Parkitusainekset.

Suomen nahkurilehti 3, 1917


(Jatk.)

Jotta sumakki saataisiin mahdollisimmanparkkiaines-rikkaaksi, täytyy oksat leikata poikki juuri ennen kukkimista ja ainoastaan yrttimäiset, mutta ei vielä puumaisia osia. Ne kuivataan sitten, lehdet poimitaan pois ja jauhetaan. Epätietoista on, missä määrin kukin sumakkilaji on parkkipitoista. Ainoastaan sicilialaisesta sumakista on voitu tähän mennessä valmistaa puhdasta parkkihappoa. Jos sumakkiextraktia valellaan rikkihapolla, muodostuu sakka, joka keitettäessä jakautuu sappihappoon ja käyvään sokeriin. Samoin käy, jos sumakki saadaan käymisasteeseen. Paitsi sumakkia, löytyy myös muita parkkiainespitoisia lehtiä, esim. kanervan (Erica vulgarian) teepensaan (Thea chinensis) ja arttisokan (Cynera aegilops) lehdet. Mutta korkean hinnan vuoksi ei niitä voida käyttää parkituksessa.

Knopperit ovat määrättyjen tammilajien nuorien hedelmien kasvannaisia, etenkin Quercus pedunculata lajin. Ne kehittyvät hedelmien muodostuessa knopperiäkämäpistiäisen piston kautta. Piston seurauksena on, että muodostuu nopea lisäkasvu, joka särkee hedelmän suojuksen. Täten alkunsa saanut muodostus tulee ulos kasvimaljakosta, särkien tavallisesti tammenterhon sekä maljakon tahi ympäröi kummatkin ja putoaa puusta muodottomana säkkimäisenä massana. Tämän pinta on karkea, usein ryppyinen, ruskea, kullanloistava tai vaaleanvihreä; leikkauskohta näyttää vaaleahkolta tahi kellertävän ruskealta ja rasvakiiltoiselta ja siinä näkyy usein pieniä reikiä. Haju muistuttaa mehiläisen vahaa. Alempiarvoiset lajit ovat huokoisia ja niinmuodoin keveitä. Koska puista pudonneitten silmujen poimiminen ja säilyttäminen vie pitemmän aikaa, ovat ne väliajalla täydelleen alttiiksi annettuja tuulelle ja sateelle, joka liuottaa parkkiaineksen tehden sen enemmän tai vähemmän kelpaamattomaksi. Sellaiset knopperit ovat kevyitä, hyvin huokoisia ja hajuttomia.

Sato korjataan syyskuulla. Hyvä keskimääräinen sato voi koko Itävalta-Unkarissa antaa keskimäärin 7 à 8000 tonnia knopperia, mutta usein on sato niin huono, että ei saada kahdeksatta osaakaan siitä. Knopperisato on niinmuodoin hyvin vaihteleva riippuen useista asianhaaroista hedelmien kehitys- ja muodostusaikana. Useana vuonna voi tammenterhojen luku olla vähäinen ja silloin ei knopperisatokaan voi olla erikoisen mainittava. Usein hävittävät toukat puita turmellen välistä suurimman osan hedelmiä tai sitten hedelmät putoilevat pitkäaikaisen kuivuuden tähden. Ja jos äkämäpistiäisparvet jäävät tulematta hedelmän kehitysaikana, ei synny kasvannaisia ja ei myöskään muodostu knopperia.

Knopperia saadaan eniten Unkarissa, Slavoniassa ja Kroatiassa, vähemmässä määrässä ja huonompia lajeja Steiermarkissa, Kärntissä ja Mährissä. Myöskin Serbiasta ja Bulgariasta saadaan niitä jonkun verran.

Kauppaan tuleva knopperisato lajitellaan maakunnittain ja lajittain; jälkimäinen luokitellaan seuraavasti: extra prima, prima, sekunda ja tertia.

Knopperia säilytetään huoneissa, joissa on alituinen mutta ei liian suuri läpiveto, että ne eivät kuivuisi liiaksi. Niitä liikutellaan vähän väliä, että ne eivät homettuisi ja pääsisi mädäntymään.


Väriomenat.

Samoin kuin knopperit muodostuvat väriomenatkin kasveihin hyönteisten piston kautta. Ne esiintyvät Quercus infectoria lajin lehdillä ja oksilla. Niiden aikaansaajana on eräänlainen äkämäpistiäinen (Cynips gallae), joka pistää reijän lehtiin tai oksiin. Tästä pistokohdasta kohoaa kasvannainen, josta juuri muodostuu väriomena. Jos hyönteinen on käynyt läpi muodonvaihdokset, puhkaissut suojuksen ja ryöminyt ulos, niin on väriomena vähemmän parkkiainespitoinen, väriltään vaaleahkon keltainen ja kevyempi. Puhkaisukohta näkyy väriomenan pinnalla. Väriomenat täytyy siksi koota ennen hyönteisten täydellistä kehitystä. Tässä tilassa ovat ne harmaan ruskehtavia, pallon muotoisia, 1-2½ cm suuruisia muodostuksia pintakohonnaisineen.

Niitä kuletetaan Aasiasta Smyrnaan levanltisten väriomenoiden nimellä, mutta niitä saadaan myös Armeniasta, Istriasta ja Unkarista. Levanttilaisista lajeista ovat Mosul-Aleppo ja cyprolaiset eniten haluttuja. Nämä eivät ole aivan pallonmuotoisia, niiden pinnalla on terävähuippuisia kohonnaisia. Väriltään ovat ne mustanharmaita. Ne väriomenat, joita saadaan Euroopassa, ovat paljon pienempiä kuin n. k. levanttilaiset. Ne ovat myöskin suhteellisesti kevyempiä ja väriltään vaaleanruskeita. Niitä saadaan Quercus cerris, Q. austriaca, Q. pedunculata, Q: cessilifolia lajeista ja muista tammilajeista.

Mitä parkkiainespitoisuuteen tulee, voivat kiinalaiset väriomenat vetää vertoja levanttilaisille. Muodoltaan ovat ne pyöreähköjä, tylppäpäisine, pienine kohonnaisineen. Ne ovat suuria, reikäisiä harmaanpunertavia ja ne eivät ole pinnaltaan niin kovia kuin toiset lajit. Niiden alkuperäkin on aivan toinen, sillä ne syntyvät muutamissa sumakki lajeissa esiintyvissä lehti täistä, niinkuin Rhus javanica ja Rhus semialata lajeissa.

Rove esiintyy markkinoilla bassarogalle nimellä. Tämänlaatuinen parkitusaine on kotoisin Vähästä Aasiasta ja Persiasta ja tulee sieltä markkinoille Smyrnan kautta, joko jauhettuna tai yhteenpuserrettuna. Puserrus tapahtuu tiilikivimuotissa. Sitä käytetään muiden parkitusainesten kanssa sekoitettuna pohjanahan parkitukseen ja se lisää nahan painoa. Parkkiainespitoisuuden arvellaan olevan 27% -  Bablah'ia saadaan Intiassa kasvavan Acacia Bambalah lajin kotahedelmistä. Chilessä kasvavan Prosobis pallidas lajin kapselimaiset hedelmät sisältävät myös vähemmässä määrin parkitusaineksia.

Myrabalanit ovat Intiassa menestyvän Terminalia chebula puun hedelmiä. Ulkomuodoltaan voivat ne olla m. m. päärynän muotoisia. Pinta on kauttaaltaan täynnä kannasta kulkevia kohonnaisia, jotka rajoittavat leveämpiä pintoja. Päällyspinta on ryppyinen. Vahingoittumattomien hedelmien väri on vihreänkellertävä. Huolimattomasti hoidetut hedelmät ovat pinnaltaan kokonaan tai paikoittain punertavan ruskeita, tummanruskeita tai mustia. - Jauhetuilla myrabalaneilla on kaunis keltainen väri. -Suuruus vaihtelee, muistuttaa tavallisesti pienehköä luumua. Hedelmä käsittää suuren, kivisen ytimen eli "sydämen" ja ohuen melko kovan kuoren. Viimemainittu oikeastaan sisältääkin parkkiaineksia ja hedelmän ydinosa on ainoastaan vähässä määrin parkkiainespitoista. Hedelmien maku on hyvin kitkerä.

Myrabalanien parkki-happo eroaa väriomenain parkkihaposta sen kautta, että se keitettäessä rikkihapon kera ei jätä mitään sappihappoa vaan punaisen ruskeata, spriissä liukenematonta parkitusainetta. Sitä käytetään ainoastaan pohjanahan valmistamiseen ja sekoitetaan silloin aina vähäisessä määrin 20—30% muihin parkitusaineksiin, koska se voi vahingoittaa vuotakuituja ja tekee nahan löyhäksi. Sekoitettuna muiden parkitusaineksien kanssa on sillä sitävastoin suotuisa vaikutus, sillä sen avulla käy parkitus nopeasti ja nahka käy tarpeellisen painavaksi.

Sitä viedään Bombay'n kautta säkeissä, jotka sisältävät noin 20 á 25 kg ja kuletetaan Lontoon, Hampurin ja Triestin sekä muutamien muiden satamapaikkojen kautta Eurooppaan. Se luokitellaan parhaimpaan, hyvään, keskinkertaiseen ja alempiluokkaiseen lajiin.

Dividivi on Ameriikassa kasvavan Caesalpinia coriaria pensaan hedelmä palkoja. Ne ovat saman muotoisia kuin eurooppalaiset papupalot, mutta niiden väri on tummanruskea. Parkki-aineksen paikka on välittömästi palon pintakerroksen alla, mutta myöskin ydin sisältää hyvin paljon parkki-ainesta. Seurauksena tummasta väristä, minkä tämä parkitusaines antaa nahalle, tehden sen samalla löyhäksi ja pehmeäksi, täytyy siihen samoin kuin myrabalaneihinkin sekoittaa muita parkitusaineksia. Parempi vaikutus on dividivistä valmistetulla extraktilla.

Katechu (Terra japonica) on tavallisesti valmistettu kuitenkin hyvin vahvasti koncentreeraltu extrakti Acacia catechu puusta. Se muodostaa paksun, keltaisenruskean massan, joka pinnaltaan on kuivettunutta. Se on tavattoman parkki-aines pitoista ja sillä on hyvin arvokkaita ominaisuuksia nimittäin päällisnahan parkitukseen, mutta voidaan sitä vuodan kuituja tuhoavan ominaisuuden perusteella ja koska se antaa nahalle tumman värin, käyttää, ainoastaan vähän muilla parkitus-aineksilla sekoitettuna. Eniten käytetään sitä värien vahventamiseen päällysnahan parkituksessa. Sillä on se etu m. m, että parkitus käy nopeasti.

Sitä on kaupassa useampia lajeja, joista Bombay- katechu on parhain. Lähinnä sitä seuraa Bengal-katechu. Edellinen tulee kauppaan koreihin sullottuna, jälkimäinen nelikulmaisina kappaleina, jotka painavat 99 à 100 kg, ja ovat mattoihin käärittyinä.

Gambier, jonka nimenä on myöskin Gamberkatechu, on myöskin katechu lajien tapaista ja valmistetaan etupäässä Singaporessa Ungaria Gambir lajin lehdistä.

Kaupassa esiintyy gambier kuutionmuotoisina tai särmikkäinä 2—3 cm paksuisina, tummina, punaisen ruskeina tai harmaan ruskeina himmeinä kappaleina. Ne sulavat vedessä ja ovat helposti särettävissä. Niillä on sama haju kuin katechulla ja kirpeä maku.

Katechu liukenee vaikeudella kylmässä vedessä, mutta helposti lämpimässä vedessä muodostaen limaisen massan.

Kinogumi on Pterocarpus erinaceus ja marsupium lajien kuivattua mehua ja muodostaa ruskean punertavia, mustaan vivahtavia, kiiltäviä, hauraita lehtiä. Koska se on hyvin kallista, käytetään sitä vähän, vaikka parkitusainespitoisuus onkin tuntuva.

Valonea on kaikille lukijoillemme hyvin tuttu parkitus-aines.

Sinipuu ja punapuu, ensinmainittu Haema toxylon campe chianum ja jälkimäinen Morus tinctoria lajista, molemmat Länsi-Intiasta, ovat erittäin parkki-ainesrikkaita, mutta niitä käytetään enimmäkseen värjäämiseen.

Rathaniajuurta saadaan Persiassa kasvavasta Krameria triandra lajista. Se sisältää parkkiainesta aina 42 %. Se esiintyy kaupassa terävähköinä, punertavan ruskeina juurikappaleina, jotka ovat 12 à 18 cm pituisia ja 2 à 5 cm paksuisia.

Nordisk Garfveri- och Lädertidning.