Värien lajistamisesta (standardoimisesta).

Maalarilehti 5, 1928

Useilla teollisuuden aloilla on muotojen standardisoiminen tai niinkuin suomeksi voimme nimittää, laajistaminen, kehittynyt hyvin pitkälle ja ellei sitä olisi tapahtunut, kävisi hyvin vaikeaksi ostaa esim. polkupyörään uusia kumeja tai uutta kierrenaulaa. Yhden tehtaan valmistaessa yhtä lajia, toisen toista, täytyisi ostajan etsiä sellainen kumi tai kierrenaula, jonka on valmistanut se tehdas, joka on polkupyöränkin valmistanut. Tämmöisten suurten hankaluuksien välttämiseksi, tuotteiden hinnan helpottamiseksi, ovat tehtaat eri suunnilla maanpalloa pyrkineet etsimään samoja mittoja ja muotoja vastaaville esineille. Tuotannon yksinkertaistuttamiseksi ja hintojen saattamiseksi mahdollisimman halvoiksi on rakennusteollisuuden alallakin viime aikoina tapahtunut laajaa lajistamista. Esim. ovia ja akkunoita on suurissa määrin valmistettu samojen mittojen mukaisesti (Vaikkakaan tämä ei ole rakennusten kauneudelliselle puolelle eduksi).

Suurmaissa, kuten Englannissa, Amerikassa ja Saksassa on lajistamista koetettu sovittaa jo maalausammatinkin alalle. Ja meillä Suomessakin on muutamia vivahduksia siihen suuntaan. Esim. v. 1928 edustajakokouksessa Riihimäen osaston alustus ulkomaalausvärienlajien selvittelemisestä ja järjestämisestä viittasi siihen. Siinä nimittäin esitettiin kokeiluja määrättyjen yleisvärien valitsemiseksi, joita maalarit kautta maan saattaisivat samoilla ehdoilla ja takeilla tarjota tilaajille. Asia on melkoisen tärkeä katsottuna siihen, että väriehdotteluja, esim. julkisivumaalauksissa käytettäviksi, on yhtä monta, kuin on maalaria ja maalarin työn tarvitsijaa. Asianomaisten sovittelijoiden tietomäärästä riippuu, tuleeko kulloinkin sovittelusta molempia tyydyttävä vai molemmille vahingollinen. Ja mainita tuskin tarvitseekaan, kuinka paljon vaivaa usein maalarille tuottaa, jos tilaaja itsepäisesti pitää kiinni jostakin itse keksimästään väristä, jota vastaavia värejä maalarilla olisi varastossaan mahdollisesti parempia ja halvempia, kun sen sijaan tuo tilaajan määräämä väri saattaa jo olla yleisemmin käytännöstä pois joutunutta ja siis turhan tautta suuren homman takana kun sitä lähtee etsimään.

Kuten sanottu, on suurissa teollisuusmaissa maaliaineidenkin lajistaminen kulkenut melkoisen pitkälle. Englannissa esim. on jo noin 30 värisovitusta selvitetty lajistelun perustalle. Työn on toimittanut "brittiläinen stantardisoimis yhdistys" kaupunkivirastojen värikauppiaiden ja värinkäyttäjien yhteistoiminnan perustalla. Lajistetuista aineista nimitettäköön tässä esimerkkinä maaliöljy, tärpätti, paloviinalakka, sinkkivalkoinen, baryttivärit, punaiset värit, lyijy valkoinen, mönjä ja useita lakkojakin.

Esimerkkinä tällaisesta värinlajistamisesta mainitsemme tässä mönjän keskitetyt lajit:
1. Aineen täytyy olla puhdasta, vapaata kaikista muista aineista.
Sitä tulee olla kahta lajia A: mönjää tavallisiin maalaustöihin B: mönjää putkitöitä varten
2. Aineen täytyy sisältää vähintäin 99 % lyijyoxidia.

Selostus johtuu sitten käsittelemään kemiallisesti näitä kahta mönjää vieläkin tarkemmin, joihin emme tässä puutu. Mainitsemme tässä vain kolmannen pykälän joka määrää värin hienouden, niin että esim. lajiin ei saa jäädä kuin 0,5% jäljelle värin tultua seulotuksi 100-numeroisen seulan läpi. Lajiin B saa jäädä, seulottuna 200-numeroisen seulan läpi 1½% karkeampaa ainetta. Maaliaineen värinimemiskyky on tarkalleen määrätty samoin ominaispaino ja vielä kuinka paljon siinä saa olla vesipitoisia aineita.

Koemenetelmästä ja siihen käytettävistä kojeista ovat asianomaiset lajistamisen järjestäjät sopineet.

Amerikassa kulkee lajistaminen hiukan toiseen suuntaan. Siellä ei ole niin suuresti kohdistettu huomiota värin täyspitoisuuteen kuin yllä olevasta esimerkistä näemme, vaan on siellä ammatin käyttöä tahdottu yksinkertaistuttaa pyrkimällä muutamiin rajoitettuihin menetelmiin. Siten on jo väripönttöjen suuruutta alettu määrätä, jotteivät ne olisi kaikkea mahdollista mittaa ja kokoa. Edelleen on pyritty rajoittamaan värivivahduksia, joten on olemassa esim. 10 automobiiliväriä, 32 öljymaalausväriä ja 14 emaljiväriä.

Myöskin Austraaliassa on värien lajistaminen joutunut huomion alaiseksi. Esitämme tässä maaliöljyn lajimääräykset. öljyä sisämaalausta varten on seuraavaa lajia: 1) kovaksi kuivaava vaunumaalausöljyä; 2) kovaa kopaliöljyä; 3) tammiöljyä ja 4) tummaa tammiöljyä. Öljyjen tulee olla kirkkaita, vaaleita ja läpinäkyviä, öljyjen tulee kuivua pintakuivaksi 10 tunnissa ja läpikuivaksi 24 tunnissa. Pinnan tulee olla yhtenäisen ja kiiltävän. Sitkeyden tulee olla 25 C. lämmössä 1 8/10 ja korkeintaan 2 5/10 määrätyn mittayksikön mukaan, öljyn täytyy kestää määrätty kutistumattomuuskoe, josta nähdään, ettei se synnytä kuuman aiheuttamia katkeumia. Öljyssä täytyy olla 50 % juoksevaa ohennusainetta. Voimme ajatella austraalialaisen maaliöljyn olevan toisenlaista kuin meillä käytetyn, mutta ylläolevasta näemme, vaikka taulukko on vain pieni osa laajemmasta määritelmästä, että austraalialaiset jotakuinkin tarkkaan ovat lajittäneet yleispätöisesti käyttökuntoiset maaliöljyt. Kuten yllä jo viitattiin, ovat meillä hyvinkin tarpeelliset ylläolevan mukaiset lajistamiset vielä alkuvaiheissaan. Mutta selvyyden ja joustavuuden saamiseksi laajoille maalausaloillemme olisi näihin tehtäviin syytä kiinnittää tarkkaa huomiota.