Oulun Wiikko-Sanomia 2, 14.1.1860
Olisi minulla mielessä pulma teille, hywät ystäwät, muutamasta aineesta, jota sanotaan wesilasiksi, jota en ole kuullut wielä näillä tienoilla tunnetuksi ja käytetyksi, ehkä sen käyttäminen ja suuri hyöty jo muualla on hywinkin tawallinen, sanoi Toimelan Elias Laajalan miehille muutamana iltana. Ja koska tässä on puu- ja raudan-seppiä sekä kylän muurimestaria ja muita ajattelewia miehiä, niin puhuisin teille wesilasista. — Wesilasistako? kiljasi muuan joukosta, joka oli ottanut nykyjään wiinaryypyn ja oli rohkeimmallaan. — Wesilasistako? Kyllä silloin kertomiset wedeltä maistuwat. — Wiinalasista taitaisi Röyhkälän Pekka mielemmällään kuulla puhuttawan, niin että kertomiset wiinalta maistuisiwat, sanoi Peltolan nuori isäntä, ja wäki rupesi nauramaan. — Kun Elias nimitti etunenässä wesilasin olewan käsityöläisille hyödyllistä, niin nekö ne suurimmat juomarit owat Laajalassa? sanoi muuan seppä wähä närkästyneenä. — Janottaahan seppää, joka alinomaa seisoo pajan ahjon edessä, sanoi toinen. - No, eihän se ole wahingollista juoda wettä, säisti kolmas. — No, kun rupesitta puhumaan weden ja wiinan juonnista, ennenkuin tiesitte mitä wesilasi onkaan, sanoi Elias kuunneltuaan miesten puhetta. Wesilasi ei ole lasissa pidettäwää wettä, jota käytetään ruuassa ja juomassa, waan se on kokonaan toisellaista kalua ja ainetta, jolla woidellaan niinkuin kiilto-öljylläkin puuta, rautaa ja muita metallia sekä kiwestä tehtyjä kappaleita että muita sellaisia. Kun sillä woidellaan puuta, tulee puu niiu kowaksi tultakin wastaan, ettei se laho eikä palakkaan ja saapi samassa kiiltonäön. — Saksan maalla on mainio luonnon oppinut nimeltä Liebig. Hän näki Franskan kaupungissa Lille'ssä w. 1854, kuinka yleisesti wesilasia Franskassa käytettiin suureksi hyödyksi. Hän kirjoitti kohta sanomalehtiin tästä hyödyllisestä aineesta ja teki saksalaisille wesilasin käyttämisen ja hyödyn tutuksi. Tämän hyödyn näkiwät ja tunsiwat saksalaisetkin aiwan pian ja rupesiwat yleeseensä wesilasia käyttämään. — Professori Fuchs Baijerin maan pääkaupungissa Mynchenissä oli keksinyt wesilasin käytöksen, ja koko mailma muistaa häntä kiitoksella tästä keksimisestä, kun hän ilmoitti ja selwitti sen kansalle käytölliseksi. Mikä suuri etu eikö siitä ole silloin, kuin sillä woidellut huoneet ja huonekalut tulewat ei ainoastaan lujiksi ilman syömistä ja lahomista wastaan, waan myös tulen syöpää ja kuluttawaa woimaa wastaan. Ja kun wesilasilla sekoitetaan kiwi- eli maa-alueita ja tehdään taikina, jota pannaan seinä-hirtten saumakoloihin, juottuu sama taikina kuiwettuaan kowaksi ja sekä sitoo sillä lailla hirret saumoissa toisiinsa kiinni että myös tekee saumat lämpimän pitäwiksi ja niin lujiksi, että seinät tulemat juurikuin hirret olisiwat juotetut toisiinsa kiini. Tästäkin näette, kuinka suuren ja sanomattoman hyödyn tämä aine on tekewä koko mailmalle ja meidänkin Suomellemme, jos mekin täällä wiimeinkään alkaisimme tuta tämänkin aineen tarpeen ja meilläkin olisi neroa ja tointa sitä walmistaa niistä aineista, joita meillä omassa maassamme on kyllin siihen. - Tämäkään keksiminen ei tullut sillä kerralla, kun sen päälle tultiin, täydelliseksi. Saksalainen oppiuut Döbereiner paranti tätä, teki sen sopiwammaksi ja kelwollisemmaksi käyttää ja kutsui sen wesilasiksi. Mutta tämä hyödyllinen aine jäi kuitenkin pian unehuksiin, niin ettei sitä tiettäwasti walmistettu muualla kuin Böhmin maassa, ja w. 1847 käytti sitä eräs kuwamaalari Kaulbach kuwainsa päälle lujitteeksi, ja tästä heräsiwät taas ihmiset tämän aineen hyödystä waaria ottamaan. W. 1854 oli Parisissa Franskassa mainio mailman kaluin näyttelö. Saksalainen luonnonoppinut Liebig oli myös siellä ja lähti sieltä Englantiin. Hän seurasi tällä tiellä Lillen kaupunkiin erästä Kuhlmann-nimistä ystäwätään, joka lupasi hänelle siellä näyttää jotakin uutta, joka häntä kummastuttaisi. Se on sellainen aine ja wälikappale, joka estää palamisen, lahomisen ja kiwikaluin hupenemisen. Se on wesilasi, jonka saksalainen Fuchs on keksinyt, sanoi Kuhlmann, ja minä olen sen tuonut Franskan maahan, jossa se on nyt lewennyt yleiseksi aineeksi, jota kaikki rakennusmestarit ja käsityöläiset käyttäwät. Sillä siwellään kiwiset muurit, huoneet ja kirkot; siihen sekoitetaan wäriaineita, ja sillä maalataan puu-, rauta- ja kiwisiä-kaluja, jotka tulewat ikuisiksi; sitä käytetään karttuunia, huonetten tapeeteja, paperia ja pumpuliwaatetta tehdessä, ja puu, joka on tässä aineessa lioitettuna, ei koskaan pala tulessa.
Tämä mainio luonnontntkija Liebig häpesi sitä, että, ehkä sellainen aine oli Saksanmaalla keksittu, ehkä sen walmistaminen oli selitettynä oppikirjoissa, tätä ainetta ei kuitenkaan walmistettu Saksanmaalla, waan piti sen muualta, toisesta maasta sinne tulla; hän häpesi sitäkin, että sen keksijä oli saanut kärsiä paljo wastuksia ja pilkkaa sen tähden, kun alkoi ainettaan käytettäwäksi esitellä.
No, mistä se semmonen aine on siis tehty ja millä tawalla sitä käytetään? kysyi muuan. — Kun sitä kutsutan wesilasiksi, niin on se sellaista lasia, joka sulaa kiehuwassa wedessä wernissaksi eli kiilto-öljyksi.
Lasia tehdään kuutilokiwistä (ukonkiwestä) ja potaskasta eli walkeasta hiedasta ja potaskasta; jakun kuutilokiweä eli hietaa pannaan hywin sekoitukseen, tulee lasi kowaa, kirkasta ja sulamatointa. Mutta jos kuutilokiweä pannaan wähempi ja potaskaa eli tuhkaa enempi, tulee lasi pehmeätä ja sulawaa. Wesilasiin pannaan kuutilokiweä 15 osaa, potaskaa 10 osaa ja 1 osa hiiltä. Tästä sekoituksesta sulattamalla tehty lasi tulee kirkasta kuin wesi ja kowaa, eikä helppoa sulamaankaan; mutta kuin se surwotaan hienoksi ja pannaan kiehuwaan weteen, jota pitää olla noin 5 eli 6 osaa, niin sulaa se siinä keitettäessä ja tulee pian siirapin sakoiseksi. Ja kun tällä woidellaan puuta, tulee se syttymättömäksi.
Pienetkin kokeet owat näyttäneet wesilasin laatua ja waikutusta niissä kappaleissa, joihin sitä on käytetty. Pidetäänpä esimerkiksi kasteltua liitupalasta sellaisessa sulatuksessa, jossa on 10 prosenttia wesilasia, noin wiisi wuorokautta. Kun liitun annetaan sen perästä kuiwaa, on se kokonaan menettänyt luontonsa. Sen sijaan kun se ennen oli pehmeätä on se nyt kokonaan muuttunut kiwikowaksi, ja se saatetaan sitte kihnata kiiltäwäksi. Liitukappale on niin lasittunut, ettei se enää pehmey eikä murene. Tästä on keksitty wesilasin olewan kalkittuihin muureihin sekä tiiliseiniin hywän ja tekewän ne lujiksi ilmaa wastaan; sillä kun sillä niitä siwellään, menee se sisään ja kuiwettua tekee pinnan lasiseksi.
Kun luonnonoppinut Liebig ilmoitti tämän asian saksalaisille, tuliwat ne hymin innollisiksi tätä ainetta tutkimaan ja koettelemaan, kun se nyt tuli ulkomaalta, waikka eiwät ennen tästä oman maansa keksimisestä waaria pitäneet. Taitoniekat ja mestarit woiteliwat sillä teoksensa ja useat rupesiwat sitä käyttämään, niin että sitä alettiin alinomaa kysellä. Siksi tehtiin useita wesilasin-tekopaikkoja. Tohtori Marquart Bonn'in kaupungissa teki Liebigin ilmoituksen jälkeen ensimäisen wesilasin teospaikan eli tehtaan ja toimitti pienen kirjan, jossa annettiin neuwoja tämän aineen käyttämiseen.
Kun siis wesilasi sulataan kiehuwassa wedessä niin pysyy se juoksewana aineena wielä kylmänäkin ollessaan, ja sitä saatetaan sekoittaa kylmällä wedellä, kun sillä woidellaan eli siwellään joitakin kappaleita, niinkuin puuta, metalleja, kiwiä eli paperia. Se kuiwaa pintaan ja jääpi siihen niin kowaksi päällykseksi, ettei sitä enää woida saada pesemälläkään pois.
Puulle siweltynä estää se ilman syömästä puuta, weden pilaamasta sitä, eikä sellainen puu syty tulessakaan. Puu sillä woideltuna tulee siis monta monituista wertaa entisestä lujemmaksi. Puu saapi kyllä tästä tummemman näön, mutta tulee niinkuin sanottiin lujemmaksi. Ensin ei pidä sakealla wesilasilla woidella, waan tulee wernissan ensin sekoittaa wedellä, jota ei saa ottaa kaiwoista ja hetteistä, waan järwistä ja joista, eli ottaa sadewettä, kun sitä saapi. Kun tällä wetelällä wesilasi-wernissalla ensin puu siwellään, wetäypi wernissa puuhun, ja kun se on kuiwanut, woidellaan sitä sitte sakeammalla. Kannulla wesilasia woipi siwellä 150 neliskulmajalkaa puun pintaa, jota woidellaan wiisi eli kuusi kertaa. Kiwimuuria woipi kannulla wesilasia kaksi eli kolme kertaa woidella 300 neliskulmajalkaa.
Kun se tällä woideltu puu pannaan kosteaan ilmaan, käypi sen niinkuin terwatun puunkin kanssa, että wernissa katoaa pinnalta pois, mutta tunkeupi kuitenkin puun sisään, niin ettei se laho eikä syty tulessakaan.
Jos wesilasi-wernissalla tahdotaan maalata jotakin, niin pannaan ensin, kun wesilasi-wernissa on wedellä sekoitettu hywin weteläksi, tähän sekoitukseen kymmenes paino-osa hienoksi jauhettua liitua, ja tällä sekoituksella maalataan ensin. Maalattu kappale annetaan kuiwaa, ja maaliin sekoitetaan wielä wähä enemmän liitua, jolla sekoituksella toinen kerta maalattawa siwellään. Sen maalikerroksen kuiwattua saatetaan maalata se wäri päälle, jota halutaan. Wäriaine jauhetaan sekoittamattoman wesilasi-wernissan kanssa, mutta tähän maaliin pannaan sitte sekaan wiisi paino-osaa wettä, ja tällä sekoituksella maalataan.
Wäriainetten kanssa saadaan kuitenkin olla warowana. Liitusta ei tule oikein walkea wäri wesilasin kanssa. Sinkkiwalkoisesta tulee kyllä kaunis walkea wäri, mutta sen sekaan pitää panna maalia walmistaessa muuta walkeaa wäriainetta puoleksi, muutoin se kowenee jo tehdessä.
(Jatketaan.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti