Vivutar. Viktor Taipale. Mikkeli 1912.
(Suomennos)
Kauneudesta.
Naturalistiselta kannalta.
Kauneudentunto yleensä.
Kauneudentuntoa on pitkät ajat pidetty jumalanlahjana, kuudentena aistina, joka annetaan vain muutamille harvoille, ja oltu sitä mieltä, että tavallisten ihmisten, joiden kehtoa runottaret eivät ole vartioineet, on turha koettaa hankkia sitä itselleen.
Vielä tänäkin päivänä kuulee tuontuostakin sanottavan, että kauneudentunto on "aristokratinen poikkeusominaisuus". Mutta aina, milloin minä olen kuullut nämä sanat, ne ovat tuntuneet perättömiltä,sillä minä puolestani en ole koskaan voinut löytää mitään todellista perustusta tälle mielipiteelle, jonka mukaan kauneudentunto olisi vain eräiden valittujen henkilöiden erikoisominaisuus. Minä olen päinvastoin sen nojalla, mitä olen eläessäni nähnyt, saanut sen käsityksen, etteivät sellaiset väitteet ollenkaan pidä paikkaansa. Vieläpä kauneudentunto minun saamani kokemuksen mukaan näyttää olevan ihmisen yleisimpiä ja tärkeimpiä perusominaisuuksia, vaikkakin tämä ominaisuus, kuten useimmat inhimilliset ominaisuudet, luonnollisesti ilmenee erisuuressa määrin eri henkilöissä ja ihmiselämän eri kehityskausina.Voidakseni helpommin ja pikemmin tehdä selväksi, mitä minä tarkoitan, haluan tässä ilman muuta ottaa muutaman havainnollisen esimerkin - mikä menettely minusta maalarina onkin luonnollisin.
[---]
"Matemaattisesti miellyttävä".
* Luonnollisesti kaikellaiset subjektiiviset ajatusryhmät vaikuttavat meidän väri-kauneusvaikutelmiimme samaten kuin useimpiin muihinkin kauneushavaintoihimme. Taivaansininen väri voi esimerkiksi, kun se salaisesti tuo mieleemme sinisen taivaankannen näyttää meistä kauniimmalta kuin heleinkin punainen väri, vaikka viimemainitun aistia kiihottava voima onkin suurempi kuin edellisen. Mutta näitä ajatusyhtymiä on kuitenkin aina pidettävä toisarvoisina tekijöinä, jotka tosin voivat melkoisesti suurentaa tai pienentää sitä mielihyvän- tai vastenmielisyydeiitunnetta, jonka värin puhdas aistivaikutelma herättää, mutta se ei voi kokonaan tehdä mitättömäksi tätä ensimäistä, välitöntä vaikutelmaa eikä itse puolestaan synnyttää mitään kauneusvaikutelmaa. Harmoonisesti kiihottava on siis itse aistivaikutelmassa aina perus- ja päätekijä, kun on värikauneudesta kysymys. Määrätyt muotoseikat ja suhteet, määrätyt väriyhdistelmät ja joukkojärjestelyt, määrätyt viivavaikutukset, rytmit j. n. e. vaikuttavat meihin ihmisiin valtavammin kuin muut. Syy siihen, että ne niin tekevät, on, fysiologiselta kannalta katsottuna, seuraava: samalla kun ne vaikuttavat voimakkaammin yhteen tai useampaan aistimeemme, ne muuten eivät häiritse hermojemme toimintaa. "Matemaattisesti miellyttävä" on sentähden lähinnä samaa kuin "harmoonisesti mieltäkiihottava", mikä myöskin lienee sopiva nimitys. Värien ja väriyhdistelmien kauneus esim. riippuu aina niiden kyvystä kiihottaa näköhermojamme samalla mahdollisimman vähän kuluttaen yhdistettyjä hermovoimiamme.* Aikaisemmin mainittu ranskalainen lääkäri Féré on, tutkiessaan sekä värien että sävelien vaikutusta ihmiseen, tehnyt joukon tarkkoja kokeita, jotka ovat vakuuttavalla tavalla osottaneet, että meidän väri- ja sävelvaikutelmamme, yksinkertaiset tai yhdistetyt, ovat miellyttäviä tai vas[t]enmielisiä aina sen mukaan, mikäli nelisäävät tai vähentävät yleistä energiavarastoamme ("I'energie statique"), s. o. mikäli ne vaikuttavat henkeä-ylentävästi tai päinvastoin.Mutta tämän henkeä-ylentävän vaikutuksen synnyttämiseen ei riitä se, että kaikki vaikutelmat ovat eloisia; niiden täytyy samalla olla mahdollisimman suuressa määrin yhteisvaikutuksellisia (harmoonisia), jotta ne ensin huomataan pienimmällä ponnistuksella, sekä sitäpaitsi olla sopivasti sovitetut vastaanottajalla kulloinkin käytettävänä olevan hermovoiman mukaan, jonka kanssa niiden siis myös täytyy olla sopusoinnussa. Sama sävelakordi, joka ainoastaan jousisoittimilla esitettynä voi olla meistä hurmaavan kaunis, saattaa kuulua pelottavan rumalta, jos se soitetaan vihellyspilleillä, rummuilla, messinkilautasilla ja nuilla sellaisilla soittokoneilla, joiden äänet, vaikkapa ne olkoot yhdenmukaiset, tavattomasti rasittavat rajotettua hermovoimaamme. Kauneuden primitiivinen muoto, josta tässä on puhe ja jota oleellisesti on pidettävä aistimusten ja puhtaiden aistivaikutelmien erikoisuutena, riippuu selvästi, kuten myös Viktor Rydberg on oivallisesti esittänyt luennoissaan "kauneudesta ja sen laeista", ihmisen fysiologisesta ja psykologisesta rakenteesta pääpiirteissään. Rydberg pitää myös "matemaattisesti miellyttävää" "kauneuden perustasona, jonka yläpuolelle", kuten hän sanoo, "kohoavat kerrokset, joissa muut prinsiipit, yhä henkisemmät ja vapaammat, pääsevät voitolle." Tähän hänen mielipiteeseensä yhtynevät varmaan kaikki, jotka meidän päivinämme tutkivat kysymystä kauneuden olemuksesta, nekin, jotka eivät Rydbergin tavalla katso olevan syytä turvautua kauneusilmiöiden yliluonnollisiin selitysperusteihin - ei ainakaan niin kauan kuin luonnollisia on vielä tarjona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti