Kutoma- ja paperiteollisuus 3, 1914
Tämä kirjoitus ei ole niitä varten, jotka teoretisen kouluutuksen kautta ovat tilaisuudessa välttymään niistä monista ongelmoista, joita värjäysammatti tavan takaa tuo heidän ratkaistavakseen. Ajattelen sen ensisijalla niiden luettavaksi jotka useinkin varsin katkeran kokemuksen perästä tulevat huomaamaan miten kussakin yksityisessä tapauksessa on toimittava, ja jotka eivät ole tilaisuudessa saada aikeensa rauhallisessa opintokammarissa tai jossain tieteen työpajassa. Niitä, joita ei kirjoitus vanhan tunnetun märehtimisenä huvita, voivat jättää sen omaan arvoonsa. Mutta sitä enemmän toivon, että ne monet Suomen värjärit, joista ylempänä mainittiin, ottavat siihen perinpohjin tutustuakseen. Se on kirjoitettu myötätunnosta niitä kohtaan, jotka vaikka heiltä puuttuu tietopuolinen kouluutus, silti tulevat tuloksiin, jotka useinkaan eivät anna toivomiselle sijaa. Työnsä helpottamiseksi on tämä kirjoitus aijottu ja sisältää se vaan yhtäjaksoisen muistilistan vältäniättomimmista työtavoista ja seikoista, joiden kanssa värjäri päivittäin voi tulla tekemisiin.
Tärkein värjärin työväline on tietenkin värit. Luulisi näin ollen että hän niitä hoivii kuten silmäteräänsä. Ikävä mainita, ettei näin ole asian laita. Mukavuussuhteet ovat tässä usein määräävimpinä kuin itse värit. Sattui löytymään niille sopiva komero. Sinne ne asetetaan vaikka kukin värjäri hyvästi tietää, että värit eivät siedä kosteutta. Ne muuttuvat tahmeaksi massaksi, jota on vaikea punnita. Tästä taasen johtuu, että värjäykset eivät sävylleen onnistu. Huolimattomuus värien säilyttämisessä korvataan turhalla ajan kululla, joka on värjärille yhtä haitallista kuin mille kuolevaiselle tahansa. Tai on komero kylmä. Värit tällöin palelevat. Ne menettävät värivoimaansa. Tavallisen asuinhuoneen kuiva lämpö on väreille edullisin ja vältytään tällöin monesta mieliharmista, joita päinvastaiset olosuhteet aina tuovat mukanaan.
Värjäytyäkseen liuotetaan värit veteen. Tällöin suhtautuvat ne veteen eri tavalla. Toiset liukenevat paremmin, toiset huonommin. Tälle tosiasialle ei voi mitään. Mutta asiaa voi edistää käyttäen sopivaa vettä. Paras vesi liuottamiseen on tiivistynyt vesi. Sitä saa lämpöjohdoista, kuivauskoneista j. n. e. Ellei tätä ole käytettävissä ovat muut vesilajit tehtävät liuottamiseen sopiviksi. Tämä tapahtuu siten, että veteen sekoitetaan happoja, kuten etikkaa, oksalihappoa tai lipeitä kuten soodaa olosuhteiden mukaan. Emäksiset värit liuotetaan veteen, jossa on etikkaa tai jotain muuta happoa. Tällöin hajaantuu hapon vaikutuksesta vedessä olevat kalkkisuolat, jotka voivat estää värien liukenemistä. Tavallisesti käytetään tällöin 6cm3 6 Bé etikkaa 100 litralle vettä. Aluksi tehdään emäksisestä väristä vedellä ja hapolla puuromainen tuote, joka sittemmin sekoitetaan yähin erin kuumaan veteen.
Sub[s]tantiivisten värien liuottamiseen käytetään soodavettä. Myöskin jotkut veteenliukoiset öljyt kuten monopoliöljy y. m. soveltuvat tähän tarkoitukseen. Värit on liuotettava toisessa buoneessa kuin missä värjääminen tapalituu. Täten vältytään väripilkuilta, joita ilmassa liitelevät värihiutaleet voivat aikaan saada märkiin kankaisiin tai lankoihin. Malleja värjättäesä on eduksi käyttää valmiita väriliuoksia noin 1-5 litran pulloissa. Tällöin vältytään aikaa vievistä punnitsemisista ja työ tulee tarkempaa. Mittaaminen toimitetaan pitkällä, asteikolla varustetulla pipetillä. Väriliuokset tehdään siten, että jokaisessa pullossa on sama määrä enin 10 gr. litralle vettä. 100 cm3 liuosta sisältää tällöin 1 gr. väriä liuoksessa.
Hyvin huono tapa värihauteita valmistettaessa on liuottaa värit ja haudeaineet toisiinsa. Väri on liuotettava ensin ja sitten kuin tämä on kaadettu värihauteeseen sekoitetaan siihen haude-aineet.
Jos useimpia värejä käytetään samaan aikaan on otettava huomioon, että nämä värjäytyvät yhtä hyvin. Päinvastaisesa tapauksessa voi syntyä värjäys, josta puuttuu joku väreistä.
Löytyy värejä, jotka ovat hyvin herkkiä metalleille. Tämäkin seikka on otettava buomioon silloin kuin värihauteet tai niiden osat on rakennettu metalleista sellaisista kuin kupari, messinki, rauta, nikkeli, pronssi j. n. e. Pieni määrä rbodanammoninmia estää värin muutoksen tapahtumasta. Paras keino välttyä tällaisista häiriöistä on käyttää puisia väriammeita. Eritoten koskee edelläsanottu rikkivärejä, joiden liuotin rikkinatriumi helposti syövyttää kupari- ja messinkiosat pilalle. Rautaisia astioita voi kyllä tällöin käyttää.
Hyvin merkillinen luulo on olemassa, että joku väri värjättynä eri kuituaineilla olisi yhtä kestävä näillä kaikilla. Niin ei ole asian laita. Niinpä monet subtantiviset värit ovat paljoa kestävämpiä villalla kuin puuvillalla. Emäksiset värit taas ovat päinvastoin. Vieläpä värjäystapakin vaikuttaa värien kestävyyteen. Sama väri eri tavalla värjättynä antaa kestävyyteen nähden aivan erilaisia tuloksia. Tähänkin seikkaan on tuomiota kiinnitettävä,
Väritehtaat ilmoittavat väreilleen ne ja ne kestävyydet. Todellisuudessa ne eivät pidä paikkaansa. Kestävyys on hyvin venyvä käsite. Vanukestävyys esim. ei suinkaan edellytä, että kyseessä oleva väri kestää vanuttaa hapoissa, vedessä ja saippuassa. Värin joka kestää happoja ei suinkaan tarvitse kestää vanuttamista, jossa käytetään soodaa tai lipeistä saippuaa. Erityistä tarkkuutta vaaditaan värjäriltä valita värit sen mukaan millaisissa tuotteissa niitä tullaan käyttämään. Onhan aivan järjetöntä käyttää sukkalankoihin väriä joka on vaan valonkestävä, mutta ei sellaista, joka kestää pesoa ja hikeä. Tällaisia tapauksia voisi kuitenkin kertoa käytännön aloilta useita.
Mallivärjäyksiä tehdessä on muistettava, että puuvilla kuivuttuaan käy vaaleammaksi, villa taasen tummemmaksi. Suoraan kuivauskoneesta tulevilla väreillä on jossain määrin toinen sävy kuin silloin jolloin ne ovat pitemmän ajan olleet tavallisessa lämmössä. Rikkivärejä muuttaa sävyltään ilman happi.
Ilmassa kestäminen ei ole samaa kuin valossa kestäminen. Väri, joka kestää hyvin valoa ei suinkaan tarvitse soveltua esim. lippukankaaksi ellei se samalla ole ilmaolosuhteita kestävä.
Usein jätetään koittelematta, miten väri kestää veden vaikutusta. Kuitenkin on tällä tosiasialla suuri käytännöllinen merkitys. Mahdollisuus kostua vedestä on jokaisella värillä, niiksi sitä sitten käytettäneekin. Eikä ole yhdentekevää tehdäänkö koe kovalla tai pehmeällä vedellä. Sadevesi on pehmeää ja siksi on vesikoekin tehtävä tätä muistuttavalla tiivistysvedellä.
Hyvinkin kestävä väri voi olla hyvin huono veden yhteyteen tullessa, jos siinä on jätteitä lipeistä. Tämä seikka parannetaan siten, että värjäystä käsitellään heikoilla hapoilla tai alunalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti