Etelä-Suomen Sanomat 66, 10.6.1939
Ikivanha sääntö on, että tupa siistitään, piha lakaistaan, kasvot pestään ja pyhävaattelsiin pukeudutaan silloin, kun koteihimme vieraita odotellaan. Isänmaa, meidän kaikkien yhteinen koti, saa kesällä v. 1940 vastaanottaa lukemattomat määrät kaukaisia ja harvinaisia vieraita. Siellähän pääkartanomme kauneilla pihoilla tulijat tervetulleiksi toivotetaan, Helsingin loistosaleissa ja komeissa aitioissa heille parasta suomalaista tarjoillaan. Mutta talon tanhuoltakin katselemaan voivat vieraat lähteä, maaseutukin nähdä pitää, eikä suinkaan vanha Hollola, tämä historiallisesti kuulu kuntamme kunniana arvoisille pyhättöineen vilkasliikkeisine linja-autoreitteineen Lahden kaupungin liepeellä voi jäädä huomioimatta. Ovatko kuntamme "kasvot" sellaiset, että vieraamme niihin mieltyvät? Sitähän kunnallislautakunnassa ajateltiin silloin kun maaherran tätä asiaa koskevaa kirjelmää käsiteltiin. Omasta mielestämme on kuntamme ulkoasultaankin huomattavasti kunnostautunut, mutta ulkomaalaisen näkökulmassa saattaa kuvastaa vielä sellaisiakin, joka olisi korjauksen tarpeessa. Siksipä nostettakoon pystyyn se, mikä kaatunut on, ojennettakoon se, mikä vinossa on. Ja olisikohan jossakin rakennus, aita tai veräjä, josta omistajakin on sanonut, että se "tarvitsisi" maalata. Nyt tämä "tarvitsisi" on toteutettava. Entäs nuo kylmän kalpeat peltikatot? Voisikohan niidenkin väriä muuttaa lämpöisemmäksi ja kukkaisistutukset pihoilla sekä mahdollisimman monet siniristiliput? Mitä kaikkea pitäisi olla asutuksemme saattamiseksi sopusointuun Hämeen kauniin luonnon kanssa, sitä kukin kuntamme asukas kohdaltansa itse tarkemmin aatelkoon. Päämääränä olkoon, että kuntamme "kasvot" painuisivat ei vain omien vaan myös vieraittemme sielujen syvyyteen eheänä ja kaikin puolin kauniina.
- Hollolan kunnallislautakunta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti