Liimavärin pohjustus.

Maalarilehti 5, 15.11.1919

Soopatako katto- ja seinäpintoja vai ei ennen liimavärisivelyä? Siitä oli rauhan aikanakin kaksi mielipidettä. Me vanhat ammattilaiset tunnemme tämän pohjustuksen tärkeyden, emmekä niin hevin voi sitä hyljätä. Tosin pakottaa meitä saippuan vähyys nykyään keksimään muitakin keinoja soopauksen tilalle. Toivomme kuitenkin, että taasen ilmestyy saippuaa kylliksi kauppaan, jotta voimme uudelleen tehdä saippuapohjustuksia. Sillä välin ei haitanne todeta nuoremmille, ammattiveljille saippuapohjustuksen suurta arvoa. Soopauksen merkitys on siinä, että sen päälle siveltävä liimaväri ei niin äkkiä imeydy kalkkirappaukseen tai paperiin, että väri ei niin pian kuivu ja aiheuta pilkkuja, tahroja. Jos ei soopata, niin vaatii sively paljon enemmän ponnistusta, ja väriä kuluu enemmän, eikä sivellys käy niinkään vauhdikkaasti.

Saippualiuvos on tavallisesti soopan, eli viheriä n.k. Saksan soopan sekoitus kuumaan veteen, joka kylmänä sivellään. Sen vahvuus tehdään sen mukaan miten kovin pohja imee, kuinka pehmeä se on, ja montako värikerrosta pinnassa jo on. Karkea rappaus vaatii vahvemman soopan kuin hieno. Vanhat paperikatot ja sama on nykyään uuden paperin laita, ovat kovin vaikeita saada tasaisiksi, vaikka ne soopataankin. Nykyajan uusi valkoinen konepaperi on liian vähän liimattua, minkätähden sekin vaatii soopauksen. Pintaan vedetty soopaliuos jättää kuivettuaan rasvaisen kerroksen joka ei ainoastaan sido pinnassa olevaa tomua y.m. vaan eristää tavallaan ja pohjan huokoset täyttyvät, eikä sitä seuraava liimaväri sivellys enää imeydy niin äkkiä sisään. Saippua liukenee pohjaan ja soopassa oleva lipeä yhtyy rappaukseen. Soopassa oleva vesi liottaa osan kalkkia. Osa soopassa olevaa rasvaa jää vapaaksi ja tämä vaikuttaa sitten liimaväriä vierovasti. Kun sitte sivellään kuivanutta soopattua pintaa, liukenee soopa liimaväriin ja yhtyy siihen, jonkatakia sivellys käy helposti, vauhdikkaasti ja pinta tulee tasaiseksi. Kipsipinta vaatii enemmän kuin yhden soopauksen. Soopan perästä on paras sivellä alunavesi. Molemmat liuokset imeytyvät äkkiä sisään kipsipinnan huokosiin ja siinä tapahtuu molempien liuosten vaihtohajaantuminen huokoset täyttyvät ja tulevat vettä vierovaksi, joten liimavärisivellys tapahtuu tasaisesti ilman jatkoksia. Jos saippualiuos on liian väkevä, niin kuluu tosin vähemmän väriä, mutta väri peittää myös huonommin, jopa tapahtuu, ettei väri ensinkään tartu pintaan kiinni, vaan työntyy pois ympyriäisinä pilkkuina. On siis väärä käsitys se, jonka usein kuulee, että kuta vahvempi soopa, sen parempi. Keskinkertainen saippualiuos ottaa värin hyvin vastaan ja kuivuu tasaiseksi. Soopaamatonta pintaa on vaikea sivellä niin, että se tulisi tasaiseksi. Myöskin on lohkeilemisen vaara iso, samoin vähenee liiman pitovoima. Soopaamattomalle pinnalle tuskin voi enää tehdä toista valkaisua, jotavastoin soopattu pinta sen hyvin sallii.

Uutta kalkkilaasti rappausta on paras kalkita kahdesti ennenkuin liimaväri sivellään. Senmukaan kuinka pinta imee enemmän tai vähemmän, pannaan kalkin sekaan maaliöljyä. Maaliöljyä ei saa panna paljoa. Pieni kahvikupillinen riittää sankoon. Soopaus on tämän pohjustuksen päälle tarpeeton jopa joskus vahingollinenkin. Voi nimittäin käydä niin, että väri hajoaa (krymppää). Jos kalkittu pinta imee liiaksi, voidaan pohjustus tehdä vanhasta liimaväristä, johon sakoitetaan soopavettä ja vähän vernissaa.

Jos maalattavat pinnat ovat moneen kertaan lykätyt, on tietenkin paras raappia tai pestä vanha väri pois. Vanhoja paperikattoja valkaistessa ei pidä ensinkään ottaa vastuuta siitä, että työ tulee kunnollista. Soopan puutteessa ovat jotkut helsinkiläiset virkatoverit keksineet aivan uuden, hämmästyttävän soopaus menetelmän. He näet ennen lykkäystä sivelevät pinnan puhtaalla, kirkkaalla Vantaan vedellä, jonka päälle liimaväri heti sivellään. Mutta vielä parempi olisi sivellä pinta ensin alunavedellä; sekään ei tarvitse kuivua vaan sopii heti siveltäväksi ja tulos on parempi. Eräät maalarit kertovat, että he seiniä sivellessä ovat soopauksen päälle vielä sivelleet vettä, kun pinta liiaksi imi itseensä väriä. Ja tulos oli hyvä. Niinkuts. seissi, joka valmistetaan liimasta, soopasta ja alunasta on kuten tiedämme ihanne aine liimavärien pohjustukseen. Sen päälle kaikkein varmimmin saadaan tasainen pinta, sillä on vaan se ainoa vika että se on kallista.

Joskus joutuu tekemisiin vanhan savuttuneen keittiönkaton jopa seinäinkin kanssa. Siinä ei parhaatkaan neuvot tahdo auttaa. Kokeilin kerta ja tein neliömetrin suuruisia pintoja, pannen ensimmäiseen vahvan soopan, toiseen alle soopan ja alunaveden päälle, kolmanteen sivelin seissin, neljänteen prestovärin ja viidennen kalkkisin kaksi kertaa ja kuudennen kalkkisin 3 kertaa. Sitte sivelin kaikki mallit samanlaisella liimavärillä yli. Paras pinta tuli 3 kertaa kalkittuun kohtaan. Mutta sekään ei ollut kehuttava. Varsin arveluttavissa pinnoissa on toimitettava vesi hiertäminen, sillä savu, noki ja niiden muodostama rasva yhtyvät rappauksessa olevaan kalkkiin, menevät syvälle pintaan ja muodostavat aneliinia joka aina tulee sekä öljy että liimavärin lävitse. Kun seppä raudottaa reen tai rattaat, niin palaa puu jonkun verran ja nämä palaneet kohdat täytyy ensin spriilakata, muuten väri ei kuiva sen päälle, tässä on puusta muodostunut kuumuuden vaikutuk sesta aniliinia joka tulee läpi. Löytyy tosin eristys-lakkoja ja värejä, saksalaisilla niitä on kymmeniä eri laatuja joita voi sivellä estääkseen sementin, asfaltin, tuoreuden, noen y.m. haitallisten aineiden vaikutuksen. Nämä eristysaineet eivät ole saaneet jalansijaa meidän rakkaassa tasavallassamme. Niinkutsuttu sikkeliliima eli kas viliima, joka valmistetaan tärkkelyksestä tai perunajauhoista lipeäkivi vedessä keittämällä, ei välttämättä tarvitse soopauspohjustusta, jos pinta ei vielä ole monesti liimavärillä maalattu. Päinvastaisessa tapauksessa on pohja soopattava. Kasviliimaväriä kuluu vähemmän maalatessa, mutta sen päälle on taasen vaikeampi tehdä uutta maalausta, sillä kasviliima väri lohkeilee helposti. Monet maalarit ovat sentakia kokonaan hylänneet kasviliiman. On monta muuta eri tapaa tehdä liimaväri pohjia, kuten spaklaus, prestomaalaus öljyväri-maalaus j.n.e. Ja kuliakin maalarilla on omat keinonsa saada liimaväri onnistumaan. Samoin riippuu sen onnistuminen paljon siitä miten väri tehdään ja miten se sivellään.

V. V.