Suomen Teollisuuslehti 8, 15.4.1896
Kultaukset, joiden tulee olla ulkoilman vaikutuksen alaisina, tehdään kuten tunnettu melkein yksinomaan himmeiksi, sillä kiilloitetun kultauksen huuhtoo ensimmäinen sadekuuro pois ja n. k. tulella kultaus on kalleutensa johdosta melkein kokonansa hyljätty, paitsi sitä, ettei sitä edes kaikkialla (esim. nykyaikaisiin sinkki-tuuliviireihin) voitaisi käyttää. Galvaaninen eli sähkökultaus taasen ei kullattavien esineiden suuruuden vuoksi (ne ovat useinkin 4 mtr. korkeita) voi tulla käytäntöön.
Käytännölliseksi havaittu ja kaikille aineille soveltuva menettely on seuraava, kultaaja Otto Reutzssh'in keksimä työtapa. Se perustuu pääasiallisesti n. k. öljykiiltokultaukseen, jota käytetään hentoja loistohuonekaluja valmistettaessa, mutta sitä on tietysti tarpeen mukaan muutettu.
Joka tapauksessa on kullattava esine ensin pohjustettava hienoksi jauhetulla öljyyärillä. Kuta karkeampi esineen pinta on, sitä useampia kertoja tulee liinaöljyvernissalla hierottua väriä tasaisesti sivellä siihen. Kuitenkin on huomattava että kunkin sävellyksen tulee olla ehdottomasti kuiva, ennenkuin sivellys uudistetaan. Paremmissa esineissä on öljyväri useampia kertoja hangattava sileäksi, tämän voi tehdä olkitukolla tahi huopakappaleella hienoksi jauhettua hohkakiveä ja vettä käyttämällä. Kun öljypohjustus on saatu tarpeeksi sileäksi, lakeerataan se useampia kertoja parhaalla meripihkalakalla, mutta kunkin sivellyksen täytyy ensin olla aivan kova, s. o. lasikova, ennenkuin lakeeraus uudistetaan. Samoin täytyy myös viimeisen sivellyksen olla aivan kova, ennenkuin ryhdytään huilaamaan. Tätä ennen hangataan vielä liukkaimpia kohtia huovalla ja hirvensarvella sekä kiilloitetaan sitten nahalla.
Kultausöljy, joka, jos se on liian paksua, lievennetään hieman tärpättiöljyllä, sivellään sitten semmoisenaan kovaan lakkakalvoon ja pyyhitään pois 3 kertaa hienolla pumpulilla. Vaikkapa öljy huolellisesti pyyhitäänkin pois, jää sitä sentään niin paljon jälelle, että kultauksen voi suorittaa noin 8—12 tunnin kuluttua.
Kullatessa kostutetaan esine ensin siihen hengittämällä, sitten puristetaan varovasti siihen pantu kulta kiinni sivelemällä sitä kepeästi pehmeällä karvasiveltimellä ja sitten (kun kultaus on suoritettu) kiilloitetaan se hienolla pumpulilla.
Täten saatu kultaus on täydellisesti kiiltävä ja ehdottomasti ulkoilmaa kestävä.
Työn luonnistuminen riippuu yllämainituista valmistavista esitöistä, mutta nämät voivat riippuen aineista ja työ-ajasta olla hyvin vaihtelevia. Perusehtona on aina, että kukin pohjustus ja kukin lakeeraus ovat täydellisesti kovia, ennenkuin seuraava sivellys tehdään. Jos esim. työn tulee valmistua nopeammin kuin tavallisesti, niin saa korkeintaan vähentää pohjustusten ja lakeerausten lukumäärää vähentää, mutta missään tapauksessa ei saa sivellä uutta kerrosta kosteaan tahi märkään kerrokseen. Sillä yhdellä ainoalla pohjustuksella ja yhdellä paksunpuoleisella lakkakalvollakin saa jo kauniin kiillon kultaukseen, jos vaan nämät molemmat sävellykset olivat täysin kuivia. Sitävastoin, jos useita kertoja pohjustetaan ja lakeerataan ilman että kukin sivellys saa kuivaa, tulee kiilto sameaksi ja kattauksen jälkeen muodostuu lakkakalvoon suuria, rumia poimuja. Järkevästi menettelevällä saa siis pienemmillä esitöillä parempia tuloksia aikaan, kuin suurella työvoimalla, jos hätäillään eikä anneta sävellyksen kunnollisesti kuivaa.
Arvattavasti koettanee joku jouduttaa kuivamista sikkatiivilla. Tällöin on paras käyttää pohjustukseenkin liinaöljyvernissan asemasta kultausöljyä, sillä sikkatiivi huonontaa värin laatua. Ylipäänsä ei tule lakkaan koskaan lisätä sikkatiivia, sillä täten turmeltuu lakka ja rypistyy kokoon kultauksen jälkeen.
Sitäpaitse on huomattava, että sinkkiesineitä, kuten tuuliviirejä, torninhuippuja j. n. e. ei tule pohjustaa mönjällä (lyijyoksiidilla) vaan sinkkivalkoisella, sillä sinkillä on jotenkin suuri (affiteettikyky) taipumus yhdistyä mönjävärin öljyn kanssa, joten sideaine aikaa myöden turmeltuu, minkä haitan voi välttää käyttämällä sinkkivalkoista. Rautaa pohjustetaan sentään aina mönjällä.
Jos tavallisen lehtikullan asemasta käytetään n. k. "kaksinaiskultaa (doublé), joka kaupassa on tunnettu myös Brüsselin-kullan nimellä, niin vetää sillä suoritettu kiiltokaitaus vertoja parhaallekin tulikultaukselle, ei ainoastaan kauneutensa vaan myös kestäväisyytensä puolesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti