Kotoa ja kaukaa 13-14, 31.3.1926
Kirj. E. Siippainen.
Pakanallisten esi-isäimme elämäntavoista meillä olisi jotakuinkin niukat tiedot, elleivät nuo tavat olisi säilyneet peruina vielä jälkeentulleille kristityillekin polville. Tosin kristinuskon alkuaikoina kiellettiin kaikki pakanalliset juhlamenot ja erikoisesti uhrijuhlat, joita järjestettiin epäjumalien kunniaksi, mutta myöhemmin, kun ei ollut enää pelkoa palautumisesta pakanuuteen, huomasivat hengenmiehet, että he edistivät paljoa paremmin omaa asiaansa, kun eivät sekantuneet liikaa kansan tapoihin. Niin sulautuivat vähitellen aikojen kuluessa vanhat pakanalliset menot yhteen uuden uskon kanssa, säilyen siten aina meidän päiviimme asti.
Uskonpuhdistuksen jälkeen tosin tehtiin protestanttisen kirkon taholta jälleen yrityksiä vanhojen pakanallisten tapojen kitkemiseksi, joita sen ajan hengen mukaan pidettiin paavillisina harhaoppeina, mutta näissä yrityksissä ei kuitenkaan täydellisesti onnistuttu, vaikka mentiin niinkin pitkälle kiihkossa, että hävitettiin vanhat uhrilähteet, koska pidettiin veden parantavaa vaikutusta vain pelkkänä taikauskona. Papisto, joka niihin aikoihin uloitti valtansa kaikkinaisille elämänaloille, sai vallanpitäjät säätämään erikoisia lakejakin "harhaoppien" hävittämiseksi, säilyttäen kuitenkin erinäisiä juhlamenoja, joihin kansa näytti lujasti kiintyneen. Sellaisia oli m. m. ruoan siunaaminen, jonka tarkoituksen papisto määritteli seuraavasti: "Mitä Jumalan nimen avuksihuutamiseen ruoan siunauksessa tulee, ei pidä ajatella, että nämä antimet sen kautta paremmiksi tulisivat, vaan tapahtuu se ainoastaan senvuoksi, että me paremmiksi tulisimme, emmekä käyttäisi noita antimia väärin."
Kun pakanalliset juhlat vielä lisäksi sattuivat usein samoihin aikoihin kristittyjen juhlien kansaa, kuten esim. kevätuhrijuhla, jota vietettiin samaan aikaan kuin pääsiäistä, viittaavat useat pääsiäistavoista vanhaan pakanalliseen aikaan. Niinpä esim. tuo vanha tapa värjätä munia pääsiäiseksi, joka oli jonkun aikaa miltei kokonaan poissa käytännöstä, mutta on taas uudelleen tullut muotiin, on selitetty katolisen ajan perinnöksi, koska katolilaisilla on vieläkin yleisenä tapana syödä pääsiäisenä munia paaston lopettajaisiksi, mutta monet seikat tukevat kuitenkin olettamusta, että tapa on vanhempaa, pakanallista perua. Tosin on skandinavisissa maissa ja osittain meilläkin ollut katolisena aikana tapana lähettää, joskus onnentoivotuksinkin kirjailtuja munia, ystäville, mutta kuka voi väittää, ettei tuollainen tapa — kirjailtuja onnentoivotuksia luonnollisesti lukuunottamatta — olisi yhtä hyvin voinut olla käytännössä jo pakanuudenkin aikana.
Ennenkuin käymme tarkastelemaan lähemmin tämän omituisen pääsiäistavan syntyjä, luokaamme lyhyt katsaus siihen, missä määrin tämä tapa on yleinen meillä ja muualla Europassa.
Meillä Suomessa, jossa siipikarjan hoito on ollut jotakuinkin merkityksetön aivan viimeisimpiin aikoihin asti, ei pääsiäismunien käyttö ole laajemmalti vakiintunut varsinaisen kansan keskuudessa, kun sensijaan n. s. sivistyneistö lienee noudattanut tätä tapaa kaikkina aikoina, kuten yhä vieläkin, vaikkei munien värjääminen siinäkään piirissä, ole tullut yleiseksi niinkuin esim. venäläisten keskuudessa. Tästä johtuukin, että varsinainen kansa pitää pääsiäismunien syöntiä venäläisiltä opittuna. Niin ei kuitenkaan ole laita, vaan on munien käyttö ellei jo pakanuuden, niin ainakin katolisuuden ajan perintöä.
Ei myöskään Ruotsissa munien värjääminen ole yleinen, vaikka kaikkialla kyllä syödäänkin munia pääsiäisenä. Värjättyjä munia esiintyy siellä täällä eri osissa maata ja jopa toisin paikoin, kuten jo meilläkin, on ranskalaisen tavan mukaan alettu valmistaa paperista, lasista ja suklaasta pääsiäismunia. Paikoin taas koristellaan munat runonpätkillä, noita-akan kuvilla j.n.e., vieläpä kaiverretaan värjättyihin muniin veitselläkin eläinten ja kukkien kuvia.
Norjassa ja Tanskassa on myöskin tapana värjätä munia pääsiäiseksi, vaikkei tämä tapa ole siellä suinkaan aivan yleinen. Islannissa sensijaan tätä tapaa ei tunneta laisinkaan. Saksassa taas on pääsiäismunien värjääminen aivan yleinen kaikissa piireissä. Siellä m. m. nuoret, jotka tuntevat mieltymystä toisiinsa, vaihtavat munia keskenään. Ranskassa esiintyy pääsiäismunien käyttöä, mutta rajoitetussa määrässä, kun sensijaan keinotekoisia munia annetaan yleisesti pääsiäislahjaksi tuttaville.
Slaavilaisissa maissa, ennenkaikkea Puolassa, näyttelevät munat suurta osaa pääsiäisjuhlassa. Siellä kullataan ja hopeoidaan munat, minkä jälkeen ne asetetaan maljaan, jonka pohjalla vihertää kauranoras. Pappi siunaa sitten pääsiäisruoan ja munat jaetaan talonväelle keskinäisin onnentoivotuksin. Sitäpaitsi, jokaiselle vieraalle,joka pistäytyy taloon pääsiäisenä, tarjotaan muna. Kreikkalaiskatolisissa maissa on tapana sanoa munia jaettaessa: "Kristus on ylös noussut", johon vastataan: "Niin, totisesti hän on ylös noussut". Koristeellisuus, joka on ominaista slaavilaisten kansojen käsitöille, on silmäänpistävä heidän pääsiäismunissaankin.
On luonnollista, että tällaiset tavat ovat säilyneet enemmän lasten huvin vuoksi kuin uskonnollisista syistä. Lapsilla on nim. monin paikoin Europassa sellainen käsitys, että käki taikka pääsiäisjänis munii kirjavia munia. Belgiassa lapset sitäpaitsi uskovat, että kirjavat munat tippuvat kirkonkellon kielestä, kun se alkaa jälleen heilua pitkän paaston jälkeen. Muuten puhe jäniksen kirjavista munista perustuu vanhaan taikauskoiseen luuloon, että jänis pääsiäisaikaan todellakin voi munia.
Tämä jäniksen ja kirjavien munien yhdistelmä ei ole kuitenkaan pelkää mielikuvituksen leikkiä. Jänis ja muna olivat molemmat hedelmällisyyden symboleja, jotka ilmaisivat luonnon heräämistä eloon pitkän talviunen jälkeen. Saksassa oli sitäpaitsi tapana ennen muinoin lahjoittaa jäniksiä tuttaville pääsiäisenä ja meillä esiintyy vieläkin muistona noilta ajoilta jäniksenkuva postikorteissa. Toisin paikoin se on uskonnollisessa tarkoituksessa vaihdettu lampaankuvaan.
Monia muita pääsiäistapoja on vielä olemassa eri maissa. Kristityt Mesopotamiassa lyövät toistensa kanssa punaiseksi värjättyjä munia vastakkain, muistaakseen Kristuksen verta. Samaa tapaa harjoitetaan myöskin Italiassa, Espanjassa ja Etelä-Ranskassa, missä sen katsotaan polveutuneen pakanuuden ajoilta.
On siis tavallaan syytä uskoa, että muna — elämän ja hedelmällisyyden symbooli pakanuuden aikana — pääsiäismunan muodossa puhuu meille vuosituhanten uskosta ja käsityksestä, joka on ollut liian voimakas kokonaan hävitäkseen, mutta joka senvuoksi on siirtänyt ajatuksen pakanallisesta villistä kevätveriuhrista kristilliseen pääsiäisuhriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti