Aaltonen: Ostwaldin värioppi

Uusi Suomi 84, 12.4.1925

Uudelle Suomelle kirj. Tri V. T. Aaltonen

Väriksi nimitetään oikeastaan paljon sellaista, mikä ei sitä ole. Kun esim. väriaineliikkeet y.m. ilmoittavat, myyvänsä värejä on se jokseenkin samaa kuin jos joku hajuvesiliike ilmoittaisi myyvänsä hajuja. Väri on aistimus, jonka silmä meille välittää. Väriaineet ovat aineita, jotka määrättyjen fysikalisten ja kemiallisten omineisuuksiensa takia vaikuttavat silmissämme jonkun värin aistimuksen. Eipä värin näkemiselle ole väriaine tavallisessa merkityksessä edes välttämätön, koska esim. suljettua silmää määrätyllä tavalla kosketettaessa näemme värejä ("tähtiä").

Käytännöllisesti katsoen ei sillä nyt niin suurta merkitystä tietysti ole, jos sanoja väri ja väriaine käytetään väärin. Paljon haittaa ja suoranaista taloudellista vahinkoa sitävastoin koituu siitä, että värien alalla ei ole sellaista järjestelmää, johonka jokaisen esiintyvän värin voisi sovittaa määrätylle paikalleen ja jokaisella värillä siis olisi oma nimensä tai tunnusrnerkkinsä. Musiikin alalla ovat normit, kansainvälinen sävelasteikko, monella teollisuuden alalla ovat samoin määrätyt ja yleisesti käytetyt norminsa, mutta värien alalla vallitsee täydellinen sekasorto. Kun puhutaan esim. punaisesta sisältyy siihen jo kokonainen joukko eri värejä. Toinen henkilö ei voi toiselle läheskään tarkoin kuvata l. ilmaista jotakin haluamaansa väriä.

Tärkeä ilmiö väriopin alalla on värien harmonia l. sointuvaisuus. Useiden ihmisten vaisto l. maku kyllä sanoo, mitkä värit sopivat yhteen, mitkä ei, mutia hekään eivät osaa selittää, mihinkä värien harmonia oikeastaan perustuu. Tästä syystä myös ne, joiden värimaku on vähemmän kehittynyt - ja niitä on paljon! - ovat värien sommittelussa jokseenkin avuttomia ja tavallisesti myös pysyvät sellaisina.

Kun kaikki ihmiset enemmän tai vähemmän joutuvat värien kanssa tekemisiin on luonnollista, että mainitunlaiset puutteet jo kauan sitten on huomattu ja myös pyritty järjestämään ja luokittelemaan värejä. Tältä alalla ovat työskennelleet fysikot, kemistit, matematikot, maalarit, runoilijat, fysiologit y.m., pääsemättä kumminkaan tyydyttävään ratkaisuun. Mainittakoon, että esim. Goethe uhrasi suuren osan elämästään väriopin tutkimiseen, mutta hänenkin yrityksensä epäonnistui. Ettei väriopin tutkimus ole johtanut suotuisampiin tuloksiin ja mihinkään yleisesti hyväksyttyyn värien järjestelmään, johtuu pääasiassa siitä, että ne monet tieteen haarat, joihin väritiede perustuu, eivät aikaisemmin vielä olleet kyllin pitkälle kehittyneet. Perustieteiden, kemian, fysikan, psykologian y.m. enemmän edistyessä on taas käynyt yhdelle tutkijalle melkein mahdottomaksi kutakin niistä riittävästi hallita.

Nyt näyttää kumminkin siltä, että kyseessäolevalla alalla on päästy sellaiseen ratkaisuun, joka ainakin käytännöllisesti katsoen pitkiksi ajoiksi eteenpäin tulee olemaan tyydyttävä. Työn on suorittanut maailmankuulu kemisti, saksalainen prof. Wilhelm Ostwald, joka korkeasta iästään huolimatta (Ostwald täytti viime vuonna 70 vuotta) alkoi maailmansodan puhjetessa työskennellä ja yhä työskentelee tällä alalla.

Ostwald on jo julkaissut suuren määrän kirjoitelmia ja teoksia väriopin alalta. Tärkein ja perustavaa laatua on laaja 5-osainen (matematinen, fysikalinen, kemiallinen, fysiologinen ja psykologinen) värioppi, josta toistaiseksi matematinen, fysikaalinen ja fysiologinen osa ovat ilmestyneet.

Seuraava suppea yleiskatsaus Ostwaldin värioppiin on pääasiassa tarkoitettu huomion kiinnittämiseksi asiaan. Paitsi sitä, että tässä voidaan kosketella vain muutamia pääkohtia jää esitys sanomalehden puitteissa myös vaillinaiseksi syystä, ettei sitä voida valaista värillisillä kuvioilla, jotka väriopin esityksessä aina ovat a ja o. Toivottavaa olisi, että ainakin joku väriopin perusteita selvittelevä kirjanen saataisiin myös suomen kielelle.

Ostwald jakaa värit ensinnäkin kahteen ryhmään: harmaat (l. epäkirjavat) värit ja kirjavat värit. Edellisiin kuuluvat valkea, musta ja niiden yhdistelmät, jälkimmäisiin muut värit, kuten keltainen, punainen j.n.e.

Harmaat värit muodostavat sarjan l. jonon, jota toisessa päässä rajoltaa valkea, toisessa musta. Valkeaksi nimitetään pintaa, joka heijastaa kaiken sille tulevan valon ja hajottaa sen tasaisesti kaikkiin suuntiin, mustaksi pintaa, joka ei heijasta, vaan imee kaiken sille lankeavan valon. Harmaa pinta heijastaa osan ja-imee osan valosta.

Harmaasarjassa ei ole mitään hyppäyksiä. Se vaalenee vähitellen toiseen suuntaan ja tummenee toiseen suuntaan. Jos esim. paperiliuskalle maalattu harmaasarja jaetaan l. leikataan kapeisiin liuskoihin ja liuskat sekoitetaan toisiinsa, riippuu liuskojen luvusta, voidaanko niistä uudelleen muodostaa alkuperäinen sarja. Jos liuskat ovat hyvin kapeita voi käydä niin, ettei kahden sellaisen välillä eroa enää huomaa. Huolimatta siitä, että todellisuudessa ei ole kahta samanväristä liuskaa, voi silmälle useidenkin väri tuntua aivan samalta. 100—300 eri vivahdusta voi silmä eroittaa, enempää ei. Harmaita värejä voitaisiin siis eroittaa 100—300 eri astetta. Tullaan kumminkin aivan yhtä hyvin toimeen paljon vähemmällä. On vain sovittava asteiden määrästä l. normeista. Nyt on Ostwald eroittanut seuraavalla tavalla 8 harmaata normia.

Jos harmaat värit yllämainittuun tapaan järjestetään sarjaksi, huomataan se tärkeä seikka, että valkopitoisuuden täytyy kasvaa (tai vähetä) määrätyssä suhteessa (geometrisen sarjan tapaan), jotta ero eri asteiden välillä silmälle näyttäisi samalta. Siis samaan tapaan kuin esim. sarja: 2, 4, 8, 16 j.n.e., eikä: 2, 4, 6, 8, 10 j.n.e. Käyttämällä perusteena valkopitoisuuden (=heijastuneen valon) määrää ja kymmenjärjestelmää on Ostwald eroittanut 10 eri astetta 1-10 välillä ja samoin 10-100 välillä: 100, 79, 68, ..... 12.6 j.n.e. sekä 10, 7.9, 6.3 ..... 1.26. Ottamalla aina kahden viereisen asteen keskiarvot tullaan 20:een asteeseen, muita käytännössä ei näinkään mota tarvita, vaan riittää 8 (89, 56, 35, 22, 14, 8.9, 5.6 ja 3.5, jotka merkitään valkeasta mustaan kulkien kirjaimilla a, c, e, g, i, 1, n, p. Nämä ovat siis harmaat normit ja ne muodostavat yhdessä n.s. käytännöllisen harmaajohdattimen l. -viivottimen, jonka avulla mukavasti voi määrätä, mikä harmaa väri milloinkin on kyseessä.

Tulemme sitten kirjaviin väreihin.

