Kutoma- ja paperiteollisuus 1, 24.1.1910
Kuten tunnettua on, käytetään anilinimustalla värjättäessä hapettavana aineena kupari- tai vanadiumisuoloja. Mutta tällöin on anilinimustaa kehitettäessä tarkoin pidettävä silmällä, että värin happoisuus on oikea, kosteutta tarpeeksi ja lopuksi, että hapettuminen jää puuvillan kestävyyden rajoihin. Sillä miten hyvin anilinimusta liekin puuvillalle kehitetty, aina se heikentää tämän kestävyyttä vähintäin 20%:lla ja siis enemmänkin, jos olosuhteet eivät ole suotuiset. Tässä syy, miksi anilinimustaa yhä enemmän aletaan puuvillateollisuudessa vieroa, vaikka se on kestävin musta väri, minkä nykyään väriteknika puuvillalle voi aikaansaada.
Syynä anilinimustan kykyyn käydä puuvillakuituihin käsiksi, on se, että sen kehittämiseksi on käytettävä mineralihappoja ja hapettavia aineita, jotka muuttavat puuvillan vähemmän kestävään hydro- ja oksyselluloosan muotoon.
Tätä asiantilaa on koetettu parantaa siten, että käytetään osaa hapoista elimellisessä muodossa kuten etikka- ja viinihappona tai näiden suoloina. Mutta tällöin kehittyy viheriä emeraldini, jona anilinimusta ensinnä syntyy, hyvin huonosti.
Äskettäin on englantilainen Green keksinyt uuden menettelytavan anilinimustan valmistamiseksi. Hän valmistaa sen aivan tunnettuun tapaan anilinista, suolahaposta, kuparisuoloista j. n. e. mutta panee liemeen elimellisiä aineyhdistyksiä kuten paraphenylen diaminia, benzidiniä, dianisidinia, dimethylaminia y. m. Tällöin hapettuu emeraldini varsin nopeaan jo ilmassa hapettaessa ja puuvillakuitu säästyy kestävyyteensä nähden. Kyseessä olevat aineet vaikuttavat aivan katalytisesti eli toisin sanoen suoranaisesti ottamatta itse anilinimustan syntyyn osaa. Kehittynyt emeraldini kehitetään jälkihauteissa tunnettuun tapaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti