Tohtori U. J. Berliniltä.
Suomentanut H. S. P.
60:nellä kuwalla.
Toinen painos.
Turussa, J. W. Lilljan kirjapainossa, 1860.
[...]
Nahkuri eli wuoturi. Teuraan nahat pajutaan eli parkitaan parkki-nah'aksi ja säämiskäksi.
Nahkuri on oikeastaan se, joka tekee mustaa eli ruskeata nahkaa. Ensin hän lioittaa wuodat kalkkiwedessä, ja hankaa eli karnii pois karwan ja lihan; sitten hän paisuttaa niitä listimellä sekoitetussa wedessä; näin turwutettuina jättää hän wuodat kauemmaksi petäjän ja tammen kuorten kanssa wedessä likoamaan kunne owat kyllä parkkeutuneet. Härän, lehmän ja hewoisen wuodat pajutaan antura- ja raswa-nah'aksi, joka toisela puolen mustataan rauta-wihtrerillä. Wasikan, lampaan ja wuohen nahoista, joista tehdään hienompaa nahkaa, höylätään paraat waksi- eli kiilto-nahaksi, joka on molemmin puolin ruskeata.
Hienoja nahjoka, joita toiselta puolelta kellalla, punalla ja wiheriällä painetaan, kutsutaan kartuaaniksi tahi sahwianiksi.
Nahkoja myös paitotaan alunalla ja suoloilla, jossa ne tulewat walkeiksi; sitä tekee Nahan-paittoaja. Toisinansa niitä wärjätään toiselta puolen, kuin hansikkoiksi eli sormikkaiksi aiwotaan.
Säämiskän tekiä hieroo nahan raswalla, että se pehmenee; sitten sitä wärjätään kelta-paineella läpästi. Säämiskästä tehdään sekä sormikkaita että muita wehoituksia. Alunalla ja suolalla paitotaan semmoisia nahkoja, joista ei karwaa ajeta, niinkuin willaisia lammasnahkoja, ketun, näädän ja orawan nahkoja. Sitä tekee turkki-nahkuri, joka nahan usein karwapuoleltakin painaa, ja ompelee kaikenlaisiksi waate-kaluiksi.
[...]
Wärjäri taitaa wärjätä kangasta millä paineella hywänsä; waan kirjawaksi hän ei saa sitä. - Oikeiksi kutsutaan ne paineet, jotka ei waalene auringon paisteessa eikä pesussa; toiset waalenewat ja owat siis halwempia. Liina- ja pumpuli-waatetta ei wärjätä samalla lailla kuin willasta ja silkkistä. Wärjättäwä pitää ensin pertämään ja lipiöittämään ennen kuin wärjätään; mutta jos sitä tahdotaan waaleaksi, niin pitää se ensin ulkona walkastamaan. Sitten se pannaan joksi kuksi ajaksi moukki-nimiseen nesteeseen, huuhotaan ja wihdoin keitetään paine-liemessä, siksi kuin se näöltänsä on aijotun paineen näköinen.
Maalari pyyhkii harjallansa maalia maalattawan kalun päälle. Maalaamalla ei saada kaluja ainoastaansa paremman näköisiksi, mutta myös lujemmiksi ja ruostumattomiksi. Maalatessa käytetään milloin liima- milloin öljy-wäriä. Liima-wäriä tehdään liimasta ja wedestä, jota jauhetulla liidulla sekoitetaan; se on silloin walkeata, waan saa mitä wäriä hywänsä, jos muuta ainetta pannaan sekaan. Öljy-wäri on liima-wäriä parempi, mutta myös kalliimpi; sitä tehdään pellawa-öljystä, jota keitetään yhteen kiilto-hopian ja kuparröökin kanssa, joten öljystä tulee öljy-wärnissaa, joka maalatessa pian kuiwaa. Waan keitettäessä saattaa öljy pian syttyä, joll'ei wain olla hywin waroilla. Sitte hierotaan öljy-wärnissa sileällä kiwellä wärin kanssa yhteen, johon wielä pannaan kohtuullisesti terpetti-öljyä.
Jos öljy-wärillä puuta maalataan, niin pitää ensin kaikki kilot kitillä tasoitettamaan ja kaikki oksapaikat liimoitettamaan.
Maalari saa maalattawan sekä yhden että monen näköiseksi (kirjawaksi). Taitawa maalari tekee puiden, maanpaikkojen, eläimien ja ihmisen kuwia, niin että näyttäwät kuin eläisiwät. Semmoisia maalauksia, kuin alttari-taulut kirjoissamme, ei maalata puun, wain lewitetyn liinan päälle.
[...]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti