Kuvakielestä vanhemmassa suomalaisessa lyyrillisessä kansanrunoudessa. Neljäs luku. Värinimityksiä.

Suomi 8 / 1894

Kirjoittanut O. Relander.

Värien nimityksiä käytetään seuraavia: tavallisesti sininen, punanen, musta ja valkea, harvoin keltanen, harmaa, ruskia, vielä harvemmin vihreä ja ruohonpäinen. Näitten lisäksi käytetään yksityisistä seikoista erityisiä nimityksiä, hevosten, maan y. m. väriä ilmaisemaan.

Sinisellä värillä harvoin tarkoitetaan, heleätä sinistä väriä, ainoastaan sinoin, pellavan sinikukka, sininen heinä ja myös sininen nurmi, vielä siniset silmät saattavat olla kirkasta sinistä väriä. Lintujen sinisistä sulista puhutaan myös, vaikka hanhen - arvattavasti metsähanhen -, jonka siipeä sanotaan siniseksi, väri jo on harmahtava. Vaatteista käytetään sinistä väriä, puhutaan sinisestä hameesta, viitasta, sukasta, helmasta, verasta. Siniset vaatteet saattavat olla uudempaa alkujuurta, mutta nähtävästi on runoistakin päättäen kansa itse jonkinlaista siniväriä valmistanut ja sillä vaatteita painanut, puhutaan nim. usein, sineen, siniheinään menemisestä, jolla tarkoitettanee semmoisten heinien kokoamista, joilla sinistä painetaan. Vielä käytetään sinistä ihosta puhuessa, mustelmista.

*) Luokkia viime aikoina ehkä oh käytetty maalattuna.Muut siniset värit saattaa jakaa kahteen suureen ryhmään: sininen puu ja sininen metsä. - Tavallisimpia yhteyksiä, jossa sinistä käytetään on sininen silta. Varmana pidän ettei tässä voi ajatellakaan siniseksi maalattua siltaa. Sillat, joita Suomessa tarvitaan paljon, ja jotka vieläkin ovat nuorison mieluisimpia kokouspaikkoja, tanssipaikkoja, olivat, niinkuin ne vielä nytkin usein ovat, tehdyt kuoritusta,vähän veistetystä puusta. Tämä puu pian sateen ja ilman vaikutuksesta käy harmaaksi, harmaansiniseksi - siintyy, jota sanaa juuri tässä merkityksessä vieläkin käytetään. - Onpa sana tullut metsänhoitotermiksikin. - Tämmöistä harmaansinistä, kuoritun, vanhentuneen puun väristä siltaa tarkoitetaan sinisellä sillalla. Sininen tässä siis tarkoittaa harmaan sinistä, melkeinpä harmaata. Samanlaista väriä varmaankin tarkoitetaan, kun puhutaan sinisestä seinästä, sängystä, satulasta, luokista*. Samoin sininen kivi, hiekka, savi ovat harmaansinisiä. Sininen savu ja sininen pilven veuko ovat tähän luettavat.

Tämä myöskin selittää, kuinka saattaa puhua sinisestä ja sinervästä uuhesta, siinäkin tarkoitetaan harmaan sinistä. Sama luonnon antama väri varmaankin usein on sinisellä villalla, sinisellä langalla, ehkä joskus sinisellä vaatteellakin.

Toinen ryhmä on sininen metsä, salo, korpi, mäki, vuori. Kansa ei juuri puhu vihreästä metsästä, vihreistä puista. Se ei ole metsän yksityisiä osia siinä suhteessa tarkastanut,vaan metsä on kokonaisuudessan siihen vaikuttanut. Se puhuu suuresta kaukaisesta metsästä, niinkuin se näyttää joltain vaaralta katsottuna. Silloin se todellakin "siintää", näyttää siniseltä. - Täten on sininen tullut metsän vakinaiseksi määräsanaksi ja se on siirtynyt metsän henkiinkin. Puhutaan sinipiioista. Metsän emäntä käyttää sinilankaa metsän eläimiä ohjatessaan.

Siniset silmät.
Siniset silmäkolkat.Pork, I, 312.
Siniset silmäluut. Pork, I, 297; III, E, 209.
Sinikulma. Pork, III, 422.
Sininen iho. A, II, 10, 17.
Sinimarja silmän alla. A, 577.
Mikäli päätä silittää, Sikäli pää sininen. Pork, II, 283.
Sinoi sinikukalla. III, E. 56.
Siniheinä. Pork, II, 383.
Sininen heinä. U, Sauk, 46.
Sininen nurmi. U, Eoschier, 42.
Sininen marja. III, E,189; Pork, II, 283.
Sininen salo. A, 344; IV, 160.
Sininen metsä. Krohn, 7118.
Sinervä korpi siintää. Gottl, 705.
Sinimäki. Pork, 11, 529; III, 464.
Sinivuori. Pork, 11, 529; III, 464.
Sininen pilven veuko. K, 346.
Sininen savu. III, E, 112; Pork, I, 309.
Sinervoi savu. X, 338.
Tervaksen sininen tuli. III, E, I, 333.
Sininen savi. III, E, 4.
Sininen kivi. H, 69; A, II, 3, 24.
Sininen hiekka. Y, Str, Slav, 107.
Sininen silta.
Sinikivinen silta. Y, SI, 6.
Sininenseinä. X, 312, 340; III, E, 82.
Sininen sänky. F, 73.
Sinisatula. G, 181; Z, Sauk, 16.
Siniluokki. G, 181.
Sininen miekka. IX, 150; XII, 19.
Sininen tiikka. W, 16.
Laki siintää sinelle, Siniseltä aanualta. Pork, h, I, b, 16.
Sininen siipi hanhella. IX, 472; Pork, I, 416.
Sininen sulka hanhella. Y, SI, II.
Sinisulka. Pork, III, 251.
Sinisorsa.P, XI, 6.
Sinivilla orava. T, Pol, 82, b.
Siniset siivet hämähäkillä. Y, SI, 3 1.
Härkä - sinisorkka.III, E, 104,
Hauki - sininen selkä. Pork, II, 512.
Sininen uuhi. IX, 354; Paldani 67.
Sinervä (-voi) uuhi. B, 158; Pork, I, 317.
Sinervoi uutti - s. villat - s. langat - s. viipsinpuut. Pork, III, 278.
Sininen lanka. Pork, II, 466.
Sinervoi lanka. Pork, I, 317.
Sinikerä. IX, 171.
Sinisukka. B, 54; D, 23.
Sinihamonen. G, 151.
Sinihelma. Y, Str, 82.
Siniviitta. H, I; IX,139.
Päältä haljakka sininen. A, II, 3, 77.
Sini verka. Pork, II, 445.
Sinisinelli.III, E, 213.
Sinisaapas. I, 177.
Sinipaglat. I, 253, a; Pork, III, 357.
Sinisiima.Pork, III, 472.
Sinilehti seteli - 5 rupi.set, III, E, 179.
Sininen - 5 rupi. set. Y, Str, 12.
Sinipiika. A, II, 5, 62.
Sinisorkka. Pork, I,420; IV, 3.
Sinipunanen silta. Y, SI, 35.


Punanen on ensinnäkin veri. Vuotavaa verta sanotaan punaseksi lähteeksi, joeksi ja mereksi. Usein puhutaan veren punaamista poskista ja sitä pidetään kiitettävänä ominaisuutena. Joskus käytetään punanen sanaa yksin kiitossanana. Jos veri poskissa on nuoruuden ja kauneuden merkki, on sillä muuten toinen merkitys, joten veripunanen joskus käytetään vieraasta maasta.

Elottomassa luonnossa on punasta joskus huomattu, useimmin siksi sanotaan tuli. Kerran myös mainitaan punanen taivas, etelässä aamulla, lännessä lähellä illan, siniseksi ei taivasta koskaan mainita.

Kasvikunnasta ovat punaset marjat erityisesti vetäneet huomiota puoleensa, ja etenkin puola, jota usein käytetään nuoren neidon kuvana. Punasista kukista usein puhutaan, mutta ei koskaan mainita mitään erityisesti nimeltä. Kulon punanen väri ei ole kirkas punanen. - Eläimistä mainitaan hevonen yleisesti punaseksi, joskus muitakin.

Vaatteista käytetään punasta yleisesti langasta ja nauhoista. Tarkoitetaan varmaankin todellista heleänpunasta väriä, jota kansanpuvuissa käytettiin monenlaisiin koristuksiin. Runoissa ei ole ollut mitään viittausta tämän värin valmistukseen, mutta Hehän kuitenkin kansa itse osannut sitä käyttää. Hyvin yleisesti puhutaan vielä punapauloista, liekönäillä tarkoitettu punasta  nauhaa, vai jotain muuta, ei runoista varmaan voi päättää, mahdollista on että sillä on myös tarkoitettu nahkaisia pauloja, koska nahkaa usein sanotaan punaseksi. Punasella nahalla taas tarkoitettanee keltasenpunasta tai rusettavaa parkittua nahkaa.  Mainitaan punaset kengät, pieksut, kotit ja rukkaset. Puhutaanhan nytkin punasista saappaista, jolla juuri tarkoitetaan tämmöisestä nahasta tehtyjä. - Punanen paita ja pulsteri ovat arvattavasti myöhempää syntyä.

Punanen vene on hyvin tavallinen yhdistys. Vielä mainitaan punanen veneen laita, p. pursi, punaperä pursi, punapieli laiva ja punamastit. Varmaankaan ei voi ajatella, että olisi käytetty jotain punasta maalia aluksiin, vaan ne olivat, niinkuin ne nytkin ovat tervattuja, ja sitä tarkoitettanee punasella veneellä. Etenkin vastatervattu näyttääkin punaselta. Kun sitten enimmät aluksen osat tervattiin ja olivat punasia, on mahdollista, että tätä määräsanaa käytettiin kaikista veneen osista, ja siis myös purjeista, vaikka ne eivät punasia olleet. Mutta mahdollistahan on, että purjeisiin olisi käytetty jonkinlaisia punasia koristeita ja että nimitys siitä olisi syntynyt. - Tervattuja ovat vielä punanen purtilo, porras ja aisat.

Punasella padalla ja pullilla tarkoitettanee saviastioita.

Punanen, kiitoss. X, 320; A, 292.
Punaset kosjot. Pork, II, 250.
Puhoiltsikka miespunanen. Y, Str, 85.
Punaset posket.
Punatukka. XI, 239.
Haven punanen.Pork, I, 463.
Punaparta. IX, 812.
Punanen nenä. J. 329.
Punanen veri.
Maa vieras veripunanen. XII, 7 III, E, I, 118.
Punanen tuli. III, E, 112; Gottl, 106; R, 82.
Tervaksen tuli punanen. III, E, I, 333.
Punanen ojanpenger. XI, 50; A, 357.
Punakivi. Q, 92.
Punanen taivas etelässä aamulla, lännessä lähellä illan. Q, 265.
Punanen marja. XI, 222.
Veripunaset marjat. Pork,II, 283; III, E, 189.
Punanen mansikka. Paldani 70.
Punanen puolukka. Q, 88; Gr, 163.
Punakuori omena. III, E, 6.
Punanen sitrina. III, E, I, 25.
Punanen puolanlehti.XI, 206.
Punanen kukka. U, Sauk, 46.
Punanen kulo. X, 65.
Punanen ori. I, Lait, 21; A, II, 8, 8.
Punanen ruuna. B, 333.
Punareuhka. A, II, 8, 8.
Punasorkka - repo. G, 363.
Käsipunanen - oravalla.III, E, 38.
Punalintu. XII, 42.
Punakäköinen. III, E, 103.
Punanen kukko. XII, 38.
Punalanka. Pork, II, 466.
Punakerä. III, E, 23; XI, 2.
Punanen sukka. T, Pol, 121; Z, Sauk, 16; IX, 324.
Punaripa sukka. P, IX, 36.
Punaset rivat. I, 253, a; Pork, III, 357; Pork, h, II, 25.
Punanen vyö. P, VI, 8; I; 253, a; Pork, II, 445; Pork, III, 3.
Punanauha. Y, SI, 4.
Kutoot punapaninta. III, E, 156.
Helmus helkiä punanen. IX, 555.
Punapinteli. III, E, 7.
Punanen hattu. A, 543.
Punapaula.B, 54 (usein).
Punanen pussi. IX, 879.
Punanen peite. X, 344.
Punanen pulsteri. R, 223; F, 73.
Punanen nahka. Y, Str, Tyris 21.
Punanen kengän päällys. A, 394, Y, SI, 9, 13.
Punaset pieksut. U, Sauk, 120.
Punaset kotit. Pork, h, I, b, 16.
Punaset rukkaset. Y, SI, 42.
Punasuut rukkaset. A, 426.
Punanen vene.
Punanen veneen laita. A, 18.
Punanen pursi. K, 241.
Punaperä pursi. E, 647.
Punapieli laiva. Pork, I, 426.
Punapielo laiva. III, E, 88.
Punamastit. Y, Str, 31.
Punaväriset purjeet. Pork, h, III, 4.
Punanen purtilo. J, 64.
Punanen porras. S, 52; Y, SI, 6.
Punapuikot - aisat. A, II, 3, 61.
Punanen tuoli. XI, 48; P, V, 5 c; Pork, II, 386.
Punanen puuhovi. IX, 609
Punapata. G, 112.
Punanen pulli. IX, 1161; III,E, I 158, b.
Punanen olut. III, E, 167; X, 306.
Punanen vieryt. X. 60, b.
Punanen viina. K, 368.
Punakuorinen - leipä. Z, Sauk, 23 (usein).
Punanen - 10 rupl.seteli. Y, Str, 12 (usein).
Punapaikka - helvetti. K, 368.
Punaparta - Bonaparte. T, Pol, 154.
Punapoppana.Pork, h, II, 14.
Punanen sää. Pork, I, 411.
Punapanema. Pork, II, 339.
Paitani - purppurani. IX, 267.


Keltasesta väristä puhutaan jo paljon harvemmin. Punasesta ja sinisestä mainittuja käytetään yleisesti, mutta ne yhteydet, joissa keltasta käytetään ovat harvalukuisia ja kutakin käytetään yksityisiä kertoja. Se osoittaa, kuinka vähän tätä väriä on käytetty ja huomattu. Kuitenkin on kansa varmaankin itse osannut keltasta väriä painaa, koska kerrotaan neitojen menevän keltaheinään. Mainitaanpa tämän keltaheinän nimikin, nim. matara (Galuim verum), jota kansa vieläkin käyttää keltasta painaessaan.

Keltanen on ensinnä taudin väri, sairas ihminen on keltanen. Sitten käytetään keltasta ruskean keltasesta vedestä, kellastuvista lehdistä syksyllä, yllämainitusta keltaheinästä, joskus linnuista ynnä muutamista muista eläimistä, vähän useammin vaatteista.

Keltatauti. Z, Sauk, 4.
Taitaa olla tavin syömä, Kun on keltanen kesällä, Tauin karva talvellaki. A, 323; 157.
Keltakukka. IX, 645; Pork, II, 283.
Keltaviielle - mataraan. XII, 91; I,26.
Keltaiset petäjän kerkät.IX, 293; III, E, 35.
Kellertävät kuusen kerkät. III, E, 35.
Kellahtavat kuusen kerkät. III,E, 105.
Kullankarvaiset koivut (syksyllä). P, V, 5, d.
Keltanen kana. Pork, III, 313.
Keltakapio - härkä. III, E, 104.
Keltanen kupukeräinen pyy. III, E, I, 106, b.
Vesi kiehui keltanaan (kovasti soutaessa). III, E, 35.
Kiehutit veen keltaseksi (moit.). Pork, III, 470.
Keltanen hius. E, 72, 51.
Keltaset silmät (yhteydessä sin. ja pun:n kanssa). XI, 198; G, 147.
Keitä keltanen munanen, Keltasessa kattilassa, Keltasen tulen kesessä. IX, 971; A, 235.
Keltakostoli. XI, 88.
Keltanen hame. P, II, 13; IX, 600.
Keltatankki.III, E, I, 151.
Keltanen lanka. Pork, II, 466; Pork, III, 315.
Keltanen kerä. Pork, h, II, 6.
Keltanen kenkä. V, 190.
Kellankarvalliset purjeet (yht. sin. ja pun.) III, E, 106.


Vihreää käytetään hyvin harvoin, kaikkiaan olen tavannut sen kolme kertaa todellakin vihreistä puhuessa. Tavallisesti käytetään viheriää ja vihantaa, nuoruuden kuvana, nuorta neitoa sanotaan vihannaksi j. n. e. - Mainitsemani kolme tapausta ovat vihreä niitty, vihriäinen vieru ja ruohonpäinen nurmi. - Ruohonpäinen lasi on varmaan myöhäistä syntyä. Samoin ruohonpäinen viina, jolla tarkoitettanee viinaa viheriän lasin läpi katsottuna.

Tähän liittyy vielä kesänkarvanen ja heinänkarvallinen, joita on käytetty merkitsemään nuorta, kaunista.

Viherä -nuori. Y, Str, Skuor,59.
Vihanta - nuori. IX, 501 (usein).
Vihreä niitty. IX, 1111.
Viheriäinen vieru - mäki. R, 194.
Ruohonpäinen nurmi. X, 174.
Ruohonpäinen lasi. X, 33.
Ruohonpäinen viina. IX, 1161.
Ruotsin ruohonpäiset silmät (yhd. sin., pun. j. n. e.) XI, 198.
Kesänkarvanen - nuori. Y, Str, Slav, 104.
Heinäkarvallinen - nuori. IX, 101.


Valkeata käytetään ensinnäkin kiitossanana, ilmaisemaan iloista, kaunista, mieleistä. Toiseksi merkitsee valkea puhdasta. Valkeuden, puhtauden esikuvia ovat lumi, vaahti, paperi ja myös joutsen (kts. ss. 33, 101). Valkeaveristä pidetään kauniina, samoin valkopäätä. Myöskin vanhan valkeasta päästä ja parrasta puhutaan. Yleisesti käytetään valkea-sanaa tulta merkitsemään. Sitten sanotaan valkeaksi erilaisia esineitä, puhtaan valkean puun värisiä y. m., myös käytetään sitä eläimistä ja usein vaatteista.

Valkea - kiitossana, iloinen, kaunis, mieleinen.
Valkea - puhdas.
Lumivalkea - puhdas. XI, 94.
Valkea veri - kaunis. A, 573.
Valkopää - kaunis.
Valkea varsi. Z, Sauk, 1; XI,165.
Valkeat käsivarret. IX, 258.
Valkea kaula.E, 72, 185.
Valkea pää - vanhalla. R, 500.
Valkoparta - vanha. Krohn, 6521.
Silmät aitovalkiaiset.B, 82.
Valkea - tuli.
Valkea tuli vahanen - kirkas t. U, Lönn, 13.
Valkea vesi. III, E, 133.
Valkea vaahti. B, 76.
Valkeaisetmuilanvaahet. Pork, II, 305; D, 21.
Valkea lumi. X, 316; Pork, h, I, b, 9; XI, 94.
Valkea maito. IX, 71; XI, 165.
Valkea maa. III, E, 60; Pork, II, 259.
Valkea ojanvarsi. Y, SI, 35.
Valkea paperi - 25 rupl. set. Y, Str, 12.
Valkea seinä. X, 303.
Valkea kansi. X, 312; III, 82.
Valkonen vapa. X, 108.
Valkea vaaher. Pork, II, 260, b.
Valkeainen laukka. P, V, 3.
Vaatevalkeaiset. A, II, 6, 12.
Valkeaiset rätit. Pork, II, 307.
Valkea liesinki. R, 53.
Valkea hiha. III, E, I,326.
Valkea sukka. T, Pol, 130.
Valkea hevonen.
Valkea ori. U,. Sauk, 40.
Valkko - hevonen. III, E, 23.
Valkea vasikka. A. 265.
Valkonen jänönen. E, 71, 42.
Valkea kananen. IX, 971.
Valkonen hanhi. R, 493.
Valkea varis. V, 28.
Valkea sulka. Pork, II, 384.


Musta on surun ja halpuuden väri. Halpa ja huono on musta, mutta myöskin jokainen surullinen ja onneton on musta. Murhe tekee mustaksi ja mustat ovat myöskin huolet itse. - Likanen on musta. - Mustaveristä pidetään rumana. Sen sijaan on mustakulma yleisimpiä kiitossanoja - mustakulma ja korea -, mutta joskus sitä käytetään myöskin moittien.

Musta saari, metsä, suo, joki, meri ovat synkkiä, joihin varjo lankeaa. Sitten käytetään mustaa eri esineistä, vaatteista, eläimistä, viimeksi mainituista useimmin hevosesta ja korpista. - Mustuuden kuvina käytetään pataa, ja kattilaa. Mustenemista, mustaksi muuttumista käytetään samassa merMtyksessä kuin halpenemista, Sanotaanpa papin parrastakin, että se mustenee, kun pappi suuttuu, samoin kuin se valkenee papin mieltyessä (A, 418).

Vielä on Tuonela ja kaikki siihen kuuluva mustaa,

Musta, moitesana, - halpa,huono.
Musta - likanen.
Musta - surullinen, onneton.
Musta veri, moittien. A, 573.
Mustakulma, kiitossana (usein).
Mustakulma - pahannäköinen. G, 177.
Musta mies. XI, 94; Z, Sauk, 9.
Mustapää. R, 303.
Mustat silmät. I, 256; Pork, II, 534.
Mustat silmäkulmat.I, 256.
Musta parta. X, 306.
Pikimusta parta. Y, Str, Tyris, 21; T, Pol, 132.
Musta multa. IX, 1153.
Musta saari. H, 69.
Musta metsä. T, Pol, 9, b.
Musta suo. Pork, II, 267.
Musta joki. Pork, I, 335.
Musta meri. H, 69.
Savu on musta tervaksinen. D, 21.
Lepät mustuut syksyllä. P,V,5, c.
Silmät mustat siestarlaiset. Pork, II, 534.
Musta hevonen.
Musta ori. U, Sauk, 40; W, 141.
Musta ruuna. IX, 229.
Musta koira. E, 72, 78.
Musta sika. IX, 473; 171.
Mustat sukat karhulla. A, II, 5, 15.
Musta lintu. Y, SI, 30; R, 14.
Musta lintu - korppi. Z, Sauk, 23.
Musta metso. XII, 38.
Musta kukko. H, 195.
Musta mato.IX, 560; P, V, 26.
Musta torakka. Gottl. 120.
Musta tupa. G-ottl, 124.
Musta sukka. R, 425.
Mustat tankit, mustat housut (unif.) IX, 1048.
Mustat kintaat käessä, Mustat kirjat kintahissa. IX, 552.
Mustat rukkaset.Pork, I, 321.
Musta remeli. Y, Str, 47.
Musta kenkä. T, Pol, 130.
Musta pata.
Musta kattila.
Tuonen mustassa tuvassa. Pork, III, 368.


Harmaata käytetään harvanlaisesti. Jotensakin samassa merkityksessä käytetään halli, vesihalli, halia. Ei ole mitään alaa, jolla harmaata säännöllisesti käytettäisiin. Tukasta ja parrasta käytetään yhtä usein valkeata, toisissa tapauksissa taas, joissa melkein pikemmin voisi käyttää harmaata, käytetään sinistä.

Harmaa pää. X, Str, Skvor, 46.
Halliparta.III, E, 83.
Harmaa hivus. A, II, 5, 90.
Harmaa hevonen. III, E, 2.
Halli koira. G, 147.
Harmaa harakka. W, 28.
Harmaa haukka. R, 625.
Harmaakivi. Pork, h, I, b, 32.
Halia haapa.III, E, I, 84.
Haavat halliin menee (syksyllä). P. V, 5 c.
Harmaa hame. B, 42; R, 492.
Vesihalli, halliharja - hevonen. Pork, h, II, 15.


Ruskeata käytetään joskus eläimistä ja pari kertaa muuten.

Ruskia hevonen. X, 323.
Ruskia ruuna. Pork, I, 291.
Ruskia koira. E,  —72, 78.
Ruskia reponen. K, 328.
Ruskia ruoko. B, 78.
Ruskia tuli. K, 19.


Erityisiä väriä käytetään vielä hevosesta, maasta ynnä muutamista muista.

Puuro - hevonen. III, E, 23.
Puuro - lehmä. Pork, h, II, 34.
Puuroparta (puura-). X, 306; III, E, 83.
Kaaro, kaara - hevonen. III, E, 43; Pork, h, II, 15.
Paatti - hevonen. X, 306; 323.
Hiirenkarvanen hevonen. A, 311; Y, SI, 5, 44.
Olkinen oronen. III, E, 190.
Hernevartinen hevonen. III, E, 190.
Kurenkarva hevonen. Pork, h, II, 15.
Muutun mullan karvaseksi. IX, 130.
Rauvankarvallinen - ruma. G,177.
Pavunpalkonen satula. A, 311.
Maksankarvallinen maa. E, —72, 58; B, 83; XI, 50.
Haljakka alta maksankarvallinen. A, II, 3, 77.
Termollinen tie. XI, 50.
Terhollinen tie. Y, SI, 35.
Temminkäinen tie. E, - 71, 58.
Markallinen maa. B, 83.
Maa muron näkönen.IX, 793, a.
Maa murun näkönen.IX, 716.
Talven karvallinen taivas. IX, '793, a.
Talmankarvallinentaivas. IX, 716.


Koetamme sitten tarkastaa, mitkä seikat värinsä puolesta ovat kansan huomiota herättäneet. Heti huomaamme, että ulkonaisen luonnon, taivaan, pilvien, maan, kasvullisuuden, metsäneläinten väristä verrattain vähän puhutaan. Sinistä taivasta ei mainita ainoatakaan kertaa niin tässä tutkittavassani suomalaisessa kuin muutamien muiden kansojen runoudessa. - Sitä ei tavata kreikkalaisessa, vanhassa germaanilaisessa, arapialaisessa runoudessa. - Sen sijaan harvinaisempi aamu- ja iltarusko mainitaan. Pilvien väristä näissä runoissa puhutaan yksi ainoa kerta ja silloin niitä sanotaan sinisiksi. Maa, tie, ojanpenger, savi, kivi, lumi ynnä muutamat muut saavat kukin määräsanakseen jonkin värinimityksen. Tuli, jonka väristä usein puhutaan, jo kuuluu käytännölliseen elämään.

Kasvikunnan vihreä väri mainitaan vaan kolme kertaa. Metsällä on sininen vakinaisena määräsanana. Kukista puhutaan sinisistä, punasista ja keltasista. Keltaset petäjän ja kuusen kerkät mainitaan. Syksyllä syntyvä värien muutos puitten lehdissä on kerran mainittu.

Marjat, jotka jo ovat lähempänä käytännöllistä, jokapäiväistä elämää, ovat paljoa suuremmassa määrässä huomatut, puhutaan sinisistä, punasista ja mustista marjoista, ja useimmat marjalajit mainitaan nimeltä värimääräyksen kanssa. Metsäneläinten väriä mainitaan harvoin, ei niidenkään, joita pyydetään. Repoa sanotaan sekä punaseksi että ruskeaksi, oravaa sinivillaiseksi ja punaseksi, jänistä valkeaksi. Karhun mustista jaloista ainoastaan puhutaan. Lintuja mainitaan useampia, hanhi, sorsa, käki, metso, pyy, varis, korppi, harakka, havukka. Kaloista puhutaan hauin väristä; ja vielä mustasta madosta ja torakasta. Huomattava vielä on, että näitä nimityksiä tavataan harvanlaisesti, yksityisiä kertoja, musta korppi on ainoastaan tavallinen.

Kotieläimien väriä mainitaan usein. Ja niistä puhutaan useimmin hevosen väristä. Siitä käytetäänkin useimpia värinimityksiä, kokonaista 14, nimittäin: punanen, valkea, musta, ruskea, harmaa, halliharja, vesihalli, puuro, kaaro, paatti, hiirenkarvanen, olkinen, hernevartinen, kurenkarva. Se on siis tämä uskollinen kotieläin, joka on opettanut omistajaansa huomaamaan useimmat eri värivivahdukset. - Lehmistä runoissa puhutaan harvoin ja lehmän väri usein kuvastuu nimessä. Muista kotieläimistä puhutaan koiran väristä, sian ja uuhen ja vielä kukon ja kanan.

Ihmisestä ja ihmisen ruumiinosista käytetään usein värinimityksiä. Ne ruumiinosat, jotka saavat värinimityksiä määräsanoikseen, ovat: pää, tukka, parta, silmät, kulmat, posket, nenä, käsivarret, kaula, varsi, iho ja veri. Näistä käytetään sinistä, punasta, keltasta, valkeata, mustaa, harmaata, hallia, puuroa. Ihmisestäs yleensä käytetään vielä kuvannollisesti ilmaisemaan kiitosta, moitetta, terveyttä, nuoruutta, kauneutta, rumuutta: punanen, keltanen, valkea, musta, vihanta, vihreä, kesänkarvanen, heinänkarvanen ja rauankarvanen.

Käytännöllisen jokapäiväisen elämän alalla tapaamme useimmat värinimitykset. Siihen kuuluu ensinnäkin tuli, josta käytetään: sinin., punan., kelt., valk. ja ruskea. Puun väristä puhutaan usein, puhutaan puun ja puusta tehtyjen kalujen valkeasta väristä, ilman vaikutuksesta siintyneestä puusta, sinisestä puusta, tervatusta punasesta, vanhasta mustuneesta mustasta puusta. Vaatteista puhuen käytetään värinimityksiä kaikkein enimmin. Vaatteesta, puvuista, puvunosista käytetään sin., pun., kelt., valk., must. ja joskus harmaata. Langasta sin., pun., kelt. Nahasta valmistetuista pun., kelt., must. Tähän ryhmään vielä kuuluvat joskus tavattavat ruokien ja juomien värinimitykset sekä kaikenlaisten kapineiden, niinkuin miekan, padan, pullin, paperin y. m.

Vertauksen vuoksi mainittakoon tässä muutama sana värinimitysten käyttämisestä muutamien muiden kansojen vanhemmassa runoudessa. - Yleisesti tunnettu on että Homeson runoissa ei ainoatakaan kertaa mainita vihreätä väriä. Sinistä merkitseviä sanoja Homerossa on selitetty eri tavalla. Ja yleensä on kutakin värikäsitettä vastaamassa monta eri sanaa, joiden perimmäisestä merkityksestä on paljon väitelty.

*) Zeitschr. f. Völkerpsychologie; E. Veckenstedt, Die Farbenbezeichnungen in Chanson de Roland. 1887, s. 141. s.Ranskalaisten "Chanson de Rolandissa" tapaamme eri nimityksiä paljon vaikka yleensä harvoin käytettyinä. Nimityksiä on kaikkiaan siihen luettuna sanat, jotka merkitsevät loistavaa 30, saman värin eri nimityksistä kuitenkin monet johtuvat toisistaan. Näistä 30:stä merkitsee 2 punasta, 2 ruskeata, 9 keltasta, 1 vihreää, 1 sinistä, 2 mustaa, 5 valkeata, 1 harmaata ja 7 loistavaa. Runon ja kansan luonteen mukaisesti on useimpia värinimityksiä käytetty sodan kanssa yhteydessä olevista seikoista, hevosesta, aseista, haavoitetuista, verestä sekä ihmisen ruumiin osista, kallioista, kivestä, tulesta, ruohosta, kukista. Harvinaisin nimitys on sininen, jota käytetään ainoastaan kilvestä, ja sen jälkeen vihreä ruohosta*).

Vanhimmassa germaanilaisessa ja skandinaavilaisessa runoudessa ovat tavallisimmat punanen, vihreä ja valkea, sen jälkeen musta ja harmaa, aivan muutamia kertoja tavattavia ovat keltanen ja sininen. Niebelungenliedissä kahta viimeksi mainittua ei tavata ainoatakaan kertaa. Punasta käytetään ihmisistä, kullasta, koristuksista, aseista, verestä, tulesta, vaatteista ja kukosta. Vihreätä - maasta (useimmin), tiestä, laaksosta, vuoresta, metsästä, puista, lehdistä, ruohosta. Valkeata - ihmisistä, - ruumiinosista, jumalista, enkelistä, puvuista, aseista, hopeasta, eläimistä ynnä muutamista muista. Mustaa - hengistä, ihmisistä, eläimistä, yöstä, pilvistä, merestä, helvetistä. Harmaata - ihmisistä, jättiläisistä, kääpiöistä, eläimistä, aseista. *)

Slaavilaisessa kansanrunoudessa on vihreä väri tavallisimmin käytetty.

Olen vaan muutamin sanoin viitannut minkälaisia värinimityksiä muutamien muiden kansojen runoudessa tavataan. Eri maiden ja kansojen runoutta on tässäsuhteessa paljonkin tutkittu ja ovat tutkijat tulleet hyvinkin erilaisiin tuloksiin. Suurimmassa määrässä on Homeros ollut tämmöisen tutkimuksen alaisena ja perustana. Siitä syntynyt runsas kirjallisuus ei tässä saata tulla tarkastettavaksi, tahdon vaan muutamilla sanoilla siihen viitata. Kieltämättömänä tosiasiana pysyy, ettei Homeron runoissa, eikä muissakaan vanhemmissa kreikkalaisissa runoteoksissa tavata vihreätä väriä mainittuna. Myöskin niistä sanoista, jotka sinistä merkitsevät, ovat tutkijat hyvin eri mieltä. Tästä on tehty se rohkea johtopäätös, etteivät Homeron aikaiset kreikkalaiset ollenkaan viheriätä väriä nähneet, olivat siis siinä suhteessa värisokeita; toiset ovat tämän ulottaneet siniseenkin väriin. Tämä arvelu on pantu yhteyteen Darwinin kehitysteoriian kanssa, sanottu sen osoittavan, ettei ihmisen silmä silloin vielä ollut niin kehittynyt kuin nyt. Tämän mielipiteen pääkannattajia on englantilainen valtiomies Gladstone, joka siitä ja siihen kuuluvista asioista on kirjoittanut useita teoksia. Häneen ovat sitten osaksi tai kokonaan liittyneet monet muut. Toiset ovat siihen liittäneet muita fysioloogisia arveluita. On arveltu, että ihminen ensinnä on nähnyt ne värit, joiden värähdysluku on suurin.

*) Edm. Veckenstedt: Geschichte der griechischen FarbenlehreLuonnollisesti on tämä suunta saanut paljon vastustajia. Mainitsen Edm. Veckenstedtin, joka on julaissut laveanlaisen tutkimuksen tästä seikasta *). Hän koettaa näyttää, että Homeron runoissa, vaikka niissä ei suorastaan viheriästä puhuta, kuitenkin sillä tavalla puhutaan luonnosta, että voi päättää sen tekijän huomanneen viheriän värin. Hän arvelee ainoana määrääjänä olleen esteetisen aistin. Useimmat tutkijat kallistunevat tähän ajatusjuoksuun, vaikka mahdollisesti he puolestaan ovat liiallisuuksiin menneet.

Lisäksi on tutkittu alhaisella sivistyskannalla olevien raakalaisten kieliä ja väriaistia sekä myös lasten. Tuloksia on saatu erilaisia ja molemman suunnan edustajat ovat omaksi edukseen koettaneet niitä käyttää.

Varmana voi mielestäni kuitenkin pitää, ettei värisokeutta voi jonkin värinimityksen puuttumisen syyksi otaksua. Kansa on varmaankin nähnyt ja hyvin toisistaan erottanut nekin värit, joista se ei puhu. Ja onhan sen kielessä ollut nimityksiä niillekin väreille, joita se harvoin mainitsee. Mutta se, johon kansa on huomionsa kiinnittänyt, siitä se puhuu. Ja jos se näin runsaassa runoudessa, kuin tutkittavanani ollut, ei puhu jostain, tai ainoastaan hyvin harvoin, niin se luullakseni myös ei ole sitä ajatellut. Jolleivät siis värinimitykset ilmaise, mitä väriä kansa on nähnyt, niin ne ainakin osoittavat, mitä väriä kansa on huomannut ja mitkä seikat sen havaitsemiskykyä ovat kehittäneet. Ja tämä taas osoittaa sen suhdetta ympäröivään luontoon.

En tahtoisi kuitenkaan kaikkia fysioloogisia perusteluja julistaa arvottomiksi. Toiset värit vaikuttavat kiihkeämmin kuin toiset ja ne pikemmin herättävät huomiota. Punasesta väristä kaikki puhuvat, se onkin kiihkeästi vaikuttava väri. Vihreä vaikuttaa silmään rauhallisimmin ja helpoimmin, ehkä siinä on yksi syy, miksi niin monet kansat runoudessaan vähän puhuvat kasvullisuuden viheriästä väristä. Toiset kansat puhuvat vähän sinisestäkin, sekin on kylmä rauhallinen väri. Sinisestä taivaasta ei puhuta paljon, mutta ilta- ja aamuruskon punaamasta enemmän. Tässä niinkuin kasvullisuuden viheriässä värissä tyyni, jokapäiväinen ei ole huomiota suuremmassa määrässä herättänyt. - Myöskin vaaleat värit tuntuvat pikemmin huomiota herättävän kuin tummat, ainakin muutamissa kansoissa. - Huomattava kuitenkin on, ettei näille fysioloogisille näkökannoille vallan suurta sijaa voi myöntää, niiden rinnalla on toisia, joiden merkitykselle on suurempi arvo annettava.

Mitä tulee erittäin viheriään väriin, niin ei sitä ensinnäkin käytännöllisistä syistä ole tarvinnut mainita, eikä sitä myöskään luultavasti ole osattu valmistaa. Muutamat muut kansat puhuvat paljonkin luonnon viheriästä väristä. Mutta se kai osoittaa erilaista suhdetta luontoon ja eriävää kansan luonnetta. Onhan Suomen kansa elänyt keskellä suuria metsiä ja, niinkuin edellisissä luvuissa esitetyistä kuvista näkyy, monessa suhteessa ollut läheisessä suhteessa luontoon ja metsään ja löytänyt metsästä vastaavia kuvia monenmoisiin tunnelmiin ja suhteisiin. Mutta se ei ole itse luontoa hakenut ja tarkastanut. Luonnon kauneutta esimerkiksi kansa ei ylimalkaan kuvaa. Luonto on ikäänkuin kansan tietämättä siihen vaikuttanut, se on soinnuttanut kansan luonteen itsensä kaltaiseksi. Vielä on huomattava se suomalaisen kansanrunouden yleinen ominaisuus, että se ei ole ulkoapäin hakenut aihetta kuvauksilleen, vaan on se etusijassa kääntynyt itseensä, kuvannut omaa sielunelämää tai ollut sen ilmoille saattajana. Ei myöskään refleksiooni ole tätä runoilua ohjannut, kansanlaulaja ei ole miettinyt runoiltavaansa, se ei ole tahallisesti koettanut sitä täydentää, tai mitenkään sitä punninnut tai arvostellut.

Pohjoismaisen luonnon ominaisuuksia on, etteivät yksityisseikat siinä suuremmassa määrässä herätä huomiota, vaan voimakkaimmin vaikuttaa siinä vallitseva yleinen tunnelma. Tämän mukaista on, ettei puhuta yksityisten puiden vihreästä väristä, vaan koko metsän, kaukaisen suuren salon siintävästä väristä. Kansa ei ole tarkastanut metsän väriä, vaan se on kokonaisuudessaan ikäänkuin kansan mieleen tunkenut. Myöskin on pohjoinen havumetsä tumma, siinä on vähän heleätä, iloista mehevyyttä.

Keltaisesta väristä suomalaisessa runoudessa verrattain vähän puhutaan. Se onkin pohjoisessa harvinaisempi väri kuin etelässä. Ehkä myös kiihkeät keltanen ja orangeväri ovat enemmän sopusoinnussa kiihkeitten eteläisten kansojen kanssa kuin pohjoisten.  - Sininen väri on nytkin suomalaisilla yleisesti suosittu ehkä sen laimeampi, tyynempi luonne on enemmän sopusoinnussa suomalaisten kuin muutamien muiden kansojen kanssa. Sinisellähän muuten useimmiten tarkoitetaan juuri epämääräistä harmaaseen kallistuvaa väriä, joka on niin yleinen meillä pohjoisessa.

Käytännöllisistä syistä luulisi enemmänkin puhuttavan metsäneläinten väreistä, etenkin niiden, joita pyydetään. Syynä siihen, että niistä verrattain vähän puhutaan, voi olla sekin, että eläinten värit eivät ole kirkkaita, yksinkertaisia väriä, vaan ovat epäselviä ja epämääräisiä. Että tämä kuitenkaan ei ole ollut voittamaton este, osoittaa hevosesta käytetyt monet eri värinimitykset.

Usein on sanottu, että luonto alkujaan on opettanut ihmisille sitä ja tätä, se on heitä kehittänyt, ihmiset ovat luonnossa huomanneet kaikenlaista ja sitä sitten koettaneet jäljitellä. Samoin on arveltu, että myös väriä on luonto opettanut huomaamaan ja väriaistia siten kehittänyt. Mutta tämä luonnon kehittävä ja muodostava vaikutus, jota eikieltää voi, ei ole niin välitön,kuin moni näyttää kuvittelevan. Luonto vaikuttaa tietämättä, suurissa piirteissä, kansan itsensä huomaamatta. Kansa ei luontoa tarkasta jasiitä opi, vaan luonto pakottaa sitä oppimaan. Siksi pikemmin voikin sanoa, että käytäntö, jokapäiväisen elämän tarpeet kansaa kehittävät ja erittäin tässä kansan väriaistia. Sitä todistaa jo se seikka, että ainakin suomalaisessa kansanrunoudessa useimmin puhutaan käytännöllisen, jokapäiväisen elämän väreistä.

Tätä samaa osoittaa sekin havainto, joka on tehty muutamien neekeriheimojen kielessä, jotka pitävät suuria karjalaumoja. He saattavat sanoilla ilmaista 80:kin eri lehmän väriä. Jokin yhtä korkealla sivistyskannalla oleva neekeriheimo, jolla ei ole ollut tätä värinhuomion teroittajaa tuskin erottaa kielensä varoilla kolme, neljä väriä.

Tarkastettavissani runoissa tavattavista värinimityksistä olen tehnyt seuraavat yleiset huomiot. Ensinnäkin ovat suomalaisessa kansanrunoudessa tavattavat värinimitykset jotensakin tarkkoja. Kuvannollisesti käytetään niitä etusijassa ihmiselle määräsanoina. Tavallisimmin käytetyt värinimitykset ovat sininen, punanen, valkea ja musta. Keltanen on jotensakin harvoin mainittu väri ja vihreä harvinaisin. Sininen on metsän väri. Sitä paitse sinistä samoin kuin punasta käytetään useista eri seikoista. Mustaa ja valkeata käytetään useammin kuvannollisessa merkityksessä, edellistä etusijassa moitittavia, jälkimmäistä kiitettäviä ominaisuuksia ilmaisemaan. Useimmat värinimitykset on annettu jokapäiväisen elämän piiriin kuuluville, joten käytännöllisiä syitä  saattaa pitää kansan värien havaitsemiskyvyn kehittäjänä ja luonnon vaikutuksen välittäjänä.