Asfaltti wastustaa ilman ja weden waikutusta; se ei turmellu jokapäiwäiaessä elämässä käytettäwistä juoksewista aineista; se ei laske kaasuja läwitsensä; waikka johonkin määrin kimmoista, on se lujaa painoa wastaan; rotat ja hiiret eiwät siihen pysty; se ei muutu päiwänhelteestä eikä pakkasesta; kaiken tämän ohesta se on lujaa kulumista wastaan! - kaikki nämä hywät ominaisuudet owat hankkineet asfaltille laajaa käytäntöä. Teitten, katujen, katuwierusten, portaitten ja lattioiden päällystämiseen, wesi- ja wirtsasäiliöitten ja latriinein[?] sisustamiseen, lewitettynä alusmuureille, kellari- ja siltaholwien päälle n. m. suojaksi kosteutta wastaan sekä moniin muihin tarkoituksiin käytetäänkin mielellään ja edullisesti tätä ainetta. M. m. siitä myöskin tehdään wesi- ja kaasutorwejakin. Amerikasta on nimittäin ruwettu walmistamaan sellaisia torwia kierretystä paperista, jota ensin upotetaan sulatettuun asfalttiin. Katuwiruksena ja lattianan semmoisissa rakennuksissa, joissa paljo käydään, ansaitsee asfaltti warmaan etusijan, koska se paitsi yllämainittuja ominaisuuksin, ei tuota pöyly' eikä siis ole terweydelle haitallinen; se kestää yhtä hywin märkää kuin kuiwuuttakin; parista tunnista se on lewitetty lattiaksi ja mahdollisesti satttuwia puutteita woidaan pian korjata wanhan käsillä olewan aineen awulla.
Eri löytöpaikoista tulewa asfaltti on wähän erilaista; sen käyttämisen täytyy siis mukautua asfaltin ominaisuuksien mukaan, niin että se joka eri tapauksessa wastaa tarkoitustaan. On sentähden wälttämätöntä, että eri asfaltti lajeja käytetään eri tawalla. OIkean sekoitussuhteen löytäminen ei aina ole helpointa, eikä sitä woi edeltäpäin tieteellisesti määrätä, waan päättää tässä, niinkuin monesta muusta käytännöllisessä toimessa, kokemus ja koneilla tehty tutkimus. Sopiwien, ominaisuuksiensa puolesta tunnettujen aineitten käyttäminen sekä tottumus ja oikean työtawan käyttäminen owat onnistumisen pääehtoja. Kowa ja wakawa alusta on sitä paitsi tarpeen asfalttityön hywälle menestymiselle.
Asfalttia ei tämän wuosisadan alusta käytetty läheskään kaikkiin niihin tarkoituksiin kuin nykyään; ensin seurattiin entisten aikojen esimerkkiä, ajatellen pääasiallisesti ainoastaan yhtä asfaltin ominaisuutta, nim. sen läpäisemättömyyyttä weden ja kaasujen suhteen, ja asfalttia käytettiin sentähden ainoastaan wesisäiliöitten kattamiseen, perusmuurien, siltojen ja holwien päällystämiseen, sekä awonaisten balkongien y. m. s. lattioiksi. Tämä jälkimmäinen johti ajattelemaan sitä, että asfalttia woisi myöskin käyttää katuwieruksen päällystämiseen, jotka noin 50 vuotta sitte kaikissa suurissa kaupungeissa oliwat säälittäwän kurjassa tilassa. Nykyään käytettyjä hakattuja ja halaistuja kiwiä, mosaiki ja sementti lewyjä y. m. s., ei siihen aikaan wielä tunnettu; ne owatkin ilmaantuneet ikäänkuin noiden äkkiä käytäntöön tulleitten ja yleisesti suosittujen asfaltti-katuwieruksien kilpailijoiksi.
Ensimmäiset asfaltti-katuwierukset pantiin vuosina 1838-40 Pariisissa ja Lyon'issa. Ensimmäinen asfaltti-katuwierus Saksassa löytyy Potsdamissa "Sanssouci" linnan edustalla: se tehtiin 1843 ja on wieläkin hywässä kunnossa.
Pian tuli asfaltti-trottoarien käytäntö jotenkin yleiseksi, ja olisi warmaan tullut wieläkin yleisemmäksi, ell'ei silloiselle katsantotawalle ja silloisille oloille werrannollisesti korkea hinta olisi tehnyt haittaa. Ruwettiinpa sen wuoksi pian etsimään helpompia apu-aineita korwaamaan tuota yleisesti hywäksi tunnettua asfalttia. Näin ilmestyi kauppaan ennen pitkää koko joukko aineita, joita tarjottiin asfalttina, ja ennenkun niitten puutteelliset ominaisuudet tuliwat ilmi, wahingoittiwat ne suuresti asfalttiteollisuutta, joka kuuri oli kehkeytymäisilläan. Woitonhimo kaswatti mitä rohkeimpia kauppayrityksiä. Kaikista isoimmissa kaupungeissa wähää ennen perustetut walokaasulaitokset jättiwät halpa-arwoisena siwutuotteena kiwihiiliterwaa. Tähän aineeseen sotkettiin hiekkaa, kalkkisoraa y. m. s., josta saatiin mustaa, jotenkin harkko-asfaltin näköistä ainetta, jota woitonhimoiset kaupiaat myiwät asfalttina, waikk'ei siinä todellisuudessa ollut jälkeäkään siitä; sitä wähemmin sillä oli asfaltin oiwallisia ominaisuuksia. Nämä wäärennykset keksittiin kumminkin pian, apu-aineet syrjäytettiin isommista kultuuri-maista, ja asfaltti pääsi jälleen entiseen maineeseensa.
Toisin käwi pohjoismaissa. Siihen aikaan asfaltti ei täällä ensinkään käytetty, se oli kokomaan tuntematontakin meillä. Keski-Europasta lähtenyttä tekoasfalttia kaupattiin ja myytiin ensin pohjoismaihin aina waan tuolla tuntemattomalal ja mystillisellä nimellä "asfaltti". Tekoasfaltilla päällystetyt katuwierukset eiwät täyttäneet tarkoitustaan; ne halkeiliwat pakkasesta ja käwiwät kesällä niin pehmeiksi, että jalat oliwat siihen tarttua. Tietämättöminä petoksesta, selitettiin asia yksinkertaisesti siten, ett'ei asfaltti olisikaan sopiwaa meidän ilmanalallemme. Wasta 1870 luwun alusta yritettiin tuoda Ruotsiin todellista asfaltlia; enenn kaikkea tahdottiin saada todistetuksi, ett'ei tuo ennen samalla nimellä käytetty aine ollutkaan asfalttia; sen jälkeen tuli näyttää, että asfalttia tosiaankin saattoi käyttää pohjolassa. Tämä waati jälleen aikaa, waiwaa ja uhrauksia. Woitto ei ollut epäwarma, mutta sitä huonoa mainetta, jonka asfaltti useitten wuosien petosten kautta oli saanut, oli waikea poistaa, eikä se wielä tänäpänä ole kokonaan haihtunut meidän maassamme, jossa mainittua tekoasfalttia wielä wiime wuosikymmenen keskipaikoilla käytettiin asfalttina. Nyt tehdään kumminkin eroitus luonnollisen ja n. k. "keinotekoisen" asfaltin wälillä ja annetaan kummallekin se arwo, jonka se ansaitsee.
(Jatk.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti