Helsingistä. Suomen lippu.

Uusi Suometar 13, 13.1.1918

Kysymys itsenäisen Suomen lipusta on ollut erittäin vilkkaan keskustelun alaisena. Sekä viralliselta että yksityisellä taholla on asiasta julkisuudessakin esitelty erilaisia ehdotuksia, ja uusia enemmän tahi vähemmän entisistä poikkeavia tehdään miltei joka päivä. Ainakin on tämän lehden toimitukselle saapunut suuri määrä tätä asiaa koskevia kirjoituksia, joista tilan ahtauden vuoksi olemme voineet julaista valitettavasti vain joitakuita. Mihinkään yksimielisyyteen asiassa ei ole päästy eikä nähtävästi päästäkään. Kysymys on niitä, joiden ratkaisussa on koetettava ottaa huomioon eri mielipiteitä, toisin sanoen: ratkaisun tulee tapahtua kompromissin kautta.

Hallitus ehdottaa Suomen valtiolipuksi punaisen leijonalipun. Merenkulku- ja kauppalippu taas on valtiolipun värinen vaate, jonka kullankeltainen risti, reunustettuna kahdella raidalla, niistä sisempi sininen ja ulompi valkoinen, jakaa neljään suorakaiteeseen.

Leijonalipulla on lukuisa kannattajakantansa varsinkin kaupungeissa. Mutta on varmaa, että laajat kerrokset varsinkin maaseudun valveutunutta kansaa soisivat kansallislipussamme näkevänsä siniset ja valkoiset värit, joita enemmän kuin puolivuosisataa on ei vain totuttu pitämään vaan käytettykin Suomen kansallisväreinä.

Jos mieli kansallislipustamme saada sellainen, jonka Suomen kansa voisi mahdollisimman eheänä omaksensa ottaa, on tehty ehdotus välttämättä saatava muutetuksi. Mutta miten? Erityistä huomiota ansaitsevat mielestämme, nimimerkki E. K—i:n tämän lehden 8:nnessa numerossa lausumat ajatukset. Huomauttaen, että sekä lippukomitean ehdotuksessa että senaatin siitä laatimassa muodostetussa Suomen päälipuksi puolletaan punakeltaisia leijonalippua, hra E. K—i on sitä miellä, että tämä lippu on hyväksyttävä maamme viralliseksi valtiolipuksi.

Tätä vastaan voidaan kuitenkin syyllä huomauttaa, että erityinen valtiolippu, joka on toinen kuin kansallis-(kauppa-)lippu, on sangen vaatelias laite ja sentähden huonosti soveltuu siihen vaatimattomuuteen, jota pienen ja heikon kansan ja valtion, sellaisen kuin Suomen, tulee tällaisissa ulkonaisissa asioissa noudattaa. Paras olisi siis mielestämme, että erikoisen valtiolipun ajatuksesta luovuttaisiin.

Mitä kauppalippuun tulee, niin, on lippukomitea ehdottanut senkin väreiksi punakeltaisen. Senaatti taas, tavoitellen yhteensovittelua, on tähän lippuun yhdistänyt kaikki neijä väriä, mutta sillä tavalla, että yhdistelmän kirjavuus panee vakavasti epäilemään tämän yhteensovittelun sopivaisuutta.

Ehdotusta tehdessään on lippukomitea tahtonut asettua historialliselle pohjalle. Mutta se ei ole ottanut huomioon sitä, että myöskin sinivalkoinen meillä on historiallinen väri. Täydellä syyllä lausui hra E. K—i. että "verrattomasti suurin osa siitä sivistystyöstä, kansallisesta herätys- ja kaikinpuolisesta edistystyöstä, mitä puolen vuosisadan kuluessa nykyisen valtiollisen ristiriidan aikaan saakka maassamme on tehty, on tapahtunut juuri sinivalkoisen väriyhtymän merkeissä. Mitä kansamme nyt on ja mihin se kykenee, mitä nyt parasta tahtoo, se on lähinnä juuri tämän viimeisen, suurta ja nopeata nousua aikaansaaneen puolivuosisadan ansiota; enemmän sen kuin niinkään muun. Sinivalkoinen lippu ei ollut enää, niinkuin on väitetty, vain "hempeän runoilijan sinivalkoinen oikku", vaan nuo värit, olipa niiden alkuperä mikä hyvänsä, muodostuivat meille suuren aikakauden väreiksi. Juuri sellaisina niistä nyt pidetään kiinni. Niiden hylkiminen voi olla suhteellisen helppoa niille piireille maassamme, joiden osana oli olla jarruna tuon aikakauden uusien pääaatteiden, suomalaisuuden ja kansanvaltaisuuden, voitokkaasti raivatessa tietään. Mutta tämä ei muuta sitä, että joka niitä polkee, se on mukana koettamassa katkoa historiallisen kehityksen yhtenäisyyttä ja mikäli tunnus- ja kansallisväreillä on kansojen elämässä mitään merkitystä, taistelemassa parhainta vastaan, mitä laajat kansamme piirit tuntevat värisymbooleina perineensä isiltään.

Hra E. K— i tulee siihen tulokseen, että kauppa- ja kansallislippumme pääväreinä tulee olla sininen ja valkoinen. Tämä on meidänkin mielipiteemme. Ristimuotoa kannatamme niinikään. Yhdentekeviä voi meistä olla, sovitaanko valkoisesta pystyrististä sinisellä pohjalla tai päinvastoin. Punakeltaiset värit olisivat kuitenkin myös lippuun aovitettavat. Se tapahtuisi mielestämme parhaiten varaamalla niille lipun vasen yläkulma, jonka siten muodostaisi mdttausopillisieta punaisista ja keltaisista kuvioista kokoonpantu kenttä, esim. siihen tapaan tehty kuin Ruotsin-Norjan entinen kaunis unionimerkki. Tällainen lippu tulisi esteetisesti kaunis, se olisi kompromissi sini-valkoisen ja puna-keltaisen kannattajain välillä ja se voisi siten toivottavasti koota kaiken Suomen kansan.