Piirteitä Anna Rogelin elämästä ja vaikutuksesta.

Armon sanomat 10, 1928

Merikarvialta levisi 1770-luvulla valtava herätys, joka sai alkunsa unessasaarnaaja Anna Rogelin vaikutuksen kautta. Tämä herätys levisi ympäristöpitäjiin ja hauvaksi Pohjanmaalle, Hämeeseen ja Savoon, jopa Ruotsin puolelle asti.

Anna Rogel oli talollisen tytär Merikarvialta ja syntyi 4 p. jouluk. 1751. Vuonna 1770 toukok. 6 pnä vilustui hän vaikeasti nukkuessaan ulkosuojassa. Hän menetti ruokahalunsa miltei kokonaan ja ajettui yli koko ruumiin. Perttelin aikana rupesi hänen puhelahjansa heikkenemään, kunnes pyhäinmiesten aikana kokonaan menetti puhekykynsä. Suuria tuskia kärsien makasi hän jouluun asti, kunnes 2:na joulupäivänä yhtäkkiä alkoi saarnata 4 tuntia yhteen mittaan. Mutta vasta v. 1772 rupesi hän saarnaamaan vakinaisemmin. Saarnatessaan puhkesi hän usein laulamaan, jolloin loppusointu ja poljentokin oli merkillisen eheä, sisällön kuitenkaan siitä kärsimättä. Horroksensa sattui tavallisesti lauantai-iltapäivällä ja juhlapäivinä sekä sunnuntaisin jumalanpalveluksen edellä tai jälestä.

Useampia kertoja hän paastosi 4 jopa 6:kin viikkoa kerralla, jolloin häntä ei saatu pakottamallakaan nauttimaan mitään ravintoa. Puhdas vesikin valui hänen suustaan ulos, kun sitä väkisin hänelle annettiin. Kuitenkin pysyi hän kohtuullisen lihavana ja verekkäänä. Valtavimpien kiihtymysten sattuessa tulvi veristä vaahtoa hänen suustaan, jolloin kasvonsa muuttuivat kellertävän kalpeiksi.

Vuosimääriä makasi Anna Rogel vuoteenomana. Alussa nousi hän välistä hurmostilassa ollessaan istumaan vuoteellaan, mutta muuten makasi hän aina avuttomana. Tällaisessa tilassa saarnasi hän valtavasti parannusta suurille kuulijakunnille, joita saapui eri osista maata, jopa aina Ruotsista saakka. Saarnansa olivat raittiit ja asialliset, eikä hän yrittänytkään ennustamaan, kuten unessasaarnaajat yleensä.

Tämä herätti luonnollisestitikin levottomuutta papistossa, ja siitä syystä määräsi Turun tuomiokapituli v. 1774 Merikarvian kirkkoherra Enebergin pitämään häntä tarkasti silmällä. Hänen tuli tarkoin tutkia, yritettäisiinkö paastoon nähden mahd. harjoittaa jotakin petosta ja oliko saarnaajan opetus täydessä sopusoinnussa oikean opin kanssa. Samoin tuli lääkärin tutkia, oliko puhuja todellakin sairas ja horrostilassa.

Vastauksessaan tuomiokapitulin kyselyihin toukok. 14 pnä 1774 antaa Eneberg varsin suopean arvostelun hänen toiminnastaan ja saarnoistaan. Hän mainitsee siinä m.m., että kaksikin lääkäriä oli käytetty hänen luonaan ilman mitään tulosta. Itse oli hän yrittänyt herättää ruokahalua sairaaseen siten, että oli aterioinut samassa huoneessa, jossa tämä makasi. Mutta tuloksetta olivat nämäkin yritykset olleet samoin kuin kaikki hänen houkuttelunsakin tässä suhteessa. Hän mainitsee myös, että muutamia tuhansia oli käynyt kuulemassa Rogelia esim. maalisk. 20—huhtikuun 17 p:vän välisenä aikana, josta saamme pienen käsityksen liikkeen valtavuudesta.

Yöllä toukok. 25 p :ää vastaan tapahtui jotain aivan erikoista. Noin ½2 aikaan yöllä heräsi kolmisenkymmentä henkilöä, jotka eri kunnista olivat saapuneet Anna Rogelia kuulemaan, valtavaan humaukseen, joka kuului keskeltä lattiaa. Säikähtyneinä hyppäsivät kaikki ylös, alkaen kukin omalla tavallaan rukoilla tai Herraa avukseen huutaa. Heidät oli näet vallannut sellainen tunne, että maailman loppu oli tullut.

Samalla oli Anna Rogel ruvennut laulaen kiittämään ja ylistämään Herraa viereisessä huoneessa. Herra oli antanut tämän merkin läsnäolijain rohkaisemiseksi, ja tätä heidän tuli kotiseuduillaan pelkäämättä todistaa.

Täten syntynyt herätys levisi kulovalkean tavoin ympäristöön ja varsinkin Etelä-Pohjanmaan pitäjiin. Papisto asettui monissa paikoin vihamieliselle kannalle, josta seurasi, että herätyskin alkoi kulkea kirkosta vieraantuvaan suuntaan. Kirkkoherra Eneberg suri tätä ja yritti tuomiokapitulin välityksellä saada muutosta aikaan tässä suhteessa. Kirjeessään 13 p:nä heinäk. 1774 pyytää hän nimenomaan tuomiokapitulia kiertokirjeellä neuvomaan papistoa tässä suhteessa menettelemään taitavasti ja hienotunteisesti. Saiko hän mitään tällä aikaan, on epätietoista.

Muutamien ystävien toimesta siirrettiin Anna R. Vaasaan saadakseen tarpeellista lääkärinhoitoa. Täällä jatkoi hän siunattua työtään parisen vuotta, jonka jälkeen hän joksikin aikaa taas muutti kotiinsa Merikarvialle.

Samoihin aikoihin rupesivat m.m. ”Isokyrön Liisa” ja ”Vähäkyrön Anna” saarnaamaan samaan tapaan kuin Anna Rogelkin. Kurikassakin syntyi valtava herätys. Eräs palvelijatar, Saara Jaakontytär alkoi siellä saarnata horrostilassa, saaden suurta liikettä aikaan hänkin. Kappalaiselta Isak Astrenilta on jälkimaailmalle säilynyt laaja kertomus tästä herätyksestä. Esitämme siitä ainoastaan muutamia piirteitä. Hän kertoo m. m.: "Kuuluisan saarnaajattaren palvelijatar Anna Mikontyttären (Rogelin) maine houkutteli myöskin minun kuulijoitani tästä seurakunnasta kuulemaan häntä ja tekemään matkan Merikarvialle.

Heidän hartautensa hehku oli niin suuri, etteivät ystävällisemmätkään neuvot, eivät vaivaloisimmatkaan tiet, eivätkä pienet sairaudetkaan voineet estää heitä menemästä Merikarvialle, joten enemmän kuin puolet tästä seurakunnasta ovat olleet liikkeellä, suuret ja pienet, ja sen, joka ei matkaan lähtenyt, katsottiin vähemmän huolehtivan autuudestaan.

Näiden tiheiden vierailujen jatkettua parisen kuukautta alkoi hartaus näkyä niin yleisenä kuin yksityisenä, kirkossa ja kodissa.

Kirkossakäynti muodostui niin ahkeraksi, että hädin tuskin ainoakaan halusi jäädä kotiin. Kirkolle saavuttua ei kukaan enää tavan mukaan jäänyt töllistelemään ja juoruamaan kirkonmäelle, vaan riensivät suoraa päätä kirkkoon kirja kädessä hartautta harjoittamaan rukoilemalla ja lukemalla. Hiljaa ja hartaasti kauniissa järjestyksessä toimitettiin, päinvastoin kuin ennen, jumalanpalvelus. Juhla- ja sunnuntaipäivät vietettiin kristillisellä tavalla rukoilemalla, laulamalla ja lukemalla. Luovuttiin kaikista synnillisistä ja pahentavista sunnuntaihuveista, kuten kylänjuoksuista, haureellisista ja vallattomista kokouksista, soitosta ja tanssista. Viulut rikottiin ja kortit poltettiin.

Rukoushetkiä muistettiin ja noudatettiin niin ahkeraa, ettei niitä laiminlyöty pienimmissä eikä suuremmissa taloissa. Rukouksia pidettiin ei vain aamuin ja illoin, vaan vieläpä keskipäivälläkin. Lyhyesti sanottuna, koko yleinen elämä tapahtui enemmän kristillisesti ja säädyllisesti kuin ennen. Tämä kaikki ei voinut muuta kuin ilahduttaa sekä opettajia että muita kristillisiä ihmisiä toivossa, että samoin jatkuisi. - - ”

Kappalaisen suopea arvostelu muuttuu aivan päinvastaiseksi, kun hän käy kuvaamaan Saara Jaakontyttären ja muitten siellä sattuneiden unessasaarnaajien vaikutusta. Hän kuvaa tätä herätystä "kauttaaltaan lainalaisena liikkeenä, jonkinlaisena pelagialaisuutena. Syntinsä säikähyttämiä ihmisiä juoksi laumottain pappinsa luona tunnustamassa syntejään ja rikoksiaan. Ojennetuin käsin juoksivat he niin tunnettujen kuin tuntemattomien ihmisten kaulaan tunnustamaan syntinsä ja päästöä rukoillen. Eivät voineet pidättäytyä edes kirkonmäellä tai kirkon eteisessäkään, vaan lankesivat häpeämättä toistensa kaulaan tunnustaen rikoksiaan toinen toisilleen ja pyytäen ne anteeksi.

Näissä "kauhun liikutuksissa” rupesivat varsinkin naiset muuttamaan vaatetustaan. Värilliset pukimet pantiin syrjään ja pukeuduttiin mustiin. Kirjavat nauhat ja silkkihuivit värjättiin mustiksi. "Tätä kauhistuksen tulisuutta” (förskräckelsens hetta) kesti noin parisen viikkoa, jonka jälestä se alkoi laimeta.

Mutta silloin alkoi Saara Jaakontytär uudelleen saarnata, vaiettuaan jonkun aikaa kappalaisen vaikutuksesta. Tämä tapahtui keskikesällä, mutta syksyllä rupesi yhä uusia tyttösiä saarnaamaan horrostilassa, vetäen suuria kansanjoukkoja puoleensa. Nämä naiset olivat kaikki kukoistavimmassa nuoruutensa hehkussa, noin 20:den vuoden ikäisiä.

"Niin innokkaita kuin nämä tyttöset olivat", lopettaa kappalainen Astren, "tuomitessaan kevytmielisiä tansseja, niin halukkaita olivat he haltioituneisyyden mentyä itse tanssimaan. Ja sen jälkeen puhkesi toisissa sellainen lemmenhehku ja naimishalu, että naittivat itsensä, kaikkien ihmeeksi, kaikkein kurjimmille ja kelvottomimmille miehille."

Varsin liikuttavaa on lukea Anna Rogelin ja laihialaisen Jaakko Kärimäen tapaamisesta, joka sattui helmikuun alkupäivinä 1776. Jaakko Kärimäki oli silloin jo 75 v. vanha, oli vaimonsa kanssa istunut 7 pitkää vuotta uskonsa tähden Turun linnassa ja eli nyt omaistensa luona nimellä Främling (muukalainen). Hänen oli täytynyt luvata olla puhumatta muille uskostaan ennenkuin pääsi vapaalle jalalle. Tämä lupaus painoi ehkä osaksi vanhusta, joka nuorempina päivinään oli niin urhoollisesti taistellut Mestatarinsa ja uskonsa puolesta. Kuultuaan Anna Roglista rupesi hän kirjeenvaihtoon hänen kanssaan, kunnes lopuksi sai tavata hänet. Tästä tapaamisesta kertoo eräs toinen hengenheimolainen seuraavaa:

"Viime sunnuntaina oli n.k. lahkolainen Kärimäen Jaakko Laihialta kuulemassa Liisaa (Isonkyrön Liisaa), josta ukko, joka on 75 v. vanha, haltioitui ja riemastui niin, että läsnäolijat jäivät hämmästyen katsomaan. Heti sen jälestä läksi hän muutamien ystäviensä kanssa kaupungista Korsholman karjakartanoon, joka sijaitsee noin 1000:nen askeleen päässä ulkopuolella kaupunkia, mutta yksikään hänen seuralaisistaan, vaikka olivatkin nuorempia, eivät voineet seurata häntä, joka hyppi ja juoksi ilosta.

Silloin sai ukko seuralaisineen myös kuulla Anna Hegelin saarnan suomen kielellä. Miehen, joka jo ennestäänkin oli suuren liikutuksen vallassa, tempasi nyt sellainen hengen ilo, ettei voinut, vaikka kuinka olisi tahtonut, olla liikuttamatta käsiään saarnan aikana, vaan löi ne yhteen, kunnes hän lopuksi sai ne ristiin puristetuksi jääden seisomaan kuin pökertynyt (däning). Sellaista hengen iloa sielussa on harvinaista nähdä ja kuulla. Herran nimi olkoon aina kiitetty ja ylistetty."

Mahdotonta on meidän lähteä seuraamaan tämän valtavan herätyksen leviämistä ja kehitystä yli Suomen ja Ruotsin. Halusimme tällä kertaa vaan antaa lyhyen selostuksen Anna Rogelin elämästä ja vaikutuksesta.

Anna Rogel kuoli kesäk. 6 p:nä 1784 Vaasassa ja haudattiin Merikarvialla vasta seuraavan kuun 18 p :nä. Hänen kuoltuaan levisi kaikellaisia huhuja, jotka ovat omiaan kuvaamaan, kuinka rakastettu hän todellakin oli. Kerrottiin m.m., että hänen ruumiinsa olisi säilynyt pitkiä aikoja mätänemättä, jonka huhun haudankaivaja oli päästänyt liikkeelle. Kirjailija Thomas Ragvaldsson julkaisi hänen muistolleen surulaulun: "Christillinen ja sydämellinen jälkimuisto elämästä ja kuolemasta Anna Mikkelin tyttärellen Karvian pitäjästä Alakylän Rogelin talosta", painettu Vaasassa 1785. Myöhemmin ovat merikarvialaiset pystyttäneet hänelle muistopatsaan hänen syntymäpaikallaan. Mutta parhaimman muistopatsaan pystytti hän itse itselleen kuolemattomalla vaikutuksellaan.

O. J-o.