Satakunnan Kansa 245, 23.10.1927
Majuri Miekankalske räätälissä.
Entinen majuri Miekankalske ei ollut koskaan hyvällä tuulella, kun hän näin syyspuolella oli pahoitettu luopumaan kesävaatteistaan ja vaeltamaan räätäliin tilatakseen ne syys- ja talvipuvut, joihin hän aikoi näiden vuodenaikojen vallitessa verhota suoran ja sotilaallisen olemuksensa. Sillä kesäpuvut iloisine väreineen ja rohkeine malleineen olivat aina hauskat pitää (varsinkin sentakia, että majuri Miekankalske luuli niissä aina näyttävänsä nuoremmalta, eikä hän oikeastaan mikään ikäloppu ollutkaan), koska syksyn kaikki aivan toistensa kaltaiset siniset puvut eivät suinkaan tuoneet mieliin mitään nuorentamiskuureja tai tarjonneet mitään erikoisen kirjavaa nähtävää.
Kaikesta tästä johtui, että eron saanut majuri Miekankalske ei niinkään ollut erikoisen hyvällä tuulella, kun hän vuonna 1927 lokakuun puolivälissä oli matkalla hoviräätälinsä luokse keskustelemaan syksyn puvuista. Mutta päästyään vihdoin matkansa määrään nousi hänen mielenlaatunsa ilmapuntari itsestään monta astetta.
Tämän vuoden syyskankailla on oikeastaan suuressa määrässä iloa levittävä kyky ja joka tapauksessa ne tuottavat näkö- ja tuntoaistille huomattavan yllätyksen. Mikäkö on vuoden muotiväri? Sininen, ehkä mieluimmin sinisenharmaa, mutta toiset räätälit puolustavat myöskin itsepintaisesti ruskeaa väriä ja ovat varmaankin oikeassa. Kankaan malliko? Hienoraitainen malli näkyy olevan täydellisesti voitolla, hyvänä kakkosena tulee hienosti pilkullinen kangas, kun taas kolmannen "palkinnon saa sävyisän ruudukas kangas. Mutta yksi yhteinen piirre niillä kaikilla on: esiintyköön kudonnassa sitten raidat, pilkut tai ruudut, niin ne kaikki ovat äärimmäisen hienoja - aivan saman seikan huomaa kaulanauhoihin nähden, sillä niistäkin ovat tyystin kadonneet suuret ruudut ja leveät raidat.
Tämä kaikki ilahdutti majuri Miekankalsketta, koska tämä oli suunta, jota hän persoonallisesti oli jo kauan koettanut seurata muodin vaihteluista huolimatta. Hän oli huomannut, kuinka muoti vuodesta vuoteen oli ollut kehittymässä väärään suuntaan kun urheilupuvut tulivat käytäntöön, alkoivat ne antaa leimansa myöskin kaikille muille mahdollisille puvuille, sellaisillekin, joissa ei kenenkään ihmisen päähän pälkähtäisi pelata golfia tai mennä metsälle. Nuo raskaat mallit ja räikeä kudonta olivat sieltä lainattuja, samoin useinkin liian vaaleat värit. Majuri Miekankalske ei olisi ollut se mies mikä hän oli, ellei hän olisi yrittänyt taistella tätä pahaa vastaan. Nyt hän iloitsi suuresti huomatessaan, että voiton oli lopulta kuitenkin perinyt se suunta, jonka puolesta hän jo aikaisin oli miekkansa paljastanut.
Entä sitten itse puvun kuosi? Kaikesta päättäen se näyttää arvokkaasti seuraavan suvikuosin jo viittomaa tietä. Se tahtoo sanoa: takki tehdään lyhyeksi ja lanteilta hyvin tiukaksi ja yleensä koettavat puvun yleispiirteet seurata vauhdikkuutta ja erikoisuutta. Siksi eivät olkapäätkään ole pyöristetyt, vaan mahdollisimman terävät ja silmiinpistävät, ja tähän katsoen on takiukauius takaakin hyvin leveä. Kaksirivinen takki näyttää olevan voitolla, liivin aukko on mahdollisimman pieni, mutta housujen leveys ei vielä tahdo vähetä. Majuri Miekankalskeen räätäli aikoi tehdä housut vielä tavallista pitemmiksi, mutta siihen pani majuri jyrisevän vastalauseensa - sillä rajansa olkoon myöskin hyväntahtoisuudella, tuumi hän.
Viimein oli edessä kysymys, millä tämä kaikki hienous lopulta päällimäisin verhotaan? Raglani? Ei koskaan. Tavallinen päällystakki? No sitä voisi ajatella. Ulsteri? Sopii paraiten. Majuri Miekankalskeen ulsteri oli tietysti kaksirivinen, väriltään harmaansininen ja kuten hänen kevätulsterissaan ei tässäkään ollut kolmea nappiparia enempää. Kaulus oli voimakkaasti leikattu, käänteet leveät ja rintatasku suuri ja silmiinpistävä. ”Ulsteri on miehekkäin kaikista vaatekappaleista”, oli majuri Miekankalskeella tapana sanoa, ”voimakkain ase siinä miehellisessä arsenaalissa, jonka nimi on vaatekaappi ja ainoa miehellinen vaatekappale, jota ei joku nainen voi käyttää naamiaisissa tulematta naurunalaiseksi”.
Ostoksilla.
Mitä tulee majuri Miekankalskeen hattuun nähden asettamiin vaatimuksiin, niin voimme sanoa hänen mielilauseensa olevan ”miehen hattu on hänen suurin huolensa”. Ja aina hän saarnaa kaikille miehisille hatunostajille; ”ostakaa aina numeroa suurempi hattu kuin tarvitsette”. Nyt on kuitenkin tapahtunut se onnellinen asia, että majuri Miekankalskeen verivihollinen, kankea hattu on saanut väistyä, joten tuo numeroasiakaan ei enää ole niin kauhean tärkeä. Kuten sanottu, on kankea hattu nyt saanut lopullisesti väistyä pehmeän tieltä. Pehmeä hattu on siis syyssesongin tunnussana.
Kuten puvullakin on hatulla rohkea ja silmiinpistävä muoto se on joko tahi, mutta ei kuitenkaan kahden äärimmäisyyden sovitteluyritys. Joko sillä on lierit, jotka ovat voimakkaasti alastaivutetut tahi ovat lieret taivutetut voimakkaasti ylöspäin ja ovat hyvin leveät jollemme ny puhu tämän syksyn uusimmasta hattutyypistä, jolla on hyvin, hyvin kapeat lieret eikä nauhaa ollenkaan. Mutta tästä äärimmäisyydestä ei majuri Miekankalske oikeastaan pidä. Mutta seikka, joka saavutti heti hänen hyväksymisensä varsinkin sentakia, että se on käytännöllistä maassa sellaisessa kuin meidänkin, joka sijaitsee lähellä napapiiriä oli se, että hattu oli paksua vilttiä. Ainoa vaara piilee vain siinä, että siitä tulee yhtä suosittu kuin kesän mauttomasta baskilaislakista ja silloin ei persoonallisella maulla varustettu herrasmies viitsi sitä pitää, kun niitä vilisee jokaisessa kadunkulmassa.
Numeroa liian suuri oli majurin sotahuuto hattua valitessa - numeroa liian suuret sanoo majuri myöskin hansikkaita ostaessa. Pikemmin liian suuret kuin liian pienet - niin, mieluimmin liian suuret kuin juuri sopivat, oli hänellä tapana sanoa. Hänen mielestään hansikkaiden vetäminen käsiin on luonnollinen toimitus eikä mikään mystillinen seremonia, ja hän alkoi aina epäillä, kun hansikkaan myyjä toi esiin käsivarsituen tai alkoi puuteroida hänen sormiaan, että hansikas luistaisi paremmin käteen. Ei, jos sinulla tavallisesti on numero 7, niin älä osta koskaan pienempiä kuin 7½, kun joku kysyi häneltä neuvoa tässä nansikasasiassa. Sitten vielä toinen yleishyödyllinen neuvo: älkää koskaan käyttäkö n. s. painokneppejä hansikkaissanne, ne kuuluvat yksinomaan naisille.
Majuri Miekankalske oli hyvin tarkka siinä suhteessa, ettei mikään hänen puvussaan saanut tehdä naisellista vaikutusta. Ja hansikkaita ostaessa ei sellaisen välttämiseen tarvita ylivoimaisia ponnistuksia. Majuri Miekankalskeen sormisuojukset ovat aina tarpeeksi laajat, hyvin neulotut ja saumat leveät, jotka Koantavat niille vankan ja miehekkään ulkonäön. Ja tässä suhteessa hän saikin iloita, sillä muodin oikukkaat hengettäret olivat tässä suhteessa tulleet häntä puolimatkassa vastaan. Kävelyhansikas on paksua keltaista nahkaa leveine saumoineen, ja samaa laatua ovat kaikki tämän syksyn hansikkaat, olivat ne sitten mitä tarkoitusta varten tahansa.
Kävelykeppiä ei majuri Miekankalske hyväksy, sillä sen kanssa puhkoo vain toisten ihmisten silmät tai tahrii heidän vaatteensa, kun sitä ei kuitenkaan käytetä alkuperäiseen tarkoitukseensa vaan sillä huidotaan mielettömien tapaan. Mitä kauluksiin tulee, päätti majuri pysytellä entisissä, kaksinkertaisissa, terävillä kulmilla varustetuissa kauluksissaan ja kenkänsä hän valitsi sellaiset, että niihin jalka hyvin sopi, ei kuitenkaan liian leveäkärkisiä.
Ja näin oli majuri valmis ottamaan vastaan syksyn ja talven, mitä jokapäiväisiin oloihin tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti