykälät:
Tarkastakaamme ensimäiseksi allaolevaa väriympyrää:
Jos nyt tahtoisimme sekoittaa eri värejä keskenään, huomaisimme, että punaisesta alkaaksemme, voimme sitä hyviä tuloksia saaden sekoittaa kaikkiin muihin väreihin paitsi siihen, joka on ympyrässä sitä vastapäätä, siis vihreään. Vihreää ja punaista sekoittamalla saamme likaisen yhdistelmän, joka ei oikeastaan ole minkään värinen. Samoin on laita kaikkien muiden ympyrässä olevien värien kanssa. Keltaisesta esim. saa kauniin sekoituksen minkä muun värin kanssa tahansa, paitsi ei sinipunaisen.
Niitä värejä, jotka väriympyrässä ovat toisiaan vastapäätä ja sekoitettaessa neutralisoivat toisensa, nimitetään toistensa vasta- eli komplementtiväreiksi.
Edellisestä johtuen saamme siis väriopin ensimäiseksi lakipykäläksi:
Komplementtivärejä ei koskaan saa sekoittaa toisiinsa.
Saadaksemme selville toisen pykälän, on meidän otettava avuksemme eri värisiä paperipalasia. Jos leikataan pieni, neliön muotoinen kappale punaista paperia ja asetetaan se kirkkaassa valaistuksessa harmaalle pohjalle, sekä katsotaan tuota paperia sitten jonkun aikaa hellittämättä, näkyy harmaalla pinnalla, jos punainen äkkiä poistetaan, samankokoinen vihreä läiskä. Siis punaisen komplementtiväri.
Tämä johtuu siitä, että silmä ikäänkuin väsyy johonkin väriin ja herkistyy sen vastavärille; se suorastaan kaipaa sitä. Kun me siis asetamme ihmissilmän katseltavaksi värejä, ovat nämä asetettavat siten, että silmä johonkin väriin väsyttyään ja siitä siirtyessään tapaa heti vierestä toisen, joka on sille mahdollisimman vastainen. Punaisen parhain vierustoveri on siis sen komplementtiväri vihreä.
(Jatkuu helmikuun numerossa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti