Jaavalaisista aidoista batik-töistä

Kotiliesi 12/1925

"Kotiliedelle" kirjoittanut rouva Ellinor Ivalo

[Ellinor Ivalo (o. s. Wikström) (1875 Jyväskylä - 1957 Helsinki) oli kotiteollisuuden ja käsityötaidon edistäjä.]

Jaavalaisnaisia väriaineita kokoamassa


Käsityönäyttelyissämme on usein ollut nähtävänä ohuita, silkinhienoja värjättyjä huiveja, verhoja y. m., joita kaikia yleisö nimittää yhteisellä nimityksellä "batikkitöiksi". Tätä taidelajia suurin osa näistä töistä ei kuitenkaan ole, sillä aitoa hienoa batik-taidetta meillä harva yleisöstä tuntee ja vielä harvempi osaa tehdä.

Batik-työn kotimaana on vuosisatoja ollut itämaat, etenkin Jaavan saari. Siellä alkuasukkaat niitä valmistavat varsinkin puvuiksi. He käyttävät ohutkankaisia pitkiä vyöhuiveja n. s. sarangeja. Batik-työ Jaavassa, varsinkin maaseudulla on perheen keskeistä taideteollisuutta ja on niillä omat värisalaisuutensa, jopa niinkin tarkkaan, että on seutuja, joissa koristevärinä käytetään yksinomaan ruskeata, toisissa sinistä j. n. e.

Työaine on mitä vaihtelevinta aina halvasta pumpulikankaasta kalleimpiin silkki- ja samettikankaisiin saakka. Ohuissa, metrittäin myytävissä kankaissa käytetään miltei aina samaa toistuvaa mallia, josta toisarvoisen tukkutavaran tunteekin. Kauneimmat, taiteellisimmat sommittelut tehdään kalleimmille kankaille, joista varsinkin sametinpehmoiset patjat ovat satumaisen kauniita uhkuen salaperäistä tenhoa. Niiden syvät kiiltävät värit välkkyvät kuin harson läpi. Ken sellaisen työn on nähnyt, ei unohda sitä konsanaan! Batik-värjäystä käytetään kuitenkin enimmän ohuihin, läpinäkyviin kankaihin, joista valmistetaan ovi- ja akkunaverhoja, lampunvarjostimia, jotta valo pääsisi niitten läpi tejostamaan niitten herkkää värisävyä. Jaavalaisten batik-töitten värit eivät ole kirkuvan kirkkaita, vaan pehmeitä ja suviä, sillä he käyttävät oikeastaan vain sinistä, ruskeata, sinipunervaa, vanjan kullan ja hienon, herkän ruusunvärin sekoituksia.
Malliaiheet saa jaavalainen aarniometsien puista, köynnöskasveista, juurista ja eläinmaailmasta. Batik-työn sommittelijoilla on ammoisista ajoista saakka ollut uskomaton kätevyys ja selvä sommittelukysy, koska he voivat esim. metrien pituisille kankaille aloittaa sommittelunsa vapaalla kädellä, merkiten hiilenpalasella vain tärkeimmät pisteet ja yhtymäkohdat. Malli sommitellaan aina valkoiselle tahi keltaiselle pohjalle ja on se niin runsasaiheinen, että pohjaväriä vain vähän erottaa.

Mutta jaavalaisilla naisilla on vielä runsaasti aikaa ja kärsivällisyyttä suunnitella ja valmistaa taidetuotteitaan. Euroopan hermostunut, kiireinen batik-taiteilija on työtapaa paljon yksinkertaistuttanut, sillä suurtöistä, paljon aikaa kysyvää taidetta voisivat vain aniharvat hyväkseen käyttää.

Jaavalaisia batik-taidetuotteita toi aikanaan Eurooppaan pari hollantilaista kansantieteilijää. Työt saavuttivat osakseen paljon mielenkiintoa ja ilmeni jäljittelijöitä sekä Hollannissa että Saksassa. Uutta työtapaa sovitettiin mitä erilaisimpiin esineisiin ja sommitteluissa käytettiin jaavalaisia esikuvia. Kuitenkaan ei töihin saatu oikeita, aitobatik-tuotteita muistuttavia värejä, sillä Euroopan väriteollisuus ei batik-värejä silloin tuntenut. Viime vuosina on siinäkin teollisuushaarassa onnistuttu, Saksasta saadaan nykyään 24 erivivahteista kestävää ja hyvää batik-väriä.

Batik-teniikkaa kehitettiin edelleen Saksassa, jossa pääpaino pantiin siihen, että työtapa nopeammin suorittamalla voitiin ottaa laajemmin käytäntöön. Siellä tehdyt työt olivat pääasiallisesti tummemmalle pohjalle vaaleammilla väreillä tehdyt - ja tekivät siis aivan päinvastaisen vaikutuksen kuin alkuperäiset jaavalaiset.
Tätä järjestelmää käyttämällä säästyi aikaa ja työaineita, samalla kuin uusi työtapa osoittautui sangen käytännölliseksi. Sen suorittamiseen vaaditaan yleensä harvoja työesineitä ja taiteilija voi itse luovan mielikuvituksensa mukaan lopullisesti valmistaa työnsä. Yksinkertaisempaa, nopeampaa työtapaa käytetään nykyisin ulkomailla yksinomaan, koska nykyajan muoti vaatii rikaskoristeisia, kirjavia kankaita. Yleisiksi nämä käsintehdyt kankaat eivät tietysti voi hintansa vuoksi tulla, vaan on yleisön tyydyttävä tehdastuotteisiin, jotka kylläkin ovat kaavamaisia jäljittelytuotteita, vaikkakin näppärästi sommiteltuja. Näiden kuvioillisten kankaitten lisäksi on yleisöä hullaantunut epämääräisiin väriläiskäkankaisiin, jotka kyllä voivat olla värisävynsä puolesta kauniita, vaan eivät vastaa lähimainkaan aito batik-töitä ja eroavat niistä niinkuin öljyväripainos öljyvärimaalauksesta. Meilläkin harrastetaan värjäämistä m. m. nuorilla sitomisen avulla, joka useinkin tuottaa yllättävän hauskoja tuloksia. Onhan sen avulla moni vähemmän onnistunut käsityö ja kangas tullut kauniimmaksi ja voitu uudelleen ottaa käytäntöön - mutta luovaa taiteellista työtä se ei ole. Kuitenkin voi tällaisia töitä joissakin tapauksissa käyttää kodin sisustamiseen.
Batik-työn suorittaminen vaatii kuitenkin helpommankin menettylytavan mukaan suurta huolellisuutta, sillä ainoastaan taideteollista sommittelukykyä omaava voi suoraan kankaalle piirtää mallin kuten jaavalaiset. Kuitenkin voi kätevästi ja täsmällisesti toisten malleja käyttämällä valmistaa laatuun käypiä batik-töitä, jopa saavuttaa melkoisen taituruudenkin. Niissä ei tosin ole alkuperäisten rikasta, täyteläistä koristeellisuutta, vaan sen sijaan ehkä syvempiä ja vaihtelevampia väriyhdistelmiä riippuen saatavissa olevista monenlaisista väreistä.

Niille, jotka ehkä haluavat valmistaa nykyaikaista batik-työtä, seuraa lopuksi lyhyt selostus työtavasta. Onhan sitä hauska kokeilla, varsinkin jos on taitava kynää ja värejä käyttämään. Tärkeää on, että malli on kaunis ja että ei työssä hutiloi.
Batik-töissä tarvittavia värejä, joita saa värikaupoista, valmistetaan ensin käyttökelpoisiksi, ennenkuin työ aloitataan. Värit pannaan kukin erikseen kiehuvaan veteen, hämmennetään hyvin ja lisätään niihin ruokalusikallinen etikkahappoa. Seos saa sitten jäähtyä, jonka jälkeen se kaadetaan pulloihin ja pullot nimikoidaan, jotta tietää missä pullossa mikin väri on.
Sitten hankitaan n. s. tshanting, eräänlainen lasisäiliö, johon kaadetaan kuumennettua mehiläisvahaa. Jaavalaiset käyttävät kuparista "tshantingia", mutta nykyaikainen teollisuus valmistaa niitä mitä erilaisimpia lasista. Vahan tulee työn kestäessä olla juoksevaa.

Kangas, jolle malli on piirretty, pingoitetaan sopivalle laudalle tahi kehykseen. Vahalla täytetystä lasisäiliöstä annetaan vahan valua ohuesti ja tasaisesti pitkin kankaaseen piirrettyjä mallin reunoja, joten syntyy ohut vahakuvio. Nopeasti ja tasaisesti on tämä työ tehtävä, sillä mitään ei voi parannella eikä pyyhkiä pois, pienikin tahra tahi erehdys jää kankaaseen. Ensikertaisissa kokeiluissa kyllä tippuu vajaa runsaammin kankaalle, ja sitä voi koettaa haalealla saippuavedellä ja pienellä harjalla varovasti poistaa ja sitten huolellisesti huuhtoa.

Huomattava on, että kaikki, mikä vahalla peitetään, jää tietysti pohjan väriseksi, ja jos tahtoo työn vaaleasävyiseksi, on tietysti suurempia säästettäviä pintoja vahalla peitettävä. Kuta enemmän värivivahduksia haluaa, sitä useampaan kertaan on säästettävät pinnat vahalla peitettävä. Vaaleampi värisävy on siis ensin tehtävä ja sitten tummempi.

Kun mallin säästettävät pinnat on peitetty vahalla, irroitetaan kangas kehyksestä ja kastetaan puhtaaseen haaleaan veteen (ei kuumaan, sillä silloin vaha sulaa) ja märkänä heti kylmään väriliemeen, joka on jo valmiiksi sekoitettu sopivaan maljakkoon. On itsestään selvää, että värin vahvuutta ja käyttökelpoisuutta on ensin kokeiltava pienellä kangaspalasella. - Batik-töitä pidetään kauneimpina ja arvokkaimpina, jos malleissa huomaa marmorintapaisia hiuksenhienoja syitä kuten aito jaavalaisissa töissä. Tämän tehon voi saada aikaan pusertamalla varovasti vahattua kangasta käsissään, jolloin siihen syntyy halkeamia, joihin väri imeytyy.
Värikylvyn jälkeen kangas huuhdotaan hyvin moneen kertaan ja ripustetaan kuivumaan. Samaa menetelmää jatketaan sitten mallin vaatimusten mukaan, jos nimittäin halutaan työ useampiväriseksi. Kangas pingoitetaan uudelleen, ne pinnat, joihin ei tahdo uutta väriä, peitetään vahalla, työ kastetaan väriliemessä, huuhdotaan j. n. e.

Kun sitten työ on lopullisesti värjätty ja kuivattu, asetetaan se sanomalehtien tahi imupaperin väliin ja silitetään kuumalla silitysraudalla, jolloin vaha jää paperiin. Työ kastetaan lopuksi bensiiniin, kuivataan, ja niin se on valmis. On huomattava, että batik-työssä on värjääminen miltei yhtä tärkeä kuin vahalla piirtäminen. Vahan poistaminen bensiinillä on kyllä hieman tulenarkaa, joten varovaisuus on tarpeen. Jaavalaiset poistavat vahan keittämällä, joka samalla tekee heidän kasvisvärinsä hyvin kestäviksi.

Muutamien kokeilujen jälkeen kyllä pian perehtyy nykyaikaiseen eurooppalaiseen batik-teniikkaan, ja se voi innostaa, jopa yllättää tekijänsä hauskoilla saavutuksilla, jotka suuresti eroavat tehdastuotteista, sillä niissä on oma yksilöllinen ja taiteellinen leimansa. Tällaisia töitä mielellään valmistaa koteihinsa ja antaa lahjaksi ystävilleen.

Kuvissa näemme muutamia alkuperäisiä jaavalaisia batik-töitä, jotka ovat Jaavasta ostetut. [Kuvia ei mukana]

New Coloring Substance.

Scientific American 14, 25.12.1847

By the Chemical Gazette we perceive that a patent has lately been taken out in England, by C. A. Kurtz, of Manchester, for the manufacture of a new material for making a fast brown color. The manner of preparing it is "to put into a vessel containing a hundred gallons of water 132 lbs of logwood and boiling them for a long time, then cooling a little and adding 30 lbs. of nitric acid gradually, and afterwards adding 10 ls. of potass," to facilitate the use of the mixture in dyeing and printing. This mixture is made portable by mixing it with pipe clay and drying it. To dye with it, a suddicient quantity is dissolved in water, a little tartar is added and the article kept boiling till the desired shade is obtained. For pinting, the material is to be mixed with gum in the common way and some tartar added as for dyeing, and the fabric is said to be steamed to fix the color.

We venture to say that the inventor will not make his great fortune out of this discovery, if the above is a correct description. It does not state whether it is for dyeing or printing cotton or woollen goods, and they are essentially different in their nature. For browns on woollens, at least claret browns, the present common method is more cheap and simple. It would appear as if designed principally for woollen goods, except in printing, and in that case a cheaper bworn color can be made from a strong extract of catchecue and nitrate of copper, or logwood and bark yellow with a little muriate of tin and alum, varied in proportions according to the shade wanted.

To Dye Blue.

Scientific American 14, 25.12.1847

For the Scientific American.

A light blue may be dyed on silk by the sulphate of indigo, that is, 1 pound of the best indigo ground fine to 6 pounds of pure sulphuric acid, added gradually and stirred well. It will take three days tomake well, and nine perfectly. It is good to keep the vessel in which the chemic, as it is called, is made, at a moderate heat in cold weather. A very small portion of this compound mixed well with warm water, will dye a very good blue on silk, and if turmeric or fustic are added to the chemic solution a green is the result. This mixture will also dye blue on woollen but the goods must be boiled in it, and if a dark shade is wanted, a preparation of the goods in logwood liquor having a small quantity of the muriate of tin along with it, is a good basis - then the indigo sulphate on the top. It is impossible to describe the exact quantities, more or less of each is given according to the shade wated. The sulphate of indigo will not dye cotton unless the acid is neutralized by feeding the chemic with chalk. A beautiful pencil blue is made by adding the acetate of lead to the sulphate of indigo. This composition is used in calico printing.

A blue can be dyed on wool by boiling woollen goods for one hour in a preparation of the sulphate of copper, two ounces to the pound and a little alum, then wash them well and boil one hour longer in logwood liquor. This color is very fugitive. A more fast color may be made by using the same quantity of copperas and one ounce tartar to the pound of goods, and treating the goods in the same manner. Boiling don't spoil woollen goods as some suppose, for all colors on wool, are boiled and the better they are boiled the faster and cleaner the colors will be. By increasing the quantity in the last receipt a good blue black is the result.

A logwood blue can be dyed on cotton by a preparation of the cotton for two hours in a strong solution of the sulphate of copper and alum, then washing them well, squeezing or wringing them and afterwards putting them through a good strong solution of logwood and then running them through a weak solution of soda ley. There are very few colors that are dyed on cotton that have to be boiled, in no instance is it necessary for logwood colors to be so treated. This color will do well for carpet rags and coarse canvas that may be used to tread upon, such as to cover stair carpet. Blue can also be dyed upon cotton by repeated dips in a strong solution of the sulphate of copper in one vessel and caustic potass in another. The goods must be wrung out of each of the solutions. This is an expensive color and cannot be done easily, but it is the most perfect sea blue of all the blues, and if arsenic be added to the copper solution, it make the beautiful sea, or sage green. Like the serpent, it is beautiful to look upon but it is as dangerous to the labor at, as to receive the bite of the reptile. Many a dyer has lost his life by this color.

We have been very plain, so that any person may understand the meaning of foregoing receipts. We shall treat of the dyeing of indigo blue on cotton, silk and wool, in our next.

The Triumphs of Science. - Ultramarine or Lapis Lazuli.

Scientific American 27, 25.3.1848

This is a fine azure blue mineral and has been known in the arts from time immemorial. The rich and unfading blue of the ancient painters was made from this. The finest specimens of it were brought from China, Persia and Great Bucharia and the proposed pigment sold at an enormous price.

"But of all the achievements of inorganic chemistry," says Liebig, "the artificial formation of lapis lazuli is the most brilliant and the most conclusive. This mineral, as presented to us by nature, is calculated powerfully to arrest our attention by its beautiful azure-blue color, its remaining unchanged by exposure to air or to fire, and furnishing us with a most valuable pigment, Ultramarine, more precious than gold?"

The analysis of lapis lazuli represented it to be composed of silica, alumina, and soda, three colorless bodies, with sulphur and a trace of iron. Nothing could be discovered in it of the nature of a pigment, nothing to which its blue color could be referred, the cause of which was searched for in vain. It might therefore have been supposed that the analyst was here altogether at fault, and that at any rate its artificial production must be impossible. nevertheless, this has been accomplished, and simply by combining in the proper proportions, as determined by analysis, silica, alumina, soda, iron and sulhur. - Thousands of pounds weight are now manufactured from these ingredients, and ths artificial ultramarine is as beautiful as the natural, while for hte price of a single ounce of the latter we may btain many pounds of the former.

Wth the production of artificial lapis lazuli, the formation of mineral bodies by synthesis ceased to be a scientific problem to the chemist; he has no longer sufficient interest in it to pursue the subject. He may bow be satisfied that analysis will reveal to him the true constitution of minerals.

(To be continued.)

More about the Substitute for White Lead in Painting

Scientific American 27, 25.3.1848

On the substitute for white lead in painting which we gave a notice of in our last number, we have received the following report made at a late session of the Academy of Arts in Paris: -

In 1835 M. Leclaire, a house painter, having witnessed the ravages that white lead made among the workment engaged in his business, set himself to seek some white substance, which could take the place in the arts, of the poisonous article which had been heretofore used. After examined all the white substances which nature offers, he finally arrived at the white of zinc, and he discovered that this oxyde had all the qualities of the white of lead without having any of its inconveniences.

Whiter than the white lead, the oxyde of zinc reflects the light instead of absorbing it, gives a finer tone, and covers better the surface on which it is spread. Moreover it is not subjected to any of the action of the sulphurs, which blacken so quickly paintings in white lead. Finally, and it is the capital point, the preparation and use of it do not in any way affect the health of the workmen.

After having assured himself that the mechanical preparations of the white of zinc might be realized in an economical manner, M. Leclaire was desirous to complete his invention by replacing, on the painter's pallet, all the color of which lead makes a part, by other articles of which zinc will be the basis. In this difficult enterprise, he has had, as far as we can now judge, the most complete success, and the inventor of white zinc has filled up the gamut of unchangeable colors by the substition of stable and inoffensive colors for those which have copper and lead for the basis. He has even succeeded in replacing the driers, of which litharge always forms a part, by a substance the properties of which are equal to it, and which only contains manganese.

The harmlessness of all these substances seems to be demonstrated, now, by decisive experiments. M. Leclaire employes constantly in all the different quarters of Paris, two hundred workmen, in the application of his colors. Among them are several who had been compelled to leave off their trade in consequence of suffering from the painter's colic. None of them have felt the least inconvenience from the use of the new substances. - The workmen employed in the manufacture of the zinc white, have also presented none of the phenomena of intoxication, notwithstanding the imperfections which necessarily result from a temporary arrangement.

As to the superiority of the new colors in reference to their stability, the experiments presented by M. Arago leave no doubt in this respect. It is enough to quote one. - After having covered the two halves of a board, one with the colors of M. Leclaire, the other with those which are still used by painters, the surface was exposed to the uniform action of a current of sulphuric hydrogen. The first half preserved all its treshness, while the second immediately turned black. If this durability of the colors prepared by M. Leclaire does not make the greatest merit of his invention, it may, nevertheless, be considered as a very important circumstance. What is there in fact more precious to preserve, after the life of man, than that of the works to which genius has given birth, and it is not a valuable present to make our painters, that of placing on their pallets, colors that time cannot change.

Tietoja jokapäiwäisessä elämässä tawattawista aineista. 111. Terpentiini (tärpätti).

Oulun Wiikko-Sanomia 51, 23.12.1854

Sitä on kahta lajia: pihka- tahi sakia terpentiini ja terpentiinin öljy eli öljy-terpentiini. Pihka-terpentiiniä on sekin, mikä meidän koti-kuusistamme ja männyistämme pihkuu, jo on se sitä parempi, miä notkiampi. Wenedigin terpentiiniksi sanotaan saksankuusen pihkaa. Monessa muussa petäjän ja kuusen lajissa saadaan myös sakiata terpentiiniä, jota sikäli kutsutaan eri nimellänsä: franskan, unkerin, kanadian, kypron terpentiiniksi.

Terpentiini-öljyä saadaan, jos sakiata terpentiiniä tislataan weden seassa. Sitäkin on monta eri lajia, joista franskan terpentiini öljy arwataan parhaaksi.

Kumpaistakin terpentiini-lajia, niin sakiata, kuin öljyä käytetään lääkkeiksi ja muiksi tarpeeksi. Waarallinen on tulella terpentiini-öljyä lähetä, sillä se tempaa jo ulompatakin tulen luoksensa ja leimahtaa palamaan. On tapahtunut niinkin, että kun terpentiini-puteli on särjetty ja öljy lattialle juosuut, ne siitä nousewat ja huoneen täyttäwät höyryt owat palamaan syttyneet, kun siihen huoneesen on palawalla kynttilällä sisään menty. Waroen pitäisi sentähden tulella terpentiini-paikoissa liikuttamaan.

The Art of Painting. Landscape Painting on Walls of Rooms.

Scientific American 44, 24.7.1847

(Continued from No. 43.)

In applying the foliage or leaves to the trees of the first distance, expecially to the oaks and hickories, a peculiar brush is required, consisting of a large sized new paint brush of the fine soft kind, wound or bound with twine nearly half the length of the bristles, so that the extreme point may be reduced in size and may be a little flattened by applying opposite sides alternately to the work; this brush however, improves by being worn. With this brush, and by a little practice, a learner may soon be able to produce, by rapid sleight, representations of clusters of foliage similar, but on a large scale, to those represented in figures B and C, in the cut. The application of colors in forming the tops of trees, is technically termed bushing the trees, &c. The foliage of elms is more conveniently formed by a very large brush already half worn; as the paint requires to be more extensively distributed in a multitude of small detached spots of various figures. The first color used for this work is dark green, composed of chrome green and blue- black; and this is applied to the sides opposite the light, and across the bottom of the cluster of the trees. The next, and main color, is chrome green, or forest green, and with this color the whole principal form of the tree is produced. These color should be diluted with water so as to work very free and flowing; and each color must be allowed to dry before the next is applied. - The foliage of oaks and most other trees, is heightened with light yellow green (lemon yellow a little changed with forest green,) which is applied to the fronts of the clusters or prominent parts, but principally towards the light. It is common, however, in painting maples, to apply the green but slightly, and finish with vermillion, slighly heightening the horizon red; and in representing old oaks, a mixture of green with venitian red is used, and yellow ochre for heightening. Hickory trees, and young thrifty ash, are heightened with Paris green; and this green may also be used discretionary on other trees. The next business in the process is to paint the houses and vessels in the 2d, 3d and 4th distances; also the fields, fences, trees, orchards, and forests; but as these divisions will require several illustrations, we shall defer them to next number.

(To be continued.)

Golden Glass.

Scientific American 44, 24.7.1847

The following remarks regarding the making of colored glass, are worthy of attention, inasmuch as its manufacture is daily becoming of more importance to American glass manufacturers.

Not long after the time when the art of making the copper-red glass was lost, Kunkel appears to have discovered that gold melted with flint glass was capable of imparting to it a beautiful ruby color. As he derived much profit from the invention, he kept his method secret, and his successors have done the same to the present day. The art, however, has been practiced ever since for the purpose of imitating precious stones, &c., and the glass used to be sold at Birmingham, England, for a high price, undder the name of Jew's Glass. - The rose colored scent bottles, &c., now commonly made, are composed of plain glass, flashed or coated with a very thin layer of the glass in question. Numerous experiments have been made on this subject, and have been successful in producing glass of a fine crimson color. Dr Lewis states that he once produced a potful of glass of beautiful color, yet was never able to succeed a second time, though he took infinite pains, and tried a multitude of experiments with that view.One cause why so many persons have failed in the same attempt, is suspected to be in the fact that they have used too large a proportion of gold; for it is certain, that an additional quantity of gold beyond a known point, so far from deepening the color, actually destroys it altogether. Another cause probably is, that they have not employed a sufficient degree of heat in the fusion. It has been found that a degree of heat, judged sufficient to melt cast iron, is not strong enough to injure the color. It would appear that in order to receive the color, it is necessary that the glass should either contain a proportion of lead, or of some other metallic flux. Bismuth, zinc and antimony have been found to answer the purpose, but it has been attempted in vain to impart any tinge of this color to crown-glass alone.

Glass containing gold exhibits the same singular change of color on being exposed to a gentle heat. The former when taken from the crucible is generally of a pale rose-color, but sometimes colorless as water, and does not assume its ruby color till it has been exposed to a low red heat, either under a muffle or in the lamp. Great care must be taken in this operation, for a slight excess of fire destroys the color, leaving the glass of a dingy brown, with a blue transparency like that of gold leaf. These changes of color have been vaguely attributed to change of oxygenation in the gold; but it is obviously impossible that mere exposure to a gentle heat can effect any chemical change in the interior of a solid mass of glass, which has already undergone a heat far more intense. In fact, it is found that metallic gold gives the red color as well as the oxide, and it appears scarcely to admit of a doubt, that in a metal so easily reduced, the whole of the oxygen must be expelled long before the glass has reached the melting point. It has long been known that silver yields its color to glass while in the metallic state, and everything leads one to suppose the case is the same as to gold.

There is still one other substance by means of which it is possible to give a red color to glass, and that is a compound of tin, chromic acid, and lime; but the trials fo not lead us to suppose that glass thus colored, will ever be brought into use.

Aventurine Glass.

Scientific American 44, 24.7.1847

This costly and beautiful sort of glass, used for ornamentin objects of art and vertu, could not be hitherto made but at Venice. Only so much was known, that very minute crystals of metallic copper of great lustre, which mixed throughout the mass of dark reddish-yellow glass, imparted to this substance that lustrous and incandescent appearance for which it was so much prized. Messrs. Fremy and Calendau have lately laid before the French Institute their process for making this valuable substance. It consists of mixing powdered glass with hammershlag (black oxide of iron, or scales from the forge) and oxide of copper, and keeping the whole for a considerable time in a state of fusion. By these means the copper crystallizes in the glowing mass of glass in the shape of small octahedra, which being dispersed through the mass, imparts to it a beautiful scintillating appearance. Still, the original Venetian samples, and those made by Messrs. Fremy and Calendau, were not of equal quality - the mass of glass, wherein the cyrstals are emedded being, in the former case, clear and pellucid; in the latter, rather soiled, and barely transparent. The crystals in the Venetian are large and very regular; in the French small, irregular, and fibrous. The principle, however, is discovered; and it will only require, as with every thing else, time and experience to equal the Venetian patteras.

Färgprof på swart kläde.

Borgåbladet 4, 27.1.1872

Man upplöser litet Oxalsyra uti regnwatten, sultar fingret dermed, och trycker det emot klädet. Är klädet färgadt med Indigo, så är färgen äkta, och oxalsyra åstadkommer då en oliqgrön fläck. Är klädet deremot endast färgadt med Blåholz och jern- eller kopparwitriol, således oäkta färg, uppkommer en mörk orangegul, blackfläck.