Asia mutkistuu samalla, sillä kun harmaa väri voi tulla vain vaaleammaksi tai tummemmaksi, voi kirjava väri sen lisäksi muuttaa sävyään. Esim. sininen voi tulla punaisemmaksi tai vihreämmäksi, oranssi keltaisemmaksi tai punaisemmaksi j.n.e. Siitä huolimatta ei ole osoittautunut mahdottomaksi järjestää myös kirjavia värejä niin, että jokaisella on määrätty paikkansa värijärjestelmässä ja oma tunnusmerkkinsä l. nimensä.

Niin sanottuun samansävyiseen kolmioon, jota allaoleva piirros (kuva 1) esittää, sopivat kaikki jonkun värisävyn vaaleammat ja tummemmat vivahdukset.

Kulmassa t (ruutu pa) on täysräri l. värisävy (keltainen, punainen tai muu väri ilman valkeaa ja mustaa), kulmassa v valkea ja kulmassa m musta väri. Valkopiloisuus lisääntyy vähitellen suunnassa t-v, mustapitoisuus suunnassa t-m ja sivu v-m esittää ylempänä jo mainittua harmaasarjaa. Värejä t-v nimitetään vaaleankirkkaiksi, värejä t-m tummankirkkaiksi. Näiden kolmen ulommaisen ruuturivin sisälle jäävät ruudut esittävät sameita värejä, joissa paitsi täysväriä on vaikeaa ja mustaa harmaata). Vaaleankirkas ja tummankirkas sarja muodostavat kolmiossa kumpikin samanlaisen rivin kuin harmaat värit ja voitaisiin nekin jakaa paljon useampaan eri asteeseen kuin mitä ylläolevassa kolmiossa on tehty. Silmä voisi eroittaa ainakin 100 eri astetta kolmion joka sivulla ja niin saataisiin vähintäin 5000 värivivahdusta (täysvärin, valkeaa ja mustan sekoitusta). Käytäntöä varten kumminkin hyvin riittää kolmion sivujen 8-osainen jaoitus.

Kolmion niissä ruuturiveissä, jotka ovat t—m suuntaisia, on valkopitoisuus yhtä suuri kussakin ruudussa ja nimitetään näitä rivejä sen mukaisesti yhtävalkeiksi riveiksi. Suunnassa t-v on taas mustapitoisuus yhtä suuri ja rivejä nimitetään yhtämustiksi riveiksi. Kolmion joka ruudulla on oma merkkinsä l. kirjaimensa, joka osoittaa valkean ja mustan värin määrää. Kirjaimia täytyy olla kaksi, koska joka ruutu kuuluu johonkin yhtävalkeaan ja johonkin yhtämustaan riviin. Ensimmäinen kirjain tarkoittaa aina valkopitoisuutta, toinen mustapiloisuutta. Siis esim. ruutu 1c; yhtä paljon valkeaa kuin harmaassa 1 (siis 8.9 %) ja yhtä paljon mustaa kuin harmaassa c (siis 44 %). Vielä voidaan kolmiossa eroittaa pystysuorat, siis v-m suuntaiset rivit. Niitä nimitetään yhtäpuhtaiksi. Värien puhtaus lisääntyy rivi riviltä, mitä lähemmäksi' kulmaa t tullaan ja ilmaistaan puhtausaste numeroilla II, IV, VT, VIII, X, XII, XIV (= ca, ea, ga, ia, la, na, pa). Huomautettakoon vielä, ettei kolmion ruutujen aina tarvitse olla juuri sen näköisiä kuin ylempänä. Ne voivat yhtä hyvin olla esim. suorakulmaisia neliöitä, suorakaiteita, kuusikulmioita j.n.e.

Näin on siis saman värisävyn kaikki eri vivahdukset saatu määrättyyn järjestykseen keskenään. Kysymys on vielä siitä, mitä erivärisävyjä on ja mikä on niiden suhde toisiinsa, Ostwald eroittaa 8 pääväriä: keltainen, krassi (= oranssi) punainen, violetti, sininen (= ultramarinisininen l. u-sininen), jääsininen, merivihreä ja lehtivihreä.

Jos päävärit tässä järjestyksessä asetetaan rinnakkain huomataan, että naapurit ovat aina jonkun verran toistensa näköisiä, samoin viimeinen väri lehtivihreä viittaa ensimmäiseen l. keltaiseen. Siten järjestetään värit parhaiten ympyrän muotoon seuraavaan tapaan (kuva 2).

Samoinkuin harmaasarjassa ei värisävykehässäkään oikeastaan ole mitään rajoja eri värisävyjen välillä. Riippuen silmän värien eroituskyvystä voidaan värisävykehä kumminkin jakaa vain 400-500 osaan. Ostwald jakaa kehän 100:aan osaan l. värisävyyn ja tavallista tarvetta varten 24:ään osaan, jolloin jokaiselle päävärille saadaan kolme astetta (3 keltaista, 3 krassia j.n.e.). Jaoitus alkaa ylhäältä 00:sta ja jatkuu myötäpäivään 90;een. 24-osaisessa kehässä - saavat kukin värisävy ja niiden 3 astetta siten seuraavat numerot, joita aina käytetään niiden tunnuslukuina:
Keltainen 00, 04, 08
Krassi 18, 17, 21
Punainen 25, 29, 33
Violetti 38, 42, 46
Sininen 50, 54, 5B
Jääsininen 63, 87, 71
Merisininen 75, 79, 83
Lehtivihreä 88, 92, 96

Kullekin värisävylle saadaan, jos täysvärin lisäksi tulee valkeaa, mustaa tai harmaata, ylempänä selvitelty samansävyinen kolmio. Kun jokaisessa normitetussa kolmiossa on 28 väriä ja harmaasarja on kullekin yhteinen. saadaan värejä kaikkiaan 672 + 8 = 680. Värit nimitetään tunnuslukunsa sekä musta- ja valkopitoisuutta osoittavan kirjaimensa mukaan, siis esim. 13gc, 29le j.n.e. Mikä väri hyvänsä on siis täysin tunnettu kun kerran on ilmoitettu värisävy, vslkopitoisuus ja mustapitoisuus.

Jos kaikki samansävyiset kolmiot yhdistetään toisiinsa harmaata sivua pitkin ja kolmiot levitetään joka taholle erilleen toisistaan, saadaan n.s. normitettu värikappale, joka kaavamaisesti on esitetty seuraa vassa piirroksessa (kuva 3).

Tässä kaksoiskartiossa on siis valkea ylhäällä, musta alhaalla ja täysvärit keskellä. Maailmassa ei ole semmoista väriä, joka ei sopisi värikappaleeseen.

Kaksoiskartion keskellä sijaitsevat täysvärit muodostavat siis yhdessä jo ylempänä kuvatun värisävykehän. Samoin muodostavat kaikki muut samansävyisten kolmioiden samalla kohdalla olevat ruudut yhdessä kehän, sitä pienemmän, mitä lähempänä kartion kärkiä ne ovat. Näissä kehissä on valko- ja mustapitoisuus joka ruudussa sama ja vain täysväri vaihtelee. Kehiä on siis kaikkiaan 28 (ca, ea, ga j.n.e.) Niitä nimitetään samanarvoisiksi kehiksi.

Värien harmoniasta vielä sananen.

Värisävykehässä vastakkain olevat värit ovat jo vanhastaan tunnetut yhteen sopiviksi. Sitäpaitsi vaikuttavat harmonisesti värisävykehän sellaiset yhdistelmät kuin joka kolmas, joka neljäs väri j.n.e. Saman säännön mirkaan saadaan varsinkin samanarvoisista värikehistä kauniita väriyhdistelmiä. Värisävykolmiossa ovat keskenään harmonisia saman vaaleankirkkaan rivin värit, samoin saman tummankirkkaan, saman yhtäpuhtaan, yhtävalkean ja saman yhtämustan rivin värit. Sama on asianlaita harmaisiin väreihin nähden: jos värien etäisyys toisistaan on sama, vaikuttava ne harmonisesti, kuten esim. asteet: a, c, e tai a, e, i tai a, g, n. Jotta kaksi tai useammat värit yleensä vaikuttaisivat harmonisesti täytyy niiden välillä johonkin värin perustekijään nähden olla sama määrätty suhde. Joku harmonia voi olla kauniimpi kuin toinen, mutta kaikki tämän säännön mukaiset yhdistelmät vaikuttavat kumminkin harmonisesti. On itsestään selvä, mikä tavaton käytännöllinen merkitys väriopin tällä osalla on.

Monta muuta mielenkiintoista seikkaa Ostwaldin väriopissa täytyy tässä jättää lähemmin selvittämättä, kuten värikehien ja kolmioiden y.m. valmistus, värien sekoitus, värien mittaus y.m. Huomautettakoon kumminkin, että väriopin hidas kehitys on paljon riippunut m.m. siitä, ettei ole kyetty mittaamaan värien perusaineksien (täysväri, valkea, musta) määrää. Eikä Ostwaldkaan olisi voinut kehittää värioppiansa pitkälle, ellei hän olisi onnistunut ensinnä valmistamaan tarpeellisia mittauskojeita.

Värinormeilla pyritään siis saamaan aikaan värien alalla samanlainen luokitus l. normitus kuin jo on esim. musiikin, monen teollisuuden haaran y.m. alalla. Melkein lukemattomien eri värien joukosta olisi otettava 500—1000 normeiksi, joita yksinomaan käytettäisiin, ellei joku aivan erikoinen tarkoitus vaatisi turvautumaan muihin.

Monta etua voitettaisiin tällä tavoin.

Kun kangastehtaat, väriainetehtaat, paperitehtaat, tapettitehtaat y.m. nykyjään esittävät näytekokoelmia erivärisistä tuotteistaan, ovat niissä värit aivan sekaisin. Jos haluaa jotain määrättyä väriä, saa käydä läpi koko kokoelman ja sittenkin usein turhaan. Arkkitehti ei voi antaa määräystä, että huoneessa tai rakennuksessa on käytettävä sitä tai niitä värejä; jos hän sellaisen antaa, ei kukaan tiedä, mistä väristä on kysymys. Hyönteisten, kasvien, mineralien y.m. tutkija ei kykene kuvaamaan tutkittaviensa väriä niin, että muutkin tietäisivät, minkä värisiä ne ovat. Puutarhurit eivät kykene ilmoittamaan kasvattamiensa kukkien väriä niin, että tilaaja varmasti tietäisi, mitä väriä saa. Silmälääkäri ei voi värisokeutta tutkiessaan sanoa, mitä väriä potilas ei kykene eroittamaan. Lippujen värit eivät ole tarkoin määrätyt. Majakoiden valot, merimerkit y.m. yhtä vähän. Ja kuinka paljon on lopuksi mauttomia väriyhdistelmiä kankaiden, tapettien, mattojen alalla, porslinimaalauksessa ja taideteollisuudessa y.m. Taiteilijoille, maalareille, kemisteille, fysikoille, värjäreille, postimerkkien kerääjille, modisteille, yleensä suurimmalle osalle ihmiskuntaa olisi värien normitus ja harmonian tuntemus tärkeä.

Niin suurta hyötyä ja etua kuin Ostwaldin värinormien yleinen käytäntöön otto tuottaisikin, olisi kumminkin liian herkkäuskoista luulla, että se ilman muuta edes läheisessä tulevaisuudessa tapahtuisi. Uudistuksilla on aina vastustajia ja vastustus on vielä yleensä sitä suurempi, mitä suurempi edistysaskel on. Ostwaldin kotimaassa on kyllä jo esim. teollisuuden alalla yleensä suhtauduttu suopeasti uutta värioppia kohtaan. Samoin on koulujen, varsinkin kansakoulujen opettajisto osoittanut sitä kohtaan suurta harrastusta. Kauppaan lasketut värit, värimallit ja kartastot, kirjaset y.m. ovat jo saaneet siksi suuren menekin, ettei niitä kyetä riittävästi valmistamaan.

Tiedemiesten, kemistien, fysiikkojen y.m. taholla on ainakin toistaiseksi oltu jokseenkin hiljaa. Taiteilijat ja varsinkin "taideoppineet" uskovat enemmän vaistoonsa kuin kaavoihin ja "kylmään järkeen". He pelkäävät sitä mahdollisuutta, että heidän erikoinen kykynsä käsitellä värejä tulisi kaikkien ihmisten yhteisomaisuudeksi. Tunne on sama kuin jalojen nibinien omistajalla sillä hetkellä, jolloin hän saa tietää, että voidaan mitättömästä hinnasta keinotekoisesti valmistaa aivan yhtä hyviä rubineja, sanoo Ostwald.