Maalarien viesti 2, 1916
Ruotsissa kuuluu olevan useampiakin naismaalareita, mutta enin huomiota ansaitseva lienee eräs rouva Ingeborg Bonnström Sundvallissa. Huolimatta 67 ikävuodestaan harjoittaa hän yhä vielä ammattiaan, johon hän 30 vuotta sitten ryhtyi. Kun maalaustöitä ei ole, ottaa hän tehdäkseen ompelua, mutta maalarinakin on häntä hyvin paljon käytetty ja ne talot Sundvallissa eivät ole niin harvat joissa hän on maalannut ja tapiseerannut pohjakerroksesta ylimpään kerrokseen asti.
Miten rouva Bonnström joutui tähän naisille niin harvinaiseen ammattiin? Se tapahtui siitä syystä että hänen miehensä ei, onnettomuutta tuottavien väkijuomien takia, voinut itse hoitaa tointaan kunnollisesti. Moni vaimo on ollut samassa asemassa mutta kaikki eivät ole voineet niin päättävästi kuin rouva Bonnström astua miehen tilalle. Kun hän näki, että puolisonsa ei, huolimatta hänen sanoistaan ja esityksistään, ollut parannettavissa, päätti hän opetella miehensä ammatin. Hän siis nousi aamulla aikaisin ylös, hoiti kotitehtävät ja laittoi ruan. Ja kun mestari miehineen lähti työhön seurasi hän mukana. Alussa oli se ymmärrettävästi vähän vaikeata, mutta sen täytyi onnistua. Tottumaton käsi vähitellen harjaantui, ja kauvan ei kulunut ennenkuin hän itse hoiti koko liikkeen, hankki kisällit, otti vastaan työtarjoukset, järjesti työt ja teki suuren osan työstä itse. Taloudenhoidon ja kaksi lastaan täytyi hänen osittain uskoa naispalvelijan huostaan.
Hänen tarkotuksensa alkujaan oli olla toverina miehensä rinnalla, tukea häntä ja lisätä hänen työhaluaan. Hän oppi maalarinammatin, mutta miehensä ei voinut parantaa itseään - joten se oli vaimo, jonka töytyi ruveta "paasiksi" verstaassa. Vielä tänään on hän hivutettu muistellessaan miten ihmiset alussa kummastelivat kun näkivät naisen maalaamassa: Seisottiin, ihmeteltiin ja katseltiin sisään ikkunoista. Milloinkaan ei oltu nähty mokomaa!
Vähitellen lisääntyi kisällien luku, ollen jo siinä oli paljon puuhaa sillä kisällit olivat siihen aikaan vielä mestarin ruassa ja saivat tältä asunnon. Rouva Bonnströmiltä meni paljon aikaa myös näissä taloustoimissa. Mutta hän ei voinut enää erota pensselistään enempää kuin lapsistaankaan ja hän hoiti huonekalujen maalausta verstaassa.
Usein täytyy hänen kuitenkin johtaa työtä myös rakennuksilla.
Hän ei myös välttänyt menemästä tikapuita ylös ulkoseinälle purkkineen ja pensselineen.
Vuodesta 1894 alkaen on rva Bonnström huolehtinut itsensä ja lapsiensa toimeentulosta yksinään, senjälkeen kun miehensä kuoli. Hän tekee yhä vielä maalarintyötä vaan ei enää käytä palkattua työväkeä. Viime kesänä esim. oli hän vielä maalannut m. m. erään verannan.
Hänen korkea ikänsä ei ole häntä kartoittanut ammatistaan, johon hän elämän kovan todellisuuden pakosta antautui ja jonka hän on oppinut niin perinpohjin ja kunnollisesti että hänen miehiset ammattitoverinsa ovat olleet pakotetut antamaan hänelle tunnustuksensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti