Jalmari Finne: Vuosisatojen takaa. 21. Punainen hame.

Aamulehti 233, 26.8.1928

1600-luvun tuomiokirjoissa tavataan tavan takaa mainintoja punaisesta verkahameesta. Tavallisesti oli joku akka sen pantannut ja riita syntyi siitä, että se, joka oli hameen saanut pantiksi, ei sitä luovuttanutkaan takaisin. Kerran eräät tytöt riisuivat toisen päältä tällaisen hameen ja puukolla jakoivat sen osiin. He katsoivat nimittäin perinnönjaossa heille kuuluvan osuuden tähän hameeseen. Mitä se hameeton tyttö sitten teki, siitä ei puhuta mitään. Tämä punainen hame mainitaan siksi usein, että siitä voi päättää sen olleen hyvin tavallisen pukukappaleen.

1722 vuoden jälkeen, siis isonvihan päätyttyä, on säilynyt suuri määrä perunkirjoituksia. Siihen aikaan oli ihmisillä omaisuutta vähän ja kaikki esineet mainitaan tarkkaan. Naisten vaatekappaleiden joukossa mainitaan aina ensimmäisenä ja kalleimpana punainen verkahame. Sellainen mainitaan annetuksi tyttärelle aina myötäjäisiksi. Aivan jokaisella naisella on perunkirjoitusten mukaan ollut tällainen vaatekappale ja koska sen hinta on ollut muihin vaatteisiin nähden hyvin suuri, niin varmasti sellainen hame on kuulunut juhlapukuun. Perunkirjoituksista nähdään myös, että tämän hameen ohella mainitaan myös verkainen röijy. Se on musta, vain hyvin harvoissa tapauksissa ruskea. Näiden vaatekappaleiden rinnalla ovat kaikki muut pukuesineet hyvin huokeita. Näin kokoontuvat tiedot siitä, että 1600 luvulla ja 1700-luvun alkupuolella naisen juhlapukuna on ollut punainen verkahame ja musta verkaröijy. Ja tällainen puku on ollut aivan kaikilla ikään katsomatta.

Tällainen puku eroaa täydellisesti siitä, mitä me olemme tottuneet pitämään kansallispukuna. Vasta 1750 :nen tienoissa alkaa perunkirjoituksiin ilmestyä raitaiset hameet ja punaisista hameista sanotaan yleensä, että ne ovat kuluneita. Kaikille yleinen punainen hame on siis kadonnut käytännöstä ja toisenlaatuinen hame ja siis sen ohella myös toisenlaatuinen puku on ilmestynyt naisille. Mistä tämä on tullut? Asia jäisi aivan arvoitukseksi, ellei perunkirjoituksissa mainittaisi toisinaan länsigöötanmaalaisia kankaita. Näissä oli noudatettu jotakin aivan määrättyä kudontatapaa, koska niistä erikoisesti puhutaan. Mikä on tuonut tänne juuri tuollaisia ruotsalaisia kankaita? Ratkaisun tähän asiaan saa sotilasluetteloista. Kun isoviha oli päättynyt ryhdyttiin tarkastamaan suomalaisia joukkoja, jotka sotien aikana olivat pelottavassa määrässä harventuneet. Rykmenttiin kuului kahdeksan komppaniaa ja komppaniaan kuului 128 sotilasta. Jokaisella sotilaalla oli oma numeronsa ja kun luetteloita laadittiin, niin huomattiin, että hyvin monen numeron kohdalta puuttui mies. Syksyllä 1721 pidettiin tarkastus Ruotsissa Rådmanössä. Tampereen ympäristön miehet kuuluivat siihen aikaan Porin rykmenttiin ja oli niitä kolmessa koppaniassa, jotka olivat majurin, Ruoveden ja Vesilahden komppaniat. Ratsuväki kuului Henkirakuunarykmenttiin ja oli tällä alueella miehiä kahdessa komppaniassa. Joitakin rykmenttejä täytyi uhrata ja siis yhdistää toisiin. Tuossa tarkoituksessa täydennettiin Porin rykmetttiä sijoittamalla länsigöötanmaalaisen kolminnusrykmentin miehet siihen. Kreivi Fersenin ratsuväen rykmentin miehiä pantiin sekä Henkirakuunarykmettiin että Hämeen jalkaväkirykmenttiin. Monet näistä sotamiehistä olivat naimisissa. Kun siihen aikaan oli olemassa ruotujako ja sotilas asui ruotuunsa kuuluvassa torpassa, niin siirtyi mies perheineen Suomeen ja asettui siihen pitäjään, jossa oli hänen ruotunsa ja torppansa. Jotkut myöhemmin siirtyivät takaisin Ruotsiin tultuaan yli-ikäisiksi, mutta monet jäivät tänne. Näiden sotamiesten vaimoilla oli tietysti oma pukukuosinsa. Raitaiset hameet miellyttivät tietysti suomalaisia nuoria naisia. Tarkastamalla niitä he piankin oppivat kankaiden kudonnan. Kulovalkean tavoin levisi tämä uusi "muoti". Vanha juhlapuku ei enää kelvannut, vaan uusi otettiin käytäntöön. Tämä liiaksi kirjava puku ei tietysti ajan mittaan miellyttänyt vanhoja naisia. Ja syystä kylläkin. Noissa vanhoissa juhlapuvuissaan saattoi iäkäs nainen vielä olla arvokkaan näköinen, mutta kirjavissa puvuissaan hän tiesi näyttävänsä linnunpelättimeltä. Vuoden 1750 :nen jälkeen alkaa ilmestyä perunkirjoituksiin vanhojen naisten juhlapukimena musta puku, joka sitten on säilynyt nykypäiviin asti.

Tuohon vanhempaan juhlapukuun, johon kuului musta röijy ja punainen hame, kuului myös tietysti muutakin. Esiliina oli tavallisesti valkoinen, toisinaan huivin, joka sidottiin pään pitseillä koristettu ja valkoinen huivi. Molemmat olivat palttinaa. Nuorella tytöllä oli päässään nauha, ei muuta. Tällainen mainitaan varhaisemmissa vihkimisluetteloissa, jolloin nauhan pitäminen vihklmätilaisuudessa merkitsi sitä, että morsian oli neitsyt. Naimisiin päästyään sai hän ottaa päähänsä leveän huivin, joka sidottiin pään taakse.

Mutta ruotsinmaalaisten naisten vaikutus alkaa tuntua puvuissa tässäkin suhteessa. Pian on naiduilla naisilla päässään sykerö ja sitä seuraa tanu. Sykerö oli aivan kuin jonkinlaatuinen paksu makkara, joka ulottui pään yli ja oli koristettu kirjavilla nauhoilla. Tanu oli taas eräänlaatuinen myssyntapainen päähine, joka edessä ulottui otsalle ja takana peitti koko pään, missä se kurenauhalla vedettiin yhteen. Tanu oli palttinasta valmistettu ja naisilla oli niitä usein montakin, niinkuin perunkirjoituksista ilmenee. Tanun etureunassa oli usein pitsiä. Tietysti tällainen päähine vaati silittämistä. Siihen aikaan ei ollut mitään silitysrautoja, vaan käytettiin tähän tarkoitukseen sian torahammasta, jolla päähinettä hangattiin siksi, kunnes se oli sileä ja kiiltävä. Sukat, joista vain harvoin mainitaan, näyttävät varhaisempina aikoina olleen juhlapuvun yhteydessä valkoiset. Vasta ruotsalaiset naiset toivat maahan punaiset.

Punaisen hameen teki kalliiksi se seikka, että se oli ulkomaalaista kangasta. Alankomaista sitä tuotiin ja kulkikin se yleensä flaamilaisen veran nimellä.

Aikaisemmin keskiajalla oli hame sellainen, että se ulottui olkapäiltä alas ja siis varsinaista vyötäröistä alkavaa hametta ei tunnettu. Kun hame sitten irtaantui vaatekappaleeksi, joka alkaa vasta vyötäröistä, niin tuli röijy erilliseksi.

Koska kerran on kysymys naisen vaatetuksesta, niin täytyy mainita paitakin. Perunkirjoituksista ilmenee selvästi, että paidoissa on ollut kaksi osaa. Yläosa oli palttinainen ja alaosa oli pilkkoa. Perunkirjoituksissa ei koskaan mainita muuta kuin, miten monta "yläosaa" naisella oli.

Mitä talvipukuihin tulee, niin oli lammasnahkaturkit suojana pakkasta vastaan. Useimmin olivat ne ilman päällystää. Eräissä harvoissa tapauksissa mainitaan sininen päällys.

Kun ajattelee hämäläistä naisjoukkoa 1600-luvulla suurina juhlapäivinä, niin ehdottamasti täytyy tunnustaa, että pukujensa kautta tämä joukko vaikutti juhlalliselta. Punaisten hameiden kirkas väri vaikutti arvokkaalta, mustat röijyt lisäsivät sitä ja valkoiset huivit ja esiliinat täydensivät kaiken. Vaikka myöhemmin käytäntöön tulleet kansallispuvut olivat väriänsä puolesta moninaisemmat, niin juuri tämä kirjavuus rikkoi juhlallisen vaikutuksen. Sitäpaitsi ei tuo uusi kansallispuku enää ollut sopiva talven aikaan käytettäväksi, koska siinä ei ollut röijyä, vaan ainoastaan liivit. Mustien pukujen tultua juhlina käytäntöön loppui väriloisto kokonaan.

Mistä tuo vanhin kansallispuku punaisine hameineen on tullut, siitä ei ole mitään tietoa. Alankomaista ainoastaan voi tavata jotakin samanlaista. Mutta ei ole oletettavissa, että kuosi olisi sieltä tullut tänne, sillä ei ole mitään tietoa siitä, että maassamme olisi asunut hollantilaisia, jotka olisivat voineet vaikuttaa kansan pukuihin. Tämän puvun on täytynyt syntyä vähitellen. Se on muodostunut sen kautta, että se on ollut lämmin ja samalla käytännöllinen, upea ja kuitenkin sellainen, että jokainen sen voi itselleen hankkia. Mahdollisesti on näiden värien yhdistelmään vaikuttanut sama kauneusvaisto, joka suomalaisen talonpojan on pakottanut maalaamaan talonsa punaiseksi valkoisina ikkunalautoilleen, koska ne värit luonnon keskellä ehdottomasti vaikuttavat edullisemmin. Mustan röijyn käyttäminen taas on johtunut siitä, että sellainen on naisen vartalolle aina ollut edullinen.

Mitään vaatekappaletta ei ole säilynyt noista varhaisemmista kansallispuvuissa. Museoissa on jälellä ainoastaan myöhempään muotoon kuuluvia. Kaikki tiedot tuosta vanhemmasta puvusta saadaan vain asiakirjojen kautta, mutta maininnat ovat niin lukuisat ja niin tarkat, että niiden kautta se on voitu täydellisesti selvittää.