Otavainen 21, 1922
Käydessämme museoissa pistää silmiimme isoisiemme nuoruuden kotien huonekalujen erinomaisen loistavavärinen ja rikasmuotoinen koristemaalaus. Tietystikin on värien alkuperäinen loisto himmentynyt ja maalaus osittain hileillyt pois näistä museoesineistä, mutta kuitenkin voimme saada niistä aavistuksen, miltä ne ovat näyttäneet nuo kaapit, kellot, tuolit, pöydät ja penkit niukasti valaistuissa, pärevalkean mustuttamissa tuvissa tummia seiniä vasten. Ne ovat loistaneet pimennoistaan kuin jalokivet ja sunnuntaiaamun valkeudessa partaansa ajeleva talonisäntä, katsellessaan koreihin kansallispukuihin pukeutuneita, kirkkoon aikovia tyttäriään ja takkavalkean ääressä punoittavaa "pökkyräpaistia" keittävää emäntäänsä, on varmaankin tuntenut hiljaista nautintoa siitä, minkä ulkonainen sopusointu kodin elollisten olentojen ja elottomien esineiden välillä on hänessä herättänyt.
Vielä muutamissa maalaiskodeissa voi löytyä näiden museoesineiden veljiä ja sisaria, vaikkakin niin moninkertaisen maalin peitossa, että niiden alkuerän voi vain arvata. Me voimme ottaakappaleen hiekkapaperia ja ilman tunnonvaivoja hangata päällimäistä värikerrosta pois. Se on ohut ja huolimattomasti vedetty, jotakin epämääräistä väriä, jota on jostakin sattunut jäämään ja joutunut tähän noin 15— 20 vuotta takaperin. Tämän värin alta alkaa näkyä ruskeankellertävää väriä, jossa kulkee tummempia juovia, se on "ootrausta", jonka joku kylämaalari on kaupungissa oppinut ja tuonut tänne sen tympäisevimmässä muodossa jo noin 40—50 vuotta sitten.
Meitä ei huvita tämä keksintö,vaan hieromme hiekkapaperilla edelleen, entistä uteliaampina, — ja silloin alkaa värin lävitse kuultaa ensin hohtavaa punaista, sitten vihreätä, keltaista j.n.e. Me vapisemme jännityksestä, sillä nyt näkyy jo kukkaisryhmiä, lehtiä, hedelmiä ja niiden yläpuolella kirjaimia, kirjoitusta, vieläpä vuosilukukin. Se voi olla 17-sataluvun loppu- tai 18-sataluvun alkupuolelta, mutta jokatapauksessa vaikuttaa se meihin suurena yllätyksenä. Me olemme ikäänkuin tavanneet vanhan, rakkaan sukulaisen, joka on verta meidän verestämme, lihaa meidän lihastamme, esi-isiemme uskollisen palvelijan jo 5:ssä ja 6:ssa polvessa taaksepäin, Paljastaessamme tällaisten vanhojen huonekalujen koristemaalaukset peittävän vaipan alta ja uusiessamme ne entiseen uskoonsa, paljastuu meille koko senaikainen katsantokanta kodin kaunistamisesta.
Tavallisessa talonpoikaiskodissa oli koko kauneudentarve keskitetty juuri noihin muutamiin huonekaluihin. Seiniin ei voitu huomiota kiinnittää sen enempää kuin että asuintuvassa ne silloin tällöin piiluttiin valkoisiksi. Isännän ja emännän kamarin seinät sitävastoin rapattiin kalkkirappauksella, herraskartanoiden tapaan, ja maalattiin kalkkiväreillä. Alaosa ,"paneeli", maalattiin tummaksi ja yläosa vaaleaksi sekä koristeltiin usein vinoristejä tai ruutuja muodostavilla maalatuilla pisteviivoilla t. m. hyvin yksinkertaista koristeellisuutta tavottelevilla keinoilla. Kattoon pingotetulle paperille maalattiin muutamia ympäri juoksevia raitoja, ]a kulmiin raitojen leikkauskohtiin joku lehti ja kukkakiehkura.
Meillä olisi syytä nykyään korjatessa vanhoja ja rakentaessa uusia maalaistaloja, huviloita ja "oma-koti"-rakennuksia, ottaa esimerkkiä näistä "vanhankansan" kodeista ja jatkaa sitä tyyliä.
Ensinnäkin nykyisissä hätä ajan rakennuksissa koetetaan pyrkiä niin halvan rakennusaineen käyttöön kuin mahdollista, ja siitä syystä olisi huoneiden lämpimiksi saamisen kannalta jo suositeltava niiden rappaamista sisältä kalkkirappauksella varsinkin sen takia, että tikuttamisen ja rappaamisen voivat maalaisoloissa naiset ja lapset suorittaa hyvin kätevästi.
Toiseksi olisi pyrittävä mitättömän tyylisistä yksivärisistä huonekaluista, ikävystyttävistä tapeteista ]a kaikesta ala-arvoisesta kamasta, mikä nykyään on kotiemme pääasiallisena kaunistuksena, iloisampaan, värikkäämpään ja samalla kansallisempaan kodin sisustustyyliin. Tehdäänhän nykyäiin paljon työtä naisten kansallispukujen käytäntöön ottamiseksi, mutta niinkauan kuin kotimme ovat mitä ne ovat, esiintyvät vaimomme ja tyttäremme kansallispukuihin pukeutuneina näiden seinien sisällä niinkuin hyvä maalaus huonoissa puitteissa.
Ylläesitetyllä kalkkirappauksella on, paitsi lämmön eristäjänä, etunsa vielä siinä, etteivät rapatut seinät ole niin tulenarkoja kuin paperoidut ja sitäpaitsi suojelee rappaus täydellisesti puuaineen mädäntvmiseltä. Maalauskustannukset ovat myöskin halvat.
Kalkkivärimaali valmistetaan yksinkertaisesti siten, että kuiva väri sekoitetaan sammutetun kalkin päältä kuorittuun veteen, ja väreinä kelpaavat ainoastaan luonnonvärit, ei keinotekoiset.
Seinien koristemaalauksessa on parempi tyytyä niukkaan, ja samalla harkittuun koristeluun, mutta sen sijaan saavat huonekalut loistaa kaikessa koristerikkaudesraan. Kodikkuutta lisäävät vielä sopiviin paikkoihin seinille ripustetut ryijyt, raamit tai seinämatot — ja niin on meillä koti, jossa on tuota vanhankansan arvokkuutta ja sunnuntaiaamun tunnelmaa, jota tekstiin liittyvä sisustakuvakin tahtoo lukijan mieleen havainnollistuttaa.
- Ilmari Virkkala.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti