27.2.20

Väreistä. Mitä väreillä käsitetään.

Maalarien viesti 2, 1916

Axel Tallberg'in kirjasta Maalauksen ja värien kemia.

(Suomentanut Sv. Lehtonen.)

Sanalla väri on meidän kielessämme jokseenkin epäselvä merkitys, sillä se ei nimenomaan voi osoittaa onko kysymys jonkun esineen väristä, värivaikutuksesta, itse värijauheesta, tai värittämiseen eri maalaukseen valmistetusta väristä.

Kun valonsäde taittuu, kulkiessaan särmikkään, hiotun lasin eli prisman läpitse, joutuu se, kuten kaikki tiedämme, suuresti eriskummallisen muutoksen alaiseksi. Tällaiseen särmiöön eli prismaan menee se tavallisena värittömänä valona, mutta jättää sen loistavana väririkkaana sädenippuna, jossa varsin hyvin voidaan havaita ainakin seitsemän eri väriä, punaista, punakeltaista, keltaista, viheriää, sinistä, punasinistä ja sinipunaista eli violettia.

Me havaitsemme nämä värit ainoastaan sen vaikutuksen kautta mikä niillä on meidän silmäämme, joten voimme sanoa että tämä värihavainto, tavallaan, on aisteilla havaitsematon huomio (abstrakt sensation). Me voimme tosin nähdä värin, mutta me emme voi käsin tarttua siihen, koska sillä ei ole muotoa eikä kiinteää ainetta.

Kun me siis puhumme väristä, niin me teemme sen käsitteellisessä tarkotuksessa, saadaksemme muille havainnollisesti nähtäväksi meidän oman huomiomme värivaikutuksesta eli — havainnosta.

Kun me, toiselta puolen, puhumme esineiden väristä, tapahtuu se aisteilla havaittavassa tarkoituksessa.

Väritunnelmasta voidaan silloin keskustella ja verrata värivaikutuksen yksilöllistä huomiota siihen huomioon minkä sama värivaikutus on jättänyt muihin ihmisiin.

Meillä on tässä tapauksessa nimittäin jotain kiinteää, määrättyä, missä voimme pysytellä.

Ja vielä varmempaan todellisuuteen tulemme tässä suhteessa jos otamme hyppysellisen "väriä" sormiemme väliin. Me voimme silloin sekä nähdä sen että myös koskea siihen aineeseen joka saa aikaan värivaikutuksen.

On siis selvää että on huomattava erotus värillä ja värillä. Väri on käsitteellinen tunnelma. Väri on aisteilla havaittava, määrätty käsite ja väri on aine. Eikö totta?

Tästä siis seuraa että me emme yksinomaan sanalla väri voi lausua mitä me todella tarkoitamme sillä. Tarkoitus täytyy selvittää sen kautta missä yhteydessä sana esiintyy eli lausutaan.

Jotta me kuitenkin suuremmalla selvyydellä voisimme tämän käsitteen lausua, tulee meidän seuraavassa oppia tarkkaan erottamaan sanat väri ja värillisyys (kulööri). Me voimme silloin helposti tehdä itsemme ymmärrettäviksi toisillemme.

Sitä ainetta joka antaa värillisyyden värijauheelle kutsumme väriaineeksi (pigment), ja kun me olemme sekoittaneet jauheen jotta me voimme sillä maalata, kutsumme sitä väriksi.

Värillä on niinmuodoin vissi värillisyys eli kulööri, mutta sillä taasen moniaita sointuja ja vivahduksia.

Mutta värillä on myöskin laadullisia ominaisuuksia, jotka, kun siitä puhutaan, on otettava huomioon.

Näitä laadullisia ominaisuuksia ovat: väriaineen värillisyysvoima, eli tehoisuus (intensiteetti).

Värin peittämiskyky, sen sekoittumismahdollisuus (mixabiliteetti) toisten värien ja aineiden kanssa.

Sen hyvät, merkityksettömät tai vahingolliset vaikutukset muihin väreihin sekoitettaessa ja yhdistettäessä.

Ja lopullisesti: värillisyyden eli kulöörin kestävyyskyky.

Pääasiassa näitä, eri värien laadullisia ominaisuuksia, tulemme seuraavassa käsittelemään.

***

Perinpohjaisen selostuksen antaminen kaikista niistä väreistä ja väriyhdistelmistä, joita nykyään kaupassa esiintyy, olisi varmaan aivan toivoton tehtävä, ainakin tämänlaisessa teoksessa. Meidän täytyy siis tyytyä varsin lyhytsanaiseen tärkeämpien ja enimmän käytettyjen värien käsittelyyn.

Ottakaamme siis ensiksi

Valkoiset värit tarkastettaviksi.

Tärkein niistä on Lyijyvalkonen, puhtaammassa tilassaan myöskin kutsuttu Kremservalkoseksi, sekä Sinkkivalkonen ja Baryyttivalkonen (Permanenttivalkonen).

Lyijyvalkonen on väri, jonka käytäntö on hyvin vanha; sitä käytettiin todistettavasti jo noin viisisataa vuotta ennen meidän ajanlaskumme alkua.

Ateenan edustalta on nimittäin maasta löydetty eräs savesta tehty rasia mainitulta ajalta, ja se on sisältänyt lyijyvalkosta ja liitua, joita otaksuttavasti, tässä tapauksessa, on käytetty kasvojen puuteroimiseen.

Tavallisin keino lyijyvalkosen valmistamiseksi on vielä tänään pääasiassa sama kuin se, jota monien vuosisatojen aikana on käytetty ja jota siitä asti kun sitä alettiin käyttämään on nimitetty Hollantilaiseksi valmistustavaksi.

Menettelytapa valmistuksessa on lyhyesti seuraava:

Asetetaan metallinen lyijy yhtaikaa etikkahapon, hiilihapon, atmosfäärisen eli ilmahapon ja vesihöyryn vaikutuksen alaiseksi. Täten muuttuu metalli lyijykarbonaatin ja lyijyhydraatin yhdistelmäksi. Edellistä tulee olla 70% ja jälkimäistä 30% siten muodostuneesta väriaineesta, jos se laadultaan on hyvää.

Lyijyvalkosta väärennetään usein suuremmilla tai pienemmillä kipsi-, posliinisavi- tai liitulisäyksillä sekä bariumi- ja lyijysulfaateilla. Sellaiset lisäykset voidaan kuitenkin yksinkertaisten keinojen avulla keksiä.

Lyijyvalkonen on erittäin tärkeä väri maalareille. Sillä on kuitenkin se epäedullinen ominaisuus, että se, varsinkin kosteissa huoneustoissa, on altis tulikivivedyn vaikutuksille, ajne, jota aina esiintyy esim. siellä missä paljon ihmisiä oleskelee.

1 Tässä on huomautettava, että ammattimaalauksessa se ei aina käy päinsä. Permanenttivalkonen ei nimittäin ole niin hienoa jauhetta, että sitä voitaisiin käyttää hienompien pintojen valmiiksimaalaukseen. - Målarnes Facktidn. muist.Tulikivivety, kuten osa muitakin tulikiviyhdistyksiä, vaikuttaa että väri tummenee, mutta sen vaikutusta voidaan tässä tapauksessa kuitenkin huomattavasti heikontaa, jos maalattaessa sekotetaan lyijyvalkoseen noin kolmasosa permanenttivalkosta, väriaine, joka sisältää bariumisulfaattia ja on ehdottomasti vaslaanottamaton kaikille ilman vaikutuksille1.

Lyijyvalkosen arvosta värinä voi tulla vakuutetuksi tutkimalla vanhoja maalauksia. Kun taulun väripinta toisin paikoin on halkeillut ja lohkeillut, on se yleensä edelleen, ainakin muihin paikkoihin verraten, eheä niistä paikoin, joihin on enemmän tai vähemmän käytetty lyijyvalkosta maalauksessa. Voidaanpa sanoa, että kaikkein valoisimmat kohdat useimmissa tapauksissa yhä edelleen ovat halkeilemattomat ja eheät.

Lyijyvalkonen tummenee kuitenkin, kuten sanottu vähitellen, joten väri aikaa myöten tulee yhä enempi läpikuultavaksi, kuten öljyjä käsittelevässä osassa on koetettu täysin selvittää.

Unikkoöljyyn sekotettu lyijyvalkonen on puhtaampaa valkosta kuin pellavaöljyyn sekotettu, mutta ensinmainittu kuivaa hitaammin.

Sinkkivalkonen on väriaine sinkkikarbonaatista, sinkkioksidista tai sinkkisulfaatista. Tätä väriainetta valmistettiin Ranskassa jo 1787, mutta ei tullut yleisemmin käytäntöön ennenkuin 1850-luvulla.

2 Ammattimaalareilla tuskin on syytä moittia sinkkivalkosen kuivamiskykyä, ja kestävyyskin on sisämaalauksissa aivan tyydyttävä, jos vaan ei pohja ole kostea. - Suom. muist.Öljyvärissä kuivaa sinkkivalkonen huonosti ja sitäpaitsi se helposti halkeilee ja lohkeilee, joten tämän värin käytännöllistä arvoa ei ollenkaan voida verrata lyijyvalkoseen, joskin sillä toiselta puolen, jos se on valmistettu sinkkioksidista, on useita arvokkaita etuisuuksia, erittäinkin tempera- ja freskomaalauksissa, joissa se esiintyy käytännöllisenä ja ehdottomasti muuttumattomana värinä2.

Sinkkivalkonen, valmistettu sinkkikarbonaatista, tai sinkkisulfaatista, on sitävastoin monesta syystä sopimatointa käytettäväksi, ja myöskin varsin vaarallista sen pilaavan vaikutuksen takia mikä sillä on eräisiin muihin väreihin.

Akvarelliväri kiinanvalkonen on tiiviimpi muoto sinkkivalkosta (oksiidia).

Permanenttivalkosta valmistetaan bariumsulfaatista. Tämä väri on yksistään vaikeasti käytettävää maalauksessa. Ilman vaikutukset eivät sitä vahingoita eikä se myöskään vahingoita niitä värejä joiden kanssa se tulee kosketukseen. Sekotettuna lyijyvalkoseen muuttuu se jossakin määrin, mutta ei kuitenkaan niin huomattavassa määrässä, että maalaus siitä kärsisi.

Meidän tulee panna merkille, että me tässä olemme puhuneet ainoastaan siitä lajista permanenttivalkosta, jota valmistetaan bariumsulfaatista; eräs toinen väri esiintyy nimittäin samalla nimellä, sekin tosin bariumvalmistetta, mutta johon ei ollenkaan voida luottaa. Tämä viimemainittu (arvattavasti tarkoittaa kirjoittaja "litoponia") tunnetaan helposti harmaammasta väristään ja huomattavasta ryynillisyydestään.

Moniaita muita värejä, enimmäkseen antimonvalmisteita, löytyy myös kaupassa, mutta ne ovat tässä mainittuja ehdottomasti ala-arvoisempia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti