Karjalan Ääni 143, 14.12.1920
Selostus Karjalan Äänelle Kurkijoen esitelmäsarjasta, jonka suojeluskunnan walistustilaisuuksissa piti wänr. Salmela.
Olemme jo useampia kertoa huomauttaneet siitä törkeästä seikasta, että kaikki ihmisen tiedot owat itseasiassa sangen epäwarmoja ja perustuwat aistimiin, jotka eiwät suinkaan ole kowin luotettawia. Otetaanpa esimerkki.
Kädessäni on keltakantinen kirja. Sehän on mielestämme ehdottomasti warma. Mutta mitä on sitten tuon kannen keltaisuus? Mistä tiedämme, että kansi todellakin on keltainen? Me näemme sen. Mutta mitä on sitten näkeminen?
Näin selittää tiede: Kirjan kansilehdessä on ainetta, joka wärisee wississä tahdissa ja saattaa ympärillä olewan eeterin wärisemään mukana. Wärinä lewiää kaikkiin suuntiin, jollei estettä ole edessä samoin kuin kirja näkyy Wörinö kohtaa meitäkin ja waikuttaa erääseen ruumiimme osaan, jota aikojen kuluessa on kehittyuyt tuntemaan tällaisia wärählelyitä. Pääluumme sisästä pistää esiin kaksi aiwopullistumaa, jotka erilaisien läpinäkywien osien suojaamina ia silmiksi kutsuttuina owat tehtäwään kyllin herkät. Wärinä pääsee kulkemaan herkimpään kohtaan werkkokalwoon ja saa siinä aikaan kemiallisia muutoksia samoin kuin tapahtuu waloluwauslewyssä walokuwatessa. Silmästä wie näköhermo, mikä niinikään on aiwopullistumaa, sanoman aiwoille, että nyt sitä ja sitä kohtaa silmää täristää niin ja niin tiheään. Jos wärähdysten luku on wain 450 biljoonaa sekunnissa, kuwittelewat aiwot: kas, miten kaunista punaista. Jos wärähdysluku on 912 bilj. sek. uskowat aiwot silmän nähneen wioletin wärin. Tällä wälillä owat sitten kaikki muut wärit wäräydyslukuineen. Aina siis sen mukaan täryytetäänkö silmäämme nopeammin tai harwemmin, syntymät eri wärit. Keltainen kirjankantemme lähettää wärähdyksiä wissin määrän. Wärähdykset owat liikettä. Mutta pelkkä liikehän ei ole minkään näköistä ja mitään muuta ei kysymyksessä woi olla. Lopputulos siis kirjan kansi ei ole todennäköisesti keltainen, ei muunkaan wärinen, wäritön tai toisin sanoen, mitään wäriä ei ole olemassakaan. Kaikki puhe wäristä on aiwojemme keksimää turhaa juttua, nopean wärinän selittämistä wäriksi paremman selityksen puutteessa. Muuten huomattakoon, että keltainen kirjankantemme ei suinkaan warmasti näytä samanlaiselta kaikille katselijoille. Onhan jo paljon wärisokeita, jotka eiwät eroita kaikkia wärejä toisistaan. Kerran tuli poika kouluun yllään mekko, jonka toinen liewe oli wihreä toinen ruskea. Ei hän itse, eikä äitinsäkään, jota oli mekon ommellut, ollut sitä huomannut. He molemmat oliwat wärisokeita. Wärisokeita on paljon yleisemmin kuin luullaan ja moni todella wärisokea itse ei ole edes huomannut sitä olewansa.
Mutta mitä warmuutta meillä on siitä, että eri ihmiset näkisiwät wärit samanlaisina. Eikö toisen punainen ole toisen sinistä tai päin wastoin? Meillä ei ole mitään keinoa saada siitä selwää. Muuten wiittaa eri henkilöiden erilaisuuksiin tässä suhteessa se seikka, että toiset pitäwät toisia wärejä kauniimpina toiset toisia. Toisten mielestä wihreä on wallan inhottawaa, toinen pitää sitä kaikista kauniimpana wärinä. Tämä merkillinen omituisuus woitaisiin hywin selittää. Siten, että toisen henkilön aiwot kuwailewat wihreän toisenlaiseksi kuin toisen. Mutta tällöin jouduttaisiin myös otaksumaan, että koko maailma kaiken kaikkiaan näyttää eri ihmisille erilaisilta. Todennäköisesti osia niin onkin.
Sateenkaaressa näemme auringon walon hajaantuneen eri wäreihin. Samoin woimme esim. kolmikulmaisella lasilla hajoittaa eri säteet ja saamme n. s. spektrin. Siinä esiintywät kaikki mahdolliset wärit, joita maailmassa päiwän walolla woi nähdä. Punaisen ja wioletin ulkopuolella emme näe mitään, mutta jos asetamme lämpömittarin lähelle jompaa kumpaa spektrinpäätä, nousee elohopea todistuksena siitä, että spektriä jatkuu kauemmaksi kuin mitä me näemme. Miltä mahtaisiwat nämä wärit näyttää? Jos silmämme kykenisi niitä aistimaan, näyttäisi koko maailma wallan toisenlaisessa wärirunsaudessaan. Silmämme awulla saamme me tiedon sen werran kuin tarwitsemme tullaksemme toimeen maailmassa. Mutta se tieto ei suinkaan ole oikeaa. Absoluuttiselle (ehdottomasti oikealle) slmälle maailma warmasti näyttää aiwan toisenlaiselta tai ei näytä miltään sillä wärejä ei todellisuudessa ole.
Palatessamme nyt jälleen keltaiteen kirjankanteemme ymmärrämme, että kannen koko keltaisuus ei suinkaan ole warma asia. Samoin on laita kaiken inhimillisen tietämyksen. Ei ole mitään warmaa.
Kaikki tietomme perustuwat aisteihin ja ne owat niin kowin epäwarmat. Ne usein suorastaan walhettelewat. Jos meitä lyödään wasten silmiä, luulemme näkewämme waloa. Jos antaa heikon sähköwirran kulkea kielen läpi, luulee henkilö maistelewensa hapanta tai lipeäistä makua. Woidaanpa päästä niinkin pitkälle, että saamme sähkökiihotuksella kaikki neljä makua: makea, suolainen, karwas ja hapan syntymään sen mukaan kuin halutaan. Ehkäpä pian kehitetään laite, jolla woidaan juoda kahwi ilman sokeria pistämällä wain sopiwa kappale suuhun kiihoittamaan makean maku hermoa ja tämä wakuuttaa aiwoillemme kaiken kunniansa nimessä, että paraikaa makea sokeripala sulaa suussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti