Satakunnan Kansa 107, 11.5.1924
"Kasvot huutavat meitä vastaan. Usein ovat ne väritetyt tumman pronssin väriin - ollakseen sopivat nykyään muodissa olevaan mustalaistyyppiin - etenkin on poskien väri tumma, mutta ne voivat myöskin olla jotain aivan päinvastaista väriä. Ja huulet! Niin, huulet Pariisissa! Ensin näkyvät huulet ja sitten vasta nainen, jolle ne kuuluvat. Ne ovat kirkkaan punaiset kuten postilaatikko, purppuran punaiset, kardinaalipunaiset, kirsikan- tai zinoberin väriset. Mutta luonnollista punaväriä huulissa ei näe missään".
Näin kirjoittaa eräs lontoolainen naistoimittaja lehdessään. Hän väittää, että ihastuttavat pariisittaret eivät edes koeta pysyä luonnollisissa väreissä, kun he maalailevat itseään. Luonnon tulee muistuttaa taidetta, jota nuoret nykyaikaiset taiteilijat maalaavat Quartier Latinissa. Ja mitä kauempana ollaan luonnosta ja mitä lähempänä erikoisuutta, sitä suurempi on riemu. Nykyään on värin ja puuterin käyttö pariisittarelle kaikki kaikessa. Etenkin huuliväritanko. Eräässäkin hajuvesikaupassa Pariisissa voi ostaja valita 25 eri väriä huulimaalia. Kaikkia näitä värejä käytetään.
Mutta kun näihin 25 värivivahdukseen on väsytty, mitä sitten? Ehkä sitten otetaan joku uusi väri, löytyyhän kauniita vihreitä ja sinisiä värejä. Ehkä pian nähdään vihreitä huulia tai kylmän sinisiä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti