Helppo ja yksinkertainen keino willan harmaaksi warjäämisessä.

Pellervo 12 / 1905

Haaleaan weteen kaadetaan tawallista kirjoitusmustetta. Siihen pannaan wärjättäwät  langat, joita sitä ennen on hieman kostutettu ja saawat ne olla tässä liuwoksessa hetkisen, jonka jalestä ne nostetaan ylös, kierretään kuiwiksi ja pannaan oikein tosissa kuiwumaan.

Musteen määrä (paljous) riippuu siitä, miten tummaksi wäri tahdotaan. Tällä tawoin woi walkean nahankin wärjätä harmaaksi.

Iho ja wärit.

Opiksi ja huviksi 28 / 1904

Naimahaluisille naisille huomioon olettamia neuwoja yllämainitussa asiassa kirjoittaa eräs ulkolainen lehti seuraawat neuwot:

Joka hipiä ei siedä jokaista wäriä. Vaatteiden wärin täytyy ehdottomasti noudattaa hipiän ja hiusten wärin asettamia ehtoja.

Ei riitä, että jonkun pukuaineen itsensä wäri on kaunis, waan täytyn sen sopia ihon wäriin.

Iho eli hipiä saattaa olla kalpea, ruusuinen, enemmän tai wähemmän wärikäs,

Kalwakka iho tulee keltaisen, waalean mihreän, ruusunpunerwan, waalean sinipunerwan, walkoisen, waaleanharmaan, turkinpunaisen ja kirsikanpunaisen kautta näyttämään wielä kalpeammalta.

Tummat wärit sopimat kalpealle iholle parhaiten. Niin sopii sellaiselle iholle esimerkiksi werewän punainen, marinisininen, bordeauxwäri, tummanruskea, tummanharmaa ja tummanwihreä.

Musta sopii kaikille ihonwäreille.

Tummansinipunerwa tekee wahwaksi.

Kowin werewä ja warsin punoittawa iho sietää luonnollisesti kaikkia riitä wärejä, jotka saawat hipiän näyttämään waaleammalta. Sellaisia punakoita somistamia punawärejä omat: walkoinen, keltainen, kellerwänwihreä, waaleanwihreä,  kirsikas ja hopeanharmaa. Ainoastaan ruusunpunainen ei näille ihoille sowi hiukkaakaan.

Näiden waatteiden reunukset eiwät saa olla räikeitä, waan sopusoinnussa waatteiden pääwärin kanssa.

Ruusunwärinen iho sietää kaikkia puwun wärejä ja esiintyy aina yhtä siewänä.

Kaunein ruusuisin ihonwäri on tawallisesti punatukkaisilla neitosilla ja rouwilla, sen jälkeen "blondeilla."

"Blonteille" sopiwat melkein kaikki wärit paitsi keltainen, waaleanruskea ja waaleanharmaa. Erittäin hywin sopii näille taas waaleansininen, sininen bordeaus.

"Brunedeille" ei wärinwalinta tuota waiwaa, sillä heille sopiwat kaikki muut wärit paitsi ruskea.

Siinä on siis nyt irtileikattawa kauneudenresepti.

Ohjeita pensselipiirustuksessa.

Nuori voima 11-12 / 1910

Kirj. Hilkka Rantaniemi.

I.
- Oletko sinä maalannut luonnon mukaan?
- En, mutta minä olen jäljentänyt oikeita tauluja ja ne koristavat nyt huonettani. En ole koskaan koettanut maalata luonnon mukaan en edes pientä kukkaa. Se mahtaa olla kovin vaikeata.
Näin saattaa tapahtua - ja tapahtuu hyvin usein - että pannaan kaikki taito jäljentämisen oppimiseen, mutta laiminlyödään kerrassaan luonnon mukaan piirustamisen ja maalamisen harjoittaminen. Kuitenkin se, joka luonnon mukaan on tottunut maalaamaan, voi ymmärtää ja nauttia paljon suuremmassa määrässä luonnon rikkaudesta ja moninaisuudesta kuin se, joka huoneessaan on tarkasti tutkinut tuota aina muuttumatta pysyvää jäljennettävää taulua. Joka on tottunut tarkastamaan luontoa, näkee paljon enemmän kuin tottumaton katsoja, jolle puut ja kivet ovat aina samoja niin tänään kuin eilenkin. Tuntijalle tarjoo uusi päivä, toinen valaistus, esineitten muuttunut suhde toisiinsa aina uutta ja hänen mieltään kiinnittävää. Mikä ääretön muoto- ja väririkkaus on annettu meille ihailtavaksi jo pienissä kukissakin ja simpukoissa, sulissa y. m. Ja mikä ihmeellinen valaistuksen aiheuttama vaihtelevaisuus niissä alituisesti esiintyy. Eiköhän näiden tutkiminen ja koettaminen kiinnittää paperille tai kankaalle tuota meille monipuolisempaa tyydytystä kuin jäljentäminen. Tosin on asianlaita niin, että työmme tulokset varsinkin alkuvuosina näyttävät sangen vaatimattomilta. Luonnon mukaan maalarilla saattaa olla paperillaan vain joku pieni kasvin oksa, joku siipi, hyönteinen tai joku muu aivan pieni esine maalattuna, kun sen sijaan jäljentäjä maisemallaan järvineen, metsineen ehkäpä ihmisineenkin vaikuttaa meihin kerrassaan häikäisevästi. Mutta eiköhän sittenkin se, joka tuon pienen kasvinsa on huolellisen tutkimisen jälkeen maalannut, ole työskennellessään oppinut enemmän luontoa ymmärtämään ja ainakin oppinut näkemään enemmän kuin tuo jäljentäjä. Sangen paljon voi oppia hyvien taulujen jäljentämisellä, se oppi ei suinkaan ole arvioittava pieneksi, mutta usein on oppilaan mentävä luontoon ja siten vältettävä pintapuolisen taituruuden saavuttamista.

Olkoon tässä kerrottuna pieni tapaus. Muuan nuori englantilainen maalari jäljennettyään taitavasti erään vanhan mestarin taulun arveli nyt kykenevänsä maalaamaan luonnon mukaan. Hän valitsi mieleisensä näköalan eräältä korkealta paikalta Lontoossa. Muutaman päivän hän maalasi ja maalasi. Työ ei tahtonut onnistua, mutta hän yritti uudelleen. Lopulta hän näytti sen, jonka hän oli tehnyt, kuuluisalle engl. maisemamaalarille Constable'lle. C. katsoi työhön ja katsoi nuoreen maalariin ja sanoi: "Nuori ystäväni, mene ja piirrä ensin portin pieli, ja kun sen olet tehnyt, piirrä toinen, ja niin yhä edelleen kunnes olet piirtänyt niitä koko tusinan. Piirrä sitten tupa, liitä siihen puu ja näin mene eteenpäin kunnes kykenet tekemään jotain läpeensä tutkittua ennen kuin ryhdyt tällaisen aiheen maalaamiseen. Olet tehnyt aivan saman erehdyksen, kuin minäkin tein ollessani sinun ikäisesi: olet aloittanut väärästä päästä".

Huomaamme tästä, että luonnon mukaan maalaaminen ei taida ollakaan niin aivan helppo tehtävä. Alusta, aivan alusta saammekin aloittaa, aivan pienestä vähäpätöisestä lähteä, saavuttaaksemme tuon taidon. Sen vuoksi koetan nyt tässä selittää miten on maalattava ja piirrettävä luonnonesineitä käyttäen malleinämme kasveja, hedelmiä, simpukoita y. m., ja tämän alun opittuasi siirtyä sitten maisemiin. Työskentelytavaksi otan pensselipiirustuksen, koska se on yleisesti tunnustettu kehittäväksi puhumattakaan sen hauskuudesta. Ja sitä paitsi on sillä se hyvä puoli, että siinä on yhdistetty, kuten nimikin jo sanoo, maalaaminen ja piirtäminen. Pensselipiirustuksella on se etu, että siten saa heti suuruussuhteet helpommin esille, tässä kun tulevat pinnat kysymykseen eikä vain ääriviivat, ja tekemänsä virheet huomaa selvemmin.

Ensiksi muutamia ohjeita tarvittaviin välineisiin nähden.

Mukavinta on käyttää blokkia (useita paperiarkkeja laidoilta yhteen kiinnitettynä), josta voi helposti arkin irroittaa ja saa valmiiksi pingoitetun paperin sijalle. Paperi ei saa olla hyvin ohutta eikä aivan sileätäkään.

Pari porsliinista maalikuppia, joihin sopii noin teelusikallinen valmiiksi sekoitettua väriä.

Pieni porsliininen paletti värien sekoittamista varten.

Pari pensseliä, jotka eivät saa olla kovin pieniä. Numerot 6 ja 7 ovat sopivat.

Imupaperi tai vaatetilkku pensselin puhdistamista ja kuivaamista varten.

Kolme pääväriä: punanen (carmine), keltanen (gamboge) ja sininen (Preuss. blue). Yksivärisiä maalauksia varten ovat vielä sininen (indigo) ja ruskea (sepia) hyvät olemassa.

Ja lopuksi jonkinmoinen teline, jonka nojalla blokki tai lauta, jos sille on pingoittanut paperinsa, pysyy vinosti
koholla. Hätätilassa on kirjakasa sopiva tuki.

Tuella varustettu pahvipala taustaksi mallina olevalle esineelle.

Kaikista paperi- ja maalikaupoista saa luettelemani tarpeet. Mutta koska meillä yleisemmin on tarjolla saksalaisia maaleja, liitän tähän vastaavat saksalaiset nimet: Carmin, Gummi gutte, Preuss. blau, Sepia ja Indigo.

Nyt kun on tarvittavat välineet selvillä, on sinun totuttava tarkoituksenmukaisesti käyttämään niitä. Väriä
ei saa sekoittaa hyvin paksuksi, mutta ei taas liian ohueksikaan. Tämän opettaa parhaiten käytäntö. Ota pensseliin
kylliksi väriä, ei kuitenkaan niin paljon, että siitä tippuu. Käden asento ja miten pensseliä kädessään pitää on myöskin määrättävä, sillä välineitten oikea käyttö on työn onnistumiselle tärkeä. Seur. sivulla olevat kuvat osoittavat kahta eri asentoa.



Molemmissa nojaa käsi ranteen kohdalla blokkiin tai lautaan. Ensimäisessä on pensseli siten, kun sen tulee olla pystysuoria viivoja vedettäessä, toisessa taas vaakasuoria viivoja tehtäessä. Kuten jo mainittiin, nojaa käsi blokkiin ranteen kohdalla, jotta se siten olisi liikkuvampi ja herkempi. Mutta tarpeen tullen voi myöskin pikkusormellaan tukea kättä, kuten kuva 2 osoittaa.

Harjoita nyt ensiksi pysty- ja vaakasuorien viivojen vetämistä kunnes se käy helposti. Viiva on maalattava yhtäjaksoisesti. Se ei saa olla katkonainen. Jos maalia tulee paikoittain paksummalta, niin anna sen vaan olla nostamatta pensseliä tuota tasoittaaksesi. Totuta myöskin vetämään viivoja, jotka levenevät vain toispuolisesta. Tämän saa aikaan jos antaa pensselinpään levitä ainoastaan toiselle puolelle. Nämät ensi harjoitukset ovat lyhyitä viivoja, mutta on tietysti opittava vetämään pitkiäkin. Silloin ei käsi tietysti voi pysyä ranteesta paikallaan vaan nyt liikkuu oikeastaan koko kyynärvarsi. Harjoittele sitten vetämään viivoja joka suunnalle aloittaen sekä toisesta että toisesta päästä. On sangen hyvä harjoitus, jos koettaa muodostaa viivoista jonkinmoisen kuosin. Tässä voi aloittaa vedot joko keskeltä reunoille tai päinvastoin reunoilta keskelle. Tällaisten kuosien piirtäminen pensselillä on hyvä kouluutus sekä kädelle että silmälle, sillä jos tahtoo jonkunkaanmoista säännöllisyyttä, on tarkoin määrättävä viivojen paikka ja pituus, sillä vetoja ei saa korjailla. Tämä on omiaan vaatimaan tarkkuutta maalarilta. Suoria viivoja harjoitettua siirrytään käyriin viivoihin. Nämät ovat kädelle oikeastaan luonnollisemmat, mutta kuitenkin on kättä melkolailla totutettava ennenkun se pystyy vetämään milloin minkinlaisia viivoja. Näitä tehdessä on pensseliä pidettävä löysästi kädessä ja kättä nostettava kyllin ylös, jotta sitä on hyvin helppo liikuttaa. Pensselin varren täytyy helposti liikkua sormien välissä ja jos sitä sormissaan pyörittää, niin voi paremmin maalata käänteitä. Näissä harjoituksissa on sopiva käyttää esim. suuria kirjaimia ja kaikenlaisia kuoseja.

Itse voit keksiä sopivia töitä, kunnes olet saavuttanut varmuuden tällaisissa vedoissa.



---

Edellä olevassa selitin miten pensseliä käytetään viivoja, sekä kapeampia että leveämpiä, tehdessä. Mutta jos  otamme malliksemme minkä esineen tahansa, niin niissä on pintoja, joita emme yhdellä pensselinvedolla täytä. Pintoja täyttäessä ei voi laatia niin jyrkkiä määräyksiä, vaan maalarilla on jokseenkin suuri vapaus käyttää taitoaan edellä oppimansa pohjalla. Kuitenkin ovat muutamat yleiset ohjeet paikallaan.



Ylipäänsä tee vedot aina ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle. Jos sinulla on täytettävänä neliöpinta, niin vedä ensin vaakasuora leveä viiva vasemmalta oikealle rajoittamaan pintaa ylhäällä. Seuraavat vedot tehdään tästä alaspäin ja annetaan maalin tasaisesti valua. Viimeinen vaakasuora pohjaveto lopettaa työn (kuva 4,i). On muistettava, että pintaa ei saa ensin rajoittaa, sillä se ei kuulu pensselipiirustuksen luonteelle. Tällainen menettely tekee rajat koviksi.

Sahalaitaiset lehdet maalataan siten, että veto aloitetaan kustakin kärjestä (kuv. 4,2).

Kahden esineen välille tai eri osien välille samassa esineessä jätä kapea valkea juova estääksesi maalin valumasta yhteen ja aiheuttamasta epäselvyyttä työssäsi (kuv. 4,5).

Kun harjoittelemme yhdellä värillä maalaamista ottamatta ollenkaan huomioon valoja ja varjoja, eivät pinnat tarvitse tulla aivan tasaisesti peitetyiksi. Maali saa paikottain olla ohuemmassa, paikottain taas paksummassa. Tämä antaa vain eloa ja vaihtelua työlle. Mutta kuitenkin on vältettävä paksun ja liiallisen maalin pysähtymistä kuivumaan, sillä se ei kuivu tasaisesti, vaan jättää hyvin rumat jäljet. Katso vieressä olevia oksia niin sinulle selviää työtapa. Elä kuitenkaan jäljennä näitä, vaan valitse mieleisiäsi oksia ja esineitä ja koeta niitä maalata. Mutta tee se muistista, tutkittuasi ensin huolellisesti sen eri muodot, sillä tällainen on kehittävämpää. Sitä suuremmalla syyllä on tällaiset maalaukset tehtävä muistista, kun niissä ei tule tarkka luonnonmukaisuus kysymykseen, vailla kun ovat sekä valoja että varjoja ja sitä paitsi  tehdyt ainoastaan yhdellä värillä. Mutta tutkittaessa ei ole otettava selville ainoastaan muoto, vaan myöskin maalattavaksi ottamasi esineen asento.

Ota huomioon kukkia maalatessasi, että ensin maalaat heteet ja emin ja sitten ympärille terä- ja verholehdet. Ja kukka- ja lehtiryhmissä taas maalaat päällimmäisen kukan tai lehden ensiksi (kuv. 4,4).

Tähän asti on maalattu yhdellä värillä ilman valoja ja varjoja, mutta nyt on aika ottaa nekin lukuun. Vaikka vielä käyttäisitkin yhtä väriä, niin tuo valojen ja varjojen vaihtelu lisää paljon työsi kauneutta. Tuonnempana mainitsin, että jos johonkin paikkaan maalia tulee vähän paksummaltakin, niin se ei häiritse, pikemmin päinvastoin, mutta nyt kun valot ja varjot ovat kysymyksessä, saattaisi tämä vaikuttaa virheellisesti. Jos tällaista sattuu, on väri  ohennettava, ja sen teet siten, että koetat sen saada puhtaalla, ei liian märällä pensselillä pois.

Hauskimmalta näyttää työ, jos saa sen valmiiksi yhdellä kosteudella. Tällä tarkoitan sitä, että se on ensi maalauksella siksi valmis ja oikein, että päälle ei tarvitse lisätä mitään. Tuolla päälle maalaamisella kadottaa pensselipiirustus paljon keveydestään ja kuultavuudestaan. Mutta joskushan täytyy joitakin korjauksia tehdä. Silloin on vältettävä puolikuivia pintoja, sillä niissä ei tahdo maali tasaisesti luistaa. Täytyy odottaa siksi, kun pinta on kuivunut, jolloin sen voi puhtaalla pensselillä kokonaan kostuttaa ja sitten tehdä korjauksensa, taikka tehdä se ilman pinnan kostuttamista. Milloin mikin tapa on paras, huomaa enemmän maalattuaan ja kokeiltuaan.

Kun otat maalataksesi jotain, olkoon se sitten vaikkapa kasvi, maljakko, pallo t. m. s., niin aseta se eteesi siten, että valaistus tulee vain yhdeltä puolen, vasemmalta. Käsi ei silloin heitä varjoa työlle. Jos valitset maalataksesi esim. pallon tai jonkun muun pyöreän esineen, niin huomaat, ettei kirkkain valo enemmän kuin tummin varjokaan niissä ole reunoilla. Jotta pehmeästi saisit valot ja varjot yhtymään toisiinsa, niinkuin ne  pyöreissä esineissä tekevät, niin katso, että eri voimaiset pinnat yhtyvät kosteina toisiinsa. Vaaleimman valopaikan voit maalata puhtaalla vedellä.

Simpukkain maalaaminen on vähän vaikeampaa, mutta se on hyvin hyvää harjoitusta.

Sulat taas ovat helppoja. Maalaa kumpikin puoli erikseen ja jätä ruoto välille maalaamatta, johon jälestäpäin lisäät varjon. Jos maalatessasi käytät pensseliä sulan juovien mukaisesti, saat helposti siinä esiintyvät valot ja varjot esille.

Vaikka, kuten tiedämme, pensselipiirustuksessa vältetään rajojen piirtämistä, niin on kuitenkin joskus erittäin kiitollista panna niitä jälestäpäin. Siellä täällä ne ovat mainiot, mutta jos niitä panee joka paikkaan, on maalaus pilalla. Siis hyvin säästäväisesti pitää käyttää tätä tapaa (kuv. 5).



Nyt ei tarvitse harjoitella pitemmältä tätä yksiväristä maalausta. Tahdomme jo siirtyä luonnollisilla väreillä maalaamaan, sillä on sentään niin paljon suurempi viehätyksensä. Mutta epäilemättä tällä pienellä alkuharjoituksella joudutat työsi onnistumista.

Siihen huviin, jonka sinulle tarjoo luonnollisilla väreillä maalaaminen, liittyy kuitenkin vaikeutensa, nim. värien sekoittaminen ja kunkin värin varjostaminen. Kolme pääväriä, punanen, keltanen ja sininen, ovat aluksi aivan riittävät. Koska Nuoren Voiman palstoille ei voi saada värillisiä kuvia, näyttääkseni nämät eri yhdistykset, niin koeta itse ne sekoittaa, ennenkun rupeat varsinaisesti maalaamaan. Ja ainakin maalatessasi pidä paletillasi valmiina useita eri sekotuksia jouduttaaksesi työtäsi. Mutta muista välillä pestä pensselisi hyvin, jotta värit pysyvät puhtaina eivätkä käy sameiksi liian monen maalin sekaantuessa.

Nuo kolmen päävärin tavalliset yhdistykset kelt.+sin.=vihr.; sin.+pun., purppura; kelt. +pun. =punakeltainen eli oranssi, sinä tunnet, mutta nämät
eivät vielä riitä, sillä esim. kukissa, joita maalaat, on monta hienoa vivahdusta, joihin eivät nämät yhdistykset sovi. On siis saatava uusia vivahduksia. Saat hyvän vihreän värin, jos keltaseen ja siniseen liität hiukan punasta, ja jos samassa sekoituksessa annat siniselle voiton, niin saat siitä uuden vihreän värin. Jos sekoitat päävärit yhteen, mutta eniten sinistä ja vähimmin keltasta, niin saat harmaan värin, joka vivahtaa mustaan, jos se on ky liaksi paksua. Sinisestä ja punasesta, jossa hiukan on keltaista, muodostuu violetti väri. Kaikki kolme väriä, keltaista vain eniten, sekoitettuna on ruskeata.

Lehtiä maalatessasi huomaat useita vihreitä värivivahduksia, jonka valaistus aiheuttaa. Sinivihreältä näyttää se lehti, joka on suoraan valolle kääntynyt; keltaisenviheriä väri on sillä lehdellä, jota katsot valoa vasten, siis lehden läpi, ja tumman viheriä väri on taas varjossa olevalla lehdellä.

Työlle eduksi on, jos toiset lehdet maalaa tarkemmin kuin toiset. Valopuolella voit esim. merkitä suonet, joko niin kuin ennen on tehty, tai sitten jälestäpäin puhtaalla pensselillä ottamalla maalia pois niiltä kohden, ja varjopuolella taas jättämällä suonet kokonaan pois. Jos eri värit sulavat toisiinsa, niinkuin esim muutamissa kukissa, pehmeästi aivan kuin huomaamatta, saat sen parhaiten esille, jos pinnan kosteana ollessa panet kaikki esiintyvät värit vierekkäin, niin saat ne kauniisti liittymään toisiinsa.

Harjoitus opettaa sinulle kyllä yhden ja toisen seikan, jonka tässä olen sivuuttanut. Olen tahtonut pysytellä vain pääasioissa ja niistäkin koettanut ottaa tärkeimmät ja sopivimmat itse työskentelyn pohjaksi. Kenellä on luontaiset lahjat, hän saa kyllä sen taiteellisuuden työhönsä, jota ei voi opettaa.


II.

Kaikki tähänastiset pienet maalauksesi olet suorittanut huoneessa, mutta nyt lähdemme ulos vapaaseen luontoon ja koetamme tehdä skitsejä - kuten sitä sanotaan - maisemista tai yleensä näköaloista.

Jos olisit tottunut vain jäljentämään tauluja, joissa kaikki jo on edessäsi valmiina, taulun koko on määrätty ja kaikki mitä maisemassa esiintyy on sinulla tässä maalattuna tasaiselle pinnalle - niin, jos tähän olisit tottunut, niin silmäillessäsi edessäsi olevaa elävää luontoa, maisemaa, jonka maalataksesi olet valinnut, joutuisit varmasti vähän hämmenyksiin. Et oikein tietäisi miten suuren palan tuosta näkemästäsi panisit paperillesi ja miten ylipäänsä voisit kaiken maalata siten, että se edes osapuilleen näyttäisi luonnolliselta.



Nyt ensiksi kysymys: minkä olet valinnut aiheeksesi? Tavallisin virhe, jonka nuori maalari tekee hakiessaan itselleen aihetta, on se, kuten jo on mainittu, että hän ei tyydy yksinkertaiseen, vaatimattomaan aiheeseen, vaan valitsee ja valitsee, kulkee ja kulkee pitkin niittyjä ja metsiä. Aika kuluu ja hän vain väsyy ja veltostuu ja jättää jo työn siltä päivältä ajatellen, että ehkä huomenna löytäisi paremmin. Tuolla hän on sivuuttanut kiitollisen aiheen: sammaleisen kiven vanhan kannon juurella, jonka kylkeen aurinko kirkkaasti heittää säteensä ja tuolla pienen puron yli johtavan rappeutuneen sillan, jonka lahonneissa puissa niin ihmeellisiä väriyhdistyksiä esiintyy. Ja monen muun maalattavaksi sopivan aiheen ohi hän
on kulkenut. Hänen innostuksensa on vaatinut jotain paljon suurempaa ja ihmeellisempää. Mutta tämä vaatimus vie tavallisesti surulliseen pettymykseen ja ensimäiset huonot tulokset on sitten usein syynä innostuksen laimenemiseen ja lopuksi sen kuolemiseen. Maisema on kokoonpantu
monesta eri osasta, joista jokainen erikseen vaatii huolellista tutkimista.

Sinun ei tarvitse mennä pitkälle kodistasi, kun jo löydät jonkun sopivan aiheen esim. pienen sillan, joka johtaa ojan yli.

Ensiksi sinun täytyy määrätä itsellesi paikka mihin asetut maalaamaan. Sopivin on olla noin 8-10 m. matkan päässä aiheestasi. Ehkäpä sattuu sopivalla paikalla olemaan pieni kivi mihin istuutua. Mutta sinun on katsottava, että aurinko ei paista suoraan paperillesi, sillä valkea paperi  häikäsee pahasti silmiäsi ja työskenteleminen on silloin vaikeata. Istut siten, että joko itse varjostat paperisi, tai muuten asetut varjopaikkaan. Ennenkun asetat pensselin paperillesi, niin tutki tarkoin aihettasi, sillä se pieni hetki, jonka käytät tähän tarkastamiseen, on hyvin tärkeä. Määrää miten suuren osan maisemasta tahdot maalata. Tämän saat mukavasti selville siten, että pidät pääsi suorassa ja katsot suoraan eteenpäin - näin saat taulun keskikohdan - ja sitten päätäsi liikuttamatta käännät silmäsi oikealle ja vasemmalle, ja sen, jonka silloin selvästi ja vaivatta näet, voit maalata. Katso sitten tarkoin miten sillan eri osat ja koko maiseman eri osat ovat toisiinsa nähden. Kun tätä viimeksimainittua tutkit, niin ota kynä avuksesi ja aseta se, ojentaen käsivartesi aivan suoraksi, vaakasuoraan silmäsi tasalle ja katso mitä näet kynäsi yläpuolella ja mitä taas sen alapuolella. Kynää voit sitten asettaa eri suuntiin voidaksesi huomata mitkä eri kohdat koskettavat samaa linjaa.

Tämä valitsemasi aihe on verrattain helppo maalata, ja on siihen syynä suureksi osaksi se, että olet valinnut paikan, jossa maalaat siten, että siitä katsottuna silta muodostaa vaakasuoria viivoja eikä siinä ole noita silmästäsi poispäin kulkevia viivoja. Ei ole sellaisia viivoja, joita näet esim.
ratakiskojen muodostavan, jos seisot keskellä rataa ja katsot eteenpäin, jolloin molemmanpuoliset ratakiskot kulkevat sinusta poispäin ja etäällä näyttävät yhtyvän yhteen pisteeseen. Mutta nyt otat sellaisen näköalan maalataksesi, jossa sinusta poistuvat viivat ja pinnat esiintyvät. Sellaiseksi aiheeksi on sopiva valita esim. kyläkuja, jossa molemminpuolin on rakennuksia. Nyt täytyy ottaa avuksi perspektiivioppi, oppi, joka selittää miten voimme piirtää ja maalata näkemämme siten kuin se silmillemme näyttää.



Useat, joilla on taipumusta maalaamiseen ja piirtämiseen, lyövät laimin perspektiivioppiin tutustumisen arvellen, että heidän silmänsä kyllä harjaantuu
näkemään ja käsi tottelemaan, niin ettei siinä tarvita sen enempää. Mutta asianlaita on niin, että silmäänsä ei voi kehittää ellei kehitä järkeänsäkin. Sen vuoksi ei maalarikaan saa turvautua vain silmäänsä, vaan hänen täytyy voidakseen oikein maalata luonnon mukaan tutustua perspektiivioppiin. Sanon kuitenkin heti, että niin laaja tieto kuin tässä opissa esim. arkkitehdeille on välttämätön, ei ole maalareille. Hänelle riittää vähempi. Mutta  kaikissa tapauksissa hänen täytyy tietää miksi hän piirtää juuri niin ja niin, eikä tehdä sitä vain siksi, että se hänestä näyttää siltä. Olet kuullut ehkä sanottavan perspektiivioppia vaikeaksi ja pelästynyt jo, kun tällainen vastus tuli esille heti alussa, kun skitseeraamaan pääsit. Mutta ei ole syytä siihen. Sen, minkä tarvitset ottaa käytäntöön vaatimattomissa harjoitelmissasi, koetan selittää sinulle mahdollisimman yksinkertaisesti. Varsinaista perspektiiviopetusta en tässä sinulle anna; siihen voit tutustua varsinaisista perspektiiviopin oppikirjoista, joita on jo suomenkielelläkin.



Sinulla on edessäsi kyläkuja. Oikealla puolella tahtoisit taululle saada tuon puun ja vasemmalla taas tuon. Nyt on katsottava minne asettuisit istumaan, jotta joutuisit sopivan matkan päähän aiheestasi. Siv. 187 oleva piirustus osoittaa puulle tällaisia matkoja. A ja B ovat ne puut, jotka tahdot tauluusi. Jos etenet näistä niin etäälle, että saat muodostumaan 60° kulman (c), niin siltä kohdalta voit ne nähdä ja siis myöskin maalata, mutta tavallisesti on parempi, jos kulma on pienempi, vain noin 25° - 20° (d), ja tämän saat aikaan, jos etenet kauvemmaksi aiheestasi. Istut vain parikymmentä metriä lähimmästä talosta, jonka tauluusi tahdot. Kynän avulla katsot mille kohdalle tulee horisonttiviiva, tuo silmäsi tasalla oleva vaakasuora viiva, ja merkitset sen paperillesi. Tarkasta millä kohdin se maisemassasi esiintyviä pystyjä ja vinoja viivoja leikkaa. Helposti näet mitkä viivat ovat yhdensuuntaisia horisonttiviivan kanssa, mitkä taas ovat noita poistuvia viivoja. Horisonttiviivalla löydät silmästäsi poispäin kulkevien viivojen katoamispisteet. Horisonttiviivan ei aina tarvitse jakaa tauluasi kahteen yhtäsuureen osaan, se voi joutua, kuten kuvassakin näkyy, koko joukon alemmaksi keskikohtaa. Näköpiste on aina tällä viivalla, ja se on vastapäätä silmääsi. Mitkä poistuvat viivat katoavat tähän pisteeseen, mitkä taas muualle, löydät siten, että ojennat käsivartesi ja annat kädessäsi olevan kynän kulkea pitkin talon harjaa. Huomaat silloin, että kynän kärki viittaa katoamispisteeseen. Voit tehdä saman kokeen antaen kynäsi kulkea esim. akkunain ylä- ja alareunaa myöten, jotka muodostavat yhdensuuntaisen viivan kattoharjan kanssa, niin huomaat, että nämätkin viivat katoavat samaan pisteeseen. Näin kynää asettaen määrättyjä poistuvia viivoja myöten  kulkemaan voit yksinkertaisesti löytää niiden katoamispisteen. Mutta katso aina tarkasti millä kohdin maisemassasi katoamispiste on ja ole huolellinen sen merkitsemisessä paperillesi. Nämät ohjeet ovat niin tuiki yksinkertaiset, niin ettei niiden seuraamisen pitäisi tuottaa sinulle mitään vaikeutta. Mutta kuten sanoin, on perspektiivioppiin tutustuminen välttämätön maalarille, joka tahtoo, opittuaan ensin huolellisesti maiseman eri osia maalaamaan, liittää näitä osia yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi.

Westring: Försök at af de flesta Laf-arter (Lichenes) bereda Färgstofter, som sätta höga och vackra färgor på Ylle och Silke. Femte Afdelningen

Kongliga Vetenskaps-Academiens Handlingar, Jan. Febr. Mart. 1795

Försök at af de flesta Laf-arter (Lichenes) bereda Färgstofter, som sätta höga och vackra färgor på Ylle och Silke. Femte Afdelningen
Öfver LäderLafvarne, Lichenes Coriacei
af Joh. P. Westring.

Utaf denna class hafve vi 10 olika slag, (Scpecies) som växa hos oss, hvilka alla blifvit af mig försökta til sin färghallt. De flästa växa på jorden några på berg; men hafva då altid mossa eller mull under sig. Deras blad äro tjocka, lösa eller svampacktiga, som ger dem et utseende af skinn. Utom Saffrans-Lafven (L. Croceus), som växer i Lappmarken, finnas de fleste andra til ömnighet här omkring, och öfver hela Riket. De innehålla mycket kådacktigt ämne, (Gummi), som orsakar, at deras färgämne, kan utdrages med vatten ensamt. Två äro kända för Medicinsk nytta: nemligen L.Caninus emot Rabies canina, och L. Aphthosus emot maskar. Den förra har förlorat sit förtroende, säkerligen med rätta; men den sednare, som ännu brukas af Allmogen at gifva åt barn i Decoct för maskar, emedan den starkt laxerar, tyckes förtjena nogare undersökning; ty den innehåller ganska mycket Gummi. Då den sattes i maceration med vatten ensamt i en flaska, kon den i gäsning och rundt omkring flaskan utpöste en seg och tjock kåda, som var skarp til smaken. Utad denna kåda kunne vi kanske få et förmonligt Läkemedel, och sålunda umbära någon af de Utländska i stället. Som dne växer hos oss til stort öfverflöd, kunde vi däraf ock få et stort förlag.

Då L. Horizontalis sattes at macera i vatten ensamt, blef Tincturen inom några dagar aldeles blågrön. Detta försök omgjordes flera gånger, altid med lika förhållande. Jag blef ganska glad häröfver, i den förhoppning, at här finna blå färg, som jag så länge eftersökt; men hade den harmen, at icke kunna fästa denna blåheten. Tincturen ändrade sig omsider, och godset blef endast brunt, ehuru jag försökte många tilsatser. Mit förlag af denna tillät ej heller at omgöra försöken i kort, hvilket bör ske.

Denna Class tyckes icke vara särdeles förmonlig i färgvägen. Trenne Slag kunna dock med nytta och förmon användas til färgstofter; men de öfrige hafva icke ännu velat särdeles lyckas. Kanske framdeles någon annan method kan påfinnas, som bättre öfverenstämmer med dem. Imedlertid förtjenar L. Horizontalis at nogare och på flera sätt försökas. Men de tre, nemligen L. Croceus, Arcticus och Sylvaticus innehålla mycken färg. Utaf de tvänne sednare kan man få många Schatteringar af gula färgor, af hvilka alla kunna fästas, och de flesta blifva ägta. L. Sylvaticus gifver ensamt med vatten en stark, hög samt klar gul färg, som äfven fäster sig på linne. Mit lilla förlag af L. Croceus förhindrade mig at förändra försöken därmed; men af det jag försökte, har jag funnit, at man däraf kan få en vacker röd färg.

För at fylla bristen af färgor i denna classen, har jag här bifogat försöken öfver tvänne nya, nemligen L. Acetabulum, (Imbricat.) och L. Pollinarius., (Foliac.); emedan de ej voro kände hos oss, då deras slägten undersöktes. Dessa innehålla mycket färgämne, som gifver vackra färgor, hvilket medföljande Prof-Charta utvisar, liksom på de öfriga. Äfvenledes harg jag försökt några af dessa, som sjelfve ej gifva särdeles färg, hvad de kunna åstadkomma i blandning med andra. Deras åverkan på de färghaltigare har icke varit särdeles märkelig: åtminstone hafva de sednare ej vunnit något af blandningen. L. Tartareus tål mera denna blandningen än L. Pustulatus. Då för detta L. Pseudocorallinus, eller som han nu kallas af Doct. Acharius, med Kongl. Academiens tillåtelse, L. Westringii, blandades med L. Venosus, som var ensamt satt med vatten, gaf denna Saften inom en timme, i ljum maceration, en hög, klar och glänsande Orange färg, nästan Aurora färg: inom et halft dygn i digestions varme, en mycket vacker mörkgrön färg, ganska fast: och sluteligen efter et par dagar gaf samma Sump en brun färg.  Detta Phénomen är ganska sälsamt, at en och samma blandning, utan förändring i tilsatsen, jan inom så kort tid gifva tre så olika färgor efter hvarandra. Då L. Westringii ensam sättes med Salpeter, Koksalt och litet Potaske Salt, upkomma dessa förändringar i ofvanskrifna ordning, och gifva förträffeligen höga och vackra färgor af de tre nämnda slagen, på kortare tid, om varmen ökas. Man kan då få en svartgrön färg, (Aile de corbeau) som är ganska stark och fast. Olika grad af varme gör stör förändring; ty i allmänhet tpö en stor del af Lafvarnes färgor icke stark hetta, då de likväl kunna göras til ägta; men så lärer dock den nyttjade blandningen af de trenna slagen Salter vara mästa orsaken därtil. Nästä afhandling öfver Lichenes Filamentosi, som snart är färdig, blir rikhaltigare, och lofvar sålunda ersätta bristen hos denna.

Femte Afdelningen:
öfver
Läder-Lafvarne, Lichenes Coriacei

[Solorina crocea, poronkuppijäkälä, saffranslav]1. Lich. Croceus, Linné. Saffrans-laf. Coriaceus repens subrotundus planus: subtus venosus villosus croceus, peltis sparsis adnatis.
Växer i Lappmarken, på de magraste ställen. Är svår at samla; ty den är mycket sästad i jorden. Innehåller mycket färgämne.

På Ylle:
Med  Kalk och Salmiac gifver den, inom et par dagar, i lagom varme, en vacker röd färg. Tål eh starkare hetta, hvilket förändrade min färg: och försöket kunde ej omgöras, af brist på mera Laf.

På Silke:
En lika vacker röd färg. Profvet visar sämre färg, som blef sådan af för mycken hetta. Det vore önskeligt, at kunna få en qvantitet af denna, för at omgöra försöken på flera sätt.

[Nephroma arcticum, pohjankorvajäkälä, norrlandslav]2. L. Arcticus. Lin. Norrlands-Laf. Coriaceus repens lobatus obtusus planus lævis: subtus avenius villosus.
Växer allmänt til öfverflöd i Norrland. Jag har ock funnit honom på två ställen i Öster-Göthland i Schedvid Socken, och en half mil från Norrköping. Doct. Archarius har ock funnit honom på andra sidan Wadsetena. Han häller gult färgämne: som lätt kan utdragas. Är stor til växten.

På Ylle:
1. Med vatten ensamt, efter et par dygn, en vacker klar gul färg.
2. Med Salpeter och Koksalt, vaxgul färg; ägta.
3. Med Salmiac och Kalk, efter 4 dygn, ljus Carmelite.
4. Med Alkali v. brun fäg.
5. I föreninig med L. Pustulatus genom Kalk och Salmiac fås en mörk rödbrun färg.
6. Med Hälften L. Pulmonarius i vatten, en ljus brungul färg.
7. På samma sätt, genom k. f. och f. p., fås en vacker gulacktig hög Carmelite färg.

På Silke:
1. Med vatten senasmt, en vacker paille gul färg.
2. Med k. f. och f. p. mörkare paille, ägta, med mycken glans, Om den hålles i starkare hetta, blir färgen än mörkare med glans.
3. Med K. och S. en vacker noisette.
4. Med Alk. v. en mycket blek paille.
5. I förening med L. Pustulatus, genom K. och S. en blek violette.
6. I förening med L. Pulmonarius
7. De samma genom K.S. och S. p. en mycket vacker gulacktig carmelite, med mycken glans, som är ägta.

[Sticta sylvatica = Parmelia sylvatica = Peltigera sylvatica?]3. L. Sylvaticus. Linn. Skogs-Laf. Coriaceus repens lacunosus laciniatus: peltis mariginalibus adscentdentibus.
Växer salsamt på berg i Skogarne här omkring. Är något stor til växten. Innehåller ganska mycket färgämne. Färgen har en elak lukt. Kan utdragas af kallt vatten. Biter starkt in i linne. Gifver ägta färg. Lönar sålunda mödan at samla.

På Ylle:
1. Med kallt vatten fås en blek gul färg.
2. I ljum maceration, med vatten ensamt, fås en vacker hög gul färg.
3. K. f. och S. p. gifva med lindrig varme, en vacker hög ägta gul färg: med starkare varme en gul brun.
4. Om därtil blandas litet Koppar-vitriol, fäs en mycket vacker brun Musc färg, som är ganska fast.
5. Med K. och S. samt et gran Merc. c. a. på hvart Quintin Laf, fås en ägta svartbrun färg.
6. I blandning med lika mycket L. Pustulatus fås genom K. och S. en vacker mörk Canel-brun färg. Denna förtager Pustulati röda färg.
7. Med K. och S. fås ingen särdeles färg, ehuru Tincturen blir nästan Ponceau röd i dagen. Efter 3 veckor gaf den endast en gråacktig färg.

På Silke:
1. Med kallt vatten ensamt, i ljum maceration, vacker gul färg.
[huom. Kohtaa 2 ei ole!]
3. Efter 3 dagar i digestions varme, högre gult.
4. Med K. S. och S. p. i ljum maceration blir silket hög-gult med glans, ägta.
5. Efter starkare varme, hög, mörk, Svafvel-gul färg, som är ägta.
6. Efter längre tif, genom starkare hetta, mörk brungul färg, med glans, ägta.
7. Med K. och S. efter 3 veckors digestion, gråacktig färg.
8. Med K. S. och S. p. samt litet Kopparvitriol, fås en vacker glänsande ljus carmelite färg.
9. I blandning med lika mycket L. Pustulatus, fås endast en gråbrun färg, genom K. och S.

[Peltigera canina, huopanahkajäkälä, filtlav]4. L. Caninus, Linn. Hund-Laf. Coriaceus repens lobatus obtusus planus: subtus venosus villosus, pelta marginali adscendente.
Växer allmänt nästan öfver alt i skogarne, på marken och på berg. Stor til växten. Har många variationer. Innehåller mycket brunt färgämne. Kan stå länge i vatten, utan at komma i gäsning. Har en skarp smak: innehåller något hars, (Resina) och adstringens; ty Tincturen svartnar starkt med Järn-vitriol. Tål mycket länge at stå i maceration, ända til ock med tre veckor, förr än des färgämne utvecklas.

På Ylle:
1. Med K. och S. efter 3 veckor's digestion, ger den en vacker brun färg.
2. Med vatten ensamt, efter lika lång tid, får godset en lika vacker brun färg.
3. Lika länge med K. S. och S. p. fås en vackare brun färg, som är mycket fast.
4. I vatten, med Järn-vitriol, fås godset, efter lika lång tid, en märk svartbrun färg.
5. I blandning med L. Pustulatus, gifver den genom K. och S. en mycket vacker Violette färg, som genom tilsats af K. S. och S. p. kan fästas til ägta.
6. Med Alk. v. en svagare brun färg: odugelig.

På Silke:
1. Med K. och S. mörk noisette, efter 3 veckor.
2. I vatten ensamt, lika länge, ljusare.
3. Med K. S. och S. p. lika länge, vacker noisette med mycken glans.
4. Med vatten och Järn-vitriol, gråbrun.
5. I förening med L. Pustulatus genom K. och S. ljus violette åt rödt: ej vacker.
6. Med Alk. v. mycket ljus noisette, odugelig.

[Peltigera horizontalis, nappinahkajäkälä, sköldfiltlav]5. L. Horizontalis. Linn. Platt-Laf. Coriaceus repens planus: subtus sub-avenius: peltis marginalibus horizontalibus.
Växer icke här til så stor ymnighet, på berg och lösa stenar ibland mossa. Är mycket tunn utbredd i större plättar. Innehåller brunt färgämne; men långsammare och svårare at utdraga, än den föregåendes. Då den sättes med vatten, får det inom två eller tre dagar en blåacktig färg: äfvenså i början, då den sättes med K. S. och S. p.; men denna blå färgen försvinner snart. I stort bör detta vidare undersökas: och återstå ännu många sätt at försöka detta. Det skulle blifva et lyckligt synd; emedan vi måste köpa alt blått utifrån.

På Ylle:
1. Med K. och S. efter tre veckor, ljus carmelite, odugelig.
2. Med vatten, lika länge, gråacktig: odugelig.
3. Med K. S. och S. p. lika länge, ljus carmelite.
4. På samma sätt, efter två månader, en vacker brun musc färg, ägta.
5. Med vatten och Järn-vitriol, en ljus brun svag färg. Tincturen blef ej särdeles mörk.
6. Med Alk. v. en odugelig gråacktig färg.
7. Med vatten ensamt, efter två månader, en god ljus brun färg. Denna fordrar sålunda mycken lång tid, innan des färgämne kan utvecklas; hvarföre den ej tyckes löna mödan.

På Silke:
1. Med K. och S. efter tre veckor, ljus noisette.
2. I vatten ensamt, gråacktig.
3. Med K. S. och S. p. vacker noisette.
4. I vatten, efter 2 månaders maceration och digestion, ljus noisette, något åt grått.

[Nephroma resupinatum, nukkamunuaisjäkälä, luddlav]6. L. Resupinatus. Linn.  Stup-Laf. Coriaceus repens lobatus: peltis marginalibus pisticis.
Växer här mera sälsamt än den föregående; på berg, ibland mossa, och på jordfasta stenar. Linar i haft något den föregpende. Finnes ymnigt i Lappmärken.
Tyckes ej löna mödan, då vi hafve många, som gifva samma färg med mindre besvär.

På Ylle:
1. K. och S. efter 3 veckor, en vacker Carmelite brun färg.
2. K. S. och S. p. lika länge, ljusare brun.
3. Alk. v. ingen särdeles.

På Silke:
1. K. och S. efter 3 veckor, vacker Musc.
2. K. S. och S. p. lika länge, ingen särdeles.
3. Alk. v. odugelig.

[Scytinium plicatile? Lathagrium dichotomum?]7. L. Fluciatilis. Web. Swartz. Vatten-Laf. Coriaceus repens lobatus obtusus margine integro: superne viridis, inferne ochræleucus lacunosus. Swartz. Act. Upsal. Tom. IV.
Växer på stenar under vatten: icke allmän. Mindre til växten. Vat, är den aldeles grön ofvanpå. Tyckes ej löna mödan til färgning.

På Ylle:
1. K. och S. efter 3 veckor, ljus brun. Med vatten ensamt samma färg.
2. I förening med L. Sylvaticus genom K. S. och S. p. fås först en gul fäg; men, efter starkare varme, en ful brun färg.

På Silke:
1. K. och S. efter 3 veckor, blek noisette.
2. Med L. Sylvaticus, genom K. S. och S. p. inom et dygn, en vacker gul och ägta färg.
3. På samma sätt, efter längre tid, blir färgen gråbrun.

[Peltigera aphthosa, pilkkunahkajäkälä, torsklav]8. L. Aphthosus. Linn. Torsk-Laf. Coriaceus repens lobatus obtusus planus, verrucis sparsis, pelta marginali adscendente.
Växer allmänt öfver alt, til myckenhet på marken i skogar; är mycket storbladig til växten: Har merendels ljus Celadons färg med svarta fläckar. Innehåller mycket kåda, (Gummi) men ej särdeles färgämne. Kan troligen gagnas mera i Medicin, än i färgkonsten.

På Ylle:
1. K. S. och S. p. efter en månad, en vacker brun färg.
2. Med vatten och Järn-vitriol, lika länge, ojämt mörk brun.
3. Vatten ensamt, lika länge, ljus brun.

Blandad med L. Tartareus, tilredd med K. och S.
1. Inom några timmar vacker Lilas färg.
2. Efter et dygn, vacker purpur färg.
3. Efter 8 dygn, i sumpen, brunacktig violette.

På Silke:
Ensam ger den ingen särdeles färg; men med blandning af L. Tartareus, som blifvit tilredd med K. och S.
1. Med K. och S. en vacker ljus violette färg: (Coúleur de Lilas).
2. Den samma, efter längre tid, vacker violette.

[Peltigera venosa, suoninahkajäkälä, åderlav]9. L. Venosus. Linn. Åder-Laf. Coriaceus repens ovatus planus: subtus venosus villosus, peltis marginalibus horizontalibus.
Växer sälsamt hos oss här omkring, och är icke allmän. Jag har altid funnit den växa på högländta ställen, i kanten af marken utmed diken, nedanför backar. Den är liten til växten, merendels etbladig. Duger ej til färgstoft; ty den innehåller endast något brunacktigt färgämne. Men den tål at blanda med andra, som däraf tyckes blifva starkare.

På Ylle:
1. Med L. Tartareus, tillredd med K. och S. en ganska vacker carmosin röd färg.
2. Den samma, efter längre sältning, och mera varme, en vacker Puce färg eller mörk Sandel.
3. Sumpen förlorade sig på längd af varmen, och gaf sämre färg.
4. Med L.Westringii och med K. S och S. p. samt litet Alk. v. inom en  timme, en vacker hög Orange färg. L. Venosus hade förut stått i maceration mäst en hel månad.
5. De samma, efter et halft dugn, en skön Olive-grön färg.
6. De samma, efter et par dygn, en stark, mörk lefverbrun färg.

På Silke:
1. Med L. Tartareus, tilredd med K. och S. en vacker Carmosin-röd färg.
2. De samma, efter et dygn, hög violette.
3. Efter flera dygn blef färgen sämre.
4. Med L. Westringii, K. S. och S. p. samt Alk. v. inom en timme, i ljum maceration, en ljus vacker Orange.
5. De samma, efter 3 timmar, högre orange.
6. De samma, lika, efter et halft dygn, en hög och stark samt vacker grön färg. Det är besynnerligt Phénomen, at samma sats ger inom så kort tid, två och tre så olika färgor.
7. De samma, efter några dagar i sumpen, en brun färg.

[Solorina saccata, kalkkikuppijäkälä, säcklav]10. L. Saccatus. Linn. Säck-Laf.
Är ganska sälsam. Jag har endast funnit den växa til liten quantitet på en backe vid Sandviken, tre mil från Norrköping. Den är ock mycket liten til växten, och har, efter mina försök, ej gifvit någon färg.

Såsom Bihang bitföras:

[Pleurosticta acetabulum, puistokarve, kyrkogårdslav]11. L. Acetabulum. Neck.(L. Corrugatus. Smith. Act. Societ Linn.) Foliaceus, repens lobatus viridis, scutellis testaceoferrugineis concavis extus rugosis folio concoloribus.
Denna har ej varit känd, såsom växande hos oss i Sverige, förr än Doct. Acharius fann den, på gamla träd, några mil från Wadstena. Den innehåller mycket färgämne, som ensamt med kallt vatten kan utdragas; men tål ingen särdeles varme. I hast kan man därmed färga Silke, bpde utan varme och tilsats. Där den växer til myckenhet, kand däraf mycken vinst räknas, när den blir rätt känd til sin nytta. Då den stått en dag i ljum maceration, gifver den ifrån sig en stark Saffrans lukt: och infusionen får nästan Saffransfärg. Den bör endast nyttjas til Silke; ty på ylle fäster den sig ej så väl.

På Ylle:
1. Med K. och S. efter flera dagars maceration och äfven digestion, fås endast en svag Carmelite färg.
2. Med K. och S. p. som snarast och kraftigast utdraga färgämnet, fås inom en timme en ljus Isabelle färg.
3. På samma sätt, inom et dygn, i ljum maceration, blir färgen högre, mycket vacker och fast.
4. Med Digestions varme förlorar den sig, och drager åt Carmelite.
5. Med lika mycket L. Pustulatus, K. och S. fås en violette färg, som ej är vacker.
6. De samma, men med S. p. och K. S. en ljus vacker Carmelite.
7. Alk. v. kan endast utdraga en svag gulacktig färg, som ej duger.

På Silke:
1. K. och S. gifva en vacker ljus Canel-brun färg, med glans.
2. Med kallt vatten, i kall maceration, fås genom K. S. och S. p. inom et dygn, en hög klar, ljus och skön Orange, som är ganska fast.
3. Då fatsen får stå et par dygn, i 15 graders varme, fås en högre Orange färg, som närmast liknar Aurora färg.
4. De samma, i digestions varme, gifva efter tre dygn, en vacker brun färg med glans.
5. De samma, och litet Alk. v. i kall maceration, svagare Orange.
6. De samma tre salter, samt litet Järn-vitriol, gifva en Orange, som drager åt Carmelite.
7. Med L. Pustulatus, genom K. och S. fås en violette färg, som icke är vacker.
8. I digestions varme med vatten ensamt, fås endast en ljus ventre de biche.
9. Med L. Pustulatus och K. S. samt S. p. en vacker mörk noisette.
10. Med Alk. v. en svag, gulacktig, odugelig färg.
11. Med K. S. och S. p. samt litet kopparvitriol, fås en vacker, hög och stark Canel-brun färg.

[Ramalina pollinaria, jauherustojäkälä, spatelbrosklav]12. L. Pollinarius. Foliaceus erectus cespitosus: foliis divisis sublacunosis polline conspersis: peltis terminalibus concoloribus.
Denna har jag funnit på många ställen. Och i synenrhet på berg och gamla väggar. Den liknar närmast L. Calicaris; men är til sin natur därifrån olika, liksom den äfven har sina egna specifike kännetecken. Den är snarare at anse som et medium imellan L. Prunastri och L. Calicaris. I färg vägen är den helt olika med båda dessa. Mig tyckes därifrån vara skäl, at däraf göra et nytt species, af så mycket större orsak, som den innehåller olika och mycket mera färgämne, än någon af de andra. På Silke gifver den andra färgor än på Ylle, ehuru den sättes lika, som är besynnerligt, hvilket Prof-chartan bäst utvisar. Med K. S. och S. p. gifver den åt Silket en vacker ljus grön färg, som är mycket stark: då den med K. och S. gifver en blek röd. Denna växer nog allmänt, och förthenar at samlas til färgstoft.

På Ylle:
1. Med K. S. och S. p. efter 6 dyngns digestion, en vacker brun Musc färg, som är mycket fast och stark.
2. I starkare hetta förlorar den sig, och blir ljusare.
3. Då den får stå två månader i ljum maceration, gifver den sedan en vacker Castanie brun färg, som är ägta.
4. Med K. och S.  efter 6 dygn, i varm Maceration, en vacker blekröd färg.
5. På samma sätt, i digestions varme, drog färgen mera åt brunt.
6. Med K. och S. samt Alun, fås en vacker röd brun färg.
7. Med K. S.  samt litet Merc. corr. a. fås en vacker svartbrun färg, som är ägta.

På Silke:
1. Med vatten ensamt, i ljum maceration flera dagar, gifver den en vacker grå-brun färg, mörk noisette.
2. Med K. S. och S. p. efter 3 dagars varm maceration, fås en vacker ljus grön färg.
3. Får den stå i 6 dygn at macerera, blir färgen något mörkare.
4. På samma sätt, men i digestions varme, fås en vacker ljus carmelite.
5. Med starkare eller koknings hetta, blir färgen svagare.
6. Med K. och S. i ljum maceration, fås, efter 6 dygn, en vacker blek röd färg.
7. Med starkare varme drager färgen mera åt brunt.
8. Med Alk. v. blir färgen gulacktig, hvarken vacker eller stark.

Kotivärjäyksestä.

Koti ja yhteiskunta 5 / 1892

Kotiteollisuus saa nykyjään yhä enemmän jalansijaa maassamme, ja kangaspuut helskyvät entistä ahkerammin. Yksi  haitta on kuitenkin olemassa. Kankaitten tulisi olla väriltään kestäviä, mutta värjäreistä on usein, varsinkin maaseudulla, suuri puute; langat ovat kaupunkiin lähetettävät, jossa ne viipyvät kauan ja tulevat hyvinkin kalliiksi. Siksi on moni koettanut värjätä tarpeensa kotona niin sanotuilla lippuväreillä, mutta näiden värien kestävyys ei ole taattua laatua, sen on moni harmikseen  saanut kokea. Olisi sentähden suotavaa, että joku esim. K. ja Y:n lukijakunnasta voisi antaa tarkempia tietoja entisaikoina  käytetystä kotivärjäyksestä, esim. värjäämisestä metsän tuotteilla, niinkuin sammaleilla, joista tulee kaunis ruskea väri; sianpuolan varsilla, joista saadaan kestävätä kaunista harmaata; pajunkuorilla y. m. aineilla, jotka tulevat huokeiksi ja ovat kestäviä ja joita nyt kesällä olisi hyvä tilaisuus koota. Luulen että monikin olisi hyvin kiitollinen, jos joku asiaa paremmin tuntevainen ottaisi vaivakseen antaa K. ja Y:ssa tarkkoja tietoja tämän useoille niin edullisen ja kotiteollisuutta edistävän aineen alalta.
- a. O.

Förslag till benämning af hästens färger och tecken.

Finsk veterinär tidskrift 1898
Ansvarig redaktör: O. V. Löfman. Viborg, N. A. Zilliacus' Tryckeri, 1898.

(I tredje häftet af Svensk Veterinärtidskrift för år 1897 ingick ett förslag till benämning af hästens färger och tecken. Då det för oss vore af vigt att äfven få en finskspråkig nomenklatur i ämnet fastslagen, tager jag mig friheten att i hufvudsak återgifva ofvannämnda förslag och bifogar jämnsides ett förslag till finsk terminologi i ämnet. Nödig kritik från ärade kollegors sida hoppas jag oj uteblir).

Enkla färger. Yksinkertaiset värit.

/. Svart = Musta : svarta hår, man och svans.
a) Becksvart = Pikimusta: glänsande hår.
b) Kolsvart = Sysimusta: glanslösa hår.

II. Brun = Ruuni: bruna hår, svart man och svans samt i allm. svarta extremiteter.
a) Svartbrun = Mustanruuni: nästan svarta hår, gulbruna hår kring nosen och i ljumskarne.
b) Rådjursbrun = Metsäkauriinruuni: mörkbruna hår med ljusare spetsar, ljusbruna kring nosen och i ljumskarne.
c) Mörkbrun = Tummanruuni: mörkbruna hår.
d) Mellanbrun = Ruuni: vanliga bruna hår.
e) Ljusbrun =  Vaaleanruuni: ljusbruna hår, extremiteterna oftast ljusbruna, men stundom svarta.

///. Röd = Punanen: röda eller i rödt stötande hår med man och svans af liknande eller ljusare färg, alltså icke svarta.
a) Sotfux= Sysirautias: mörkröda hår, nästan svart man och svans.
b) Svettfux= Tummanrautias: mörkröda hår, mycket ljus man och svans.
c) Kopparfiix = Vaskenrautias: kopparskimrande färg.
d) Fux = Raudikko: vanlig röd färg.
e) Guldfux =Kullanrautias: i guld skimrande hår.
f) Ljusfux = Vaaleanrautias: mycket ljusröda hår, närmande sig gult.

IV. Gul = Keltainen: gula eller i gult skiftande (kellertävät) hår.
a) Musblack = Hiirakko:mörkgrå hår, svart man och svans, svarta extremiteter och ofta ål (selkäjuova).
b) Black = Susikeltainen (Hallavan ruuni): gula hår på pigmenterad (värillisessä) hud, svart man och svans, oftast ål och svarta extremiteter.
c) Gul = Keltainen: gula hår på pigmenterad hud, gul eller hvit man och svans.
d) Isabell = Voikko: gula hår på ofärgad hud.

V. Hvit = Valkoinen: hvita hår, man och svans.
a) Grå = Harmaa: huden pigmenterad.
b) Hvit = Valkoinen: huden ofärgad.


Blandade färger. Sekavärit.

1) Stickelhårig =Päistärinen (päistärikkö): isprängda hvita hår i mörk grundfärg.
2) Svartslämmel = Mustankimo: rikligt hvita hår i svart grundfärg, svarta håren öfvervägande.
3) Gråskimmel = Harmaankimo: svarta hår i grå grundfärg, hvita håren öfvervägande.
4) Brunskiminel = Ruuninkimo: rikligt hvita hår i brun grundfärg.
5) Fuxskimmel = Punasenkimo: rikligt hvita hår i röd grundfärg.
6) Flugskimmel =Kärpäiskimo : små svarta fläckar i grå grundfärg.
7) Forellskimmel = Rautukimo: små bruna fläckar i grå grundfärg.
8) Appelkastad = Papurikko: ringformiga fläckar, svarta eller mörkare än grundfärgen.
9) Tigrerad = Täplikäs: ungefär äggstorn fliickar i svart eller brunt.
10) Skäck = Kirjava: större fält af hvitt och svart, brunt eller rödt.
a) Svartskäck = Mustankirjava.
b) Brunskäck = Ruuninkirjava.
c) Rödskäck = Punasenkirjava.


Tecken. Merkit.

/. På hufvudet. Päässä.
1) Stjärn = Tähti: hvit teckning i pannan.
a) Stjärnämne = Pilkku: hvita hår eller mindre hvit fläck i pannan.
b) Stjärn = Tähti: vanlig storlek.
c) Skjuten-stjärn = Piirto otsassa: nedåt afsmalnande stjärn.
d) Ringstjärn = Rengastähti: hvit ring i pannan.
e) Höger- och vensterstjärn = Oikea- ja vasenpuolinen tähti: belägen till höger resp. venster om midtlinien.
2) Bläs = Läsi (laukki): hvit teckning från pannan nedåt näsryggen.
a) Smal bläs = Kaita läsi: smalare än näsryggen.
b) Bred bläs =Leveä läsi: hela näsryggen hvit.
c) Höger- resp. vensterbläs = Oikea- eli vaseinpuolinen läsi.
d) Full bläs = Täysi läsi: äfven underläppen hvit.
e) Bruten bläs = Katkomainen läsi: då bläsen afbrytes af grundfärgen.
f) Pannbläs = Otsaläsi: då bläsen når till ungefär midten af näsiyggen.
g) Nosbläs =Kuonopiirto: då bläsen börjar nedanför pannan.
h) Hjälm = Valkonaama (-pää): då bläsen upptager hela eller större delen af ansiktet:
3) Snopp = Kuonopilkku: hvit fläck på öfverläppen.
4) Hvit öfver- resp underläpp = Valkoinen yli- tahi alahuuli.

//. På extremiteterna. Jaloissa.
1) Hvit hof= Valkoinen kavio.
2) Hvit yttre- resp. innerklack = Valkoinen ulko- tahi sisäkorko: yttre eller inre ballen (sarvipallo).
3) Hvila klackar = Valkoiset korot.
4) Hvit yttre- resp. innerkrona = Valkoinen ulko- tahisisäkarvanraja.
5) Hvit krona = Valkoinen karvanraja.
6) Halfhvit kota = Puolivalkoinen vuohinen: ungefär halfva kotan hvit.
7) Hvit kota = Valkoinen vuohinen.
8) Halfstrumpa = Puolisukka: hvit teckning till midten af skenbenet.
9) Helstrumfa = Pitkäsukka: hvit teckning öfverhela skenbenet.
10) Hvit extremitet = Valkoinen jalka: hvit teckning öfver framknä eller has.

vfr., vb. =ve., vt.: venster fram resp. venster bak
hfr., hb. = oe., ot,: höger fram resp. höger bak.
vff., hff. = vj-, oj.: venster- resp. högersidiga fötter
frff., bff. = ej , tj.: fram- resp. bakfötter,
v.x., h. x.= v. x., o. x.: vfr. och hb. resp. hfr. ocli vb.

Allan Höijer.

Preparation of a Blue Bronze.

Manufacturer and builder 9 tai 10, 1869

Mr. Bechman, of Nuremberg, has succeeded in producing a metallic bronze of a blue color; the method of preparing which has hitherto been altogether unknown. He makes use of an alloy consisting of one hundred parts of pure tin, three parts of antimony, and one sixths part of copper. This is beaten out into thin leaves, which are converted into a brocade powder. The antimony should be free from arsenic, to secure which it must be remelted with nitre. The metals, after having been weighed out in the proper proportions, are fused in a crucible, under a layer of charcoal-powder. In beating the alloy, care must be taken that it be not heated too strongly, and to secure this, the form is laid aside after some blows.

The brocade, obtained from the metal leaves in the way indicated, is transferred into bottles having a wide neck, that can be well closed. Tissue are filled with water saturated with sulphide of hydrogen; two pounds of water being employed for every pound of brocade. The water ought to be completely saturated with the gas. Arseniferous substancei are to be rejected if a pure color be desired. The brocade, when in contact with the sulphurous water, is well shaken, in order that the fine leaves may become thoroughly moistened. After this, the bottles are well closed, and the shaking repeated at hourly intervals. After ten to twelve hours, the bronze appears of golden yellow. When it attains this color, the sulphureted water is poured offend replaced by pure rain-water; the brocade is then allowed to settle, and washed twice or thrice, so that the metal may be perfectly freed from the adhering sulphur-water. The powder is then dried upon paper in an ordinary drying-stove, such as is used by chemists. Only well washed and perfectly dry brocade assumes a pure blue. Adhering sulphureted water produces too dark a shade.

The proper color is produced by heating the yellow bronze, deposits itself in the following manner: When heated from 390 to 445° Fahr., it turns first dark yellow, then orange, then bright violet, then blue violet, and finally blue. If heated above the degrees mentioned, it catches fire, but without fusing, burning rapidly to an oxide. Heating can not be well effected over a charcoal fire, for the reason that, before the last bronze parts would exhibit the desired shade, those which had been turned blue first would probably be burned. Mr. Bechman therefore employs an oil bath, by which an equal heat is obtained. The arrangement consists simply of a pan for the reception of the bronze, that is set into a cast-iron kettle containing the oil. This may be rapeseed oil, mixed with a fourth part by weight of colophony, as pure oil does not yield the required heat. The bronze when taken from the fire is ready for use for all purposes, except for lithography, for which it must be slightly oiled.

Anti-Rust Varnish, or Varnish for Iron and Steel Rods.

Manufacturer and builder 9 tai 10, 1869

Take the following ingredients, 1, 2, 3, in a pounded condition, and digest them by a regular heat till melted, then add the turpentine very gradually, stirring all the while.
1. Resin - 120 parts.
2. Sandarac - 180 ".
3. Gum lac - 60 ".
4. Essence of turpentine - 120 "

The mixture should be digested until complete solution has taken place, then add
Rectified alcohol - 180 parts.

Filter through fine cloth, or thick bibulous papers, and preserve in well-stoppered bottles or cases. It will be found very effective in preserving things from rust.

Bleaching Straw Hats.

Manufacturer and builder 9, 1869

Straw hats which have turned yellow may be bleached by the use of a soap prepared by taking any good soda soap and precipitating it from its solution by means of common salt, and adding to it one fourth the weight of sulphite of soda, previously rubbed into a mass with water, then drying the product. About equal parts, by weight, of water are to be poured upon this, and for every two pounds of soap, half an ounce of spirits of sal-ammoniac (liquid ammonia) is to be added; and after the whole has assumed a gelatinous consistency, one part of the mass is to be dissolved in eight parts of warm crater; smaller proportions of the foregoing will, of course, answer for a few articles. The objects to be bleached are to be washed by means of a brush in  this solution, and transferred, while still moist, into water acidulated with hydrochloric acid, (twenty-five parts water to one and a half of acid,) and allowed to remain a few hours in this liquid. They are then to be washed with fresh cold water, and dried. Experiment has proved the results of this method of bleaching to be exceedingly satisfactory. We must, however, add to the recipe just given a caution not to use sulphate of soda for sulphite of soda. Sulphite of soda is composed of soda and sulphurous acid, which latter is the same substance that is produced when sulphur is burned in the air, and the common method of bleaching straw goods is to place them in a box and subject them to the flames of burning sulphur. When hydro-chloric acid is mixed with a solution of sulphite of soda, sulphurous acid is set free, and in this case it is liberated in the very fibres of the material. Such being the rationale of the process, it would obviously be a grave mistake to use sulphate of soda, as was recently recommended by one of our chemical cotemporaries.

The Detection of Dyes.

Manufacturer and builder 9, 1869

So many accidents have occurred from the use of stockings dyed with coralline that M. Tardieu, who has investigated the matter, gives the following methods of detecting the several dyes now employed. Garancine red is not altered by solutions containing three to four per cent of hydrochloric acid or of ammonia. The liquids are not sensibly colored. The color is the most resisting of organic reds. Cochineal red plunged into solution of ammonia changes to violet, and communicates a very bright violet tint to the liquid. Murexide red bleaches rapidly in simple contact with a solution of citric acid. Carthamus red is completely decolorized by a short ebullition in a one half per cent solution of soap. Aniline red is decolorized very rapidly by contact with ammonia, but the color is restored either by the addition of an acid or by the evaporation of the alkali. Marsh's apparatus reveals traces of arsenic. Coralline red does not dissolve in cold water. It cedes a little of the color to boiling water, but is decolorized much more rapidly and completely by boiling alcohol. Alkaline liquids do not turn the color; acids precipitate the coloring-matter in yellowish flakes. To recognize a tissue dyed red by coralline, it is sufficient, according to M. Tardieu, to detach several fibres, cut them into small fragments, and submit them for several minutes to the action of a small quantity of boiling rectified spirit. Time alcoholic liquid assumes a bright red, and the tissue, almost completely decolorized, assumes an apricot-yellow tint. The addition of ammonia or caustic potash to the red alcoholic liquid brightens the color, and distinguishes definitely between coralline and aniline red.

Staining Wood.

Manufacturer and builder 8 tai 9, 1869

Dr. Stoltzel adds another to the many recipes already given for staining wood of a brown color. He first of all paints over the wood with a solution made by boiling one part of catechu (cutch or gambier) with thirty parts of water and a litt le soda. This is allowed to dry in the air, and then the wood is painted over with another solution made of one part of bichromate of potash and thirty parts of water. By a little difference in the mode of treatment and by varying the strength of the solutions; various shades of color may be given with these materials, which will be permanent and tend to preserve the wood.

The Harmony of Colors in Flowers.

Manufacturer and builder 8 tai 9, 1869

One of the obscure points of science is the cause of the harmony of colors always observed in flowers. When two colors are found, they are generally complements of each other. The wild asters of autumn generally have purple rays and yellow disk flowers. The pansy is yellow and purple, and the blue violet has its stamens yellow and its petals a reddish blue. In fact, yellows and purple generally go together in flowers. A splendid example is afforded by the large Iris Gemarica, the popular flower-de-duce of our gardens. Prone the white base of its petals the colorless sap passes into the petals, which become of a gorgeous purple, while the beard of the petals becomes at the tip of a very rich yellow, though the lower part of each separate filament is not of the purest white. What chemical or physical law determines the arrangement of color, if there be any such secondary cause, is not yet discovered. Two French chemists, Fremy and Clow, say that the tints of flowers are due to cyanin, xanthin, and xanthein. Cyanin is a vegetable blue, which is reddened by acids. A supply of vegetable acid developed in a flower would then turn the blue to rose color, while a scarcely sensible quantity might produce a purple. Xanthin is a yellow from the sun-flower, and xanthein the yellow of ties dahlia. There probably are other coloring substances.

-Ex.

Practical Hints for the Examination of White Lead.

Manufacturer and builder 8, 1869

The value of white lead depends upon its color, body, and purity. The first property is not always a  guarantee of purity. White lead made after the French process is generally of a brighter shade than that obtained by any other method, though all the different kinds may be quite pure. Kremser white, on the other hand, is whiter than the pigonent prepared by the Dutch method, while, from the purity of the metal employed, the English white lead, which is manufactuired after the latter method, at least equals the Kremser white. The rose tint, sometimes observed in white lead, is attributed to a trace of silver, and not to copper, es was proved by Mr. Baker. With respect to the body of the pigment, it is generally admitted that the best Corinthian or Kremser white is superior to all others.

Pure white lead will go farther, or cover a larger surface, than that which is impure; but white lead mixed with about ten per cent of sulphate of baryta, is generally whiter than the pure pigment. It is generally second qualities, that is, white lead spoiled by the tan-bark of the beds, that are mixed with baryta. In order to ascertain the body of two or several sorts, it is best to pursue the following course: Weigh fifteen grains of each sort, which should not be ground in oil, but dry. Mix each kind iatimately with one grain and a half of oil, add the necessary amount of turpentine, then weigh equal portions of the paints and spread them, each separately, on planed boards of equal surfaces. This trial affords a fair test, not only in regard to the power of covering, but also as to the purity. Instead of being spread on the board by itself, the dry paint may also be mixed with definite, proportions of lamp-black or other pigments.

The most common admixture to white lead is sad phate of baryta, and it is safe to say that thousands of Comas are used yearly in this country for this purpose. Some time ago, the daily press of New-York, in articles relating to the adulteration of drugs, dwelt. largely on the "fraud" practiced by the admixture of baryta to white lead. Now, it may be well to say that there is perhaps no painter in the Union who, in purchasing white lead, does not know that the cheaper kinds are mixed with baryta, and no dealer in paints, who mikes it a secret that it is the custom to mix time paint in question with heavy spar. Among European, immufacturers, it is even customary to stamp upon the. packages their different qualities, and time percentage ot baryta, and it would be well if the manufacturers in this country would adopt the same plan. Though baryta lessens the adhesiveness of the pigment, it cheapens it on the one hand, and on the other it makes it brighter. Moreover, a mixture of white lead with baryta absorbs less oil than the pure color.

In many cases, it may be well to know the percentage of baryta in white lead. Weigh, for this purpose, one hundred grains of the dry color, put it in a tumbler; add, first, some water, and then so much nitrie acid, until all effervescence ceases. The latter should be added gradually. If no residue remains, the white lead inay be considered free of baryta, as well as of plaster of Paris and clay, which latter adulterations, however, are of but rare occurrence, they depriving the pigment of its brightness. The weight of the residue, when lixiviated with water, and dried, indicates the percentage of the admixture.

With respect to the discovery of other adulterations, we have arranged the following table, which needs no further explanation:
- - - - - - - - - |  Muriatic Acid. | Soda Lye. |  On being heat'd.
Zinc white. | Effects solution without effervescence. | Effects solution. | Appears yellow, but white upon cooling.
Bone Ashes. | Effects solution, but only when heated, and with effervescence in the beginning. | Leaves them unchanged. |When laid on moist turmeric paper, when cold, produces a brown color.
Chalk. | Dissolves it with considerable evolution of gas. | Leaves it unchanged. | Produces a brown color on turmeric paper.

To Remove Acid Stains and Restore Color.

Manufacturer and builder 7 tai 8, 1869

So many worthless recipes are published, as being really valuable and trustworthy, that, when we meet any thing which promises well, we feel inclined  to be rather skeptical in regard to its merits until we have tried it. It is perfectly safe to say that half the recipes now before the public, and found in our "books" and "cyclopedias" of recipes, are perfectly worthless and defective. The following, which we clip from one of our foreign exchanges, is "valuable if true:"

When color on a fabric has been accidentally or otherwise destroyed by acid, ammonia is applied to neutralize the same, after which an application of chloroform will in almost all cases restore the original color. The application of ammonia as above is common; that of chloriform is but little known. Chloroform will also remove paint from a garment, or otherwise, when even other, benzole, or bisulphide of carbon fails.

Black Paint for the Inside of Cameras, etc.

Manufacturer and builder 7, 1869

The best paint for thlis purpose is composed of shellac dissolved in alcohol and mixed with a large proportion of lampblack. If the proportion of shellac be large, the paint will retain a glossy surface, which is very detrimental. Wheat is wanted is a smooth, dead-black surface; and this is obtained by using just enough shellac to prevent the lampblack front rubbing off, and no more. A few trials will easily enable us to determine the proper proportions, and then we shall have a paint which can not be excelled.

Why do Paints dry?

Manufacturer and builder 7, 1869

A reply to this question, from a source which unquestionably commands considerable respect, has recently appeared in one of our public journals. The question is an interesting one, and, as we believe the opinions advanced in the article to which we have referred are not in all respects correct, we offer no apology for giving our views on the subject.

It was proved long ago, by De Saussure, that linseedoil, when exposed to the air, became covered with a hard crust, and that thin crust is produced by the absorption of oxygen. Paint made from oil and coloring matter alone does not dry because it parts with any thing or because it gives off any vapor, but because it becomes hard by the action of the atmosphere. It is stated in a recent work on paints that oil does not form even the basis of a paint. This is more technical than judicious. Oil alone, if laid on in thin, successive coats, becomes very hard and forms a durable and impervious varnish, which protects the wood beneath almost as well as paint would do, at least so far as moisture and air are concerned. Against the sun's rays, however, it is a poor defense. But as it has been found impossible to apply a sufficient coat of this varnish in any thing like a reasonable time, the oil has in general been mixed with various colored powders or pigments, which thicken it and thus enable us to lay on a heavier coat. Many of these pigments have no action on the oil, and it is always best , that they should have no action. Compounds of lead, which are known, to form chemical compounds with the oil, are amongst the very poorest paints. White lead is confessedly one of the least efficient of all our preservative agents, the authority referred to to the contrary notwithstanding.

When paint is applied to a fresh surface of wood, it often appears to dry in a very short time. In this case, however, it will be found that the paint has not really dried, but that the oil has been absorbed by the wood; and in this case the. pigment is often left in the form of a friable powder, loosely adherent to the surface to which it was applied. It rubs off very easily. This occurs to a less extent with white lead than with any other paint, simply because the lead combines with the oil and holds it on the surface, thus preventing its sinking in. We are inclined to regard this feature as one which confers no advantages upon white lead. It is probably better for the wood that as much oil as possible should soak into it, and it is no great disadvantage that the paint of the first coat should not adhere strongly. Where economy is an object, the absorption of the 'oil is prevented by first applying a coat of cheap sizing. The size fills up the pores of the wood, and prevents the sinking in of the oil. For in-door work, this answers very well, but for out-door purposes it is objectionable.

But all paints do not dry in the manner that we have mentioned. For in-door work, where it is desirable that the paint should dry rapidly and have a dead or non-reflecting surface, paint is generally mixed with turpentine. This is a volatile oil, which passes off rapidly when exposed to the air, and thus leaves the paint behind as a thin crust. The ability of the paint to resist atmospheric influences is thereby lessened; but this, for in-door work, is a matter of no conse-quence. It would be wrong, perhaps, to say that the oil of turpentine passes off entirely by evaporation, as a small portion probably becomes oxidated and re-mains behind. The amount so retained is, however, very small.

Tutkimuksia loitsurunojen alalta. Verensulkusanat ja Raudan sanat. Kirj. Kaarlo Levon.

(Jatk.)

Raudansanat eivät tarjoa tutkijalleen niin varmaa ja selvää lähtökohtaa, kuin verensanat. Senvuoksi onkin näiden lukujen tarkastaminen tuottanut kirjan tekijälle paljon vaivaa, mutta johtanut vähäisiin tuloksiin. Käymme tätä teoksen toista osaa tarkastamaan.

Raudansanoissa on tekijä erottanut kolmenlaisia aineksia: rautaa nuhdellaan, sen synty ladellaan ja sen säilymishistoria kerrotaan. Tarkastamme raudan nuhtelua. Tähän lajiin kuuluvissa runoissa raudalle osotetaan, kuinka mitätön alkuperä hänellä on. Sanotaan: et ollut suuri silloin, kun makasit maitona, voiherana y. m., kun olit neidon nisissä tai vehnä- y. m. tahtaan tavoin vierit, et silloin, kun sinua suossa sotkettiin tai siitä pois vellottiin, etkä silloinkaan, kun vesissä viruit, tai kun sinua pajan ahjossa sulatettiin, - ja jatketaan: oletko nyt suureksi tullut, koska ihmisen ihoon koskit.

* Sivv. 193-197.
*2 Ks. Kanteletar IV pain. n:o 29.Niitten säkeitten muoto, jotka esittävät, missä ja minä rauta alkuaan on ollut* (maitona, voiherana, tahtaana, - nisissä, kainalossa y. m.), olisi sietänyt lähempää tarkastelua. Ajatus useimpiin säkeisiin kyllä on johtunut lypsämiskertomuksesta, - joka siis on näitä säkeitä aikaisempi ja joka sentähden olisi ollut ensin tarkastettavakin. - Mutta saadun ajatuksen kertomiseen oa käytetty säkeitä, jotka ovat jo ennen muissa runoissa esiytyneet. Yleensä näyttävät ne olevan kotoisin sellaisista lyyrillisistä runoista, joissa laulaja kuvaa lapsuuttaan, - sitä aikaa, jolloin hän eli oman äitinsä parmahilla (säe 27), kasvavaisen kainalossa (säe 28). Säkeet: Kesän maitona makahaisit, Kesä-voina kellottelit, Rieskasena riuttelit, esiytyvät kovaonnisen runossa (*2. Lepäsit lepän lellillä on yleinen lyyrillisissä runoissa, joissa lapsi pahottelee syntymistään.

Syynä miksi raudan sanotaan olleen - Neitsyt Marian - nisissä, pitää kirjan tekijä sen, että siten tahdottiin osottaa sen viatonta alkuperää. Tämä ajatus on kumminkin johtunut vasta lypsämiskertomuksesta. Niissä parissa aunukselaisessa toisinnossa, missä pyhän neitsyen nimi esiintyy, on jälkikaikua alkuperäisestä lypsäjästä, mutta yleensä ei enää silloin, kun tämä runokohta syntyi, oltu tietoisia neidon alkuperästä.

*) Sivv. 201-221. 3 Sivv. 203-4 säkk. 4 F, H; 12 D y. m.Kovin vaillinaisesti on toimitettu senkin runokohdau tarkastus, jossa raudalle esitetään hänen ottamisensa luonnon tilasta, pajaan vientinsä, valansa, rikoksensa y. m. (*

* Varvikko, 229 Karstilla; vert. Pajula, 224, Vuole; (siinä: Susi juoksi suota myöten, Karhu koprist jälest): Varvikko, 263, Karstula.Säkeet: Kun sua suosta sotkettihin, Vetelästä vellottihin, pitää kirjan tekijä alkuperäisimpinä laatuisistaan, ja tämä pitäneekin paikkansa. Mutta siitä inuka selvittelystä, joka muista säkeistä annetaan, ei asia ensinkään selviä. Useat seikat ovat kumminkin helposti selitettävissä. Alkuperäisissä säkeissä puhutaan suosta sotkemisesta. Niillä tarkotetaan siis rautamalmin huuhtomista. Myöhemmin ovat syntyneet sellaiset säkeet, joissakerrotaan suossa sotkemisesta. Mutta
näin oli ajatus saanut uuden suunnan: sotkeminen on tullut arvoa alentavaksi tallaamiseksi. Laulajan mielikuvitus meni taaskin toisiin runoihin, joissa valmiina esiintyi luonnollisia suon sotkijoita. Karhunnostosanoissa esiintyy varsin yleiseen ja laajalla alueella seuraavanlaisia kohtia:
Susi suota juoksemaan
Karhu kangasta jamomaan
Suo nous suven jalossa
Kangas karhun kämmenissä.
Nouse karhu kankahasta,*

*) Sivv. 235-236, säkk. 1-8.
*2) Veit. säkk.: Kun sua suossa sotkettihin ja Kun susi sinun suosta solki y. m.sivv. 202-203.Aivan sanasta sanaan samanlaisina esiintyvät nämä säkeet raudan syntymiskertomuksessa. Tämä raudansynnyn osa* on siis syntynyt sen jälkeen, kun se runo-osa, jossa kerrotaan raudan ottaminen luonnontilastaan, oli edellä esitetyllä tavalla muuntunut *2.

*) Siv. 206 säe 40 C ja 207 säkk. 55 A-E.
*2) Parasken run. I, 13; sama: Porkka I, 376, Hevaa; II, 237, Narvusi; III, 301, Soikkola; Pennanen 62 Kitee, Runo esiytyy myös Sahalahdella: Järvinen, 15.Säkeet: Kun seisot sepän pajassa, Sie olet käyn' sepon pajassa, Miesten hiilihinkalossa y. m. samantapaiset* ovat aiheutuneet eräästä runosta, jossa laulaja puolustaa runojaan sillä, ettei ole ollut opissa, vaan itse oppinut runonsa. Otan yhden näytteen tästä:
Enhä mie opissa oltu,
Käint en kielen koulutöissä.,
Seist en seppiin pajassa,
Takojiin on tanhualla,
Syönt en rauan suurumii,
Lakkint en teräksen lientä.
Omat on virret oppimain,
Ontui suuntain sannain.*2


Kerskauksissa esiintyvät samat säkeet myönteisinä.

*) Sivv. 219-220.Kovin oppineisesti on kirjantekijä selvittänyt syyn, miksi rautaa moititaan veljensä viiltämisestä:* rauta pisti Jeesusta ristillä; rauta on Neitsyt Marian poika kuten Jeesuskin. Jeesus on näin ollen raudan veli. Säkeillä siis tarkotetaan Jeesusta. Todistelu horjuu perusteitaan myöden; sillä tekijä itse pitää koko runokohtaa käärmeenloitsujen aiheuttamana.

---

Siirrymme siihen Raudan sanain osaan, jossa kerrotaan raudan synty. Tämän muodostaa kertomus rautamaidon lypsämisestä. Runokohta olisi sietänyt tarkankin tutkimisen. Sen suorittaa tekijä lyhyesti mainitsemalla, että alkuperäisesti rautamaidon lypsäjänä on ollut Neitsyt Maria ja että tämä juuri Raudansynnyssä - kun on tahdottu
selittää eri rautalajien synty - on jakautunut: hänen sijaansa tullut 3 (4) neittä. - Otetaan runokohta lähemmin tarkastettavaksi. Miten ensinnäkin Neitsyt Maria on tullut rautamaidon lypsäjäksi? Tauteja loitsuissamme yleiseen manataan Kipuvuoreen, Kipuneidon kätkettäviksi. Tämä kipuneito, - johon jo ennenkin olemme tutustuneet - on alkuaan ollut voiteiden antaja Neitsyt Maria. Runo, jossa Kipuneito esiintyy, tavataan m. m seuraavissa muodoissa:
*) Tanholin, 588, Keitele; samoin: Moisio, 261, Viitasaari; Snellman 25, 26, lisalmi; Tiitinen, 53, Juva, ja 59 Ilomantsi; Hakulinen, 43, Tohmajärvi; Meriläinen, 262, Latvajärvi y. m.
*2) Lyytinen, 12, Keitele.
Mikä kaitkoa näkyy?
- Kelo kauhoa näkyy.
- Mikä keskellä ketoo?
- Kivi keskellä ketoo.
- Mikä keskellä kiveä?
- Reikä keskellä kiveä.
- Johon pahat pakataan,
Ajetaan tauwin armot.

Mikä kaukoa näkyy?
- Koari kaukoa näkyy,
- Tumma pilvi tuulen alta,
- Luoteilta leveä liemo,
- Noin karva nousemassa.
- Akka pitkä pilven peällä,
- Neito nousovan nokalla

Näyttelöö nänniään,
Velvoittaa vetimiään.
Akka pitkä, syltä paksu,
Kylyk kymmentä leveä,
Jalka mitta puoliin puuta,
Näyttelöö nänniään,
Uhittaa utariaan
Kipeillen voiteiks.*

Jesuksen kipunen neityt
Helmojaan heilutteli
Keskellä kipumäkeä,
Kipuvuoren kukkulalla:
Kivet kert kertojansa
Vaivat vasten rintojansa *2


*) Ks. Franssila, Iso Tammi, sivv. 270—276.Tällaiset runot ovat varsin yleiset kautta koko itä- ja keski-Suomen. Länsisuomalaiset runot pilvenpäällisestä neidosta edustavat aivan selvään samaa runoaihetta. Näissä taas on neito ilmeinen Neitsyt Maria*. Ei ole siis pienintäkään epäilystä siitä, ettei Kiputyttö olisi Neitsyt Marian muunnos, vaikka tilan ahtaus estääkin seikan yksityiskohtaisen todistelun. Kiputytön runoissa taas tapaamme useimmat niistä säkeistä, joilla rautamaidon lypsäminen on kerrottu, - vieläpä sanasta sanaan samanlaisinakin.

Mutta Raudansynnyssä kerrotaan usein kolmen erivärisen maidon lypsämisestä. Tämäkin piirre on taas toisen, jos kohtakin monessa kohdassaan edellisen kanssa analogisen runon vaikutusta. Niukahduksen luvuissa esiintyy varsin yleisesti 3-värinen lanka. Otan näytteitä tästä kohdasta:

*) Hyvärinen, 34, Rääkkylä; samallaisia: Pennanen, 57, Kitee; Hakulinen, 35, Tohmajärvi; Meriläinen, 11, 411, Jyskyjärvi.
*2) Kallio, 13, Pielinen. Tällaisesta runosta, jokakertoo langan punomisesta polvella, on aiheutunut se hierominen, jonka avulla myöhempäin toisintojen mukaan 3 neittä syntyy. Näin on. saman runon yksineitoinen toisinto sovitettu yhteen kolmineitoisen toisinnon kanssa.

Neitsyt Maaria emonen
Keträs sinisen langan
Sinisellä keträs puulla
Sinisestä kuontalosta
Sinisellä värttinällä
Maasta asti taivosehen
Taivosesta maahan asti.
Neitsyt Maaria emonen
Keträs punasen langan
---
Keträs valkean langan*
---

Sivota sininen lanka
Sinisellä reijelläsi.
Punalla punanen lanka
Punasella polvellasi,
Vielä kerta keltalanka*2


*) Hilden. 83, Marttila.
*2) Ks. esim. Jyväsk. lys. konv. 105, Kuhmoinen.
*3) Ks. esim. Zeitschr. des Vereins fur Volkskunde V siv. 25.Sama kehrääminen esiintyy myöskin Tulen-, Karhun-, vieläpä Käärmeensynnyssäkin*, joten ei sen alkuperä Niukahduksenluvussakaan ole eittämätön; vaikka tätä olettamusta tukeekin se, että niukahdustaikain mukaan niukahdusta parannettaissa tulee laittaa n. s. niukahduslanka, ja että tämäkin aina tehdään erivärisistä langoista *2. Mihin tämä kuuluneekin, se ei muuta asiaa. Varmaa on, että Neitsyt Maria suomalaisissa, kuten muidenkin kansain loitsuissa*3 , aivan yleiseen esiintyy eriväristen lankain kehrääjänä.

Tällaisten runojen mukaan on maitokin tullut eriväriseksi - mahdollisesti jo ennen kuin se onkaan rautamaidoksi tullut. Ne runot, joissa pyhä neitsyt esiintyy lypsämässä, ovatkin muuten joka suhteessa samanlaisia kuin ne, missä hänen kehräämisensä on kerrottu - istuu kaarella, pilvessä, tulee etäältä y. m. - Työ vaan on erilainen. Näin on sekaantuminen ollut aivan luonnollinen asia.

Kysymys on vielä siitä, miten rautamaidon lypsäjäin luku on tullut kolmeksi, kun voiteiden lypsäjä esiytyy yksin. Kuten mainittu, on kirjan tekijä sitä mieltä, että 3 (4) neittä on Suomessa alkuperäisimmin kuulunut Raudansyntyyn (siv. 232), vaikka hän myöntääkin niiden muualla esiintyvän useissa loitsuissa. Tässä on suuri epäjohdonmukaisuus. Raudansynnyn pitää tekijä Suomessa syntyneenä; mutta eräs sen huomattavimpia aineksia - runo 3:sta neidosta - ei ole ollut Suomessa ennenkuin Raudansyntyyn liittyneenä. Onko se siis jo ulkomailla käännetty Suomessa kyhättävää Raudansyntyä varten? Ei suinkaan kirjan tekijäkään näin ajattele.

*) Ks. esim. Zeitschr. für deutsche Mytbol. u. Sittenkunde I, sivv. 101, 104, 110; La Tradition II siv. 206; Zeitschr. des Vereins für Volkskunde X., siv. 229 ja 231.Miten on sitte 3:n neidon laita? Kautta koko Europan (ainakin Skandinaviassa, Saksassa, Ranskassa, Englannissa ja Kreikassa, vieläpä vanhoilla roomalaisillakin) esiytyy hyvin yhtenäisenä loitsu, jossa kerrotaan 3:sta neidosta *. Kirjan tekijä itse on tämän vuoden Virittäjän 5:nteen numeroon painattanut venäläisiä verensanoja, ja niistä on kahdessa 3 neitoa; samoin on yhden mordvalaisen loitsun laita. Otetaanpa tähän pari mainituista loitsuista.

Venäläinen: On sininen meri, valtameri; siellä hyvä Jumalan saari, sillä saarella on valkoinen "Latir" kivi, sillä kivellä on pyhä kirkko, siinä pyhässä apostolisessa kirkossa on kultainen alttari, sillä kultaisella alttarilla istuu Jumalan Äiti kahden sisarensa kanssa, kehrää ja punoo silkkistä kuontaloa.

Mordvalainen: Suuren veden rannalla on valkoinen kivi, kivellä on 3 neitoa valkoisen huovan päällä. Yksi neuloo ompelulangalla, toinen ompelee silkillä, kolmas ompelee hopeakoristeella. Se vahvistaa Vasjan sydäntä, tyynnyttää hänen vertansa.

*) Granqvist, 36, Honkajoki.Suomessa on muistiinkirjotettu seuraava käärmeenloitsu:
Kolmannen meren sisäll oli saari, saares oli tupa, tuvas oli neitsy. Mitä hän siellä tekemäs? Parannusta tähän haavaan. Parannukseks Maarian, Kiristuksen Jesuksen lämmin löyly*.

*) Hilden, 16—17, Marttila; Tanttu, 131, Hirvensalmi; Lavonius, 157, Puumala; Saxbäck, 855, Toksova.Onhan tämä kieltämättä saman loitsun muunnos kuin edellä oleva venäläinen ja mordvalainenkin. Tässä on vaan yksi neito, - kuten toisissa venäläisissäkin. Mutta Suomessa on myös muistiinpantu suuri joukko runoja, joissa esiintyy sama aihe kuin noissa venäläisissä y. m. ja joissa neitojen luku on 3 - toisinaan alkusoinnun vuoksi 4:kin (neljä neittä). Runo jatkuu tavallisesti sodasta palaavan veljen runolla. Jos jatkon erotamme, saamme siitä seuraavan yleismuodon: Mikä kaukaa näkyy? - Meri. - Mikä meren keskellä? - Saari - Mikä saaren keskellä? - Keto. - Mikä kedon keskellä? - Tupa. - Mitä tuvassa? - Kolme neittä? - Mitä ne tekevät? - Kulta- ja hopeavöitä y. m.*2. Mainituissa venäläisissä ja suomalaisissa ovat huomattavimmat piirteet samat: meri, - keskellä saari, - saaressa tupa, - tuvassa neitoja, - nämä kehräävät, kutovat.

Mainitsen vielä erään runon, josta käy selville, että voiteiden lypsäjä ja yleensä Neitsyt Maria runoissamme vaihtelee kolmen kanssa. Sen runon alku, jossa Neitsyt Maria esiintyy voiteita antavana, on kautta koko Suomen usein myös seuraavassa muodossa:
*) A. Leino, 998, Lamminkoski. Ks. enempi esim. siv. 103.Mikä kaukaa näkyy?
Pilvi kaukaa näkyy.
Mikä pilven pattaall'?
Piika pilven pattaal'*

Pohjois-Hämeestä aikain kautta itä-Suomen, Inkerin ja Venäjän-Karjalan esiintyy tämän rinnalla toinen, jossa neidon sijalla on 3 miestä:
*) Saxbäck. 193, Vuole.Pilvi piskunen näkyy,
Taivas kaari kuumottaa,
Pilves on pisara vettä,
Pisaras on pieni lammi,
Lammessa on veno punanen,
Venehes on miestä kolme*

*) Lönnrot, S, 161, Kerimäki y. m. Luku on sekamuoto runosta, jossa kerrotaan pilvenpäällisen neidon kehräämisestä ja niistä, joiden aiheena ovat tuvassa saaren keskellä olevat neidot.Tämäkin on usein voiteiden lukuna*, kuten runo pilvenpäällisestä neidostakin. Muoto taas on näillä kahdella runolla niin samanlainen,ettei voi olla epäilystä niiden edustavan saman loitsun eri variatsioneja.

Huomattakoon vielä, että kehräävänkin Neitsyt Marian sijalla
esiintyy 3 neitoa ainakin eräässä Tulenluvun toisinnossa:
*) Kuijala. 1, Alatornio.Kolme neittyttä liinatonta,
Kolme liinapäätä kehräs
ikkunattomassa, päivänpaistamattomassa*

Luodaan lopuksi yleiskatsaus Neitsyt Marian ja 3:n neidon vaihteluun suomalaisessa runoudessa:
Neitsyt Maria esiintyy:
1:0 pilven päällä, taivaan kaarella voitelemassa,
2:0 " voiteita lypsämässä,
3:0 " kehräämässä,
4:0 keskellä saarta olevassa tuvassa voitelemassa,
5:0 meren selällä voiteita keittämässä,
6:0 kedon keskellä olevalla kivellä voitelemassa,
7:0 " voiteita lypsämässä,
8:0 " kehräämässä.

Kolme neittä esiintyy:
1:0 pilven päällä tuvassa nauhaa kutomassa (myös kehräämässä),
2:0 keskellä saarta olevassa tuvassa nauhaa kutomassa, kehräämässä,
3:0 pilven päällä taivaan kaarella (3 miestä) voitelemassa,
4:0 " nauhaa kutomassa tai nuoraa punomassa.

*) Kun tämä kirjottajalla ei ole ollut tilaisuutta tätä kirjotusta varten arkistoa käyttäää, vaan on poiminut näytteitä toisessa tarkotuksessa hankituista kopioista, eivät ne ole niin onnistuneita, kuin saada voisi. Samasta syystä lienee edellä oleva yleiskatsauskin vaillinainen. Mahdollisesti esiytyy 3 neittä joka asemassa Neitsyt Marian sijalla Suomessa - kuten muuallakin.Ne säkeet, missä työ ja olinpaikka mainitaan, ovat näissä eri runoissa erilaiset. Muuten ovat ne sanasta sanaan samanlaisia*, joten ei ole syytä epäillä niiden rinnakkaisuutta. Hyvällä syyllä voimme siis yleiskatsaukseen lisätä vielä:

Neitsyt Maria esiintyy myös pilven päällä, taivaan kaarella y. m. rautamaitoa lypsämässä; samassa toimessa esiintyvät myös hänen sijallaan muutenkin olevat 3 neittä.

Raudan synty on siis "synnyksi" muuttunut verihaavan (y. m.) loitsu.

Lopputulos rautamaidon lypsämistä kertovan runokohdan tarkastuksesta on siis seuraava. Runot voiteita lypsävästä ja erivärisiä lankoja kehräävästä y. m. tekevästä Neitsyt Mariasta sekä tämän tilalla esiytyvistä 3:sta neidosta ovat, ensin oltuaan verihaavan loitsuna, muuttuneet raudan synnyksi: alkaneet suomalaisen loitsun tavalliseen tapaan kertoa sen esineen syntyä, joka vamman aiheutti.

*) Ks. The Folk-Lore Journal 11, v. 1884, siv. 328.Raudan syntykertomuksen yhteydessä mainitsee kirjan tekijä myös ne raudanluvut, joissa puhutaan ensimäisestä sepästä Tubal Kainista. Mitään johtopäätöstä ei näistä tehdä. Todennäköisesti on raamatun ensimäisen sepän esiintyminen loitsussamme naapurikansani kansanrunouden vaikutusta*. Samassa runossa esiytyvä hiedan heittäminen esiytyy meillä sekä suorasanaisena että runopukuisena olevassa "ensimäisen raution" runossa, jossa kerrotaan miten tämä paholaiselta oppi rautaa keittäessään heittämään hiekkaa.

Monia sellaisia runokohtia, jotka selvään aiheutuvat toisista runoista, on tässäkin osassa jäänyt selvittelemättä. Lyhyyden vuoksi mainitsen vaan muutaman säkeen. Siv. 241, säkk. 5-6 (Tuleni.), 10-11 (Loviatar y. m.), 18-19 (Lauri Lappalainen y. m.), 20-21 (Luomisr.) siv. 256 säe 46 (Läävämato y. m.), siv. 258 säe 69 C, D (Hiidenseppä).

Pitkä selonteko Karilaisesta, muka Ilmarisen orjasta, on kokonaan epäkriitillinen.

Muutama sana vielä raudan säilymistä kertovain runojen esityksestä. Kirjan tekijä tulee siihen päätökseen, että useat raudan säilymispaikkain nimet tarkottavat tähtiryhmiä. Mahdollista kyllä. Mutta samat nimet esiintyvät paljon luontevammin sekä karhun että tulen synnyssä. Olisi ensin pitänyt selvittää tämän runokohdan alkuperä. Viimeksimainituissa runoissa esiintyy myös kultahihnoissa keinuminen (siv. 268, säkk. 46-54).

Pohjoispuolelle mäkie kuuluu lyyrilliseen runoon, Pikarissa pienemmässä voiteiden keittoon.

Lopputulos, mihin puheenaolevan teoksen tarkastuksessa tulee, on seuraava:

Tutkija on sillä paikkansa-pitävästi osottanut, että verensulkusanat ovat lännestä meille saapuneet ja että tämä on tapahtunut katolisena aikana. Runojen Suomessa tapahtuneen kehityksen tarkastuksellakin on deskriptiivinen arvo; vaikka tässä tehtyihin johtopäätöksiin voi luottaa vain ani harvoissa tapauksissa. Raudansanain tarkastuksella on tuskin nimeksikään muuta kuin deskriptiivinen arvo. Paikkansa kyllä tavallaan pitää se kirjantekijän loppulausunto, että synty on Suomessa muodostunut. Raudan synnyksi se on Suomessa tullut. Eihän syntyjä varsinaisessa meikäläisessä - oikeammin savolaiskarjalaisessa - merkityksessä olekaan muilla kansoilla. Mutta Raudansynnyn ja yleensä raudansanain aineksista ei suinkaan voi sanoa, että ne olisivat alkuperäänsä myöten suomalaisia. Olisi odottanut, että tutkija olisi näyttänyt, missä Randansynty on muodostunut. Tätä ei hän ole yrittänytkään. Savolaisten alkukodissa (ennen näiden siirtymistä Hämeeseen y. m.) tämä viimeistään on tapahtunut; mutta mahdollista on sekin, että haavan- (voiteen-) luvut ovat muuntuneet Raudansynnyksi jo paljon ennen savolaisten siirtymistä - ja jossain idempänä, - siis Karjalan eteläosissa. Seikan selvittely olisi ollut tärkeä runojemme iän määräämiselle.

K.A. Franssila.

Taidollinen kirjallisuus Suomessa.

Suometar 17, 27.4.1855

Meillä ei olekaan mielä ollut mitään kirjoja taidollisten töiden tekemisestä, enemmän luin monessa muussakaan tarpeellisessa asian haarassa, omalla kielellämme. Siitä se kanssa on tullut yhdestä osasta, että rahwaassa niin harwoin osataan mitään hienompaa taidollista tvötä tehdä.  - Esinnä kohtaa meitä, niinkuin tarpeellisin taidollisuus, maalaamisen taito. Kuinka useassa eikö tawata kokonaisia pitäjiä, joissa ei löydy yhtään miestä, joka woisi wähänkään maalata? Kirkonmäellä nähdään waan paksusti terwatuita rekiä ja rattaita. Moni puhtaastikin tehty kalu on, joko terwalla töhritty, eli aidaskoituu ja mätänee se puoli-ikäisenä. Maalaaminen on heille tykkänään tuntematoin konsti ja josko joku, joka haluaisi opetella maalaamista, menee siinä kysymään neuwoja joltakin maalarilta, niin se ei sano tohtiwansa neuwoa, eli jos on toisinansa neuwowinansakin, niin neuwoo peräti wäärin. Semmoista on tätä ennen tapahtunut usein, He sanowat itse ennen maksaneensa kymmeniä ruplia wanhoille maalarille, siitä että  neuwoiwat heitä öljyä wernissaksi keittämään ja kirjoittiwat paperille wärien nimmiä. Niin se on tapahtunutkin, jonkawuoksi he pitäwät oppinsa kalliina, toiwoen taas muilta saawansa rahojansa takaisin. Niin se wähäkin ja yksinkertainen taito tulee kalliisen arwoon, kuin ei ole ollut omalla kielellä kirjoja niissä asioissa.

On semmoistakin luuloa ollut maassa, ja taitaa wieläkin olla, ettei semmoisia taidollisen- eli konstityön kirjoja saakaan luoda julkisuuteen eli painattaa, koska muka mestarien kowat ja yhteiselle waurastumiselle aiwan haitalliset etu-oikeudet estäwät sen; mutta turha luulo se nykyjään enää on, sillä mikään mestarioikeus ei woi kieltää maamiestä itsellensä tekemästä, waikka mitä, eikä toisellekaan nivomasta liikaa omatekoista kaluansa,  waikka se entisinä aikoina ei juuri niin ollut. Kuin maamiehellä on lupa tehdä itsellensä mitä osaa, niin täytyy hänellä mvös olla lupa ja wapaus saada oppinsa mistä hywänsä. Jos kirjahyllyllänsä, waikka sitäkään ei ole näihin asti monella maamiehellä ollut nimeksikään, löytyy semmoinen kirja, joka antaa hänelle ohjausta taidollisissakin töissä, niin kukas mestari tahi muu taito-niekka sen woipi kieltää?

Mutta walitettatvasti ei ole löytynyt eikä wieläkään sanottamaksi löydy kielellämme tämän laatuisia kirjoja. Mistähän se tulee? Siihen woipi arwella kahtakin syytä. Ensiksi, omat mestarimme omaa etuansa katsowia, eiwätkä suinkaan soisi maamiesten itse osaawan mitään  heidän työ-alaansa kuuluwia tötlä walmistaa, jonka näkee jo noista pikkuisista "pitäjään mestareista," niinkuin räätäleistä, suutareista j. n. e., kuinka he omat tuimia ja kärkkäitä ottamaan "nurkkamestarilta," jolla waan ei ole mestari-kirjaa, pois saksit, rässyraudat, neulat, naskalit j. n. e., johon heillä, walitettawasti kyllä on lupa. Tätä emme kuitenkaan woi sanoa kaikista mestareista; sillä eihän kaikki näy hywäksensä käyttämän tätä, kateellisuutta puollustawaa ja suojelewaa lakia; mutta useimmat kuitenkin sen tekewät. Niin mitenkäs sitte semmoinen mestari kirjoittaisi kirjan kansan opiksi, jota ei anna ennen oppineenkaan wapaasti työtä tehdä? Toiseksi, jos joku mestari löytyisikin luonnostansa kateetoin, ja niin hywänsuopa, että soisi, jos kenen osaawan tehdä ja tekewän samaa työtä kuin hänkin, niin puuttuu häneltä kokonaan kyky kirjallisiin toimiin. Nähdäänpä aina, miten törkeästi ja jäykästi useimmat, melkeinpä kaikki mestarit kirjoitusta osaawat. Milloinkas he owat woineet oppiakaan kirjoittamaan ja semmenkin kirjallisissa asioissa niin paljon waurastumaan, että woisiwat puuttua itse jotakin kirjaa kirjoittamaan? Opissa ollessansa ei heillä ollut tilaisuutta muuhun, kuin tehdä ahkeruudella sitä työtä, mitä mestari eteen pani. Ei mestari antanut hänelle aikaa harjoitella mitään kirjallisesti. Nyt wiimeisillä ajoilla on toki kaupungeissa pidetty pyhäkouluja, joissa oppipojat saawat käydä; mutta opitaanko pyhäkouluissa niin paljon, kuin kirjalliset harjoitukset waatiwat? Wieläpä wainen! Hywäpä on, että siellä ehdit oppia oikein kirjoittamaan "omiksi tarpeiksi," lukualaskemaan, historiaa, maatiedettä j. m. s.

Kuitenkin pitäisi se olla saman työn oppinut, joka tahtoisi neuwokirjan kirjoittaa. Muusta kielestä omalle kääntäjänkin tarwitsee olla sitä asiaa joksikin tuntewa mies; sillä muuten ei hän woi saada sanojakaan eikä nimiä paikallensa sattumaan.

Tästä on selwästi nähtäwä, missä wika seisoo, ettei neuwo-kirjoja taidollisten töiden tekemisessä ole Suomeksi saatu ja ettei siinä ole kirjain kustantajain eli mitä muita syitä, jotka kokonaan estäisiwät sanotun laatuisten kirjain kansalle toimittamisen.

Sanomalehdissä on toisinansa ollut pieniä johdatuksia taidollisiin töihin, niinkuin esim. Maamiehen Ystäwä w. 1850 n:roissa 48 ja 49 neuwoi maalaamaan ja w.1849 rnro 3:ssa osoitti "Lakeeraamisesta eli Petsingistä;" Oulun Viikkosanomissa w. 1852, n:ssa 40  ja 41, oli ohjauksia  "Huoneitten ulkomaalista" j. n. e. aina pieniä palaisia kussakin aineessa; mutta sanomalehtet omat sanomalehtiä ja niissä annetut järkinäiset neuwot joutuwat useimmittain semmoisten käteen, jotka ei niitä tahdokaan huolia, eli eiwät ole tilaisuudessa annettuja neuwoja seuraamaan. Senwuoksi tarwittaisiin saada Suomen kieleksi oikeita täydellisempiä osoitus-kirjoja taidollisissa ja käsitöissä, jota tahtoisimme yhteisen hywän suhteen, kehoittaa asiaan kykenewäin miesten mielehensä ottamaan.

Oulussa, Karlssonin kirjapainossa on wiime wuonna painettu kaksi pientä kirjaa taidollisissa asioissa, nimittäin: "Maalaus ja Petsaus oppi-kirja. Moniaita osoituksia, kuinka tawallisempiin maalauksiin käytettäwät öljvmaalit walmistetaan, niin myös puun petsaamisesta ja puleeraamisesta. Th. Weiß'eltä. Hinta 10 kop. hopiassa, ja "Wärjäysoppi-kirja. Moniaita osoituksia, kuinka willaa, pumpulia, silkkiä ja liinaa wärjätään eli painetaan," samalta kirjoittajalta ja saman hintainen, kumpaisenkin on suomentanut I.F. N-r; mutta nämätkin kirjat owat wielä warsin pienoset ja neuwot näissä liian lyhykäisiä, ei tarpeen täyttäwiä, eikä näitäkään löydy useammassa maamme kirjakaupassa, semmenkin maalausoppi-kirjaa, joka jo lienee loppuun myöty. Senwuoksi ei olisi liiaksi, jos Suomen kansalle saataisiin useampia tämän laatuisia kirjoja. Kyllä ne ostajia saisi joka sopessa.

A. M-n